Tractatus ”ABC ..” – kirja

–     erään tulkinnan Aapinen

Loogis-filosofisen tutkielman  lauseiden, myös esipuheen, alleviivaukset ja painotukset sekä  v ä l i – lyönnit minun. Kursiivit Wittgensteinin. Tractatuksen  ”pykäliin” viittaan luonnollisesti  numeroillaan.

A .     Esipuhe / (4.112 , 4.114) .

”.. Kirja käsittelee filosofian ongelmia ja luullakseni osoittaa, että näiden ongelmien kysymyksenasettelu perustuu kielemme logiikan väärinkäsittämiseen. Kirjan koko sisällön voisi ehkä tiivistää seuraaviin sanoihin :  Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Siten kirja pyrkii vetämään rajan ajattelulle tai pikemminkin  –  ei ajattelulle, vaan ajatusten ilmaisemiselle. Vetääksemme ajattelulle rajan, meidän olisi näet voitava ajatella tämän rajan molemmat puolet (joten meidän olisi voitava ajatella, mitä ei voida ajatella). Raja voidaan sen tähden vetää vain kielessä, ja mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..”. (Esipuheesta)

Wittgenstein siis ”pyrkii vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä” / ”sisältä päin” (4.112 , 4.114) .

Filosofian päämääränä on ajatusten looginen selventäminen. Filosofia ei ole mikään oppi, vaan tietynlaista toimintaa. Filosofinen teos koostuu olennaisesti selvennyksistä. Filosofian tuloksena eivät ole ”filosofiset lauseet” , vaan lauseiden selventyminen. Filosofian tulee selventää ja tarkasti rajata ajatukset, jotka muuten ovat ikään kuin sameita ja hämäriä”. (4.112 , painotetun alleviivaus jatkuu (4.114) )

”Sen tulee rajata ajateltavissa oleva ja samalla se, mitä ei voida ajatella. Sen tulee rajata ajattelumahdottomuudet sisältä päin rajaamalla ajattelumahdollisuuksien piiri”. (4.114)

Kun Wittgenstein esipuheen lopussa väittää yks’ kantaan kirjansa ”ratkaisseen filosofian ongelmat lopullisesti” , vaikka heti perään, viimeiseksi vähättelee saavutustaan , niin hän on (mielestäni) niin vätteessään kuin vähättelyssäänkin oikeassa.

MISTÄ  ”pyrkimyksessä vetää raja .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä” / ”sisältä päin” (4.112 , 4.114)  ON  KYSYMYS ?

B .     ”Ajatukset” !  Mitä ovat ”ajatukset” ?

”Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia”. (3)

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3 , 3.12)

”Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet”. (3 , 3.12 , 4)

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

     1.     ”Ajatuksia ovat vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia”.

     2.     ”Ajatuksia ovat vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia”.

     3.     ( 2.  ↔ / jos ja vain jos  1. ) :  ”Lauseet voivat olla tosia tai epätosia”  ↔ / jos ja vain jos  ”lauseet ovat todellisuuden kuvia”.

Loogikko Wittgensteinille ”ajatuksien” lähtökohta onkin 2 , ja vasta toissijaisesti 1.  –  keinona toteuttaa ”vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia”.

”Kuvateoria” (4.01)  on Wittgensteinin ”pyrkimyksen” korrespondenssiteoriaan perustuva menetelmä ”vetää raja ”vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle”.

C .     ”Rajan vetäminen” / ”rajaaminen” ?

”Filosofian .. tulee rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” (4.112 + 4.114) .

”Lauseiden kokonaisuus on kieli”. ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)

Siten  –  ei enempää, eikä vähempää  –  ”filosofian .. tulee rajata .. sisältä päin .. lauseiden kokonaisuus .. jotka voivat olla tosia tai epätosia”.

Siten  –  ei enempää, eikä vähempää  –  ”filosofian .. tulee rajata .. sisältä päin .. lauseiden kokonaisuus .. jotka ovat todellisuuden kuvia”.

Tähän  ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)  Wittgenstein ”pyrkii”. Hänen tavoitteenaan on kaikkien ”niiden ”lauseiden””  osoittaminen, joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen.

”Todistettavasti” ( (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.201 , ! 2.203)  →  4.25  ←  (5 , 5.01) )  mahdollinen.

D .     Wittgensteinin ”pyrkimys”  →  ”Tosiseikkojen logiikka” (4.0312) !

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ;  että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (4.0312)

Se, että Wittgensteinin ”perusajatus” on, hän päätyy siihen ”.. että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa” (4.0312) , e i  merkitse, etteikö ”pyrkimys” (olisi) ollut päinvastainen eli osoittaa ”logiikka” , joka ”edustaa” kaikkia ”niitä ”lauseita”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen (tiettyyn totuusteoriaan perustuen).

Edustaa tosiseikkojen logiikkaa?  –  On (yhtä kuin) menetelmä , joka osoittaa / ilmaisee ”.. etukäteen .. yhdellä kertaa .. kaiken kuvauksen olemuksen ..” (2.18 , 4.01 , 4.022 , 4.03 , 4.06 , 4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711) , siis kaikki ”ne ”lauseet”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on todistettavasti mahdollinen.

”.. Lauseen yleinen muoto on :  Asiat ovat niin ja niin”. (4.01 , 4.022 , 4.03 ,  4.5)

”On selvää, että kaikki, mikä ylipäänsä voidaan etukäteen sanoa kaikkien lauseiden muodosta, täytyy olla mahdollista sanoa yhdellä kertaa ..” (5.47 , alleviivaus jatkuu (5.4711) )

”Yleinen lausemuoto on lauseen olemus”. (5.471)

”Lauseen olemuksen ilmaiseminen  merkitsee  kaiken  kuvauksen  olemuksen ja siten maailman olemuksen  ilmaisemista”. (4.06  →  (5.4711) )

”Edustaa tosiseikkojen logiikkaa” palautuu Wittgensteinin ”pyrkimykseen” , minkä epäonnistumisen ja siten ! ”mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava” ilmaisu ”perusajatus” ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  ←  7 )  on.

”Kuvatkin ovat tosiseikkoja”. (2.141)

Tai kuten Wittgenstein saksaksi / auf deutsch suoraan sanoo  –

”Das Bild ist eine Tatsache”. (2.141 , 3.12 + 3.14)

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3.12 , alleviivaus jatkuu (3.14) )

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisella tavalla. Lausemerkki on tosiseikka”. (3.14)

Toisin sanoen muutettavat muuttaen Wittgensteinin ”perusajatus” sanoo ”.. että mikään ei voi edustaa ”vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” logiikkaa” ( (2.141 , 3.12 + 3.12 , 4.06)  ←  4.0312) .

Ja (ennakoidaan sen verran, että) juuri Wittgensteinin epäonnistumisesta tavoitteessaan / ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  ←  7 )  seuraa ”.. näin Russellin paradoksi raukeaa” (3.332 , 3.333)  epäonnistumisen osoittaessa samalla ! korrespondenssiteorian ”logiikan avaruuteen sijoittuvien tosiseikkojen ..” (1.13  →  (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  6.44)  ristiriidattoman olemassaolon.

E .     Miksi Wittgenstein ”pyrkii” ?

Russellin paradoksi !

Kylän parturin tehtävät, matematiikan ja logiikan peruskäsitteiden (tietenkin) muutettavat muuttaen ilmaisuna, on määritelty niin, että parturi sekä ajaa että ei aja oman partansa :  Jos ajaa, niin ei aja ja jos ei aja, niin ajaa !

Gottlob Fregen yritys määrittää matematiikan ja logiikan perus(käsit)teet, palauttaa matematiikka logiikkaan johtaa Bertnard Russellin osoittamaan ristiriitaan.  –  Parturin paradoksiin.

Tämä v. 1901 , siis vuosikymmen ennen Ludwig Wittgensteinin saapumista Cambridgeen Russellin oppilaaksi ja työtoveriksi.

Esipuheessa mainitut ”kirjan käsittelemät filosofian ongelmat” ovat (vain) nimenomaan matematiikan ja logiikan perus(käsit)teisiin liittyviä ”filosofian ongelmia”.

Ei kuitenkaan mitään vähäisiä ”ongelmia”.

Russellin paradoksin johtopäätös on nimittäin ”ilman sarvia ja hampaita” se, että mitään ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” ei vielä, ei enää ole.

Ei ennen kuin osoitetaan, so. ”vedetään rajat .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä / ”sisältä päin” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114) .

Ei ennen kuin osoitetaan ”tosiseikkojen logiikka” (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06) .

Russellin paradoksin (johtopäätöksen) taustaa vasten Tractatuksen mottoa tuskin tarvitsee ihmetellä, kauaa arvuutella, vaan että .. ”kaikki, mikä on tietoa, eikä vain hälynä ja pauhuna kuultua, mahtuu kolmeen sanaan” on juuri ristiriidattomasti ”totta tai epätotta”.

F .     Miksi ”vain kielessä” / ”sisältä päin” (4.114) ?

Jos ja kun Russellin paradoksin johtopäätös on se, että mitään ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” ei vielä, ei enää ole, niin mikä loogikon ”tehtävä” ?

Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. (2.1)

”Wir machen uns Bilder der Tatsachen”. (2.1)

Toisin sanoen  –  (2.1  →  (3 , 3.12 , 4 , 4.06) )  –  ”tehtävänä” ovat kirjaimellisesti ”v a i n  lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” , ja ☺ tiettävästi tehtävä”  e i  ole mahdollinen kuin jossakin ”kielessä” .

Yhtä vähän kuin esimerkiksi savenvalajan työ on mahdollinen ilman savea / ”substanssiaan”.

Se, mitä Wittgenstein kutsuu ”maailman substanssiksi” , onkin yksinkertaisesti  ! ”kieli” / se, että ! ”merkit ”merkitsevät”” , mikä tekee minkä tahansa ”merkkijärjestelman” vasta ”kieleksi”.

”Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta”. (2.021)

”Maailman substanssilla” ei voi olla (enää) omia ”rakennuspalikoitaan”.

Ellei maailmalla olisi substanssia, toisen lauseen mielekkyys riippuisi jonkin toisen lauseen totuudesta”. (2.021 , 2.0211 , alleviivaus jatkuu (2.0212) )

M i s t ä  ”.. jonkin toisen lauseen totuuden ! ”mielekkyys””  –  siis se, että ”toisen lauseen totuus” on  itse  ylipäätään mahdollinen (3 , 3.12 , 4 , 4.06)  –  sittenriippuisi?

”Silloin olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212)

”Nimi merkitsee oliota. Olio on nimen merkitys. ( ”A” on sama merkki kuin ”A”. )”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203)

”Vain lauseilla on merkityssisältö. Vain lauseyhteydessä nimillä on merkitys”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

”Lauseessa asiaintila sommitellaan ikään kuin kokeeksi. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö” , voimme yksinkertaisesti sanoa : ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan””. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

”Toinen nimi edustaa toista oliota, toinen toista, ja liittämällä ne yhteen niistä muodostuu kokonaisuus, joka esittää  –  kuten kuvaelma  –  yksityisen asiaintilan”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311)

Yksinkertaisesti :  ”Elleivät .. lauseet esitä .. j o .. sitä ja sitä asiantilaa .. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.021  →  (2.0211 + 4.031 + 4.064 + 2.0212)  ←  3.203 , 3.3 , 4.0311)  e l i ! ”.. lauseet .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. olevina tosiseikkoina” (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)  a la ! ! ”totuuden” korrespondenssiteoria  olisivat mahdottomuus, ja pelkästään tämän ”mahdottomuuden” /   ”todellisuuden kuvat”    välttämiseksi on kuten ”pykälä” (4.061)  sanoo.  –  Aapisen kohta  H . .

Yksinkertaisesti :  Se, että  ”.. lauseet esittävät .. j o .. sen ja sen asiaintilan” .. muodostaa maailman substanssin  (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064)  –  sen, että on ylipäätään mahdollista ”.. hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.0212) .

Yksinkertaisesti : ”Merkitykset” edeltävät ”totuutta tai epätotuutta” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.064) .

Se, että ”merkitykset” edeltävät ”totuutta tai epätotuutta” , on Wittgensteinin ”maailman substanssi – ”opin”” (totuusteoreettinen) ydin.

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee myös kieltoa jne.”. ( (2.221 , 2.222 , 4.031)  ←   4.064)

”Se” , mikä ”myönnetään” tai ”kielletään” on ☺ luonnollisesti ”lauseen merkityssisällön yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa” (2.222) , eikä suinkaan ”se” , että ”lause esittää sen ja sen asiaintilan” (4.031) .. esimerkiksi tyyliin .. lause ”Suomi on tasavalta ”myöntää””  esittävänsä .. ! .. tai ”kieltää” esittävänsä .. ! ! .. .

F  1.     U – kieli” (2.0121) !

Mikä tahansa ”kieli” / ( ( ”aakkoset”  → ( ”nimet” , ”sanat” ) )  ←  kielioppi   →  ( ”lauseet” ) ei riitä, jos ja  kun  tavoitteena on kaikkien ”niiden ”lauseiden””  osoittaminen, joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen.

”.. Logiikassa ei voi olla kysymys pelkistä mahdollisuuksista. Logiikka käsittelee jokaista mahdollisuutta ja  k a i k k i  mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja ..” (2.0121 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

”Kielen” on oltava, oletettava olevan ! ”universaali – kieli” / ”u – kieli”.  –  ”U – kieli” ?

Kaikki ”mikä” on (periaatteessa) ”sanottavissa” / ”ilmaistavissa” voidaan esittää ”u – kielessä”.

Russellin paradoksin johtopäätöksen asettama tehtävä / Wittgensteinin ”pyrkimys” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114edellyttää ”kielen” olevan ”u – kieli” niin, että ! ”.. kaikki mahdollisuudet ..” (2.0121)  ovat käytössä / käsillä ”tehtävän” (2.1  →  (3 , 3.12 , 4 , 4.06) )  suorittamiseksi, tai muuten jo ennalta ”jotakin” on poissuljettu siitä ”sanottavissa” – / ”ilmaistavissa” – olevan piiristä, josta ”vain lauseet, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” (4.06)  pyritään osoittamaan.

U – kieli” * on siis (ikään kuin) Wittgensteinin ”pyrkimyksen ! ”Big – data” * ” , josta kaikkien ”siinä” * muodostettavissa olevien  –  periaatteessa ylipäätään kaikkien mahdollisten  –   ”lauseiden” joukosta on tarkoitus louhia, erotella / rajata  ”v a i n  lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia” (4.06) , eli kyse on ensin 1. menetelmä(n löytämise)stä, joka edustaa ”vain .. todellisuuden kuvia ..” (4.06) , ja toiseksi 2. kysytään, salliiko menetelmä Wittgensteinin ”pyrkimyksen” toteuttamisen.

Pelkkä ”u – kieli” on siis vielä riittämätön.

Yhtä vähän riittävä kuin savenvalajan työ on mahdollinen vain .. ”kädet savessa” .. ilman ! ”ohjeita” , miten käyttää käsiään, käsitellä savea niin, että .. kippoja, kuppeja .. ruukkuja voidaan tehdä.

Russellin paradoksin seurauksena yhtäkään ”u – kielessä” muodostettavissa olevaa ”lausetta” / ”sen ja sen asiaintilan esittävää lausetta” (4.031)  ei voi vielä, ei enää osoittaa ja väittää ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , ei edes ! ”totuuden tai epätotuuden” mahdollisuutta .

U – kieli” on vielä ”vailla ! ”totuusehtoja”” .  –  Ilman ! ”ohjeita” , miten on mahdollista käyttää / ajatella ”u – kieltä” niin, että .. (2.1  →  (3 , 3.12 , 3.5 , 4 , 4.06) .

Siksi se, että ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” (2.1)  edellyttääkin paitsi ”u – kieltä” , niin perustuu johonkin totuusteoriaan, joka  v a s t a  –  käyttöliittymässäänu – kielessä” * (3.5)  –  osoittaa ensin ”siinä” * muodostettavissa olevien ”lauseiden ”totuusehdot”” , jotka ratkaisevat sitten sen, onnistuuko Wittgensteinin ”pyrkimys”.

Näin ”u – kielen” * ominaisuuksiin kuuluu, paitsi ”kaikki ”lauseet”” , niin myös mahdollisuus soveltaa (”siinä” * itsessään ilmaistua ja) valittua totuusteoriaa, sen logiikkaa ”siihen” * itseensä.

”Lauseiden ”totuusehtojen””  osoittaminen  J O K O  niin, että oletetaan jo (kaikkien) ”u – kielessä” muodostettavissa olevien ”lauseiden” olemassaolo ja kysytään, mitä  ”lauseiden ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   edellyttää valitun totuusteorian perusteella  T A I  siten, E T T Ä ! pelataan  ”lauseiden ”totuusmahdollisuuksien””  kielipeliä   aivan alusta, so. ”lauseet”  muodostavista ”nimista” / ”sanoista” , alkaen ja kysytään, miten ja  m i t ä  edellyttäen ”lause” rakentuu (valitun) totuusteorian perusteella ”todellisuuden kuvaksi”.

Miten ja  m i t ä  edellyttäen ”.. vain lauseyhteydessään merkitsevät nimet” (1.13 , 2.021 , 3.203 , 3.3) muodostavat ”todellisuuden kuvan” (1.13 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.01 , 4.06) , siis ”lauseen” , joka ”.. esittää sen ja sen asiaintilan” (2.221 , 4.031 , 4.0311)  niin, että on mahdollista (osoittaa) , että ”.. se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222 , 2.223) ?

G .     Wittgensteinin ”pyrkimys” / ”totuuden” korrespondenssiteoria !

”Kuvateoria” on  j o  korrespondenssiteorian ! ”logiikan” ilmaisua, soveltamisen ilmaisua ”u – kielessä”.

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.21 , 2.221)

”Kuva on tosi tai epätosi sikäli kuin sen merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”. (2.21 , 2.221 , 2.222)

”Saadaksemme selville, onko kuva tosi tai epätosi, meidän on verrattava sitä todellisuuteen”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223)

”Kuvasta itsestään ei selviä, onko se tosi vai epätosi”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224)

”Apriorisesti tosia kuvia ei ole olemassa”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225)

”A priori oikea olisi ajatus, jonka mahdollisuus takaisi sen totuuden”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04)

”Jonkin ajatuksen totuus voitaisiin tietää a priori vain, jos sen totuus olisi todettavissa itse ajatuksesta (ilman vertailukohdetta)”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05)

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.01)

”Lauseessa asiaintila sommitellaan ikään kuin kokeeksi. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö” , voimme yksinkertaisesti sanoa : ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan””. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.01 , 4.031)

Wittgensteinin ”maailman substanssi – ”oppi””  onkin yhtälailla, tai enemmänkin totuusteoreettisesti käsitettyä, ”käytettyä” , e i kä ! ainakaan enää triviaalia ”u – kieltä”.

Esimerkiksi se, että ”oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden” (2.014)  käy ymmärrettäväksi / Aapisen kohta  L .  ottamalla huomioon korrespondenssiteorian ja sen ”logiikan” soveltamisen ”u – kieleen”.  –  Aivan alusta, so. ”lauseet”  muodostavista ”nimista” / ”sanoista” , alkaen.

Vasta korrespondenssiteoreettisesti  –

Käytetty, ajateltu lausemerkki on ajatus”. (3 , 3.5 , 4 , 4.06)

Vaikka vasta korrespondenssiteoreettisesti ”käytetty, ajateltu lausemerkki on ajatus” (3 , 3.5 , 4 , 4.06) , niin mikä tahansau – kielessä” muodostettavissa oleva ”lause” on  –  yhtäkään ”lausetta” ei ole vielä ! ”ajateltu”  –  ”ajattelumahdollisuus” / ”todellisuuden kuvan ”mahdollisuus”” / (3.5) , eli lähtökohdan on oltava se, että  korrespondenssiteorian  –

”.. Logiikasssa ei ole kysymys pelkistä mahdollisuuksista. Logiikka käsittelee jokaista mahdollisuutta ja kaikki mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja. ..”. (2.0121 , 3.12 + 3.12 , 3.5 , 4.06 , 4.114 , 5.473 , 5.4731 , 5.4732)

”.. Jokaisen mahdollisen merkin on voitava myös merkitä. Kaikki, mikä logiikassa on mahdollista, on myös sallittua ..”. (2.0121 , 3.3 , 5.473 , 5.4731 , 5.4732)

”.. Logiikan apriorisuus on siinä, ettei ole mahdollista ajatella epäloogisesti”. (2.0121 , 3.3 , 5.473 , 5.4731 , 5.4732)

Mikä tahansa ”u – kielessä” muodostettavissa oleva ”sen ja sen asiaintilan esittävä lause” (4.031)  on ”tosiseikan” (3.12 + 3.12 , 4.06)  mahdollisuus.

Korrespondenssiteorian ”logiikan” soveltamisen ”u – kieleen” / ”u – kielessä” ensimmäisenä ”askeleena” vasta ”mahdollisuus”.  Se, miten ja että ”lause” on ”logiikan avaruuteen sijoittuva tosiseikka ..” / ”ajatus” (1.13 , 3 , 3.12 + 3.12 , 3.5 , 4 , 4.06)  on vielä osoitettava, todistettava.  –  Todistettava vielä ”tosiseikan” (3.12 + 3.12 , 4.06)  ristiriidattomuus. Kirjaimellisesti !  Totuusteorian itsensä asettamana (vaatimuksena) niin, että ristiriidattomuus – ”todistus” osoittaa korrespondenssiteorian pätevyyden, ja ! ”.. Russellin paradoksi raukeaa” (3.333) .

Tractatuksen  voikin (mielestäni) olennaisimmilta osiltaan, ”kuvateorian” (4.01)  ohella / Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  päättävään ”pykäläänsä” (7)  asti, seli / ä ttää ☺ ”putkinäköisesti” korrespondenssiteoreettisesti  –  useamman kerran ”u – kielessä” totuusteoreettisesti  –  zoomaamalla.

Alusta, ”maailman” / ”todellisuuden” käsittämisestä (1 – 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063) , alkaen saa  Loogis-filosofisesta tutkielmasta  otteen totuusteorian ”logiikan”  I , I II I I .. jne. avulla.

Korrespondenssiteoria jatkaa ”siitä” , jopa jakaa lähtökohtanaan sen ”hälyn ja pauhun” , mihin Russellin paradoksi johdatti.

Jos ei ”jaa” , niin totuusteoria ei voi myöskään lopulta olla    Russellin paradoksin     ylipyyhkivä ratkaisu / ( (3.332 , 3.333)  ←  4.0312) .  Ristiriidattomuus – ”todistuksellaan”.

Korrespondenssiteorian ”logiikka” asettaakin ensitöikseen ”u – kielen” (olemaan) vielä ”vailla ”totuusehtoja””  –  vastaamaan Russellin paradoksin johtopäätöstä.

H .     Korrespondenssiteorian ”logiikka”   I . .

Ellemme ota huomioon, että lauseilla  on  tosiseikoista  r i i p p u m a t o n  merkityssisältö, voimme helposti luulla, että tosi ja epätosi ovat yhdenvertaisia merkin ja merkityn asian suhteita. Silloin voisimme esimerkiksi  s a n o a , e t t ä  ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla jne.”. (4.031 , 4.061)

Ellemme ota huomioon, että  lauseilla  on  tosiseikoista  r i i p p u m a t o n  merkityssisältövoimme .. sanoa, että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla ..”. (4.031 , 4.061)

Toisin sanoen mikä tahansa ”u – kielessä” muodostettavissa oleva ”lause esittää sen ja sen asiaintilan” (4.031)  vielä siitä riippumatta, onko ”lause tosiseikka projektiivisessa suhteessaan maailmaan” (3.12 + 3.14) , vielä siitä riippumatta, että edes ! ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on mahdollinen   korrespondenssiteorian perusteella ( (2.221 , 2.222 , 3.12 + 3.14 , 4.031 , 4.06)  ←  4.061) .

Se, että ”todistettavasti” ( (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.201 , ! 2.203)  →  4.25  ←  (5 , 5.01) )  mahdollinen, onkin vielä osoitettava. Siis todistettava  –  ”todistettavuus” !

Miksi (4.061) ?  –  Selvästikin ”riippumattomuus” ristiriidattomuuden vuoksi.  –  Olennaisesti !

Eikä vain sen vuoksi, että muuten ”.. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.021  →  (2.0211 + 4.031 + 4.064 + 2.0212)  ←  3.203 , 3.3 , 4.0311)  niin, että ”.. lauseet .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. olevina tosiseikkoina” (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)  ovat, olisivat korrespondenssiteorian ilmaisuina mahdottomuus, kun ! ”.. mitään (totta tai epätotta) .. ei voi kysyä ..” (2.0212 + 6.51) .

Edes ”kysyä”  –  ja ! ”kysymättä” ikään kuin asetettaisiin ”kärrit vetämään hevosta”.

”Pykälä” (4.061)  on korrespondenssiteorian, ja siten myös  Tractatuksen / Wittgensteinin ”pyrkimys” / ”kuvateoria” , peruslause : ”Riippumattomuus” – aksiooma.

Katsoo totuusteoriaa sitten ”logiikan” (kannalta) pätevän ”lauseen” tai ☺ filosofisemmin ”todellisuuden” näkökulmasta.

Korrespondenssiteoria on ”(ontologisen) realismin” totuusteoria.

”Todellisuus” on olemassa riippumatta myös ”kielestä” / ”u – kielestä” !

Ellei ole, niin ”todellisuus” on kirjaimellisesti ”u – kielessä” muodostettavissa olevien ”sen ja sen asiaintilan esittävien lauseiden” (2.221 , 4.031)  ilmaisu, ja näin päädytään  –  kääntäen  –  siihen, minkä lause (4.061)  kieltää.

Miksi korrespondenssiteorian ”logiikka” / ”ristiriidattomuus” edellyttää ”riippumattomuutta” ?

Mikä on ensisijainen syy siihen, että korrespondenssiteorian ”logiikka” / ”ristiriidattomuus” edellyttää  –

”Substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. ( (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  2.024 / 4.061  ←  (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311) )

JOS  v a s t a (2.222 , 2.223 , 4.031)  ratkaisee ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden”” , NIIN  mitä se edellyttää ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan”  ja ”todellisuuden” (väliseltä) suhteelta ?  –  Mitä korrespondenssiteorian ”logiikka” edellyttää ”u – kielen” suhteelta ”todellisuuteen” ?

No, nimenomaan ”riippumattomuutta”.  –  Ellei ”riippumattomuus” vallitse, niin ”.. lauseen esittämä se ja se asiaintila” (4.031)  voi olla  s a m a l l a ( , ja pelkkä ”mahdollisuus” riittää) ! ”s e n ”todellisuuden””  ILMAISU .. ”minkä  kanssa pitää  tai  ei  pidä  yhtä.

”Yhtäpitävyyden” / ”lauseen ”totuuden””  tapauksessa kierretään kehässä, kun ”se” , mitä ”lause esittää” on  s a m a l l a ”s e” , minkä kanssa pitää yhtä .

JOS  korrespondenssiteoria edellyttää, merkitsee, että ”kieli” / ukieli on (erottamattomasti)  Y H T Ä todellisuuden” kanssa , N I I N  mitä ! ☺ virkaa totuusteorialla on.

”Yhtäpitävyyden puutteen” / ”lauseen ”epätotuuden””  tapauksessa kierretään noidan – kehässä, kun ”lause esittää  SEKÄ ! ”sen” , mitä ”esittää”  E T T Ä ! ” ”s e n” ” , minkä  kanssa .. ”se” .. e i  pidä  yhtä  .

JOS  korrespondenssiteoria edellyttää, merkitsee, että  p ä ä d y t ä ä n  R I S T I R I  I T A A N , N I I N (yksiselitteisesti) !    korrespondenssiteoria     (ylipyyhittävä).

Ristiriitaan ?

”Yhtäpitävyyden puutteen” / ”lauseen ”epätotuuden””  tapauksessa ”lause” *  e d e l l y t t ä ä  samalla, samassa yhteydessä ”itsensä” *  kanssa ! ” ”lauseen” ” / ! * ”t o i s e n ”lauseen” ” *  –  esittämistä, ilmaisemista  –  joka  on !TOTTA” , välttämättä ! ”tosi”.

* ” ”L A U S E han” ” *  ESITTÄÄ ” ”SEN  JA  SEN  ASIAINTILAN” ” , minkä kanssa (lähtökohtana olleen ensimmäisen) ”l a u s e e n” *  esittämämä ”se ja se asiaintila”  e i  pidä yhtä.

E R G O” ” S e ” ” , mitä  * ” ”lause” ” *  esittää, on ”sen ”todellisuuden””  ilmaisu, minkä kanssa ”lauseen” *  esittämä ”se ja se asiaintila” ei  pidä yhtä  –  ja siten  t o s i  * ” ”lause” ” *   o n  epätoden ”lauseen” *   ilmaisu.

U – kielen” onkin oltava ensin riippumaton ”todellisuudesta” / ! ”samassa yhteydessä” – ilmaisematon ”todellisuuden” kanssa.

JOS / k u n ”riippumattomuus” merkitsee korrespondenssiteoreettisesti, että ”u – kieli” on ensin ”samassa yhteydessä” – ilmaisematon ”todellisuuden” kanssa, N I I N . . ?

I .     Korrespondenssiteorian ”logiikka”   I I .

O n  o s o i t e t t a v a  –  u – kielen ’ yhteys ”todellisuuteen” ’   –  e t t ä  u – kielellä” .. on .. jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa ..  (2.16 + 2.161 + 2.17) .

”Ollakseen kuva tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä kuvattavansa kanssa”. (2.16)

”Kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa, jotta toinen ylipäänsä voisi olla toisen kuva”. (2.16 , 2.161)

”Kuvan kuvaamismuoto on se, mikä kuvalla täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta juuri niin kuin se sitä kuvaa  –  oikein tai väärin”. (2.16 , 2.161 , 2.17)

”Jotta mikä tahansa muodoltaan täysin mielivaltainen kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta, sillä täytyy olla todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.01 , 4.031)

Siten, muutettavat muuttaen  –

Jotta mikä tahansa muodoltaan täysin mielivaltaisen ”lauseen esittämä se ja se asiaintila voisi pitää tai ei pitää yhtä todellisuuden kanssa” , sillä .. on oltava jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa ..”. (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.01 , 4.031)

Jotta mikä tahansa muodoltaan täysin mielivaltaisen ”lauseen esittämä se ja se asiaintila voisi pitää tai ei pitää yhtä todellisuuden kanssa” , sillä täytyy olla todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.01 , 4.031)

M u u t e n  e i  –  siis jos ei ole niin kuin ”pykälät” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.01 , 4.031)  sanovat  –  lauseen ”totuuden  tai  epätotuuden””  osoittaminen ole mahdollista , K U N ! ”.. on verrattava .. todellisuuteen” (2.223)  ON  MAHDOTONTA ! ”Samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus ”todellisuuden” kanssa merkitsee ”vertaamisen” mahdottomuutta. Sitä, että ”lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.221 , 2.222 , 4.01 , 4.031)  ei voi osoittaa, näyttää toteen.

Vaikka ”riippumattomuus” (2.024 , 4.061) / ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus ”todellisuuden” (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06)  kanssa ei merkitse, e t t e i  * ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” * (2.221 , 2.222 , 4.031)  ole mahdollinen, N I I N  * s e n *  osoittaminen ! (2.223o n  mahdotonta.

JOS (olkoot) ”x” , ”y” , ”z” .. jne. e i  voi edes periaatteessa esittää  n i i n , e t t ä  ”x” , ”y” , ”z” .. jne.  vertaaminen  on mahdollista , N I I N  ”x” , ”y” , ”z” .. jne.  YHTÄPITÄVYYTTÄ  TAI  YHTÄPITÄVYYDEN PUUTETTA  –  vastaavuutta tai vastaamattomuutta  –  E I  VOI  OSOITTAA / näyttää toteen.

Kysymys ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  ristiriidattomuudesta jää avoimeksi, jos ja  kun ”lauseen ”totuusarvoa”” , mitään ”totuusarvoa” e i  voi osoittaa ! ”lauseen” ollessa sattumalta  –  tai miksei yhtä hyvin välttämättä  –  milloin ”tosi” , milloin ”epätosi” , ja siis miksei myös ☺ silloin tällöin sekä ”tosi” että ”epätosi” ( , ellei sitten ei ”tosi” eikä ”epätosi” ) .

S i k s i  korrespondenssiteorian perusteella pätevä  –

Lause osoittaa merkityssisältönsä. Lause osoittaa, miten asiat ovat, jos se on tosi. Ja lause sanoo, että asiat ovat juuri siten”. (4.022)

Lauseen täytyy lyödä todellisuus vaihtoehtoihin kyllä vai ei. Sen tehdäkseen lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti. Lause on yksityisen asiaintilan kuvaus. ..”. (4.022 , 4.023)

”.. Lause ilmaisee meille jonkin asiaintilan, siksi sen on oltava olemuksellisesti yhteydessä tähän asiaintilaan. Yhteys on juuri siinä, että lause on asiaintilan looginen kuva. V ä i t t ä ä k s e e n  jotakin, lauseen  täytyy  olla kuva”. (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.031)

”Väittääkseen” , ETTÄ  ”lauseen jo esittämä se ja se asiaintila täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa, l a u s e e n  täytyy  olla kuva” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.031 , 4.06 , 4.061 , 4.064) .

Väittää jotakin” (4.03)  korrespondenssiteorian perusteella ”totta tai epätotta” edellyttää ”lauseen” olevan jo ! ”t o t u u s argumenttiensa totuusmahdollisuuksien” / ! ”t o t u u sehtojensa” ilmaisua (3.318 , 4.431 , 5 , 5.01)  –  sitä, e t t ä ! ”lause .. sisältää jo argumenttinsa peruskuvan ..” (3.318 , 3.332 + 3.333 , 4.431 , 5 , 5.01  ) .

Siitä, että ”kuvan  kuvaamismuoto (2.17)  on  v a s t a  ”se” , mikä tekee ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  osoittamisen mahdolliseksi, so. ! vasta ”lauseen ”totuusehtojen””  ilmaisu, seuraa  –

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.17 , 2.22 , 2.221)

Toisin sanoen ! ”kuvan .. kuvaamismuodollaan .. esittämä merkityssisältö” (2.17 + 2.22 + 2.221)  EI  voi  olla  –  ei vielä, ei  e n ä ä  –  se ”lauseen merkityssisältö” / ”se ja se lauseen  j o  esittämä asiaintila” (4.031 , 4.064) , minkä ”totuutta tai epätotuutta” / ”yhtäpitävyyttä tai ei yhtäpitävyyttä todellisuuden kanssa” (2.222)  alunperin  kysytään.

MUUTEN  ”LAUSEEN ”TOTUUSEHTOJEN””  ILMAISU  ON / olisi  S A M A L L A  ” ”LAUSEEN ”TOTUUDEN  TAI  EPÄTOTUUDEN””  MAHDOLLISUUKSIEN  –  kaikkien ”tapausten  –  ILMAISU , eikä vasta niiden ”ehtojen” ilmaisu, jotka tekevat ”.. sitä ja sitä asiaintilaa .. on verrattava .. todellisuuteen” (4.031 + 2.223)  mahdolliseksi.

”Kuvan .. kuvaamismuodollaan .. esittämä  merkityssisältö”  ON  korrespondenssiteorian ”logiikkaan” perustuvan ”lauseen”  totuus- j a  todistusteoreettinen ”merkityssisältö” , JOKA  V A S T A  TEKEE ”TOTUUDEN  TAI  EPÄTOTUUDEN”  –  ”lauseen jo esittämän sen ja sen asiaintilan pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” ( (2.221 + 2.222 + 4.031 + 4.064)  ←  4.2 )  –  OSOITTAMISEN  MAHDOLLISEKSI.

Siten, vaikka ”kuvan .. kuvaamismuodollaan .. esittämä merkityssisältö” (2.17 + 2.22 + 2.221)  voitaisiinkin ilmaista, n i i n  yhtäkään ”sen ja sen asiaintilan jo esittävää lausetta” (2.221 + 2.222 + 4.031 + 4.064) , jonka ”totuuden tai epätotuuden” toteuttamisen ilmaisu ”kuvan kuvamismuoto” on, e i  voi (samalla) ilmaista.

”Lauseen” totuusteoreettisesti välttämätöntä ”merkityssisältöä” , että on ”jotakin” , minkä ”totuutta tai epätotuutta” kysytään, ei voi ilmaista, sanoa samalla / samassa yhteydessä sen ”lauseen” totuus-  ja todistusteoreettisesti välttämättömän ”merkitysssisällön” osoittamisen kanssa, että ”jotakin” , mikä on ”totta tai epätotta” voidaan todistaa.

Näin. ko. ”merkityssisällöt” * poissulkevat ”toisensa” * , ja ! ”riippumattomuus” on edelleen voimassa korrespondenssiteorian suhteen todistetusti pätevän ”lauseen” kohdalla.  –  Kuten pitääkin.

