Something about Wittgenstein

–     heading adopted from Francesco Berto’s Gödel book.

Wittgenstein’s picture theory of language shortly either PToL or picture theory. If not using only (4.01) , i.e. applying ”numbers assigned to the individual propositions” (1*).

When quotes from the preface of Tractatus , there is nothing but Preface (in brackets). Otherwise references simply with Wittgenstein’s notation (1 , 1.1 , 1.11 , 2 .. 7). Quotes I take using both Ogden and Pears/McGuinness translations. Sometimes also in German, to compare. Underlines and boldings are mine. As also spaces, if not already in Logisch-philosophische Abhandlung. Italics are Wittgenstein’s.

This paper is Ludwig Wittgenstein only throughout Tractatus Logico-Philosophicus. So be it enough to say, that he started his career as a philosopher and logician in England in 1911. At University of Cambridge.  –  Alongside Bertnard Russell.  –  With turbulence around the philosophy of mathematics and logic!

And, of course :  Ludwig Wittgenstein

–   –   –   –   –

SO  FAR  A  DRAFT … INDEED !

An  interpretation  of  Wittgenstein’s  picture  theory  of  language.

Contents ..

Foreword

1 .     Wittgenstein’s ”fundamental thought” (4.0312)

2 .     ”The aim of the book” (Preface / (4.112 , 4.114) )

3 .     A consequence of Russell’s paradox

4 .     Language / ”Universal – language”

5 .     The correspondence theory of truth

6 .     The logic of the correspondence theory

7 .     Picture theory as an implication of independence

8 .     ”The existence of an internal relation” (4.125)

9 .     The consistency of picture theory / (4.0641)

10 .     ”The logical forms are anumerical” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)

11 .     ”Das Mystische” / ”The mystical” (6.44 , 6.45 , 6.522)

Appendix 1 :  ”The sense of a proposition” (4.2 , 4.46).

Appendix 2 :  The enumeration of paragraps used.

Epilogue

References

Foreword

Above all, this paper deals with two things.

At first : To construct throughout the correspondence theory of truth propositions that can be provably and consistent ”true or false”.

Second : Is it possible, in logic to express the totality of these well-formed propositions?

Few words for the struckture of this presentation. I begin with facts, which seems to me evident, undeniable. These things are not even interpretation, but straightforward, literal and comparative reading of Tractatus. These evident facts are good basis for interpretation. First two parts of the paper present the evident things, facts. If the first part can be seen as a result of Wittgenstein’s aim, it is nice starting point / what goes around comes around. To rest these undeniable facts, it is then anything but to go on. Step by step, until the last part ”Das Mystische” / ”The mystical” (6.44 , 6.45 , 6.522) , where I make still an outline.

1 .     Wittgenstein’s ”fundamental thought” (4.0312)

”The possibility of propositions is based upon the principle of the representation of objects by signs. My fundamental thought is that the ”logical constants” do not represent. That the logic of facts cannot be represented”. (4.0312)

”Die Möglichkeit des Satzes beruht auf dem Prinzip der Vertretung von Gegenständen durch Zeichen. Mein Grundgedanke ist, dass die ”logischen Konstanten” nicht vertreten. Dass die  L o g i c  der Tatsachen nicht vertreten lässt”. (4.0312)

This  –  ”.. the logic of facts cannot be represented”  –  is the final step and symmary of Wittgenstein’s effort to fullfil ”the aim of the book” (Preface). Paragraph (4.0312)  is a good starting point to (get) grasp of what is all about of picture theory. It’s little numerical weight notwithstanding. Not to talk about proposition (4.0312) ! not so little weight for ”gödelian” insight. If nothing else in the beginning of my journey with Tractatus to conceive, then ! ”hold on” .. proposition ! (4.0312) .. Kurt Gödel ?

As soon as you understand the meaning of ”facts” / (3.12 , 314 , 4.06)  you comprehend the ”things” , who’s ”.. the logic .. cannot be represented” (4.0312).

”The sign through which we express the thought I call the propositional sign. And the proposition is the propositional sign in its projektive relation to the world”. (3.12 , 3.14 , 406 , underline with bolding continues (3.14) )

”The propositional sign consists in the fact that its elements, the words, are compined in it in a definite way. The propositonal sign  i s  a fact ”. (3.12 , 3.14 , 4.06)

Thus  –  ”.. the  proposition .. in  its  projektive  relation  to  the  world .. i s  a  fact” (3.12 + 3.14).

Propositions can be true or false  o n l y  by being pictures of reality”. (3.12 , 3.14 , 4.06)

Thus, combining paragraphs (3.12 , 3.14 , 4.06) , we get the two-part meaning of the ”facts” , second part being a consequence of the first part :

1.     ”Propositions” as ”pictures of reality”.     2.     ”Propositions can be true or false”.

(This result reading that ”projektive relation to the world” is synonym to ”picture of reality”.)

The second part of the meaning of the ”facts” is what Wittgenstein in the first place have in mind, when he writes in preface of ”the aim of the book” / ! Russell’s paradox.

Now, by 1. and 2. , it possible to substitute expression ”fact” in proposition (4.0312)  to comprehend the ”things” , who’s ”.. the logic .. cannot be represented” (4.0312). You can substitute ”fact” either (using) ”pictures of reality” or (using) ”propositions can be true or false” to get to the point :

1.     ”The logic of ”pictures of reality” cannot be represented”. (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06)

2.     ”The logic of ”propositions can be true or false” cannot be represented”. (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06)

However, at this point of Tractatus (1 , 1.1 .. 1.13 .. 2 .. 4.0312 .. 7)  using ”pictures of reality” fits, because ”propositions” as ”pictures of reality” are here already ”propositions” , that ”can be true or false” , when ”proposition” to be ”true or false” rest on the correspondence theory of truth. PToL is ! yet expression of the correspondence theory of truth (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031). Only by applying some theory of truth in a language ”within” (4.114)  Wittgenstein can realise what ”the book will” / ”the object of philosophy” (Preface , (4.112 , 4.114) ) , i. e. to show all the propositions, that can be consistent and provably ”true or false” (2.06 , 2.18 , 4.001 , 4.06 , 4.1 , 4.211 , 4.25 , 5 , 5.01 , 5.47).

Abovesaid, it is quite evident that ! ”.. t h e  l o g i c .. cannot be represented” (4.0312)  i s  the logic of the well-formed propositions by correspondence theory of truth.

ABOVESAID , it is quite evident : ” The facts in logical space are the world” (1.13)  a r e ”in logical space” of correspondence theory of truth.

The fact, that ”the facts” are ”in logical space” of correspondence theory of truth (1.13 , 2.221 , 2.222 , 3.12 + 3.14 , 4.031 , 4.06) , is the reason why Wittgenstein’s aim ends up ! ”Das Mystische” / ”The mystical” (6.44 , 6.45 , 6.522) : The logic of correspondence theory* of truth, ”the facts” being based on it* , ”cannot be represented” (4.0312) , and ! nevertheless  it*  is correct, j u s t  because of ! (4.0312). Wittgenstein’s ”fundamental thought” (4.0312)  shows, implies to wit that there are ”truths” , which are ”.. inexpressible .. cannot .. put into words” (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321 , 6.552) , and thereby indeed ! ”.. the world .. is .. exists” (6.44) , and the assumption of (ontological) realism hold true.

But before ending up, it is time take so far only the next step. The second part of the evident facts.

2 .     ”The aim of the book” (Preface / (4.112 , 4.114) )

”.. The book deals with the problems of philosophy, and shows, I believe, that the reason why these problems are posed is that the logic of our language is misunderstood. The whole sense of the book might be summed up in the following words : what can be said at all can be said clearly, and what we cannot talk about we must pass over in silence.

Thus the aim of the book is to draw a limit to thought, or rather  –  not to thought, but to the expression of thoughts : for in order to be able to draw a limit to thouhgt, we should have to find both sides of the limit thinkable ( i. e. we should have to be able to think what cannot be thought). It will theorefore only be in language that the limit can be drawn, and what lies on the other side of the limit will simply be nonsense. ..”. (Preface)

So, Wittgenstein’s aim  –  ”.. is to draw a limit .. to the expression of thoughts .. in language ..” / ”from within”. (Preface / (4.112 , 4.114) )

The object of philosophy is the logical clarification of thoughts. Philosophy is not a theory but an activity. A philosophical work consists essentially of eludications. The result of philosophy is not a number of ” philosophical propositions” , but to make propositions clear. Philosophy should make clear and delimit sharply the thoughts which otherwise are, as it where, opaque and blurred”. (4.112 , 4.114 , underline with bolding continues (4.114) )

”It should limit the thinkable and thereby the unthinkable. It should limit the unthinkable from within through the thinkable”. (4.112 , 4.114)

The object of philosophy is .. delimit .. the thoughts ..” (4.112).

”.. Philosophy should .. limit .. from within .. the thinkable” (4.112 + 4.114).

What is this (Preface / (4.112 , 4.114) )  all about ?

Keyword is ”thought” (3 , 3.12 , 4 , 4.06).  –  What is ”a thought” ?  –  What are ”the thoughts” ?  –  ”The thinkable?

”The logical picture of the facts is the thought”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06 , underline continues (3.12) )

”The sign through which we express the thought I call the propositional sign. And the proposition is the propositional sign in its projektive relation to the world”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

Thus  –  ”.. the thought .. is the propositional sign in its projektive ralation to the world” (3 + 3.12).

”A thought is a proposition with a sense”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

It is reasonable to assume that ”a propositon with a sense” indicates ”in its projektive relation to the world”.

”Propositions can be true or false only by being pictures of reality”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

Evident answer to the question of ”the thoughts” , at the same pace and hand in hand with the two-part meaning of ”facts” / ( (3 , 3.12 , 4)  →  4.06) , second part being a consequence of the first part, is that ”the thoughts” are :

1.     ”Propositions” as ”pictures of reality”.     2.     ”Propositions can be true or false”.

”The thinkable” (4.114)  is therefore every ”propositional sign” , which as ”a picture of reality” implicates it ”can be true or false” (3.12 , 4.01 , 4.06). Thus ”.. limit .. the thinkable” (4.112 , 4.114)  means to limit ”the propositions” that as ”pictures of reality can be true or false” (4.06).

What about the meaning of ”draw a limit” ?  –  For example draw a limit of ”apples” ?  One obvious meaning is to show or express nothing but all ”apples” , i. e. only the totality of apples among the (all) fruits.

Mutatis mutandis, ”apples” to well-formed propositions, ”the aim of the book” (Preface)  is nothing but to show or express all ”propositions” , which as ”pictures of reality” can be ”true or false”.

(Maybe better example to the meaning of ”draw a limit” would be ”good apples” vs. ”rotten apples”. )

And of course, logician Wittgenstein will express  –

The totality of propositions is a language”. (Preface / ( (3 , 3.12 , 4)  ←  4.001  ←  (4.06 , 4.112 , 4.114) ) )

To understand Wittgenstein’ s aim in one sentence is to say, that he asks :

”Is it possible to express in logic all the propositions which can be provably and consistently ”true or false” ?

Without (answering) the question why ”the object of philosophy” (4.112 , 4.114)  is determined as it is.

Why ”the aim of the book” (Preface / (4.112 , 4.114) ) ?

3 .     A consequence of Russell’s paradox

Gottlob Frege’s effort to define the basic consepts of mathematics and logic, reduce mathematics to logic, failed. Bertnard Russell showed, that there was a mistake, an aberration in Frege’s arguments. This, Russell’s paradox in 1901, ten years before Ludwig Wittgenstein’s arrival to Campridge.

There is lot of (good) knowlwdge in internet of the meaning of Russell’s paradox. Here it’s role is as one of the Wittgenstein’s ”leitmotifs” to Tractatus and therefore it must be with, take part, but no more.

To resolve Russell’s paradox (3.333)  is on the backround of Wittgenstein’s aim.

Wittgenstein seems to interpret Russell’s paradox quite simply. He gets straightaway the point : There is anymore, not yet ! a single proposition that can be said to be consistent and provable ”true or false”.

”True or false” may easily be the ”drei Worten” in Tractatus – motto.

Thus by ”drawing a limit to the expression of thoughts in language within” (Preface / (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06 , 4.112 , 4.114 , 4.211 , 4.25 , 5 , 5.01) )  Russell’s paradox can be overcome.

Actually, by taking into account the value of the concept of ”truth” in logic , Wittgensteins effort is to rebuild the whole logic from the very beginning, or (at least) show its right place. The concept of ”truth” is accompanied by so called tree law of thought, i. e. the law of excluded middle, the law of noncontradiction and the law of identity (2.0233 , 2.02331 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 3.203 , 4.06 , 4.211 , 5.53 , 5.5303).

If  ”the totality of propositions is a language” (4.001) , in which every proposition is provable and consistent ”true or false” , can be formed, then  –  ”.. Russell’s paradox vanishes” (3.333)  –  and if not can be formed, as it will be (4.0312 , 4.128 , 6.4321) , even (and only) then both the consictency of logic and that logic is ”truth” – preserving stand troughout the logic of correspondence theory of truth.

So, what is needed to accomplish the abovesaid task? What tools or prequisites are needed to show ”the totality of propositions .. being pictures of reality” (4.001 , 4.06) ?  When starting point is that there exists not yet ! a single proposition that can be said to be consistent and provable ”true or false”.

4 .     Language / *”Universal – language”

*From now on  –  ”u – language.”

”If all objects are given, then at the same time all possible state of affairs are also given”. (2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.002 , 4.031)

”Man possesses ability to construct languages capable of expressing every sense ..”. (2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.002 , 4.031)

When Wittgenstein says ”.. It will .. only be in language that the limit can be drawn ..” (Preface)  it is to say something self-evident, or even tvial. ”The expression of thoughts” are always said, pronounced in some language. Thus Wittgenstein’s task ”draw a limit” have to be done in the same space, together with ”the expression of thoughts”. Especially when ! ”the thoughts” must first to be done in some language  –

”We make ourselves pictures of facts”. (20124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.1 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4 , 4.002 , 4.06)

Although Wittgenstein don’t tell straight out that to ”.. make ourselves pictures of facts” / ”thoughts” (2.1 , 3)  a language is needed as ! substance of ”making” , it is no doubt.

The language involved must be ”u – language”. If not, then there can be no steps on the ”ladders” (6.54). If language involved is not assumed to be ”u – language” , i. e. a language where everything can be in principle said, is possible to express, then it is from the very beginning impossible to fullfil the task : First construct and then express in logic all the propositions, which can be provably, consistently ”true or false”.

Thus, before Wittgenstein can say his last paragraph (7) , he must express the ! actual ”whereof .. one must be silent” (7). Thus, in the beginning, beforehand there can be no limit ; nothing ”whereof” to be silent.

Although Wittgenstein does not state direcly that ”language” has to be ”u – language”* , if not in paragraphs (2.0124 , 4.002) , his aim imply it*. Not to mention to what Wittgenstein says of ”objects” and ”things”. His ! doctrine of ”the substance of the world” (2.021) , and thereby his determination of the world (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.01 , 2.06 , 2.063).

While Wittgenstein talks a lot, in many paragraphs* , ”objects” and ”things” , I take most of them* with only by numerical sign. If at all. This neglect is because of here, in this paper Wittgenstein’s doctrine of ”the substance of the world.” (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.23)  concideres only in the context of the concepts of ”truth” and ”provability” , which is fully according to the meaning of ”the world” (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.14 , 2.141 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 3.12 + 3.14 , 4.01 , 4.031 , 4.0311 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01). To wit, the determination of the world, reality is in the context of the chosen truththeory.

”The facts in logical space are the world”. (1.13  →  (2.21 , 2.221 , 2.222)  →  (3.12 + 3.14 , 4.031 , 4.06) )

”Objects form the substance of the world. Therefore they cannot be compound”. (1.13 , 2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.002 , 4.031)

If the world had no substance, then whether a proposition had sense would depend on whether another proposition was true”. (1.13 , 2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.002 , 4.031 , underline continues (2.012) )

It / (2.0211)  would be circular argument because of ”sense” is a prequisite a proposition can be ”true or false”.

It would then be impossible to form a picture of the world (true or false)”. (1.13 , 2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.002 , 4.031)

The name means the object. The object is  i t s  meaning. (”A” is the same sign as ”A”)”. (1.13 , 2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.002 , 4.031)

”Only the propositon has sense ; only in the context of a proposition has a name meaning”. (1.13 , 2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.002 , 4.031)

”The world is all that is the case”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 , 2.0123 , 2.0124 , 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

”The world is the totality of facts, not of things”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 , 2.0123 , 2.0124 , 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

”The world is determined by the facts, and by their being all the facts”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 , 2.0123 , 2.0124 , 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

”For the totality of facts determines both what is the case, and also all that is not the case”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 , 2.0123 , 2.0124 , 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

To recollect ”the aim of the book” (Preface) and the correspondence theory of truth (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031)  to fulfil ”the aim” , it is logical that Wittgenstein at first determines ”the world” , ”the reality” (2.06 , 2.063). A determination of ”reality” not only because ”reality” is a concept of the theory of truth, but it is precisely cause of the logic of the correspondence theory (4.061) ; otherwise we are not able to ”.. make ourselves pictures of facts” ( (1.1)  →  2.06 , 2.063  →  (2.1) ).

And  s i n c e  there are no ”facts” , i. e. ”propositions” , that can be ”true or false” (3.12 + 3.14 , 4.06) , other than throughout applying the correspondence theory to, or in ”u – language” , it is precisely the ! ”logical space” of the theory of truth being in question where ”the facts” are to be done  –

”The facts in logical space are the world”. (1.13  →  (2.21 , 2.221 , 2.222)  →  (3.12 + 3.14 , 4.031 , 4.06) ).

”The facts in logical space are the world” (1.13) , constituted by the correspondence theory of truth ; by its ”logical space” in ”u – language” , and therefore the ”logical space” needed is to be determined by the correspondence theory itself.  –  Tractatus, a book of cool use of self-reference.

”What is the case  –  a fact  –  is the existence of states of affairs”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 , 2.0123 , 2.0124 , 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

”A state of affairs (a state of things) is a combination of objects (things)”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 , 2.0123 , 2.0124 , 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

”It is essential to things that they should be possible constituents of state of affairs”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 , 2.0123 , 2.0124 , 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

(To my mind it is better to translate ”Der Sachverhalt” as ”a state of affairs” , but let it be some times otherwise, with these ! fine-tuned terms. )

”.. If things can occur in atomic facts, this possibility must already lie in them. (A logical entity cannot be merely possible. Logic treats of every possibility, and all possibilities are its facts.) .. If I can think of an object in the context of an atomic fact, I cannot think it apart from the possibility of this context”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 , 2.0123 , 2.0124 , 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

”If all objects are given, then at the same time all possible state of affairs are also given”. (2.0124)

”All objects are given” ?  –  ”U – language”.

Wittgenstein’s doctrine of ”of the substance of the world” function with the (chosen) theory of truth. The logic of correspondence (4.061)  makes it to ”.. a  l o g i c a l  necessity ..” (6.375)  that  –

”Objects contain the possibility of all states of affairs”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 , 2.0123 , 2.0124 , 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

”The possibility of its occurring in states of affairs is the form of an object”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 , 2.0123 , 2.0124 , 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

This ”form of an object” (2.014 + 2.0141)  is the quality  –  essence of well-formed propositions  –  who’s ”.. the logic .. cannot be represented” (4.0312 , 4.128).

It is time to outline this (perhaps little bit messy) part of the paper.

Simply : If notu – language” , t h e n  it  is  n o t  possible … ”.. make to ourselves .. the totality of .. pictures of reality” (2.1 + 4.001 + 4.06).

Simply : If notu – language” , t h e n  there is  n o  place or sphere to apply correspondence theory of truth to achieve, find out the necessery and suffiecient terms for those propositions, that can be ”true or false”. It is clear that ”find out the necessery and suffiecient terms for those propositions, that can be ”true or false”” (applying some theory of truth) is prequisite to examine the possibility to express all propositions, that can be ”true or false”. It is these ”necessery and suffiecient terms” which show that Wittgenstein’s aim is not possible / (2.18 , 4.0312 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321).  –  How, it is to be answered later.

U – language” constitutes the basis, the space to Wittgenstein’s effort, and ”u – language” is just that he calls ”the substance of world” (2.021). If not that basis, then no ”substance” to apply some theory of truth. To make ”thoughts” and ”facts” (1.13 , 2.1 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.5 , 4 , 4.06).

”Objects form the substance of the world. Therefore they cannot be compound”. (1.1 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

(Propositions 2.06 and 2.063 I book later, in the context of how Wittgenstein determines ”the reality”. )

”If the world had no substance, then whether a proposition had sense would depend on whether another proposition was true”. (1.1 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

It / (2.0211)  would be circular argument because of ”sense” is a prequisite a proposition can be ”true or false”.

”It would then be impossible to form a picture of the world (true or false)”. (1.1 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

”The name means the object. The object is its meaning. (”A” is the same sign as ”A”)”. (1.1 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

”Only the propositon has sense ; only in the context of a proposition has a name meaning”. (1.1 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

Wittgenstein wants to be precise. Else ”.. only in the context of a proposition has a name meaning” sounds quite evident, trivial.  –  But not trivial in the context of (3.202 , 3.23 , 4.2 , 4.23 , 5 , 5.01) !

”In the proposition a state of affairs is, as it were, put together for the sake of experiment. One can say, instead of, This proposition has such and such a sense, This proposition represents such and such a state of affairs”. (1.1 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031)

Thus, to put together (2.021 + 2.0211 + 2.0212 + 3.203 + 3.3 + 4.031)  it is ”u – language” (2.0124 , 4.002) , which ”form the substance of the world” ( (1.13)  ←  2.021 →  ( 3.12 + 3.14 , 4.06) ) ; the one side or layer of Wittgenstein’s doctrine of the ”substance”.

To get a grip of Wittgenstein’s doctrine of the ”substance” , as a whole, one must take along the other side, layer of that doctrine.

5 .     The correspondence theory of truth

If there is still evident, undeniable facts in Tractatus, along with (the meaning of) ”facts” , ”thoughts” and ”draw a limit” , then one is the theory of truth.

”The picture agrees with reality or not ; it is right or wrong, true or false”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05)

”What the picture represents is its sense”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)

”In the agreement or disagreement of its sense with reality, its truth or falsity consists”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)

”In order to discover whether the picture is true or false we must compare it with reality”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)

Anyway one must take into account that PToL / ”the proposition is a picture of reality ..” (4.01)  is not direcly an act, statement of the correspondence theory.

”The proposition is a picture of reality. The proposition is a model of the reality as we think it is” (4.01)

How ”.. the proposition is a model of the reality ..” ?

As said before ”u – language” , or if you wish (some) ”language” , function with the chosen theory of truth as ”the substance of the world” , and here ! for obvious reasons the theory is the correspondence theory.  –  For ”obvious reasons” a bit later / the logic of correspondence theory.

Thus, ”.. the proposition is a model of the reality as we think it is” (2.06 , 2.1 , 3.5 , 4.01) , when applying the correspondence theory of truth to, or inulanguage”.

So, the role of a ”language” as ”.. the substance of the world ..” (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031)  is to be the necessary basis, platform when : ”We make to ourselves pictures of facts” (2.1 , 3.5 , 4.01 , 4.2211) , i. e. in the first place / Russell’s paradox ”propositions” , that ”can be true or false” (4.06 , 4.211 , 5 , 5.01).

”Even if the world is infinitely complex, so that every fact consists of infinitely many states of affairs and every state of affair is composed of infinitely many objects, there would still have to be objects and state of affairs”. (4.2211)

In the context of proposition 1.13 there could be with good reason (in) between, after ”.. facts in logical space ..”  an addition, enhancement, ”of correspondence theory” , and accordingly with propositions 2.1 and 3.5 an addition following, ”throughout the (applying of) correspondence theory of truth (in ”u – language”)”.

”The applied, thought, propositional sign, is the thought”. (3.5)

Thus, we have first correspondence theory in its original form, which is easy to get by substituting term ”picture” with term ”proposition” or ”sentence” in paragraps (2.21 , 2.221 , 2.223 , 2.224 , 2.225).

Only the coordination of ”u – language” and the correspondence theory in its original form accomplish the picture theory.

(Correspondence theory has also another ”original form” , without representing ”sense”. )

With respect to PToL Tractatus is actually an analysis of applying the correspondence theory of truth in ”u – language” to get, derive and eventually decide all well-formed propositions, i. e. all propositions that can be provably and consistent ”true or false” ; to overcome Russell’s paradox.

6 .     The logic of the correspondence theory

What are the ”obvious reasons” that the theory of truth to overcome Russell’s paradox, is the correspondence theory?  –  First a little introduction.

If we agree the premise that as a corollary of Russell’s paradox there are anymore, not yet a single proposition that can be ”true or false”  –  at least provably and consistent  –  then the starting point (or first step) of an analysis of applying the correspondence theory of truth in ”u – language” is the same. Hence, what brings Russell’s paradox and the correspondence theory of truth together is that starting point of correspondence theory and corollary of Russell’s paradox are equal.

First pas of applying the correspondence theory of truth in ”u – language” is to wit, precisely that there are not a single proposition that can be ”true or false” , at least provably and consistent.  –  And this ”first pas” is not an evidence that correspondence theory is invalid, but has its (logical) premise  –

If  one does not observe that proposition have a  s e n s e  indenpendent of the facts, one can easily believe that true and false are two relations between signs and things signified with equal rights. One could then, for example, say that ”p” signifies in the true way what ”¬ p” signifies in the false way, etc.”. (4.061)

What is the significance, ! magnitude of this  –  ”if .. not .. proposition have a  s e n s e  independent of the facts .. then .. ”p” signifies in the true way what ”¬ p” signifies in the false way, etc.” (4.061) ?

The answer is that, if paragraph (4.061)  stands not, then the correspondence theory of truth is not consistent, b u t  contradictory.

T h i s  fact  turns out, emerges distinctly when saying ”independent of reality” instead of ”independent of facts”.

This otherwise saying does not change the meaning of proposition (4.061) , because Wittgenstein determines ”reality” as ”facts” , and these ”facts” are (then) precisely ”true” or ”false” propositions throughout correspondence theory , i. e.  ”.. proposition represents such and such a state of affairs” , which ”.. agrees with reality or not ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031).  –  The answer, why Wittgenstein determines, even must determine ”reality” , little bit later.