”Kuvateorian” totuus-  ja todistusteoreettinen tulkinta ei ole helppo ”harjoitus” edellyttäessään ”lauseen merkityssisällön” (eri) merkitys(kerros)ten osoittamista korrespondenssiteorian ”logiikan” eri vaiheissa.

”Lauseen merkityssisällön” eri merkitysten osoittamisessa on kyse Wittgensteinin ”maailman substanssi – ”opin””  kerrostuneisuudesta / korrespondenssiteorian ”logiikka” , ja johtaa ”kuvateorian” totuus-  ja todistusteoreettinen tulkintaan.

”Todellisuudesta” , ja sitten ”siitä” , mitä ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 + 2.17)  on ”lauseella” oltava  –  ollakseen ”tosiseikka” (1.13 , 3.12 + 3.14)  –  ei voi puhua käsittämättä, määrittämättä ”todellisuutta”.

Wittgenstein aloittaakin kirjansa ”pyrkimyksen” johdonmukaisesti, vaikkakaan ei aivan ”tikkaidensa” alimmalta* puolalta, askelmalta.

”Lauseeni selventävät siten, että se, joka minut ymmärtää, huomaa lopulta lauseitteni olevan mielettömiä, noustuaan niitä pitkin  –  niiden päällä  –  niiden yläpuolelle. (Hänen on niin sanoakseni heitettävä pois tikkaat kiivettyään niillä ylös). Hänen on voitettava nämä lauseet, sen jälkeen hän näkee maailman oikein”. ( (1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  6.54)

Kysymyksellä*  →  ”u – kielen” ja ”todellisuuden” korrespondenssiteoreettisesta suhteesta.

”Riippumattomuudesta” , joka totuusteoreettisessa merkityksessään ”u – kieli” ja ”todellisuus” ovat ”samassa yhteydessa” – ilmaisemattomia, vaatii vastaamaan kysymykseen ”mitä ”todellisuus” on ? ” .

Tai muuten puhe ”todellisuuden kuvasta”  –  ”m i n k äkuva” ” / ”y h t e y smihin””  –  on tyhjän päällä.

J .     Korrespondenssiteorian ”logiikka”   I I I .

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1)

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1 , 1.1)

( Jos ”maailma” * olisi ”olioiden kokonaisuus” , niin ”se” * olisi joko  –  ei muuta kuin!  –  kaikkien ”u – kielessä” muodostettavissa olevien, vielä ”vailla ”totuusehtoja””  olevien ”sen ja sen asiaintilan esittävien lauseiden” muodostama ”kokonaisuus” , t a i ! (jokaisen) ”lauseen” mikä tahansa ! ! ”totuusarvo” olisi mahdollinen ! ! ! ”totuusarvo .. – ”arvonnan””  tulos.

Tai jos ”maailma” * olisi ”olioiden kokonaisuus” , niin ”sitä” * ei voisi erottaa ! ”substanssistaan” niin, että ”maailma” olisi kuin ”talo” , jota ei erota ! ”kasasta lautoja ja nauloja .. yms.” / ”rakennusaineistaan”. )

”Maailman määrittävät tosiseikat ja se, että ne ovat ainoat tosiseikat”. (1 , 1.1 , 1.11)

”Die Welt ist durch die Tatsachen bestimmt und dadurch, dass es  a l l e  Tatsachen sind”. (1.11)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13)

”Mikä on niin kuin se on  –  tosiseikka  –  on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2)

”Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikaksi.)”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06)

Esimerkiksi ”positiiviseksi tosiseikaksi” se, että lause ”Suomi on tasavalta” on totta, ja ”negatiivisen tosiseikan” esimerkkinä olkoot se, että lause ”Suomi on kuningaskunta” ei ole totta, so. (kääntäen) lause ”Suomi ei ole kuningaskunta” on totta

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Mistä (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  on kysymys ?  –  ”Ilman sarvia ja hampaita” ☺ .

”Maailma” / ”todellisuus” käsitetäään määrittämistä vaatinutta ”totuuden” korrespondenssiteoriaa itseään käyttämällä :  ”Tosien positiivisten ja tosien negatiivisten lauseiden kokonaisuudeksi”.

Kaikki ”todet positiiviset ja todet negatiiviset lauseet” ( , kuten ”Suomi” – esimerkissä) muodostavat ”maailman”.

Korrespondenssiteoriaa itseään käyttämällä ?  –  ”Yksityisten asiaintilojen vallitseminen” merkitsee, että ”lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää yhä todellisuuden kanssa” , ja vastaavasti ”yksityisten asiaintilojen vallitsematta oleminen” on yhtä kuin, että ”lauseen esittämä se ja se asiaintila ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.06 + 2.221 + 2.222 + 4.01 + 4.031) .

Ja tämä totuusteorian itsensä käyttö ilman, että kierretään kehässä / ajaudutaan kehä(päätelmä)än.

Vaikka näyttääkin siltä, että tässä totuusteorian itsensä käytössä (2.06 + 2.221 + 2.222 + 4.01 + 4.031)  on käytetty jo ”todellisuuden kuvateoriaa” , niin yhtäkään ”todellisuuden kuvaa” ei ole vielä muodostettu so. ”luotu” / ”tehty”. Ennen kuin se, että ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” (2.1)  on mahdollista, ”todellisuus” on määriteltävä. Wittgenstein aloittaa kuin aloittaakin ”tikkaidensa” (6.54)  alimmalta puolalta, kysymyksellä ”u – kielen” ja ”todellisuuden” korrespondenssiteoreettisesta suhteesta, so. ”riippumattomuudesta” , vaikka tämä ei hänen notaatiostaan suoraan ilmenekään.

Ei kierretä kehässä  –  ei ajauduta kehä(päätelmä)än  –  syystä, että ”maailma” / ”todellisuus” käsitetään, määritetään ! ”todellisuudesta”  riippumattomassau – kielessä”.

U – kieli” ja ”todellisuus” ovat ”samassa yhteydessa” – ilmaisemattomia. Korrespondenssiteorian ! ”logiikan” itsensä asettamana.

Edes periaatteessa ei ole mahdollista osoittaa ”lauseen” tai ”sen” , mitä ”lause” esittää vastaavuutta tai vastaavuuden puutetta ”todellisuuden” kanssa.  –  * Vertaamisen ollessa mahdotonta *  !

Toisin sanoen ! * yhtäkään ”u – kielessä” muodostettavissa olevaa ”lausetta” / ”sen ja sen asiaintilan esittävää lausetta” (4.031)  ei voi vielä, ei enää osoittaa ja väittää ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , ei edes ! ” ”totuuden tai epätotuuden” mahdollisuutta” * .

* N ä i n *  korrespondenssiteoriaa ei ole vielä sovellettu yhteenkään ”lauseeseen” / ”lausemerkkiin”  sen osoittamiseksi, että  –  ”käytetty, ajateltu lausemerkki on ajatus” (3 , 3.12 , 3.5 , 4 , 4.06) .

   Kehässä kiertäminen     (voidaan ylipyyhkiä) , ja ”todellisuus” määrittää totuusteoreettisesti, j a  näin välttää kysymys korrespondenssiteorian suhteesta ulkopuoleltaan tulevaan ”määrittämiseen”.

”Todellisuuden” käsittäminen ”tosien positiivisten ja tosien negatiivisten lauseiden kokonaisuudeksi” on siis ! tautologia, kun yhtäkään varsinaista ( , vasta) ”lausetta” ei voi vielä asettaa todistettavasti ”toden positiivisen tai toden negatiivisen lauseen” paikalle.

Mitään ”totta tai epätotta” / ”kolmea sanaa” edustavaa ”mielekästä lausetta” (4)  ei vielä ole.

Korrespondenssiteorian ”logiikan” perusteella pätevän ”u – kielen” analyysin alkuasetelma vastaa siis Russellin paradoksin johtopäätöstä.

Lopputulos so. Russellin paradoksin kumoaminen ei tietenkään voi, saa olla enää (paluu) ”yhtä tyhjän kanssa” – tautologia(an), vaan korrespondenssiteorian ”logiikan”  II I , I I I , I V.. jne. soveltamisen ”u – kielessä” viimeiseltä rivilta on käytävä (epäsuoraan) ilmi, että ”todellisuuden kuvia” on olemassa (1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.06 , 6.44) .  Vaikka lopputuloksen onkin oltava ! / korrespondenssiteoria ”(ontologisen) realismin” totuusteoria se, että yhtäkään ”todellisuuden kuvaa” ei voi ilmaista, ”edustaa” logiikassa (4.0312)  mikään ”menetelmä” (4.128) , niin on käytävä varmuudella (6.51)  ilmi, että ”tosiseikat kuuluvat .. tehtävään ..” (6.4321)  so. ”tosia tai epätosia ”lauseita””  voidaan muodostaa (korrespondenssiteorian perusteella).

Tractatuksen  päättävä lause  –  ”mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava” (7)  –  onkin perusolemukseltaan positiivinen ☺ , merkitessään paluuta alkuun, siis ! ”todellisuudesta” riippumattomaan ”ukieleen” , kuitenkin niin, e t t ä  o n  osoitettu  korrespondenssiteorian olevan käyttökelpoinen (3.5) .

Tätä taustaa vasten ne Wittgensteinin ”vähättelyt” esipuheensa lopussa.

K .     Korrespondenssiteorian ”logiikka”  I V .

”Lauseen  y h t e y s ”todellisuuteen” ’ ”  merkitsee siis ! ”lauseen  ’ y h t e y t t ä ”totuuteensa  j a  epätotuuutensa” ’ ” .

Siihen, miten  –  ja  e t t ä  –  ”lauseen ”totuus  t a i  epätotuus””  on ”todistettavasti” mahdollinen .

Se, että ”kolmessa sanassa” on kysymys ”totuudesta ja epätotuudesta” / ”sekäettä” , johtuu siitä, että  k u n   ”kummankaan” ( , ei ”toden” eikä ”epätoden” )  mahdollisuutta   ei ole vielä osoitettu, N I I N  kysymys koskee ”molempia”.

Itse asiassa Wittgensteinin vaatimus ! ”.. lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti ..” (4.023)  merkitsee kaikkien ”totuusarvojen” mahdollisuuksien (4.46) ”kuvausta” , joista vain yhden ”ryhmän” muodostavat ”todellisuuden kuvat” korrespondenssiteorian ”logiikan” kontingentissa merkityksessä, so. (yhden ja saman) ”lauseen”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” on oltava mahdollinen ETTÄ  v o i  olla ”niin tai näin” / ”tosi tai epätosi”.

Minkä tahansa ”u – kielessä” muodostettavissa olevan ”lauseen” suhde ”todellisuuteen” niin, että ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  voidaan ratkaista, merkitsee ! ”lauseen” * suhdetta ! ! ”itseensä” * / ”toisiinsa” * .

Se, että ”lauseen jo esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 , 2.221 + 2.222 + 4.031 + 4.064)  voidaan ratkaista, merkitsee ! * ”lauseen ! ! ”itseensä viittaavuutta”” * , ja etenkin  * sen *  kautta suhdetta ”toisiin ”lauseisiin”” (4.0641 , 4.125) .

Muuta mahdollisuutta ei ole, kun kerran ”todellisuus” käsitetään ”u – kielessä” , n i i n  myösu – kielen” ja ”todellisuuden” (välinen) totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä suhde on esitettävä ”u – kielessä” muodostettavissa olevien ”lauseiden” (välisen) suhteen ilmaisuna.

Riippumattomuus”  –  siis se, että ”u – kieli” on ”samassa yhteydessä” – ilmaisematon ”todellisuuden” kanssa  –  korrespondenssiteorian  ristiriidattomuuden  ilmaisuna, välttämättömänä ”ehtona” merkitsee j o  minkä tahansa (täysin mielivaltaisen) ”u – kielessä” muodostettavissa olevan  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuutta , ja siksi  →

”Emme voi antaa merkille väärää merkityssisältöä”. (2.0121 , 3.03 , 3.031 , 3.032 , 3.411 , 5.473 , 5.4731 , 5.4732 , 5.4733 , 5.5563)

Tämä ( (2.024 + 4.061 + 4.064)  →  5.4732)  on kuitenkin vasta ”lauseen” totuus-  ja todistusteoreettisen ”merkityssisällön” ensimmäinen totuusteoreettinen (merkitys) kerros  kun  sitä, e t t ä ”lauseen esittämä se ja se asiaintila .. täsmää tai on täsmäämättä .. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031)  e i  voi  vielä, edes periaatteessa ratkaista : ”Samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus ”todellisuuden” kanssa  t e k e e  vaatimuksen ”.. on verrattava .. todellisuuteen” (2.223)  toteuttamisen mahdottomaksi.

E R G O :  O n  osoitettava  –  u – kielen yhteys ”todellisuuteen” ’   –  e t t ä  u – kielellä” .. on .. jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa .. ( ( 2.024 + ! 4.061 + 4.064 )  →   2.162.1612.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.01 , 4.022 , 4.023 , ! 4 . 0 3 , 4.031) , e t t ä  ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  o n ”todistettavasti” mahdollinen.

Herää kysymys  –  m i t e n   u – kielen ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ / korrespondenssiteorian ”logiikan” perusteella pätevä  ” ’ ”kieli” ’ ”  voi toteutua ?

” ’ ”U – kieli” ’ ”  on osoitettava (luonnollisesti) ”todellisuudesta” riippumattomassa ”u – kielessä” !

S i t e n  –   u – kielen ’ yhteyden ”todellisuuteen” ’ / ” ’ ”u – kielen” ’ ”  t ä y t y y  sisältyä ! ”u – kieleen”.

”Riippumattomuushan” on  j o  varannut ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) ulkoisen suhteen ”paikan”.

Tämä antaa mahdollisuuden ohittaa ”todellisuuden” käsittämisen, mikäli ☺ kokee sen (totuusteorian itsensä avulla) hankalaksi.

Oleellista korrespondenssiteorian pätevyydelle, määrittelee ”todellisuuuden” sitten ”niin tai näin” , o n   u – kielen ’ yhteys ”todellisuuteen” ’   niin, että ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  voidaan todistaa (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) .

Toisin sanoen on mahdollista puhua suoraan ! ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  todistamisen mahdollisuuden  sisältymisestä ! ! ”u – kieleen ”itseensä”” .

Mallintaa ”todellisuutta” suoraan ”u – kielessä” todistettavissa olevien ”lauseiden” ilmaisuna. Esittää ”todellisuus” simuloimalla totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevää ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välistä) suhdetta ”u – kielessä” itsessään / ”sisältä päin” (4.114) .

Ja sitten ratkaista Wittgensteinin ”pyrkimyksen” onnistuminen tai epäonnistuminen / ! Russellin paradoksin ratkaisu.

N ä i n , simuloimalla totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevää ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välistä) suhdetta ”u – kielessä” itsessään / ”sisältä päin” (4.114) , korrespondenssiteorian ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” (1.13) , joka ”maailma” , siis ”tosiseikat” (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)  sisältyy  – kokonaisuudessaan (3.42)  –  ”ukieleen”.

”Maailman näkeminen sub specie aeterni on sen näkemistä  –  rajattuna  –  kokonaisuutena. Maailman tunteminen rajatuksi  kokonaisuudeksi on mystinen tunne”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

N  Ä I N  korrespondenssiteorian logiikan  avaruuteen  sijoittuvat  tosiseikat ..” (1.13 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06s i s ä l t y v ä t  ”ukieleen”  –  rajattuna  –  kokonaisuutena ..” (6.45)  .

Mistä (tulee) ”mystinen tunne” (6.44 , 6.45 , 6.552) ?

”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on”. (1.13 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06 , 6.44 , 6.45 , 6.522)

”On todella jotakin, mitä ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä”. (1.13 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06 , 6.44 , 6.45 , 6.522)

Loogikolle !

Kahdesta syystä. Ensinnäkin pelkästään korrespondenssiteoria(n filosofia)sta johtuen, ja toiseksi ! etenkin siitä syystä, että  * korrespondenssiteorian perusteella päteviä ”lauseita” *  on juuri siksi, e t t e i  * niitä *  voi ilmaista, so. (4.0312 , 4.128 , 6.4321  ↔ / jos ja vain jos  (1.13 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06 , 6.44) ) , j a  e t t ä  * niitä *  on, v o i d a a n ! ”tehdä” (2.1 , 6.4321)  juuriu – kielessä” , joka  sisältää ! * n e * .

Toisin sanoen ”u – kieleen”  s i s ä l t y v ä  ” ’ ”u – kieli” ’ ”  osoittaa takaisinu – kieleen” , o s o i t t a e n  kuitenkin  samalla  korrespondenssiteorian olevan käyttökelpoinen (3.5) / Aapisen kohdat  L .  ja  M . .

Totuusteorian filosofiasta johtuva kevyempi syy ☺ ”mystiselle tunteelle” (6.45)  on yksinkertaisesti se, että korrespondenssiteorian, joka on ”(ontologisen) realismin” / ”u – kielestä” riippumaton ”todellisuus” totuusteoria, ”logiikasta” s e u r a a ”todellisuuden” suhteen pätevän ”u – kielen” , so.  ” ’ ”u – kielen” ’ ”  s i s ä l t y m i n e n ukieleen !

L .     Korrespondenssiteorian ”logiikka”  V .

Tähän ”pykälät” (2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , ! 2.203 , ! 3.02)  selityksineen, ja sitten ”pykälät” (4.25 , 4.3 , 4.4 , 4,41 , 4.431 , 5 , 5.01)  selityksineen .. jne. .

 

Allaoleva linkki Aapisen lopussa avattavaksi Wittgensteinin ”pyrkimyksen” (lisä)oppaaksi.

Linkki alkupaloihin:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Korrespondenssiteorian ”logiikan” kysymyksiä

Mahdollista jatkoa ”Tosiseikkojen logiikalle” ?

     1 .   Korrespondenssiteorian  ”logiikka ” ?     2 .   ”Kuvateoria” perustuu korrespondenssiteorian ”logiikkaan” ?     3 .   ”Kuvateorian” / korrespondenssiteorian ”logiikan” johtopäätös on Wittgensteinin ”perusajatus” ( 4.0312 , 4.128 , 6.4321)  a la Kurt Gödel  ja Alain Turing  ?

1 .   Korrespondenssiteorian ”logiikka” ?

     Oletetaan, että korrespondenssiteoria on pätevä. Ja siinä muodossa kuin Wittgenstein totuusteorian esittää (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) .  Jos / kun siis  ”.. lause esittää sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031)  –  ”.. lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” paikalle voi laittaa esimerkiksi lauseen ”Suomi on tasavalta”  –  ja kysytään sitten sitä, että  ”.. se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.221 , 2.222 , 4.031) , n i i n ! herää kysymys, M I T E N  ”yhtäpitävyyden” / ”vastaavuuden” tai ”yhtäpitävyyden puutteen” / ”vastaamattomuuden”  v o i  näyttää  toteeen  ”todellisuuden” kanssa ?  M I T E N  ! ylipäätään vertaaminen ”todellisuuden” kanssa  o n  mahdollista ?

”.. Klassisen korrespondenssiteorian mukaan väittämä on tosi, jos ja vain jos väittämän ja asiaintilan välillä on vastaavuus eli korrespondenssi. Siten väite ”Ulkona sataa” on korrespondenssiteorian mukaan tosi, jos ulkona sataa. Teorian vaikeutena on sen perusteleminen, että uskomus vastaa tosiasiaa. Miten voidaan puhua siitä miten asiat todellisuudessa ovat jos uskomusta ei voida verrata todellisuuteen? Toisin sanoen korrespondenssiteoria vaatisi täydennystä esimerkiksi teorioilla vastaavuuden luonteesta ja totuuden tuntomerkeistä. ..” (Tieteen termipankki  01. 05. 2018 : Filosofia : korrespondenssiteoria , alleviivaus minun. )

Jospa tätä jatkaisin, kunhan saan ”Aapisen” tehtyä .. .  –  Tähän väliin kuitenkin matkailua ☺ Mansessa.

 

 

 

 

 

”Tosiseikkojen logiikka” ?

   Otsikon kysymys on ”kuvateorian” (4.01)  ja Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312)  ytimessä.

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 4.01)

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ;  että  mikään  e i  voi  edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (3.12 + 3.14 , 4.01 , 4.0312 , 4.06 , alleviivaukset tässä kuten muissakin ”pykälissä” minun. Samoin lihavoinnit ja  v ä l i – lyönnit. Kursiivit Wittgensteinin. )

     Taustalla, lähtökohtana on se, että  Wittgenstein ”.. pyrkii vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä .. sisältä päin ..” (esipuhe / (4.112 , 4.114) ) .  ”Kuvateoriaa” ei voi erottaa ”asiayhteydestään” , so. Wittgensteinin filosofian ”pyrkimyksestä” / ”päämäärästä” (4.112) , vaan ”kuvateorian” tehtävänä on viimeisellä rivillään vastata kysymykseen ”rajan vetämisestä ajatusten ilmaisemiselle”.  –  Kysymykseen ”tosiseikkojen logiikasta” ?  (1.13 , 2.141 , 3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.01 , 4.0312 , 4.06 , 4.112 , 4.114)

     .. Kirjan koko  ” sisällön voisi ehkä tiivistää seuraaviin sanoihin :  Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Siten kirja pyrkii vetämään rajan ajattelulle tai pikemminkin  –  ei ajattelulle, vaan ajatusten ilmaisemiselle. Vetääksemme rajan ajattelulle, meidän olisi näet voitava ajatella tämän rajan molemmat puolet (joten meidän olisi voitava ajatella, mitä ei voida ajatella). Raja voidaan sen tähden vetää vain kielessä, ja mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..” . (”Esipuheen” alleviivaukset minun.)

Filosofian päämääränä  o n  ajatusten looginen selventäminen. Filosofia ei ole mikään oppi, vaan tietynlaista toimintaa. Filosofinen teos koostuu olennaisesti selvennyksistä. Filosofian tuloksena eivät ole ”filosofiset lauseet” , vaan lauseiden selventyminen. Filosofian tulee selventää ja tarkasti rajata ajatukset, jotka muuten ovat ikään kuin sameita ja hämäriä”. ( (4.112 , 4.114) , lihavoidun alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (4.114) ) .

”Sen tulee rajata ajateltavissa oleva ja samalla se, mitä ei voida ajatella. Sen tulee rajata ajattelumahdottomuudet  sisältä  päin  rajaamalla  ajattelumahdollisuuksien  piiri ”. (4.112 , 4.114)

     Loogis-filosofisen tutkielman (vast’ edes  L-f t ) ”olennainen” on edellä esitetty. ”Olennaista” voi havainnollistaa tasasivuisella kolmiolla.  Sen kannan, perustan muodostaa Wittgensteinin ”pyrkimys” . Toinen sivu esittää ”kuvateoriaa” .  Ja kolmion huipulle asettuu hänen ”perusajatuksensa” , vastauksena  ”.. päämäärään .. rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” (4.112 + 4.114) .  –  Kolmio jää vielä yhdeltä sivulta avoimeksi. Mikä muodostaa kolmion toisen sivun?  –  Niin, että ”pykälä” (4.0312 / 4.128 , 6.4321)  on tukevasti / toiseen sivuun nojaten, kolmion huipulla. Kruununa, ilmaisemaan sitä !  ”mistä ei voi puhua ..” ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)     7 ) .

     Se, että vastaus  –  ”mikä muodostaa kolmion toisen sivun?”  –  on ”totuuden” korrespondenssiteoria (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)  kertookin sitten sen, mistä !  L-f t : ssä  on lopun perin kysymys :  ”Tosiseikkojen logiikasta” (4.0312)  korrespondenssiteorian ”logiikan” ilmaisuna.

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21 , 2.222)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.221 , 4.031)

”Kuva on tosi tai epätosi, sikäli kuin sen merkityssisältö pitää yhtä tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”. (2.21 , 2.222)

”Saadaksemme selville, onko kuva tosi vai epätosi, meidän on verrattava sitä todellisuuteen”. (2.223)

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 4.01)

”Lauseessa asiaintila sommitellaan ikään kuin kokeeksi. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö” , voimme yksinkertaisesti sanoa : ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan””. (2.221 , 4.031)

    L-f t : ssa  on kysymys ”totuudesta” !  –  Kas kas, loogikko Wittgenstein haksahtaa ”tosiseikkojen logiikassa”    ”totuus” – käsitteeseen.  ”Lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  olemukseen   (5.4711) .

”.. Wittgenstein opiskeli ensin insinööritieteitä, mutta luopui tästä urasta 22-vuotiaana tuntiessaan kutsumuksekseen filosofian. Hän matkusti Jenaan Fregeä tapaamaan. Tämä kehotti häntä jatkamaan matkaa Russellin luo Cambridgeen. Wittgenstein noudatti neuvoa, ja ryhtyi opiskelemaan logiikkaa Russellin johdolla, joka tuohon aikaan kirjoitteli ”Principia Mathematicaa”. Ennen pitkää Wittgenstein ryhtyi itsekin suunnittelemaan omaa teosta. ..” (Georg Henrik von Wright  Logiikka, filosofia ja kieli , s. 141 , Otava v. 1982 ) .

     Ja, johtuisiko Wittgenstein ”oman teoksen” nimi  –  Logisch-philosophische Abhandlung  –  siitäkin, että totuusteoria  ”lauseen olemuksen” osoittamiseksi on korrespondenssiteoria niin, että ”maailman” / ”todellisuuden” merkitystä ei voi, on ! mahdoton unohtaa.  –  ”Maailma” / ”todellisuus” on käsitettävä, määritettävä (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.063) !  L-f t  alkaa johdonmukaisesti. Logiikka kulkee käsi kädessä filosofian / metafysiikan ja ontologian kanssa.

     Niin Wittgensteinin ”pyrkimys” / ”filosofian päämäärä.. ..” (esipuhe , (4.112 , 4.114) )  kuin myöskin ”kuvateoria” (4.01)  ja hänen ”perusajatuksensa” (4.0312)  jäävät ymmärrystä vaille, ellei näe ! ”totuuden” korrespondenssiteoriaa  j a  sitten sitä, e t t ä  ”kuvateoria” on  korrespondenssiteorian ilmaisua. Tämä totuusteoria on ”kuvateorian” taustalla, joka ”kuvateoria” on puolestaan Wittgensteinin ”pyrkimyksen”* ilmaisua. ”Sen”* toteuttamisen menetelmä.  –  Ja kun sen se, mihin  L-f t  ”pyrkii” , päätyy kielteiseen lopputulokseen, niin (luontevasti) Wittgenstein kuittaa ”ei : n” viimeisellä ”pykälällä” / (7) .

     On hätkähdyttävää, että (tietääkseni) kukaan ”ammattilainen” filosofi ei ole tarttunut Wittgensteinin  L-f t : n  esipuheessa selkeästi esittämään filosofiansa tavoitteeseen  ”.. vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle ..” / (4.112 + 4.114) .  Selkeästi, kun vain katsoo / etsii edelleen itse  teoksesta  esimerkiksi ”ajatuksen” merkityksen (3 , 3.12 , 4 , 4.06) .

     Mitä ovat siis  1.  ”ajatukset” , joiden ”ilmaisemiselle kirja pyrkii vetämään rajan” , ja  2.  mikä on se ”tekijä” , joka olennaisesti ”ajatuksia” luonnehtii ?  –  Kolmanneksi / 3.  voi kysyä (itsestäänselvää) ”rajan vetämisen” merkitystä.

”Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06 , alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (4.06) . )

V a i n  lauseet , jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee kaiken kuvauksen olemuksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemista”. (1.13 , 3 , 3.12 , 4 , 4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.06 , 5.4711 )

     ”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee ..”  SIIS ! ”.. kaikkien ”niiden ”lauseiden”” .. olemuksen .. ilmaisemista” .. jotka .. v o i v a t  olla tosia tai epätosia   korrespondenssiteorian perusteella  (4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.065.4711) .  ”.. Väittääkseen jotakin ..    ”totta tai epätotta” / e t t ä  ”.. lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”    .. lauseen täytyy olla kuva” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.01 , 4.03 , 4.031 , 4.06) .

     ( Sen, että  * ”.. raja .. ajatusten ilmaisemiselle .. voidaan .. vetää vain kielessä .. sisältä päin ..” *  (4.112 , 4.114)  voi tässä ohittaa.  * Sen *  selittää  s e k ä  ”Russellin paradoksi” , joka ehdottomasti yksi motiivi Wittgensteinille  ”.. ryhtyä .. suunnittelemaan omaa teosta ..” (von Wright)  e t t ä  etenkin  * se *  seuraa korrespondenssiteorian ”logiikasta” ;  korrespondenssiteorian pätevyydelle  v ä l t t ä m ä t t ö m ä s t ä riippumattomuudesta  (1.1 , 1.12 , 2 , ! 2.024 , 2.06 , 2.063 , 2.22 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , ! 4.061) , ”riippumattomuuden” käsitteestä. )

     Jos, ja kun ”rajan vetäminen” / ”rajaaminen” on (itsestäänselvästi) aina jonkin ”kokonaisuuden” osoittamista, tässä tapauksessa ”mielekäiden lauseiden kokonaisuuden”  –  ”lauseiden kokonaisuus on kieli” (4 , 4.001)  –  osoittamista, niin yhtä selvästi on mahdollista lukea (kirjaimellisesti ! ) ”ajatuksien” olevan  ”v a i n  lauseita, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” (3 + 3.12 + 4 + 4.06) , ja joita ”mielekkäitä lauseita” luonnehtii ! juuri se, että  ”.. lauseet .. o v a t  todellisuuden kuvia ..” (4.06)  juuri sen ilmaisuna, että  ”.. voivat olla tosia tai epätosia” (4.06) .

     Ja, kun Wittgensteinin ”kuvateoriassaan” soveltama, käyttämä totuusteoria, eikä (ehkä) suinkaan sattumalta! ”Russellin paradoksi” ,  o n  ”totuuden” korrespondenssiteoria, niin näyttää vahvasti siltä, e t t ä  JUURI ”totuutensa tai epätotuutensa”    ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen pätevää ”lausetta” luonnehtii korrespondenssiteoreettisesti se, että  ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) .

     ”Russellin paradoksi” , ylipäätään logiikan (ja matematiikan) perusteisiin liittyvät ”ongelmat”  L- f t : n  taustalla (3.333 , 4.0031) .  –  Motivaattorina.  –  ”Russellin paradoksin”* voi esittää yksinkertaisesti niin, että ”siinä”* erään kylän parturin tehtävä(n perustee)t on määritelty tavalla, josta seuraa    ”jos parturi ajaa oman partansa, niin ei aja partaansa ja jos parturi ei aja omaa partaansa, niin ajaa partansa”. Monimutkaisen, ilmeisesti alkuperäisen version ”Russellin paradoksista” voi lukea esimerkiksi / G. H. v Wright , ss. 73 – 75 / Frege ja Russell , ss. 63 – 80 .  –  Tulkitsen ”Russellin paradoksin” johtopäätöksen suoraviivaisesti niin, että  MIKÄLI  logiikan tutkimuksessa päädytään ko. ”ristiriitaan” / ”ajaa ja ei aja”  –   ! totta”  j a  ”epätotta”   –  ”s e k ä – e t t ä” , N I I N    ”m i t ä ä n”  ristiriidattomasti ”totta  tai  epätotta”  E I  VIELÄ  OLE .

     Toisin sanoen Wittgensteinin itselleen asettama ”päämäärä” (4.112 , 4.114)  ei ole mikään mielijohde / mieleen juolahdus, v a a n  logiikan ”perusteisiin” liittyvien ”ongelmien” pakottamana osoittaa  e n s i n  ”.. lauseen .. todellinen .. looginen muoto” (2.18 , 4.0031) , so. ”lauseen” ristiriidattoman ”totuuden tai epätotuudenmahdollistava ”muoto” , ja sitten !  t o i s e k s i  ”.. lauseen .. todellisen .. loogisen muodon” perusteella ratkaista samalla, samantien kysymys ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuude(n ilmaisemise)sta” (3 + 3.12 + 4 + 4.001 + 4.06) .  Niin, että se  ”.. mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..” (esipuhe) .  ”Mielettömyyttä” , kuten ”Russellin paradoksin” kaltaiset ”ajattelumahdottomuudet” (4.114) .

     Kysymys ! ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuude(n ilmaisemise)sta” (3 + 3.12 + 3.14 + 4 + 4.001 + 4.06)  on juuri se, minkä, Wittgensteinin ”pyrkimyksen” , suhteen ”pykälä” (4.0312)  antaa kielteisen vastauksen (4.128 , 6.4321) .  –  ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”. ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  ←  7 )  –  Otsikon kysymys / ”toiseikkojen logiikasta” ?  onkin siis ! yhtä kuin kysymys  ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuude (n ilmaisemise)sta” (3 + 3.12 + 3.14 + 4 + 4.001 + 4.06) ?    .

     On näet (kiistatta) selvää että ”tosiseikat” ovat  –  että Wittgenstein tarkoittaa ”tosiseikoilla”  –  juuri  ”mielekkäitä lauseita” / ”vain lauseita, jotka voivat olla tosia tai epätosia” / / ”todellisuuden kuvia” / / / ”loogisia muotoja” ( ! 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , ! 2.11 , 2.12 , 2.141 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.222 , 2.223 , 3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.06) .  ”Pykälään” (1.13)  voikin hyvin lisätä viittauksen Wittgensteinin  soveltamaan, käyttämään totuusteoriaan niin, että    korrespondenssiteorian    ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” (1.13) .

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause  on lausemerkki  projektiivisessa suhteessaan  maailmaan”. (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06) , alleviivaus ja painotus jatkuu ”pykälässä” (3.14) . )

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki  on  tosiseikka”. (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06)

     Ja, mikäli lähtökohta on / ”Russellin paradoksi” se, että ”mitään” ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” ei vielä ole, niin  j o s  ”jotakin” täytyy kuitenkin olla ( , kuten savenvalajalla savensa) , n i i n ! ”kieli”    ”.. vain kieli ..” (esipuhe)    jossa ”.. sisältä päin ..” (4.114)    ”Wir machen uns Bilder der Tatsachen” / ”Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. (2.1)  –  S I T E N  Wittgensteinin käsitys ! välttämättömästä ”maailman substanssista” (2.021 , ! 2.0211 , ! 2.0212 , 3.203 , 3.3 , ! 4.2211)  ONKIN  mahdollista ymmärtää yksinkertaisesti ”kieleksi” .  U n i v e r s a a l i  –  kieleksi”  (vast’ edes ”u – kieli” )  v i e l ä  vailla ”mitään ”totuusehtoja”” !  –  Ellei ”maailman substanssi” oleu – kieli” so. ”kieli” , jossa voidaan sanoa, ilmaista periaatteessa ”kaikki ”sanottavissa oleva”” , Wittgensteinin ”tikkailla”  ei  ole ensimmäistäkään ”askelmaa” , ja hänen ”pyrkimyksensä” olisi (alusta alkaen) mahdoton.

     Se, että  ”.. lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka” (3.12 + 3.14)  merkitsee (kiistatta) , e t t ä  ”tosiseikkojen logiikassa” (4.0312)  on kysymys  *    ”v a i n  lauseitten, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia”  logiikasta   *  (3.12 + 3.12 + 4.0312 + 4.06) , m i t ä   * l o g i i k k a a * .. mikään  e i  voi  edustaa ..   (3.12 + 3.12 + 4.0312 + 4.06) .  –  Ainoa, mikä tässä (3.12 + 3.12 + 4.0312 + 4.06)  on tulkinnanvaraista, koskee sanan ”edustaa” (4.0312)  merkitystä.  –  ”Vertreten” / ”edustaa?  –  Johdonmukainen / osuva tulkinta on, lienee kuitenkin se, että  ”.. vertreten .. die Logik der Tatsachen ..” / ”.. edustaa tosiseikkojen logiikkaa”  merkitsee logiikan”  m e n e t e l m ä ä .  Ja ”menetelmää” , joka koskee    ”ajatuksien” / ”mielekkäiden lauseiden” / / ”vain lauseitten, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” kokonaisuutta     ! k a i k k i a ”todellisuuden kuvia .  (  –  Se, että ”menetelmä” koskee itse asiassa kaikkia mahdollisia ”lauseitten ”muotoja”” , ei ainoastaan ”todellisuuden kuvia” , on tässä yhteydessä  epäoleellista.  –  )  Kysymys on siitä ”menetelmästä” , mitä Wittgenstein tarvitsee, kun hän ”.. pyrkii vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. (esipuhe , (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06 , 4.112 , 4.114) ) , eli osoittamaan  k a i k k i ”todellisuuden kuvat” / ”.. lauseet, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia .

”.. Lauseen yleinen muoto on :  Asiat ovat niin ja niin”. (4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

”On selvää, että kaikki, mitä ylipäätään voidaan etukäteen sanoa kaikkien lauseiden muodosta, täytyy olla mahdollista sanoa  y h d e l l ä  kertaa. ..” (4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

”Yleinen lausemuoto on lauseen olemus”. (4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

Lauseen olemuksen ilmaiseminen  m e r k i t s e e  kaiken  kuvauksen  olemuksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemista”. (4.01 , 4.022 , ! 4.023 , 4.03 , 4.06 , 4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

”Yleisimmän lausemuodon kuvaus on logiikan yleisen ja ainoan yleisen perusmerkin kuvaus”. ( 3.12 + 3.14 , 4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

     Toisin sanoen  ”yleisimmän lausemuodon kuvaus  o n .. perusmerkin kuvaus” (5.472) , joka koskee, ! k ä s i t t e l e e  lausemerkkiä , joka on  ”.. projektiivisessa  suhteessaan  maailmaan” (3.12) , J O K A ”.. lausemerkki .. o n  tosiseikka (3.12 + 3.14) , J O I D E N  ”.. tosiseikkojen  l o g i i k a n .. edustamisen” (3.123.14 + 4.0312 + 4.06)  mahdollisuudesta / ”kyllä vai ei”  on sitten lopulta, viime kädessä kysymys  –  Wittgensteinin ”pyrkimyksessä” .

     Toisin sanoen  –  summa summarum  –  ”pyrkimyksessään” Wittgenstein itse asiassa ! k y s y y k i n : Onko olemassa, konstruoitavissa mitään logiikan ”menetelmää” / ”algoritmia” , joka ilmaisee kaikki ”todellisuuden kuvat” ?  –  Tuottaa ”mekaanisesti” kaikki ”mielekkäät lauseet” , kun ”algoritmia” soveltaa, käyttää ”u – kielessä” .  –  Ja Wittgensteinin vastaus on kielteinen.

     Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  ennakoi siis, ja tietenkin muutettavat muuttaen, s e k ä  todistusteorian neljättä pääongelmaa / ”Entscheidungsproblem” e t t ä  sen kielteistä ratkaisua. Ennakoi ensin Kurt Gödelin epätäydellisyyslauseita, etenkin ”ensimmäistä”*  / v. 1931  ja sitten edelleen ”siihen”* nojautuen Alain Turingia v. 1936 / ”ratkaisuongelmaan” kielteinen vastaus.

”.. Kurt Gödel (1906 – 1978) .. osoitti, että aritmetiikan aksiomajärjestelmät ovat aina epätäydellisiä sikäli, että niissä esiintyy tosia mutta todistumattomia lauseita. .. Vuonna 1936  Alonzo Church (1903 – 1995)  ja englantilainen Alan Turing (1912 – 1954)  osoittivat, että relaatioita sisältävä predikaattilogiikka on ratkeamaton, ts.  ei ole olemassa mekaanista menetelmää tai algoritmia, jonka avulla mielivaltaisesta lauseesta voidaan tarkistaa, onko se loogisesti tosi vai ei. ..” .  (Tieteen termipankki  11. 01. 2018 : Filosofia : logiikka. )

     ”Muutettavat muuttaen” :  Loogis-filosofisessa tutkielmassa  ei ole kysymys ”aritmetiikan aksiomajärjestelmistä” , eikä ”loogisista totuuksista” , vaan kaikista ”niistä ”(väite)lauseista”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on korrespondenssiteoriaan / sen ”logiikkaan” perustuen ! ”todistettavasti” mahdollinen.  –  Kyse on ”totuuden” kontingenssista. Tarkoitan, että jos kontingenssi” on määritelmän mukaan ”.. väite, joka voi olla tosi tai epätosi konteksista riippuen ..” (Tieteen termipankki  12. 01. 2018 : Filosofia : kotingenssi. ) , niin ”kontekstin” asettaa nyt ”totuuden” korrespondenssiteoria, joka osoittaa !  * ”väitteen, joka voi olla tosi tai epätosi” * välttämättömät ”ehdot” j a  samalla  ”s e n” , v o i d a a nk o . . !  * niiden * kokonaisuus  * ne *  kaikki   ilmaista.  –  Kyse on ensin ”totuuden” ylipäätään ”mahdollisuudesta” , ja sitten,  ”ilmaisemis mahdollisuudesta” .  –  Täydellisesti ! / Ristiriidattomasti !

”.. Neljännen pääongelman nimenä on Hilbertillä  Entscheidungsproblem (englanniksi ”decision problem” , suomeksi ehkä sopivimmin ”ratkaisuongelma). Siinä yritetään löytää sääntö tai menetelmä, joka tekee mahdolliseksi ratkaista ”mekaanisesti” , voidaanko jokin mielivaltainen lause todistaa eräässä annetussa järjestelmässä vai ei. Hilbert on sanonut ”ratkaisuongelmaa” matemaattisen logiikan tärkeimmäksi probleemaksi. ..” (von Wright , s. 91 . ) .

     L-f t : n  ”.. eräs annettu järjestelmä ..”  on korrespondenssiteorian asettama. Korrespondenssiteorian ”logiikka” osoittaa, näyttää minkä tahansa mielivaltaisen  ”.. merkityssisältönsä .. sen ja sen asiaintilan esittävän lauseen” (2.221 + 4.031)  välttämättömät ”ehdot” sille, että   ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” on mahdollinen (2.222) .  –  Todist e t t a vasti ”mahdollinen”   (5 , 5.01) !  –  Korrespondenssiteorian ohella myös kolmannen poissuljetun laki, ristiriidan laki sekä identiteetin laki / ”A” = ”A” ovat voimassa.

     1 .   Korrespondenssiteorian ”logiikka?     2 .   ”Kuvateoria” perustuu korrespondenssiteorian ”logiikkaan” ?     3 .   ”Kuvateorian” / korrespondenssiteorian ”logiikan” johtopäätös on Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  a la Kurt Gödel  ja Alain Turing ?

L – F T : n   TOTUUS-  JA  TODISTUSTEOREETTINEN  ”AAPINEN” / ”A B C D ..” – KIRJA.

     –    W : n  ”tikkaiden” askelmia, korrespondenssiteorian ”logiikkaan” asti.

     A.   Logiikan ( ja matematiikan) perusteisiin liittyvät ongelmat. Kuten ”Russellin paradoksin” (4.0031)  kaltaiset mielettömyydet  –  ”ajattelumahdottomuudet” (4.114) .

     B.   Mieltä vääntävien ongelmien  –  paradoksien ja ristiriitojen  –  välttämiseksi ”pyrittävä vetämään raja ajatuksien ilmaisemiselle” osoittamalla ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuus” / ”rajaamalla ajattelumahdollisuuksien piiri” (esipuhe , (3 , 4 , 4.001 , 4.112 , 4.114) .

     C.   ”Ajatuksiin” / ”mielekkäisiin lauseisiin” kuuluvat ! ”v a i n  lauseet, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” (3 , 3.12 , 4 , 4.06) .  –  Todistettavasti (5 , 5.01) !  –  Ristiriidattomasti (4.211) !  –  Ettei sorruta (enää) ”Russellin paradoksin” kaltaisiin ”näennäisiin loogisiin muotoihin” (4.0031) .

     D.   ”Ajatuksia” / ”mielekkäitä lauseita”  –  edes  ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen päteviä ”lauseita”  –  e i  vielä ole. Lähtökohtana onkin se, että    ! (2.1)    ”.. sisältä päin ..” (4.114)    ”u – kielessä” .  ”U – kielessä” , joka on ”maailman  substanssi” (1.13 , 2.0121 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3) .

     E.   Siten, kun yhtäkään ”lausetta” , joka todistettavasti (ja ristiriidattomasti) ”totta tai epätotta”  e i  vielä ole , n i i n  tarvitaan  totuusteoria perustelemaanv a i n  lauseet, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” (2.1 , 4.06) .  Valittu totuusteoria on korrespondenssiteoria (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) .  Se, että  ”Wir machen uns Bilder der Tatsachen” / ”Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” (2.1)  on  jo  korrespondenssiteorian  –  korrespondenssiteorian ”logiikan”  –  ilmaisua ! ”u – kielessä” , k u n  totuusteoriaa  ON  SOVELLETTU KÄYTETTY  ”u – kielessä”   (3 , 3.12 , 3.5 ) .

     F.   ”Totuuden” korrespondenssiteoria on johdonmukainen valinta. Logiikan perusteiden ongelmien / ”Russellin paradoksin” näkökulmasta.  –  Korrespondenssiteorian ! itse itselleen asettama lähtökohta on se, että ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  e i  ole ”todistettavasti” mahdollinen ennen kuin osoitetaan. ON  osoitettava, E T T Ä  ”lausetta” tai ”sitä” , mitä ”lause esittää” (4.031)  v o i d a a n ”verrata todellisuuteen”  ( (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18)    2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3,05 ) .  Vasta sitten  ”.. se ja se asiaintila pitää tai ei yhtä todellisuuden kanssa” (2.221 , 2.222 , 4.031)  on mahdollista näyttää toteen.

     G.   Korrespondenssiteorian itselleen asettama lähtökohta, vaatimus pätevyytensä todistamisesta johtuu totuusteorian ”logiikan” ! välttäm ä t t ö mästä ehdosta :  Riippumattomuudesta .  –  Siitä, että ”lauseen” tai ”sen” , mitä ”lause esittää”  täytyy  olla / ! ”ristiriidattomuus” riippumaton ”todellisuudesta” (2.021 , ! 2.024 , 2.22 , ! 4.061) .  Korrespondenssiteorian*  ”logiikkaa”  edellyttää  sen*  ”substanssina” olevan ”kielen” / ”universaali – kielen” (2.0121 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)  , jossa voidaan sanoa, ilmaista periaatteessa ”kaikki ”sanottavissa oleva”” , o l e v a n  riippumaton ”todellisuudesta” .  –  Siten korrespondenssiteorian ”logiikan” analyysin, L-f t : n   lähtötilanne on se, että ”u – kieli” ja ”todellisuus” ovat ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomia :     ”U – kieli”  ∧  ”todellisuus”    .

 

Interlude – Välinäytös

     Päivityksiä.

     Ensinnäkin  –  ”lauseen merkityssisällösta” ? . .  korjattu.

     Toiseksi  –  tarpeettomia ”postauksia” deletoitu.

     Kolmanneksi  –  L – f t : n  tulkinnan ”resepti” on lähes / ”viittä vaille” valmis.  –  Päivitys 22. 4 .  Loogis-filosofisen tutkielman  tulkinnan ”resepti” valmis.

     Neljänneksi  –  tulkinnan ”reseptin” tiivistelmät. Suomeksi, ja myös englanniksi. Otsikoilla  ”Tosiseikkojen logiikka” ?  /  ”The Logic of facts” ?  , ja kun kerran lyhyesti, niin en jatka enää vastaamalla korrespondenssiteorian ”logiikkaa” koskeviin kysymyksiin, vaan esitän yksityiskohtaisemmin vain sen, mistä ”tosiseikkojen logiikassa” on (mielestäni kiistatta) kysymys. Korrespondenssiteorian ”logiikkaa” koskeviin kysymyksiin olen paneutunut perusteellisesti sekä tulkinnan ”reseptissä” että pdf – linkeissä Wittgenstein tutkimukseen.

     Korrespondenssiteorian ”logiikkaa” koskevista kysymyksistä teen vastaisen varalle (varmuudeksi) artikkeli-otsikon, ja arkistoin tekstiä ”luonnoksena” .  –  Tekstiä, jota poistan ”Tosiseikkojen logiikasta” ? , joka siis päivitetty 10. 5  lyhyemmäksi.  –  Tulevasta englannin kielisestä vielä tiivistetympi.  –  Jatkan ”Tosiseikkojen logiikan” ?  päivittämistä vielä siten, että loppuun  Loogis-filosofisen tutkielman  totuus- ja todistusteoreetttinen ”Aapinen” / ”A B C D ..” – kirja, tai pikemminkin Wittgensteinin ”tikkaiden” askelmia aina korrespondenssiteorian ”logiikkaa” koskeviin kysymyksiin asti. ( ”Aapiseen” kun tulisi liian monta ”kohtaa” ollakseen ”aapinen” . )  –  Siis  L-f t : n  ”olennaiset” ikään kuin tviittaamalla.

     ( ”Tiivistelmät” ovat tarpeen. Sekä sen tähden, että joku innostuisi tutkimaan esittämääni tulkintaa Wittgensteinin magnum opus kädessään että siksi, että en odota kenenkään lukevan ja jaksavan perehtyä varsinaiseen ! monikymmen-sivuiseen ”reseptiin”. )

     Viidenneksi  –  kysymys ! siitä, miten  ” ’ ”kieli” ’ ”  /  ”kielen  y h t e y s ”todellisuuteen”  ”  on mahdollinen ?  –  Käytännössä !

     Kuudenneksi  –  korjata ja lyhentää ”postauksia” , ( ”pykälästä” (2.1)  –  luvusta  2.3.1 ) . Tarkoittaen, että esimerkiksi ”kuvaamismuodosta” vain olennainen.  –  Luvusta  2.3.1  koskee Wittgenstein tutkielma  I I / pdf – linkit.  –  Myös muut ”korjattavat ja lyhennettävät” viittaavat ko. tutkielmaan. Sen lukeminen ei kuitenkaan ole mitenkään välttämätöntä.

     Seitsemänneksi  –  en malta olla sanomatta  –  että olen työstänyt / jaksan työstää näitä ”tikkaita” (pääosin) hyvällä mielellä juurikin siksi, että olen vakuuttunut tulkintani pätevyydestä, tai ainakin siitä, että tutkimisen arvoinen. Tietyt tulkinnan ”perusteet” kun ovat kiistattomat, vaikka sitten erehtyisikin harhapoluille, ”joron jäljille”. Siksi onkin sopivaa päättää tämä välinäytös sitaattiin Wittgensteinin esipuheesta, väittämättä kuitenkaan tulkinnan ”kiistattomuutta ja lopullisuutta” , kuten Wittgenstein esipuheensa viimeisessä kappaleessa ”ajatustensa totuudesta” rohkenee väittää. Viimeistä edellisen kappaleen ”teoksensa arvosta” , siitä  ”.. että tietyt ajatukset on teoksessa ilmaistu .. naulankantaan ..” , hän päättää sanoihin  –

”.. että voimani tehtävän hallitsemiseen ovat liian vähäiset.  –  Tulkoot muut ja tehkööt paremmin. ..” . (Esipuhe, s. 4 ) .

 

 

Loogis-filosofisen tutkielman tulkinnan ”resepti”

     Tulevien viikkojen aikana pikku hiljaa raapustan ”keitostani” kasaan. ”Sacher-kakkua” en lupaa.

     Olen esittänyt tässä blogissa käsitykseni Ludwig Wittgensteinin nuoruuden teoksesta  Logisch-philosophishe Abhandlung / Loogis-filosofinen tutkielma , parhaiten tunnettu G. E. Mooren antamalla nimellä  Tractatus logico-philosophicus .

     Käsitykseni, tulkintani näyttää jäävän hyväksi, tai pikemminkin huonoksi yritykseksi. Muuta ei voi sanoa, kun minkään sortin palautetta en ole saanut. Lukijoita ei ruuhkaksi asti ole ollut. Kuitenkin sen verran, että täydellinen ”radiohiljaisuus” yllättää!

     Kirjoitanko niin epäselvästi, että kukaan ei ymmärrä pätkääkään? Viitsimättä sekavasta tekstistä huomauttaa. Vai teenkö niin ”täysverisen amatöörin” alkeellisia virheita, ettei voi kuin tuntea vaikenevaa myötähäpeää?

     Ja kieltämättä! Todettakoon vielä kerran, että joutuu sitä itsekin (hieman) ”naama punaisena” päätään pyöritellen esimerkiksi ”Wittgenstein tutkielma  I ”  monin kohdin tavaamaan ;  jos kohta myös päätään nyökytellen paikka paikoin peukuttamaan.

     ”Artikkeleissa” myös selvyyden varaa.

     Kirjoitustyylin, jota en ole (erikoisuutta tavoitellen) varta vasten tavoitellut, piikkiin voi ainakin osin  –  etenkin ”alkupalat” ja ”Wittgenstein tutkielma  I  ja  II ”  –  ”epäselvyydet” ja hankalan luettavuuden laittaa.

     Niin tai näin, olkoot sitten vaikka aina väärinpäin, niin koitetaan vielä kerran. Saada niin sanoakseni ”sattumat” keitoksessani paremmin esille.  –  ”Luettavuuden” vinkiksi se, että kannattaa katsoa, mitä sanon  Loogis-filosofisen tutkielman  lukutavasta. Siis se ”bloggaus” .

     Loogis-filosofisen tutkielman  lukutapaani haluan korostaa. Sitä, että selittäkööt  teos – itse – itseään  ”vertailevasti” ja ”kirjaimellisesti” ilman mitään tekijänsäkään / Wittgensteinin jälkikäteen antamia osviittoja. Paitsi ”esipuhetta”. Haastehan on suorastaan herkullinen! Ymmärtää ”vaikeatajuinen” sellaisenaan  sisältä päin / ”kielestään” käsin.  (  –  En siis tukeudu, vertaile Wittgensteinia edeltävien filosofienkaan, kuten Gottfried Leibniz tai Immanuel Kant, ”teksteihin”. Jo siitäkin syystä, että tietoni turhan ohuet. )

     Omin vähäisin filosofisin voimin tulkita, oikein tai väärin, ”kuvateoria” ja ”siihen” liittyvä Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312)  totuus- ja todistusteoreettisesti. Kurt Gödeliä v. 1931 / hänen ”epätäydellisyyslauseitaan” , etenkin ”ensimmäistä” ,  ja Alain Turingia v. 1936 / ”Entscheidungspoblem”  –  muutettavat muuttaen  –  ennakoiden.

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ;  että mikään  e i  voi  edustaa tosiseikkojen logiikkaa” . (3.12 + 3.14 , 4.01 , 4.0312 , 4.06 , alleviivaukset tässä kuten muissakin  ”pykälissä” minun. Samoin lihavoinnit ja  v ä l i – lyönnit. Kursiivit Wittgensteinin. )

”.. Kurt Gödel (1906 – 1978) .. osoitti, että aritmetiikan aksiomajärjestelmät ovat aina epätäydellisiä sikäli, että niissä esiintyy tosia mutta todistumattomia lauseita. .. Vuonna 1936  Alonzo Church (1903 – 1995)  ja englantilainen Alan Turing (1912 – 1954)  osoittivat, että relaatioita sisältävä predikaattilogiikka on ratkeamaton, ts.  ei ole olemassa mekaanista menetelmää tai algoritmia, jonka avulla mielivaltaisesta lauseesta voidaan tarkistaa, onko se loogisesti tosi vai ei. ..” .  (Tieteen termipankki  11. 01. 2018 : Filosofia : logiikka. )

     ”Muutettavat muuttaen” :  Loogis-filosofisessa tutkielmassa  ei ole kysymys ”aritmetiikan aksiomajärjestelmistä” , eikä ”loogisista totuuksista” , vaan kaikista ”niistä ”(väite)lauseista”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on korrespondenssiteoriaan / sen ”logiikkaan” perustuen ! ”todistettavasti” mahdollinen.  –  Kyse on ”totuuden” kontingenssista. Tarkoitan, että jos kontingenssi” on määritelmän mukaan ”.. väite, joka voi olla tosi tai epätosi konteksista riippuen ..” (Tieteen termipankki  12. 01. 2018 : Filosofia : kotingenssi. ) , niin ”kontekstin” asettaa nyt ”totuuden” korrespondenssiteoria, joka osoittaa !  * ”väitteen, joka voi olla tosi tai epätosi” * välttämättömät ”ehdot” j a  samalla  ”s e n” , v o i d a a nk o . . ! * niiden * kokonaisuus  * ne *  kaikki   ilmaista.  –  Kyse on ensin ”totuuden” ylipäätään ”mahdollisuudesta” , ja sitten,  ”ilmaisemis mahdollisuudesta” .  –  Täydellisesti ! / Ristiriidattomasti !

     Wittgenstein pyrkii osoittamaan  –  rajaamaan  –  ”kaikki ”lauseet”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on ”totuuden” korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 – 2.222 – 2.223 – 2.224 – 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)  ja sen ”logiikkaan” (4.061)  perustuen ”todistettavasti” mahdollinen (3.12 , 3.14 , 4.06 , 5 , 5.01) .  Ja päätyy kielteiseen vastaukseen (4.0312 , 4.128 , 6.4321) .

     Wittgensteinin ”pyrkimyksen” taustalla on ”Russellin paradoksi” (4.0031) , joka asetti, pakotti logiikan, tai pikemminkin logiikan  –  ”.. ajattelun lakien, tiedon yleisen muodon, muodollisesti pätevän päättelyn ja todistamisen sääntöjen tutkimusta ..” (Tieteen termipankki  11. 1. 2018 : Filosofia : logiikka / logiikan määritelmä)  –  ”perusteet” uudelleen arvioitavaksi.

     Aloitan tällä kertaa toisella tavalla. Latelematta heti tulkinnan ”lähtökohtia”. Sen sijaan ”latelen” ensin  Loogis-filosofisen tutkielman  ”päälauseet” / 1 – 7 , sopivin välihuomioin ”pykälästä” (6) , ja alustan lyhyesti teoksen rakenteesta. Ennen tarttumista Wittgensteinin ”esipuheessaan” antamiin vinkkeihin  –  tulkinnan ”lähtökohtiin”.

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1)

”Mikä on niin kuin se on  –  tosiseikka  –  on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (2)

”Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia”. (3)

”Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet”. (4)

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa.)” (5)

”Totuusfunktion yleinen muoto on … . Tämä on lauseen yleinen muoto”. (6)

Merkitsen ”pykälässä” (6)  olevaa ”kaavaa” pisteillä, kun tarvittavia ”merkkejä” ei ole käytössäni, enkä viitsi yhtä käyttöä varten ladata tarpeellisia ”merkkejä”.  –  Tämä ehkä  hyvinkin ylimieliseltä vaikuttava ”viitsimättömyys” syystä, että ”päälause” (6)  esittää ”jatkolauseineeen” (6.1 , 6.11)  sen mihin ! ”mitään – sanomattomuuteen” on ”logiikan filosofiassa” (6.113)  tyytyminen, k u n  ”.. tosiseikkojen logiikkaa ei voi edustaa mikään”. (4.0312) .  Toisin sanoen tulkinnan kannalta ”päälause” (6)  ei ole enää oleellinen ;  lukuun ottamatta muutamia viimeisiä ”alalauseitaan” (6.4321 , 6.44 , 6.45 , 6.5 , 6.51 , 6.522) .  J O S  ”projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien, lauseiden, jotka voivat olla tosia tai epätosia, logiikkaa ei voi edustaa mikään”. (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06) , s i i s  mikään logiikanetukäteeny h d e l l ä  kertaa” (5.47)  menetelmä , N I I N  –

”Logiikan lauseet ovat tautologioita”. (6.1)

Logiikan lauseet  e i v ä t  siis  sano mitään. (Ne ovat analyyttisia lauseita.)” (6.11)

Logiikan lauseiden erityinen tuntomerkki on, että niiden totuuden voi todeta pelkästä symbolista.  –  Tämä tosiseikka sisältää koko logiikan filosofian.  –  Tärkeimpiä tosiseikkoja on näin sekin, että logiikkaan kuulumattomien lauseiden totuutta tai epätotuutta ei voi todeta pelkästään lauseista”. (6.113)

     Vaikka ei olisi yhtä mieltä ”.. poskettomasta satiirista ..” (Tommi Ushanov, ”Wittgensteinin Tractatus logiikan kritiikkinä” , Niin & Näin  3 / v. 1998 , pdf  s. 3 ) , niin jotain ”kieli poskessa” kirjoitettua voi hyvin nähdä siinäkin, että ”.. logiikan filosofian tärkeimpiä tosiseikkoja on sekin, että logiikkaan kuulumattomien lauseiden totuuutta tai epätotuutta ei voi todeta pelkästään lauseista”. (6.113) .  –  Niimpä ! , siinäkin, kun jo se ”kutittelee” , että totta maar ’ , eipä ole ihan helppoa puhua ! ”mitä ä nsanomattomasta” (6.11) ;  muuten kuin  ”.. jäsentymättömin äännähdyksin ..”  (katso Tommi Ushanovin ”artikkelin” lopusta)  ”.. osoittaa kielen ja maailman formaaliset  –  loogiset  –  ominaisuudet ..” (6.12) . Tässä mielessä viimeinen ”pykälä” (7)  viittaa luontevasti edelliseen ”päälauseeseen” (6) . Varsinainen maali on kuitenkin ”projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien / mielekkäiden lauseiden logiikassa” (2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.5 , 4 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321) .

     ”Logiikan lauseet eivät siis sano mitään” (6.11)  syystä, että ”tosiseikkojen logiikkaa ei voi edustaa mikään” (4.0312) .  J o s  voisi, n i i n ”logiikan lauseet” olisivat !  tosiseikkojen logiikkaa edustavan ”menetelmän”   –  ja siten ”ajatusten”  –  ilmaisuja.  ”Tosiseikkojen logiikkaa edustava ”menetelmä”  (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.0312 , 4.06)  r a t k a i s i s i  kysymyksen    ”ajatusten ilmaisemisen  rajaamisestat o t e u t t a m a l l a  !  ”v a i n  lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (4.06) .  –  Ristiriidattomasti!

”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”. (7)

     Kaiken kaikkiaan  Loogis-filosofinen tutkielma  muodostuu 526 erillisestä, omanumeroisesta ”lauseesta” / ”pykälästä” niin, että (seuraava) ”jälkeen tuleva” kommentoi enemmän tai vähemmän ”edellistä”.  (Katso ”tähdellä” merkitty alaviite / ”pykälä” (1*) . )

     Siten viimeinen ”lause” (7)  on kuin ”orpo piru”  –  jäädessään vaille ”selityksiä”. Paitsi, ettei jää! Periaatteessa kaikki ”pykälät” (1 … 2 … 3 … 4 … 5 … 6 … 6.54)  ovat  ”s e n”  kommentteja, ”avaimia” siihen ”mistä ei voi puhua, sitä on vaiettava” (7) .

     Kääntäen, ”pykälä” (7)  on periaatteessa kaikkien edeltävien ”lauseitten” (1 … 2 … 3 … 4 … 5 … 6 … 6.54)  ”m e t alause”.  Onkin kysyttävä :  ”MITÄ ! ”S E”  o n , ”m i s t ä  ei voi puhua, siitä  o n  vaiettava” / (1 – 6.54) ?

     Ja vastauksen perkaaminen kannattaa aloittaa ”esipuheesta” , missä Wittgenstein selkeästi esittää ”pyrkimyksensä”* , kuin myös vastaavat ”seikat”*  itse  teoksesta. Tämä ’hyvä aloittaa ”esipuheesta” ’  tietenkin näin jälkikäteen sanottuna. En suinkaan heti alussa oivaltanut, että  ! ’ ompa helppo homma, tyyppihän antaa esipuheessa ”avaimen” ’ .

     ”.. Kirjan koko sisällön voisi ehkä tiivistää seuraaviin sanoihin :  Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Siten kirja pyrkii vetämään rajan ajattelulle tai pikemminkin  –  ei ajattelulle, vaan ajatusten ilmaisemiselle. Vetääksemme rajan ajattelulle, meidän olisi näet voitava ajatella tämän rajan molemmat puolet (joten meidän olisi voitava ajatella, mitä ei voida ajatella). Raja voidaan sen tähden vetää vain kielessä, ja mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..” . (”Esipuheen” alleviivaukset minun.)

”.. Filosofian tulee .. rajata ajatukset ..”. (4.112 , alleviivaus jatkuu (4.114) )

”Sen tulee rajata ajateltavissa oleva ja samalla se, mitä ei voida ajatella. Sen tulee rajata ajattelumahdottomuudet sisältä päin rajaamalla ajattelumahdollisuuksien piiri”. (4.114)

     Mistä Wittgensteinin ”pyrkimyksessä” / filosofian ”tehtävässä”  on kysymys ?  ”Ajatuksista” saa heti ison kopin  –  ”päälauseet”  3  ja  4  –  niin, että ”ajatusten ilmaiseminen” merkitsee ”tosiseikkojen loogisten kuvien” , ja siis ”mielekkäiden lauseiden ilmaisemista”.

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3.12)

     ”Ajatusten ilmaiseminen” on * ”projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien” * ,  ja  juuri  * s i k s i *  ”mielekkäiden lauseiden ilmaisemista” (3 + 3.12 + 4) , j a  KUN  tähän lisää ”pykälän” (4.06)  →

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (4.06)

  N I I N  ”ajatusten ilmaiseminen” on yhtä kuin ! ”v a i n  lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia ilmaisemista”. (3 + 3.12 + 4 + 4.06)

     Näin yksinkertaisesti (esipuhe / 3 + 3.12 + 4 + 4.06)  saa pitävän otteen, lähtökohdan Wittgensteinin ”pyrkimyksen”  –  vetää raja ”vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle   –  ja ”kuvateorian” ymmärtämiselle. ”Kuvateoria” on juurikin !  * ”väitteen, joka voi olla tosi tai epätosi” * välttämättömien ”ehtojen”   ilmaisua, joka antaa myös ”kyllä vai ei” – vastauksen Wittgensteinin ”pyrkimykselle” osoittaa  * niiden *  kokonaisuus .  –  Mitä muuta kuin ”kokonaisuuden” osoittamista ”rajan vetäminen” on.

     ”Rajan vetämisestä vain kielessä” ?  Miksi  raja ”vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle   on mahdollista ”vetää  v a i n  kielessä, sisältä päin” ?  –  Harrastaako Wittgenstein tässä (”poskettoman satiirin” sijaan) huumorin lajia, nimeltä ”looginen välttämättömyys” tai ”looginen mahdottomuus”  –

”Niin kuin on olemassa vain loogista välttämättömyyttä, niin on myös vain loogista mahdottomuutta”. (6.375)

     Tiettävästi  –  ja meneekö tämä nyt sitten ”sarkasmin” piikkiin  –  ylipäänsä ! ”vain kielessä” voidaan muodostaa ja ilmaista ”lauseita” ;  olkoot ”lauseet” muuten  v a i n  ”entten tentten teelikka mentten, viipula vaa.. ..” –  lauseita , t a i  ”lause on todellisuuden kuva” (4.01) – lauseita .

     Wittgenstein ei sentään aseta itseään ”ukko – ylijumalaksi” , joka luo ja rajaa ! ”tyhjästä” , vaan ”loogisella välttämättömyydellä” (6.375)  Wittgensteinin ”pyrkimyksen” / ”tikkaiden” ensimmäinen puola, askelma on ”kieli” . Siten periaatteessa kaikki ”kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseetkin” ovat jo käsillä. ”Lauseet” , joiden joukosta hän  pyrkii rajaamaan vain ”n e ”lauseet”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen  .  –  Juuri tässä mielessä  →   ”rajaa”  e i  ole vielä ”vedetty”  

”.. Logiikassa ei voi olla kysymys pelkistä mahdollisuuksista. Logiikka käsittelee jokaista mahdollisuutta ja  k a i k k i  mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja. ..”. (2.0121)

     Se, että  ”.. kaikki mahdollisuudet ovat logiikan tosiseikkoja ..”  on sen Wittgensteinin ”pyrkimyksen” lähtökohdan  –  ”rajaa”  e i  ole vielä ”vedetty”   –  ilmaisu, e t t ä  mikä tahansa mielivaltainen ”jossakin kielessä” muodostettavissa oleva ”lause” on    ”tosiseikan ”mahdollisuuden””  ilmaisu   (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06) .

     Wittgensteinilla logiikka on jo ”kielessä”  –  ”aakkoset”  →  ”sanat”  →  ”lauseet”  –  tapahtuvaa / tehtävää toimintaa ”pyrkimyksenä” osoittaa ”vain mielekkäät lauseet” (3 + 3.12 + 4 + 4.06) .  –  Kuten uimaan voi oppia vain veteen menemällä, niin ”ajatukset” ja ”niiden” muodostamisen logiikan voi opetella, näyttää toteen ”vain kielessä, sisältä päin” .  Vertaus ”uimaan oppimisesta” ontuu sikäli, että kyse ei ole  ”kieleen ”ulkopuolelta””  menemisestä , vaan  j o ! k i e l e s s ä” (2.1)  toimimisesta .  Siis  j o – olemassaolevan ”kielen” käyttämisestä niin, että tuloksena ovat ”vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (2.1 + 3 + 3.12 + 3.5 + 4 + 4.06) .  –  Siksi  →  ei ole ”muuta” kuin  j o – olemassaoleva ”kieli”   →  on oltava niin / tehtävä oletus siitä    ”.. ettei ole mahdollista ajatella epäloogisesti” (3.03 , 5.473 , 5.4731 , 5.4733 , 5.5563) .  Muuten Wittgensteinin  ”.. täytyisi ajatella epäloogisesti” (3.03)  .. ”pyrkiessään vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä” , mikä luonnollisesti nollaisi loogikon ”projektin” tykkänään. Kääntäen myös ”pykälän” (2.0121) päälaelleen.  (Tuskin tässäkään on mahdollista välttyä tahalliselta, tai tahattomalta ”Wittgenstein – huumorilta”. )

     Toisin sanoen Wittgenstein yrittää osoittaa ”menetelmän” , nykytermein ”algoritmin” , joka kaikkien ”jossakin kielessä” mahdollisten ”lauseiden” joukosta ilmaisee, rajaa ”vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (4.06) , ja että ”lauseet” , jotka ”jäävät rajan tuolle puolen, tulevat olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä”.

     Siksi  →  k a i k k i  ”jossakin kielessä” mahdolliset / muodostettavissa olevat ”lauseet     onkin oltava (6.375)  niin, että Wittgensteinin ”pyrkimyksen” lähtökohtana oleva ”jokin kieli” on ”universaali – kieli” : Jos ”lause” on ylipäätään mahdollinen, niin ”se” voidaan muodostaa ko. ”jossakin kielessä” / (2.0121) .  Yhtäkään mahdollista ”.. olioiden (asioiden, esineiden) yhteyttä” / ”kokeeksi sommiteltua .. yhteen liittymää .. ajattelumahdollisuutta” (2.01 , 3.203 , 3.3 , 4.031 + 4.0311 , 4.114)  ei voi sulkea etukäteen  →   ”rajaa”  ei  ole vielä ”vedetty”   →  pois.  –  Näin ”pykälät” (2.01 – 2.011 – 2.012 – 2.0121 – 2.0122 – 2.0123 – 2.01231 – 2.0124 – 2.013) , joista ”otteita” tässä ja tuonnempana  

”Yksityinen asiaintila on olioiden (asioiden, esineiden) yhteys”. (2.01)

”.. Kuten emme voi kuvitellakaan avaruuden esineitä avaruuden ulkopuolelle emmekä ajallisia asioita ajan ulkopuolelle, niin emme voi kuvitella mitään oliota, jolta puuttuisi yhdistymismahdollisuus muihin olioihin ..” (2.0121)

  voi, etten sanoisi ! tulee, ymmärtää, kun ottaa kirjaimellisesti huomioon, e t t ä  –

”Nimi merkitsee oliota. Olio  o n  nimen merkitys. ( ”A” on sama merkki kuin ”A”. )”  (3.203 , 3.3)

     ( Wittgenstein puhuukin siis  –  ”.. (”A” on sama merkki kuin ”A”) ”  –  puhuessaan ”.. olioista (asioista, esineistä) ..” (2.01)  nimenomaan, vain ”nimen merkityksistä” / ”nimen ! ”merkityksistä”” , e i (vätkä ”merkitykset” ole viittaus)  vielä tuolla jossakin ”todellisuudessa” mahdollisesti olevista (konkreettisista) ”olioista” .  Tämä syystä, että se, mikä asettaa aluksi ”vain ”kielen””    ”.. raja voidaan .. vetää vain kielessä ..” (esipuhe)  on korrespondenssiteorian ! ”logiikka” (1.1 , 1.12 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , ! 2.024 , 3.203 , 3.3 , ! 4.061) . )

”Vain lauseilla on merkityssisältö. Vain lauseyhteydessä nimillä  o n  merkitys”. (3.203 , 3.3)

    Se, että ”loogisella välttämättömyydellä” (6.375)  Wittgensteinin ”pyrkimyksen” / ”tikkaiden” ensimmäinen puola, askelma on ”jokin kieli” / ”universaali – kieli” ( , täst’ edes lyhyesti ”u – kieli” ) muodostaa  –  yksinkertaisesti!  –  sen, mitä Wittgenstein kutsuu ”maailman substanssiksi” .

”Oliot muodostavat maailman substanssin. ..”. (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.2211)

     Tämä merkitsee (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.2211) , että  ”kaikki ”ajatukset”” (3 + 3.12 + 4 + 4.06)  voidaan ilmaista ”u – kielessä” (2.1 , 3.5) , vaikka käykin ilmi, että ! ”ajatuksien ..” / ”mielekkäiden lauseiden ..” muodostamisen, korrespondenssiteoriaan perustuvaa, ”.. logiikkaa ei voi edustaa mikään” , vaan että ”mielekkäiden lauseiden” muodostamisen, ja ilmaisemisen totuus-  ja todistusteoreettinen ”logiikka” on jatkuvassa  →  ”.. vailla lukua olevassa ..” (2.221 , 3.202 , 3.221 , 3.23 , 4.01 , 4.031 , 4.0312 , 4.1 , 4.1272 / kuudes ”kappale” , 4.128 , 4.221 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)  →  ! ”vaiheessa”.  –  Toisin sanoen se, että  ”loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (2.18 , 4.06 , 4.128)  osoittaa, ettäu – kieli” on ehtymätön : ”Mielekkyydeltään” !