”The existence and non-existence of states of affairs is reality. (We call the existence of states of affairs a positive fact, and their non-existence a negative fact.)”. (2.06 , 2.063)

”The total reality is the world”. (1, 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

”A positive fact” is a ”proposition” , that ”.. represents such and such a state of affairs” , which ”.. agrees with reality ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031)  and concequently ”a negative fact” is a ”proposition” , that ”.. represents such and such a state of affairs” , which ”.. agrees with reality .. not ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031) , i. e. it is not the case that ”.. proposition represents such and such a state of affairs” , which ”.. agrees with reality ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031). For example it is not the case that ”Finland is a kingdom” (as Sweden is), and so it is ”true” / ”a negative fact” (2.06)  that ”Finland is not a kingdom” , the case being ”true” / ”a positive fact” (2.06)  that ”Finland is a republic”.

Thus, ”the reality” consists of all true ”positive” and ”negative” propositions (1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 5.5151) , and the totality of these propositions ”.. is the world”* (2.063) , which are indeed basis to model ”it”*.  –  ”Reality” has to be conceived in order to be possible to say that (2.12).

And ! truly, Wittgenstein can determine, conceive ”the reality” with the correspondence theory of truth nonetheless the fact that it’s precisely correspondence theory, which ask the determination of ”the reality”.

How the fact, that proposition (4.061)  is for the sake of correspondence theory to be consistent, emerges by saying ”independent of reality” , instead of ”independent of facts” ?  One must take into account that the concept ”reality” is first in the correspondence theory, and ”facts” are then (only) the necessary definition of ”reality” ! so that we are able to ”.. make ourselves .. pictures of reality” (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 3.12 + 3.14 , 4.06).  –  ”Pictures of ”w h a t”” ?  –  Since independence, that question is inevitable.

Suppose that a ”.. proposition has such and such a sense .. represents such and such a state of affairs” (4.031)  so that ”.. a sense .. a state of affairs” is not independent of the reality. Now, take a look to the consistency of correspondence theory and you can see, that correspondence theory to be consistent is not possible, it stands anymore.

This is easier to realize if we replace a ”.. proposition represents such and such a state of affairs” (4.031) simply with ”x” , and then let ”reality” be replaced by ”y”.

So, what it means if (some) ”x” is not independent of (some) ”y” ?

It means that always when ”x” , then also ”y” (is at least possible to be with).

Now let’s get back to the situation, thinking experiment that a ”.. proposition represents such and such a state of affairs” (4.031)  not independent of ”reality”.  –  What happens?

The obvious result is that always when a ”.. proposition represents such and such a state of affairs” (4.031)  there is also ! the expression of reality ; it is to say ! the ”reality” which that ”.. such and such a state of affairs .. a g r e e s  with .. or not ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031).

And this, to put a ”.. proposition represents such and such a state of affairs” (4.031)  in an appearance together with ”reality” , is not possible if we presuppose correspondence theory of truth to escape circular argument and to be consistent : To wit in the instance of proposition to be ”true” , proposition express (also) the ”reality” to agree with and in the instance of proposition to be ”false” , proposition express (also) the ! ”reality” to agree with not.

A .     In the instance of proposition to be ”true” the result is  –  a circular argument.

B .     In the instance of proposition to be ” false” the result is  –  vicious circle  –  contradiction.

It’s not enough, with  A .  and  B . .  –  Also the law of identity seems to be broken.  –  Actually the law of identity is broken already in  A . .

How to see in  A . ! the difference of sides of this ! ”Janus faced” – proposition. All the same, mixed up ! Here we can avail proposition 4.1241  –

”One cannot distinquish forms from one another by saying that one has this property, the other that : for this assumes that there is a sense in asserting either property of either form”. (4.1241)

But in  B . , there the law of identity is broken in a way of vicious circle.

Suppose that in the instance of proposition to be ”false” , proposition express the ! ”reality” to agree with not.  –  What  this .. a ”proposition express the ! ”reality” to agree with not” .. means ?

It  m e a n s  that  –  a ”.. proposition represents ..” .. BOTH .. ”.. such and such a state of affairs” , which an o t h e r ! ”.. a g r e e s  with reality ..” , AND  an o t h e r .. then ! ”.. n o t ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031) : The ”false” proposition express also ! t h a t ”state of affairs” , which the ”state of affairs” expressed by ”false” proposition in order to be ”false” agrees not, i. e. the ”false” proposition express ! an o t h e r ”proposition” , which represents the reality that the ”state of affairs” expressed by ”false” proposition in order to be ”false” agrees not.  –  So, ”both – and” means that the ”false” proposition express another ”proposition” , which is ! necessary (by definition) ”true”.

Thus, we meet, confront again (our mean ”friend” , )  an ”Double faced” – proposition. But now not so ”.. that there is a sense in asserting either property of either form”. (4.1241)  –  Why  n o t ?  –  BECAUSE OF  here  we  s u f f e r  A  CONTRADICTION.

A propositition cannot express  b o t h  the ”state of affairs” , of  w h i c h ! ”(an) o t h e r”  will be ”in the agreement .. with reality ..” (2.222)  and ! ”( a n ) o t h e r”  will be ”in the .. disagreement .. with reality ..” (2.222)  if it is supposed the law of noncontradiction to stand : A proposition contradicts  i t self.

And it don’t help to assume that a proposition express (an) o t h e r*  proposition, which ”.. represents .. a state of affairs” (4.031)  to be ”in the agreement .. with reality ..” (2.222) , and which other* ”.. a state of affairs” ! thus represents the ”reality” , with which ”.. a state of affairs” (4.031)  expressed by the first proposition ”.. agrees .. not” (2.21).

There would be instead of one with itself contradicting  proposition two contradicting propositions.

However  –  ”.. a logical place  o t h e r ..” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641 , originally in German ”other” with spaces) , i. e. ! an o t h e r  ”.. proposition with a sense” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4 , 4.064 , 4.0641)  i s  the key the correspondence theory of truth to be correct.

But is an another proposition necessary?  –  Suppose, it is not.  –  The result would be to end up in out of the frying pan, into the fire!

If not  –  ”.. a logical space  o t h e r ..” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641) , i. e. ! an o t h e r  ”.. proposition with a sense” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4 , 4.064 , 4.0641)  –  then there would be … ! n o t h i n g”  to be agreed with reality . . ! n o t.

It would be either to be impossible a proposition to be ”false” o r  a proposition to be (possible) ”false” , intended / ”..  meant to be false ..” (4.062) , means the unlimited opposite  –  and is always ”true” !

Hence, if there would be not another ”.. proposition with a sense .. in the agreement .. with reality ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 4 , 4.031 , 4.064 , 4.0641) , then it would be either impossible a ”.. proposition represents .. a state of affairs .. in the disagreement .. with reality ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031) , i. e. ”in the .. disagreement .. with ..” ! that an o t h e r  ”.. proposition with a sense .. in the agreement .. with reality ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 4 , 4.031 , 4.064 , 4.0641)  o r  a proposition intended to be ”false” m e a n s  the unlimited opposite  –  and is always ! ”true” .

It would be not possible to say, assert a proposition to be ”true or false” ; affirm or deny a proposition as ”.. a picture of reality” (4.01 , 4.064)  to be ”true or false”.

This may show up as an un- or even surreal ”language game” , but one must keep in mind that, indeed all this ”surreal” happens, takes it’s place ”.. in logical space ..” (1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.06)  throughout applying the correspondence theory of truth in ”u – language”. To make in ”u – language” a model of the (valid) relation between ”language” / ”u – language” and ”reality” , postulated by correspondence theory.

So, finally  –  why the theory of truth to overcome Russell’s paradox, is the correspondence theory ?

It is a fact, even an axiom that the correspondence theory of truth presupposes independence. The concept of ”independence” is crucial. Wittgenstein says ”its” validity already in the first pages of his book, in context of the determination of reality  –

”Die Substanz ist das, was unabhängig von dem was der fall ist, besteht”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.061 , 4.064)

”Substance is what exists independently of what is the case”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.061 , 4.064)

As a concequence, corollary of independence, that ”u – language”* , none of ”its”* propositions ”.. with a sense” (4) , and reality cannot put in an appearance together, is then ! the first pas for picture theory. There is  n o  relation, connection or connexion between ”u – language” and reality ; there is  n o  conjuntion  –  ”u – language” and reality.

To say  –     u – language”  and  reality      –  must be cancelled, if only independence stands.

The concequence of independence is that it is not possible to compare ”what a .. proposition represents .. its sense .. with reality”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031).

To compare (some) ”x” to (some) ”y” necessitate, that ”x” and ”y” can perform together, in same space and that possibility is negated by independence.

If it is negated that a ”.. proposition represents such and such a state of affairs” together, in same space with reality, then compare ”.. such and such a state of affairs .. with reality” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031)  is not possible.

Thus, it cannot be demonstrated, proved that a ”.. .. proposition represents such and such a state of affairs .. in the agreement or disagreement .. with reality ..” (2.222 , 4.031).

A proposition can still be ”true or false” , but only ! by chance , and why not ! then .. by chance both ”true” and ”false”. One might argue that if (and when) independence is a necessary condition of the consistence of the correspondence theory and since it stands, it is enough to the law of noncontradiction to hold.  –  Anyway, as it turns out the consistence of ! PToL has to be proven.

So, if we can agree that as a corollary of Russell’s paradox there are anymore, not yet a single proposition that can be ”true or false” , at least provably and consistent, then starting point of analysis of correspondence theory and (corollary of) Russell’s paradox are equal.

And be it for better or worse with the supposed corallary of Russell’s paradox to hold, the starting point of analysis of correspondence theory hold true : Since independence (2.024 , 4.061)  there is not yet a single proposition that can be ”true or false” , at least provably and consistently.

To say the other way round what Wittgenstein says in paragraph 5.64 , ”.. that solipsism strictly carried out coincides with pure realism ..” , the correspondence theory of truth as a truth theory of (ontological) realism coincides with solipsism in the beginning of its analysis : IF, and as it ! must to be ..    u – language”  and  reality       .. THEN  there is nothing else (left) in the beginning on the analysis of correspondence theory than (our) ”u – language” (2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.002 , 4.031).

So, all what Wittgenstein says in his picture theory is ! modelling, i. e. simulation in ”u – language” of what it is as for the valid relation between ”u – language” and ”reality” , postulated by correspondence theory of truth and the rules of (classical) logic.

7 .     Picture theory as an implication of independence

To recollect, one must consider that PToL / ”the proposition is a picture of reality ..” (4.01)  is not direcly an act, statement of the correspondence theory, but only the coordination of ”u – language” and the correspondence theory in its original form accomplish the picture theory.

Picture theory is already an expression of what the logic of the correspondence theory presupposes of proposition to be provable and consistent ”true or false”.

In PToL Ludwig Wittgenstein show what are the necessary and sufficiet conditions of these well-formed, provable and consistent ”true or false” , propositions.

After Russell’s paradox the question ”how a proposition can be provable and consistent ”true or false”?” has to be done.

The baseline of picture theory is therefore correspondence theory in its original form. Before the question of the  l o g i c  of correspondence theory  –  which  d e r i v e  to  PToL.

It is possible to comprehend Tractatus from the very beginning truth-  and proof-theoretically. From the point of view of correspondence theory and its logic. Reality has to be determinated so that it is conceivable, ! to what ”u – language” is connected ; with what ”u – language” .. ”.. must have something in common .. in order to be able to represent it .. rightly or falsely ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21).

First there are nothing else than (pure) ”u – language” and ”its” propositions ”.. with a sense” (2.221 , 4 , 4.031) , on which we assert ”.. the agreement or disagreement .. with reality ..” (2.222) , and second, forthwith ! the question ”how to assert ”provable and consistent”” ?  And if independence must stand, stands for the sake of consistency, there is still the question concerning the requisite of provability : HOW  a ”.. proposition represents .. its sense” (2.221 , 4.031)  so, in a way that ”.. the agreement or disagreement of its sense with reality ; its truth or falsity ..” (2.222)  can be proven ?

Thus, the meaning of the term ”sense” , the meaning of ”every proposition must already have a sense ..” (4.064) , has two sides, layers.

The first is purely dealing with the existence of the theory of truth, or not to say ! overall on behalf of (existence of) the meaningful language.

The second, and the ! point, deals with how to assert ”.. the agreement or disagreement of .. sense .. with reality ..” (2.22 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.2)  so that the ”truth or falsity” of a proposition in question can be provable (2.223) ; and of course ! further, to be consistent.

These two sides, layers of ”sense” are the subtle sides and layers of ”the substance of the world” (2.021).

The first layer is that of even trivial. No doubt, if no ”.. proposition represents such and such a state of affairs” (4.031) , there is nothing to be to ask and assert (4.064) , to be ”true or false” ( , or even there is nothing to be said at all in any language).

Although this first layer is not the point* of the doctrine of ”the substance of the world” (2.014* , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.202 , 3.203 , 3.23* , 3.3* , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2* , 4.21 , 4.22 , 4.221 , 4.2211 , 4.23* , 4.25* , 4.3* , 4.4* , 4.41* , 4.431* , 5 , 5.01) , it is the baseline, underneath, of picture theory. The base- line to come back / (4.0312 , 4.128) , with never-ending ”asking, asserting and ! proving” ( , or otherwise .. P = NP ..).

Especially the first layer of the doctrine of ”the substance of the world” (2.021)  must be said because of  the fact, concerning the consistency of correspondence theory, that the  –

”Substance is what exists independently of what is the case”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.061 , 4.064)

”Independence” means that at first every ”.. proposition represents such and such a state of affairs” (2 , 2.021 , 2.024 , 2.06 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064)  independently* of ”.. the agreement or disagreement .. with reality ..” (2.222). If not so* , then it would be impossible to say a proposition is ”true or false” , since we would have to know ”truth or falsity” of a proposition before it can have a ”sense” , which is in turn a prequisite a proposition to be ”true or false” , and ergo, we have a checkmate (2.0212) / circular argument or even with ”falsehood” vicious circle.

Also the later, proof-theoretical meaning of ”sense” is expressed independently of ”truth or falsity” of a proposition since this (later) second layer of ”the substance of the world” (2.021)  is still, ! just an expression of ”truth-conditions” (2.22 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 ,  4.431 , 5 , 5.01) ; of ! all well-formed propositions (4.022 , 4.46 , 5.4711).

Hence, what said in paragraph 4.064 hold true also of the later proof-theoretical meaning of ”sense”. Every well-formed proposition is ”.. already .. the expression of its truth-conditions” (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.18 , 2.201 , 2.203 , 2.22 ,  3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.022 , 4.064 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 4.46 , 5 . 5.01 , 5.4711).

”Every proposition must already have a sense ; assertion cannot give it a sense, for what it asserts is the sense itself. And the same holds of denial, etc”. (4.064 , 5.473 , 5.4731 , 5.4732 , 5.4733 , 5.5563)

Hence : ”We cannot give a sign the wrong sense” (4.064 , 5.473 , 5.4731 , 5.4732 , 5.4733 , 5.5563).

(It is obvious that a well-formed proposition cannot have a ”wrong sense”. )

Not to mention the core, essence of the meaning of picture theory, as an implication of independence, would be not possible. When Wittgenstein says that ”.. there .. have to be objects and states of affairs” (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064 , 4.2211) , he has his reasons.

The true meaning of picture theory, as an implication of independence, as an expression of provably and consistently ”true or false” propositions is that a well-formed proposition ”.. must have something in common .. with reality in order to be able to represent it .. rightly or falsely ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21) , a n d  this ”something in common  HAVE  TO  BE  CONTAINED  IN  A  PROPOSITION  I T S E L F ! Simply because of ”independence” (2.024 , 4.061). An evident, logical place ”to contain” is ”objects” , they constitute propositions, and since ”.. only in the context of a proposition has a name meaning” , logical places ”to contain” are ”objects .. in the context of .. propositions represents such and such a state of affairs” (2.014 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031). Therefore Wittgenstein says, concludes  –

Objects contain the possibility of all states of affairs” (2.014)

And Wittgenstein continues fortwith ! self-referring  –

”The possibility of its occurrence in atomic facts is the form of the object”. (2.014 , 2.0141)

”Objects” refer to themselves, in ”u – language” , not only as expressions of ”.. all possible states of affairs ..” (2.0121 , 2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3) , but ! precisely also as containing  a l l  the possibilities of ”.. the agreement or disagreement .. with reality ..” (2.014 , 2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 ,  2.222 , 3.02 , 4.25 , 5 , 5.01)  of these ”all possible states of affairs” , made by ”objects” themselves ”.. in the context of a proposition ..” (3.3).

And it is precisely  THESE  a l l  the possibilities of ”.. the agreement or disagreement .. with reality ..” (2.014 , 2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 ,  2.222 , 3.02 , 4.25 , 5 , 5.01)  of these ”all possible states of affairs” , made by ”objects” themselves ”.. in the context of a proposition ..” (3.3) , W H I C H … ”.. i s  the form of the object” (2.0141) , and is precisely  –  t h e  object  of ! Wittgenstein’s ”fundamental thought” (3.221 , 4.0311 , 4.0312 , 4.128 , 5.55 , 5.5571).

”One name stands for one thing, and another for another thing, and they are connected together. And the whole, like a living picture, presents the atomic fact”. (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.0311 , 4.0312)

It is this totality of ”living pictures” , i. e. all possibilites of ”objects” to occur ”in atomic facts” (2.0124 , 2.014 , 2.0141) , which is the object of Wittgenstein’s ”fundamental thought” (4.0312).

Wittgenstein’s doctrine of ”the substance of the world”* (2.021)  is not easy to grasp. It is (to realise) throughout ”its”* second layer, which ”.. cannot be said” (4.0312 , 4.1212 , 4.128) , although it, ! the proof-theoretical meaning of the ”sense” / (4.2) ,   ”.. can be shown” (4.022 , 4.023 ,  4.1212 , 4.2).

Wittgenstein’s doctrine of ”the substance of the world”* (2.021)  is not easy to compehend because ”its”* meaning can be expressed only .. so to say .. in the ”Mirror – Hall” of self-reference : Not only ”if all objects aren given, then at the same time all possible states of affairs are given” (2.0124 , 2.014 ) , but also ! at the same time, ”objects” are ! self-referring to ”themselves” so that , all possibilites of ”objects” to occur ”in atomic facts .. are given” (2.0124 , 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 3.31 , 3.311) ; precisely ! d u e  t o  this to correspondence theory of truth necessary quality of ”containing.

What I am trying to say is this, suppose that there is not yet given any theory of truth, i. e. here the correspondence theory, b u t still nothing else but ”.. all objects are given .. in the context of a proposition ..” (2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3). Then we have anyway, already ”.. all possible states of affairs .. given” (2.0124) , that is ”.. every sense ..” (4.002)  is expressible simply by the grammar of in question of language / ”u – language”. Every, in princible and practice, possible sentence is given, including those, which (as possible propositions) are claiming ”something” to be or not to be the case. It is by a computer to be done, every possible sentence.

Wittgenstein speaks about ”external” and ”internal qualities, properties” of ”objects” (2.01231 , 4.1221 , 4.123) , and in my abovesaid ”thinking experiment” it is only ”external properties” , which are given : The correspondence theory is not yet present, given and not until with it ”.. an internal property .. is unthinkable that its object does not possess it” (4.1221 , 4.123).

”In order to know an object, I must know not its external but all internal qualities”. (2.01231 , 4.1221 , 4.123)

”An internal property of a fact we also call a feature of this fact”. (2.01231 , 4.1221 , 4.123)

”A property is internal if it is unthinkabbe that its object does not possess it”. (2.01231 , 4.1221 , 4.123)

W h y  correspondence theory presupposes this ”.. internal property of a fact ..” (2.01231 , 4.1221 , 4.123) ?

Simply, because of if  this ”.. internal property of a fact ..” (2.01231 , 4.1221 , 4.123)  is missing, then it is not thinkable any proposition to be provably ”true or false” , which means that in practice our theory of truth is next to nothting, and only to put to wastebasket.

The essential, r e a l  cause of this ”must” of ”.. internal property of a fact ..” (2.01231 , 4.1221 , 4.123) , i. e. that ”objects contain the possibility of all states of affairs” (2.014)  i s  independence.

The fact that a ”.. proposition represents such and such a state of affairs” (4.031)  independent of reality (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.024 , 4.061)  comes along not until the logic of the correspondence theory.

Independence !  What is needed to overcome, or rather to circumvent, bypass it ?  That propositions can be shown to be provably ”true or false” (2.223 , 3.05) , and correspondence theory rescued.

”In order to be a picture a fact must have something in common with what it pictures”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 3.12 , 3.14 , 4.01 , 4.06)

In the picture and the pictured there must be something identical in order that the one can be a picture of the other at all”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 3.12 , 3.14 , 4.01 , 4.06 , alleviivaus jatkuu (2.17) )

”What the picture must have in common  w i t h  reality  in order to be able represent it after its manner – rightly or falsely  –  is its form of representation”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 3.12 , 3.14 , 4.01 , 4.06)

”What every picture, of whatever form, must have in common  w i t h  reality in order to be able to represent it at all  –  rightly or falsely  –  is the logical form, that is, the form of reality”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 3.12 , 3.14 , 4.01 , 4.06)

”Something in common, identical with reality (2.16 + 2.161 + 2.17) ?  ”Every picture must have the logical form of reality” (2.18) ?

So, to bypass independence every provably ”true or false” proposition ”must have the logical form of reality” (2.18) , and in order to say ! what is this ”logical form” it is inevitable that reality has to be determinated, conceived.  –  ”Picture of ! ”what”” !  –  ”Logical form of ! ”what ”” !

And not (at all) strange enough, or to be circular argument, Wittgenstein determinates reality by means of correspondence theory, that is throughout the same theory, which asks to conceive reality.

To do the determination of reality by means of correspondence theory itself, and here we are again doing with self-reference, is (an advantage) to avoid the dilemma of ! what is the relation between correspondence theory* and that ”theory” , which would do  o u t side of it* the conception of reality. By means of correspondence theory we are in same nexus, catecory.

Why is ”the determination of reality by means of correspondence theory itself” not circular argument ?

”The existence and non-existence of states of affairs is reality. (We call the existence of states of affairs a positive fact, and their non-existence a negative fact.)”. ( (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  2.221 , 2.222 , 4.031)

This, ( (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  2.221 , 2.222 , 4.031) , take place ! to wit in the ”u – language” independent of reality.  –  Hence, there is not a single proposition, which one can point and say, assert proposition to be (provably) ”true or false”.  –  To compare is not (yet) possible,

Thus, ( (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  2.221 , 2.222 , 4.031)  is a tautology. It is a tautology to say that .. ”the reality” is a totality of true ”positive” and true ”negative” propositions (1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 5.5151)  because it is to say nothing more, nothing less than, for example .. ”it’s raining or not”.

The determination of reality by means of correspondence theory itself must be a tautology in that sense that the determination said is only prequisite, first step to prove correspondence theory adequate.  –  Otherwise, if not tautology, the determination said would be a circular argument.

If one premises correspondence theory of truth, then the self-referential determination said is intuitive, ! given that it is a tautology.

Anyway, having said that fact of tautology, one must add that the result to prove correspondence theory valid cannot be ! anymore a tautology ; if so, one have ! ended up to a circular argument, unto itself.  –  We would be in the situation of Sisyfos.

The question was of ”the logical form of reality” (2.18) , which a proposition presupposes in order to be ”a picture of reality” (4.01) , i. e. to be provably ”true or false” (4.06 , 5 , 5.01). Now, the answer seems to be .. idling, that is .. no answer at all but repeat the question. The answer is as well .. ”the logical form of reality” , which a proposition presupposes to be provable ”true or false” (2.18 , 4.01 , 4.06 , 5 , 5.01) .. i s  ”the logical form”  j u s t  that of .. a proposition to be provable ”true or false.

OK !  Let’s ask then, w h a t  i s  that ”logical form” , and ! where  –  if somewhere  –  it  e x i s t ?

The picture represents what it represents, independently of its truth or falsehood, through the  f o r m of representation”. (2.22 , 4.06 , 4.1)

Das bild stellt dar, was es darstellt, unabhängig von seiner Wahr-  oder Falschheit, durch die  F o r m der Abbildung”. ( (2.22 , 2.222 , 4.06 , 4.1) , original ”die Form der Abbildung” relate up ! (2.22 / 4.06) )

”Independently” , of course, no doubt : ”The form of representation” is not until ! ”.. the expression of .. truth-conditions” (2.22 , 4.06 , 4.1 , 4.431).

So, the answer .. ”the logical form of reality” , which a proposition presupposes to be provable ”true or false” (2.18 , 4.01 , 4.06 , 5 , 5.01)  is ”the logical form” just that of .. a proposition to be provable ”true or false” .. i s  anyway right : ”Die form der Abbildung” / ”the form of representation” (2.22)  i s  as well ! ”the logical form.. a proposition to be provable ”true or false(2.18 , 2.22 , 4.01 , 4.06 , 5 , 5.01).

The answer is anyway right. Let us to remember, that Wittgenstein conceives ”the reality” throughout the correspondence theory. Thereby ”the logical form of reality” (2.18)  is ”the logical form” of true ”positive” and true ”negative” propositions.

And notwithstanding the determination of ”the reality” , the ! insisted relation between ”u – language” and reality means, is the prequisite, a proposition to be provable ”true or false”. By this ”relation” we face anyway ”truth and falsehood”.

The insisted relation between ”u – language” and reality,  as an expression of ”.. the logical form .. of reality” (2.18) , is the core of the PToL.

The answer to the second question  –  ”where ”the logical form” e x i s t ?”  –  respond to that of, if one is still wondering ”idling” , that is, Wittgenstein seems nothing but repeat himself  –

”If the form of representation is the logical form, then the picture is called a logical picture” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.181 , 2.182)

”Every picture is also a logical picture”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.181 , 2.182)

The reason, why .. ”every picture is also a logical picture” (2.182) , comes along with the respond to the question ”where ”the logical form” exist?” :

A proposition as ”a picture of reality” contains the quality, which  m a k e s  proposition ”a picture of reality” (2.06 , 2.11 , 2.201 , 2.203 , 4.01 , 4.25).

8 .     ”The existence of an internal relation” (4.125)

W h a t  is needed to overcome, bypass or circumvent independence (so that propositions can be shown to be provably ”true or false” (2.223 , 3.05) , and correspondence theory rescued)  i s ”the existence of  an  i n t e r n a l  relation” (4.125)  BETWEEN  ”U – LANGUAGE”  AND  REALITY.

Why this relation is ”internal” ?

Plainly, needless to say, because of the external relation is already occupied by independence. And because of there is no other place than ”u – language” where to be, it is ”a logical necessity” (6.375) that ”the existence of an internal relation” (4.125)  stands in ”u – language”.

There must be relation, i. e. connection, conjuntion or connexion, in between ”u – language” versus reality. If not, it is ”a logical impossibility” (6.375) ! to compare ”.. what the picture represents .. with reality ..” (2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) , and thereby to show ”.. its truth or falsity ..” (2.222).

To recall : ”The picture is a model of reality” (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12) , constructed in ”u – language”. In a self-referential way, simulating the truth-  and proof-theoretical relation between ”u – language” and ”reality” , as it is valid throughout the logic of correspondence theory of truth.

”To the proposition belongs everything which belongs to the projection ; but not what is projected. Therefore the possibility of what is projected but not this itself. In the proposition, therefore, its sense is not yet contained, but the possibility of expressing it. (”The content of the proposition” means the content oh the the significant proposition.) In the proposition the form of its sense is contained, but not its content”. ( (2.18 , 2.22 , 2.221 , 2.222)  ←  3.13)

Thus, ”.. in the proposition the form of  .. representation .. is contained, but not .. what the picture represents ..” (2.17, 2.18 , 2.22 , 2.221 , 3.13).

”The proposition shows its sense. The proposition shows how things stand, if it is true. And it says, that they do so stand”. (4.022 , 4.03)

”Der Satz  z e i g t  seinen Sinn. Der Satz  z e i g t, wie es sich verhält, w e n n er wahr ist. Und er s a g t , d a s s  es sich so verhält”. (4.022 , 4.03)

”A proposition must communicate a new sense with old words. The proposition communicates to us a state of affairs, therefore it  must be  e s s e n t i a l l y  connected with the state of affairs. And the connexion is, in fact, that it  i s  i t s  logical picture. The proposition only assert something, in so far as it is a picture”. (4.022 , 4.03)

”A proposition must communicate a new sense with old words ..” (4.03) , i. e. it is the case that ”a new sense” , in a new situation, have to be  –  its meaning  –  explained ”with old words”.

”Ein Satz muss mit alten Ausdrucken einen neuen Sinn mitteilen. Der Satz teilt uns eine Sachlage mit, also muss er  w e s e n t l i c h  mit der Sachlage zusammenhängen. Und der Zusammenhang ist eben, dass er  i h r  logisches Bild  i s t. Der Satz  s a g t  nur insoweit etwas aus, als er ein Bild ist”. (4.022 , 4.03)

A well-formed proposition is a ”logical picture” of ”the connexion” between a proposition and reality so that ”the agreement or disagreement with reality” of what a proposition (in question) represents, i. e. ”its sense” , can be said, provable. (2.221 , 2.222 , 2.223 , 4022 , 4.03 , 4.031 , 4.125 , 5 , 5.01).

”The existence of an internal relation between possible states of affairs expresses itself in language by an internal relation between the propositions presenting them”. (4.125)

”Das Bestehen einer internen Relation zwischen möglichen Sachlagen drückt sich sprachlich durch eine interne Relation zwischen den sie darstellenden Sätzen aus”. (4.125)

Thus, the abovesaid ”connexion”* (4.022 , 4.03)  is expressed in ”u – language” , and ”it”* is simulating  the truth-  and proof-theoretical relation between ”u – language” and ”reality” , as it is valid throughout the logic of correspondence theory of truth.

W h a t  i s  all about, ! the  c o r e , of this self-referential well-formed proposition throughout the correspondence theory of truth ?

Here I will go in for, exercise straightforward, literal, even pedantic, and comparative reading. For example ”contain” is to contain .. like a bottle of wine contains its liquid. Reading with a ’cavalcade’ of Wittgenstein’s paragraps, (brief) notes in between. Looking for similarities, equivalences. Taking into account what I have said, interpreted hitherto.

”The picture presents the facts in logical space, the existence and non-existence of atomic facts”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , ! 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , ! 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”The facts in logical space” (1.13 , 2.11)  of the correspondence theory (2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.12 + 3.12 , 4.06).

”Das Bild stellt die Sachlage im logischen Raume, das Bestehen und Nichtbestehen von Sachverhalten vor”. (2.11)

In my book ”die Sachlage” / ”the facts” and ”das Bestehen und Nichtbestehen von Sachverhalten” / ”the existence and non-existence of atomic facts” are synonyms, with a meaning that is the same. Thus ”die Sachlage” / ”the facts” is going to be substituted by ”das Bestehen und Nichtbestehen von Sachverhalten” / ”the existence and non-existence of atomic facts” in paragraph 2.203 ( , and so on .. ! 4.25 .. ).

”The picture is a model of reality”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Model of reality” (2.12)  throughout the correspondence theory  –  applying it in ”u – language”.

”The picture depicts reality by representing a possibility of the existence and non-existence of atomic facts”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Recall the detemination of ”reality”* (2.06) , and substitute ”it”* here (2.201)  by ”the existence and non-existence of atomic facts”.

”The picture represents a possible state of affairs in logical space”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

The picture  c o n t a i n s  the  p o s s i b i l i t y  of the state of affairs which it represents”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , ! 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , ! 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Let us remember here the synonyms in paragraph 2.11 , and perhaps look at the original text.

Das Bild  e n t h ä l t  die  M ö g l i c h k e i t  der Sachlagedie es darstellt”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , ! 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , ! 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Hence, in my book, by substituting ”the facts” with ”the existence and non-existence of atomic facts” we get, can conclude :

The picture  c o n t a i n s  t h e  p o s s i b i l i t y  of  the  existence  and  non-existence  of atomic facts”. (2.11 + 2.203)

And here (2.11 + 2.203 + 3.02 + ! 4.25)  it is not only as if for fun to compare original text in German with translations, but to show what is the case. By original text we get, can conlude :

Das Bild  e n t h ä l t  die  M ö g l i c h k e i t  das  Bestehen  und  Nichtbestehen  von  Sachverhalten, die es darstellt”. (2.11 + 2.203)

(The form ”.. das Bestehen und ..” (2.11 + 2.203)  may be not right according to german grammar, anyway here is  the thought essential. )

The thought contains the  p o s s i b i l i t y  of the state of affairs which it thinks. What is thinkable is also possible”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

What’s ahead !  Here (2.11 + 2.203 + 3.02 + ! 4.25)  is already a clue, why the consistency of PToL must to be shown. And also a clue why Wittgenstein’s ”fundamental thought” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  is what it is. In a well-formed proposition as ”a picture of reality” (4.01)  independence  m u s t  still stand. For the sake of correspondence theory to be further consistent.

Thus its ! s t a t e  changes : Independence becomes or turns out so that ”logical forms” cannot be expressed, said by the means of any logic(al method) ”.. beforehand .. on one occasion ..” (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 5.47).

If both independence and relation must stand, independence being the necessary first, between ”u – language” and reality, then the totality of ”pictures of reality” (4 , 4.001 , 4.06)  are undecided. In fact, not a single ”picture of reality” can be derived.

”I conceive the proposition  –  like Frege and Russell  –  as a function of the expressions contained in it”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”No proposition can say anything about itself, because the propositional sign cannot be contained in itself (that is the ”whole theory of types”)”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , underline continues (3.333) )

”A function cannot be its own argumentbecause the functional sign already contains the prototype of its own argument and it cannot contain itself ..”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

What ”no proposition can say .. about itself ..” (3.332)  i s ”the sense .. about itself” (3.332 , 4.2) , just because every (well-formed) proposition ”.. already  c o n t a i n s .. the possibilities of the existence and non-existence of atomic facts” (2.11 , 2.203 , 3.332 , 3.333 + 4.2) , i. e. it  i s ! n o t  possible to a proposion to say ! (anymore) ”.. its agreement and disagreement with the possibilities of the existence and non-existence of atomic facts” (4.2). If it could, then indeeed a proposition should ”contain itself” in order to be able to ! compare itself with that ”already contains”. I f  this ”contain itself” possible, t h e n  correspondence theory of truth would contradict its spitit, essence ! let alone correspondence theory would be driven to real contradiction, and also the law of identity would be broken  –

”.. If, for example, we suppose that the function F(x) could be its own argument, then there would be a proposition ”F(F(fx) )” , and this outer function F and the inner function F must have different meanings ; for the inner has the form φ(f x) , the outer the form ψ(φ(f x)). Common to both funktion is only the letter ”F” , which by itself signifies nothing. ..”. (3.333)

As a laymen’s example maybe such ”experiment” , that would it be possible a definite circle contain itself so that both circles, the outer and the inner, be the same, have the same (value of) surface area or the same size, dimension of  perimeter? I think not.

The spirit, essence of correspondence* theory is not that (of solipsism, that) the valid language of it* contains reality, to which then propositions are to be compared ! by the language itself .. to itself .. to .. .

”A proposition presents the existence and non-existence of atomic facts”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Recall the self-referential, by independence (2.024)  possible, determination of ”reality” throughout the correspondence theory of truth ( (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  2.221 , 2.222 , 4.031).

Here ”a proposition presents .. the reality” (2.06 + 4.1) , i. e. a proposition in guestion is well-formed as ”a picture of reality” (4.01)  b y  presenting  b o t h .. ”.. the existence  a n d  non-existence of atomic facts” (4.1) , s i n c e  ”BOTH – AND”  must be possibble in order a proposition .. ”.. c a n  be true  o r  false ..” (4.06). IF  there is ! not yet a single ”true or false” proposition, T H E N  to have ”true or false” propositions, b o t h  ”true”  a n d  ”false”  m u s t  be possible in order to .. e i t h e r  truth value ”true”  o r  ”false” can be fulfilled, actualize. B o t h  ”the agreement with reality”  a n d  ”the disagreement with reality” of ”the sense” of ”a proposition” must be possible in order to ”.. the agreement or disagreement of .. sense with reality ..” (2.221 , 2.222 , 4.031)  can be fulfilled, actualize.

”The sense of a proposition is its agreement and disagreement with the possibilities of the existence and non-existence of atomic facts”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Let’s remember that the meaning of the term ”sense” has two sides, layers. The first is that of trivial, overall on behalf of (existence of) the meaningful language. Paragraph 4.2 says the second : How a (well-formed) proposition assert ”.. the agreement or disagreement of .. sense .. with reality ..” (2.22 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.2)  so that the ”truth or falsity” of a proposition in question can be provable (2.223). And ! recall, that this not trivial second truth-  and proof-theoretical meaning of the ”sense” is expressed in ”u – language” modelling, simulating the relation between ”u – language” and ”reality” , as it is valid throughout the logic of correspondence theory of truth. And ! recall, which is the case with paragraps (2.11 + 2.203). Here / 4.2  it is again something to place / (2.11 + 2.203 + 4.2)  in between : ”The sense of a proposition is its agreement and disagreement with the ”proposition in itself containing” possibilities of the existence and non-existence of atomic facts” (2.11 + 2.203 + 4.2).

So, what ”no proposition can say .. about itself ..” (3.332)  i s  the truth-  and proof-theoretical ”.. sense .. about itself ..” (2.18 , 3.13 , 3.332 , 4.022 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 4.2).

”If the elementary proposition is true, the atomic fact exist ; if it is false the atomic fact does not exist”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Ist der Elementarsatz wahr, so besteht der Sachverhalt ; ist der Elementarsatz falsch, so besteht der Sachverhalt nicht”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

If we now compare paragraphs 2.11 , 2.203 and 4.25 , original text in German being again most convincing, w h a t  is the conclusion of this (2.11 + 2.203 + 4.25)  reading ?  –  Focus on the paragraph 2.203.  –  W h a t  ”Das Bild enthält?

”Das Bild stellt die Sachlage im logischen Raume, das Bestehen und Nichtbestehen von Sachverhalten vor”. (2.11)

”Das Bild enthält die Möglichkeit der Sachlage, die es darstellt”. (2.203)

”Ist der Elementarsatz wahr, so besteht der Sachverhalt ; ist der Elementarsatz falsch, so besteht der Sachverhalt nicht”. (4.25)

If you ask me, the result of (2.11 + 2.203 + 4.25)  reading is ; let it be first, consequently in German  –

Das Bild  e n h ä l t  d i e  M ö g l i c h k e i t  ”der Wahrheit  u n d  der Falschheit  der Elementarsätze””. ( (2.11)  →  2.203  ←  (4.25) ).

And in Englisch the conclusion of this ”equation” ( (2.11)  →  2.203  ←  (4.25) )  is  –

The picture  c o n t a i n s  the  p o s s i b i l i t y  of  ”the truth  a n d  falsity of the elementary propositions””.

”The truth-possibilities of the elementary propositions mean the the possibilities of the existence and non-existence of the atomic facts”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Thus / 4.3  one can add ( (2.11)  →  2.203  ←  (4.25 + 4.3) )

”A proposition is the expression of agreement and disagreement with the truth-possibilities of the elementary propositions”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

This 4.4 is the definition of well-formed proposition throughout correspondence theory, without saying what ”a proposition” contains, which is the object of ”the expression of agreement and disagreement” , and is the way to Wittgenstein’s ”fundamental thought” (4.0312).

”The truth-possibilities of the elementary propositions are the conditions of the truth and falsehood of the propositions”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Recall, the situation in the beginning, that there where not yet a single proposition (expressed) in ”u – language” , which can be said to be consistent and provable ”true or false”. The situation was ! in fact in the beginning that there where not yet a single proposition (expressed) in ”u – language” to devote any truth value at all : Since the independence-relation between ”u – language” and reality. Hence, when Wittgenstein says ”.. reality must therefore be completely descriped by the proposition ..” (4.023) , it is actually a question ! of all possible truth values / (4.46) ; not only propositions as ”pictures of reality” (4.06) , but ”the sense of a proposition is its ..” (4.2)  all possible truth values.

”Among the possible groups of truth-conditions there are two extreme cases. In one of these cases the proposition is true for all the truth-possibilities of the elementary propositions. We say that the truth-conditions are tautological. In the second case the proposition is false for all the truth-possibilities : the truth-conditions are contradictory. In the first case we call the proposition a tautology ; in the second a contradiction”. (4.25 , 4.3 , 4.41 , 4.46 , 5 , 5.01)

Thus, if we add 4.41 to our ”equation” ( (2.11)  →  2.203  ←  (4.25 + 4.3 + 4.41) ) , then the conclusion can be said, simply  –

The picture  c o n t a i n s  the  p o s s i b i l i t y  of  i t s  truth  a n d  falsehood”.

Thus, the essence of a well-formed proposition throughout correspondence theory is that it contains the possibility, ! all the possibilities, of ”truth and falsehood” of itself.

”The expression of the agreement and disagreement with the truth-possibilities of the elementary propositions expresses the truth-conditions of the proposition. The proposition is the expression of its truth-conditions”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Here it is to repeat the paragraph 3.318 to get the almost final meaning of ”the existence of an internal relation” (4.125)  –

”I conceive the proposition  –  like Frege and Russell  –  as a function of the expressions contained in it”. (3.318)

When paragraps 3.318 and 4.431 are placed and read together, side by side, the result is  –

”.. The proposition .. is .. a function .. of  i t s  truth-conditions .. c o n t a i n e d  in it” (3.318 + 4.431).

In original text, in German the result will be, I do not write anything but the essential, without any dots in between  –

Den Satz fasse ich als funktion der in  i h m  e n t h a l t e n e n  Wahrheitsbedingungen auf” (3.318 + 4.431).

”Propositions are truth-functions of elementary propositions. (An elementary proposition is a truth-function of itself.)”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”The elementary propositions are the truth-arguments of propositions”. (1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.125 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

That is the truth values of propositions depend on truth values of ”the truth-arguments of propositions” (4.46 , 5 , 5.01).

Hence, the final meaning of ”the existence of an internal relation” (4.125)  will be a ”equation”  –

The picture  c o n t a i n s  the  p o s s i b i l i t y  of  ”the truth  a n d  falsity  of the truth-arguments of the picture itself ”” ( ( (2.11)  →  2.203  ←  (4.25 + 4.3 + 4.41 + 5.01) ).

But, if .. ”the picture contains the possibility of its ”truth and falsehood”” .. then the question hanging around must to be answered is  –

9 .     The consistency of picture theory / (4.0641)

If already under ”independence” (2.024 , 4.061)  one wonders how to bypass ”it” in order to (rescue) correspondence theory to be applicaple, and also its consistency not to be a thing of faith, now the challenge may seem overwhelming. Independence must stand, otherwise correspondence theory is not consistent. But now, with ”the existence of an internal relation” (4.125) , in order to be possible to prove a proposition ”truth or false” ,  we .. ! re-encounter the question of consistency.

It is really to show , ! prove that the correspondence theory of truth is consistent. Both independence and connexion, conjunction have to stand.

How to bypass that a well-formed proposition contains the possibility of both ”truth and falsehood” of itself ?  –  What is a clear contradiction!  –  Are we not up to here (in) quagmire.  –  How on earth a contradiction can circumvent ! itself.

Anyway, the trick is not at all so strange. Instead of saying ”falsehood” , one can say .. ”the truth of an another proposition”. Hence we get  –

A well-formed proposition contains the possibility of both ”truth” of itself  a n d  the ”truth” of an another proposition.

”The proposition determines a place in logical space : the existence of this logical place is quaranteed by the existence of the constituent parts alone, by the existence of the significant proposition”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641 , underline continues (3.411) )

Recall  –  ”a place in logical space” throughout correspondence theory.

”The propositional sign and the logical co-ordinates : that is the logical place”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

”The geometrical and the logical place agree in that each is the possibility of an existence”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

”Every proposition must already have a sense ; assertion cannot give it a sense, for what it asserts is the sense itself. And the same holds of denial, etc”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

”One could say, the denial is already related the logical place determinated by the proposition that is denied. The denying proposition  d e t e r m i n e s  a logical place  o t h e r  than does the proposition denied. The denying proposition determines a logical place, with the help of the logical place of the proposition denied, by  s a y i n g  that  i lies  o u t side the latter place. That one can deny again the denied proposition, shows that what is denied is already a proposition and not merely the preliminary to a proposition”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

”.. The denying proposition  d e t e r m i n e s  a logical place  o t h e r .. with the help of the logical place of the proposition denied, by  s a y i n g  that  i t  lies  o u t side the latter place ..” (4.0641).

So  –  ”.. a place in logical space .. is the possibility of an existence .. a logical place other ..” (3.4 + 3.411 + 4.0641) , when ”a sense” of a ”proposition” is denied, that is to say ”.. the agreement .. of its sense with reality ..” (2.221 , 2.222 , 4.031)  is denied by the denying ”proposition” itself. For example proposition ”Finland is not a kingdom” denies itself the truth of ”its” positive form / ”Finland is a kingdom”.

What is the trick in this (notwithstanding its numerical weight pivotal) paragraph 4.0641 to overcome, erase the abovesaid    contradiction    ?

H o w  –  ”.. a logical place  o t h e r ..” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641) , i. e. an o t h e r  ”.. proposition with a sense” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4 , 4.064 , 4.0641)  i s  the key correspondence theory to be correct ?

An another proposition  –  ”.. a logical place other ..” (4.0641)  –  is necessary. Otherwise it would be not possible to say, assert a proposition to be ”true  o r  false” , i. e. t o ! d e n y  the truth of a proposition.

The key, plain and (beautiful) simple, is that the ”truth” of an another proposition  r e p r e s e n t s, is an exression or a manifestation of the  p o s s i b i l i t y  of a(nother) proposition to be ”false”.

Recall part 6. (of my paper).

So  –  ”.. a place in logical space .. is the possibility of an existence .. a logical place other ..” (3.4 + 3.411 + 4.0641) , when the possibility of ”falsehood” of a proposition is in question.

Hence, ”.. a logical place other .. with the help of the logical place of the proposition denied ..” (4.0641) is an expression of self-reference, that is ”the proposition denied”  r e f e r ( e n c e ) s  throughout  ”i t – self”  t o ”a logical place  o t h e r” , in order to be possible ”falsehood” by the ”truth” of that ”logical place other” , which ”.. lies outside the latter place” , i. e. ”.. outside .. the proposition denied ..” (4.0641).

”Outside” , that is to say  –  independent.

Recall, by the logic of correspondence theory, the consequence, if there is not ”something” in reality which the ”sense” of the ”false” proposition agrees not (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031) ; which necessary ”something” is expressed by another, ! ”true” proposition / ”.. its sense .. in the agreement .. with reality ..” (2.221 + 2.222).

Recall  –  the correspondence theory of truth as a truth theory of (ontological) realism.

The consequence would be that there is ”nothing” in reality which the ”sense” of the ”false” proposition agrees not, i. e. the ”false” proposition” expresses nothing but what is the ”truth” in the whole reality !

If a ”false” proposition is an expression of the ”truth” of the whole reality, then  t h i s  –  ”.. contradiction fills the whole logical space and leaves no point to reality ..”. (4.463)

”The truth of tautology is certain, of propositions possible, of contradiction impossible. (Certain, possible, impossible : here we have an indication of that gradation which we need in the the theory of probability.)”. (4.464)

What is then to conclude from the ”.. logical necessity ..” (6.375) , that the ”truth” of an another proposition  r e p r e s e n t s, is an exression or a manifestation of the possibility of a(nother) proposition to be ”false” ?  To conclude from the point of view of  ”the aim of the book” (Preface / (4.112 , 4.114) ) , i. e. in the last line to express ” the totality of propositions” , which ”can be true or false” as ”pictures of reality” (Preface / ( (3 , 3.12 , 4)  ←  4.001  ←  (4.06 , 4.112 , 4.114) ) ).

To conclude, that Wittgenstein’s aim, effort cannot succeed. Why not?  –

”The totality of propositions” , which provable ”can be true or false” as ”pictures of reality” (4.001 , 4.06)  is actually ”the totality of propositions” , which provable ”can be true” , and  i s  a totality, which ! i n clude ”propositions”* , which  e x clude  the expression of ”each other”*  B Y  R E P R E S E N T I N G ”EACH  O T H E R ’ S”*  POSSIBILITY  TO  BE  ”FALSE : ”The totality of propositions” , which (provable) ”can be true or false” as ”pictures of reality” (4.001 , 4.06)  cannot be said, ”cannot be represented” (4.0312).  –  If law of noncontradiction stands. Or even notwithstanding of that law, since from a ”true” propostion one cannot derive a ”false” one , i. e. this well-formed ”the totality of propositions” include ”propositions”* , which ! contradict ”each other”* , ! b u t .. which contradiction .. ”.. cannot be said” (4.1212) , i. e. !  a l s o  the  n o n – contradictory this well-formed ”the totality of propositions .. cannot be said” (2.18 , 4.001 , 4.06 , 4.12 , 4.121 , 4.1212).  –  (Cf. Gödel’s second incompleteness theorem.  –  Suppose, you can say this ”non-contradictory” .. and you are in a situation that not a single well-formed ”proposition” can be ”false” , i.e. all well-formed ”propositions” are necessarily ”true” , i. e. ! ”tautologies” .. and so ! picture theory / correspondence theory fails as a theory of contingency. )

This (abovesaid) is not to say that every well-formed proposition exclude every other, but there are ”anumerical” (4.128)  sets of propositions, which comport with, fit together ( , and perhaps these ”sets” are not ”without number” (4.128)  if .. P = NP ..).

So, ergo : What is the trick to bypass that a well-formed proposition contains the possibility of both ”truth and falsehood” of itself ?  –  The trick is that  –

The well-formed ”propositions”* as ”.. pictures of the reality” (4.01 , 4.06)  show, point ”.. from within through ..” (4.114) ! ”t h e m selfs”*  o u t side of  ”t h e m selfs”*  l y i n g  AN O T H E R  WELL – FORMED  ”PROPOSITIONS”* .

That is to say, that  –

WELL – FORMED  ”PROPOSITIONS”*  ARE  ”.. from within through ..” (4.114) ! ”T H E M – SELFS”*  INDEPENDENT  OF  ”EACH  OTHERS”* .

It is already in the beginning of Tractatus when said this fact of the logic of the correspondence theory of the truth : If expressed ”in logical space” of correspondence theory + the three laws of (classical) logic, applied in ”u – language” , then ”the world” constitutes .. in the end of ”ladders” .. as a totality of anumerical” well-formed ”propositions”* independent of ”each others”* (1.13 , 2.06 , 2.061 , 2.061 , 2.063 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.12 + 3.12 , 4.001 , 4.06 , 4.128 , 6.54)  –

”States of affairs are independent of one another”. (1.13 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 3.12 + 3.12 , 4.06)

”From the existence of one state of affairs it is impossible to infer the existence or non-existence of another”. (1.13 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 3.12 + 3.12 , 4.06)

Thus, the actual world , i. e. ”the world .. that is the case” (1)  by the use of methods of natural science (6.53) , is a (eternal jigsaw) puzzle formulated, put together ”piece” by ”piece” , little by little ; throwing ”false positives” out.

Eternal jigsaw puzzle even if ”the world” as ”facts in logical space” (1.13)  of correspondence theory + the three laws of (classical) logic applied in ”u – language” may be, or rather ! is to be, seen ”sub specie aeterni” as existence of (eternal) platonic ”whole” (3.42 , 6.45).

That independence” is to say, t h a t  –

THE  TOTALITY*  OF  THESE  WELL – FORMED  ”PROPOSITIONS .. CANNOT  BE  SAID” , IT*  I S  ”ANUMERICAL / W I T H O U T  NUMBER”  BY  ANY  MEANS  OF  LOGIC  ”.. BEFOREHAND .. O N  ONE  OCCASION ..” (2.18 , 3.12 + 3.14 , 4.001 , 4.0312 , 4.06 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 5.47 , 6.4321).

The question was about the consistency of picture theory / correspondence theory. Ergo, what is the answer, are the answers ?

Is the correspondence theory of truth, and thereby picture theory, consistent ?  Yes  –  it is, they are.

That ”anumerical”  is to say, t h a t  –

WELL – FORMED  ”PROPOSITIONS”*  EXCLUDE  (by ”their”* logical nature)  THE  EXPRESSION  OF  ”EACH  OTHERS”*  by any means of logic ”.. beforehand .. on  o n e  occasion ..” (5.47).

The question was about the consistency of picture theory / correspondence theory. Ergo, what is the answer, are the answers ?

Is the correspondence theory of truth, and thereby picture theory, consistent ?  Yes, it is ; they are. To wit, the way independence stands, alonside connexion or conjunction between ”u – language” and reality, is ! just that all ”logical forms” cannot ”.. be said beforehand .. on one occasion ..” (2.18 , 4.128 , 5.47).