Ellei mailmalla olisi substanssia, toisen lauseen mielekkyys riippuisi jonkin toisen lauseen totuudesta”. (2.0211 , alleviivaus jatkuu (2.0212) )

     ”Mielekkäitä lauseita” e i ole vielä ”hahmoteltu” / ”tehty” (2.0212 , ! 2.1s e n  edellytyksenä, e t t ä ! ylipäätään ”lause voi olla tosi tai epätosi” (4.06) .  –  Mihin siis ”jonkin toisen lauseen totuus” perustuisi ?

”Silloin olisi mahdotonta hahmotella mitään ( totta tai epätotta ) kuvaa maailmasta”. (2.0212)

”Vaikka maailma olisi äärettömän kompleksinen, niin että jokainen tosiseikka rakentuisi äärettömän monesta yksityisestä asiaintilasta ja kukin yksityinen asiaintila äärettömän monesta oliosta, silloinkin täytyisi olla olemassa olioita ja yksityisiä asiaintiloja”. (4.2211)

     Taidatko ”sen” paremmin sanoa ( , olkootkin että saattaa triviaalisti kutitella / ! raavituttaa) :  ”Elleivät nimet, sanat  –  lausemerkin elementit  –  lauseyhteydessään jo merkitse” (2.021 , 2.0211 , 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4.064) , n i i n    (2.0212) , ja ”maailma” / ”maailman” käsittäminen olisi .. olisi .. olis .. oli .. ol .. o .. .

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee myös kieltoa jne.”. (4.031 , 4.064)

     Yksinkertaisesti :  ”Ellei .. lause jo esitä sitä ja sitä asiaintilaa .. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) .

     Pelkästään ”u – kieli” ei riitä. ”Rajan vetämisen” työkalu-pakkiin tarvitaan muutakin. On määritettävä, mitä ”lauseella, joka voi olla tosi tai epätosi” tarkoitetaan.  –  M i t ä  tarvitaan siihen, että ”u – kieltä” on mahdollista ! ”käyttää” (2.1 , 3.5)  n i i n , e t t ä   →

”Wir machen uns Bilder der Tatsachen”. (2.1 + 3 + 3.12 + 3.14 + 3.5 +  4 + 4.06)  ?

Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. (2.1 + 3 + 3.12 + 3.14 + 3.5 + 4 + 4.06) ?

”Käytetty, ajateltu lausemerkki on ajatus”. (3.5)

     Tarvitaan totuusteoria määrittämään, mitä ”lauseella, joka voi olla tosi tai epätosi” tarkoitetaan. Jos ”jonkin kielen” välttämättömyys on jo ”esipuheessa” suoraan sanottu, niin  –  hämmästyttävää kyllä  –  totuusteoriaa, käyttämäänsä  totuusteoriaa ”pyrkimyksensä” toteuttamiseen Wittgenstein ei missään kohtaa julkilausu. Se, että ”kuvateorian” taustalla on ”totuuden” korrespondenssiteoria, on lukijan itse nähtävä.  –  ”Kuvateoria” on jo korrespondenssiteorian ilmaisua :  ”U – kielessä ”sisältä päin””  tehtävää kielen ja ”todellisuuden” (välisen) totuusteoreettisen suhteen ilmaisua niin, että  ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on todistettavasti mahdollinen .  –  Yhtä hyvin niin ”lauseen ”totuuden””  kuin  ”lauseen ”epätotuudenkin”” on oltava todistettavasti ”myönnettävissä” tai ”kiellettävissä” , oltava mahdollista ”sanoa” / ”väittää” ;  kuten korrespondenssiteoria edellyttää (4.022 , 4.03 , 4.064) .  –  ”Kontingentisti”.

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.221)

”Kuva on tosi tai epätosi sikäli kuin sen esittämä merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”. (2.222)

”Saadaksemme selville, onko kuva tosi tai epätosi, meidän on verrattava sitä todellisuuteen”. (2.223)

”Kuvasta itsestään ei selviä, onko se tosi vai epätosi”. (2.224)

”Apriorisesti tosia kuvia ei ole olemassa”. (2.225)

”A priori oikea olisi ajatus, jonka mahdollisuus takaisi sen totuuden”. (3.04)

”Jonkin ajatuksen totuus voitaisiin tietää a priori vain, jos sen totuus olisi todettavissa itse ajatuksesta (ilman vertailukohdetta)”. (3.05)

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (4.01)

”Lauseessa asiaintila sommitellaan ikään kuin kokeeksi. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö” , voimme yksinkertaisesti sanoa :  ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan” ” . (4.031)

”Toinen nimi edustaa toista oliota, toinen toista, ja liittämällä ne yhteen niistä muodostuu kokonaisuus, joka esittää  –  kuten kuvaelma  –  yksityisen asiaintilan”. (4.0311)

     ( Itse asiassa korrespondenssiteoria selittää jo  Loogis-filosofisen tutkielman  kahta ensimmäistä ”päälausetta”  –  totuusteoria  v a a t i i ! ”todellisuuden” käsittämistä  –  mistä tuonnempana (”sulkeet” poistaen) enemmän. )

     ”Wir machen uns Bilder der Tatsachen”. (2.1 + 3 + 3.12 + 4 + 4.06) on jo korrespondenssiteorian ilmaisua ; kuten totuusteorian ”pätevyys”  –  korrespondenssiteorian ! ”logiikka” (4.061)  –  vaatii (2.06 , 2.11 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 4.431) .

     Korrespondenssiteoriaa on ensin sovellettava ”kieleen”  →  totuusteorian ”logiikka”   ”kuvateoria” .  S i t t e n ! , ”soveltamisen”  –  sen, että  ”lause on todellisuuden kuva” (4.01) merkityksen   –  perusteella vastata ”pyrkimykseen rajan vetämisestä ajatusten ilmaisemiselle” :  J O K O  onnistumalla  T A I  epäonnistumalla / ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)    7 )  ”ajatusten ”kokonaisuuden””  ilmaisemisessa, osoittamisessa.  –  Kuitenkin ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)    7 )  n i i n , e t t ä  osoittaa ”ajatusten” loogisen välttämättömyyden   o s o i t t a a ”tosien ”vielä – todistumattomien””  lauseiden   loogisen välttämättömyyden ( ! 4.0641 , 6.44 , 6.522) .

     Ja siksi, kun ensin  –  syystä tai toisesta ? / ! ”Russellin paradoksi”  –  valittua totuusteoriaa on sovellettu ”kieleen” , n i i n  käy ilmi, että  ”tosiseikkojen logiikassa” on kyse siitä, M I T E N  ”lauseiden ”totuus tai epätotuus”” on korrespondenssiteoriaan perustuen ”mahdollinen” ( , ja minkä perusteella Wittgenstein siis saa kielteisen vastauksen ”pyrkimykseensä” , päätyen ”perusajatukseensa” (4.0312) ) .

”Das Bild ist eine Tatsache”. (2.141)

     Korrespondenssiteorian ! ”logiikan avaruudessa ..” (1.13)  v a s t a ! , vain    (2.141)  –  ”todellisuuden  k u v a n a”  –  ”niiden ”ehtojen””  ilmaisu, että ”lause on ”tosi tai epätosi””    todistettavasti.  –  Ja siksi, kun ”muuta” eli varsinaisia ”maailmaa” / ”todellisuutta” esittäviä ”tosia tai epätosia ”lauseita””  e i  vielä ole, nimenomaan ! VASTA  

K u v a t kin ovat tosiseikkoja”. ( 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

  N I I N , E T T Ä 

Logiikan avaruuteen sijoittuvat  t o s i s e i k a t  muodostavat maailman”. (1.13 , 2.06 , 2.063)

     J o i d e n  –  ”logiikan avaruuden .. tosiseikkojen ..” (1.13)  –  ”o s a joukko” varsinainen ”maailma” aina, ”ajast ’ aikaan” / ”.. sub specie aeterni ..” (6.45)  on.

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”.  (3.12 , alleviivaus jatkuu (3.14) )

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki on tosiseikka”. (3.14)

”.. Lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka”.  ( ( 3.12 + 3.14 )  ←  (4.0312 / 4.06) )

     Vasta korrespondenssiteoriaan, sen ! ”logiikkaan” perustuen  –

Käytetty, ajateltu lausemerkki on ajatus”. (3.12 , 3.14 , 3.5 , 4.06)

     Toisin sanoen, vasta  K U N  ”kielen” muodostavia ”.. sanoja .. käytetään .. eräällä erityisellä tavalla ..” (3.14 + 3.5) , N I I N  rakennettu ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) , e l i  korrespondenssiteoriaan perustuen ”totuutensa tai epätotuutensa”  mahdollisuuden  e s i t t ä v ä  ”tosiseikka”.

     Toisin  sanoen, mikään ”lause” ei ole ”tosi tai epätosi” korrespondenssiteoriaan perustuen, ellei ”lause” ole  ”todellisuuden kuva”  –  ellei ole voitu osoittaa ”lauseen olevan ”todellisuuden kuva””  –  ja kas kummaa / G. Frege & B. Russell, tässä ”osoittamisessa” on ”ristiriidattomuudella” ei ihan vähäinen ”rooli” ;  korollaarinaan (4.0312) .  –  Katso ”esipuheen” kiitokset Gottlob Fregelle ja Bertnard Russellille.

     Olkootkin, että ”itsestäänselvyydet” ovat helposti pettäviä, niin tässä Wittgensteinin ”pyrkimyksen” tapauksessa taustalla on ilman muuta ”Russellin paradoksin” kautta Gottlob Fregen virheelliset ”ajatukset” .  Vaikka * ”rajan vetäminen ajatusten ilmaisemiselle” * (3 + 3.12 + 4 + 4.06)  on sinänsäkin (ymmärrettävissä) loogikon ”Graalin malja(ksi)” , niin nyt  *se*  on suorastaan pakottava ”tehtävä” , joka onnistuessaan  o n  menetelmä  O S O I T T A A  kaikki ”todeksi tai epätodeksi” ristiriidattomasti todistettavissa olevat ”lauseet”   –  s a m a l l a  ”rajaten ajattelumahdottomuudet” , kuten ”Russellin paradoksi” , ulkopuolelleen.

     ( ”Itsestäänselvyys” tulee luonnollisesti siitä, että Wittgenstein oli v. 1910 – luvun alussa  –  kuten Tommi Ushanov asian ilmaisee / Niin & Näin  3 / v. 1998 , pdf  s. 1  –  Russellin ”tähtioppilas” . )

     Wittgensteinin ”pyrkimys” on siis ”Russellin paradoksin” pakottama ”tehtävä” .  Jos on mahdollista / Fregen virheelliset käsitykset  logiikasta  →  päätellä .. ”parturi, joka sekä ajaa oman partansa että ei aja omaa partaansa” .. niin  →  hyvä on !  –  aloitetaan aivan alusta :  Mikään ”lause” ei ole ristiriidattomasti ”tosi tai epätosi” ennen kuin osoitetaan ; sopivasti ! valittuun totuusteoriaan perustuen.  –  ”Sopivasti valittu” tarkoittaa parhaimmillaan, että totuusteorian lähtökohta, totuusteorian ! itsensä asettamana on juuri se, e t t ä    mikään ”lause” ei ole ristiriidattomasti ”tosi tai epätosi” ennen kuin osoitetaan. Kääntäen lähtökohta merkitsee, e t t e i ! yhtäkä ä n ”lausetta” ole ennakolta mahdollista poissulkea         ristiriidattomasti ”toden tai epätoden ”lauseen””   ajattelumahdollisuutena   (2.0121 , 4.114) .

     Oikeastaan korrespondenssiteoria kulkee (kirjaimellisesti!) käsi kädessä Wittgensteinin ”maailman substanssi – ”opin””  kanssa. Ellei ole jo ”jotakin” / ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” , niin ei ole ”mitään” , minkä  ”yhtäpitävyyttä tai ei yhtäpitävyyttä todellisuuden kanssa” .. ylipäätään ! .. voi kysyä .. ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  substanssina Kun tämän ”käsi kädessä” – kulkemisen liittää Wittgensteinin ”pyrkimykseen” ! loogikkona ”rajata mielekkäiden lauseiden kokonaisuus” , n i i n  saadaan ”u – kieli” , ja (ehdolliset) vaatimuks e t  siitä, e t t ä  –

”Olion olemukseen kuuluu, että se voi olla yksityisen asiaintilan rakenneosa”. (2.011)

”.. Jos voin kuvitella olion yksityisen asiaintilan yhteydessä, en voi kuvitella sitä ilman tämän yhteyden mahdollisuutta”. (2.0121)

J o s  tunnemme kaikki oliot, tunnemme samalla kaikki mahdolliset yksityiset asiaintilatkin”. (2.0124)

”Jokainen olio on ikään kuin mahdollisten yksityisten asiaintilojen avaruudessa. Tämän avaruuden voin kuvitella tyhjäksi, mutta en voi kuvitella oliota ilman avaruutta”.  (2.013 , 2.014 , 3.42)

”Oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014)

     Tämä, e t t ä ! (2.014 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)  o n k i n  suoraan / kirjaimellisesti korrespondenssiteorian ”logiikan” (4.061)  vaatimus (2.06 , 2.11 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 ,  4.431) , mistä myöhemmin enemmän.

     Jos / kun yhtäkä ä n ”lausetta” e i  ole ennakolta mahdollista poissulkea    ristiriidattomasti ”toden tai epätoden ”lauseen””   ajattelumahdollisuutena   (2.0121 , 4.114) , ja  k u n ! (2.014) , n i i n 

”Vaikka lause saattaa määrittää vain yhden logiikan avaruuden paikan, niin koko logiikan avaruuden täytyy jo kuitenkin olla sen mukana käsillä”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.11 , 3.42)

     Vaikka ”Graalin malja” jää haaveeksi, niin (ei ihan vähäiseksi) vastapainoksi korrespondenssiteorian ”logiikan” ! ristiriidattomuus voidaan osoittaa  –  juuri siksi, että !    ”Graalin malja”    –  niin että myös !  ”.. Russellin paradoksi raukeaa” (3.333) .  –  Lisäksi (ei ihan pienenä) lisäarvona korrespondenssiteorian ristiriidattomuus / pätevyys     ”todet ”vielä – todistumattomat””  lauseet   o n  ainakin epäsuora todistus ”(ontologiselle) realismille” , sen Gödel / Turing – ennakoinnin ohella.

     Kaiken kaikkiaan  Loogis-filosofisen tutkielman  totuus- ja todistusteoreettinen ”resepti” muodostuu seuraavista ”aineksista” :

     1.     ”U – kieli” , so. ”kieli” , jossa voidaan ilmaista (periaatteessa)  kaikki ”sanottavissa oleva” , olkoot ”totta tai epätotta”  –  t a i  sitten vielä ! ”toden tai epätoden” tuolla puolen ”olevaa” .  Jos ei oleta ”u – kieltä” , niin ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuuden” (3 + 3.12 + 4 + 4.001 + 4.06)  osoittaminen ei onnistu.  –  Ja ! , sitä paitsi, ei ole mitään ”perustetta” olettaa päinvastaista so. ”aasin silmälappujen” asettamista ;  ”kielen” ilmaisuvoimalle.

     2.     ”Totuuden” korrespondenssiteoria.  –  Korvaamalla ”pykälässä” (2.222) ”kuvan” käsite ”lauseella” saadaan, ottamalla huomioon myös ”pykälä” (4.031) , korrespondenssiteoria sopivassa perinteisessä muodossaan  →  ”Lause on tosi tai epätosi sikäli kuin sen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222 + 4.031) .  –  Korrespondenssiteoria on ”kuvateorian” taustalla. Ja jos Wittgensteinin ”pyrkimyksen” kuvittelee autoksi, niin sen liikkeelle panevana voimana / moottorina toimii korrespondenssiteoria, jonka ”logiikan” ilmaisua ”kuvateoria” on.

     3,     Kolmannen poissuljetun laki (vast’ edes myös lyhyesti kpl ) .  –  Jokainen ”(väite)lause” on ”tosi tai epätosi” .

     4.     Ristiriidan laki (vast’ edes myös lyhyesti rrl ) .  –  Mikään ”(väite)lause” ei ole  sekä ”tosi” että ”epätosi” .

     5.     Myös *identiteetin laki* / ( ”A”  =  ”A” )  on mainittava.  –  Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312)  kun perustuu nimenomaan *siihen* ;  korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden ilmaisun ohella.

     Kolmannen poissuljetun lailla on ”reseptissä” erityisasema.  –  Nimittäin ”jokainen lause” , jonka ”totuus tai epätotuus” perustuu korrespondenssiteoriaan, on osoitettava mahdolliseksi.  –  Siten, jos ja kun logiikka pyrkii osoittamaan ”.. lauseen yleisen muodon .. etukäteen .. yhdellä kertaa ..” (4.5 , 5.47 – 5.472) , n i i n   on  osoitettava  ”m e n e t e l mä , J O K A  KONSTRUOIjokaisen lauseen” , jonka ”totuus tai epätotuus” perustuu korrespondenssiteoriaan    siihen, että ”lause esittää sen ja sen asiaintilan”  n i i ne t t ä  ”se ja se asiaintila täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031)    todistettavissa olevalla ”tavalla” (5 , 5.01) .

”.. Lauseen yleinen muoto on :  Asiat ovat niin ja niin”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.022 , 4.03 , 4.031 , 4.5)

”On selvää, että kaikki, mitä ylipäänsä voidaan etukäteen sanoa kaikkien lauseiden muodosta, täytyy olla mahdollista sanoa yhdellä kertaa. ..”. (5.47)

”Yleinen lausemuoto on lauseen olemus”. (5..471)

”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee kaiken  k u v a u k s e n  olemuksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemista”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06 , 5.4711)

”Yleisimmän lausemuodon kuvaus on logiikan yleisen ja ainoan yleisen perusmerkin kuvaus”. (5.472)

     ”Maailman olemuksen ilmaisemista” ?  –  Luonnollisesti!  –  Kun Wittgensteinin mukaan 

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063)

   ja  k u n  ”kaiken kuvaus” merkitsee  ” * kaiken todellisuuden kuvauksen olemuksen *  ilmaisemista”  n i i n  k u i n  !  * S E *  ilmenee  –  korrespondenssiteoriaan perustuen  –  ”ukiele s s ä” .  –  J o s  ”kuvateoria” on korrespondenssiteoriaan perustuvaa ”maailman” / ”(ontologinen) realismi” esittämistä, so. mallintamistau – kielessä”  –  k o k o n a i s u u d e s s a a n  –  n i i n ! kyllä ”.. kaiken kuvauksen olemuksen ilmaisemisen merkitsee maailman olemuksen ilmaisemista” (2.1 – 2.11 – 2.12 , 5.4711) .

”Lauseen täytyy lyödä todellisuus kiinni vaihtoehtoihin kyllä vai ei. Sen tehdäkseen lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti .. .”. (4.022 , 4.023 , 4.03)

     ”Lauseen täytyy lyödä .. jo .. esittämänsä sen ja sen asiaintilan”  s u h t e e n .. ”todellisuus kiinni vaihtoehtoihin kyllä vai ei” ? / ”tosi tai epätosi” ? / /  ”pitääkö se ja se asiaintila yhtä vai eikö pidä yhtä todellisuuden kanssa” ?  (2.221 , 2.222 , 4.023 , 4.031 , 4.064) .

     Wittgensteinin ”pyrkimys” on siis yhtä kuin se, mitä kutsun (David Hilbertiä mukaellen) todistusteoreettiseksi peruskysymykseksi :  Voidaanko kaikki ”ne ”(väite)lauseet””  osoittaa / ilmaista, joiden ”totuus tai epätotuus” on korrespondenssiteorian perusteella mahdollinen?  –  Voidaanko kpl : n  suhteen totuusteoreettisesti pätevä so. ”ristiriidaton ”kieli””  osoittaa?

     Wittgensteinin ”pyrkimyksen” (”Esipuhe” / 3 + 3.12 + 4 + 4.06)  –  ”kuvateoria” toteuttamistapanaan  ja lopputuloksena ”perusajatuksensa” (4.0312)  a la Gödel  v. 1931 / Turing  v. 1936  –  totuus-  ja todistusteoreettista tulkintaa voi perustella (epäsuorasti) myös niin, että korrespondenssiteorian valinta  vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle   ei ole sattumanvarainen. Korrespondenssiteorian lähtökohta on näet sama kuin ”Russellin paradoksin” johtopäätöksen, so.  ”mitään” ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” ei ole ennen kuin osoitetaan.  –  Piste !  –  Sikäli mikäli logiikka on ”.. ajattelun lakien, tiedon yleisen muodon, muodollisesti pätevän päättelyn ja todistamisen sääntöjen tutkimusta ..” (Tieteen termipankki  11. 1. 2018 : Filosofia : logiikka) , niin Russellin löytämä murtuma Fregen ”logiikassa” osoitti, että ”.. lauseen todellinen looginen muoto .. ” (4.0031)  on uudelleen arvioitava.  –  Ja siten ”perusteistaan” alkaen uudelleen osoitettava.

”.. Russellin ansiota on, että hän osoitti, miten lauseen näennäinen looginen muoto ei välttämättä ole sen todellinen muoto”. (4.0031)

     Siksi  →  ”lauseen todellisen loogisen muodon” uudelleen osoittamiseksi    korrespondenssiteoriaa on ensin sovellettava ”u – kieleen” , niin että voi näyttää  –  m i t e n    ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” on totuusteoreettisesti mahdollinen   ?  –  Kysymys on kaksi – osainen.

     Ensin (kysymys) on siitä, ”mikä” on, j o s  on, välttämätöntä sen mahdollisuuden suhteen, että kpl on voimassa korrespondenssiteorian perusteella ?

”Ollakseen kuva tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä kuvattavansa kanssa”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 2.16 , 3.12 + 3.14)

”Kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa, jotta toinen ylipäänsä voisi olla toisen kuva”. (2.161)

”Kuvan kuvaamismuoto on se, mikä kuvalla täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta juuri niin kuin se sitä kuvaa  –  oikein tai väärin”. (2.17 , 2.21)

”Jotta mikä tahansa muodoltaan täysin mielivaltainen kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta, sillä täytyy olla todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.18 , 2.21 , 4.0031)

     ”Lauseen todellinen looginen muoto”  on siis yhtä kuin  ”todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto  –  todellisuuden muoto”  –  n i i n , e t t ä     ”lause  v o i  olla  tosi  tai  epätosi”  (2.18 , 2.21 , 4.0031 , 4.06) .

     ”Todellisuus” , määriteltäköön sitten miten tahansa, on se ”viimekätinen” , mikä ratkaisee ”lauseen ”totuusarvon”” / ”tosi tai epätosi” , ja sen vuoksi korrespondenssiteoreettisesti ”pätevältä ”lauseelta”” vaadittava  ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 + 2.17 , 2.18)  on välttämätöntä. ”Totuuden” korrespondenssiteoriahan on ”(ontologisen) realismin”    ”todellisuus” on olemassa riippumattau – kielestä”    totuusteoria. Niin, että ”lauseelta” vaadittava / ”.. on oltava jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..”  o n  osoitettava.  –  Niin, että ! kääntäen (korrespondenssiteorian) lähtökohta on se, että ”u – kieli” on, on ! oltava totuusteoreettisesti riippumaton ”todellisuudesta” (1 , 1.1 , 1.12 , 2.021 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , ! 4.061 , 4.064) .

     Siten :  Jos ja vain  j o s  ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) /  ( ”Lause”    ”todellisuuden kuva” ) , n i i n  –

”Lause osoittaa merkityssisältönsä. Lause osoittaa, miten asiat ovat, jos se on tosi. Ja lause sanoo, että asiat ovat juuri siten”. (4.022 , 4.03)

”.. Väittääkseen jotakin, lauseen  t ä y t y y  olla kuva”. (4.022 , 4.03)

     ”V ä i t t ä ä k s e e n” , e t t ä  ”se” / ”se ja se asiaintila” , minkä ”lause esittää pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa  –  s i i s  ”väittääkseen ”totuutensa tai epätotuutensa””  –  ”lauseen  t ä y t y y  olla kuva” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.031) .  –  ”Lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   s i i s  edellyttää  ”todellisuuden  kanssa yhteistä loogista muotoa / kuvan kuvaamismuotoa” (2.17 , 2.18) , j a  siksi onkin oltava niin, että  –

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.22)

     Muutenhan  –  kierretään kehässä.

     Toiseksi (kysymys) on siitä, m i t ä  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   ensin annetuin välttämättömin ”ehdoin” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18)  merkitsee ?  –  Onko todistusteoreettisia ”kysymyksiä” , kuten ”ristiriidattomuuteen” liittyviä, mahdoton välttää ?  –  K u n  puhutaan ”lauseen todellisen loogisen muodon” totuusteoreettisesta merkityksestä   ( , niin että voi sitten .. ”vaieta” , jos niikseen tulee ;  kunhan on ensin osoittanut ! ”mistä .. on vaiettava” (7) ) .

Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikaksi. )” (2.06)

”Kuva esittää asiaintilaa logiikan avaruudessa, yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.1 , 2.11)

     Olennaista tässä on huomata ( , ja sen vuoksi alleviivaukset ) , että  –  jälleen ”vertailevaa” kuin myös ”kirjaimellista” lukutapaa harjoittamalla  –  ”asiaintilan” merkitys on yhtä kuin ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen ja vallitsematta oleminen” . Unohtamatta sitä, että seuraavassa ”pykälässä” (2.12)  voi ”todellisuuden” korvata ”samaa” – merkitsevällä ”yksityisten asiaintilojen vallitsemisella ja vallitsematta olemisella” . Unohtamatta myöskään sitä ! ”mistä”  s i i s  ”.. todellisuuden kanssa yhteisessä loogisessa muodossa ..” (2.18 , 2.21 , 4.06)  on kysymys.

”Kuva on todellisuuden malli”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12)

Sen” selvittämiseksi, m i t ä  se, että ”kuva on todellisuuden  –  yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen  –  m a l l i”  (2.06 + 2.12)  m e r k i t s e e , o n  katse  kohdistettava ”pykäliin” (2.201 – 2.202 – ! 2.203 , ! 3.02) .

Kuva kuvaa todellisuutta esittämällä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden”. (2.201)

”Kuva esittää mahdollista asiaintilaa logiikan avaruudessa”. (2.11 , 2.202)

     ”Kuva esittää”  s i i s  ”mahdollista yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista logiikan avaruudessa” . (2.06 , 2.11 + 2.202)

     ( * ”Pykälät” (2.203  ja  3.02) *  on huutomerkattu syystä, että ! *ne*  ovat yksi Wittgensteinin ”kuvateorian” totuus-  ja todistusteoreettisen tulkinnan kattauksen keskeinen ”tekijä” . )

”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. ( ! 2.203 , 3.02)

”Ajatus sisältää siinä ajatellun asiaintilan mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.203 , ! 3.02)

     ”Kuva / ajatus  s i s ä l t ä ä .. s i i s .. ”esittämiensä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen mahdollisuuden”. (2.11 + 2.201 – 2.202 – 2.203 + 3.02)

     ( Toisen ”tekijän” muodostaa ”se” , ) Mitä  ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen ja vallitsematta oleminen”  m e r k i t s e e ;  korrespondenssiteorian ”logiikassa”  –  korrespondenssiteorian  ! ”logiikan avaruudessa” (2.11) .  –  Korrespondenssiteorian mukaan  ”lause esittää sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031 , 4.0311) , ja että saadaan ”lauseen ”totuus””  mikäli  ”lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää yhtä todellisuuden kanssa” , tai että jos  ”lauseen esittämä se ja se asiaintila ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” , niin tuloksena on ”lauseen ”epätotuus”” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031)  –  Siten, yksinkertaisesti :  ”Yksityisten asiaintilojen vallitseminen”  merkitsee  ”lauseen ”totuutta””  ja  ”yksityisten asiaintilojen vallitsematta oleminen”  merkitsee  ”lauseen ”epätotuutta”” .  –  Siten, yksinkertaisesti :  ”Se” , mitä  ”kuva / ajatus sisältää” on, ehtolauseena esitettynä, että    j o s  ”lause on todellisuuden kuva” , n i i n  ”lause sisältää ”totuutensa”  j a  ”epätotuutensa” mahdollisuuden” , so. !  ”lause  s i s ä l t ä ä  s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä  ”epätotuutensa” mahdollisuuden” (2.06 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.02 , 4.01 , 4.031) .

     KUN  näyttää aivan ilmeiseltä,  ( ”vertailevasti” ja ”kirjaimellisesti” lukemalla /  miten muutenkaan ! )  että  ”kuva / ajatus / lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan  s i s ä l t ä ä  yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen mahdollisuuden” , N I I N  tuskin  –  taustalla on ”totuuden” korrespondenssiteoria  –  ”yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen”  esittäminen  ”lauseen ”totuutena””  ja  ”lauseen ”epätotuutena””  on muuta kuin  →  j o h t o p ä ä t ö s .  Toisin, siis suoraan korrespondenssiteorian perusteella, sanoen sen ilmaisu, että  j o s  ”lause on todellisuuden kuva” , n i i n  ”lause sisältää esittämänsä sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyyden j a ei yhtäpitävyyden mahdollisuuden todellisuuuden kanssa” .

     ”Johtopäätöksen” vahvistaa todistusteoreettisesti ( , ja ”todistusteoreettisella” tarkoitan tässä vain (5.01) , enkä vielä niitä ! silmiinpistäviä, varsinaisia ”todistusteoreettisia” / ”ristiriidattomuuteen” liittyviä kysymyksiä, joita ”kuvateoriaan” liittyy )  se, että  –

Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee. Jos elementaarilause on epätosi, vastaava yksityinen asiaintila ei vallitse”. (4.25)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuksia”. (4.3)

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa.)” (5 , 5.01)

Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”.  (5 , 5.01)

     Siinä, että  →

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.11 , 4.01 , 4.1)

       on siis kysymys ”lauseen totuusargumenttien totuudesta ja epätotuudesta” , joiden suhteen  –  joiden perusteella  –   ”lauseen totuusarvo” / ”tosi ja epätosi” on muuttuja   (5 , 5.01) , ja jos ja  v a i n   j o s  ”lause sisältää totuusargumenttiensa  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuudet” , n i i n  ”lauseen ”totuus  tai  epätotuus””  on  todistettavasti ”mahdollinen”  ;  kontingentilla ”tavalla”  (2.06 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.02 , 3.318 ,  4.031 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

     Toisin sanoen, ”lauseet esittävät totuusargumenttiensa totuutta ja epätotuutta” (4.1 + 4.25) , ja ”pykälä” (5)  on mahdollinen, jos ja  v a i n  j o s  ”lauseet sisältävät totuusargumenttiensa  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä   ”epätotuuden”  mahdollisuudet” .

     Ja  –  sivumennen sanoen  –  se, että  ”.. elementaarilause on oma totuusfunktionsa” (5)  merkitsee, että  ”.. lauseen totuusargumentti” (5.01)  e i  sisällä enää, edelleen ( , ja mahdollisesti ad infinitum) !  ”totuusargumenttiensa totuusmahdollisuuksia” (4.25 , 4.3 , 5 , 5.01) .

     Toisin sanoen( ( ”Lause on todellisuuden kuva” )    ”lause sisältää totuusargumenttiensa  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuudet )

     Siinä, että  →

Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (4.2)

→ on otettava huomioon, että  kielen ja ”todellisuuden” (välistä) totuus-  ja todistusteoreettista suhdetta on mallinnettu / simuloitu ”u – kielessä” esitettynä ”lauseen” ja ”lauseen totuusargumenttien” välisen suhteen ilmaisuna. Kyse on ”lauseen” totuus-  j a  todistusteoreettisesti  p ä t e v ä s t ä ”merkityssisällöstä” , siitä  e t t ä  * ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  v o i d a a n  todistaa  *  , ja  kun  * t ä m ä *   merkitsee  esitettyä  ”jos ja  v a i n  j o s” ,  n i i n    lauseen  merkityssisällössä”  on  kysymys    # ”lauseen” #  s u h t e e s t a  ”siihen  # ”i t s e e n s ä” #   :  I T S E E N S Ä – VIITTAAVUUDESTA”  –  ”self reference” –  s i s ä l t ä m i i n s ä  ”totuusargumenttiensa”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuksiin .

     T O I S T E T T A K O O N :  ”Lauseen” totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä ”merkityssisältö”  o n    !  ”lauseen”  i t s e e n s äviittaavuutta    s i s ä l t ä m i i n s ä  ”totuusargumenttiensa”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuksiin .

”Substanssi on muotoa ja sisältöä”. (2.025)

”Jokaista lauseen merkityssisältöä luonnehtivaa lauseen osaa kutsun ilmaisuksi (symboliksi) .  (Lause itsekin on ilmaisu. )  Ilmaisua on kaikki lauseen merkityssisällölle olennainen, mikä voi olla yhteistä useille lauseille. Ilmaisu luonnehtii erään muodon ja erään sisällön ykseyden”. (2.025 , 3.31)

Lause een käsitän  –  Fregen ja Russellin tavoin  –  siihen  s i s ä l t y v i e n  ilmaisujen funktioksi”. (3.318 , 3.332 , 3.333 , alleviivaus jatkuu (4.431) . )

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen”. (4.4)

Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuden  j a  epätotuuden ehdot”. (4.41)

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on  totuusehtojensa  ilmaisu” . (4.431)

     Se, että  ”lause on todellisuuden kuva”  merkitsee siis, e t t ä    ”Lause .. siihen  s i s ä l t y v i e n .. totuusehtojensa  ilmaisu” (1 , 1.1 , 2.06 , 2.063 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 2.221 , 3.02 , 3.31 , 3.318 , 4.01 , 4.031 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

     ( Oikeastaan (3.318 + 4.431)  merkitsee / ”maailman substanssi” , että  ”lause .. siihen sisältyvien .. totuusehtojensa . . ! substanssi” (2.025 , 3.3 , 3.31 , 3.318 , 4.431) , ja siten ”lauseen” täytyy olla olemassa  –  ”substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin” (2.024)  –  riippumatta    ”totuusehdoistaan” , jotka määrittävät  ”niin tai näin” mahdollisuuksia .  –  Muuten ”lause” voitaisiin johtaa ”totuusehdoistaan” niin, että    ei vain ”kehä” , vaan ”noidan – ”kehä”” . )

     Sanotaan nyt tässäkin se, että ”pykäliä” (3.318 + 4.431 , 5.01)  ei tule / e i  voi lukea niin, että ”lause” olisi ”itseensä sisältyvien .. yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu totuusargumenttiensa totuusmahdollisuuksien suhteen” , vaan tulee lukea, että  ”lause on .. yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu itseensä   s i s ä l t y v i e n  totuusargumenttiensä  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuuksien suhteen” .  –  Edellinen, virheellinen ”lukutapa” on paitsi poikkiteloin sen kanssa, mitä Wittgenstein sanoo    * ”pykälät” (2.06 , 2.11 , ! 2.203 , ! 3.02 , 4.1) * , niin  k u n  kerran ”lauseet”  s i i s   joka tapauksessa ! * sisältävät  ”s e k äe t t ä  mahdollisuudet * , n i i n  lopputulos olisi se, että  ”lause” voisi väittää itsestään ! ”kaikki ”totuusehtonsa”” / ”mahdolliset totuusehtojen ryhmänsä ..” (4.46) !  –   ”Lause” sisältäisi !  S E K Ä  ”s e k äe t t ä – ”mahdollisuudet””  E T T Ä  ”yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisun ”s e k äe t t ä – ”mahdollisuuksien”” suhteen” .  –  KUITENKIN 

Lause  e i  voi väittää mitään itsestään, koska lausemerkki ei voi sisältyä itseensä”. (3.332 , alleviivaus jatkuu (3.333) . )

”Funktio ei voi olla oma argumentiinsa, koska funktiomerkki  s i s ä l t ä ä  jo argumenttinsa peruskuvan, eikä voi sisältää itseään. ..”. (3.333)

     Virheellinen ”lukutapa” merkitsee, että ”lause” s i s ä l t ä ä ! ”itsensä” , ollakseen / voidakseen olla ”yhtäpitävyytensä ja yhtäpitävyyden puutteensa ilmaisu .. jo sisältämiensä .. totuusargumenttiensa sekä ”totuuden” että ”epätotuuden” mahdollisuuksien suhteen” . (Vertailun vuoksi    ”aivoni” sisältäisivät ”itsensä” voidakseen sitten, siten ilmoittaa .. ”itselleen” .. ”ajatuksensa” .  ”Itsensä” .. ”itsestään” ! ?  Ja näin kierrettäisiin koskaan pysähtymättä joko saman keskisessä tai yhä laajenevassa (”kuka .. mitä .. häh” – sekavassa ! ”aivojen” vertaamisen) ”kehässä” . ) .

     Siten    ”lause”  e i  voi  e n ä ä .. ”sisältää yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisua” .  –  Piste !

     Puhumattakaan siitä, että !     r r l     olisi ylipyyhittävä  –  tai juuri siksi.

     Eikö sitten, ! mukamas se, että jos  ”lause on todellisuuden kuva” , niin  ”lause sisältää  s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä  ”epätotuutensa”  mahdollisuudet   /  ”totuusargumenttiensa”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuudet    riko ristiriidan lakia ?  Jo pelkällä ”mahdollisuudellaan” !  –  Ja !  tee korrespondenssiteoriasta  i n validia.  Kyllä, kyllä ”rikkoo” .  –  Siksi ”lauseen” onkin voitava väittää ”ristiriidattomuutensa” ollakseen ”todellisuuden kuva” .  –  ”Ristiriidan” on todistettava niin sanoakseni ”ristiriidattomuutensa” .  Kirjaimellisesti !  ”Lauseen” on voitava väittää 

  se, että  ”lause on todellisuuden kuva” s i s ä l t ä ä  myös ”ristiriidattomuus – ”todistuksensa”” , j a !  o s o i t t a a  ”ristiriidattomuus” .

     Ennen kuin esitän ”ristiriidattomuus – ”todistuksen””  –  oikeastaan hyvin yksinkertaisen, ja ””jonka””  Wittgensteinkin esittää ( , ehkä vähemmän yksinkertaisesti)  –  niin on palattava siihen, miten tähän ”tilanteeseen” on tultu :  On palattava korrespondenssiteorian ”logiikkaan” .  –  Perusteellisesti !  Ohessa olennainen myös Wittgensteinin ”maailman substanssi – ”opista”” (2.021) .

     Kerrataan ensin ”tilanne” .  Tehdään ”faktantarkistus” .  Wittgenstein ”pyrkii vetämään rajan ajatusten / v a i n  lauseitten, jotka voivat olla todistettavasti tosia tai epätosia ilmaisemiselle” . (”Esipuhe” + (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06 , 5 , 5.01) )  –  Olkoot ”pyrkimys” sitten ”Russellin paradoksin” johtopäätöksenä tai ei (4.0031) .  –  ”Ajatuksia” ei vielä ole, eivätkä synny ”tyhjästä” , eivätkä ! ”tyhjässä” , vaan ”kielessä .. sisältä päin” (4.112 , 4.114) .  Siis ”ne” on ”tehtävä” / ”luotava” (2.1) ;  ennen kuin voidaan ratkaista kysymys ”rajaamisestaan”    ! ”kokonaisuudessaan” (4 , 4.001) .  Tarvitaan totuusteoria :  Korrespondenssiteoria (2.21 , 2.221 – 2225 , 3.04 , 3.05 , 4.031) .  –  Kulkekoon ”totuuden” teoria sitten yhtä jalkaa ”Russellin paradoksin” johtopäätöksen kanssa tai ei.

     Korrespondenssiteorian ”logiikka ?   Herää kysymys, että  j o s  ”lauseen ”todellisuuden ”kuva n a””  täytyy ”sisältää myös ”ristiriidattomuus – ”todistuksensa”” , n i i n   MIKSI  korrespondenssiteoria vaatii    ”kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa .. kuvan kuvamismuoto .. jotta .. kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta ..” (2.16 – 2.1612.17 , 2.18 , 2.21)  ?   –   M I K S I  ”.. väittääkseen jotakin”    siis ”jotakin ! ”totta tai epätotta”” / ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyys tai ei yhtäpitävyys todellisuuden kanssa”    ”lauseen  t ä y t y y  olla kuva” (2.221 , 2.222 , 4.03 , 4.031)  ?  –  Nimittäin  s e ”.. jotakin samaa .. yhteisenä todellisuuden kanssa .. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.16 – 2.161 –  2.17 , 2.18 , 2.21)  O N JUURIKIN  ristiriidattomuus – ”t o d i s t u k s e n s a””  A I H E U T T A J A :  ”.. Lauseeseen sisältyvä .. merkityssisällön muoto .. j o   s i s ä l t y v ä  argumentin peruskuva ..” (3.13 , 3.332 , 3.333) .  –   K U N  !  k e r r a n  ”.. argumentin peruskuva ..” (3.333)   m e r k i t s e e     ”lauseen totuusargumenttien”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuutta .

”Lauseeseen kuuluu kaikki, mikä kuuluu projektioon, mutta ei projisoitu. Siis myös projisoidun mahdollisuus, mutta ei se itse. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä, mutta kylläkin sen ilmaisemismahdollisuus. ( ”Lauseen sisältö” merkitsee mielekkään lauseen sisältöä. )  Lauseese e n  s i s ä l t y y  sen merkityssisällön muoto, mutta  e i  itse sisältöä”. (1 , 1.1 , 2.06 , 2.063 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 2.221 , 3.02 , 3.12 , 3.13 , 3.31 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.031 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

     Onkin selvää, että  e n ä ä  

”.. Lauseen on mahdotonta väittää itsestään, että se on tosi. ..”. (3.13 , 3.318 , 3.332 + 3.333 , 4.431 , 4.442 , katso edellä se ”kappale” , joka alkaa sanoilla  –  ”sanotaan nyt tässäkin se .. ” . )

     Olkoot kysymys   ”positiivisen lauseen”  totuudesta   tai   ”negatiivisen lauseen”  totuudesta  , kuten ”Suomi on tasavalta”  tai  ”Suomi ei ole kuningaskunta” . (5.5151)

     ”Mahdottomuus” tulee jo siitä ( , paitsi että ”lause ei .. voi sisältää itseään ..” (3.332 + 3.333) ) , että ”lause”  –  ”todellisuuden kuvana”  –  i l m a i s e e  VASTA  ”lauseen” mahdollisuuden / mahdollisuutta esittää  *  ”se ja se asiaintila” *  niin , e t t ä  ”.. täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031) , E I K Ä  ”lause” voi tietenkään vielä, samalla esittää  * ”sitä” *  , minkä ylipäätään mahdollisuudesta  on vasta kyse.  –  Muutenhan kierretään ”kehässä” tai ! ”noidan – ”kehässä”” (2.22 , ! 4.061) .  –  Jos vasta pohdin  mahdollisuutta ”sanoa ”x””   / ”x : n ”ehtoja”” , niin en voi vielä, jo ”sanoa ”x”” .  Piste !  –  Jos vasta pohdin ”niitä ”ehtoja”” , miten  ”..merkki merkitsee .. lauseyhteydessään” (3.3 , 3.33)  sitä, että ”lause” muodostaa ”todellisuuden kuvan” (3.12 , 3.14) , n i i n  yhtäkään  ”.. sen ja sen asiaintilan esittävää lausetta ..” (2.221 , 4.031)  en voi vielä / jo samalla ilmaista (3.13) . Juuri  t ä t ä ! ”ilmaisemattomuutta” / ”puhumattomuutta” Wittgenstein tarkoittaa ”pykälässä” (3.33) .

”Merkin merkityksellä ei saa koskaan olla mitään osuutta loogisessa syntaksissa. Täytyy olla mahdollisuus laatia syntaksi puhumatta minkään merkin merkityksestä. Syntaksi saa edellyttää  v a i n ilmaisujen kuvauksen”. (2.203 , 3.02 , 3.3 , 3.31 , 3.318 , 3.33 , 3.332 , 3.333 , 4.431 , 5.01)

     Jokainen ”merkki” voi jo merkitä ”lauseyhteydessään” , ja  s i k s i  ”loogisessa  syntaksissa” , joka osoittaa ”EHDOT” , että ”merkki”  v o i  merkitä  –  olla muodostamassa  ”.. eräällä erityisellä tavalla ..”  –  ”.. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. olevaa lausetta”  e i  voi  enää  ”puhua minkään merkin  merkityksestä . (1.13 , 2.021 , 2.024 , 3.12 , 3.14 , 3.203 , 3.3 , 3.33 , 4.061 , 4.064 , 5.4732)

     ( Jos jokainen ”merkki” / ”nimi” / ”sana” ei voisi jo merkitä ”lauseyhteydessään” , niin ennen ”merkityksen” mahdollisuutta olisi  jo osoitettava kaikki  *se” *  , mikä on  –  voi olla  –  todistettavasti  ”totta tai epätotta” , so. ! just’ ! !  *s e*  , minkä  ”.. substanssin oliot muodostavat ..”  ( ! 2.014 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01) , ja siten ”maailman” käsittäminen olisi .. olis .. oli .. ol .. o .. . )

     J O S  ilmaisee  SEKÄ  ”.. lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan ..”  E T T Ä      ”.. lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan ..”  m a h d o l l i s u u d e t   .. p i t ä ä  yhtä  tai  e i  pitää  yhtä  todellisuuden kanssa   (2.221 , 2.222 , 4.031) , N I I N    TULOKSENA  ON  paitsi  RISTIRIITA , niin se, että mitään ! ”.. todellisuuteen .. vertaamista” (2.223)  ei tarvita, ja siten    korresponenssiteoria    yliviivaten.

     Toisin sanoen  –  summa summarum ( , ja viittaamatta enää ”pykäliin” )  –  ”.. lauseeseen  e i  siis vielä sisälly lauseen .. yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta  niiden  lauseen  j o  sisältämien  totuusargumenttiensa  totuuden  j a  epätotuuden  –  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  –  mahdollisuuksien  suhteen, että lauseen totuusargumentit ovat totta tai epätotta” .  E I  ”kumpaakaan” ;  e i  ”yhtäpitävyyttä”  e i kä  ”yhtäpitävyyden puutetta” .  Muutenhan rikottaisiin korrespondenssiteorian (2.21 , 2.221 – 2.225 , 3.04 , 3.05)  l o g i i k a n”  henkeä ja kirjainta .  –  Logiikka on ”lainomaista” !

     Logiikka on ”lainomaista” ! !  Miksi sitten korrespondenssiteorian ”logiikka” ilmiselvästi rikkoo rrl , ja johtaa vaatimukseen todistaa / ”väittää” ristiriidattomuutensa  –   ”lauseen .. sisältämän .. argumentin peruskuvan” ristiriidattomuus   (2.11 , 2.203 , 3.31 , 3.318 , 3.332 + 3.333 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .  Mikä on  s e  hyvä ”SYY?   Vastaus lyhykäisyydessään : ”Ristiriidattomuus ! ”i t s e”” .

     ”Lauseella todellisuuden kuvana olevan todellisuuden kanssa yhteisen loogisen muodon / kuvan kuvaamismuodon  –  lauseen jo sisältämän argumentin peruskuvan  –  jotta lause ylipäänsä voi olla tosi tai epätosi” (2.16 – 2.161 – 2.17 + 2.18 + 3.332 + 3.333 + 4.06)  ristiriidattomuuden todistaminen  o n  näet  v a s t a  korrespondenssiteorian ”ristiriidattomuuden, ylipäänsä ! ”kontingentin ”pätevyyden”” , t od i s t u s teoreettinen (toinen tai .. kolmas) vaihe.  Vaihe, jonka ”juurisyy” on korrespondenssiteorian ”ristiriidattomuudelle” ehdottomassa / ! aksiomaattisessa ”riippumattomuuden”  vaatimuksessa .

Ellemme ota huomioon, että lauseilla on  tosiseikoista  r i i p p u m a t o n  merkityssisältö, voimme helposti luulla, että tosi ja epätosi ovat yhdenvertaisia merkin ja merkityn asian suhteita. Silloin voisimme esimerkiksi sanoa, e t t ä  ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla jne.”. (4.061)

     Tarvitseeko sanoa  ”.. että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä  ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla ..”  tulkitseminen ”ristiriidaksi”  e i  ole ! (yhtään) ”kaukaa haettua” , ja että  ko ”ristiriita”   on voimassa  ”ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö ..” .

     Tämän ehkä tulkinnalleni olennaisimman ”pykälän” sisar-  tai alalauseita, olkoot numerointi niin kuin on,  ovat ”lauseet” (2.024  ja  2.22) , joista ”pykälän” (2.024) laitan niin alkukielisenä kuin Heikki Nymanin molemmin käännöksin / v. 1971  sekä  v. 1984  –  ensimmäisen ollessa (mielestäni) osuvampi  –  ja  ”lauseen” (2.22)  toistaen.  (Sen sijaan jo esitettyjä Wittgensteinin ”maailman substanssi – ”oppiin””  liittyviä ”pykäliä” (2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 5.01)  en toista. )

”Die Substanz ist das, was unabhängig von dem was der Fall ist, besteht”. (1.1 , 1.12 , 2 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

”Substanssi on olemassa riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. (1.1 , 1.12 , 2 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01) , katso ”bestehen” käännös  –  vaikkapa sanakirja. org. . )

”Substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. (1.1 , 1.12 , 2 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 ,  3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.22)

     Wittgensteinin  * ”maailman substanssi – ”opin”” *  voi tiivistää muutamaan lauseeseen.  –  Ensin sen kautta, mitä  *se*  ei ole, ja sitten sen ilmaisuna, mitä  *se*  on.  –  ”Lauseen ”totuus tai epätotuus””  e i , e i  edes  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  todist e t t a vuus   , määritämäärää sitä, että  ”nimi merkitsee lauseyhteydessään” (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01) .  –  Tämä ”e i”  on aiheellista sanoa, koska  Loogis- filosofista tutkielmaa  pidettiin Wienin piirissä / ”looginen positivismi” ikään kuin ”raamattuna” , ja luettiin kuin .. ”piru raamattua” . (Katso esim. Tieteen termipankki 23. 02. 2018 :  Filosofia : wienin piiri. )  –  Ja, vaikkei enää ”luet(t)a(isi)kaan” , niin kuitenkin edelleen oleellinen ohittaen?

     Siten sen, että !    ”totuus” / ”todistettavuus”  m ä ä r i t t ä ä  sen, ”M I K Ä  ”merkitsee”” →  loogisen  positivismin”  t m s .     voi ylipyyhkiä.  –  Piste !

”Nimet esiintyvät lauseissa vain elementaarilauseiden yhteydessä”. (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

     Sen sijaan  s e , e t t ä  !  ”nimet esiintyvät lauseissa  –  merkitsevät  –  v a i n  elementaarilauseiden”    ”lauseen  totuusargumenttien  yhteydessä” (3.3 + 4.23 + 5.01)  O N  n i m e n o m a a n  ! !  ”lauseen .. sisältämän .. argumentin  peruskuvan ..” (3.332 + 3.333)  ILMAISUA ”Lauseen totuusargumenttienSEKÄ  ”totuuden”  ETTÄ  ”epätotuuden”   M A H D O L L I S U U D E N   i l m a i s u a  (2.021 , 3.203 , 3.3 , 3.31 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .  –  Piste !

     ”Elleivät .. yksinkertaiset .. nimet 

”Lauseissa käytetyt yksinkertaiset merkit ovat nimiä”. (3.202)

  .. yksiselitteisesti 

”Vaaatimus, että yksinkertaiset merkit ovat mahdollisia, on vaatimus merkityssisällön yksiselitteisyydestä”. (3.23)

  m e r k i t s e  lauseyhteydessään / lauseen totuusargumenttien yhteydessä totuusargumenttien totuusmahdollisuuksia  –    ”S E K ÄETT Ä”  t o t u u s m a h d o l l i s u u k s i a   –  s i l l o i n  olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.021 – 2.0211 – 2.0212 + 3.202 + 3.203 + 3.23 + 3.3 + 4.23 + 5.01) .  Toisin sanoen  ”.. lauseen yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta ..” (4.2)  sen kanssa, että ”lause” on tai ei ole ”todellisuuden kuva” ei voisi osoittaa.  E i  voisi osoittaa sitä, m i t ä  !  ”lauseen ”totuuden  j a  epätotuuden” mahdollisuudet     ”lause ”todellisuuden kuva””  vai ”tautologia” vai kontradiktio”    merkitsevät !  –  Itse asiassa, nimittäin ! , muistettako o n  se, että Wittgensteinin lähtökohta / ! ”Russellin paradoksi” on ”totuuksien” suhteen täysin ”puhdas pöytä” .  Siis ”u – kieli” (vielä) vailla ”totuusehtoja” , niin että  ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  voidaan osoittaa   (vasta) sitten, kun korrespondenssiteoriaa on sovellettu ”u – kieleen” (2.1 , 3.5)  v a i n  niin, että  (3.3 , 3.31 , 3.318 + 4.431) , eikä ainoastaan ”totuuksia” arpoa / ”hatusta vetää” .

     On siis selvää, että  ”.. lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö .. ” (4.061) , kun kerran ”lauseen merkityssisältö”  –  totuus-  ja todistusteoreettinen ”merkityssisältö”  –  on  v a s t a ! ”s e n”  ilmaisuaETTÄ    ”.. lause  o n .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. o l e v a  tosiseikka” (3.12 + 3.14 , 4.06) , t a i  e i  ole    ”.. yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen ..” ( ! 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , ! 4.431 , 4.46 , 4.463 , 4.464 , 5.01) .  Toisin sanoen ehkä ”mieltä kääntävästi” se, että    ”lause  p i t ä ä  yhtä niiden mahdollisuuksien / s e k äe t t ä”  totuusmahdollisuuksien   suhteen ..” merkitsee    ”lause on todellisuuden kuva ..” (3.12 + 3.14 , 4.01 , 4.06) .  –  Onko tässäkin niin, että intuition vastaisuus / näennäinen ! ”mahdottomuus” on hyvä merkki oikeilla ”jäljillä – olemisesta” .

”Mahdollisten totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on tosi kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla. Totuusehdot ovat kontradiktoriset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta tautologiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.46)

     Totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevään ”lauseeseen” sisältyvät 

”Totuusehdot sanelevat sen liikkuma-alan, jonka lause jättää tosiseikoille ..”. ( ! 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , ! 4.431 , 4.46 , 4.463 , 4.464 , 5.01)

     Miten muuten  –  kuin ”lauseeseen”  s i s ä l t y v ä t  ”totuusehdot”  –  ”.. lause ..”  VOISI  ”.. sanella .. liikkuma-alanjonka lause  j ä t t ä ä  tosiseikoille ..” ?

”Tautologian totuus on varma, lauseen totuus mahdollinen, kontradiktion totuus mahdoton. (Varma, mahdollinen ja mahdoton.  –  Tässä meillä .. ensimmäinen merkki .. asteittaisuudesta, jota tarvitsemme todennäköisyysteoriassa. )” (4.464)

     Jos ja kun se, että  ”.. tosiseikkojen logiikkaa ei voi edustaa mikään” (4.0312)    ”.. etukäteen .. y hd e l l ä  kertaa ..” (5.47)  logiikka   koskee juuri  ”.. totuusehtojen ryhmää ..” ,  jota määrittää  ”.. lauseen totuus on mahdollinen ..” (3.12 , 3.14 , 4 , 4.06 , 4.46 + 4.464) , niin on ”tosiseikkoja” , joiden ”liikkuma-alaa” mikään ”todennäköisyysteoriakaan” ei tavoita (4.463 + 4,464) .  –  ”Mustat joutsenet” .

     Korrespondenssiteorian ”logiikka” perustuu ”riippumattomuuden” käsitteeseen. ”Kuvateorian” ja Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312) ymmärtäminen jääkin, jos ei ihan ”telineisiin” , niin ainakin puolitiehen, ellei ota  –  osaa ottaa!  –   ”riippumattomuutta” huomioon. ”Riippumattomuudella” on korrespondenssiteorian yhteydessä seuraava, ! ”kuvateoriaan” johtava ”merkitys” , niin että käytän  Loogis-filosofisen tutkielman  ”terminologiaa” , paitsi ”tosiseikan” korvaan aluksi määrittelemättömällä  ”todellisuuden” käsitteellä :  ”Minkä tahansa mielivaltaisen lauseen  t ä y t y y  esittää se ja se asiaintila todellisuudesta  riippumatta” .  Ellei ”riippumattomuus” vallitse, e i  ristiriidan lakikaan ole voimassa ;  kuten Wittgenstein aivan oikein (4.061)  sanoo.  –  Miksi ”riippumattomuus” on välttämätön ?  –  Syystä, e t t ä  muuten ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” on, tai voi olla, samalla !  s e n ”todellisuuden” ”  ILMAISU  , minkä kanssa ”pitää tai ei pidä yhtä” .  –  Edellisessä  →  ”yhtäpitävyyden” tapauksessa ajaudutaan ”vain” .. ”kehään” , kun taas jälkimmäisessä    tuloksena on .. ”n o i d a n – ”kehä”” , k u n ”lause”  olisi  m y ö s  ”s e n ”tosiseikan””  ILMAISU , M I N K Ä  KANSSA . . ”E I  PIDÄ  YHTÄ” ( , eikä vain ”itsensä” kehämäinen uudelleen ilmaisu, kuten ”yhtäpitävyyden” tapauksessa ) , eli  lause   olisi myös  s e n ! lauseen / ”t o i s e n ”lauseen””  ilmaisu, joka esittää ”sen ja sen todellisuuden kanssa yhtäpitävän asiaintilan” , m i n k ä  kanssa . .  lauseen   esittämä se ja se asiaintila  e i  pidä yhtä  .  –  Kuitenkin, j o s  lause  L   o n  samalla  lauseen  L   /   t o i s e n ”lauseen” ”  ilmaisu, n i i n  identiteetin laki / ”A”  =  ”A”  rikkoutuu. Puhumattakaan rrl !  ”Lausehan” /   on, olisi paitsi ”toisen ”lauseen”” / L   ilmaisu, n i i n !  t o d e n   L   i l m a i s u , j o k a  puolestaan  i l m a i s e e (ensimmäisen) !   lauseen   L   e p ä totuuden  .

     Herää siis kysymys  –  paitsi siitä  –  että, m i t e n  erottaa  ”lauseet  L   j a  L   toisistaan   , NIIN  s i i t ä , e t t ä  ”tosi” ja ”epätosi” merkitsevät ! / näyttävät merkitsevän ”samaa” (4.061) .  –  Toisin sanoen päädyttäisiin siihen, että 

”Muotoja ei voi erottaa toisistaan sanomalla, että toisella on tämä, mutta toisella tuo ominauisuus, sillä tämä edellyttäisi, että on mielekästä väittää kummalla tahansa muodolla olevan kumpi tahansa ominaisuus”. (4.1241)

     Kielen ja ”todellisuuden” totuusteoreettista suhdetta luonnehtii siis olennaisesti,  ”suhteen” loogiselle / ( kpl + rrl + identiteetin laki )  pätevyydelle välttämätön, ”riippumattomuus” .  Lähtökohta on se, että ”lause” tai ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” ja ”todellisuus” ovat ”toisistaan” riippumattomia. Mitään ! korrespondenssiteoreettisesti  l o o g i s t a  konjuntiota  –  ( ”kieli”  ∧  ”todellisuus” )  –  e i  ole  ennen kuin osoitetaan. Ennen kuin osoitetaan ”.. jotakin yhteistä .. yhteys ..” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 4.03)  kielen / ”u – kielen”  j a  ”todellisuuden”  välillä    osoitetaan, todistetaan korrespondenssiteoriaan perustuva  ”kielen ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ” /  ” ’ ”k i e l i” ’ ”  mahdolliseksi.  –  Vastaisuudessa käytän (myös) ilmaisua  ” ’ ”kieli” ’ ”  totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevästä ”u – kielestä” .

”.. Lause ilmaisee meille jonkin asiaintilan, siksi sen on oltava olemuksellisesti yhteydessä tähän asiaintilaan. Yhteys on juuri siinä, että lause on asiaintilan looginen kuva. Väittääkseen jotakin, lauseen täytyy olla kuva”. (4.022 , 4.03)

     Kaksi välihuomiota on paikallaan. Toinen vähemmän tärkeä. Ensimmäinen, ja triviaalisuudessaan, kuin myös etenkin metafyysisesti / filosofisesti, vähemmän tärkeä on se, että tässä  –  ei myöskään Wittgenstein  –  ei tarkoiteta, että kielellä ja ”todellisuudella” ei ole mitään ”yhteyttä” , että  ”nimet” / ”sanat” / ”merkit” eivät merkitse ”lauseyhteydessään” mitään ”todellista” , vaan että kielen ja ”todellisuuden” välinen totuusteoreettinen ”yhteys” on erityistapaus, jossa ”riippumattomuus” asettaa ”pelisäännöt” .  –  ”Ristiriidattomuuden ”pelisäännöt”” , niin että kyse ei ole ”erityistapauksesta” siinä kielteisessä ”ad hoc – hypoteesin” merkityksessä ”teorian pelastamisesta” ! epätoivon vimmalla ( , tai sitten ”ristiriidattomuus” on tarpeeton, turha ”härpäke” (logiikassa) ) .

”.. On inhimillisesti mahdotonta käsittää kielen logiikkaa välittömästi puhekielen perusteella. Kieli pukee ajatuksen valepukuun.  –  Vieläpä niin, ettei puvun ulkoisen muodon perusteella voi päätellä puetun ajatuksen muotoa, koska puvun ulkoinen muoto ei ole suunniteltu paljastamaan ruumiin muotoa, vaan kokonaan toisia tarkoitusperiä varten ..”. (4.002 , 4.0031)

     ”.. Kieli .. suunniteltu .. toisia tarkoitusperiä varten ..” , kuten yhteydenpitoon lajikumppaneiden kesken, ja ”olioiden” / ”asioiden” / ”esineiden” nimeämiseen ”ominaisuuksineen” .  Että tulee toimeen  –  voi toimia, suunnistaa  ”todellisuudessa”  –  eikä jää, esimerkiksi ”lehdelle soittelemaan” .

     Toinen (tärkeämpi) huomio on se, että vaikka ”u – kielen” *  ja ”todellisuuden” *  välisen suhteen lähtökohtaa määrittää   ”toisistaan” * – riippumattomuus , niin ”todellisuuden” olemassaolo on oletettava.  –  Siten ”riippumattomuuden” ohella korrespondenssiteoriaa määrittää aksiomaattisesti myös, yhtälailla ”(ontologinen) realismi” :  Oletettava ”kielestä” / ”mielestä” / ”ajatuksista” riippumaton ”todellisuus” .  Muuten kysymystäkään, joka johtaa käsitykseen, ja vastaukseen ”kielestä ”todellisuuden kuvana”” , ei ole.  Kysymystä, miten ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on korrespondenssiteorian perusteella mahdollinen ? .  –  Siten seuraavat  Loogis-filosofisen tutkielman  ”lauseet”  →

”Ellei vastausta voi ilmaista, kysymystäkään ei voi ilmaista. Arvoitusta ei ole olemassa. Jos jokin kysymys voidaan ylipäänsä asettaa, siihen voidaan myös vastata”. (6.5 , 6.51)

”Skeptisismi ei ole kumoamatonta, vaan ilmeisen mieletöntä, kun se pyrkii herättämään epäilyjä siinä, missä mitään ei voi kysyä. Epäilyjä voi näet olla vain siellä, missä on kysymyksiä ;  kysymyksiä vain siellä, missä on vastauksia, ja vastauksia vain siellä, missä jotakin voidaan sanoa”. (6.5 , 6.51)

  v o i k i n  nähdä ”hopeareunuksin” , pikemminkin myönteisesti kuin kielteisesti. Aksiomaattisia ”riippumattomuutta” ja ”(ontologista) realismia”  e i  v o i  osoittaa, todistaa. Kuitenkin ! , jos / k u nkuvateoria”* (4.01)  johtaa ”siihen”*  liittyvän Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312)  kautta  e p äsuoraan so. ”riippumattomuuden” edelleen voimassaolon ilmaisuna  ” ’ ”kielessä” ’ ”  osoittamaan ”(ontologisen) realismin” pätevyyden (4.0641) 

”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan  e t t ä  se on”. (6.4321 , 6.44 , 6.522)

  n i i n  korrespondenssiteorian pätevyys on osoitettu.  –  S i i t ä , m i t ä  korrespondenssiteorian pätevyydelle välttäm ä t t ö män  ”riippumattomuuden” edelleen  voimassaolo  ” ’ ”kielessä” ’ ”    ”kielen  ’ y h t e y d e n  ”todellisuuteen” ’ ”  v a l l i t e s s a    m e r k i t s e etuonnempana.  (  –  Välihuomiot päättyvät. )

     ”Riippumattomuus” on korrespondenssiteorian ”logiikan” / totuusteorian ristiriidattomuuden  välttämätön ehto (4.061) . Piste !  –  Samalla ”riippumattomuus” uhkaa tehdä korrespondenssiteoriasta käyttökelvottoman. Sisäisesti, ! ”asettamustensa” kanssa ristiriitaisen, yhteensopimattoman ;  invalidin. Piste !

     Se, että ”lauseen täytyy esittää se ja se asiaintila todellisuudesta riippumatta” merkitsee näet ”samalla kertaa” – / s a m a s s a  yhteydessä  –  ilmaisem a t t o muutta  ( ”todellisuuden” kanssa) :  ”Lauseen esittämää sitä ja sitä asiaintilaa”  o n  mahdotonta ”verrata todellisuuteen” (2.221 , 2.223 , 4.031) , eikä kysymystäkään ”pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222)  voi syntyä, esittää.  –  Tilanne on vastaava, kuin että jos mitään  * ”x” , ”y” , ”z” . .  ” *  ei voi esittää, ilmaista ”samalla kertaa” , n i i n  * ”x” , ”y” , ”z” . . ” *  e i  voi asettaa  ”yhtäpitävyys” / ”vastaavuus”  tai  ”yhtäpitämättömyys” / ”vastaamattomus”  –  suhteeseen   , verrata  *  toisiinsa * .  –  Jos ”kaikki ”oliot” * ”  ovat ”toisistaan” *  riippumattomia / ”s a m a l l a  kertaa” – ilmaisemattomia, selvää on, ettei ”olioita” voi (millään ”tavalla”) verrata ”toisiinsa” .

     ”Lauseen ”totuus tai epätotuus””  on edelleen korrespondenssiteorian perusteella mahdollinen. E i  kuitenkaan enää ”todistettavasti” , v a a n ! ”hatusta vetämällä” / ! ! arpomalla. ”Riippumattomuuden” taikasauvaa ristiriidattomuuden ”uskonnon” ylipappina heiluttamalla.  –  Herää ! kysymys, ”kuka” tai ”mikä” määrittäisi ko.  universaalin ”totuus” – / ”black box” – koneen   asetukset, ja kysymys, voiko ”kone” koskaan pysähtyä, kun ”koneen” on jatkuvasti testattava ! ”tulosten” samankaltaisuutta, so. että ”totuudet” ovat (todella) ristiriidattomia.

     Siten, ”.. j o s  jokin kysymys voidaan ylipäänsä asettaa ..” (6.5) , niin kysymys  o n    ”kielen / ”u – kielen ’ yhteydestä ”todellisuuteen” ’ ”  –  ”jostakin yhteisestä todellisuuden kanssa” (2-16 – 2.161 – 2.17 , 2.18)  –  n i i n , e t t ä  ”lause”  v o i  ”väittää ”totuutensa tai epätotuutensa”” , s i i s  ”j o  esittämänsä sen ja sen asiaintilan täsmäävyyden tai tämäämättömyyden todellisuuden kanssa” (2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.203 , 3.3 , 4.022 , 4.03 , 4.031 , 4.064)  t o d i s t e t t a v i s s a  olevalla ”tavalla” (5 , 5.01) .

     ”U – kielen ’ yhteydestä ”todellisuuteen” ’ ” ?   –  ”Jostakin yhteisestä todellisuuden kanssa” ?  –  Ovat ”kysymyksiä” , joita ”.. voidaan ylipäänsä asettaa ..” (6.5)  v a i n  j o s  olettaa ”(ontologisen) realismin” . Siten korrespondenssiteorian näkökulmasta, ! toden totta  ”skeptisismi .. ilmeisen mieletöntä ..” (6.51) . –  Ja siten ! toden totta, on oltava niin, että    ”.. jotakin voidaan sanoa” (6.51)  s i i t ä    m i t ä ”todellisuus on”  .

     Wittgenstein onkin antanut teokselleen varsin osuvan nimen. Korrespondenssiteorian logiikka pakottaa kielen ja ”todellisuuuden” välisen suhteen analyysin (lähtökohdan perinteisen) filosofian ytimeen ;  metafysikkaan / ontologiaan.  –  Ja siten, sulkeet poistaen, itse asiassa korrespondenssiteoria selittää  j o   Loogis-filosofisen tutkielman  k a h t a  ensimmäistä ”päälausetta” .  Totuusteoria  v a a t i i  ”todellisuuden” käsittämistä, määrittämistä :  ’ Yhteys ?m i h i n” ’  /  ’ Jotakin yhteistä  ?m i n k ä  kanssa” ’ .  –  ”M i n k ä  ”kuva”” ?

Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063)

”Maailman määrittävät tosiseikat ja se, että ne ovat ainoat tosiseikat”. (1.11)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1.12)

     Korrespondenssiteorian 

Logiikan  avaruuteen sijoittuvat  t o s i s e i k a t  muodostavat maailman”. (1.13 , 2.1 – ! 2.11 – 2.12 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.03)

     Korrespondenssiteorian ”logiikan avaruudesssa” ?  M i t e n ”tosiseikat sijoittuvat” totuusteorian ”logiikan avaruuteen” ?  Siten, että ”todellisuuus” voidaan käsittää ”u – kielessä” korrespondenssiteorian perusteella ;  kehässä  kiertämättä, ajautumatta kehäpäätelmään.  Juuri se sama korrespondenssiteorian ”logiikan” tosiasia  –  ”riippumattomuus” / ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus  –  joka  v a a t i i  ”todellisuuden” määrittämistä  →  ’ y h t e y s ? ”m i h i n” ’    ”vertaaminen todellisuuteen” (2.223)  on mahdollista    v o i  väittää”  lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyyden tai ei yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa   (2.221 , 2.222 , 4.022 , 4.03 , 4.031s a l l i i  ”todellisuuden” käsittämisen.  –  ”Maailman määrittämisen ..” (1.11)  totuusteoriaa itseään käyttämällä.

     Se, että ”u – kieli” ja ”todellisuus” ovat ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomia  –    ”u – kieli”  ∧  ”todellisuus”    –  merkitsee, että yhtäkäänu – kielessä” muodostettavissa olevaa ”sen ja sen asiaintilan esittävää lausetta”  e i  v o i  osoittaaj a  sanoa / v ä i t t ä ä  todistettavasti ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , edes !  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuutta .

     T ä m ä , e t t ä  yhtäkään   todistettavasti ”totta tai epätotta ”lausetta””   , edes  mahdollisesti ”totta tai epätotta ”lausetta””   e i  v o i  vielä sanoa tai ilmaista, tekee  mahdolliseksi määrittää ”todellisuus ”u – kielessä””  korrespondenssiteorian perusteella    ”tosien ”lauseiden””  ja  ”epätosien ”lauseiden””  kokonaisuudeksi   /  kaikiksi ”tosiksi ”lauseiksi””  ja  ”epätosiksi ”lauseiksi”” .  –  Tai, niin kuin  Loogis-filosofisessa tutkielmassa  esitetään :  ”Tosien positiivisten lauseiden ja tosien negatiivisten lauseiden kokonaisuudeksi”. (2.06 , 2.063 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 5.5151) .