The necessary condition of independence of the correspondence* theory of truth, to be consistent, stands  a l o n g s i d e  i t s*  sufficient condition, i. e. ”the existence of an internal relation” (4.125)  B Y  WAY  OF  –

THE  TOTALITY  OF  PROPOSITIONS”  A S  ”PICTURES  OF  REALITY”  IS  UNDECIDED. (4.001 , 4.06)

Thus, by way of this (2.18 , 3.12 + 3.14 , 4.001 , 4.0312 , 4.06 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 5.47 , 6.4321) , the correspondence theory is coherent, correct and applicaple.

And if some here is (some kind of) paradox, it may the logical fact that correspondence theory is coherent just because ! its coherency cannot be proved by derivying all (throughout it) provable ”true or false” propositions .. ! just because of  t h i s ”derivying”  w o u l d  lead  non – coherency.

Also it may be a reason of (some kind of) paradox or ”mystical” , that at the same when ”the totality of propositions” as ”pictures of reality” is undecided one can be convinced of the logical fact that there are ”propositions” , which are necessarily ”true” : If not, then there is ”nothing” in reality which the ”sense” of the ”false” proposition agrees not, and a ”false” proposition would be an expression of the ”truth” of the whole reality.

The undecidable result of ”propositions” , that can be provable ”true or false” is interrelated with the result that there are, exist ”truths” , which are ”.. inexpressible .. cannot put into words” (4.1212 , 6.552). A result which in my book resembles Kurt Gödel’s firts incompleteness theorem in 1931, and then few years later in 1936, Alain Turing’s negative result of Entscheidungsproblem.

Only what you have to do to get this undecidable result is to suppose that the correspondence theory of truth with the laws of (classical) logic is right, sufficient to conclude in the end of the analysis the existence of ”truths” , which are ”.. inexpressible .. cannot put into words .. beforehand .. on  o n e occasion ..” (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.47 , 5.55 , 5.551 , 5.5571 , 6.552 ) , i. e. ! these ”truths” are not be said forever undecidable, but there are, will be (allways) ”truths” to be decided.

Recall, that Wittgenstein’s aim  –  ”.. to draw a limit .. to the expression of thoughts ..” (Preface)  –  was to decide a priori in logic (5.55 , 5.551 , 5.552) , by its means, the question of ! ”.. the form of  a l l  propositions ..” (4.001 , 5.47)  which provable and consistent ”.. can be true or false ..” (2.18 , 3 , 3.12 , 4 , 4.06 , 4.211 , 5 , 5.01) ; throughout the logic of correspondence theory (2.024 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.061) , by the laws of (classical) logic.

”It is clear that everything which can be said beforehand about the form of all propositions at all can be said on one occasion ..”. (5.47 , 5.551 , 5.552 , 5.5521)

”Our fundamental principle is that every question which can be decided at all by logic can be decided off-hand. (And if we get into a situation where we need to answer such a problem by looking at the world, this shows that we are on a fundamentally wrong track.)” (5.47 , 5.551 , 5.552 , 5.5521)

”The ”experience” which we need to understand logic is not that such and such is the case, but that something is ; but that is no experience. Logic precedes every experience  –  that something is so. It is before the How, not before the What”. (5.47 , 5.551 , 5.552 , 5.5521)

”And if this were not the case, how could we apply logic? We could say : if there were a logic, even if there were no world, how then there be a logic, since there is a world?” (5.47 , 5.551 , 5.552 , 5.5521)

Paragraph 5.5521 is a kind of ! ”koan” , with a positive (logical) meaning / ”.. since there is a world ..” (5.5521)  expressed by the logic of correspondence theory by the fact that ”the totality of propositions” as ”pictures of reality” is undecided ; and ! thereby to show, not only the possibility of ”true or false” propositions but the (necessary) existence of ”true” propositions as representives that ”.. the world ..is”  (6.44 , 6.522).

And so, although his effort fails .. ! throughout just this failing .. Wittgenstein shows the ! necessary ! ! possible existence of ”truths” , and conclude (in my book) with a sense of humour  –

”For an answer which cannot be expressed the question too cannot be expressed. The riddle does not exist. If a question can be put at all, then it can also be answered”. (6.5 , 6.51)

”Scepticism is not irrefutable, but palpably senseless, if it would doubt where a question cannot be asked. For doubt can only exist where there is a question ; a question only where there is an answer ; and this only where something can be said”. (6.5 , 6.51)

To wit, the fact that ”.. The riddle does not exist ..” (6.5) , that is to say ! since ”.. the world .. exists” (5.5521 , 6.44) , be it ”mystical” or not, is precisely because of what Wittgenstein have asked, answered and thus anyway said  –  with extra vigour of denying ”the said”.

10 .     ”The logical forms are anumerical ..” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)

Wittgenstein’s ”fundamental thought” (4.0312)  with more respect to his doctrine of ”of the substance of the world”  –

Objects form the substance of the world. Therefore they cannot be compound”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

Recall : ”The facts in logical space are the world”. ( (1.13)  ←  2.021  →  (3.12 + 3.14 , 4.06 , 5 , 5.01) )

Recall, ”the facts in logical space” are to be constructed ”in logical space” of the correspondence theory of the truth. (1.13  →  (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223)  →  (3.12 + 3.14 , 4.031 , 4.06) ) , with the laws of (classical) logic. So, there is not a single ”fact” yet, until ”we make ourselves pictures of facts” (2.1) , and the fact that ”the picture is a fact” (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)  simply because to show ! the possibility of facts existing in reality of (ontological) realism  p r e s u p p o s e s  to show the possibility of ”pictures of facts” , i. e. pictures of the reality” ( ( (1 , 1.1 , 2.024 , 2.06 , 2.063)  ←  3.12 + 3.14 , 4.06  4.061).

Hence, ”the facts” in question are all propositions, which ”can be true or false” throughout the logic of the correspondence theory ; consistent and provable (3.12 + 3.14 , 4.06 , 4.211 , 5 , 5.01)

Hence, ”the substance” in question is for these well-formed propositions.

”The simple signs employed in propositions are called names”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

The name means the object. The object is  i t s  meaning. (”A” is the same sign as ”A”)”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

”The postulate of the possibility of the simple signs is the postulate of the determinateness of the sense”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

”Only the propositon has sense ; only in the context of a proposition has a name meaning”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

Thus  –  ”.. the simple signs is the postulate of the determinateness of the sense .. of a proposition ..” (3.23 + 3.3).

Recall that abovesaid already concers ”a fact” , i. e. ”a proposition” as ”a picture of reality” (3.12 + 3.14 , 4.01 , 4.06) , that is to say ”.. not merely the preliminary to a proposition” (4.064 , 4.0641) ; not anymore a question of the conditions of an arbitrary (declarative) sentence representing the first layer of  ”the substance of the world” (2.021)  to be well-formed proposition  throughout correspondence theory + the laws of (classical) logic, but what it is to be a  well-formed proposition  –

”The sense of a proposition is its agreement and disagreement with the possibilities of the existence and non-existence of atomic facts” (4.2).

So, what is the place in pragraph 4.2 where ”.. the simple signs .. postulate .. the determinateness of the sense” (3.23) ?

The place where ”objects” as ”simple signs” , that is ”their” simple meanings (2.021 , 3.202 , 3.203) , are situated, i s  –  ”.. with the possibilities of the existence and non-existence of atomic facts” (4.2).

AND  NOW .. let us to recollect ! the pivotal thing of the logic of correspondence theory when the place of  ”the existence of an internal relation” (4.125)  is in question :

Objects contain the possibility of all states of affairs”. (2.014 .. 4.2 .. 5.01)

Not to repeat all that ’cavalcade’ of Wittgenstein’s paragraps, what I have said in chapter 8. , but only the last conclusion to see, comprehend the role of the ”objects” , first in the determination of well-formed propositions as ”pictures of the reality (4.06) , and then, secondly in the context of Wittgenstein’s ”fundamental thought” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  –

The picture  c o n t a i n s  the  p o s s i b i l i t y  of  ”the truth  a n d  falsity  of the truth-arguments of the picture itself”” ( ( (2.11)  →  2.203  ←  (4.25 + 4.3 + 4.41 + 5.01) ).

The name occurs in the proposition only in the context of the elementary proposition”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01 , underline with bolding continues (5.01) )

”Propositions are truth-functions of elementary propositions. (An elementary proposition is a truth-function of itself.)”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

”The elementary propositions are the truth-arguments of propositions”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

Thus, the question here to answer is : The role, meaning of the ”objects” in the derermination of well-formed propositions as ”pictures of the reality ( (4.06)  ←  3.3 , 4.23 , 5 , 5.01) ?

In my book the role, meaning of the ”objects” , as ”the substance of the world” ( (1.13)  ←  2.021  →  (3.12 + 3.14 , 4.06 , 5 , 5.01) )  is clearly that of  –

The  p o s s i b i l i t y  of ”the truth  a n d  falsity  of the truth-arguments of the picture itself””  i s  contained  i n ”the meanings of simple names” which constitute ”the  truth-arguments of propositions” ( (1.13)  ←  2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23  →  (3.12 + 3.14 , 4.06 , 5 , 5.01) ).

T h u s, ”the meanings of simple names” (2.021 , 3.202 , 3.203) , which are present ”.. in the proposition only in the context of .. the truth-arguments of propositions” (3.3 , 4.23 + 5.01a r e  e x p r e s s i o n s  of the  p o s s i b i l i t y  of ”the truth  a n d  falsity of the truth-arguments” (3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2).

”I call any part of a proposition that characterizes its sense an expression (or a symbol). (A proposition is itself an expression.) Everything essential to their sense that propositions can have in common with one another is an expression. An expression is the mark of a form and a content”. (3.31 , 3.311 , 3.318)

An expression presupposes the forms of  a l l  the propositions in which it can occur. It is the common characteristic mark of a class of propositions”. (3.31 , 3.311 , 3.318)

Why  –  ”an expression presupposes the forms of all the proposition in which it can occur ..” (3.311) ?

S i n c e : ”Objects contain the possibility of  a l l  states of affairs”. (2.014 , 2.0141)

And  s i n c e .. ! self-referring : ”The possibility of its occurrence in atomic facts is the form of the object”. (2.014 , 2.0141 , 2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

H e n c e, paragraps (2.014 , 2.0141)  are interrelated. They have to be read together, with help of forthcoming paragraps. To say that ”objects contain the possibility of all states of affairs” (2.014)  is to say concurrently, at the same time that ”objects contain the .. possibility of its occurrence in .. all state of affairs” ( (2.014 + 2.0141)  ←  2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

Recall that ”a proposition” as ”a picture of reality” (4.01)  must have ”internal relation” (4.125 , 4.1251)  to reality, i. e. ”relation” which is cointained in ”a proposition” itself, the ”external relation” being already occupied by independence, and ! thus, actually by definition, ”a proposition” as ”a picture of reality” contains ! necessarily all ”its” possible truth-values. By definition not only because of the determination of reality (2.06) , but already by definition of  the concept of ”truth” by correspondence theory. If a proposition or sentence has (to have) to itself contained relation to reality, it must by definition of the correspondence theory of truth have some truth-value, and since any truth-value cannot be beforehand excluded all truth-values must be present ( , including the possibility that ”truth-values” turn over, refute one another).

”I conceive the proposition  –  like Frege and Russell  –  as a function of the expressions contained in it”. (3.31 , 3.311 , 3.318)

T H U S, ”the meanings of simple names” (2.021 , 3.202 , 3.203)  a r e  e x p r e s s i o n s  of the  ALL the  p o s s i b i l i t i e s  ofthe truth  a n d  falsity of the truth-arguments of propositions” (2.014 , 2.0141 , 2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

The in my book (again) simple reason, why ”the substance of the world” is what is, is the undeniable fact that there is no language ! without ”meaning”* ; so that concept* is a common maker to all languages and thereby a good subject to contain.

S O, in total, to consummate : What is the role of ”objects” in the context of Wittgenstein’s ”fundamental thought” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) ?  –  In the context of fact, t h a t  –

WELL – FORMED  ”PROPOSITIONS”*  E X CLUDE  THE  EXPRESSION  OF  ”EACH  OTHERS”* .

In the context of fact, t h a t  –

”THE  TOTALITY  OF  PROPOSITIONS”  A S  ”PICTURES  OF  REALITY”  IS  UNDECIDED. (4.001 , 4.06)

”Objects I can only name. Signs represent them. I can only speak of them. I cannot assert them. A proposition can only say how a thing is, not what it is”. (3.221 , 5.55 , 5.5571)

”We must now answer a priori the question as to all possible forms of the elementary propositions. The elementary proposition consists of names. Since we cannot give the number of names with different meanings, we cannot give the composition of the elementary proposition”. (3.221 , 5.47 , 5.55 , 5.551 , 5.5511 , 5.5571 , underline continues (5.5571) )

”If I cannot give elementary propositions a priori then it must lead to obvious nonsense to try to give them”. (3.221 , 5.47 , 5.55 , 5.551 , 5.5511 , 5.5571)

What is the reason Wittgenstein to say  –  ”.. I cannot give elementary propositions a priori ..” (5.5571) ?

W h y  –  ”.. we cannot give the number of names with different meanings ..” ( (4.128)  ←  5.55) ?

W h y  –  ”.. it is senseless to speak of the number of all objects ..” ( (4.1272 , 4.128)  ←  5.55) ?

S I N C E , to the (total)  s e t ”of names with different meanings” (5.55)  would  i n h e r e  also ! the ”names” , WHICH  CONSTITUTE  the  p o s s i b i l i t i e s  of ”the truth  a n d  falsity of the truth-arguments of propositions”  A N O T H E R ! ”l o g i c a l  forms” (4.128)  –  ”.. a logical place  o t h e r ..” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641)  –  that is  the ! ”.. propositions .. w h a t .. c a n n o t  be said” (2.022 , 2.023 , 2.18 , 4.124.1214.1212 , 4.128).

Ergo, if the (total) set ”.. of names with different meanings .. the truth-arguments of propositions .. cannot put .. into words ..” (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.221 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.522) , t h e n  the (total) set of propositions, that can be provable ”true or false” is not possible to say (2.18 , 4.001 , 4.0312 , 4.06 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 ,  4.128 , 6.4321).

”The sense of a proposition .. being .. a picture of reality .. is .. inexpressible ..” (4.01 , 4.06 , 4.2 , 6.522).

Thus, even if it would be possible ”.. the propositional sign .. be contained in itself ..” (3.332) , it would be not possible ”.. the propositional sign .. be its own argument ..” , that is to say, be ”.. expression of the agreement and disagreement with the truth-possibilities of .. the truth-arguments of propositions” (3.332 , 3.333 , 4.431 , 5.01) , because the effort of ”the propositional sign”  t o  e x p r e  s  s ! its agreement with the truth-possibilities of  ! i t s  own truth-arguments”  WOULD  BY  ”.. l o g i c a l  necessity ..” (6.375)*  S H O W  ”.. A  LOGICAL  PLACE  O T H E R .. O U T SIDE ..” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641of this  e f f o r t , b e c a u s e  o f* the law of non-contradiction and the law of identity. So, it is an ”effort” that denies itself.  –  (You may look at appendix 1. )

And above said in fact agrees that said in paragraps 3.332 and 3.333 as a logical consequence of the pivotal fact of  throughout correspondence theory well-formed propositions are ! already  c o n t a i – n i n g  their ”truth-conditions” , since  –

”.. If, for example, we suppose that the function F(x) could be its own argument, then there would be a proposition ”F(F(fx) )” , and this outer function F and the inner function F must have different meanings ; for the inner has the form φ(f x) , the outer the form ψ(φ(f x)). Common to both funktion is only the letter ”F” , which by itself signifies nothing. ..”. (3.332 , 3.333)

But, what is then .. if anything .. in the fact that a valid ”language” / ”u – language”* by correspondence theory of ”truth” with the laws of (classical) logic is undecidable, i. e. cannot be derived in ”its”* totality by any means of logic ! that Wittgenstein calls  –

11 .     ”Das Mystische” / ”The mystical” (6.44 , 6.45 , 6.522)

In the beginning of my paper I said the reason why Wittgenstein’s aim ends up ! ”Das Mystische” / ”The mystical” (6.44 , 6.45 , 6.522)  to be that the logic of correspondence theory* , ”the facts” being based on it* , ”cannot be represented” (4.0312) , and ! nevertheless it* is correct .. j u s t  because of ! (4.0312) , i m p l y i n g .. ”truths” , that are ”.. inexpressible .. cannot .. put into words” (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321 , 6.552).

Anyway, it is not quite so, the reason why Wittgenstein’s aim ends up to ”.. the mystical feeling” (6.45). It is rather and ! more a question of the ”limited whole” , an intertwined question with ”limited whole”.

”Not how the world is, is the mystical, but that it is”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

”The contemplation of the world sub specie aeterni is its contemplation as a limited whole. The feeling that the world is a limited whole is the mystical feeling”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

”There is indeed the inexpressible. This shows itself ; it is the mystical”. (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321  →  (6.44 , 6.45 , 6.552) )

However, Wittgenstein says, reminds nothing of ! the cause* , the  m a d e – up of the ”limited whole” :

”The contemplation of the world sub specie aeterni is its contemplation as a limited whole .. is the mystical feeling” ( ( (1.13)  →  3.12 + 3.14 , 3.42 , 4.001 , 4.06)  ←  6.45 )  i s  made up throughout the correspondence theory* + the laws of (classical) logic* ( (2.222 , 4.031) + (2.21 , 3.203 , 4.211) ).

Applying these things* to or in the ”u – languge” the conclusion will be that the ”u – language” , as containing, having ”from within” (4.114) , a relation to the reality, contains*  a l l  possible truth-values of propositions (possible to form) in theulanguage” (1.1 , 1.11 , 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11* , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203* , 3.02* , 3.318 , 4.1 , 4.25* , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) , and ! concurrently point at, refer  o u t s i d e* ! of the ”u – language” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641).  –  This ! virtual* incongruity is the gist of ”the mystical”.

Recall the fact : ” The facts in logical space are the world”. (1.13  ←  (6.44 , 6.45 , 6.522) )

Recall the fact what these ”facts” (1.13)  are, i. e. that they are ”propositions” as ”pictures of the reality” , and ! recall for what logical reason (they are) : ”Propositions can be true or false only by being pictures of reality” (1.13  →  (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  6.44 , 6.45 , 6.522).

And thirdly, recall the fact that ”the facts in logical space ..” are constructed ”in logical space” of the correspondence theory* of the truth (1.13  →  (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223)  →  (3.12 + 3.14 , 4.031 , 4.06) ) , with the laws of (classical) logic* ; by applying these* inulanguage” , which Wittgenstein calls  ”the substance of the world” (2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.002 , 4.031 , 4.0311) , i. e. ”the substance of the” all well-formed propositions as ”pictures of the reality” ( (1.1 , 1.13 , 2.06 , 2.063)  ←  3.12 + 3.12 , 4.06). ”U – language” is ! simply the necessary (2.0211 , 2.0212 , 4.2211)  material, stuff ”.. from within .. we make ourselves pictures of facts” (2.1 , 3.12 + 3.12 , 4.001 , 4.06 , 4.114) , throughout the correspondence theory of truth + the laws of (classical) logic. It is the logic of correspondence theory, the first rule or in fact ! axiom of that theory of truth, which make to do ”.. ourselves pictures of facts” , i. e. ”pictures of reality” (1.1 , 1.11 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 4.06). The axiom is that of independence of the ”u – language” of the reality (1.12 , 2.021 , 2.024 , 2.06 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.061) , which says that if ”u – language” is not, in the first place, independent of reality, then correspondence theory will be in the case of a proposition to be ”true” a ! circular argument and in the case of a proposition to be ”false” a ! ! contradiction. All the same the axiom of independence raises immediately ! the question of the possibility of a proposition at all to be ”true or false” throughout correspondence theory. The question concerns to (how be able to) compare a proposition or what it represents with reality! If only independence stands, then ”to compare with reality” is prohibited : ”U – language” and reality cannot be expressed together, in order to be able to compare propositions* or what propositions of the ”u – language” represent* with reality and so to show them* ”true or false”.  It is a question of ”provability” ; (how) to prove a proposition ”true or false” , to prove that a proposition or what it represents agree or disagree with reality. Wittgenstein’s answer is PToL (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 ,  4.01 , 4.031 , 4.06).

Hence the abovesaid construction so, that the contingent ”truth or falsity” of a proposition can be proven, consistently (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.1 , 4.211 , 4.25 , 5 , 5.01). The conclusion of this ”make-up” of the well-formed propositions is the virtual, ”containing” and ”refer outside” , incongruity.

All the more, to take into account Wittgenstein’s aim (Preface / ( (3 , 3.12 , 4)  ←  4.001  ←  (4.06 , 4.112 , 4.114) ) ) , and its conclusion ; his ”fundamental thought” (4.0312 , 4.128 , 6.4321). If the first two parts of this paper where for, in by book, undeniable facts of Tractatus / PToL , then the abovesaid facts are undeniable facts of (trying to) comprehend the ”mystical” (6.44 , 6.45 , 6.522). Thus ”the mystical” is one aspect, point of Wittgenstein’s ”fundamental thought” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) , the impossibility to ”.. delimit .. the thoughts .. limit .. from within the thinkable” (4.112 + 4.114).

What is ”the mystical” , in my book book yet virtual, point in the fact that by means of any logic it is not possible to say, express ”.. beforehand .. on  o n e  occasion ..” all the propositions that can be provable and consistent ”true or false” (1.1 , 1.12 , 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 3.12 + 3.14 , 4.001 , 4.031 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.211 , 4.25 , 5.01 , 5.47 , 5.55 , 5.551 , 5.5571) ?

In order to fullfil ”the object of philosophy” (Preface / ( (3 , 3.12 , 4)  ←  4.001  ←  (4.06 , 4.112 , 4.114) ) ) , Wittgenstein has to determine the conditions of a proposition to be ”true or false”. He needs a theory of truth, determination of the concept of ”truth” ; correspondence theory* (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031). Accompanied by the laws of (classical) logic* (2.0233 , 2.02331 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 3.203 , 4.06 , 4.211 , 5.53 , 5.5303). To apply these* in ”u – language” tells what are the conditions of a proposition to be ”true or false” , i. e. the conditions of the propositions (possible to form) in the ”u – language” to be provable and consistent ”true or false”. And the last line of that ”applying” ( , which entire story I don’t repeat, ) tells inevitable, it is ”.. a logical necessity ..” (6.375) , that the conditions of these well-formed propositions* as ”pictures of reality” (4.06)  are such  t h a t  they* presuppose each others* (1.13 , 3.12 + 3.14 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 3.42 , 4.01 , 4.06) , BUT  IN  A  WAY  THAT  IT  IS  N O T  POSSIBLE , it is ”.. a logical impossibility” (6.375)  to  s h o w  a l l  these well-formed propositions* as ”pictures of reality” (4.001 , 4.06 , 5 , 5.01 , 5.47 , 5.55 , 5.551 , 5.5571). That well-formed propositions* presuppose each others* means actually that ! not a single such a proposition can be expressed, said ; it would ! as well necessitate another proposition, ”.. a logical place other ..” (1.13 , 3.12 + 3.14 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 3.42 , 4.01 , 4.06 , 4.064 , 4.0641) , which would then perhaps have further another proposition different than the first, and so on .. . As you may remember, the reason of that well-formed propositions* presuppose each others* is that they* , a proposition to another proposition, representi. e. substitute each others*  p o s s i b i l i t i e s  to be ”false” by that another proposition being ”true”. So that there is ”something” in reality (that is possible) to disagree with ; what a ”false” proposition represents do not agree (with that) what a(nother) ”true” proposition represents. Hence, it is ”.. a logical necessity ..” (6.375)  that these each others* ”true or false” – possibilities representing, substituting propositions* ”.. cannot be said” (4.1212)  s i n c e  they* d i s a g r e e  with each others* , and by law of non-contradiction  t h e y* e x c l u d e  the expression of each others* , which is the same as to say that from a ”true” proposition* it not allowed to derive a ”false” one* , even so (the existence of) a ”false” proposition* presupposes (the existence of) a ”true” one*.

So, Wittgenstein’s aim (Preface / ( (3 , 3.12 , 4)  ←  4.001  ←  (4.06 , 4.112 , 4.114) ) )  fails :

”The totality of propositions” as ”pictures of reality” in undecided. ( (4.001 , 4.06)  ←  2.18 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321 , 6.522)

B u t ”.. the mystical feeling” (6.45)  in that failior ?  It is already in Wittgenstein’s aim! It is already in the question to show, not only all propositions but a single proposition that can provable and consistent be ”true or false” throughout the correspondence theory of truth + the laws of (classical) logic. The cause of ”the mystical” is literally built-in to correspondence theory, in spite of standing, not depending of the laws of (classical) logic. To wit, I think that the laws of (classical) logic depends on the truththeory in question. If we suppose that correspondence theory hold true, then first independence is to be approved. If not approved, then we do not need any correspondence theory since at once, at the same time with a proposition* we have  b o t h  its* ”truth and falsehood”. If not independence stands , then at the same time by ”.. a proposition with a sense” (2.221 , 4 , 4.031)  there is also ! the reality present, ”a sense” to agree or disagree with (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031) , i. e. both to agree and disagree with reality are present. The mess, confusion is not only that ”truth and falsehood” / ”a sense” of a proposition ”to agree and disagree with reality” can be seen ! right away, i. e. there is no need ”to compare” , but (the mess is) ! also that to see the difference, differentiate ”a sense” of a proposition and reality. It is the question that ”something”* is in agreement and disagreement with ! ”itself”* ; the question of circular argument and contradiction.

But ! .. if ”we do not need any correspondence theory” , then we do not have any truth-values either. Perhaps any values at all. Still, here with Tractatus is not possible to avoid ! to make a difference ; not possible to avoid to concider that the correspondence theory stands, holds true. Thus, independence must stand, between language* and reality ; be it* ”u – language” , as Wittgenstein’s aim presupposes, or not. Thus, we seem to confront a puzzle. That independence is necessary to correspondence to be not (both) circular argument and contradiction  m i s match the possibility to prove the agreement or disagreement with reality what a proposition represents, since to compare what a proposition represents with reality is not possible. Yes, by independence correspondence theory of truth is not circular argument and contradiction. But ! yet, only by independence it is useless, in a nonworking condition, or we have to count on to independence as an axiom and .. draw lots consistent ”true or false” propositions. Still, as said, here with Tractatus is not possible to avoid to concider that the correspondence theory stands, holds true also with the possibility that the ”truth or falsehood” of a proposition is both consistent and provable. Thus independence between ”u – language” and reality is not enough. Hence, axiom of independence is relative to that there is something in common with ”u – language” and reality, which ”something in common” accomplish to compare ”u – language” and reality, i. e. to compare what a proposition represents with reality, and so to prove a proposition in question ”true or false” by showing, demonstrating the agreement or disagreement of the ”sense” what a proposition in question represents with reality (2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.01 , 4.031).  –  To be continue ..