”Onko negatiivisen lauseen merkki muodostettava positiivisen lauseen merkin avulla?  Miksei negatiivista lausetta voisi ilmaista negatiivisella tosiseikalla? (Esimerkiksi jos ”a” ei ole tietyssä  suhteessa ”b” : hen, tämä voisi ilmaista, että ettei ole niin, että aRb . )  Mutta tässäkin negatiivinen lause on muodostettu positiivisen lauseen avulla. Positiivisen lauseen täytyy edellyttää negatiivisen lauseen olemassaolo ja päinvastoin”. (5.5151 , merkki ”R” on relaation merkki / ”pykälät”  (4.122 , ! 4.125 , 4,1251 , 4.1252) )

     ( Tässä olen käyttänyt ”pykälää” (5.5151)  vielä osoittamaan, että ilmaisut ”positiivinen tosiseikka .. negatiivinen tosiseikka” voi ymmärtää hyvin lukemalla ”tosiseikka” suoraan käsitteiden ”lause” ja ”totuus” avulla, eikä ainoastaan ”todellisuuden kuvana” / (2.141 , 3.12 + 3.14)  –  ”Pykälän” (5.5151) ! olennaisin ”merkitys” on (tulkinnalle) tärkeän ”pykälän” (4.0641)  yhteydessä so. ”.. t o i n e n  looginen paikka”  ←  ”positiivinen”  →  ”kielletyn lauseen”  ←  ”negatiivisen”    ! ”u l k o puolella”    s e ! ”ilmaisematon””  /  ” ” t o t u u s ” ”  (4.0312 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321 , 6.522)      Gödel / Turing .  –  Ja, joka   v i e l ä”ilmaisematon ”totuus””   on samalla ”(ontologisen) realismin” pätevä / epäsuora ilmaisu. )

     ”Todellisuuden” käsittäminen, määrittäminen käyttämällä sitä vaatinutta korrespondenssiteoriaa ! itseään ei ole kehässä kiertämistä. Määritelmä / ”tosien positiivisten lauseiden ja tosien negatiivisten lauseiden kokonaisuus” on pelkkä tautologia  –  ei sano, ilmaise vielä mitään ”totta tai epätotta”  –  kun yhtäkään ”u – kielessä” muodostettavissa olevaa,  j a  todist e t t a vasti ”totta tai epätotta ”lausetta””   e i  v o i  vielä sanoa, ilmaista.  –  Tämä, että (periaatteessa) ! kaikkiu – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet” voidaan algoritmisesti* ilmaista, on hyvä pitää mielessä, ! vaikka / kun taas vielä ei ole mitään ( , eikä sitten tulekaan olemaan ! mitään yksittäista) ”menetelmää” (mekaanisesti) toteuttaa Wittgensteinin ”.. pyrkimystä vetää raja .. ajatusten ilmaisemiselle .. kokonaisuudessaan ..” (esipuhe + (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06) ) .  Ei ole, e i  ennen kuin korrespondenssiteoriaa on edelleen, vielä ”kerran” sovellettu ”u – kieleen” (2.1 , 3.5) , eli lisätty ”algoritmiin”*  totuus-  j a  todistusteoreettinen ”osa” ( , joka johtaa Wittgensteinin ”peruasajatukseen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) ) .

     Alussa on korrespondenssiteorian ”logiikan” itsensä , siis ”riippumattomuuden” (4.061) / ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuuden, asettamana  v a i nukieli” (1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) .

     Alussa on  v a i nukieli  on korrespondenssiteorian ”u – kieleen” soveltamisen ensimmäinen ”vaihe” . Totuusteorian ristiriidattomuuden välttämätön ehto. Siten korrespondenssiteorian ”pätevyys” , ja niin ollen Wittgensteinin ”pyrkimyskin” , on edelleen avoin, vastaamaton kysymys.  –  On vastattava kysymykseen ?  ”u – kielen ’ yhteydestä ”todellisuuteen” ’ ”  /  ” ’ ”kielestä” ’ ” .  Osoitettava, e t t ä  ”j o  sen ja sen asiaintilan esittäviä lauseita” (2.221 , 4.031 , 4.064) .. on  mahdollista .. ”verrata todellisuuteen” (2.223) .. n i i n , e t t ä . . ”yhtäpitävyyden tai ei yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa” (2.222) . . v o i  näyttää  toteen .  –  Toisin sanoen korrespondenssiteoriaa on edelleen    t o i n e n ”vaihe”    sovellettavau – kieleen” .  Tämä, ”on edelleen sovellettava” / ”t ä y t y y  olla mahdollista soveltaa” , selittääkin paitsi ”todellisuuden” määritelmää, niin sitä, että  ”.. logiikassa .. kaikki mahdollisuudet ovat .. tosiseikkoja ..” (2.0121)  s y y s t ä , e t t ä  totuusteoriaa ”edelleen sovelletaan” sellaiseen ! ”ukieleen” , jonka ! !  y k s i k ä ä n ”lause””  ei ole ”todistettavasti” vielä sen paremmin ”tosi” kuin ”epätosikaan”  :  Jokainen ”u – kielessä” muodostettavissa oleva ”lause” on  s i i s  edelleen vasta ! ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden   s u h t e e n .. ”ajattelumahdollisuus” (4.114) , ikään kuin odottamassa korrespondenssiteorian ”logiikan” toista ”vaihetta” .  –  Odottamassa sen osoittamista, että ”lauseella” on  ’ yhteys ”todellisuuteen” ’    sen osoittamista, että ”lause”  

”Ajatus sisältää siinä ajatellun asiaintilan mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.06 , 2.11 , 3.02 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 5.01)

”Emme voi ajatella mitään epäloogista, koska silloin meidän täytyisi ajatella epäloogisesti”. (3.03)

”On .. mahdotonta esittää kielessä mitään ”logiikan vastaista” ..”. (3.032)

     Kun kerran korrespondenssiteorian ”logiikka” / ristiriidattomuus asettaa ensin  –  alussa on vain ”u – kieli”   –  niin on ! ”loogisesti mahdotonta” (6.375) , että sama ”logiikka”  k i e l t ä i s i  totuusteorian edelleen käyttämisen    korrespondenssiteorian ! ”logiikan”   ! itsensä pelastamiseksi.  Muutenhan korrespondenssiteorian ”logiikka” merkitsee, sanalla sanoen / kirjaimellisesti ! ”harakiriään” , kun totuusteoria on käyttökelvoton  →  ei voi verrata    e i  asettaa ”lauseen esittämää sitä ja sitä asiaintilaa yhtäpitävyys tai yhtäpitämättömyys” – suhteeseen ”todellisuuden” kanssa.  –  Ja / tai silkkaa ”black box” – koneen ”arpapeliä” .

     S i k s i 

”.. Jokaisen mahdollisen merkin on voitava myös merkitä. Kaikki, mikä logiikassa on mahdollista, on myös sallittua. ..”. (5.473)

”.. Logiikan apriorisuus on siinä, ettei ole mahdollista ajatella epäloogisesti”. (5.4731)

Emme voi antaa merkille väärää merkityssisältöä”. ( (1.1 , 1.12 , 2.021 , 2.024 , 3.203 , 3.3)  →  5.4732  ←  (4.061) )

”Frege sanoo, että jokaisella oikein muodostetulla lauseella täytyy olla mieli. Minä puolestani sanon, että jokainen mahdollinen lause on oikein muodostettu.  –  Ellei sillä ole merkityssisältöä (mieltä) , syynä voi olla vain se, ettemme ole antaneet joillekin sen rakenneosille mitään merkitystä ..”. (3.3 , 3.31 , 3.318 , 4.23 ,  4.431 , 5 , 5.01 , 5.4733)

”Itse asiassa kaikki puhekielemme lauseet ovat sellaisenaan loogisesti täysin järjestyksessä.  –  Eikä se mahdollisimman yksinkertainen seikka, jonka tässä pyrimme ilmaisemaan, ole mikään totuuden vertauskuva, vaan itse koko totuus. (Ongelmamme eivät ole abstraktisia, vaan ehkä kaikkein konkreettisimmat olemassa olevat ongelmat.)”. (5.5563)

     ”Todellisuuden” voi siis määrittää suoraan ”totuus” – käsitteen avulla  n i i n , e t t ä  ”todellisuus” muodostuu lopulta  niiden ”lauseiden””  kokonaisuudeksi   , jotka ”lauseet” ovat    ’ y h t e y d e s s ä  ”totuutensa  j a  epätotuutensa” ’  mahd o l l i suuteen   /  o v a t  ”totuutensa  j a  epätotuutensa  ”k u – v i a””    m a l l e j a .  –  ”Lauseen  ’ yhteys ”totuuteensa  j a  epätotuuteensa” ’ ”   k u n  merkitsee samaa, on yhtä kuin  ”lauseen  ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ” / ”.. vertaaminen .. todellisuuteen” (2.223)  / /  ”.. se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhä todellisuuden kanssa” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031)  voidaantodistettavastiosoittaa    v ä i t t ä ä  ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” .  –  J A ! , molempien / SEKÄ ”totuuden” ETTÄ ”epätotuuden”  t ä y t y y  ollamahdollisia  ( , kun kerran ”kumpaakaan” ei ole vielä osoitettu ) !

        Siten siinä, että totuus- ja todistuteoreettisesti pätevä   ”lause” sisältää  s e k ä ”totuutensa”  e t t ä ”epätotuutensa” mahdollisuuden    e i  ole  mitään ! ”epäloogista”  –  rrl : n  vastaista  –  kunhan tulee käymään ilmi, e t t ä  ”lause on todellisuuden kuva” todistaa, v o i  todistaa ”ristiriidattomuutensa” .

     Korrespondenssiteorian  ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat ..” (1.13)  ovatkin viime kädessä ”todellisuuden kuvia”    ”lauseita” , j o t k a    s i s ä l t ä v ä t  totuusargumenttiensa peruskuvan” / * lauseen totuusargumenttien”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuden *  NIIN , ETTÄ  * S E *   o n  ”.. vain .. lauseen totuusargumenttien .. yhteydessä .. esiintyvien nimien merkitysten .. ilmaisu ..” (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.31 , 4.23 , 5.01) .

     Jos, j a  k u n  korrespondenssiteorian ”logiikka” / ”riippumattomuus” pakottaa  ”u – kielen  ’ yhteyden ”todellisuuuteen” ’ ”  –  muutenhan totuusteoria on invalidi  –  n i i n  h e r ä ä  kysymys ! ,  m i k ä  o n  yhteyden ”substanssi ” ’ .  –  Kysymys, johon on jo vastattu    ”pykälät” (2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.03) .  ’Yhteyden ”substanssi” ’  on ”u – kieli” .  –  Eikä voi ”muuta” ollakaan :  Alussa on  v a i nu – kieli”   , jossa  ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” (2.1) .  –  Sen ”syy” puolestaan, että  ”kuva  s i s ä l t ä ä  esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden” (2.203)  on yhtälailla yksinkertainen / ei voi ”toisin” ollakaan    ”riippumattomuus” on jo varannut ”kielen” ja ”todellisuuden” ulkoisen ”suhteen” , tai niin kuin Wittgenstein sanoo ”relaation” (4.1251) , paikan. Totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevän ”lauseen” / ”todellisuuden kuvan” täytyy ! (yksinkertaisesti)  ”s i s ä l t ä ä  ominaisuus ..” (4.123) , joka   ’ yhteys ”todellisuuteen” ’    tekee   ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuuden   (2.221 , 2.222 , 2.223 , 3.05 , 4.031) .  Tämä  ”todellisuuden kuvan  sisäinen  ominaisuus” , joka tekee  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuuden   o n  Wittgensteinin mukaan ”todellisuuden kuvat” muodostavien ”nimien / sanojen sisäinen ominaisuus”    ”lauseyhteydessään” juuri ! ”todellisuuden kuvia  m e r k i t s e v i e n  nimien / sanojen sisäinen ominaisuus” (2.014 , 2.021 , 3.12 , 3.14 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3) .  Miten muutenkaan !  –  ”Nimet, sanat merkitsevät vain lauseyhteydessään” joka ”tapauksessa” . J o s ! ”annetaan merkitä” (5.4733) .  –  Mikä on,  olisi ”merkin ”merkitys”” , jota  ”.. ei käytetä ..” (3.328) :  ”Lauseyhteydessään” !  –  Mikä, mitä olisi ”kieli” ilman ”merkityksiä” !  –  Siten, tässä käsillä olevassa totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevässä ”tapauksessa” onkin johdonmukaista    ”merkitykset” minkä takansa ”kielen” ! kieltämätön perusominaisuus    e t t ä  j u u r i     ”.. eräällä erityisellä tavalla toisiinsa suhtautuvat .. (3.12 , 3.14

Oliot  s i s ä l t ä v ä t  kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014 , 2.021 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.201 – 2.202 – ! 2.203 , ! 3.02 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.31 , ! 3.318 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

  ja  s i t e n 

”Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta”. (1.13 , 2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 , 3.14 , 4.06 )

     Jos ”olioilla” olisi ”rakenne” , niin ”olioilla” olisi ! ”substanssinsa” , siis mahdollisesti loputtomiin vielä omat ”rakennuspalikkansa” ( , eikä olisi niin kuin ”pykälän” (5)  sulkeissa oleva ”lause” sanoo ) .

     ( Näin    (2.014)  Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312)  käy ymmärrettäväksi sitäkin kautta, että ”oliot” sekä ensin  1.  ”.. esittävät sen ja sen asiaintilan .. kuten kuvaelman ..” (4.031 , 4.0311)  e t t ä  sitten 2.  ”.. s i s ä l t ä v ä t  esittämänsä asiaintilan vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen  mahdollisuuden” (2.11 , 2.203) , eikä ”jälkimmäisen” / 2.  ilmaiseminen  –  se, mitä Wittgenstein kutsuu  ”.. olion muodoksi” (2.0141)  –  ole enää ristiriidattomasti mahdollista ! olemalla  ”toisensa”*  p o i s sulkevien ”lauseiden”*  ilmaisu   ;  mikä jo an sich on  itsensä   kumoava ”tehtävä” . )

”Ominaisuus on sisäinen, jos on mahdotonta ajatella sen puuttuvan oliolta”. (4.122* , 4.1221* , 4.123 , 4.124 , 4.125 , 4.1251* , tähdellä merkittyjä ”pykäliä” en siteeraa ollenkaan ;  ”ne”* löytävät tietyst’  L – f t : sta . )

”Jonkin mahdollisen asiaintilan sisäisen ominaisuuden olemassaolon ei ilmaise lause, vaan asiaintilaa esittävän lauseen  s i s ä i n e n  ominaisuus ..”. (4.122 , 4.1221 , 4.123 , 4.124 , 4.125 , 4.1251)

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva  sisäinen  relaatio ilmaisee  k i e l e s s ä , että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (4.122 , 4.1221 , 4.123 , 4.124 , 4.125 , 4.1251)

     ”Muuta” paikkaa  ”u – kielen  ’ yhteydelle ”todellisuuteen” ’ ”  ei ole kuin ”u – kieli ! ”i t s e”” , ja siksi on oltava myös    ”.. loogisella välttämättömyydellä ..” (6.375)  niin, että ”todellisuus” / ”maailma” voidaan esittää / konstruoida / mallintaa / simuloida ”uk i e l e s s ä” .  Wittgensteinin korostama ”.. logiikan apriorisuus ..” onkin paitsi siinä ! ,  ”.. e t t e i  ole mahdollista ajatella epäloogisesti” (5.4731)    ”tämä tai tuo” ei voi olla ”totta tai epätotta”     kun kerran ! ”mitään ”tätä tai tuota””  ei voi vielä osoittaa + väittää ”todeksi tai epätodeksi” , n i i n  s i i n ä , e t t ä  ”.. on .. loogista mahdottomuutta” (6.375)  kieltää ”maailma” / ”.. että jokin on ..” (5.552) , vaan ”kieltämisen” sijaan on oletettava / myönnettävä ”maailma” / ”.. e t t ä  jokin  o n ..” (5.552) .  (  –  On ”epäloogista” (5.4731)  kieltää ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” , kun vielä ei ole osoitettu, ! edes yritetty osoittaa sitä, että ylipäänsä  ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” / ”totuus” on mahdollinen   , ja tämä ”kieltämisen ”epäloogisuus””  on vastaava, kuin ! ”todellisuuden ”kieltämisen””  mahdottomuus. )

”Se ”kokemus” , jota tarvitsemme ymmärtääksemme logiikkaa, ei ole kokemusta, että jokin on niin tai näin, vaan että jokin on.  –  Mutta tämä ei olekaan mitään kokemusta. Logiikka on ennen kaikkea kokemusta  –  ennen sitä, että jokin on niin tai näin. Se on ennen kysymystä ”miten” , ei ennen kysymystä ”mitä” ”. (5.552)

     ( Alla oleva, heti seuraava ”pykälä” ei ole niinkään ”Wittgenstein – huumoria” , vaan pikemminkin  –  ”Wittgenstein – ! ”k o a n”” . )

”Ellei näin olisi, kuinka voisimmekaan soveltaa logiikkaa? Voisi sanoa :  Jos logiikka olisi olemassa, vaikkei mitään maailmaa olisikaan olemassa, miten sitten logiikka voisi olla olemassa, kun kerran maailma on olemassa?”. (5.552 , 5.5521)

     ”.. kun kerran maailma on olemassa”    korrespondenssiteorian ”logiikan” määräyksestä !  Siitä, että ”u – kielen” täytyy  sisältää  y h t e y s ”todellisuuteen” ’ , e i  voi seurata mahdollisuutta kieltää ”todellisuuden” / ”maailman” olemassaolo  –  ! ”ukiele s s ä” .  –   Piste !  –  Jos ”kieltäisi” , niin silloin ! ”loogisesti välttämätön” (6.375)  samalla kieltäisi ! ! ”i t s e n s ä” , mikä on tietenkin    ”loogisesti mahdotonta” (6.275) .  –  Piste !  –  Ellei sitten oleta  välttämätöntä ’yhteyttä ”olemattomaan” ’ .  –  Tai turvaudu ”Deus ex Machinaan” .

     ”.. lauseiden välillä vallitseva  sisäinen  relaatio .. k i e l e s s ä ..” !  –  Mistä on kysymys ?  –  Kahdesta ”toisiinsa” kietoutuvasta ”seikasta”” .  Ensinnäkin siitä, m i t e n  ”lause” / ”todellisuuden kuva”  v o i  olla ristiriidaton, vaikka    ”lause”  sisältää  s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä  ”epätotuutensa” mahdollisuuden       ”totuusargumenttiensa”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuuden .  Toiseksi on kyse  ”riippumattomuuden” edelle e n !  voimassaolosta  ”u – kielen ’ y h t e y d e n  ”todellisuuteen” ’ ” v a l l i t e s s a !  ”Riippumattomuus” on korrespondenssiteorian pätevyyden välttämätön ”ehto” , niin että ”sen” on oltava edelleen voimassa    ” ’ ”kielessä” ’ ” .

     ” ’ ”Kieli” ’ ”  on  –  ”lauseen” totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä ”merkityssisältö” edellyttää / merkitsee, että on  –  ”u – kieli” , jonka ”lauseet” ovat  ”totuutensa ja epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen  ’ yhteydessä ”toisiinsa” ’ .  Muuten ”ristiriidattomuus”  ei ole mahdollista.  –  Se, että    ”lause” sisältää   s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä  ”epätotuutensa” mahdollisuuden       ”totuusargumenttiensa” s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuuden   on loogisesti mahdollista, jos ja  v a i n  j o s   ”lauseen ”e p ä totuuden””  m a h d o l l i s u u d e n    k o r v a a  –  ”substitute”  –  jonkin    t o is e n ”lauseen””  lauseen     t o t u u d e n   m a h d o l l i s u u s ”Lauseen ”totuutta””  e i  v o i  ”kieltää”     e i  v o i  ”v ä i t t ä ä  lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan  e i  yhtäpitävyyttä todellisuuden kanssa” (2.221 , 2.222 , 4.03 , 4.031) , E L L E I   OLE ! ”M I T Ä Ä N”        lauseen    j o  esittämää sitä ja sitä  todellisuuden  kanssa  y h t ä p i t ä v ä ä  asiaintilaa MINKÄ  ”K A N S S A    lauseen   esittämä se ja se asiaintila     E I   P I D Ä  YHTÄ” (4.064) .  –  Juuri tästä ”toisen ”lauseen”” olemassaolon, j at o t u u t e n s a ”mahd o l l i suuden” ”    ”.. loogisesta välttämättömyydestä ..” (6.375) / kontingenssista   on kyse ”pykälässä” (4.0641) .

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee myös kieltoa jne.”. (4.064)

”Voitaisiin sanoa :  Kielto viittaa jo siihen logiikan avaruuden paikkaan, jonka kielletty lause määrittää. Kieltävä lause  määrittää  t o i s e n  loogisen paikan kuin kielletty lause. Kieltävä lause määrittää tietyn loogisen paikan kielletyn lauseen loogisen paikan avulla. Se näet kuvaa tietyn paikan kielletyn lauseen  u l k o puolella. Kielletty lause voidaan kieltää uudelleen  –  ja jo tämä osoittaa, että se, mikä kielletään, on jo lause eikä vain lauseen esivaihe”. (4.064 , 4.0641 , 5.5151)

     S e n , ! MITEN  ”.. kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kielletyn lauseen ulkopuolella ..” ! a v a i n sana  o n    k u v a a     J A  S I I S  !  s i s ä l t ä ä”    ”t o i s e n  loogisen paikan” / ”tietyn paikan”  →  →  ”m a h d o l l i s u u d e n” (2.06 , 2.11 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 3.02 , 3.3 – 3.31 – 3.311 , 3.318 , 3.332 + 3.333 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , 5.5151) .

Lause määrittää jonkin paikan logiikan avaruudessa. Pelkkä sen rakenneosien olemassaolo, pelkkä mielekkään lauseen olemassaolo, takaa tämän logiikan avaruuden paikan olemassaolon”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , alleviivaus jatkuu ”pykälä” (3.411) . )

”Lausemerkki ja loogiset koordinaatit  –  siinä paikka logiikan avaruudessa”. (3.4 , 3.41 , 3.411)

”Geometrinen ja looginen paikka ovat yhdenmukaisia siinä, että molemmat ovat jonkin olemassaolon mahdollisuuksia”. (3.4 , 3.41 , 3.411)

     Siten, viime kädessä totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä     lause   s i s ä l t ä ä  s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä    !  lauseen / ”toisen ”lauseen””  t o t u u d e n   mahdollisuuden     joka tekee      lauseen ”e p ä totuuden  mahdollisuuden .  –  ”Lauseen totuusargumenttien” suhteen esitettynä      lause   s i s ä l t ä ä      lauseen    totuusargumenttien  t o t u u smahdollisuudet   , s i i s   v a i n ! ! ”totuuden ”mahdollisuudet”” , j a  s i t e n    lause   s i s ä l t ä ä  lauseen   totuusargumenttien yhteydessä esiintyvien nimien vain  n e !merkitykset  , joiden ilmaisuja  v a i n  ”totuusargumenttien ”totuuden””  mahdollisuudet”   ovat  (3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) !

     Jos edellä esitetystä  –  (ehken) ei niinkään ! ”helppolukuisesta”  –  tiivistää olennaisen, niin mitkä tahansa mielivaltaiset korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet” / ”todellisuuden kuvat” / ”tosiseikkojen loogiset kuvat”     e d e l l y t t ä v ä t  !  ”t o i s i a a n”    totuutensa  j a  epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen.  –  ”Olion muodot” edellyttävät ”toisiaan”  

”Olion esiintymismahdollisuus yksityisissä asiaintiloissa on olion muoto”. (2.014 , 2.0141 , 3.42)

     ”Kokonaisuudessaan” (2.014 , 2.0141 , 3.42) !

”Jokaista lauseen merkityssisältöa luonnehtivaa lauseen osaa kutsun ilmaisuksi (symboliksi).  (Lause itsekin on ilmaisu.)  Ilmaisua on kaikki lauseen merkityssisällölle olennainen, mikä voi olla yhteistä useille lauseille. Ilmaisu luonnehtii erään muodon ja erään sisällön ykseyden”. (3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (3.311) . )

”Ilmaisu  e d e l l y t t ä ä  k a i k k i e n  niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä. Se on erään lausejoukon yhteinen, luonnehtiva tuntomerkki”. (3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

     ”.. lauseen merkityssisältö .. e d e l l y t t ä ä  k a i k k i e n  niiden lauseiden muodot, joissa .. voi esiintyä ..” (3.31 + 3.311) ,  mistä seuraa, että 

     ”Vaikka lause saattaa määrittää vain yhden logiikan avaruuden paikan, niin koko logiikan avaruuden täytyy jo kuitenkin olla sen mukana käsillä”. (3.4 – 3.41 – 3.411 – 3.42)

     Siten se, että 

Oliot  s i s ä l t ä v ä t  kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014)

  merkitsee, e t t ä  ”.. vain lauseyhteydessään merkitsevät nimet” (3.3)  –  ”todellisuuden kuvien” ilmaisuna  –  ovat !   k a i k k i e n  ”n i i d e n ”lauseiden”” mahdollisuuden   ILMAISU , joiden ”lauseiden” , s i i s  ! ”todellisuuden kuvien” yhteydessä voivat esiintyä ;  ja juuri, nimenomaan tämä ”esiintymismahdollisuus”  on  ”olion muoto ”lauseyhteydessään””    ”.. lauseen .. todellinen .. looginen muoto” (2.0141 , 3.3 , 4.0031) .

     Tästä, että  ”jokainen lauseen merkityssisältöä luonnehtiva lauseen osa .. ilmaisu .. edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” (3.31 + 3.311)  voikin  j o  päätellä    ”.. tosiseikkojen logiikkaa ei voi edustaa mikään” (4.0312) / ”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (4.128) / / ”Tosiseikat .. eivät .. kuulu .. ratkaisuun” (6.4321)    k u n  ottaa huomioon , E T T Ä  KYSE  O N    * ”lauseista” * , jotka sisältävät   S E K Ä  ”totuutensa ”mahdollisuuden””  E T T Ä    t o i s e n ”lauseen”” totuuden m a h d o l l i s u u d e n    N I I NE T T Ä  * ”lauseet” *  k o r v a a v a t    *toistensa*  totuuden t a i  epätotuuden   m a h d o l l i s u u k s i a  .

     Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312) , se että  

Lauseet voivat esittää koko todellisuutta, mutta eivät sitä, mikä niillä täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa voidakseen sitä esittää  –  loogista muotoaan. Voidaksemme esittää loogisen muodon, meidän täytyisi voida asettua lauseitten kanssa logiikan ulkopuolelle, so. maailman ulkopuolelle”. (4.12 , 4.121 , 4.1212 , alleviivaus jatkuu ”pykälä” (4.121) . )

”Lauseet eivät voi esittää loogista muotoa  –  se heijastuu lauseista. Mikä heijastuu kielestä, sitä kieli ei voi esittää. Mikä ilmaisee itsensä kielessä, sitä me emme voi ilmaista kielen avulla. Lauseet osoittavat todellisuuden loogisen muodon. Lauseet näyttävät sen”. (4.12 , 4.121 , 4.1212)

”Minkä voi osoittaa, sitä ei voi sanoa”. (4.12 , 4.121 , 4.1212)

       seuraakin siitä, e t t ä   

     J O S  ”KAIKKI”  KORRESPONDENSSITEORIAN / k p l  ja  r r l  sekä  identiteetin laki  ”A”  =  ”A”  PERUSTEELLA , k o n t i n g e n t i l l a  ”tavalla” , PÄTEVÄT  ”LAUSEET”  VOITAISIIN  OSOITTAA , N I I N  ”K O K O NAISUUTEEN”  KUULUISI  ”LAUSEITA” , J O I D E N  ”TOTUUDET”  E I V Ä T  SOVI  YHTEEN , KUN  K O R V A A V A T  ”T O I S T E N S A  ”E P Ä TOTUUTTA””  /  ”E P Ä TOTUUDEN  ”M A H D O L – L I S U U T T A””  .   –  Siten, ergo    ”.. mielekkäiden lauseiden .. kokonaisuutta ..” (1.13 , 2.1 , 2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 + 4.001 , 4.06)  ei voi osoittaa.  –  Samalla kun korrespondenssiteorian ”logiikka” edellyttää ”toisensakorvaavien / ”toistensa ”epätotuuden””  mahdollisuutta   edustavien ”totuuksien” / ”toisten loogisten paikkojen” (4.0641)  olemassaolon.  –  Siten Wittgensteinin ”mystiikka”  

”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on”. (6.44 , 6.522)

”On todella jotakin, mitä ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä”. (6.44 , 6.522)

  o n  korrespondenssiteorian ”logiikan” / (4.0312)  ilmaisua.  –  Piste !

     Loogis-filosofisen tutkielman  ”perusajatusta” (4.0312)  v o i ( s i ) k i n  kutsua* Wittgensteinin ”epätäydellisyysteoreemaksi” *  :  Aivan kuten vastaavassa Gödelin ”teoreemassa” , myös  * tässä *  on kyse ”systeemin ”ristiriidattomuuden””  edellyttämästä  ”epätäydellisyydestä”  –  eron ollessa, paitsi tietenkin ”muutettavat muuttaen” , niin siinä, että Gödel ! julkilausuu ”tuloksensa” .  ( No mutta, aivan kuten Georg Henrik von Wright saatesanoissaan  Loogis-filosofisen tutkielman  suomennokseen sanoo ”.. Voi sanoa, ettei Wittgenstein ollut mikään tavallinen loogikko eikä liioin mikään tavallinen mystikko. ..” (s. xii) , ja tähän voi lisätä, että tuskin  ”.. loistavimmalta metafilosofiselta reflektiolta kautta aikojen ..” (T. Ushanovin ”artikkeli”  s. 4 )  voi ikäänkuin liikaa ! ”julkilausumista” vaatiakaan. )

     Toisin sanoen  –  * ”olion muoto”    ”olion esiintymismahdollisuus yksityisissä asiaintiloissa” * (2.0141)  o n  * S E * , mitä ei voi ilmaista  –   k a i k k i a  ”.. lauseyhteydessään .. eräällä erityisellä tavalla toisiinsa suhtautuvia .. / m e r k i t s e v i ä  nimiä” (3.12 , 3.14 , 3.3) , ”todellisuuden kuvia  ei voi sanoa ”.. e t u käteen .. y h d e l l ä  kertaa ..” (3.221 , 4.0312 , 4.06 ,  4.1272 / kuudes ”kappale” , 4.128 , 4.23 , 5 , 5.01 , 5.47 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321) .

Olioita voin vain nimittää. Merkit edustavat niitä. Voin ainoastaan puhua niistä, en voi ilmaista niitä. Lause voi sanoa vain miten olio on, ei mitä se on”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 ,  4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

”.. On mieletöntä puhua kaikkien olioiden lukumäärästä ..”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

”Nyt meidän on vastattava a priori kysymykseen kaikista mahdollisista elementaarilauseiden muodoista. Elementaarilauseet muodostuvat nimistä. Koska emme kuitenkaan voi ilmoittaa erimerkityksisten nimien lukumäärää, emme myöskään voi ilmoittaa elementaarilauseiden rakennetta”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321 , alleviivaus jatkuu ”pykälä” (5.5571) )

”Ellen voi ilmoittaa a priori, mitä elementaarilauseita on olemassa, silloin ilmoittamishaluni täytyy johtaa ilmeiseen mielettömyyteen”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

     Näin ollen, jos  ”.. emme .. voi ilmoittaa .. m i t ä  elementaarilauseita .. lauseiden totuusargumentteja .. on olemassa ..” (5.01 + 5.55 + 5.5571) , siis  K U N  ! ”.. e m m e  voi sanoa logiikassa ..” (4.1212 , 5.61  kaikkien  ”.. lauseiden totuuden ja epätotuuden ehtoja”   (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.01 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) , n i i n 

”Tosiseikat kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun”. (1.13 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

”Logiikka täyttää maailman. Maailman rajat ovat myös logiikan rajoja. Siksi emme voi sanoa logiikassa :  Maailmassa on sitä ja sitä, muttei tätä tai tuota. Tämähän näköjään edellyttäisi, että suljemme pois tiettyjä mahdollisuuksia, eikä niin voi olla, koska muuten logiikan olisi mentävä maailman rajojen ulkopuolelle. Siinä tapauksessa se voisi tarkastella näitä rajoja toiseltakin puolen. Mitä emme voi ajatella, sitä emme voi ajatella, joten emme voi myöskään sanoa, mitä emme voi ajatella”. (5.61 , 6.45)

”Maailman näkeminen sub specie aeterni on sen näkemistä  –  rajattuna  –  kokonaisuutena. Maailman tunteminen rajatuksi kokonaisuudeksi on mystinen tunne”. (5.61 , 6.45)

     ”.. emme voi sanoa logiikassa :  Maailmassa on sitä ja sitä, muttei tätä tai tuota ..” (5.61)  syystä, että ”maailman näkeminen .. rajattuna .. kokonaisuutena ..” (6.45)  edellyttää, merkitsee  ”k i e l e s s ä”  –  ”uk i e l e s s ä”  –  ”.. sisältä päin ..” (4.114)  tapahtuvaa / tehtävää    ”wir machen uns Bilder der Tatsachen” (2.1)    ! ”ukieleny h t e y d e n  ”todellisuuteen” ’ ” / ” ’ ”kielen” ’ ”  osoittamista. Toisin sanoen ! koko ”todellisuus” / ”todellisuuden” kokonaisuus  olisi voitava ilmaista.  –  Eihän  yhteyttä ”todellisuuteen”   , siis ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18) , etenkään ”kiele e n”  s i s ä l t y v ä ä , voi osoittaa kuin ”todellisuuteen” kokonaisuudessaan.  –  KUITENK I N , ”todellisuuden”  kokonaisuuden  osoittaminen  *u – kielessä” *   viittaa / o s o i t t a a    * U L K O – PUOLELLEEN *    ollakseen  r i s t i r i i d a t o n .  –  Siten, vaikka koko ”todellisuus” olisikin ”u – kielessä” mukana / ”.. jo kuitenkin käsillä .. täydellisesti ..” (3.42 + 4.023) , n i i nkoko ”todellisuutta””  e i  voi (missään) ”u – kielessä”  ilmaista  ”.. e t u käteen .. y h d e l l ä  kertaa .. (5.47)  millään logiikan ”menetelmällä” / ”algoritmilla” .  Mikään logiikan ”menetelmä” ei tavoita ”kaikkia ”totuuksia”” ;  ainakaan kun ”asetukset” määrittää ”totuuden” korrespondenssiteoria + kpl + rrl + identiteetin laki / ”A”  =  ”A” .  –  Voi myöskin sanoa, että (mikä tahansa) ”u – kieli” sisältää enemmän ”tosia ”lauseita”” kuin millään ”menetelmällä” on mahdollista ! vielä konstruoida, kuin mikään ”subjekti” tai teko-älytetty ”kone” voi vielä muodostaa    ”.. koska emme .. voi ilmoittaa erimerkityksisten nimien lukumäärää ..” (1.13 , 2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.221 , 3.23 , 3.3 – 3.31 – 3.311 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571)    ja tässä ! ”täydellisyyden” mielessä  

A j a t t e l e v a a, mieltävää subjektia  e i  ole  olemassa. Jos kirjoittaisin kirjan nimeltä ”Maailma sellaisena kuin sen kohtasin” , siinä olisi tehtävä selkoa myös ruumiistani ja sanottava, mitkä ruumiini osat ovat tahtoni alaisia ja mitkä eivät jne. Tämä nimittäin on menetelmä subjektin eristämiseksi tai pikemminkin sen osoittamiseksi, että eräässä tärkeässä mielessä mitään subjektia ei olekaan olemassa :  Vain siitä ei tässä kirjassa näet voisi olla puhetta.  – ”.  (5.631)

     ”Maailmaa” (1.13)  syleilevälle ! LOOGIKOLLE  ”ajattelevaa .. subjektia  e i  ole olemassa ..” (5.631)  siitä yksinkertaisesta syystä, e t t ä ”käytettyjen, ajateltujen lausemerkkien .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien  –  tosiseikkojen  –  k o k o naisuutta (2.1 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.5 , 4 , 4.001 , 4.06) / ”k o k o naisuuden .. l o g i i k k a a  e i  voi  edustaa  mikään (4.0312 , 4.128)  logiikan ”menetelmä” / ”algoritmi”  ”.. e t u käteen .. y h d e l l ä  kertaa .. (5.47) .

     Siten, ei voi muuten ollakaan kuin, että  ”kaikki – ”tietävä””    ”.. Jumala ei ilmesty maailm a s s a” (6.432)  –  loogikon ! ”ehtymättömässä” paratiisissa / (4.128    6.4321)  –  ja Hänelle ! ”helvetissa” ( , kun kokisi .. ”maailma” mukanaan .. ”Simsonin kohtalon” ( , niin, että Jumala edustaa  –   ü ü ber – mensch ”ylimielistä miestä”  , kun taas ”e p ä täydellista ”maailmaa””  puolustaa ! ”Nainen” . ) ) .

     Sitä paitsi  –  jotakuinkin n. 100 vuotta jälkeen Wittgensteinin  –  ottaen huomioon ! (luonnon)tieteen kehityksen, niin se  ”.. mitkä ruumiini osat ovat tahtoni alaisia ja mitkä eivät ..” (5.631)  on ”totuuksiltaan” sekin jatkuvassa ”vaiheessa” .  ( ”Tahdon alaisuus” esimerkiksi lääketieteen vaikuttamismahdollisuuksia ”ruumiin osiin” , kuten (tulevaisuuden) geeniterapia. )

     Sinetiksi, tai ”pisteeksi iin päälle”  Loogis-filosofisen tutkielman  totuus-  ja todistusteoreettiselle tulkinnalle /    Wittgensteinin ”epätäydellisyysteoreemalle”   (4.0312)  tulkoot vastaus kysymykseen, miten korrespondenssiteorian ”logiikalle” välttämätön ”riippumattomuus” on  e d e l l e e n  voimassa !  ” ’ ”kielessä” ’ ”   ”kielen ’yhteyden ”todellisuuteen” ’ ”  v a l l i t e s s a ?

     Siis  –  m i t e n  ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus  o n  voimassa  ” ’ ”kielessä” ’ ”   ?