In itself Wittgenstein’s ”fundamental thought” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  is not strange, enigmatic. That ”the logical forms are anumerical ..” (4.128) , i. e. that it is not possible to express all well-formed propositions by means of any logic ”.. beforehand .. on one occasion ..”. (5.47) , is consequent with the idea of correspondence theory as truth-theory of (ontological) realism. At least in my book correspondence theory presupposes (ontological) realism. And in order to this sine qua non to hold true it is not enough that the totality of propositions as ”pictures of reality” are undecided, but there must exist ”truths” , that are ”.. inexpressible .. cannot put into words” (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321 , 6.552). To wit these in ”u – language” existing ”truthswhich however ”.. cannot be said .. beforehand .. on  o n e  occasion ..” (4.1212 + 5.47)  by means of any logic represent the of any (human) mind, consciousness or whatsoever observation independent existing reality.

And, one may try to think any (human) mind, consciousness or whatsoever observation without some ”language”. These in ”u – language” unspeakable, but to the non-contradiction of the correspondence theory + the laws of (classical) logic necessary, ”truths” represent  the of ! ”u – language” independent existing reality ; which ! independence of reality of ”u – language” has to be shown in ”u – language” itseself, ”from within” (4.114).  –  How it is shown ?

Recall that when trying to fullfil his aim, throughout the correspondence theory + the laws of (classical) logic, Wttgenstein was forced to simulate, make a model of the valid relation between ”u – language” and reality. A simulation that has to be done ! in ”u – language” itself. In the beginning of the analysis of the valid relation between ”u – language” and reality there exists nothing else but ”u – language” , since in order to be (not circular argument and) non-contradictory ”u – language” must be independent of reality (1.1 , 1.11 , 1.12* , 2.0124 , 2.021 , 2.024* , 3.203 , 3.3 , 4.002 , 4.061). Hence in order to that independence to hold true it must to have its place also in that simulation, in the ”u – language” itself. So, what is the place* of that independence in the simulation, model of the valid relation between ”u – language” and reality ?  It* is ! n o w  the non-contradiction of that model to stand, by pointing out the impossibility of Wittgenstein’s aim to ”.. limit the thinkable .. from within ..” (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06 , 4.112 , 4.114). The totality of well-formed propositions* made by the correspondence theory + the laws of (classical) logic include members* which exclude each others. Thus, to say inversely ”.. there is .. a logical impossibility” (6.375)  to construct the totality of well-formed propositions. Any such effort would eventually ! to blow up by trying to enumerate propositions* , which exclude (to express) each others*. In other words the algorithm to ”.. make to ourselves .. the totality of .. pictures of reality” (2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.12 , 4.001 , 4.06)  would be, end up in infinite loop, run forever or if stops, then by contradiction.

Hence, no algorithm, manual to express ”the totality of .. pictures of reality” (4.001 + 4.06) , which represent the existence of the world. Hence, ”.. the world .. is” (6.44) , exists independent of the ”u – language”* ; expressed in ”it”* itself by ”truths” , that are ”.. inexpressible .. cannot .. put into words” (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321 , 6.552).

These in ”u – language” unspeakable ”truths”* represent the existence of the world simply by being ”true” propositions according to the correspondence theory (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) : ”They”* presuppose ”.. the world .. that .. is” (6.44) , to agree with.

So, if there is anything mystical from the point of view of the logic of the correspondence theory with the laws of (classical) logic in the undecidability of ”the totality of .. pictures of reality” (4.001 + 4.06) and in the existence of ”truths” , that are ”.. inexpressible .. cannot put into words” (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321 , 6.552) , what is then ”the mystical” (6.44 , 6.45 , 6.522) ?

“To see a World in a Grain of Sand
And a Heaven in a Wild Flower,
Hold Infinity in the palm of your hand
And Eternity in an hour.”
William Blake, Auguries of Innocence

Although a proposition may only determine one place in logical space, the  w h o l e  logical space must already be given by it”. ( (1.13 , 3.12 + 3.14 , 3.42 , 4.06)  ←  6.44 , 6.45 , 6.522)

Wittgenstein’s mysticism is that of well-known, to see ”All” in ”One”.  –  But, featuring by ! Logic.

To be continue ..

Appendix 1 :  ”The sense of a proposition” (4.2 , 4.46).

Appendix 2 :  The enumeration of paragraps used.

Epilogue

References

Täällä ollaan – Anymore off

Ongelmat  (pääosin)  ratkaistu.  –  Kiitos!

Ei tarvitse tehdä alusta alkaen uudestaan. Vaikka kirjoitusten osalta (osin) aihetta olisikin. Artikkeleita tarkoitus onkin korjata. Parhaani mukaan. Selkämmäksi!  –  (Ellen joitakin kokonaan poistaa. )

Tällä hetkellä kymmentä vaille vaille valmiina Tractatus ”ABC ..” – kirja.

Problems  (mainly)  solved.  –  Thank’s!

No need to redo from scratch. Although, perhaps with good reason concerning (some of) my writings.

Anyway I put at least my main thoughts and arguments in English. If not more than main points because of my not so good english.  –  So this will take some time.

Perhaps with heading Something about Wittgenstein ; adopted, picked up from Francesco Berto’s Gödel book ( , which I haven’t read).

I will also edit, modify layout. Instead of .. Lukijalle and Wittgenstein ”selvennyksiä” .. there is going to be  –  Johdanto and (in English) Preface.

Maybe also to Etusivu something in English.

So this will take some more time.  –  (I will first finish Tractatus ”ABC ..” – kirja , and there is ! quite a lot of ”do better” also elsewhere with my native language. )

 

Tractatus ”ABC ..” – kirja

–     totuus-  ja todistusteoreettisen tulkinnan aapinen.

Loogis-filosofisen tutkielman  lauseiden, myös esipuheen, alleviivaukset ja painotukset sekä  v ä l i – lyönnit minun. Kursiivit Wittgensteinin. Tractatuksen  ”pykäliin” viittaan luonnollisesti  numeroillaan.

A .     Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312)

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ; että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (4.0312 , 4.128 , 6.4321)

Mitä ovat ”tosiseikat” ? *

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3.12 , alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (3.14) )

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki on tosiseikka”. (3.14)

”.. Lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka” (3.12 + 3.14) .

Entä sitten ?  –  Tämän (3.12 + 3.14) ”tosiseikkaa” koskevan tosiseikan jälkeen.

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (4.06)

Olettaen (tuskin ☺ kovinkaan kaukaa haetusti) , että ”lause projektiivisessa suhteessaan maailmaan” merkitsee samaa, on yhtä kuin ”todellisuuden kuva” vastaukseksi kysymykseen* saadaan :

( ”Tosiseikat”  =  ”Vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (3.12 + 3.14 + 4.06) . )

Wittgensteinin ”perusajatus” voidaan siis kirjoittaa uudelleen.

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ; että mikään  e i  voi edustaa ”v a i n  lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” logiikkaa”. (4.0312 / (3.12 + 3.14 + 4.06) , 4.128 , 6.4321)

Wittgenstein sanoo ”perusajatuksensa” uudestaan ”pykälässä” (4.128) , sen ensimmäisessä lauseessa. ”Loogiset muodot” ovat juuri niiden ”lauseiden muotoja” , joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen.

Loogiset muodot ovat vailla lukua. Siksi logiikassa ei ole etuoikeutettuja lukuja ja siksi ei ole mitään oikeutettua filosofista monismia tai dualismia jne.”. (2.18 , 4.12 , 4.128)

Toisin sanoen, mikään logiikka  –  logiikan ”järjestelmä”  –  ei voi luetellä, ratkaista (vain) ”niitä ”lauseita”” / ”niiden ”lauseiden””  kokonaisuutta, joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen.

Sitä ”erityistä tapaa” , että ”sanat suhtautuvat toisiinsaniin , ettälause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”  –  ja näin ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden (totuusteoreettinen) ilmaisu  –  ”ei voi mikään logiikka edustaa” ; siis ! ei ratkaista, luetella tai konstruoida kaikkia ”loogisia muotoja” ( (3.12 , 3.14)  →  4.0312  ←  (4.06)  →  (4.128) ) .. ”.. e t u käteen .. yhdellä  kertaa ..” (4.5 , 5 , 5.01 , 5.47 – 5.471 – 5.4711 – 5.472 , 5.55 , 5.5571) .

Ja vielä kiteytys ”pykälässä” (6.4321) .

”Tosiseikat kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun”. (2.1 , 6.4321)

Ludwig Wittgenstein osoittaa  Loogis-filosofisessa tutkielman ”kuvateoriassa” tiettyyn totuusteoriaan so. ”totuuden” korrespondenssiteoriaan perustuen miten ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” / ”Wir machen uns Bilder der Tatsachen” (2.1 , 3.12 , 3.14 , 4.06)  voidakseen toteuttaa ”pyrkimyksensä” ratkaista Russellin paradoksin herättämä kysymys ! ”tosiseikkojen logiikasta” (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06) .

Wittgenstein osoittaa ”.. kaiken kuvauksen olemuksen ..” (4.023 , 4.06 , 5.4711) , sen miten  ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on mahdollinen   –  osoittaa sen, mitä minkä tahansa (mahdollisen)  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   edellyttää.

Ristiriidattomasti ja todistettavasti (4.25 , 5 , 5.01) , korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031) perustuen.

Kuitenkin juuri tästä ”lauseen” ristiriidattoman ja todistettavissa olevan ”totuuden tai epätotuuden” mahdollisuuden ! ”erityisestä tavasta” ( (3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  2.06 , 2.11 , ! 2.203 , ! 3.02 , 4.25 , 5 , 5.01)  seuraa mahdottomuus konstruoida logiikassa, a priori niitä ”lauseita” , jotka ovat ”kaiken kuvauksen olemuksen” (3.12 + 3.14 , 4.06 , 5.4711)  ilmaisuja.

”Minkä voi osoittaa, sitä ei voi sanoa”. (2.18  ←  (4.12 , 4.121 , 4.1212) )

Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  onkin hänen ”pyrkimyksensa” lopputulos.

B .     Esipuhe / (4.112 , 4.114)

”.. Kirja käsittelee filosofian ongelmia ja luullakseni osoittaa, että näiden ongelmien kysymyksenasettelu perustuu kielemme logiikan väärinkäsittämiseen. Kirjan koko sisällön voisi ehkä tiivistää seuraaviin sanoihin :  Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Siten kirja pyrkii vetämään rajan ajattelulle tai pikemminkin  –  ei ajattelulle, vaan ajatusten ilmaisemiselle. Vetääksemme ajattelulle rajan, meidän olisi näet voitava ajatella tämän rajan molemmat puolet (joten meidän olisi voitava ajatella, mitä ei voida ajatella). Raja voidaan sen tähden vetää vain kielessä, ja mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..”. (Esipuheesta)

Wittgenstein siis ”pyrkii vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä” / ”sisältä päin” (4.112 , 4.114) .

Filosofian päämääränä on ajatusten looginen selventäminen. Filosofia ei ole mikään oppi, vaan tietynlaista toimintaa. Filosofinen teos koostuu olennaisesti selvennyksistä. Filosofian tuloksena eivät ole ”filosofiset lauseet” , vaan lauseiden selventyminen. Filosofian tulee selventää ja tarkasti rajata ajatukset, jotka muuten ovat ikään kuin sameita ja hämäriä”. (4.112 , painotetun alleviivaus jatkuu (4.114) )

”Sen tulee rajata ajateltavissa oleva ja samalla se, mitä ei voida ajatella. Sen tulee rajata ajattelumahdottomuudet sisältä päin rajaamalla ajattelumahdollisuuksien piiri”. (4.114)

MISTÄ  ”pyrkimyksessä vetää raja .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä” / ”sisältä päin” (4.112 , 4.114)  ON  KYSYMYS ?

”Ajatukset” !  –  Mitä ovat ”ajatukset” ? *

”Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia”. (3)

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3 , 3.12)

”Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet”. (3 , 3.12 , 4)

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

Vastaukseksi ”ajatuksia” koskevaan kysymykseen* , käsi kädessä ”tosiseikkoja” koskevan (kysymyksen) kanssa, saadaan :

     1.     ”Ajatuksia ovat vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia”.

     2.     ”Ajatuksia ovat vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia”.

( 2.  ↔ / jos ja vain jos  1. ) .  –  ”Lauseet voivat olla tosia tai epätosia”  ↔ / jos ja vain jos  ”lauseet ovat todellisuuden kuvia”.

Loogikko Wittgensteinille ”ajatuksien” lähtökohta onkin 2. , ja vasta toissijaisesti 1.  –  keinona toteuttaa ”vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia”.

”Kuvateoria” (4.01)  on Wittgensteinin ”pyrkimyksen” korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031)  perustuva menetelmä ”vetää raja ”vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle” , kielteisen vastauksen (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  ennakoidessa Kurt Gödelin / v. 1931  ja  Alain Turingin / v. 1936  tuloksia.

C .     ”Rajan vetäminen” / ”rajaaminen”

”Filosofian .. tulee rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” (4.112 + 4.114) .

”Lauseiden kokonaisuus on kieli”. ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)

Siten  –  ei enempää, eikä vähempää  –  ”filosofian .. tulee rajata .. sisältä päin .. lauseiden kokonaisuus .. jotka voivat olla tosia tai epätosia”.

Siten  –  ei enempää, eikä vähempää / korrespondenssiteoria  –  ”filosofian .. tulee rajata .. sisältä päin .. lauseiden kokonaisuus .. jotka ovat todellisuuden kuvia”.

Tähän  ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)  Wittgenstein ”pyrkii”. Hänen tavoitteenaan on kaikkien ”niiden ”lauseiden”” (ensin) osoittaminen ja (sitten) ilmaiseminen, joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen.

”Todistettavasti” ( (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.201 , 2.203 , 3.02)  →  4.25  ←  (5 , 5.01) )  korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)  perustuen  mahdollinen.

D .     Russellin paradoksi

Gottlob Fregen yritys määrittää matematiikan ja logiikan perus(käsit)teet, palauttaa matematiikka logiikkaan johtaa Bertnard Russellin osoittamaan ristiriitaan.

Tämä v. 1901 , siis vuosikymmen ennen Ludwig Wittgensteinin saapumista Cambridgeen Russellin oppilaaksi ja työtoveriksi.

Russellin paradoksi, sen ratkaiseminen ”vetämällä raja ajatusten ilmaisemiselle” ( Esipuhe / (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114) )  on Wittgensteinin ”pyrkimyksen” taustalla.

Russellin paradoksin johtopäätös on nimittäin yksinkertaisesti, ”ilman sarvia ja hampaita” se, että mitään ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” e i  vielä, e i  enää ole, j a  –  s i k s i  –

”.. Logiikassa ei voi olla kysymys pelkistä mahdollisuuksista. Logiikka käsittelee jokaista mahdollisuutta ja kaikki mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja ..” . (1.13 , 2.0121 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.001 , 4.06 , 4.112 , 4.114)

S i t e n  logiikan tehtävänä on osoittaa ensin  1.  minkä tahansa ”lauseen” ristiriidattoman ”totuuden tai epätotuuden” ylipäätään mahdollisuuden perusteet  j a  jatkaa  2.  yritykseen johtaa ko. ”perusteista” kaikki ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden suhteen pätevät ”lauseet” , ja ! kerta kaikkiaan ratkaista (logiikan ja matematiikan) filosofian ongelmat.

Ensimmäinen tehtävä onnistuu. Toinen ei  –  ”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (2.18  ←  (4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 5.47) )  –  ja näin  →  (4.0312 , 6.4321) , mikä onkin ratkaisu jättämällä (ainiaaksi) avoimeksi sen ! ”.. missä jotakin voidaan sanoa” (4.022 , 6.51) .

Se, että Wittgensteinin ”perusajatus” päätyy siihen ”.. että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa” (4.0312) , e i  merkitse, etteikö ”pyrkimys” olisi ollut päinvastainen  –  1.  j a  2.  –  osoittaa ”logiikka” , joka ”edustaa” kaikkia ”niitä ”lauseita”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on ristiriidattomasti ja todistettavasti mahdollinen.

Russellin paradoksin ratkaiseminen ei onnistu tyhjin käsin. Paitsi, että edellyttää ”kieltä” / ”u – kieltä” , jossa voidaan muodostaa periaatteessa kaikki mahdolliset ”lauseet” ,  niin tietenkin myös totuusteoriaa, jota sovelletaan ”universaali – kieleen”.  Tämä soveltaminen tai käyttäminen kertoo sitten, totuusteorian käyttöliittymänä ! ”.. kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, 4.114) , miten päteviä ”lauseita” tehdään (2.1 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.5 , 4 , 4.06) , mikä johtaa Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  kautta, ilmaisuna Russellin paradoksin ratkaisuun. Tavalla, jota Wittgenstein kutsuu ”mystiseksi” (6.44 , 6.522) , vaikka se ei olekaan kuin ! korrespondenssiteorian ”logiikan” pätevyyden, sen että ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” ( (1.1 , 1.3 , 3.12 , 3.14 , 4.06)  →  6.44) , todistusteoreettista ilmaisua.

Wittgenstein tarvitsee siis tehtävänsä toteuttamiseen vain kaksi työkalua so. (jonkin) ”kielen” ja (jonkin) totuusteorian.

E .     ”Maailman substanssi” / ”Universaali – kieli”*

Lyhyesti ”u – kieli”* .

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1.1)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1.1 , 1.13  ←  (3.12 + 3.14 , 4.06) )

”Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

( ”Substanssi” on ”viime -kätinen” kaiken ”muun” perusta, so. ”substanssilla” ei enää rakenneosiaan. )

”Maailman substanssi” :  ( (1.1 , 1.13  ←  (3.12 + 3.14 , 4.06) )  ←  2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 ) .

Viime kädessä ”maailman substanssissa” on kysymys korrespondenssiteorian ”logiikan” perusteella todistettavasti  ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen pätevistä, ! ristiriidattomista ”lauseista”  –  pätevien ”lauseiden merkityssisällöstä”  –  j a  siksi  ”.. vain lauseyhteydessä merkitsevien nimien” ( 2.021 , 3.203 , 3.3)  kohdalla päädytään ”lauseiden totuusargumentteihin” (3.23 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.211 ,  4.22 , 4.221 , 4.2211 , 4.23 , 5 , 5.01) , joidentotuuden  j a  epätotuuden” mahdollisuuksien / ”totuusehtojen”  i l m a i s u j a ”nimet” merkitsevät (2.11 , 2.201 , 4.25 , 4.3 , 4.4 . 4.41 , 4.431) .

Ellei maailmalla olisi substanssia, toisen lauseen mielekkyys riippuisi jonkin toisen lauseen totuudesta”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , alleviivaus jatkuu (2.0212) )

Mihin sitten ! ”toisen lauseen totuus” perustuisi ?  –  ”Toisen lauseenkin” on oltava ”todellisuuden kuva” , siis ”mielekäs lause” , voidakseen olla ”tosi tai epätosi” (3 , 3.12 , 4.06) , ja näin ! (2.0211)  päädyttäisiin loputtomaan kehä(päätelmä)än / (2.0212) .

”Silloin olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

”Nimi merkitsee oliota. Olio on nimen merkitys. (”A” on sama merkki kuin ”A”. )”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

”Vain lauseilla on merkityssisältö. Vain lauseyhteydessä nimillä on merkitys”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

Toisin sanoen : ”.. Vain lauseyhteydessään merkitsevät nimet .. muodostavat maailman substanssin” (2.021 + 3.203 + 3.3) .

Toisin sanoen (yksinkertaisesti) : ”Maailman substanssi” on yhtä kuin kaikki mahdolliset / ”u – kielessä” muodostettavissa olevat, ”sen ja sen asiaintilan esittävät lauseet” (2.021 + 3.203 + 3.3 , 4.031 , 4.0311) .

”Toinen nimi edustaa toista oliota, toinen toista, ja liittämällä ne yhteen niistä muodostuu kokonaisuus, joka esittää  –  kuten kuvaelma  –  yksityisen asiaintilan”. (2.021 + 3.203 + 3.3 , 4.031 , 4.0311)

”Vaikka maailma olisi äärettömän kompleksinen, niin että jokainen tosiseikka rakentuisi äärettömän monesta yksityisestä asiaintilasta ja kukin yksityinen asiaintila äärettömän monesta oliosta, silloinkin täytyisi olla olemassa olioita ja yksityisiä asiantiloja”. ( 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.2211)

Wittgensteinin ”pyrkimys” on selkeä. ”Maailman substanssi” – opin merkitys tulee ymmärrettäväksi juuri tämän ”filosofian päämäärän” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)  näkökulmasta. Eikä sen totuus-  ja todistusteoreettinen tulkinta ole suinkaan niin triviaali kuin näyttää .. ”totta kai ”lauseita” ja ”sitä” , mitä ”esittävät” on oltava olemassa (2.024 , 4.064)  ennen kuin ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” on ylipäätään mahdollista”. Ei triviaali, koska korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevien ”lauseiden” täytyy rakentua ”eräällä erityisellä tavalla” (2.014*  →  (2.021 , 3.203 , 3.12 + 3.14* , 3.3 , 4.06) ) , mikä ”tapa” edellyttää ”lauseyhteydessään” esiintyvien ”kaikkien olioiden” olemassaolon (2.0124 , 3.3) , ja mitään ”lauseyhteyden” mahdollisuutta (2.0121 , 2.0124 , 3.3)  poissulkematta.

Ensinnäkin  –  ”aakkosistaan” / ”sanoistaan” , ”nimistään” + kieliopista muodostuvan  –  kielen , jossa .. ”päämääränä .. rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114o n  oltava ! annettuna perusoletuksena ukieli , tai  k a i k k i e n  niiden ”lauseiden” , jotka voivat olla (todistettavasti ja ristiriidattomasti) ”tosia tai epätosia” , osoittaminen ja sitten ilmaiseminen ei voi edes lähtökohtaisesti onnistua.

Vaikka Wittgenstein ei suoraan julkilausukaan ”u – kieltä” , niin .. ”antaa ymmärtää”.  –  Kuten puhumalla ”kaikista olioista” (2.0124 , 3.203)  ja siitä, että ”olion olemukseen kuuluu .. yhdistymismahdollisuus muihin olioihin ..” (2.011 + 2.0121) , ilman mitään rajoituksia.

”Olion olemukseen kuuluu, että se voi olla yksityisen asiaintilan rakenneosa”. (2.011 , 2.0121)

”.. Jos oliot voivat esiintyä yksityisissä asiaintiloissa, tämän mahdollisuuden täytyy jo olla niissä. (Logiikassa ei voi olla kyse pelkistä mahdollisuuksista. Logiikka käsittelee jokaista mahdollisuutta ja kaikki mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja.) Kuten emme voi kuvitellakaan avaruuden esineitä avaruuden ulkopuolella emmekä ajallisia asioita ajan ulkopuolella, niin emme voi kuvitella mitään oliota, jolta puuttuisi yhdistymismahdollisuus muhin olioihin. Jos voi kuvitella olion yksityisen asiaintilan yhteydessä, en voi kuvitella sitä ilman tämän yhteyden mahdollisuutta”. (2.011 , 2.0121)

Wittgensteinin ”pyrkimyksen” oletusarvo on ”kaikki oliot” ja ”niiden lauseyhteyksissään” muodostama ”u – kieli” (2.011 , 2.0121 , 2.0123 , 2.0124 , 3.203 , 3.3) .

”Jos tunnen olion, tunnen myös kaikki sen esiintymismahdollisuudet yksityisissä asiaintiloissa .. Uusia mahdollisuuksia ei voi löytyä jälkikäteen”. (2.0123 , 2.0124)

”Jos tunnemme kaikki oliot, tunnemme samalla kaikki mahdolliset yksityiset asiaintilatkin”. (2.0123 , 2.0124)

”Vaikka lause saattaa määrittää vain yhden logiikan avaruuden paikan, niin koko logiikan avaruuden täytyy jo kuitenkin olla sen mukana käsillä”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 3.42)

Wittgensteinin oppi ”maailman substanssista” liittyy siihen, eikä ”sitä” voi mielestäni ymmärtää ilman, että ”totuuden” korrespondenssiteorian ! ”logiikka  –  ja nimenomaan ”logiikka” , ei pelkästään se, että totuusteoriassa puhutaaan ”todellisuudesta”  –  pakottaa käsittämään, määrittämään ”todellisuuden”.

Mikä ”määrittäminen” voidaan tehdä ! ”.. vain kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe / (4.112 , 4.114) ) , kuin myös sitten (2.06  ←  (2.1 , 2.11 , 2.12) )*  on mahdollinen  –  ”.. vain kielessä .. sisältä päin ..”  –  ja minkä* l o g i i k k a (2.014 , 2.203 , 3.02 , 3.203 , 3.3 , 3.318 , 3.333 , 4.0312 , ! 4.0641 , 4.125 , 4.128 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)  johtaa edelleen Wittgensteinin ”pyrkimyksen” kielteiseen vastaukseen / ! (7) .

Toiseksi, Russellin paradoksin johtopäätöksestä, so. että mitään ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” ei vielä, ei enää ole, j o h t u e n , ukielenk i n” lähtökohtana .. o n  oltava  s e , e t t ä ! y h d e n k ä ä nu – kielessä” muodostettavissa olevan ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , edes ”mahdollisuutta” , e i  voi vielä (todistettavasti ja ristiriidattomasti) osoittaa.

Toisin sanoen  –  tosiseikkoja (1.1 , 1.13  ←  (3.12 + 3.14 , 4.06) )  e i  vielä ole.

Siten (vasta)  –  ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. ( (1.1 , 1.13)  →  2.1  ←  (3.12 + 3.14 , 4.06) )

Wittgensteinin ”pyrkimyksen” alussa ei ole olemassa muuta kuin ”maailmasta” / ”todellisuudesta” ( (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  3.12 + 3.14 , 4.06riippumatonu – kieli” (4.061) , jossa ”maailma” / ”todellisuus” on määritettävä.  –  ”Todellisuuden kuvien” käsittämiseksi.