     ”Riippumattomuuden” edelleen voimassaolo  ” ’ ”kielessä” ’ ”  k ä y  näet  y k s i i n  Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312)  –  ”rajaa ajatusten ilmaisemiselle ei voi vetää”  –  kanssa, ja siten tulkinta / korrespondenssiteorian ”logiikka” antaa saman vastauksen Wittgenstein ”pyrkimykselle” ! itsekseenkin , so. riippumattomasti  kohteestaan / Loogis-filosofinen tutkielma  , mikä on minka tahansa ”tulkinnan” oikeellisuudelle keskeistä ( , ja ”sinetti” on siis käypä totuus-  ja todistusteoreettiselle tulkinnalle) .

     Vastaus on, että  ”kielen ’yhteyden ”todellisuuteen” ’ ”  o n  oltava  –  ”e ij o h d e t t a v a” .  Ellei ole, niin ”riippumattomuus” ei ole voimassa  ” ’ ”kielessä” ’ ” .  ”Riippumattomuus” / ”independence” merkitsee ! ”itsenäistä olemassaoloa” , ja jos ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus ei ole enää mahdollinen, n i i n  ”itsenäisen olemassaolon” voi toteuttaa (vain)  ”e i – johdettavuus” .

     ”Samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus / ”e i – johdettavuus” käy ilmi jo korrespondenssiteorian ”logiikan” ensimmäisestä askeleesta. Josu – kieli” ja ”todellisuus” ovat ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomia   u – kieli”  ∧  ”todellisuus”   , n i i n  yhtä vähän ”u – kielestä” voi johtaa, päätellä ”todellisuutta” , määriteltäköön miten tahansa ! ”u – kielessä” , kuin ”todellisuudesta” on mahdollista johtaa ”u – kieltä” .  –  Edellinen ”tapaus” on täysin verrannollinen paroni von Münchhauseeniin, kun taas ”jälkimmäisessä” tarvitaan pikemminkin ”ukko – ylijumala” ensin käsittämään * ”maailma niin kuin se on” *  sieltä ”jostakin” , ja sitten  * tämän *  perusteella ”ylisistä” osoittaa ”maailmaa” ! automaattina esittävä / heijastava ”kieli” .  –  Toisin sanoen korrespondenssiteorian ”logiikka” on johdonmukaisesti ”(ontologisen) realismin” ilmaisua. Alusta alkaen. Katsoo totuusteorian ”logiikkaa” sitten ”u – kielen” tai ”todellisuuden” näkökulmasta.

     Oletetaan, että jokin ”x” on riippumaton jostakin ”y” tai ”z” .  Onko mahdollista väittää    on  s i i s  totta, että ”x” voidaan johtaa ”y” tai ”z”   ?  –  Ei, ei ole.  –  T a i , jos on, niin on osoitettava, että ”x” on  ”.. itsekseenkin olemaan pystyvä olio ..” (2.0121)

     Siten  *ukiele e n”  s i s ä l t y v ä  ” ’ ”kieli” ’ ” *  O N   * S E *    E IJ O H D E T T A V A” . (4.121 , 4.1212)

     ”Ukiele e n”  s i s ä l t y v ä ä  yhteyttä  ”todellisuuteen”   e i  v o i  * johtaa * .  –  J O S  V O I S I , N I I N   KO.  *  P Ä Ä T T E L Y – ”MENETELMÄN*   OLISI   S I S Ä L L Y T T Ä V Ä    #UKIELE E N  S I S Ä L T Y V Ä Ä N  ’ YHTEYTEEN  ”TODELLISUUTEEN” #    #  I T S E E N S Ä  #  !  , J A  TULOKSENA      LOP U T T O MIIN  * I T S E Ä Ä N *  TOTEUTTAVA  *KEHÄ”  J A  ”N O I D A N – ”KEHÄ”” .

     Siten, kun kerran ”kielen ’yhteys ”todellisuuteen” ’ ”  osoittaa  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden”” mahdollisuuden   todistettavissa olevalla ”tavalla” , siis on sen ilmaisu, että  ”lause  o n  todellisuuden kuva” , n i i n  kyse  o n 

        ”TODELLISUUDEN  KUVIEN  ”E IJ O H D E T T A V U U D E S T A” ” /    v a i n  lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia ”e i – j o h d e t t a v u u d e s t a”   (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.0312 , 4.06) .  –  Piste !

     Ja tämä, että  v a i k k a  yhtäkään  todistettavasti ”totta tai epätotta ”lausetta””   / ”todellisuuden kuvaa”  e i  v o i  ilmaista / s a n o a ”.. e t u käteen ..” (5.47) , n i i n  samalla korrespondenssiteorian ”logiikka” osoittaa ”u – kielessä” muodostettavissa olevien ”totuuksien” välttämättömyyden.  –  Ja näin, oikeastaan ympyrä sulkeutuu. Onneksi ! kuitenkin vain melkein. Niin, ettei jää ! ”Musta Pekka” käteen. Saattaahan nimittäin näyttää siltä, että Wittgensteinin ”harjoitus” / (1* .. 2 .. 3 .. 4 .. 5 .. 6 .. 7) / / korrespondenssiteorian ”logiikka” on yhtä tyhjän kanssa :  ja siis kuitenkin ! kehässä kiertäen.  J O S  korrespondenssiteorian ”logiikan” lähtökohta  –  Wittgensteinin ”tikkaiden” ensimmäinen puola  –  on !  alussa on vain ”u – kieli”   , jonka yhtäkään (mahdollista) ”lausetta” ei voi osoittaa  j a  sanoa, väittää  ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , edes  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuutta   , j a sitten  p ä ä d y t ä ä n    viimeisillä askelmilla  ”.. tikkaat ylös kiivettyään ..” (6.54)    ”todellisuuden kuvien ”e i – johdettavuuteen”” ,  N I I N  

”Lauseeni selventävät siten, että se, joka minut ymmärtää, huomaa lopulta lauseitteni olevan mielettömiä, noustuaan niitä pitkin  –  niiden päällä  –  niiden yläpuolelle. (Hänen on niin sanoakseni heitettävä pois tikkaat kiivettyään niillä ylös. )  Hänen on voitettava nämä lauseet, sen jälkeen hän näkee maailman  o i k e i n”. (1.13 , 6.54)

  todellakin, ovatko Wittgensteinin ”lauseet mielettöminä” , ja niiden myötä korrespondenssiteorian ”logiikka”    y l i pyyhittävä   !  –  Tuskimpa vain.  –  Ei todellakaan !

     VAIKKA  ”tikkaiden” ! näennäisena ”päätepisteenä”  –  viimeisenä ”askelmanaan”  –  oleva totuus- ja todistusteoreettisesti päteväe ij o h d e t t a v i s s a  oleva  ” ’ ”kieli” ’ ”  OSOITTAA  takaisin ”tikkaiden” alkuun    *uk i e l e e n*  , k u n  kerran  * s e *   sisältää  ” ’ ”kielen”  ’ ”  , N I I N  se pieni ! e r o  ratkaisee, että ”asiat” ovat juuri niin kuin korrespondenssiteorian ”logiikka” edellyttää.

     ”U – kieleen” sisältyvä  ’ y h t e y s ”todellisuuteen” ’  /  ” ’ ”kieli” ’ ”  –  ”lauseiden” todist e t t a vissa olevan  ( ! kontingentin)  ”totuuden tai epätotuuden” mahdollisuuden   ILMAISUNA  –  o n  nimittäin ristiriidattomasti mahdollinen  jos ja vain  j o s  osoittaa ulkopuolellaan olevia*  ”totuuksia” , ja siten*  ”totuuksia” , joita ei voi muodostaa ja  ilmaista  ” ’ ”kielessä” ’ ” .  Jos ”lause on ”todellisuuden kuva”” , niin ”lauseen” t ä y t y y ,  ”vaikka .. määrittää vain yhden logiikan avaruuden paikan .. olemassaolon mahdollisuuden .. määrittää  t o i n e n  looginen paikka .. lauseen  u l k o puolella ..” (3.4 – 3.41 – 3.411 – 3.424.0641) .  Ja kun kerran ”lause ! ”todellisuuden kuva”” , niin ”lause” sisältää ”.. toisen loogisen paikan .. olemassaolon mahdollisuuden”.  V a i n ”mahdollisuuden” , t a i !  ”lause” sisält ä ä  (toisen ”toden” )  ! !  ”lauseen”   ( , joka tekee  ”lauseen ”epätotuuden””  mahdollisuuden ) .  –  Tuskin sitä, että  ”.. toinen looginen paikka ..”  on ”toinen ”lause”” /    lause    tarvitsee enää erikseen todistella.

     Ja, siten / e r g o  1.  –  ” ’ ”kieli” ’ ”  osoittaa ulkopuolellaan olevaa  *ukieltä*  , kun kerran  * s e *  sisältää  ” ’ ”kielen” ’ ” .  –  Piste !

     ( Tätä, että ”u – kieli” sisältää  ” ’ ”kielen” ’ ”  voi havainnollistaa  –  vaikkapa  –  kahdella saman – keskisellä ”ympyrällä” , joista ”isompi – säteinen ————- ”  sisältää ”pienempi – säteisen ——— ” . )

Ja, siten / e r g o  2.  –  ”ukielessä” voidaan muodostaa ”todeksi” todistettavissa olevia ”lauseita” .  –  Piste !

     Näin korrespondenssiteorian ”logiikka” on hyvällä tavalla ”kehämäinen” osoittaessaan, että  t i e    ”u – kielestä” , jossa ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1  v i e  ”logiikan avaruuden” (1.13)       ” ’ ”kielen” ’ ”  kautta  takaisin  *ukieleen” *  niin, että  * s i i n ä *  voidaan varmasti / ! loogisella varmuudella (6.51)  muodostaa ”maailmaa .. niin kuin se on” (1)  esittäviä ”totuuksia”.  –  ”Vailla lukua olevana .. tehtävänä ..” (4.128 + 6.4321) .  –  ”Kaikki” on mahdollista, ja vain ! ”siitä” , mikä ! ! ”kaikki” on  ”mahdollista” .. e i  v o i  puhua .. etukäteen .. y h d e l l ä  kertaa ..   (5.47 , 5.61 , 7) .

”Erotan käsitteen kaikki totuusfunktioista ..”. (4.128 , 5 , 5.01 , 5.47 , 5.61 ,  5.521 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321 , 7)

     P I S T E .

J ä l k i l a u s e e t”  I .  –  I I .  –  I I I .  .

Filosofian oikea menetelmä olisi itse asiassa se, ettemme sanoisi mitään muuta kuin mikä voidaan sanoa, siis luonnontieteen lauseita  –  siis jotakin, millä ei ole mitään tekemistä filosofian kanssa. Aina kun joku muu haluaisi sanoa jotakin metafyysistä, meidän olisi osoitettava hänelle, ettei hän ole antanut tietyille lauseittensa merkeille mitään merkitystä. Tämä menetelmä olisi tuon toisen mielestä epätyydyttävä  –  hänellä ei olisi tunnetta, että olemme opettaneet hänelle filosofiaa  –  mutta tämä menetelmä olisi ainoa ehdottoman oikea”. (6.53)

     I .   ”Pykälän” (6.53)  voi ymmärtää (ainakin)  1.  niin kuin Tommi Ushanov esittää  ”.. Wittgenstein .. haluaa tuhota koko käsityksen, että on olemassa jokin ”filosofian oikea menetelmä” ..” ( Tommi Ushanov, ”Wittgensteinin Tractatus logiikan kritiikkinä” , Niin & Näin  3 / v. 1998 , pdf  s.  2 ) .  Jos    ”filosofian .. ainoa .. oikea menetelmä se .. millä ei ole mitään tekemista filosofian kanssa ..”    niin on selvää, että ”filosofialla” ei ole mitään ”mitään (oikeaa) ”menetelmää”” !  –  Miten ”käsite – ”analyysillä”” voisi olla ”filosofian menetelmänä” , jos on ! , jokin ! , y l e i n e n ”konteksista” riippumaton (oikea) ”tapa” ?  –  Tai  2.  Wittgenstein puhuu loogikkona, joka on selvittänyt    ”.. katson .. ratkaisseeni ongelmat oleellisilta kohdiltaan lopullisesti ..” (Esipuheen viimeinen kappale)    logiikan (perusteiden) ”filosofiaan” liittyvät, so. ”totuuden” käsitettä koskevat, kysymykset kertakaikkisesti (2.1 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321) .  Niin, että enää ( , kun Wittgensteinin ”pyrkimys” on saanut kielteisen vastauksen , ) vain luonnontieteen ”menetelmä” (6.4321) voi osoittaa ”sen” , mikä ”totta tai epätotta” , ja että siten filosofialle jää korkeintaan ”apupojan” rooli  –

”Filosofia ei ole mikään luonnontieteistä. (Sanan ”filosofia” täytyy merkitä jotakin, mikä on luonnontieteiden yläpuolella tai alapuolella, mutta ei niiden rinnalla)”. (4.111)

     Vai onko Wittgensteinin filosofia / hänen ”epätäydellisyyslauseensa” (4.0312)  pikemmink i n  2 B . ! ”.. luonnontieteiden yläpuolella ..” , ja oikeastaan ”pykälän” (6.53)  kumoten, kun ”luonnontieteiden” kontekstiin asetettuna sanoo 

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.201 – 2.202 – ! 2.203 , ! 3.02 , 3.318 , 4.01 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Tosien lauseiden kokonaisuus on koko luonnontiede ( tai luonnontieteiden kokonaisuus)”. (4.1 – 4.11 – 4.111)

  että mikä tahansa luonnontieteen ”menetelmään” kuuluva ”todellisuuden mallintaminen” on aina epätäydellistä so. kuuluu edelleen ”vaiheessa” olevaan ”..tehtävään, ei.. ratkaisuun” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) .

     Tai sitten  3.  kysymys on juuri ! * ”poskettomasta satiirista” * .  Itseensä (Wittensteiniin) viittaavasta  * sellaisesta * .  Itseironiasta.  Siis  ”.. aina kun joku muu haluaisi sanoa jotakin metafyysista ..”    kuten Wittgenstein itse ”pykälissään” (1 – 1.1 – 1.11 – 1.12 – 1.13 – 1.2 , 2 , 2.06 , 2.063)    ”.. olisi osoitettava .. ettei hän ole antanut tietyille lauseittensa merkeille mitään merkitystä ..” ,  ja näin ollen, ”loistavimman metafilosofisen reflektion” piiriin kuuluu myös tekijä itse.  –  J a  näin, eiköhän vaan ! , ottaen huomion vielä kaksi viimeistä ”pykälää” (6.54 , 7) , saada ”yhtälö” (6.53 + 6.54 + 7) , jonka tulokseksi saadaan niin sanoakseni    ”synninpäästö ” .

     I I .   Siitä, että  ”näkökentän muoto ..” (5.633 , 5.6331 , 5.634)  ei ole ”suljettu” , eikä ! ”silmä” katsele ! ”sitä” , mitä  ”.. silmä näkee ..” (5.633)  –  siis  * ”silmä” *  ei katsele !  * itseään *    ! näkemässä  ”.. n äk ö kentässä ..” (5.633 , vertaa (3.332 , 3.333) )  –  Wittgenstein  päättelee , verratessaan ”.. subjektin ja maailman suhdetta .. silmän ja näkökentän suhteeseen ..” (5.633) 

”Missä kohdin maailmaa havaitset metafyysisen subjektin? Sanot, että tämä subjektin ja maailman suhde on samanlainen kuin silmän ja näkökentän suhde. Mutta silmää et todellisuudessa näe. Eikä mikään näkökentässä anna aihetta päätellä, että silmä näkee sen”. (5.633)

  e t t ä   

”.. e t t e i  mikään kokemuksemme osa ole samalla a priori. Kaikki, minkä näemme, voisi olla toisinkin. Kaikki, minkä ylipäänsä voimme kuvata, voisi olla myös toisin. Ei ole mitään asioiden apriorista järjestystä”. (5.634)

  j a  (päättelee edelleen , )  E T T Ä 

”Tästä näkyy, että solipsismi  –  johdonmukaisesti kehitettynä  –  yhtyy puhtaaseen realismiin. Solipsismin minuus kutistuu ulottuvuutta vailla olevaksi pisteeksi ja jäljelle jää siihen koordinoitu todellisuus”. (5.633 – 5.6331 – 5.634 – 5.64)

     ”Solipsismin” ja ”realismin” / ”(ontologisen) realismin” suhteesta voi päätellä pelkästään, vain Wittgensteinin ”pyrkimyksen”* ja ”sen”* toteutukseen käytetyn korrespondenssiteorian ”logiikan” nojalla.  –  Tarkoitan korrespondenssiteorian ”logiikan” keskeistä käsitettä ”riippumattomuutta” , ja sitten soveltamistaan ”u – kieleen” ;  (soveltamisen) lähtökohtanaan se, e t t e i   vielä ole mitään ”totta tai epätotta” / ! yhtäkään ”totta tai epätotta ”lausetta”” .  On vain ”kieli” !  Ei vielä edes välttämättä, siis korrespondenssiteorian asettamana   u – kieli  ”.. kaikkine olioineen ..” (2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3)   , että  ” .. todellisuuden täydellinen kuvaus .. ” (4.023)  on (periaatteessa) ylipäänsä mahdollinen.  –  Näin jo pelkästään Wittgensteinin ”pyrkimys” on luonteeltaan ! ”solipsistinen” .  –  Loogikolle ”maailma” on vasta  ”.. hälynä ja pauhuna kuultua ..” ! miellettä   (kts. motto) .  Ja ! , luonnollisesti, kun Wittgensteinin ”pyrkimys” epäonnistuu, niin hän päätyy  korrespondenssiteorian  i l m a i s u n a  ”.. solipsismia  –  johdonmukaisesti kehitettyään  –  ..”  ,  e i  takaisin  ”.. hälyyn ja pauhuun ..”  , siihen, ettei ole mitään ”totta tai epätotta” ,  v a a n  ”.. puhtaaseen realismiin ..” :  ( 4.0312 / 4.128    (6.44) ) .

     Nimittäin kyllä, todella!  –  ”solipsismi” on korrespondenssiteorian ”logiikan” ensimmäisen ”vaiheen” ilmaisua. Pysäkki totuusteorian matkan varrella kohti epäsuoraa ”(ontologisen) realismin” todistusta. ”Riippumattomuuden” soveltaminen ”u – kieleen” kun merkitsee minkä tahansa ”u – kielessä” muodostettavissa olevan   ”lauseen” samassa yhteydessä – ilmaisemattomuutta ”todellisuuden” kanssa :    ”U – kieli”  ∧  ”todellisuus”    .  Siten osoittaa, että ”lause” tai  ”.. lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” / ”.. vertaaminen .. todellisuuteen” (2.221 – 2.222 – 2.223 , 4.031)  on mahdotonta, K U N   *  u – kielen  ’ y h t e y s  ”todellisuuteen” ’ ”  /  ” ’ ”kieli” ’ ”  * p u u t t u uV I E L Ä !  –  * S e *  on siis osoitettava, ja on vasta sitten, sen jälkeen, k u n  

Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. (2.1 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4.06)

     Se, miten korrespondenssiteorian ”logiikan” / ”riippumattomuuden” voimassaolon ensimmäinen ”vaihe” on ”solipsistinen” tulee siitä, e t t ä   kielen ’ y h t e y d e n ”todellisuuteen” ’ ”  puuttuminen merkitsee  nimenomaan, E T T Ä  (vielä

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kiel e s s ä , että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (4.125)

  PUUTTUU !  Siis, e t t ä  ”.. lauseiden välillä vallitseva  sisäinen  relaatio .. kiel e s s ä ..”  e i  vallitse. Toisin sanoen, KUN  ” ’ ”kieli” ’ ”  voi toteutua  ”.. vain kielessä .. s i s ä l t ä  päin .. relaationa ..” (esipuhe + (4.114 + 4.125) )  –  ”riippumattomuuus” on jo varannut ”u – kielen” ja ”todellisuuden” välisen  ”ulkoisen .. relaation ..” (4.1251)  paikan  –  N I I N !  (kaikki)  ”u – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet”*  o v a t ”toisistaan”*  riippumattomia. Totuusteoreettisesti / korrespondenssiteoreettisesti (riippumattomia). Ja, s i i s    ! ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomia :  ”U – kieli”  h a j o a a .  –  Piste.  –  Oletetaan, kysytään päinvastaista, so.  e t t e i v ä t  (kaikki) ”u – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet”* ole ”toisistaan”* riippumattomia ?  Vastaukseksi saadaan    ”n o i d a n – ”kehä(n)”” (mahdollisuus) :  ”U – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet”* , ja ! olennaisesti myös ”niiden ”totuusarvot””* , voidaan johtaa ”toisistaan”* .  Toisin sanoen, tässäkin (päinvastaisessa) ”tapauksessa”    ”u – kieli”  h a j o a a . –  Ristiriitaisena.  –  Ja ! , yhtälailla päädytään ”riippumattomuuden” vallitessa risririitaan syystä, että mikäli oletetaan ”toisistaan”* riippumattomien ”lauseiden ”totuus tai epätotuus””* , n i i n  jokaisen (erillisen) ”lauseen” on voitava olla !  sekä ”tosi” että ”epätosi” .  Milloin ”tosi” , milloin ”epätosi” , omassa yksityisessä  * yhden ja ainoan ”lauseen ! ”maailm a s s a an””  *  ;  mikä  * maailma *  , jos ! mikä, on ! !  ”solipsistinen” ( , olkoot   * sillä *  subjektejaan / minuuksiaan   vaikka .. ”pilvin pimein” , ja / tai ”lause” äärettömän pitkä ) .

     Ei siis ihme, että Wittgenstein toteaa 

”Maailma jakautuu tosiseikkoihin”. (1.2 , 2.061 , 2.062)

”Yksityiset asiaintilat ovat toisistaan riippumattomia”. (1.2 , 2.061 , 2.062)

”Toisen yksityisen asiaintilan vallitsemisesta tai vallitsematta olemisesta ei voi päätellä toisen yksityisen asiaintilan vallitsemista tai vallitsematta olemista”. (1.2 , 2.061 , 2.062)

     Toist e t t a koonS e , että  ”kielen ’ yhteys ”todellisuuteen” ” /  ”lauseella ”todellisuuden kuvana”” .. oleva jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..”  (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18)    ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  mahdollinen (4.01 , 4.022 , 4.03 , 4.06)    voi toteutua vainukielessä” , merkitsee ”toisistaan”* riippumattomien ”(”u – kielen”) lauseiden”*  yhteyttä ”toisiinsa”* / ! (4.125)  n i i n , E T T Ä  ”lauseet”*  korvaavat  ”toistensa ”totuuden tai epätotuuden””*  mahdollisuuksia   , mikä merkitsee myös !   ” ’ ”kielen” ’ ”   e ijohdettavuutta   (4.0312 , 4.128 , 6.4321) / Wittgensteinin ”pyrkimyksen”    (7)  epäonnistumista.  –  Muuten totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä ”kieli” / ” ’ ”kieli” ’ ”  ei ole ristiriidattomasti mahdollinen ;  kuin osoittamalla  ”.. ulkopuolellaan ..” olevien  ”.. t o i s t e n  loogisten paikkojen ..” (4.0641)  välttämättömän    ”totuuden”    mahdollisuuden ( , tai olla vaan ristiriitaisena ”maailma on minun mielteeni” / ””kieleni” ilmaisu” itsensä tuhoavana ”versiona”   mahdollinen    . )

     ” ’ ”Kieli” ’ ”v i i t t a a  ” ’ ”ITSEENSÄ” ’ ” * , JA  O S O I T T A A  ” ’ ”u l k o puolellaan” ’ ” *  –  siis  e i  ” ’ ”kiele s s ä” ’ ”  ilmaistavissa  –  o l e v i i n  ”lauseisiin” / ”toisiin ”lauseisiin”” / ! ”.. t o i s i i n  loogisiin paikkoihin ..” (3.4 – 3.41 – 3.411 , 4.0641) , jotka osoittavat (epäsuoraan) , ”.. e t t ä .. maailma on ..” (1.13 , 2.141 , 3 , 3.12 + 3.14 , 4.06 , 6.4321 , 6.44) .

     Tämä ”lopputulos”    se että  ”.. solipsismi  –  johdonmukaisesti kehitettynä  –  yhtyy puhtaaseen realismiin ..” (5.64)  o s o i t t a m a l l a  yhä uudelleen ”ulkopuolellaan” (4.0641)  oleviin ! ”ajatuksiin” toimii hyvänä ”aasinsiltana” kolmanteen ”jälkilauseeseen” .

     I I I .   ”Pykälästä” (5.557) .  –  M i t e n  ” ’ ”kieli” ’ ”  o n  mahdollinen ?  –  ”P  vs.  NP” – ongelma ! ?

”Logiikan soveltaminen ratkaisee, mitä elementaarilauseita on olemassa. Logiikka ei voi ennakoida, mitä sen soveltamiseen kuuluu. On selvää, ettei logiikka saa törmätä yhteen soveltamisensa kanssa. Logiikan on kuitenkin oltava kosketuksissa soveltamisensa kanssa. Logiikka ja logiikan soveltaminen eivät siis saa mennä päällekkäin”. (5.5563 , 5.557 , 5.5571)

     Miksi  ”.. logiikka ja logiikan soveltaminen eivät saa mennä päällekkäin”. ?  Siksi, että kysymys on korrespondenssiteorian ”logiikasta” !  Totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä  ” ’ ”kieli” ’ ”  muodostuu ”lauseista”* , jotka  s i s ä l t ä v ä t  S E K Ä  ”totuusargumenttiensa ”totuuden””  E T T Ä  (jonkin) ! ”toisen ”lauseen”” / ”lauseen” *  totuusargumenttien ”totuuden””  mahdollisuudet   , JA  TÄMÄ  S IS Ä L T Ä M I N E N    NIIN , E T T Ä   1.  ”lauseet”* / * ”lauseet”  j a  ”lauseet” *     K O R V A A V A T   * ”t o i s t e n s a  ”totuuden tai epätotuuden”” *  mahdollisuuksia .  –  JA  T Ä M Ä   1.  luonnollisesti / !ristiriidattomuus”  N I I N , E T T Ä   2 .  * ”l a u s e i t a” *  E I  VOI  I L M A I S T A .  –  Toisin sanoen    ” ’ ”kieli” ’ ”  o n  ”e i – johd e t t a va” .

     MITEN  !  s i i s  ” ’ ”kieli” ’ ”  –  kielen  ’ y h t e y s  ”todellisuuteen” ’ ”  –  o n  mahdollinen ?  –  Näyttää toteen, käytännössä.

     MITEN  !  s i i s    ” ’ ”kielen” ’ ”  ! o l e m a s s a o l o   O N  –  y l i päänsä  –  m a h d o l l i n e n ?  –  Konkreettisesti.

”Itse asiassa kaikki puhekielemme lauseet ovat sellaisenaan loogisesti täysin järjestyksessä.  –  Eikä se mahdollisimman yksinkertainen seikka, jonka tässä pyrimme ilmaisemaan, ole mikään totuuden vertauskuva, vaan itse koko totuus. (Ongelmamme eivät ole abstraktisia, vaan ehkä kaikkein konkreettisimmat olemassa olevat ongelmat.)”. (5.5563 , 5.557 , 5.5571)

”Ellen voi ilmoittaa a priori, mitä elementaarilauseita on olemassa, silloin ilmoittamishaluni täytyy johtaa ilmeiseen mielettömyyteen”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5563 , 5.557 , 5.5571 , 6.4321)

     Onko mahdollista näyttää (kuitenkin) toteen,  ”.. ilmoittaa a priori ..” (5.5571)  –  logiikassa  –  se, miten ” ’ ”kieli” ’ ”  on olemassa ?

     ( Katso  Wittgenstein tutkielma  I I  /  ss. 41 – 44 .  Kysymys on olennaisesti, myös    ”P  vs.  NP” – ongelmasta. )

L ä h t e e t  :

     Ludwig Wittgenstein :  Tractatus locigo-philosophicus  –  Logisch-philosophische Abhandlung , edition suhrkamp 12 , Basil Blackwell, Oxford, 1959 .

     Ludwig Wittgenstein :  Tractatus locigo-philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma , 1984  Wsoy , myös vuoden 1971 painos.

     Georg Henrik von Wright :  Logiikka, filosofia ja kieli , Otava 1982 .  Vaikka tästä ei lainauksia olekaan, niin etenkin sivut 81 – 95 / Hilbertistä Gödeliin kannattaa lukea. Unohtamatta (tietenkään) lukua ”Tactatus logico-philosophicus”  ss. 141 – 160 .

     Netti – lähteitä :  Tieteen termipankki  –  Wikipedia, sekä suomen kielinen että englannin kielinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

”Lauseen merkityssisällöstä” ? . .

     ( . . ja hieman johdattelua ”peruasajatukseenkin” (4.0312)  kielen ja ”todellisuuden”  totuus-  ja todistusteoreettisen suhteen ilmaisuna. )

     Olkoot hyvänä esimerkkinä ”vertailevasta” ja ”kirjaimellisesta” lukutavasta.  –  Ensin lyhyt alustus.

     Kyse on ”lauseesta” niin, että  ”lause on todellisuuden kuva” (2.06 , 4.01) , ei enää  ”.. vain lauseen esivaiheesta” (4.0641)  pelkästään  ”sen ja sen asiaintilan esittävän lauseena”  (4.031) , että  voidaan edes kysyä  ”lauseen ”todellisuuden kuvana”” / ”lauseen ”totena tai epätotena””  olemisen mahdollisuutta (2.021 , 2.0211 , ! 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.06 , 4.064) .

     Kyse on siitä ”mitä” se ”merkityssisältö” merkitsee  –

Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”.  (2.22 , 2.221)

     Luonnollisesti, välttämättä vielä ! ”totuudestaan tai epätotuudestaan  r i i p p u m a t t a” , kun  ”lauseen kuvaamismuodollaan esittämässä merkityssisällössä”  on kyse vasta siitä, ”mitä”  se, että  ”lause on totuusehtojensa ilmaisu” (4.431) merkitsee, t a i  pikemminkin ! , pitää kirjaimellisesti sisällään sen ilmaisuna, sen suhteen, e t t ä  y l i päätään  ”lause voi olla tosi tai epätosi” (4.06)  :  Todistettavasti (4.221 , 5 , 5.01) !  –  ”Totuuden” korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.224 , 3.04 , 3.05)  perustuen.

     Toisin sanoen :  Lauseen  kuvaamismuodollaan  esittämä  merkitysisältö  on (vasta) lauseen ( j o  esittämän sen ja sen asiaintilan)  t o t u u s e h t o j e n  ilmaisu ( , ja siksi lauseen totuudesta tai epätotuudesta / lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyydestä tai yhtäpitävyyden puutteesta todellisuuden kanssa riippumaton) ” .  (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.22 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311 , 4.061 , 4.064 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5.01)

     Lyhyesti :  Lauseen  k u v a a m i s m u o t o   on  lauseen   t o t u u s e h t o j e n  ilmaisu” .

     Kysymys ”lauseen (esittämästä) merkityssisällöstä” ? . . k o s k e e  siis sitä ! , M I T Ä ”lauseen totuusehdot”  merkitsevät ;  mitä se, että ”lause on totuusehtojensa ilmaisu” (4.431)  merkitsee ?

     ( ”Alustus”  päättyy. )

     Missä ”pykälässä”  Wittgenstein määrittelee ”lauseen esittämää merkityssisältöä”  eniten tai riittävän yksityiskohtaisesti, että kirjaimellinen ”vertaileminen” toisiin ”pykäliin” on mahdollista ?

     Mikä ”pykälä”  määrittää  ”lauseen merkityssisältöä”  sen ilmaisuna, että  ”lause on todellisuuden kuva” , siis sen ilmaisuna, e t t ä  ”lause voi olla tosi tai epätosi” (4.06) ?  –  Sen ilmaisuna , e t t ä  ”lauseen  j o  esittämä se ja se asiaintila voi pitää yhtä tai olla yhtäpitämättä todellisuuden kanssa” (2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.064) .  –  ”Todistettavasti” (5 , 5.01) .

     Ainakin ”pykälä” (4.2) , missä alla mainittujen  –  ”niiden mahdollisuuksien suhteen”  ja ”yksityiset asiantilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”  –  ohella kannattaa kiinnittää huomio siihen, että ! ”sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen mahdollisuutta todellisuuden kanssa” (2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.06)  s i m u l o i d a a n  /mallinnetaan (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12) ! !  TOTUUS –  J A  TODISTUSTEOREETTISESTI  PÄTEVÄN ”LAUSEEN  MERKITYSSISÄLLÖN”  SUHTEEN.  –  ”K i e l e s s ä” .  /   ”S i s ä l t ä  p ä i n” . (Kts. esipuhe / (4.114) )  –  Toisin sanoen  ”niiden  mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta” (4.2)  s i m u l o i  / ”m a l l i n t a a ”todellisuutta”” , j a  s i t ä , m i k ä  tekee ”vertaamisen todellisuuteen” / ”sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen todellisuuden kanssa” (2.223)  mahdolliseksi  n i i n , e t t ä  ”yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute” voidaan osoittaa, näyttää toteen.  –  Se, että  ”todellisuuden ”mallintaminen””  tapahtuu  ”kielessä” / ”sisältä päin”  johtuu siitä, e t t ä  totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä ”lause”  sisältää ”.. n e  mahdollisuudet, e t t ä ..” (4.2)  sen ilmaisuna, että  –

”Kuvalla ja kuvattavalla on yhteinen looginen kuvaamismuoto”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.201 , 2.202 , 2.203)

     Totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevää ”kieltä” / ”todellisuuden kuvia”  ja  ”todellisuutta”  yhdistää ! ”t o d i s t e t t a v u u s”.  –  Jos voit osoittaa, että ”todellisuuden kuvia ”on””    ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” (2.06 , 2.1  olet osoittanut samalla, ! ”.. e t t ä  maailma on” (6.44) .  –  Ja  se, että Wittgenstein onnistuu tässä ”osoittamisessa” , saattaa hyvinkin tehdä  ”.. kuivan logiikan tutkielman loistavimmaksi metafilosofiseksi reflektioksi kautta aikojen ..” ( Tommi Uschanov  ”Wittgensteinin Tractatus logiikan kritiikkinä” , Niin & Näin / v. 1998 / 3 ) .  –  Wittgenstein näet tekee ”mahdottomasta mahdollisen”  eli onnistuu osoittamaan ! ”todellisuuden” olemassaolon ! ! ”(ontologisen) realismin”  merkityksessä :  ”Todellisuuden kuvien ”e i – johdettavuuden”” / ”perusajatuksensa” (4.0312 , ! 4.0641 , 4.128 , 6.4321)  ilmaisuna.  –  Ensin Wittgenstein osoittaa ”miten” , ja  vain !   MITEN ”todellisuuden kuvat”” / ”lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (4.06)  korrespondenssiteoriaan *  →  sen *  l o – g i  i  k k a a n **  →  perustuen  kontingentilla  j a  todistettavissa olevalla ”tavalla .  (2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.201 , 2.202 , ! 2.203 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , ! 3.02 , 3.04 , 3.05 , 3.12 , 3.14 , 4.031 , 4.06 , 4 . 0 6 1 ** , ! 4.125)  –  T o i s e k s i   Wittgenstein osoittaa ! , E T – T Ä    MITEN     o n  mahdollinen / r i s t i r i i d a t o n   ↔  (lue ”jos ja vain jos” )  #  M I T E N  ” L O – G I I K K A A ” E I  VOI  EDUSTAA  MIKÄÄN #  –  ”M E T A ”LOGIIKKANSA” ”  –  S A M A L L A   K U N   V O I  OLLA  VARMA  ”TODELLISUUDEN  KUVIEN”  OLEMASSAOLOSTA . (3.332 , 3.333 , 4.0312 , ! 4.0641 , 4.1272 / ”.. On mieletöntä puhua kaikkien olioiden lukumäärästä ..”  , 4.128 , 4.221 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571)  –  ”Tosiseikkojen”    ”todellisuuden kuvien  LOGIIKKA  korrespondenssiteoreettinen  v o i  olla ! ” T O T U U D E N  ”SÄILYTTÄVÄÄ” ”    ( ”jos ja vain jos” )  ”.. Kieltävä lause määrittää  t o i – s e n  loogisen paikan kuin kielletty lause .. kielletyn lauseen  u l k o puolella ..” (4.0641)  N I I N , E T T Ä  ”.. t o i n e n  looginen paikka ..”  on nimenomaan  S E ! e i – johdettava” / ”ilmaisematon” / ”Minkä voi osoittaa, sitä ei  v o i  sanoa” (4.12 , 4.121 , 4.1212 , katso  Wittgenstein tutkielma  I I I  /  luku 12 ,  ja eritoten ss.  44 – 48 ) .  –  Toisin sanoen korrespondenssiteorian ”logiikka” merkitsee, että  ”.. v o i n osoittaa ..” (4.1212) , että ”jotakin ”totta”” on / ! ”.. maailma .. on” (6.44) , samalla kun sama ”logiikka” merkitsee     t ä t ä , ETTÄ   ”jotakin ”totta”” on / ! ”.. maailma .. on”  .. E I   V O I  SANOA   (4.1212) .