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1.12)

Substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. ( ( (1 , 1.1 , 1.12* , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  2.024* / 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.2211 )

( ”Substanssi on olemassa riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. (2.024 , tämä v. 1971 ensipainoksen suomennos ”.. besteht” / Heikki Nyman on osuvampi. ) )

Se, että Wittgensteinin ”pyrkimyksen” alussa on olemassa ainoastaan ”maailmasta” / ”todellisuudesta” riippumatonu – kieli” ( ( (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  2.024 , 4.061 )  e i  tule sattumalta , ilmesty tyhjästä  –  Deux ex Machina  –  vaan johtuu korrespondenssiteoriasta.

F .     ”Totuuden” korrespondenssiteoria

”Kuvateoria” on ! jo totuusteorian pätevyyden ilmaisua. Sen ilmaisua, mitä korrespondenssiteorian ”logiikka” ( (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063) ←  4.061edellyttää ”totuutensa tai epätotuutensa” suhteen päteviltä ”lauseilta” ( (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063) ←  4.061 →  (2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 4.25 , 5 , 5.01) ) .

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.21 , 2.221)

”Kuva on tosi tai epätosi sikäli kuin sen merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”. (2.21 , 2.221 , 2.222)

”Saadaksemme selville, onko kuva tosi tai epätosi, meidän on verrattava sitä todellisuuteen”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223)

”Kuvasta itsestään ei selviä, onko se tosi vai epätosi”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224)

”Apriorisesti tosia kuvia ei ole olemassa”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225)

”A priori oikea olisi ajatus, jonka mahdollisuus takaisi sen totuuden”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3 , 3.04)

”Jonkin ajatuksen totuus voitaisiin tietää a priori vain, jos sen totuus olisi todettavissa itse ajatuksesta (ilman vertailukohdetta)”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3 , 3.04 , 3.05)

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3 , 3.04 , 3.05 , 4.01)

”Lauseessa asiaintila sommitellaan ikään kuin kokeeksi. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö” , voimme yksinkertaisesti sanoa : ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan””. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3 , 3.04 , 3.05 , 4.01 , 4.031)

”Kuvateoriassa” Wittgenstein esittää korrespondenssiteorian jo todistusteoreettisessa muodossaan. Hän osoittaa miten, mitä edellyttäen ”sen” , mitä ”lause” esittää yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute ”todellisuuden” kanssa voidaan näyttää toteen, todistaa.  –  Ristiriidattomasti.

”Kuvateorian” lähtökohta on siis korrespondenssiteoria alkuperäisessä ”lausemuodossaan” , siis ! ennen kysymystä ”logiikastaan” , joka johtaa ”kuvateoriaan”.

Termi ”kuva” korvataan termillä ”lause” , ja saadaan alkuperäinen ”muoto” niin, että ”.. lause esittää sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031) , josta sitten väitetään, että ”.. täsmää tai on täsmäämättä .. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 + 2.222) .

(Toinen totuusteorian alkuperäinen ”muoto” saadaan kysymällä pelkästään ”lauseen” yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta  –  vastaavuutta tai vastaamattomuutta  –  ”todellisuuden” kanssa. )

Loogis-filosofinen tutkielma  voidaankin ymmärtää alusta, ensimmäisistä ”pykälistään” , alkaen totuus- ja todistusteoreettisesti.  –  Korrespondenssiteorian ja sen ”logiikan” vaatimusten näkökulmasta.

G .     Korrespondenssiteorian ”logiikka”*

Ne välttämättömät ja riittävät ”ehdot”* , joita korrespondenssiteorian pätevyys, kuten ristiriidattomuus ja ! käyttökelpoisuus, vaatii.

”Riippumattomuus” !

Riippumattomuus on korrespondenssiteorian pätevyyden ensimmäinen, välttämätön ehto.

”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme helposti luulla, että tosi ja epätosi ovat yhdenvertaisia merkin ja merkityn asian suhteita. Silloin voisimme esimerkiksi sanoa, että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla jne.”. (4.061)

RISTIRIIDATTOMUUSE H T O :  ”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme .. sanoa, että ”p” merkitsee  t o d e l l a  tavalla samaa, mitä ”e i – p” merkitsee e p ä todella tavalla jne”. (4.061)

Siten, jos     ”riippumattomuus”   , niin ! ”tosiseikka” on sen ”tosiseikan” ilmaisua, mikä ei ole ”tosiseikka” (tai, toisin sanoin  –  ”tosiseikka” ei ole se ”tosiseikka” , mikä on ”tosiseikka”).

Sitä, että ”riippumattomuus” (4.061)  on korrespondenssiteorian / ”kuvateoria” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 4.031 , 4.06)  ristiriidattomuuden taustalla, Wittgenstein ei julkilausu. ”Pykälän” (4.061) totuus-  ja todistusteoreettista lukutapaa on kuitenkin vaikea välttää, kun sen onnistunut oivaltamaan :

( ”Tosiseikat”  =  ”Vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (3.12 + 3.14 + 4.06) . )

Elleivät ”lauseet” esitä ”sitä ja sitä asiaintilaa” (2.221 , 4.031)  siitä riippumatta, onko ”lauseitten ”totuus tai epätotuus””  mahdollinen , silloin ! ”totuusarvo” määrittää ”sitä” , mitä ”lause” esittää.

Näin ”tosi tai epätosi”* määrittäisi ”sitä” , minkä esittämiseen ja sitten ”todellisuuden” yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen mahdollisuuteen ! ”itse”* perustuu.

Ajaudutaan kehään ja noidankehään, ja ”.. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063  ←  (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) ) .

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee kieltoa jne.”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.061 , 4.064 ).

”Se” , mitä ”myönnetään” tai ”kielletään” on ”lauseen ”totuus”” , mikä edellyttää ”jo merkityssisältöa” (2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.064) .

Jos ”riippumattomuus” ei ole voimassa, niin ”totuuden” tapaus merkitsee (vain) kehässä kiertämista, kun taas ”epätotuus” merkitsee ! ristiriitaa.

”Riippumattomuuden” merkitys korrespondenssiteorian pätevyydelle käy ilmi, paremmin kuin Wittgensteinin jo todistusteoreettisessa so. ”kuvateoreettisessa” kontekstissa esittämänä, aloittamalla suoraan totuusteoriasta.

Wittgensteinin ”pyrkimystä” Russellin paradoksin ratkaisemiseksi on mahdoton toteuttaa ilman jotakin totuusteoriaa, kuten on yhtälailla mahdoton ilman toista ”substanssiaan” so. soveltamis-alustaansa / käyttöliittymäänsä ”u – kieltä” ( (2.01 , 2.0121 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.064)  ←  2.1  ←  (2.222 , 4.031) ) , ja korrespondenssiteoria on tehtävään sikälikin osuva valinta. että  s e ! v a a t i i .. todistamistaan.

”Logiikkansa” / ”riippumattomuuden”  korollaarina  ristiriidattomuutensa  u u d e l l e e n  todistamista. ”Kuvateorian” (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01)  ristiriidattomuuden todistamista.

Minkä toteen näyttäminen ratkaisee samalla paitsi Russellin paradoksin, niin muistuttaa ja ennakoi (4.0312 , 4.128 , 6.4321) , muutettavat muuttaen, Kurt Gödelin / v. 1931 ja Alain Turingin / v. 1936 tuloksia.

Wittgenstein aloittaa kirjansa korrespondenssiteorian ”logiikan” näkökulmasta johdonmukaisesti. Hän käsittää, määrittää ”todellisuuden” / ”maailman”.

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1)

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus” (1 , 1.1)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1 , 1.1 , 1.12)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13)

”Mikä on niin kuin se on  –  tosiseikka  –  on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2)

”Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikaksi.)”. (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06)

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Muuten ei olisi ymmärrystä, otetta siitä ”minkä ! ”kuvista”” (2.1 , 2.11 , 2.12)  on kysymys. Ei käsitystä siitä, mikä on ! ”s e” , minkä kanssa ”.. tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä ..” (2.141 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 3.12 , 3.14) .

Johdonmukaisesti!  –  Mikä on tämän ”käsittämisen” lähtökohta, ja ! mihin ”se” perustuu ?

”Todellisuuden” / ”maailman” käsittämisen tai määrittämisen, ”kuvateoriaan” johtava, lähtökohta on ensimmäinen korrespondenssiteorian pätevyyttä koskeva kysymys : Mikä on ”kielen” / ”u – kielen” suhde ”todellisuuteen” ?

Ensimmäinen kysymys ei siis koske ”lausetta” tai ”lauseen merkityssisältöä” , ei ”yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta todellisuuden kanssa” , eikä ole suoraan, välittömästi ”todellisuutta” koskeva (ontologinen) kysymyskään.

Miksi kysymys ”kielen” / ”u – kielen” suhteesta ”todellisuuteen” on ensisijainen ?  Vastaus on Russellin paradoksi.

Vaikka kysymys korrespondenssiteorian ristiriidattomuudesta so. ”u – kielen” suhde ”todellisuuteen” onkin itsenäinen, niin sen ongelman ratkaisu käy yhtä jalkaa Russellin paradoksin ratkaisun kanssa.

Maailmassa jälkeen Russellin paradoksin ensimmäinen ”totuutta” koskeva kysymys, olkoot ”totuutta” määrittävä totuusteoria mikä hyvänsä, on kysymys ”ristiriidattomuudesta” , ja on siis tässä ”totuuden” korrespondenssiteorian tapauksessa : M i t e n ”sen” , mitä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  on ristiriidattomasti mahdollista pitää yhtä tai olla yhtäpitämättä ”todellisuuden” kanssa ?

Onko ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” (2.221 , 4.031 , 4.064) ristiriidattomalle yhtäpitävyydelle tai yhtäpitävyyden puutteelle ”todellisuuden” kanssa välttämättömia, ehdottomia ehtoja ?

Ehtoja, jotka koskevat kaikkia mahdollisia ”lauseita” (2.0121) , olkoot ”lause” tai ”se” , mitä ”lause” esittää mikä tahansa (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) .

Se, että vastaus on ”kielen” / ”u – kielen” riippumattomuus ”todellisuudesta” johtuu (yksinkertaisesti) siitä, että ellei ”riippumattomuus” vallitse ( (1.12)  ←  2.024) , n i i n ! ”se” , minkä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  voi olla samalla ( , ja pelkkä mahdollisuus riittää) ! ”s e n ”todellisuuden”*”  ILMAISU , ”minkä”*  kanssa pitää tai ei pidä yhtä.

”Yhtäpitävyyden” / ”lauseen ”totuuden””  tapauksessa kierretään kehässä, kun ”lauseen esittämä” on samalla ! ”se ”todellisuus””  –  ”sen ”todellisuuden””  ilmaisu  –  minkä kanssa pitää yhtä.

JOS  korrespondenssiteoria merkitsee, että ”kieli” / ”u – kieli” on erottamattomasti yhtä ”todellisuuden” kanssa, NIIN mitä virkaa totuusteorialla on, kun kysymystä ”vastaavuudesta tai vastaamattomuudesta ”todellisuuden” kanssa” ei ole (edes mahdollista esittää) !

”Yhtäpitävyyden puutteen” / ”lauseen ”epätotuuden””  tapauksessa päädytään .. n o i d a n kehään, kun ”lause” esittää ! sekäsen” , mitä esittää ! e t t ä  ! ! ” ”s e n” ” , minkä kanssa ”se” ei pidä yhtä.

Toisin sanoen, ellei ”riippumattomuus” ole voimassa, niin ”lauseen ”epätotuuden””  tapauksessa ”lause” on .. m y ö s  ” ”l a u s e e n” ” , s i i s ! ”T O I S E N  ”LAUSEEN””  I L M A I S U , JOKA  ”.. ESITTÄÄ  SEN  JA  SEN  ASIAINTILAN” (2.221 , 4.031 , 4.064) , MIKÄ  V A S T A A  ”TODELLISUUTTA”  –  j a ! ”m i t ä ”todellisuutta”” e i  siis  (ensimmäisen) ”lauseen esittämä” (2.221 , 4.031 , 4.064)  vastaa :

–    ”Se”* , mikä  EI  OLE  ”TOTTA”  O N  ””sen””  ilmaisu , mikä on  ”T O T T A” ( , voidakseen* olla ”epätotta” ) .

–     ”negatiivinen tosiseikka” / ”e i – tosi”  o n  ”positiivinen tosiseikka” / ”t o s i” (2.063) .

Muuten , ellei ” ”l a u s e t t a” ” , e i  ole ”mitään” , minkä kanssa ”se” , mitä (ensimmäinen) ”lause” esittää .. E I  pidä yhtä.

Toisin sanoen , JOS ”riippumattomuus” ei ole voimassa, N I I N .. j o k o  jokainen ”lause”* on samalla ! ”itsensä”* ! ! p o i s sulkevan  –  ”itsensä”* kanssa ! !  r i s t i r i i d a s s a  olevan  –  ”t o i s e n ”lauseen”” ilmaisu .. t a i  jokainen ”lause” on ! jokaisen ”t o i s e n ”lauseen””  kanssa  y h t e e n s o p i v a / r i s t i – r i i d a t o n .. kun kerran ei ole ”mitään” , minkä kanssa ”se” , mitä ”lause” esittää .. ei pidä yhtä .. mikä merkitsee, että esimerkiksi lause ”Maapallo on pyöreä” on yhtäpitävä lauseen ”Maapallo on kuutio” kanssa ( , ja näin ”mitä” tahansa voi päätellä ”mista” tahansa).

Korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden lähtökohta, peruslause onkin välttämättä (6.375)  ”kielen” / ”u – kielen” riippumattomuus ”todellisuudesta”. Ja se, mitä ”riippumattomuus” merkitsee, on kääntäen kieltämisensä kanssa (yhtä kuin) :

Samassa  yhteydessäilmaisem a t t o muutta ”todellisuuden”   kanssa  .

”Kieli” / ”u – kieli” on samassa yhteydessä  –  samalla kertaa  –  ilmaisematon ”todellisuuden” kanssa.

Kuitenkin, samalla kun ”riippumattomuus” on korrespondenssiteorian ristiriidattomuudelle ”loogista välttämättömyttä” (6.375) , niin ”se” on totuusteorian käyttökelpoisuudelle ! ”loogista mahdottomuutta” (6.375) .

Se, että ”kieltä” / ”u – kieltä” ei voi ilmaista samassa yhteydessä ”todellisuuden” kanssa, merkitsee näet mahdottomuutta todistaa, näyttää toteen ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , kun kerran ”lausetta” tai ”sitä” , mitä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  ja ”todellisuutta” ei voi verrata toisiinsa, ja osoittaa (vertaamalla) ”yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute”.

”Riippumattomuus” ei estä ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , sitä  että ”se” , mitä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  vastaa tai on vastaamatta ”todellisuutta” ; tekee ! vain korrespondenssiteoriasta käyttökelvottoman .. totuusarvo-loton, ja  .. ristiriidattomuudesta .. uskonasian :

”Lauseen” ”totuutta tai epätotuutta””  ei voi todistaa, vertaamisen ollessa mahdotonta.

”Riippumattomuus” / ”samassa  yhteydessäilmaisem a t t o muus ”todellisuuden”   kanssa   on  Tractatuksen  totuus-  ja todistusteoreettisen tulkinnan peruslause.

Se, että Wittgenstein aloittaa  Loogis-filosofinen tutkielman johdonmukaisesti ”todellisuuden” käsittämisellä (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  perustuu korrespondenssiteorian ”logiikkaan”.

V a i n  käsittämällä ”todellisuus” on mahdollista määritellä, antaa ”merkitys” sille, e t t ä  totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevällä ”lauseella” / ”todellisuuden kuvalla”  –

”Ollakseen kuva tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä kuvattavansa kanssa”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18)

”Kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa, jotta toinen ylipäänsä voisi olla toisen kuva”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18)

Kuvan kuvaamismuoto on se, mikä kuvalla täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta juuri niin kuin se sitä kuvaa  –  oikein tai väärin”. 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21)

”Jotta mikä tahansa muodoltaan täysin mielivaltainen kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta, sillä täytyy olla todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21)

Todellisuuden kuvalla .. on oltava jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa, jotta se voisi .. kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta” (2.16 + 2.161 + 2.17 + 2.18 , 2.21 , 4.01)

Korrespondenssiteorian ”logiikan” peruslauseesta seuraa vaatimus, että ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden ”todistettavuuden”  suhteen pätevällä ”lauseella” täytyy olla ! yhteys ”todellisuuteen”  / ”.. jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21) , t a i !  ”sen” , mitä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  v e r t a a m i n e n  ”todellisuuteen , yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen toteen näyttämiseksi ”todellisuuden” kanssa, o n  mahdotonta.

Lause osoittaa merkityssisältönsä. Lause osoittaa, miten asiat ovat, jos se on tosi. Ja lause sanoo, e t – t ä  asiat ovat juuri siten”. (4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03)

Lauseen täytyy lyödä todellisuus kiinni vaihtoehtoihin kyllä vai ei. Sen tehdäkseen lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti. Lause on yksityisen asiaintilan kuvaus ..”. (4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03)

”.. Lause ilmaisee meille jonkin asiaintilan, siksi sen on oltava olemuksellisesti yhteydessä tähän asiaintilaan. Yhteys on juuri siinä, että lause on asiaintilan looginen kuva. Väittääkseen jotakin, lauseen täytyy olla kuva”. (4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03)

”Lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  väittäminen, so. sanoa, että ”lause on ”tosi tai epätosi” on korrespondenssiteorian perusteella todistettavasti mahdollista jos ja  v a i n  jos ”lauseella” on  yhteys ”todellisuuteen” / ”.. jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.031) :

     –     ( ( ”Lauseen ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ”    ”todellisuuteen” vertaaminen mahdollista. ) )

–     ”Lauseen ”totuus tai epätotuus””  voidaan näyttää toteen, todistaa

Toisin sanoen. jos ”riippumattomuus” on korrespondenssiteorian pätevyyden välttämätön ehto, niin ”kuvateoria” muodostaa riittävän ehdon. Kunhan todistaa ”kuvateorian” ristiriidattomuuden, ja ! ensin sen, ettei ”todellisuuden” käsittäminen kierrä kehässä.

H .     ”Todellisuuden” käsittäminen

Mihin ”todellisuuden” määrittäminen (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063) / ”minkä ! ”kuvat””  perustuu ? Konkreettisesti.

”Totuuden” korrespondenssiteoriaan ( .. itseensä) !  –  ”Yksityisten asiaintilojen vallitseminen” (2 , 2.06) merkitsee, että ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” (2.221 , 4.031)  vastaa ”todellisuutta” , pitää yhtä ”todellisuuden” kanssa (2.222) , kun taas ”yksityisten asiaintilojen vallitsematta oleminen” (2.06) merkitsee, että ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” (2.221 , 4.031)  ei vastaa ”todellisuutta” , ei pidä yhtä ”todellisuuden” kanssa (2.222) .

Miten muutenkaan ”positiiviset ja negatiiviset tosiseikat” (2 , 2.06ovat luontevasti tulkittavissa kuin johonkin totuusteoriaan, tällä kertaa Tractatuksessa ”totuuden” korrespondenssiteoriaan, perustuen ”tosien positiivisten lauseiden” ja ”tosien negatiivisten lauseiden” (5.5151)  ilmaisuina.  –  Kuten, että ”on totta, että ”Suomi ei ole kuningaskunta”” .. kun kerran ”on totta, että ”Suomi on tasavalta”” .

Herää kysymys kehäpäätelmästä, jos korrespondenssiteoriaa soveltaa, käyttää sen ! itsensä vaatimaan ”todellisuuden” käsittämiseen?

Kehäpäätelmää ei synny. ”Todellisuushan” käsitetään, määritellään ”todellisuudesta” riippumattomassau – kielessä” , eikä yhtäkään ”lausetta” voi vielä osoittaa, j a  väittää ”lauseen” olevan todistettavasti ”tosi tai epätosi”.

Yhtäkään ”lausetta” ei ole vielä osoitettu korrespondenssiteorian ”logiikan avaruuteen sijoittuvaksi tosiseikaksi” / ”todellisuuden kuvaksi” ( (1.13 , 3.12 , 3.14 , 4.01 , 4.03 , 4.06)  ←  5 , 5.01) .

L a u s e e n  yhteyttä ”todellisuuteen” ” / ”.. tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta .. oikein tai väärin” ( (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 3.12 , 3.14 , 4.01 , 4.03 , 4.06)  ←  5 , 5.01)  e i  ole vielä osoitettu.

On osoitettava, että : ”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista  j a  vallitsematta olemista”. ( (2.06 , 2.11 , 2.12 , 4.01 , 4.1)  ←  4.25 , 5 , 5.01)

Molempien  –  sekä ”vallitsemisen” että ”vallitsematta olemisen”  –  täytyy olla mahdollinen (2.201)  siitä yksinkertaisesta syystä, että vasta .. kysytään ! j o k ot a i” – mahdollisuutta   so. ”mahdollisuutta” , että ”se” , mitä ”lause jo” esittää ”pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.221 , 2.222 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) .

Juuri ! tätä  –  sekä ”vallitsemisen” että ”vallitsematta olemisen” mahdollisuuksien ilmaisua  –  tarkoittaa se, mitä ”pykälä” (4.022)  sanoo / ”.. lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti ..”.

Toisin sanoen korrespondenssiteorian pätevyyden analyysin viimeisellä rivillä osoitettava totuusteorian so. ”kuvateorian” (2.06 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)  ristiriidattomuus / (4.0312 , 4.0641 , 4.1272 , 4.128 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321) .

Korrespondenssiteoriaan ja sen ”logiikkaan” perustuva määritelmä ”maailmasta” / ”todellisuudesta” on tautologia. Jos tiedän ”maailman” olevan ”tosien positiivisten lauseiden” ja ”tosien negatiivisten lauseiden” ( (1 , 1.1 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.063  ←  (2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311) )  ←  5.5151)  kokonaisuus, niin en tiedä vielä ”mitään” , tai yhtä vähän kuin jos tiedän, että ”sataa tai ei sada”.

Korrespondenssiteoriaan itseensä perustuvan ”todellisuuden” määritelmän tautologisuus on myös intuitiivisesti kohdallaan. Korrespondenssiteoria on ”(ontologisen) realismin” totuusteoria. Jos ja kun sen pätevyyden analyysi edellyttää ”.. kielessä .. sisältä päin” (Esipuhe, 4.114)  tehtävää ”todellisuuden” käsittämistä, niin ei voi olla niin, että ! samalla* ilmaistaan korrespondenssiteorian perusteella ”todet tai epätodet ”lauseet””  –  siksi, että näin* totuusteoria kumoaa, kumoaisi itsensä .. kehässä kiertämällä.

Se, että ”todellisuus” käsitetään ”u – kielessä” korrespondenssiteoriaa itseään käyttäen merkitsee paitsi itseensä viittaavuutta, totuusteorian määrittäessä itse pätevyytensä edellytyksiä ”u – kielessä” käsitetyn ”todellisuuden” suhteen, niin selittää Wittgensteinin ”maailman substanssi” – oppia.  –  Kolmella tapaa.

Ensinnäkin yksinkertaise(n triviaali)sti niin, että ellei ”u – kieltä” , niin ”.. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.2211) .  –  ”Maailman substanssi” on korrespondenssiteorian itsensä asettama perusta ; myös pätevyytensä analyysille.

Ja toiseksi yhtä yksinkertaisesti niin, että ”todellisuus” on mahdollista käsittää vain ”u – kielessä” (2.024 , 4.061) / ! muuta ei ole. Näin ”yksityisten asiaintilojen” , jotka ”vallitsevat ja ovat vallitsematta” (2 , 2.06)  t ä y t y y  rakentua (4.2211)  ”u – kielessä” muodostettavissa olevien ”lauseiden” ilmaisuina. ”Lauseiden” rakenneosistaan muodostumisesta alkaen.

”Yksityinen asiaintila on olioiden ( asioiden, esineiden) yhteys”. (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013)

”Logiikassa ei ole mitään satunnaista. Jos olio voi esiintyä jossakin yksityisessä asiaintilassa, tämän asiaintilan täytyy olla siinä jo ennakoituna”. (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013)

”Olio on itsenäinen siinä mielessä, että se voi esiintyä kaikissa mahdollisissa asiaintiloissa, mutta tämä itsenäisyyden muoto on tietynlaista yhteenkuuluvuutta, riippuvuutta yksityisen asiaintilan kanssa. (On mahdotonta, että sanat esiintyisivät kahdella eri tavalla, erillisinä ja lauseissa.)”. (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013)

Jokainen olio on ikään kuin mahdollisten asiaintilojen avaruudessa. Tämän avaruuden voin kuvitella tyhjäksi, mutta en voi kuvitella oliota ilman avaruutta”. (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013)

( Tätä voi ☺ harjoitella .. yrittämällä ”nimen merkitystä” (3.203)  ilman ”lauseyhteyttä” (3.3) . )

Toisin sanoen, Wittgensteinin ”pyrkimyksen” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)  alusta alkaen, so. ”u – kielessä” tehtävästä ”todellisuuden” käsittämisestä lähtien, ”.. koko logiikan avaruuden täytyy jo .. olla .. käsillä” (3.42) .

J a ! etenkin, kolmanneksi  –  s e n , miten ”lause on todellisuuden kuva” (4.01) , so.  m i t e n ”l a u s e e n ’ yhteys ”todellisuuteen” ” s y n t y y , t ä y t y y  sisältyä (6.375)  ! l a u s e e s e e n ”ITSEENSÄ” ” .

Korrespondenssiteorian ”logiikasta” (4.061)  seuraa  –  ”u – kielen  yhteys ”todellisuuteen” ”  sisältyy ! ”u – kieleen” (itseensä)  –  että ”.. koko logiikan avaruuden täytyy jo .. olla .. käsillä” ( (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013) ←  3.4 , 3.41 , 3.411 , 3.42) .

”Riippumattomuus” (4.061)  o n  varannut  ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) ! u l k o i s e n  suhteen paikan.

Siksi ! täytyy olla niin, että ”u – kielestä” riippumattoman ”todellisuuden” ilmaisemismahdollisuus sisältyy ! ”u – kieleen” : Sen ilmaisemisen mahdollisuus, että ”lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06 , 3.13 ,  4.1)  sisältyy ”u – kieleen” (itseensä).

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kielessä, että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (4.125 , 4.1251)

I .     ”Kuvateorian” ristiriidattomuus ?

”Oliot sisältävät kaikkien asiantilojen mahdollisuuden”. (2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3)

Se, että ”lauseen yhteys ”todellisuuteen”  ”  sisältyy ”lauseet” muodostaviin / ”vain lauseyhteydessään merkitseviin nimiin” (3.14 , 3.3)  on, ellei ainoa vaihtoehto, niin ! looginen sellainen : Ovathan ”lauseet” muodostavien ”nimien” , ”sanojen” merkitykset minkä tahansa ”kielen” perus-tuntomerkki ( , ja siksi ”oliot” hyvä ”sisältymisen” subjekti).

”Kuva esittää asiaintilaa logiikan avaruudessa, yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

”Kuvan esittämä asiaintila” on siis yhtä kuin ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen ja vallitsematta oleminen” (2.06 , 2.11 , 4.01 , 4.1)

”Kuva on todellisuuden malli”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

”Kuvateoria” merkitsee korrespondenssiteoriaan perustuvaa ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) pätevän suhteen mallintamista, simuloimista ”u – kielessä” ; ensin  1.  määrittämällä ”todellisuus” , ja sitten  2. , osoittamalla totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevien ”lauseitten” ehdot.  –  Täydellisesti !

Ja tässä (2.12 , 4.022)  Wittgenstein onnistuukin.  –  Miten?

Miten korrespondenssiteorian perusteella pätevä ”lause”  –  ”todellisuuden kuva”  –  on ”todellisuuden malli?

Miten toteutuu se, että ”kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa .. jotta .. kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta ..” (2.161 + 2.18) ?

Miten toteutuu ”(todellisuuden) kuvan” ja ”.. todellisuuden .. yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18) ?  –  Se, mikä tekee ”lauseesta ”todellisuuden kuvan”” (2.1) .

”Kuva kuvaa todellisuutta esittämällä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

Toisin sanoen, ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto ..” (2.18)  toteuttaa ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.201) .

Se, että ”lauseella” on ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto ..” (2.18)  o n ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.201)  ilmaisua, so. ! juuri sen ilmaisua, että ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) , ja siten todistettavasti (olevalla tavalla) ”tosi tai epätosi” (4.25 , 5 , 5.01) .

Tämä ”lauseella” oleva ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto ..” (2.18)  v o i  toteutua  enää vain niin, että . . ! s i s ä l t y y  ”l a u s e e s e en ”ITSEENSÄ” ” :  Korrespondenssiteorian pätevyydelle välttämätön ”riippumattomuus” (4.061) varannut jo ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) ulkoisen suhteen suhteen paikan.

”Kuva esittää mahdollista asiaintilaa logiikan avaruudessa”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

Kuva  s i s ä l t ä ä  esittämänsä  asiaintilan  m a h d o l l i s u u d e n”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

”Ajatus sisältää siinä ajatellun asiaintilan mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 ,  3.02 , 3.12 , 4.01 , 4.06)

Korrespondenssiteoreettisesti pätevä ”kieli” / ”kieli”   , siis ”kieli” , jolla  ’ yhteys ”todellisuuteen” , so. ”.. jotakin yhteistä .. samaa .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18)  s i s ä l t ä ä  ylipäätään kaikki mahdolliset ”todeksi tai epätodeksi” todistettavissa olevat ”lauseet”* (1.13 , 2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4 , 4.06 , 5 , 5.01) , ja ”niiden”*  ilmaisemismahdollisuuden (3.13) .

”Lauseeseen kuuluu kaikki, mikä kuuluu projektioon, mutta ei projisoitu. Siis myös projisoidun mahdollisuus, mutta ei se itse. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä, mutta kylläkin sen ilmaisemismahdollisuus. (”Lauseen sisältö” merkitsee mielekkään lauseen sisältöä.) Lauseeseen sisältyy  sen merkitysssisällön  m u o t o, mutta ei itse sisältöä”. (2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 4.2)

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (2.11 , 2.203 , 3.02)  ←  4.2)

”Lauseeseen”*  e i  voi enää sisältyä ”sen”* itsensä ! ”yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta niiden mahdollisuuksien suhteen” , jotka ! ”.. sisältää  jo .. ” (2.11 , 2.203 , 3.02  ←  (3.13 , 3.333)  →  4.2 , 4.25 , 4.3 , 5.01) , tai ”lauseen” olisi  voitava ! ”sisältyä itseensä” , mitä ”ei voi” (3.332)  –  ilman, että menettää itseään  –  ja ristiriidattomuuttaan.

Tämä (3.332 , 3.333)  merkitsee, että Wittgensteinin ”pyrkimys” e p ä onnistuu :  ”K i e l e n” ”  kokonaisuuden rajaaminen / ilmaiseminen ei onnistu  ristiriidattomasti ( (1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.001 , 4.06 , 4.12)  ←  6.44 , 6.45 , 6.522 ) .  –  Tästä  Tractatuksen ”perusajatuksesta” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  aapisen seuraavassa kohdassa / j . .

Syy ! m i k s i  –  ”lauseeseen”*  e i  voi enää sisältyä ”sen”* itsensä ! ”yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta niiden mahdollisuuksien suhteen” , jotka ! ”.. sisältää  jo .. ” (2.11 , 2.203 , 3.02  ←  (3.13 , 3.333)  →  4.2 , 4.25 , 4.3 , 5.01)  –  s a a d a a n  korvaamalla ”pykälässä” (2.203)  termi ”asiaintila” samaa merkitsevällä ”yksityisten asiaintilojen vallitsemisella ja vallitsematta olemisella” (2.11) , ja samalla saadaan (helposti) ensimmäinen versio totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevästä ”lauseesta” :

Kuva  s i s ä l t ä ä  esittämänsä  yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen  m a h d o l l i s u u d e n”. (2.11 + 2.203 , verbin ”esittää” voi jättää pois. )

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (4.1)  j u u ri  niin, että  –  (2.11 + 2.203)  –  ja se ! miksi on niin kuin ”pykälä” (3.13)  sanoo on (sanomattakin) selvä ( , sillä jos ”projisoitu” so. ”(kuvattava) todellisuus” kuuluisi ”lauseeseen” , niin ”lause” olisisi a priori tosi ja epätosi” / sekä ”tosi” että ”epätosi” ) .

Toinen versio saadaan (helposti) kahdellä askeleella, olettamalla ensin, että ”JA” merkitsee samaa kuin ”SEKÄ – ETTÄ” , ja edelleen ottamalla huomioon (tulkinta) , että ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen” merkitsee ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031)  yhtäpitävyyttä ”todellisuuden” kanssa, kun taas ”yksityisten asiaintilojen vallitsematta oleminen” merkitsee ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031)  yhtäpitävyyden puutetta ”todellisuuden” kanssa (2.222) , ja siten  (2.221 + 2.222 + 4.031)  merkitsee ”lauseen ”totuutta”” ja ”lauseen ”epätotuutta”” .  –  Saadaan lyhyesti :

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet”  s i s ä l t ä vä t  SEKÄ  ”totuutensa”  ETTÄ  ”epätotuutensa” m a h d o l l i s u u d e t.

Kolmas, ja nimenomaan todistusteoreettinen versio korrespondenssiteorian perusteella pätevästä ”lauseesta” saadaan (☺ helposti) yhdistämällä ”pykälät” (2.11 , 2.203 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01) , so. samaa merkitseviltä osiltaan muutettavat muuttaen.

”Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee. Jos elementaarilause on epätosi, vastaava yksityinen asiaintila ei vallitse”. (2.11 , 2.203 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01)

”Pykälä” (4.25 / 5.01)  vahvistaa toisen version totuusteoreettisen (2.221 + 2.222 + 4.031)  tulkinnan. ”U – kielen” ja ”todellisuuden” korrespondenssiteoreettisesti pätevää suhdetta mallinnetaan / simuloidaan ”ukielessä”  n i i n , e t t ä ! lauseiden”  j a  ”lauseiden totuuasrgumenttien” välinen suhde korvaa, edustaa  alkuperäistäukielen” pätevää suhdetta ”todellisuuteen”.

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa.)”. (2.11 , 2.203 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01)

( ”Elementaarilauseen ”totuus tai epätotuus””  e i  ole enää muuttuja ( .. vielä edelleen .. ad infinitum? .. ) ! omien ”elementaarilauseidensa ”totuusarvojen””*  suhteen / ””niiden””*  ilmaisuna. )

”Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”. (2.11 , 2.203 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01)

”Lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   on funktio, so. muuttuja ”totuusargumenttiensa ”totuuden ja epätotuuden””*  suhteen / ! ””niiden””*  molempien totuusmahdollisuuksien   ilmaisuna (2.11 + 2.203 + 4.1 + 4.25 + 5 + 5.01) .  –  Siten kolmanneksi versioksi saadaan :

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet”  s i s ä l t ä v ä t   SEKÄ  ”totuusargumenttiensa ”totuuden””  ETTÄ  ”totuusargumenttiensa ”epätotuuden””  m a h d o l l i s u u d e t.

Lauseen käsitän  –  Fregen ja Russellin tavoin  –  siihen  s i s ä l t y v i e n  ilmaisujen funktioksi”. (2.11 , 2.203 , 3.318 ,  4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , painotetun alleviivauksen jatko (4.431) )

Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen mahdollisuuksia”. (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen”. (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuden  j a  epätotuuden ehdot”. (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuusehtojensa ilmaisu ..”. (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Lause .. siihen  s i s ä l t y v i e n .. totuusehtojensa ilmaisu (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

”Lauseen totuusehdot” merkitsevät siis ”lauseen totuusargumenttien totuuden ja epätotuuden mahdollisuuksia” / sekä ”totuusargumenttien totuuden” että ”totuusargumenttien epätotuuden” mahdollisuuksia (4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) , ja näin saadaan korrespondenssiteorian perusteella pätevän ”lauseen” lopullinen versio :

Lause .. siihen  s i s ä l t y v i e n .. S E K Ä  totuusargumenttiensa ”totuuden””  E T T Ä  totuusargumenttiensa ”epätotuuden” m a h d o l l i s u u k s i e n  ilmaisu (3.318 + 4.25 + 4.3 + 4.41 + 4.431 + 5.01) .

Entä korrespondenssiteorian / ”kuvateorian” ristiriidattomuus ?  –  Yhtälö* näyttää mahdottomalta !

Mitä* Wittgensteinin ”pyrkimyksen” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114) osalta onkin.

Lause ei voi väittää mitään itsestään, koska lausemerkki ei voi sisältyä itseensä. ..”. (3.332 , 3.333 , alleviivauksen jatko (3.333) )

”Funktio ei voi olla oma argumenttinsa, koska funktiomerkki  sisältää  jo argumenttinsa peruskuvan, eikä voi sisältää itseään. ..”. (3.332 , 3.333)

Korrespondenssiteorian perusteella pätevien ”lauseitten” osoittamisen edellyttämä ”yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ..” (4.431)  on mahdoton tehtävä, k o s k a  pätevä ! ”l a u s e .. s i s ä l t ä ä  j o .. totuusargumenttiensa  totuuden  j a  epätotuuden  m a h d o l l i s u u d e t .. eikä voi sisältää itseään” (2.11 , 2.203 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

JOS  voisi, NIIN  ”lause” voisi väittää, ilmaista (ei vain periaatteessa, vaan käytännössä) k a i k k i ”totuusarvojensa ”mahdollisuudet”” / kaikki ”mahdolliset totuusehtojen ryhmät” (4.46) , mikä ei ole ristiriidattomasti mahdollista  –  ainakaan ”tosiseikkojen” ( (1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  4.0312)  kohdalla.

”Mahdollisten totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on tosi kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla: Totuusehdot ovat kontradiktoriset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta taulogiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.46)

Herää myös kysymys ”lauseen” identiteetistä. Onko ”lauseen” sisältämä ”lause” (merkitykseltään) sama ”lause” kuin ”lause” , johon sisältyy?

J .     ”Kuvateorian” ristiriidattomuus !

(Käytän yksinkertaisuuden vuoksi vain toista korrespondenssiteorian perusteella pätevän ”lauseen” versiota. )

Kyllä. Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet” ovat ristiriidattomasti mahdollisia, vaikka ”todellisuuden kuvat” ! s i s ä l t ä v ä t  s e k ä ”totuutensa” e t t ä ”epätotuutensa” mahdollisuudet.

M i t e n ?  –  Kahdella askeleella !  –  Muuttamalla  ENSIN  totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevän ”lauseen” kaavaa :

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet”  s i s ä l t ä v ä t  SEKÄ  ”totuutensa”  ETTÄ  (jonkin)  !  T O I S E N ”lauseen” ”  t o t u u d e n   m a h d o l l i s u u d e t .

N Y T , toiseksi voidaan osoittaa, tai oikeastaan sen kummemmin ! osoittamatta .. näyttäytyy .. ☺ ”.. se ilmenee ..” (4.121 , 6.522) , e t t ä  ”lausetta”  j a  ” t o i s t a ”lausetta” ” / ” ”l a u s e t t a” ” (4.0641)  EI  v o i  I L M A I S T A  ”samassa  yhteydessä” , samalla  kertaa”.

”Lauseen ”epätotuuden”” (korrespondenssiteoriaan perustuva) mahdollisuus   o n  kontingentti, so. ehdollinen  ” t o i s e n ”lauseen” ” * , j a ! ” ”t o t u u t e n s a” ” *  mahdollisuuden   suhteen.

”Lauseen ”totuutta””  e i  voi  kieltää, ellei voi osoittaa ”toista ”lausetta””* , ja  ””sen””  totuuden  mahdollisuutta  , joka korvaa, edustaa ensimmäisen  ”lauseen ”epätotuuden”” mahdollisuutta   :

E I  olisi ”mitään”m i t ä  ! (ensimmäisen) ”lauseen esittämä” (2.221 , 4.031) .. E I  VASTAA * .

* N Ä I N *  –  ”lauseen” , korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031)  perustuva, ”e p ä – totuuse ole  mahdollinen  –  ”se” , mikä on ”E P Ä TOTTA”  O N K I N (välttämättä) ! ”T O T T A” , j a ”lauseen” on voitava osoittaa toinen ”lause””  totuusmahdollisuuksineen ( , muuten ..   totuusteorian  pätevyys    on ylipyyhittävä) .

* TÄMÄ *  on vastaava tilanne kuin jos kieltää, / aapisen G . , korrespondenssiteorian pätevyydelle välttämättömän ”riippumattomuuden”.

Kuitenkin sillä merkitsevällä erolla, että  ! n y t  , ”kielen  ’ yhteyden ”todellisuuteen” ”  v a l l i t e s s a , myös ! ”r i i p p u m a t t o m u u d e n”  OLETETAAN  OLEVAN  VOIMASSA.

Korrespondenssiteorian ”logiikalle” ehdottoman, ensisijaisen ”riippumattomuuden” on oltava voimassa.

Kysymys kuuluukin :  Miten ”riippumattomuus” on voimassa ”kielessä” ?

M i t e n ”riippumattomuus” on voimassa niiden ”lauseiden” joukossa, jotka  s i s ä l t ä v ä t  S E K ÄtotuutensaE T T Ä  (jonkin)  ” T O I S E N ”lauseen” ”  t o t u u d e n   m a h d o l l i s u u d e t  ?

MITEN  ristiriidalta vältytään n y t, kun ”riippumattomuuden” pakottamana : ”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.2033.02 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 ,  5 , 5.01) ?

Miten  ristiriidalta vältytään  k u n  korrespondenssiteorian pätevyys edellyttää ”lauseita” , jotka eivät sovi yhteen / ! joiden ”totuudet” ovat yhteensopimattomia ?  –  Sehän, että ”lauseen epätotuus”” on mahdollinen  jos ja vain jos / ↔  jonkin  toisen ”lauseen”” totuus   on mahdollinen, merkitsee, e t t ä !  ”lauseitten”  j a  ” ”lauseitten” ”  t o t u u d e t   OVAT  YHTEENSOPIMATTOMIA ( , ja logiikan tulee olla ! ”totuuden” – säilyttävää) .

Lause  määrittää  jonkin paikan logiikan avaruudessa. Pelkkä sen rakenneosien olemassaolo, pelkkä mielekkään lauseen olemassaolo, takaa tämän logiikan avaruuden paikan olemassaolon”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641 , painotetun alleviivaus jatkuu (4.0641) )

”Lausemerkki ja loogiset koordinaatit  –  siinä paikka logiikan avaruudessa”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

”Geometrinen ja looginen paikka ovat yhdenmukaisia siinä, että molemmat on jonkin olemassaolon mahdollisuuksia”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisisältöhän myönnetään. Sama koskee kieltoa jne.”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

Wittgenstein käyttää termiä ”merkityssisältö” vaihtelevissa merkityksissä. Tässä / (4.064)  viittaa ”sen ja sen asiaintilan” (2.221 , 4.031)  välttämättömyyteen, että ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on  y l i päänsä mahdollista ”myöntää” tai ”kieltää” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064 / 4.0641) .

(Seuraavaa, ja Tractatuksen  totuus-  ja todistusteoreettiselle / Kurt Gödel ja Alain Turing  tulkinnalle olennaista, ”pykälää” (4.0641)  pohjustaen. )

”Voitaisiin sanoa : Kielto viittaa jo siihen logiikan avaruuden paikkaan, jonka kielletty lause määrittää. Kieltävä lause määrittää  t o i s e n  loogisen  paikan  kuin kielletty lause. Kieltävä lause määrittää tietyn loogisen kielletyn lauseen loogisen paikan  a v u l l a. Se näet määrittää tietyn paikan kielletyn  lauseen  u l k o puolella. Kielletty lause voidaan kieltää uudelleen  –  ja jo tämä osoittaa, että se, mikä kielletään, on jo lause eikä vain lauseen esivaihe”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

Lause  määrittää .. t o i s e n  loogisen  paikan .. kielletyn  lauseen  u l k o puolella ..” (3.4 + 4.0641) .

T o i n e n  looginen  paikka  on yhtä kuin  –  merkitsee samaa kuin  –  s e ! ”t o i n e n ”lause”” , j o n – k a  ! ”totuuden ”m a h d o l l i s u u s”   t e k e e  ”kielletyn lauseen” e p ä totuuden   loogisesti mahdolliseksi.

Ja ”se” , mikä osoittaa ”t o i s e n  loogisen paikanon ensimmäinen , kielletty lause”  i t s e   s i s ä l – t ä m ä l l ä  ”t o i s e n  loogisen paikan”* , ja samalla  s e n”*  totuuden   mahdollisuuden.  –  (Juuri ☺ ”sisältämistä” tarkoittaa ”.. kielletyn lauseen loogisen paikan avulla ..”. )

M I T E N .. s i i s .. ”riippumattomuus” on voimassa korrespondenssiteorian perusteella pätevien ”lauseiden” joukossa ?  –  Nimenomaan, ja yksinkertaisesti  S I T E N , E T T Ä :

Lause  määrittää.. t o i s e n  loogisen  paikan .. kielletyn  lauseen  u l k o puolella ..” (3.4 + 4.0641) .

Toisin sanoen ”lauseet”* , jotka voivat olla korrespondenssiteorian perusteella todistettavasti ! ”tosia” , ovat välttämättä lähtökohtaisesti ”toisistaan”* riippumattomia : ”Ne”* tekevät ! riippumattomuudellaan ”toistensa” epätotuuden   mahdolliseksi !

”Yksityiset asiaintilat ovat toisistaan riippumattomia”. (2.06 , 2.061 , 2.062)

”Toisen yksityisen asiaintilan vallitsemisesta tai vallitsematta olemisesta ei voi päätellä toisen yksityisen asiaintilan vallitsemista tai vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.061 , 2.062)

Toisin sanoen / ”todellisuuden kokonaisuus on maailma” (1 , 1.1 , 2.063) , maailma muodostuu, rakentuu korrespondenssiteorian ”logiikan” (1.13  →  (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06) ) , perusteella pätevien ”lauseiden” ilmaisuna ”toisistaan” riippumattomista ”tosien ”lauseiden””  r y h m i s t ä (4.46) , olkoot lauseet ”tosia positiivisia” tai ”tosia negatiivisia” (5.5151)  :  ”Maailma” on palapeli.

E N T Ä .. M I T E N  ristiriita  v ä l t e t ä ä n (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.2033.02 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 ,  5 , 5.01) ?

Wittgensteinin ”perusajatuksella” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) : ”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (2.18 , 4.128) , ja siksi ”.. kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun” (1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321) .

”Lauseet voivat esittää koko todellisuutta, mutta eivät sitä, mikä niillä täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa voidakseen sitä esittää  –  loogista muotoaan. Voidaksemme esittää loogisen muodon, meidän täytyisi voida asettua lauseitten kanssa logiikan ulkopuolelle, so. maailman ulkopuolelle”. (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212)

”Lauseet eivät voi esittää loogista muotoa  –  se heijastuu lauseista. Mikä heijastuu kielestä, sitä kieli ei voi esittää. Mikä ilmaisee itsensä kielessä, sitä me emme voi ilmaista kielen avulla. Lauseet osoittavat todellisuuden loogisen muodon. Lauseet näyttävät sen”. (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212)

”Minkä voi osoittaa, sitä ei voi sanoa”. ( (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212)  ←  7)

J O S  ”loogiset muodot” olisivat ”kaikki” (jollakin) logiikan menetelmällä, algoritmisesti ”.. e t u käteen .. y h d e l l a  kertaa ..” (5.47)  lueteltavissa, N I I N  menetelmän, algoritmin  olisi  oltava  sellainen, joka kokoaa  yhteen, osoittaa ”lauseet” / ”lause – ”ryhmät”” , j o t k a .. p o i s sulkevat .. ”t o i s e n s a” :  Ko. ”algoritmi”  e i  joko käynnisty,  t a i  t u h o a a .. ”itsensä” !

( Eikö algoritmi voisi sitten olla sellainen, että sekä osoittaa kaikki korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet” että kokoaa ”toisensa” poissulkevat ”lause – ”ryhmät”” .  –  Kuitenk i n , m i t e n ! algoritmi voisi luotettavasti koskaan osoittaa  pysähtyvänsä.  –  Eihän mitään korrespondenssiteorian perusteella pätevien ”lauseiden” kokonaisuutta etukäteen ole ( , eikä siten asiaa auta, vaikka algoritmi luettelisi kaikki ”u – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet” .. ennen kuin korrespondenssiteoriaa on sovellettu ”u – kieleen” ) . )

Ei siis tarvitse (edes) puhua ”ristiriidasta” , vaan ”pyrkimys vetää raja ajatusten ilmaisemiselle” osoittamalla ! kertakaikkinen menetelmä* , joka voisi ”.. edustaa tosiseikkojen logiikkaa” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  näyttää ! itse *  mahdottomuutensa.

K .     Wittgensteinin ”mystiikasta” !

”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

”Maailman näkeminen sub specie aeterni on sen näkemistä  –  rajattuna  –  kokonaisuutena. Maailman tunteminen rajatuksi kokonaisuudeksi on mystinen tunne”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

”On todellakin jotakin, mitä ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

Wittgensteinin ”mystiikka” on , ei enempää eikä vähempää kuin ! korrespondenssiteorian ”logiikan” pätevyyden, sen että ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” ( (1.1 , 1.3 , 3.12 , 3.14 , 4.06)  →  6.44) , todistusteoreettista ilmaisua.

Onko tämä paljon vai vähän (Ks. Esipuheen viimeinen kappale) ?  –  Entä ☺ ”mystiikan” .. määrä?

Korrespondenssiteorian ”logiikan” pätevyys, ottaen huomioon ristiriidan ja kolmannen poissuljetun lain,  edellyttää ”t o s i e n ”lauseiden””  olemassaolon, ja juuri tätä (ilman muuta minkä tahansa totuusteorian pätevyyden edellyttämää) ”totuuksien” olemassaoloa ”pykälä” (6.44)  merkitsee.

Paitsi että logiikka edellyttää ”totuuden” säilymistä, niin korrespondenssiteorian perusteella ”lauseen ”epätotuus”” ei ole ristiriidattomasti mahdollinen ilman, että ”lauseen ”epätotuutta””  korvaa / ”lauseen ”epätotuuden””  mahdollisuutta   edustaa jonkin  ”toisen ”lauseen””  totuus .

”Mystiikan” viitan lieve alkaa näkyä siinä, että samalla kun ”tosia ”lauseita””*  on oltava olemassa, niin ! korrespondenssiteoria edellyttää, että ””niitä””*  e i  voi, ei ole sallittua ilmaista, sanoa .. ”kielessä” / ”u – kielessä” , jossa ”tosien ”lauseiden””  välttämätön olemassaolo osoitettiin.  –  Muutenhan ! ”totuudet” voitaisiin näyttää toteen jo ”kielessä” , ja mihin silloin ! ! enää ”.. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” / ”.. on verrattava .. todellisuuteen” (2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 4.031)  tarvittaisiin.

Voi sanoa, että logiikka ulottuu metafysiikan puolelle ”u – kielessä” tehtävän korrespondenssiteorian pätevyyden  loogisen analyysin .. ☺ ”durch die logische Analyse der Sprache” .. ilmaisuna.

”Kielessä” , jonka on oltava ”u – kieli” Wittgensteinin ”pyrkimyksen”  vuoksi, mallinnetaan ”kielen” ja ”todellisuuden” (välistä) korrespondenssiteoreettisesti pätevää suhdetta, j a  o s o i t e t a a ne t t ä .. ”kielen yhteys ”todellisuuteen” ” / ”kieli” (2.06 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 4.03)  o n  mahdollinen :

N I I N , E T T Ä .. ”KIELI” ”  S I S Ä L T Y Y  ”KIELEEN” . (2.014 , 2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 4.1 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

Kuitenkin  –  yhtäkään  ”  ”kielessä”   muodostettavissa olevaa ”lausetta” ei voi ilmaista, ! ilman, e t t ä    korrespondenssiteoria     kaatuu, ja siten :

U – kieleen” sisältyvä  ”  ”kieli”   on suljettu  –  rajattu  –  kokonaisuus. (6.45)

”Kielen”   täytyy kuitenkin  –  olkootkin ”u – kieleen” suljettu  –  osoittaa  u l k o puolelleen (4.0641) , so. ! ”u – kieleen” .. johon sisältyy .. säilyttääkseen ristiriidattomuutensa, ja siten :

T o i n e n  loogisen paikka” (4.0641)  on jokin jou – kielessä” muodostetavissa oleva ! ”tosi” – vielä todistamaton – ”lause” .