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (4.01 , 4.2)

 –     ”niiden mahdollisuuksien suhteen” ?

–     ”yksityiset asiantilat vallitsevat tai ovat vallitsematta” ?

Ensin  ”jälkimmäinen”.

”Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee.  Jos elementaarilause on epätosi, vastaava yksityinen asiaintila ei vallitse” . (4.25)

”Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”. (5.01)

Siten saadaan  –

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, e t t ä  lauseen totuusargumentit ovat totta tai epätotta” . (4.2 + 4.25 + 5.01)

     ”Lauseen” totuus-  j a  todistusteoreettinen ( , e i k ä  pelkästään se ”merkityssisältö” , että voidaan edes kysyä   ”lauseen ”todellisuuden kuvana””  olemisen mahdollisuutta   )  ”merkityssisältö” sen ilmaisuna, että ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) on siis ”lauseen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, e t t ä  lauseen totuusargumentit ovat totta tai epätotta” .  (4.2 + 4.25 + 5.01)

Entä  –  ”niiden mahdollisuuksien suhteen” ?

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen mahdollisuuksia” . (2.021 , 2.06 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 4.221 , 4.23 , 4.3 , 5.01)

Siten saadaan  1.  / e n s i n ( , ja halutessaan voi lisätä asiaan kuuluvaan väliin …..  totuus- ja todistusteoreettinen ( , eikä pelkästään se ”merkityssisältö” , että voidaan edes kysyä    ”lauseen ”todellisuuden kuvana”” olemisen mahdollisuutta    ( , tämän  lisäyksen mahdollisuuden koskiessa tietenkin myös kohtaa  2.  ) ) ) 

     ”Lauseen ….. merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden lauseen totuusargumenttien totuusmahdollisuuksien suhteen, e t t ä  lauseen totuusargumentit ovat totta tai epätotta” . (4.2 + 4.254.3 + 5.01)

Siten saadaan  2.  / t o i s e k s i , ottaen huomioon, e t t ä  ”totuusargumenttien totuusmahdollisuudet  m e r k i t s e v ä t   lauseen totuusargumenttien  totuuden  j a  epätotuuden  m a h d o l l i s u u k s i aE T T Ä  

     ”Lauseen ….. merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden lauseen totuusargumenttien  totuuden   j a   epätotuuden   m a h d o l l i s u u k s i e n”   –   S I I S    S E K Ä  ”totuuden”  E T T Ä  ”e p ä totuuden”  MAHDOLLISUUKSIEN    –  ”suhteen, e t t ä   lauseen totuusargumentit ovat totta tai epätotta” . (4.2 + 4.254.3 + 5.01)

     ( ”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien”  t ä y t y y  o l l a    ”S E K ÄE T T Ä”  mahdollisuuksiensa   ILMAISU   v o i d a k s e e n  ”merkitä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen mahdollisuutta” (4.3) . )

     ”Lauseen totuusargumenttien totuus tai epätotuus”  voidaan osoittaa, todistaa  v a i n !   s e k ä  totuusargumenttiensa ”totuuden”  e t t ä  totuusargumenttiensa ”epätotuuden” mahdollisuuksien   suhteen. ( Katso  Wittgenstein tutkielma  I  /  luku  3.3  ss.  53 – 54 . )

     MIKSI   Wittgenstein puhuu monikossa, käyttää ”pykälässä” (4.3) ilmaisua ! ”J A?  Kuten myös ”pykälissa” (4.4 , 4.41 , 4.431)

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen”. (4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 5.01)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuuden ja epätotuuden ehdot”. (4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 5.01)

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuusehtojensa ilmaisu”. (4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5.01)

     Yksinkertaisesti siksi, että  KUN    m i t ä ä n / ”minkään ”lauseen””  totuusehtoja   e i  vielä ole  –  lähtökohtahan on ! ”u – kieli” – vielä – vailla – ”totuusehtoja”  –  N I I N  ”KAIKKI ”TOTUUSEHDOT””   ON  ILMAISTAVAY H D E N  ”TOTUUSEHTOJEN ”R Y H M Ä N”” (4.46)  MUODOSTUESSA  ”TODELLISUUDEN  KUVISTA  /  ”n i i s t ä  ”lauseista”” , joiden ”esittämien niiden ja niiden asiaintilojen”  voidaan osoittaa  ”täsmäävän tai olevan täsmäämättä todellisuuden kanssa”   k o n t i n g e n t i l l a  ”tavalla .

     ”Kontingenssi .. määritelmä  väite, joka voi olla tosi tai epätosi kontekstista riippuen. Selite  Kontingenssilla tarkoitetaan yleisesti asiantilaa, väitelausetta tai tapahtumaa (kiistellymmin objektia) joka on mahdollinen, muttei välttämätön. Kontingenssi ei kuitenkaan suoraan tarkoita mahdollisuutta, sillä voi olla mahdollinen, mutta  v ä l t t ä m ä t ö n  asiaintila tai olio. ..”.  (Tieteen termipankki 30. 3. 2018 : Filosofia : kontingenssi  –  alleviivaus ja  v ä l i lyönnit minun. )

     *Kontingentilla ”tavalla”* ?  –  On oltava mahdollista osoittaa  s e  korrespondenssiteoriaa koskeva  *”välttämätön asiaintila”* , e t t ä  ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” SEKÄ  ”yhtäpitävyys”  ETTÄ  ”yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031)  on mahdollinen.  –  J o s  kolmannen poissuljetun lain oletetaan olevan voimassa, ja korrespondenssiteorian ”logiikasta” seuraa  ENSIN , E T T Ä   y h t ä k ä ä n  ”sen ja sen asiaintilan esittävää lausetta”  ei voi osoittaa, j a  väittää todistettavasti ”sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta todellisuuden kanssa” , n i i n  ”molempien” / ”yhtäpitävyyden”  j a  ”yhtäpitävyyden puutteen” –  siis  ”yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen”  –  o n  oltava  mahdollisia , K U N  O S O I T E T A A N mahdollisuus väittää todistettavasti  ”sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa”.  –  J o s  yhtäkään ”lausetta” e i  ole (vielä) todistettu ”todeksi tai epätodeksi” / ”joko – tai” , j a  edellytetään ”joko – tai” ,  n i i n ! ”s e k äe t t ä”  on  oltava mahdollinen .  –  J o s  en ole vielä valinnut *”sinisen”*  tai  *”keltaisen”* välillä, n i i n  on oltava niin, että * ”m o l e m m a t” *  ovat käsilläolevia  mahdollisuuksia .  –  J o s  on, tai oletetaan ”kaksi ”mahdollisuuutta”” , eikä ””kumpikaan””  ole vielä toteutunut, n i i n  ””molempien”” / ”j a” / ”s e k ä – e t t ä”  on oltava mahdollisia.

     Oikeastaan korrespondenssiteoriaa koskeva ”välttämätön asiaintila” on kaksinkertainen. Paitsi ”s ek äe t t ä” , niin myös todistaa, osoittaa   s e k äe t t äristiriidattomuus  o n  välttämätöntä.

     Se, ”minkä” Wittgenstein jättää sanomatta, ja ”mikä” on kuitenkin selvästi luettavissa  ”vertailevalla”  ja  ”kirjaimellisella”  lukutavalla, muodostuu kahdesta ”seikasta”.  S i i t ä , e t t ä  ”totuusargumenttien totuusmahdollisuudet”  v o i d a k s e e n ! ”merkitä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen mahdollisuuksia” (4.3)  o v a t ! S E K ÄE T T Ä”  t o t u u s – mahdollisuuksiensa  ILMAISUJA  .  –  Ikäänkuin, tai ainakin näyttää siltä, että Wittgenstein unohtaisi ”pykälänsä” (2.06 , 2.1 , ! 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , ! 2.203! 3.02 , ! 3.318) .  –  Wittgenstein jättää myös sanomatta ”pykälien” (3.332 , 3.333)  merkityksen sen suhteen, että voidaanko  ”lauseen totuusehdot”  osoittaa ottaen huomioon ! (2.06 , 2.1 , ! 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , ! 2.203! 3.02 , ! 3.318) .

     Ei ole ( , ainakaan käyttämälläni ”lukutavalla” )  epäilystäkään, että  JOS 

”Kuva esittää asiaintilaa logiikan avaruudessa, yksityisten asiaintilojen vallitsemista  j a  vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.11)

  ”asiaintilan”  m e r k i t e s s ä  samaa  kuin ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen ja vallitsematta oleminen” , N I I N   SE , ETTÄ 

”Kuva  s i s ä l t ä ä  esittämänsä asiaintilan  mahdollisuuden”. (2.06 , 2.11 , 2.203)

”Ajatus  s i s ä l t ä ä  siinä ajatellun asiaintilan  mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.06 , 2.11 , 3.02)

   M E R K I T S E E , ottaen nyt huomioon / loikkaamalla takaisin ”pykäliin” (4.2 , 4.25 , 4.3 , 5.01)  kuin myös ”napaten” mukaan sen, että ! totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevät 

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista  j a  vallitsematta olemista” (2.06 , 2.11 , 2.203 , 3.02 , 4.1)

  ( , mihin voi siis sopivaan väliin lisätä ”logiikan avaruudessa” )  !  E T T Ä 

”V a i n  lauseet, jotka  s i s ä l t ä v ä t    S E K Ä  totuusargumenttiensa ”totuuden”   E T T Ä  ”epätotuuden”  mahdollisuudet   , voivat olla tosia tai epätosia”.  (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 ,  5 , 5.01)

     Ei ole ( , käyttämälläni ”lukutavalla” )  epäilystäkään, että  s e , e t t ä  ”lause on todellisuuden kuva” (4.01)  m e r k i t s e e ! ”lauseita, jotka  s i s ä l t ä v ä t    S E K Ä – E T T Ä   , voidakseen olla tosia tai epätosia” (4.06) .

     ”Lukutavalla” , joka on selitysvoimainen. Esimerkiksi Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312)  kannalta oleelliset ”pykälät” (3.332 , 3.333)  tulevat ymmärrettäviksi, K U N  a n t a a  –  ”lauseen jo sisältämälle  argumentin  peruskuvalle” (3.332 + 3.333) 

Lause ei voi väittää mitään itsestään, koska lausemerkki ei voi sisältyä itseensä”. (3.332 , alleviivaus jatkuu (3.333) . )

”Funktio ei voi olla oma argumenttinsa, koska funktiomerkki sisältää jo argumenttinsa peruskuvan, eikä voi sisältää itseään ..”. ( 3.12 , 3.333)

  yllä esitetyn, korrespondenssiteoriaan / sen ”logiikkaan” perustuvan  totuus-  ja todistusteoreettisen   S E K Ä –  E T T Ä   merkityksen .

     On selvää, e t t ä , JOS  totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevät 

”Lauseen käsitän  –  Fregen ja Russellin tavoin  –  siihen sisältyvien ilmaisujen funktioksi”. (3.318 , 5 , 5.01)

  ”lauseet”  s i s ä l t ä v ä t   j o  S E K Ä  totuusargumenttiensa ”totuuden”  E T T Ä  ”epätotuuden”  mahdollisuudet    –  siis  ”sisältävät j o” / e n s i n  –  N I I N  ”lauseet”  eivät  voi  e n ä ä   s i s ä l t ä ä  !  yhtäpitävyyttään  j a  yhtäpitävyyden puutettaan / yhtäpitävyyden  j a  yhtäpitävyyden puutteen  ILMAISUAAN    S E K ÄE T T Ä    s u h t e e n  .

     J O S 

# ”Yhtäpitävyyden  j a  yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu lauseeseen  J O  s i s ä l t y v i e n  s e k ä  totuusargumenttien ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuksien  suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot” # , ja että  # N Ä I N #  ”lause on totuusehtojensa ilmaisu” (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 3.332 + 3.333 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 ,  5 , 5.01)

  N I I N  ”lauseet” eivät  voi  e n ä ä   s i s ä l t ä ä  !  yhtäpitävyyttään  j a  yhtäpitävyyden puutettaan / yhtäpitävyyden  j a  yhtäpitävyyden puutteen  I L M A I S U A A N  S E K Ä – E T T Ä   suhteen  .  –  MIKSI  e i v ä t  ?  –  Siitä ilmeisestä syystä, että siinä ”sisältämisen” tapauksessa ! ”sisältäisivät”  n i i n  ”lauseen ”itsensä”” , k u i n !  ”lauseen” KAIKKI  ”.. totuusehtojen ryhmät ..” (4.46) .

     ”Lausehan” olisi  –  ! ”i t s e e n s ä”  sisältyessään  –  ”yhtäpitävä ja ei yhtäpitävä”  m y ö s  sen kanssa, mitä !  ”.. sisältää jo ..” (3.332 + 3.333) .

”Mahdollisten totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on tosi kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla. Totuusehdot ovat kontradiktoriset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta tautologiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.46)

     Yksi ”.. ääritapausten ..” väliin jäävä ”.. totuusehtojen ryhmä ..” (ainakin) muodostuu siis ”mielekkäistä lauseista” / ”todellisuuden kuvista” (4.464)  –  ja se, että 

”Totuusehdot sanelevat sen liikkuma-alan, jonka lause jättää tosiseikoille ..”. (4.463)

  osoittaa sen, että    ”lause .. siihen sisältyvien .. totuusehtojensa ilmaisu” (3.318 + 4.431) .  Miten muuten kuin  –  ”lause”  sisältää  s e k ä  totuusargumenttiensa ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuudet   –  on mahdollista se, e t t ä !  ”.. lause  s a n e l e e  sen liikkuma-alan, jonka lause jättää tosiseikolle ..” (4.463) .

”Tautologian totuus on varma, lauseen totuus mahdollinen, kontradiktion totuus mahdoton”. (4.464)

     Juuri tästä (edellä esitetystä)    ” J O S – N I I N ”  asetelmasta   on kyse siinä, että  –

”.. Lauseeseen  s i s ä l t y y  sen merkitysssisällön muoto, mutta ei itse sisältöä”.  (3.13)

     Sen, että samassa ”pykälässä” (3.13)  Wittgenstein sanoo ! hämmentävästi  lauseeseen sisältyy merkityssisällön  i l m a i s e m i s mahdollisuus  –  ”.. lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä, mutta kylläkin sen ilmaisemismahdollisuus ..”  –  ymmärrän niin, e t t ä  ”m u o d o n ! r i s t i r i i d a t t o m u u s””  on voitava ilmaista. Riippumatta siitä, mitä ”muuta” Wittgenstein on mahdollisesti tarkoittanut, kuten vain että lauseeseen sisältyy lauseen  j o  esittämän sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen ilmaisemismahdollisuus todellisuuden kanssa ( , mikä kylläkin ! merkitsee ! juurikin ! !   s e k ä – e t t ä  ) .  –  On hyvinkin / vai ? mahdollista, että Wittgensteinilta on mennyt  Russellin paradoksin ! häikäisemänä, so. mikään ”ristiriidalta” edes haiskahtava,  e i  ole edes  ”.. ajateltavissa oleva .. mahdollisuus” (3.02) ,  ohi se, että  –

”V a i n  lauseet, jotka  s i s ä l t ä v ä t    S E K Ä  totuusargumenttiensa ”totuuden”   E T T Ä  ”epätotuuden”  mahdollisuudet   , voivat olla tosia tai epätosia”.  (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 ,  5 , 5.01)

     Sillä seurauksella, että ”lauseen merkityssisällön” analyysi on puutteellinen, vaikka johtopäätös  –  katso alla  –  on oikein. (Katso  Wittgenstein tutkielma  I  /  luku  3.2.2 , ja etenkin ss.  48 – 50 . )

     Johtopäätös on se, että ”lauseen” totuus-  ja todistusteoreettise(sti pätevä)n ”merkityssisällön” voi osoittaa, vaan ei sanoa  –  ”.. ei .. ilmaista ..” (4.12 , 4.121 , 4.1212) .

     E R G O :  ”Niitä ”lauseita”” , jotka ovat korrespondenssiteorian + kpl + rrl + identiteetin laki perusteella ”totuusehtojensa ilmaisuja” / eräänä ”ryhmänään ”todellisuuden kuvia”” , ei voi ilmaista, so. ”tosiseikkojen, projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien, logiikkaa ei voi edustaa mikään” (3 , 3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06) .

        Tämä ”k i e l t o”  jo siitä (yksinkertaisesta) syystä, että  e l l e i  olisi voimassa, n i i n  korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet” / vain ! ”lauseiden” mahdollisuuden osoittaminen merkitsisi, että ”lauseet” olisivat  –  ei vain ”totuutensa tai epätotuutensa” ilmaisuja – v a a n  kaikkien mahdollisten ”totuusarvojensa” ilmaisu :  N Ä I N  KORRESPONDENSSITEORIA  KUMOAISI  ITSENSÄ !  –  J o s ”lauseet”  voisivat väittää ”itsestään”  kaikki mahdolliset ”totuusarvonsa” (4.46) , n i i n  korrespondenssiteoria kumoaisi itsensä ainakin ”(ontologisen) realismin” ilmaisuna ”todellisuuteen” vertaamisen tapahtuessa ! ”todellisuutta”  j a ! !  ”todellisuuteen ”vertaamista””  simuloivassa ”kielessä” niin että ”todellisuuden ”simulaatio””  on, olisi yhtäkuin ”todellisuus” .

     ( Mielestäni tätä ”kiellon” mahdotonta kumoamista voi  –  soveltaen  –  verrata satuun hölmöläisista, jotka ”kantavat säkillä valoa pimeään tupaansa” . )

     Olennaisesti  ”k i e l t o”  kuitenkin sen vuoksi, että  on kahdella ”tapaa”    ristiriidan laki    mahdotonta, e t t ä  ”lauseet” s i s ä l t ä v ä t !  M Y Ö S  yhtäpitävyyden  j a  yhtäpitävyyden puutteen ilmaisunsa    S E K ÄE T T Ä   s u h t e e n .

     Ensimmäinen perustuu Wittgensteinin ”argumenttiin” (3.332 , 3.333) .  –   J o s  ”lause  s i s ä l t ä ä itsensä” , n i i n  ”i t s e e n s ä !  S I S Ä L T Y V Ä  ”LAUSE””  VOI  OLLA  YHTÄ  VÄHÄNS A M A  ”LAUSE”  K U I N  ”S E  ”LAUSE””  , J O H O N  ”SISÄLTYY”   K U I N  KAKSI  ! E R I SÄTEISTÄ  –  olkoot ”säteen” vaikkapa  5  ja  6  metriä  –  ”YMPYRÄÄ”  VOIVAT  OLLA  IDENTTISET  ( tai sitten !  5  =  6 ) .  –  Kuvitellaan lause ”A-B-C-D-E-F” janaksi  ”A—–B—–C—–D—–E—–F” , ja oletetaan että ”lause sisältää itsensä” .  Mitä saadaan ?  SAADAAN esim :  ”A—A–B—–C—–D—–E–F—F” .  –  Joka tapauksessa saadaan lause  ”A-A-B-C-D-E-F-F” , eikä  ”erkkikään” väitä, että  ( ( ”A-B-C-D-E-F”  =  ”A-A-B-C-D-E-F-F” ) ) .

     T o i n e n , j a  olennaisempi ( , ei pelkästään ”syntaktinen” , kuten ensimmäinen) ”argumentti” on se, että vaikka ”lause” voisikin ”sisältää” täsmällisen kopion ”itsestään” , n i i n  ristiriidattomasti ”lause” ei voi olla  e n ä ä  itsensä / kopionsa yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu sisältämiensä    s e k ä  totuusargumenttiensa ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuksien   suhteen .

     Oletetaan ensin, että ”lause sisältää” täsmällisen kopion ”itsestään” , j a   e t t ä   lause on myös kopionsa / itsensä  yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu sisältämiensä    s e k ä  totuusargumenttiensa ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuksien   suhteen .  –  Saadaan kolme ”tulosta” :

     1.     ”LAUSE”  ON  ”V Ä L T T Ä M Ä T T Ä ”TOTTA”” .

      Lause ”pitää yhtä”   V A I N   ”totuusargumenttiensa  t o t u u s mahdollisuuksien  s u h t e e n” .

     2.     ”LAUSE”  ON  ”V Ä L T T Ä M Ä T T Ä  ”EPÄTOTTA”” .

     Lause ”pitää yhtä  V A I N  ”totuusargumenttiensa  e p ä totuus mahdollisuuksien  s u h t e e n” .

     3.       ”LAUSE”  E I  PIDÄ YHTÄ  k u m m a n k a a n  / TOTUUS”  J A  ”EPÄTOTUUS”  –  e i  ”totuus”  e i kä ”epätotuus”  –  mahdollisuuden  S U H T E E N  .

     ”Lause”  e i  ole ”tosi”  e i ”epätosi” , niin että   –  ”e i ”tosi”” =  ”e p ä tosi” , kun taas  ”e i ”epätosi”” on yhtäkuin ”t o s i”  :  LAUSE”  O N  !  E P Ä TOSI – T O S I   ! !

     Tarvinneeko sanoa, että  k o l m a s  ”TULOS”  on  ristiriita.  –  Kun taas  1.  ja  2.  eivät ole linjassa ”kontingenssin” kanssa.  –  Siten  ”.. yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu ..” (4.431)  ei voi vielä esittää, ei vielä edusta  ”todellisuuden kuvien” / ”ajatuksien” logiikkaa  (3 + 3.12 + 3.14 + 4.0312 , 4.06) .

     ( Neljäskin ”tulos” on ajateltavissa. Se, että  ”lause” ei pidä yhtä kummankaan mahdollisuuden suhteen   merkitsee paluuta alkuun  –  ”.. vain lauseen esivaiheeseen” (4.0641)  –  ja siten, ilmeisesti ? ! ”kehässä kiertämistä” . )

     Entä se, että ”lause sisältää” täsmällisen kopion ”itsestään” , j a  e t t ä    lause on myös  kopionsa / itsensä  yhtäpitävyyden  ilmaisu sisältämiensä    s e k ä  totuusargumenttiensa ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuksien   suhteen .  –  Saadaan  seuraava ”tulos” :

     ”LAUSE”  ON   SEKÄ  ”TOSI”  ETTÄ  ”EPÄTOSI” .

     ”LAUSE”  VOIDAAN  !  VÄLTTÄMÄTTÄ  TODISTAA  S E K Ä  ”TODEKSI”  E T T Ä  ”EPÄTODEKSI” .

     ”TULOS”  o n  ristiriita.

     Kaatuuko korrespondenssiteoria / ”todellisuuden kuvateoria” tähän (ristiriitaan) ?

     Ulospääsy ”tilanteesta” on se  –  ”.. t o i n e n  looginen paikka ..” (3.4 – 3.41 – 3.411 , 4.0641)  –  e t t ä , J O S  ”LAUSE”  VOIDAAN  TODISTAA  ”TODEKSI” , N I I N   O N  !  VÄLTTÄMÄTTÄ  MAHDOLLISTA  TODISTAA    LAUSE    –  S E  !  TOINEN  ” L A U S E ”   –  ”TODEKSI” , JOKA  T E K E E  ”LAUSEEN  ”E P Ä TODEKSI””    ”LAUSEEN  ”EPÄTOTUUDEN””  MAHDOLLISUUDEN .

     Ulospääsy ”tilanteesta” ei kuitenkaan onnistu  –  ristiriidattomasti !  –  ellei ole niin, että  lause   , tai    lauseen   (välttämätön)  t o t u u s   o n  ilmaisematon / ”todistumaton.  (  –  Muutenhan ”todesta” voidaan johtaa ! ”epätotta” . )

     Toisin sanoen  –  * ”.. lauseet , jotka ovat todellisuuden kuvia ..” * (4.06)  o v a t  e ijohdettavia    .. * n i i d e n *  logiikkaa  e i  voi  edustaa  m i k ä ä n   (3.12 + 3.14 , 4.0312  LOGIIKKA  ”.. ETUKÄTEEN .. Y H D E L L Ä  KERTAA ..” (5.47) .

     Näin ristiriidaton ulospääsy ”tilanteesta”  m e r k i t s e e  –  ”muutettavat muuttaen”  –  Kurt Gödel  v. 1931  ja  Alain Turing  v. 1936″ .  –  Piste.

–   –   –

”Lause osoittaa merkityssisältönsä. Lause osoittaa, miten asiat ovat, jos se on tosi. Ja lause sanoo, että asiat ovat juuri siten”. (4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.2 , 4.431)

Lauseeen täytyy lyödä todellisuus kiinni vaihtoehtoihin kyllä vai ei. Sen tehdäkseen lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti. Lause on on yksityisen asiaintilan kuvaus. Niin kuin olion kuvaus esittää olion ulkoiset ominaisuudet, niin lause  k u v a a  todellisuuden esittämällä sen  s i s ä i s e t  ominaisuudet ..”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.203 , 3.02 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.2 , 4.431)

”.. Väittääkseen jotakin, lauseen täytyy olla kuva”. (2.203 , 3.02 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.06 , 4.2 , 4.431)

Lauseen merkityssisältö on  s e n  yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , allevuiivaus jatkuu ”pykälässä” (4.431) . )

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on  t o t u u s e h t o j e nsa  ilmaisu”. (4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

     Totuus-  ja todistusteoreettisesti, korrespondenssiteorian nojalla, pätevän ”lauseen merkityssisältö”  o n  siis  1 .  K A I K K I E N  ”totuusehtojensa  –  totuusargumenttiensa  S E K Ä  ”totuuden”  E T T Ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuksien  –  i l m a i s u” ,  J A   2 .  !   N I I N , E T T Ä    KAIKKI  ”totuusehdot” S I S Ä L T Y V Ä T    LAUSEESE E N  ”I T S E E N S Ä”  (3.318 + 3.42 + 4.431) .

     Jos oletetaankin, että  ”.. mahdolliset totuusehtojen ryhmät ..” (4.46)  1.  ,  2.  ja  3.  (sekä 4. )  voitaisiin ilmaista / sanoa, n i i n ”todellisuuden kuvia”  e i .  –  Vaikka kaikki ”totuusehdot” sisältyvät ”lauseeseen ”itseensä”” , niin  k a i k k i a  ”n i i t ä ”lauseita”” , joiden ”totuuden tai epätotuuden” todistettavan mahdollisuuden ”totuusehdot” toteuttavat kontingentilla ”tavalla”  e i  voi  ilmaista, sanoa ”.. e t u käteen .. y h d e l l ä  kertaa ..” (5.47) .

     Korrespondenssiteorian + kpl + rrl + identiteetin laki / ”A” = ”A” perusteella pätevä ”kieli” / ” ’ ”kieli” ’ ” so. ”u – kieli” , jolla on  ’ y h t e y s ”todellisuuteen” ’  , o n  siis  todistusteoreettisesti  ”t ä y d e l l i n e n”   ”.. täydellinen kuvaus todellisuudesta ..” (4.023) .

     Mikään logiikan ”menetelmä”  –  ei etenkään  ” ’ ”kieli” ’ ”  itse  –  ei voi kuitenkaan olla  uk i e l e n yhteyden ”todellisuuteen”    ilmaisu / ratkaisu, vaan  ”.. kaikki kuuluu vain tehtävään ..” (6.4321) .

     ( Kuvittele olevasi skidi ! valtavan ”karkkipussin” äärellä, josta et koskaan saa ”kaikkea” , vaan ”kaikkea” silti loputtomiin    ”.. vailla lukua olevana ..” (4.128)    ”.. tehtävänä ..” (6.4321)  –  SYÖDÄ !  )

     K p l  =  kolmannen poissuljetun laki .

     R r l  =  ristiriidan laki .

 

 

 

 

 

Loogis-filosofisen tutkielman lukutavasta

     Lukutavastani , joka ”vertaileva” kuin myös ”kirjaimellinen”.

     ”Vertaileva” lukutapa ?

     Kysymys on siitä, että annan  Loogis-filosofisen tutkielman  selittää  Itseään.  Vertaan samoja ”käsitteitä” / ”termejä” sisältäviä ”lauseita ”toisiinsa”” .  Saan määritelmiä.  Ja jos ”pykäliä” on mahdollista niin sanoakseni ”ketjuttaa” , niin parhaimmillaan tuloksena on tulkinnalle alttiita ”yhdistelmiä”.  (  –  Kun tässä vain avaan ”lukutapaani” , niin jokaista esimerkkinä käytettyä Wittgensteinin ”lausetta” / ”pykälää” en esitä. )

     Esimerkiksi vertamalla ensin ”lauseita” (2.021)  ja  (3.203)  ”olion” määritelmäksi tulee ”nimen merkitys”.

Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta”. (2.021 , 3.203)

     ( ”Ei rakennetta” , siis ”olioilla” ei enää (omia) ”rakennuspalikoitaan” . )

”Nimi merkitsee oliota. Olio on nimen merkitys”. (2.021 , 3.203)

     Lopulta, ottaen huomioon vastaavan vertailun ”maailman” suhteen, päädyn siihen, että  –

”Vain lauseen totuusargumenttien yhteydessä esiintyvät yksinkertaisesti, yksiselitteisesti merkitsevät nimet muodostavat kaikkien totuusargumenttien totuuden ja epätotuuden / maailman substanssin”.

     Käytetyt / ketjutetut ”pykälät” ovat :  (2.021 , 2.06 , 2.063 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.031 , 4.1 , 4.23 , 4.25 , 4.51 , 5.01) .

     Kun sitten vertailee, ja katsoo ”maailman substanssin”  →

”Oliot muodostavat maailman substanssin. .. ”. (2.021)

→  ! ”t e h t ä v ä ä” 

Ellei maailmalla olisi substanssia, toisen lauseen mielekkyys riippuisi jonkin toisen lauseen totuudesta”. (2.0211 , alleviivaus jatkuu (2.0212) .  Alleviivaukset ja lihavoinit minun. Kursiivit ovat Wittgensteinin. )

”Silloin olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta”. (2.0212)

  n i i n  s a a   ”maailma substanssin”  –  ”substanssin” käsitteen  –  merkityksen   Loogis-filosofisen tutkielman  yhteydessä, kontekstissa : ”Lauseiden totuusargumenttien totuus tai epätotuus”  olisi mahdoton, elleivät vain lauseen totuusargumenttien yhteydessä esiintyvät yksinkertaiset nimet yksiselitteisesti  merkitse  .  –  Merkitse”    ”M I T Ä?  –  M e r k i t s e    ole sen ilmaisuja ! , e t t ä  ”lauseen totuusargumenttien totuus  j a  epätotuus”  on  m a h d o l l i n e n   (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.31 , 3.318 , 4.01 , 4.031 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

     Vastaava ”vertailu” olennaiselle ! ”tosiseikkojen logiikalle”  käy  ”tosiseikkojen”  osalta niinkin lyhyesti kuin  (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06) ,  ”logiikan”  –   ”maailman” / ”maailman substanssin” taustalla olevan logiikan  –  paljastuessa sitten korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 – 2.222 – 2.223 – 2.224 – 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)  ja sen logiikkaan (1 , 1.1 , 1.12 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 2.22 , 4.031 , ! 4.061)  perustuvaksi.

     Tässä (lyhyesti hahmotellussa) ”lukutavassa” ei liene mitään ihmeellistä.  Etenkin, kun ymmärtämisen kohteena oleva teos on niin vaikeatajuinen kuin Wittgensteinin on.  On ees – taas lukemattomia kertoja jo ”hiirenkorvalla” olevia sivuja vertaillen selattava, että ”tulkinta”  saa sijansa ;  löytää paikkansa.

     Entä ”kirjaimellinen”  lukutapa ?

     ”Vertaileva” lukutapani on jo oikeastaan kirjaimellista.  –  Se, että ”tosiseikkamerkitsee samaa kuin  * ”lause  projektiivisessa suhteessaan maailmaan” * (3.12 + 3.14)  merkitsee , e t t ä  * ”s e n” *  voi laittaa ”pykälään” (4.0312) ”tosiseikan” tilalle.  Ja  k u n  ottaa huomioon sitten edelleen ! ”pykälän” (4.06) 

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3.12 , alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (3.14) . )

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki on tosiseikka”. (3.14)

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ;  että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (4.0312)

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (4.06)

    n i i n  tulkinnan kompassi on asetettu (3.12 + 3.14 + 4.0312 + 4.06)  totuus-  ja todistusteoreettisesti a la Kurt Gödel / v.  1931  ja  Alain Turing / v.  1936  :   .. Perusajatukseni on .. että mikään ei voi edustaa ”v a i n  lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia”  l o g i i k k a a  .

     S I I S ( , lyhyesti / ! ytimekkäästi) :  ”Mikään ei voi edustaa lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia logiikkaa. (3.12 + 3.14 + 4.0312 + 4.06)

     ”Mikään?  –  Mikään logiikan ”menetelmä” / ”algoritmi” .  –  Ja vielä voi täsmentää logiikkaa    sanalla ”todistettavasti” (5 , 5.01) . (Katso Tieteen termipankista ”logiikan” määritelmä. )  –  Kuin myös täsmentää, korostaa logiikkkaa ! tieteenä  ”.. kaikkien  l a u s e i d e n  muodosta ..” (5.47) .

     ”Kirjaimellinen” lukutapa tulee parhaiten esille ”pykälässä” (2.014)  –

     ”Oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014)

     Mukaan lukien muut tämän oleellisen termin / verbin ”sisältää”  sisältävät ”pykälät”. Ensin olin sananmukaisesti kysymysmerkkinä ”lauseen” (2.014)  ja ”vastaavien” (2.203 , 3.02 , 4.125)  kohdalla, kunnes korrespondenssiteoria ja sen ”logiikka” antoi avaimen ymmärtää, mitä ”pyrkimys sisältä päin / kielessä tehtävään  ajattelumahdollisuuksien piirin rajaamiseen” (Esipuhe / (2.1 , 4.112 + 4.114) )  merkitsee :  ”Luomme” ENSIN ”itsellemme tosiseikkojen  →  lauseiden, jotka voivat olla tosia tai epätosia  →  k u v i a .. kielessä .. sisältä päin”  –  ”totuuden” korrespondenssiteorian  l o g i i k k a a n  (2.203 , 3.02 , ! 4.061 , 4.125)  perustuen  –  JA !  S I T T E N , korrespondenssiteorian ”logiikan” osoittaessa ”tien” , ratkaista kysymys ”ajattelumahdollisuuksien piirin rajaamisesta”    e d e l l e e n ”kielessä .. sisältä päin” .  –  Olin siis ”aimän käkenä” ennen kuin ! oivalsin korrespondenssiteorian olevan ”kuvateorian” taustalla ;  Wittgensteinin ”pyrkimyksen” toteuttamisen olennaisena välineenä.  –  Esimerkiksi ”pykälällä” (2.014)  on olennaisesti totuus-  ja todistusteoreettinen, ! kirjaimellinen lukutapa.  –  Jos ja  k u n  on oltava niin, että  →

”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.06 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 4.01)

→  voidakseen olla todistettavasti ”tosi tai epätosi”    n i i n  ”kuvan elementit” (2.14 , 3.14)  –  ”vain lauseyhteydessään merkitsevät nimet” (3.3)  –  ovat hyvä, ellei ohittamaton ”sisältämisen ! ”s u b j e kt i”” (2.021 – 2.0211 – 2.0212) .  –  Ja ! ”se” , mitä (se, että)  ”oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden” (2.014)  merkitsee  onkin sitten ”kuvateorian” ja Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  s e ! ”p i h v i”  a la Kurt Gödel / v.  1931  ja  Alain Turing / v.  1936 .

     Eikä Wittgensteinin käsitys muutenkaan ”pöllömpi” ole!  –  Jos tunnen esimerkiksi nimen ”Suomi” merkityksen, niin kirjaimellisesti otettuna tunnen / nimi ”Suomi” (ikään kuin) ”sisältää” kaikki ”ne ”lauseet”” , joiden yhteydessä nimi ”Suomi” esiintyy, ja siten ”v a i n  lauseyhteydessään” merkitsee. Riippumatta ”lauseiden ”totuudesta tai epätotuudesta”” (2.024 , 4.061) .  Ei ihan pieni ”kirjasto” , vaikka ”Suomi ”merkitykset””  kattaisivat vain itsenäisyyden ajan ! ”sekunti sekunnilta”.

     Ja, ettei unohtuisi, niin ”vertailevasta” kuin myös ”kirjaimellisesta” lukutavasta seuraa mahdollisuus antaa Wittgensteinin ”mystiikalle” (6.44 , 6.45 , 6.522) selkeä, ja kirjaimellinen totuus-  ja todistusteoreettinen ”merkitys” :  Se, että voidaan osoittaa  ”.. e t t ä  maailma  on” , on ”todellisuuden kuvien ”e i – johdettavuuden”” , siis Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312)  korollaari.

     Wittgensteinin ”mystiikka” ei ole mitään ”hymistelyä” , vaan korrespondenssiteorian ”logiikkaan” perustuva ”tosiasia” , ja vahva puolto ”(ontologisen) realismin” teesille.