( Olkoot se, onko tämä  –  ”gödeliläinen” / v. 1931  –  tulos ”mystiikkaa” .. katsojan silmässä .. . )

”Ellei vastausta voi ilmaista, kysymystäkään ei voi ilmaista. Arvoitusta ei ole olemassa. Jos jokin kysymys voidaan ylipäänsä asettaa, siihen voidaan myös vastata. (6.5 , 6.51)

”Skeptisismi ei ole kumoamatonta, vaan ilmeisen mieletöntä, kun se pyrkii herättämään epäilyjä siinä, missä mitään ei voi kysyä. Epäilyjä voi näet olla vain siellä, missä on kysymyksiä ; kysymyksiä vain siellä, missä on vastauksia, ja vastauksia vain siellä, missä jotakin voidaan sanoa”. (6.5 , 6.51)

Wittgensteinin ”kysymys” on hänen ”pyrkimyksensä” / ”filosofian päämäärä” (Esipuhe, (4.112 , 4.114) ) .

Ja vastaus  –  ”kuvateorian” (4.01)  kautta  –  hänen ”perusajatuksensa” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) .

Siten ympyrä sulkeutuu. Palataan ”pyrkimyksen” alkuun. Kuitenkin niin, että ! ”skeptisismi ei ole kumoamatonta, vaan .. mieletöntä ..” (6.51) , k u n  kerran voidaan olla varmoja ! ”.. e t t ä .. maailma .. on” (6.44) , kuten ”totuuden” korrespondenssiteoria edellyttää.

Jälkilause  –  täydentäviä huomioita.

Jatkan, kunhan ehdin.

Allaoleva linkki Aapisen lopussa avattavaksi Wittgensteinin ”pyrkimyksen” (lisä)oppaaksi.

Linkki alkupaloihin:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Korrespondenssiteorian ”logiikan” kysymyksiä

Jatkoa ”Tosiseikkojen logiikalle” ?

–     samoin säännöin koskien ”pykälien” alleviivausta ym. (merkintöjä).

1.     Korrespondenssiteorian  ”logiikka ” ?

2.     ”Kuvateoria” perustuu korrespondenssiteorian ”logiikkaan” ?

3.     Korrespondenssiteorian ”logiikan” johtopäätös on yhtä kuin Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  –  Kurt Gödeliä / v. 1931  ja  Alain Turingia / v. 1936  ennakoiden ?

1.     Korrespondenssiteorian ”logiikka” ?

Korrespondenssiteorian ”logiikalla” tarkoitan niitä välttämättömia ja riittäviä ehtoja, joita totuusteorian pätevyys  –  kuten ristiriidattomuus ja käyttökelpoisuus  –  vaatii.

Oletetaan korrespondenssiteorian pätevyys.

Ei kuitenkaan vielä siinä ”kuvateoreettisessa” / jo ! todistusteoreettisessa muodossa kuin Wittgenstein totuusteorian esittää (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.01 , 4.031 , 4.06 , 4.221 , 5 , 5.01) , vaan alkuperäisessä ”lause” – muodossaan.  –  Ennen kysymystä ”logiikastaan” , joka johtaa ”kuvateoriaan”.

Niin, että termi ”kuva” korvataan ”pykälissä” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223)  termillä ”lause” , ja saadaan korrespondenssiteoria yhdessä perusmuodossaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) : ”.. lause esittää sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031) , josta sitten väitetään, että ”.. täsmää tai on täsmäämättä .. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 + 2.222) .

(Toinen totuusteorian perusmuoto saadaan kysymällä pelkästään ”lauseen” yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta  –  vastaavuutta tai vastaamattomuutta  –  ”todellisuuden” kanssa. )

Korrespondenssiteorian pätevyyden välttämättömät ”ehdot” ?  Onko väitteelle korrespondenssiteorian pätevyydestä ehdottomia ”ehtoja” ?

Onko väitteelle, että ”.. lause esittää sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031)  n i i n , e t t ä ”.. täsmää tai on täsmäämättä .. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 + 2.222)  välttämättömiä ”ehtoja” ?

”Riippumattomuus” !

Riippumattomuus (4.061)  on  korrespondenssiteorian välttämätön, ensimmäinen  ehto.

”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme helposti luulla, että tosi ja epätosi ovat yhdenvertaisia merkin ja merkityn asian suhteita. Silloin voisimme esimerkiksi sanoa, että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla jne”. (4.061)

RISTIRIIDATTOMUUSE H T O : ”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme .. sanoa, e t t ä ”p” merkitsee  todella  tavalla  samaa, mitä ”ei – p” merkitsee  epätodella  tavalla  jne”. (4.061)

Sitä, että ”riippumattomuus” (4.061)  on olennaisesti ”totuuden” korrespondenssiteorian / ”kuvateoria” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.01 , 4.031 , 4.06)  pätevyyden, ristiriidattomuuden taustalla Wittgenstein ei julkilausu. ”Pykälän” (4.061)  totuusteoreettista lukutapaa on kuitenkin vaikea ( , ellei mahdoton) välttää, kun sen onnistunut oivaltamaan.

Ensinnäkin ”kuvateoria” on kiistatta korrespondenssiteorian (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.01 , 4.031 , 4.06)  pätevyyden ilmaisua.

Todistusteoreettista (4.06  →  (4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.221 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 55.01) )  ilmaisua.

”Kuvateorian” ytimessä on kysymys ( , ja ratkaisu) siitä, m i t e n ”lause” esittää riippumattomuuden” voimassa ollessa (1 , 1.1 , ! 1.12 , 1.13  ←  (! 2.024 , 4.061 , 4.064) )  ”.. sen ja sen asiaintilan” (2.221 , 4.031) niin, että yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute ”todellisuuden” kanssa voidaan osoittaa, näyttää toteen (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) .

Toiseksi, kun huomaa Wittgensteinin tarkoittavan ”tosiseikan” käsitteellä nimenomaan ! ”todellisuuden kuvaa” / ”.. lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka” (3.12 + 3.14 , 4.06) , niin ”pykälän” (4.061)  yhteys korrespondenssiteoriaan tulee aivan ilmeiseksi. Termin ”tosiseikka” voi korvata (vastaavalla) ”todellisuuden kuvalla”.

”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on ”todellisuuden kuvista” riippumaton merkityssisältö ..” ( (3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  4.061) .

Siis korvata ”lauseella” , jonka ”totuus tai epätotuus” voidaan näyttää toteen, osoittaa / todistaa ( (3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  4.061  →  (4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.221 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 55.01) .

Se, mitä ”pykälän” (4.061)  alkuosa ”.. lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö ..”  sanoo onkin vain sen korrespondenssiteoriaa koskevan perustosiasian ilmaisu, että ”lauseet” tai ”lause(itt)en merkityssisällöt” ovat olemassa ”lauseitten ”totuudesta tai epätotuudesta””  riippumatta (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.024 , 3.12 + 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.06 , 4.061 , 4.064) .

Toisin sanoen ”pykälässä” (4.061)  on viime kädessä kysymys  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  todistettavuudesta   –  korrespondenssiteorian perusteella.

Nimittäin, JOS  e i  ole niin, että ”.. lause esittää .. ! j o .. sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031 + 4.064) , so. ! r i i p p u m a t t a  sitä , onko ”lause ”todellisuuden kuva”” , N I I N  ! ”se” , mitä ”lause esittää” / ”se ja se asiaintila”  r i i p p u u  ! !  lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuudesta  ( (2.221 , 2.222 , 4.031)  ←  4.06) , joka sitten  p u o l e s t a a n  p e r u s t u u  ! !s i i h e n” , e t t ä  ! ! !  ”.. lause esittää .. j o .. sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031 + 4.064) .

Toisin sanoen, jos ”pykälä” (4.061)  kielletään, ja pidetään kiinni korrespondenssiteoriasta, niin kierretään kehässä.  –  Vähintään kehässä !

Siten, jos ”pykälä” (4.061)  kielletään, niin korrespondenssiteoriasta on luovuttava.

”Ellei maailmalla olisi substanssia .. silloin olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13  ←  (2.021 , 2.0211 + 2.0212 , 2.024 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.061 , 4.064) ) .

”Maailman substanssi” tarkoittaa siis yksinkertaisesti ”kieltä” / ”u – kieltä” , kaikkine mahdollisine ! vielä ”totuudestaan tai epätotuudestaan” riippumattomine ”lauseineen” (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13  ←  (2.021 , 2.0211 + 2.0212 , 2.024 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.061 , 4.064) ) .

Tähän ”pykälät” (2.021 , 3.203 , 3.3) .

Se, että ”.. lause esittää .. jo .. sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031 + 4.064)  ei kuitenkaan riitä, vaan ”lauseen” on esitettävä ”se ja se asiaintila” niin, että  –  tämä on ! ”kuvateorian” ydin  –  voidaan osoittaa ”.. se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222) .

Mitä ”riippumattomuus” merkitsee, korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden ilmaisuna?

”Riippumattomuus” merkitsee ”kielen” / ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välistä) riippumattomuutta.

U – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) riippumattomuuden totuusteoreettisesta, ”riippumattomuuden” käsitteen korrespondenssiteoreettisesta, merkityksestä hieman tuonnempana.

Universaali – kielen” ( (2.0121 , 2.0123 , 2.0124)  ←  3.203 , 3.3 , 4.031)  vaatimus tulee yhtä hyvin Wittgensteinin ”pyrkimyksestä” (esipuhe / (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06 , 4.112 , 4.114)  kuin myös suoraan korrespondenssiteoriasta. Totuusteorian pätevyys (tai pätemättömyys) koskee luonnollisesti kaikkia mahdollisia ”sen ja sen asiaintilan esittäviä lauseita” (4.031) , ja pelkästään siksi ”.. logikassa .. kaikki mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja ..” ( (2.0121 , 2.0123 , 2.0124)  ←  2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031) .

Periaatteessa mitkä tahansak a i k k i (jossakin) ”kielessä” muodostettavissa olevat lauseet” ovat korrespondenssiteorian ”logiikan” / ”riippumattomuus” perusteella ”tosiseikan” so. ! ”todellisuuden kuvan” eli mielekkään lauseen (3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.01 , 4.06)  mahdollisuuksia.

Jos ”riippumattomuus” , niin jokaisen ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on ristiriidattomasti mahdollinen.

Jos ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” (4.031)  riippumattomuus ”todellisuudesta” on välttämätön edellytys mahdollisuudelle, että ”.. lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222 + 4.031) , niin yhdenkään ”lauseen” mahdollisuutta olla ”tosi tai epätosi” ei voi (etukäteen) poissulkea  –  ”riippumattomuuden” voimassa ollessa  –  ja nimenomaan siksi ( (2.0121 , 2.0123 , 2.0124)  ←  2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031) .

K a i k k i (jossakin) ”kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet” on yhtä kuin ”u – kieli” , ja periaatteessa jokainen ”u – kielen” mahdollinen ”lause” on jo an sich, sinänsä ”tosiseikan” (3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.01 , 4.06)  mahdollisuus.

”Lauseen todellisuuden kuvana” oleminen   on kuitenkin osoitettava.

”Riippumattomuudesta” näet seuraa, että ! ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  todistettavuus   on osoitettava.  –  ”Todistettavuus”  todist e t t a va.

Vaikka ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden”” näkövinkkelistä ! ”emme voi antaa merkille väärää merkityssisältöä” (5.473 , 5.4731 , 5.4732 , 5.4733) , kun kerran korrespondenssiteoria edellyttää, että ! ”jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö ..” ( (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)  ←  4.031 , 4.064) , niin ! ! ”riippumattomuus” herättää kysymyksen, miten on mahdollista  –  mahdollista osoittaa, näyttää ”vastaavuus tai vastaamattomuus” toteen  –  e t t ä ”.. lauseen .. jo .. esittämä se ja se asiaintila .. täsmää tai on täsmäämättä .. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 + 2.222 + 4.031 + 4.064) ?

JOS  JA  K U N ”riippumattomuus” , N I I N  .. MITEN  .. v e r t a a m i n e n ! ”todellisuuteen”  ON  MAHDOLLISTA .. että voi sitten, vertaamalla osoittaa ”vastaavuuden tai vastaamattomuuden” (2.223) !

”Riippumattomuus” merkitsee näet ! ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuutta. Sitä, että ”u – kieltä” ja ”todellisuutta” ei voi ilmaista samassa yhteydessä. Tämä on korrespondenssiteorian lähtökohta, ja asettaa (pakottavan) kysymyksen ”vertaamisen” mahdollisuudesta.

S i t e n ”riippumattomuus” ( (1.1 , 2.06 , 2.063)  ←  4.061)    2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 )  on ”kuvateorian” (4.06)  taustalla.  –  On määriteltävä ”todellisuus” , että käsitys ! ”minkä ”kuvista”” , että käsitys ”minkä” kanssa ”.. on oltava jotakin yhteistä ..” (2.16) , e t t ä  vertaaminen on ylipäätään mahdollista.

”Kuvateorian” totuus-  ja todistusteoreettisen tulkinnan kannalta Wittgenstein aloittaa kirjansa varsin johdonmukaisesti.

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1)

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1 , 1.1)

”Maailman määrittävät tosiseikat ja se, että ne ovat ainoat tosiseikat”. (1 , 1.1 , 1.11)

”Die Welt ist durch die Tatsachen bestimmt und dadurch, dass es alle Tatsachen sind”. (1.11)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13)

”Mikä on niin kuin se on  –  tosiseikka  –  on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2)

”Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikaksi.)”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06)

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Siten : ”Positiivisten tosiseikkojen ja negatiivisten tosiseikkojen kokonaisuus on maailma” (1.1 , 2 , 2.06 + 2.063) .

Siten : ”Tosiseikka” on korvattavissa ”pykälässä” (4.061) , paitsi ”todellisuuden kuvalla” (3.12 + 3.14) , niin välittömästi korrespondenssiteoriaan viittavalla  –  vielä määrittelemättömällä  –  ”todellisuudella”.

”Riippumattomuuden” välttämättömyys korrespondenssiteorian ristiriidattomuudelle käy paremmin ilmi suoraan, vielä määrittelemättömän, ”todellisuuden” suhteen.

Ei vielä korrespondenssiteorian itsensä avulla käsitettynä, määritettynä ”todellisuuden” käsitteenä.

Miten muutenkaan!  –  Kuten Wittgensteinkin (korrespondenssiteorian itsensä avulla) tekee.

Nimenomaan ! ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) riippumattomuuden salliessa käyttää, soveltaa totuusteoriaa itseään ”u – kieleen” määrittämään ”todellisuus” s i t e n , E T T Ä  korrespondenssiteorian ”l o g i i k a n  avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” ( (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , ! 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  2.221 , ! 2.222 , 4.031) .

Oletetaan ”riippumattomuuden” välttämättömyyden osoittamiseksi korrespondenssiteorian ”logiikalle” päinvastaista so. että ”riippumattomuus” ei vallitse ”u – kielen” ja ”todellisuuden” välillä : ”U – kielessä” muodostettavissa olevien ”lauseiden esittämät ne ja ne asiaintilat” (4.031)  eivät ole riippumattomia ”todellisuudesta”.

Mitä ”riippumattomuuden” kieltäminen merkitsee?

Vastaus on (luonnollisesti) päinvastainen sille, mitä  –  ”riippumattomuus” merkitsee.

Mitä se, että (jokin) ”x” on riippumaton (jostakin) ”y” : stä merkitsee?

Jos (jokin) ”x” on riippumatön (jostakin) ”y” : stä, niin ”x” : ää  j a  ”y” : tä  e i  voi  ilmaista ”samassa yhteydessä” / ”samalla kertaa”.

”Riippumattomuuden” kieltäminen merkitsee siis ainakin sitä, että aina kun ”y” (esiintyy) , niin myös ”x” (esiintyy) , tai kääntäen niin, että aina kun ”x” , niin myös ”y” , siis että ”x” : n ilmaisu on aina myös ”y” : n ilmaisu.

Voi myös sanoa, että jos ”y” , niin ”x” / (”y”  →  ”x”) , siis että ”x” on aina johdettavissa ”y” : stä. Toisin sanoen (kääntäen) juuri niin, että  –  ”x” : n ilmaisu on aina myös ”y” : n ilmaisu.

Muutettavat muuttaen / korrespondenssiteoria ”riippumattomuuden” kieltäminen merkitsee, että aina kun ”lause esittää sen ja sen asiaintilan” (4.031) , niin ”lause” on samalla ”todellisuuden” ilmaisu.

Toisin sanoen  JOS    ”riippumattomuus”    , N I I N  ”lause” on samallas e n ! ”todellisuuden””  ilmaisu, minkä ”.. kanssa lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä ..” (2.221 + 2.222 + 4.031) .

”Lauseen ”totuuden””  tapauksessa kierretään kehässä. ”U – kieltä” ei voi erottaa ”todellisuudesta” , eikä mitään ! kysymystä  vastaavuudesta tai vastaamattomuudesta, yhtäpitävyydestä tai yhtäpitävyyden puutteesta ”todellisuuden” kanssa  v o i  (ylipäätään) esittää.

Jos ”lauseet” tai ”lauseitten esittämät asiaintilat” ja ”todellisuus” ovat yhtä ja samaa, e r o t t a m a t o n – t a  kokonaisuutta  –  identtiset  –  n i i n     korrespondenssiteorian     voi ylipyyhkiä.

”Lauseen ”epätotuuden””  tapauksessa ajaudutaan, ei ainoastaan kehään, vaan ! n o i d a n kehään. Siis risririitaan.

Miten (ja vain miten) ”lause” voi olla ”s e n ! ”todellisuuden””  ilmaisu, mitä ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” (4.031) .. e i  vastaa ?  –  Vain siten, että ”lause” on myös ! ”t o i s e n ”lauseen”” / ” ”lauseen” ” ilmaisu, joka ”esittää sen ja sen asiaintilan” (4.031) , mitä lähtökohtana olevan, ensimmäisen ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” (4.031) .. e i  vastaa.

 

”Tosiseikkojen logiikka” ?

   Otsikon kysymys on ”kuvateorian” (4.01)  ja Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312)  ytimessä.

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 4.01)

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ;  että  mikään  e i  voi  edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (3.12 + 3.14 , 4.01 , 4.0312 , 4.06 , alleviivaukset tässä kuten muissakin ”pykälissä” minun. Samoin lihavoinnit ja  v ä l i – lyönnit. Kursiivit Wittgensteinin. )

     Taustalla, lähtökohtana on se, että  Wittgenstein ”.. pyrkii vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä .. sisältä päin ..” (esipuhe / (4.112 , 4.114) ) .  ”Kuvateoriaa” ei voi erottaa ”asiayhteydestään” , so. Wittgensteinin filosofian ”pyrkimyksestä” / ”päämäärästä” (4.112) , vaan ”kuvateorian” tehtävänä on viimeisellä rivillään vastata kysymykseen ”rajan vetämisestä ajatusten ilmaisemiselle”.  –  Kysymykseen ”tosiseikkojen logiikasta” ?  (1.13 , 2.141 , 3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.01 , 4.0312 , 4.06 , 4.112 , 4.114)

”.. Kirjan koko sisällön voisi ehkä tiivistää seuraaviin sanoihin :  Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Siten kirja pyrkii vetämään rajan ajattelulle tai pikemminkin  –  ei ajattelulle, vaan ajatusten ilmaisemiselle. Vetääksemme rajan ajattelulle, meidän olisi näet voitava ajatella tämän rajan molemmat puolet (joten meidän olisi voitava ajatella, mitä ei voida ajatella). Raja voidaan sen tähden vetää vain kielessä, ja mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..” . (”Esipuheen” alleviivaukset minun.)

Filosofian päämääränä  o n  ajatusten looginen selventäminen. Filosofia ei ole mikään oppi, vaan tietynlaista toimintaa. Filosofinen teos koostuu olennaisesti selvennyksistä. Filosofian tuloksena eivät ole ”filosofiset lauseet” , vaan lauseiden selventyminen. Filosofian tulee selventää ja tarkasti rajata ajatukset, jotka muuten ovat ikään kuin sameita ja hämäriä”. ( (4.112 , 4.114) , lihavoidun alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (4.114) ) .

”Sen tulee rajata ajateltavissa oleva ja samalla se, mitä ei voida ajatella. Sen tulee rajata ajattelumahdottomuudet  sisältä  päin  rajaamalla  ajattelumahdollisuuksien  piiri ”. (4.112 , 4.114)

     Loogis-filosofisen tutkielman (vast’ edes  L-f t ) ”olennainen” on edellä esitetty. ”Olennaista” voi havainnollistaa tasasivuisella kolmiolla.  Sen kannan, perustan muodostaa Wittgensteinin ”pyrkimys” . Toinen sivu esittää ”kuvateoriaa” .  Ja kolmion huipulle asettuu hänen ”perusajatuksensa” , vastauksena  ”.. päämäärään .. rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” (4.112 + 4.114) .  –  Kolmio jää vielä yhdeltä sivulta avoimeksi. Mikä muodostaa kolmion toisen sivun?  –  Niin, että ”pykälä” (4.0312 / 4.128 , 6.4321)  on tukevasti / toiseen sivuun nojaten, kolmion huipulla. Kruununa, ilmaisemaan sitä !  ”mistä ei voi puhua ..” ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)     7 ) .

     Se, että vastaus  –  ”mikä muodostaa kolmion toisen sivun?”  –  on ”totuuden” korrespondenssiteoria (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)  kertookin sitten sen, mistä !  L-f t : ssä  on kyse :  ”Tosiseikkojen logiikasta” ( (3.12 + 3.14)  →  4.0312  ←  (4.06) )  korrespondenssiteorian ”logiikan” ilmaisuna.

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21 , 2.222)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.221 , 4.031)

”Kuva on tosi tai epätosi, sikäli kuin sen merkityssisältö pitää yhtä tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”. (2.21 , 2.222)

”Saadaksemme selville, onko kuva tosi vai epätosi, meidän on verrattava sitä todellisuuteen”. (2.223)

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 4.01)

”Lauseessa asiaintila sommitellaan ikään kuin kokeeksi. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö” , voimme yksinkertaisesti sanoa : ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan””. (2.221 , 4.031)

    L-f t : ssa  on kysymys ”totuudesta” !  –  Kas kas, loogikko Wittgenstein haksahtaa ”tosiseikkojen logiikassa”    ”totuus” – käsitteeseen.  ”Lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  olemukseen   (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06 , 5.4711) .

”.. Wittgenstein opiskeli ensin insinööritieteitä, mutta luopui tästä urasta 22-vuotiaana tuntiessaan kutsumuksekseen filosofian. Hän matkusti Jenaan Fregeä tapaamaan. Tämä kehotti häntä jatkamaan matkaa Russellin luo Cambridgeen. Wittgenstein noudatti neuvoa, ja ryhtyi opiskelemaan logiikkaa Russellin johdolla, joka tuohon aikaan kirjoitteli ”Principia Mathematicaa”. Ennen pitkää Wittgenstein ryhtyi itsekin suunnittelemaan omaa teosta. ..” (Georg Henrik von Wright  Logiikka, filosofia ja kieli , s. 141 , Otava v. 1982 ) .

     Ja, johtuisiko Wittgenstein ”oman teoksen” nimi  –  Logisch-philosophische Abhandlung  –  siitäkin, että totuusteoria  ”lauseen olemuksen” osoittamiseksi on korrespondenssiteoria niin, että ”maailman” / ”todellisuuden” merkitystä ei voi, on ! mahdoton unohtaa.  –  ”Maailma” / ”todellisuus” on käsitettävä, määritettävä (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.063) !  L-f t  alkaa johdonmukaisesti. Logiikka kulkee käsi kädessä filosofian / metafysiikan ja ontologian kanssa.

     Niin Wittgensteinin ”pyrkimys” / ”filosofian päämäärä.. ..” (esipuhe , (4.112 , 4.114) )  kuin myöskin ”kuvateoria” (4.01)  ja hänen ”perusajatuksensa” (4.0312)  jäävät ymmärrystä vaille, ellei näe ! ”totuuden” korrespondenssiteoriaa  j a  sitten sitä, e t t ä  ”kuvateoria” on  korrespondenssiteorian ilmaisua. Tämä totuusteoria on ”kuvateorian” taustalla, joka ”kuvateoria” on puolestaan Wittgensteinin ”pyrkimyksen”* ilmaisua. ”Sen”* toteuttamisen menetelmä.  –  Ja kun sen se, mihin  L-f t  ”pyrkii” , päätyy kielteiseen lopputulokseen, niin (luontevasti) Wittgenstein kuittaa ”ei : n” viimeisellä ”pykälällä” / (7) .

     On hätkähdyttävää, että (tietääkseni) kukaan ”ammattilainen” filosofi ei ole tarttunut Wittgensteinin  L-f t : n  esipuheessa selkeästi esittämään filosofiansa tavoitteeseen  ”.. vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle ..” / (4.112 + 4.114) .  Selkeästi, kun vain katsoo / etsii edelleen itse  teoksesta ”ajatuksen” merkityksen (3 , 3.12 , 4 , 4.06) .

     Mitä ovat siis  1.  ”ajatukset” , joiden ”ilmaisemiselle kirja pyrkii vetämään rajan” , ja  2.  mikä on se ”tekijä” , joka olennaisesti ”ajatuksia” luonnehtii ?  –  Kolmanneksi / 3.  voi kysyä (itsestäänselvää) ”rajan vetämisen” merkitystä.

”Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06 , alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (4.06) . )

V a i n  lauseet , jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee kaiken kuvauksen olemuksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemista”. (1.13 , 3 , 3.12 , 4 , 4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.06 , 5.4711 )

     ”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee ..”  SIIS ! ”.. kaikkien ”niiden ”lauseiden”” .. olemuksen .. ilmaisemista” .. jotka .. v o i v a t  olla tosia tai epätosia   korrespondenssiteorian perusteella  (4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.065.4711) .  ”.. Väittääkseen jotakin ..    ”totta tai epätotta” / e t t ä  ”.. lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”    .. lauseen täytyy olla kuva” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.01 , 4.03 , 4.031 , 4.06) , ja siten ”.. kaiken kuvauksen olemuksen .. ilmaiseminen” (4.06 , 5.4711)  merkitsee ! s e n ”ilmaisemista” , m i t ä  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   korrespondenssiteorian perusteella edellyttää ”lauseelta” / ”lauseelta ”todellisuuden kuvana”” .

     Sen, että  * ”.. raja .. ajatusten ilmaisemiselle .. voidaan .. vetää vain kielessä .. sisältä päin ..” *  (4.112 , 4.114)  voi tässä ohittaa.  * Sen *  selittää  s e k ä  ”Russellin paradoksi” , joka ehdottomasti yksi motiivi Wittgensteinille  ”.. ryhtyä .. suunnittelemaan omaa teosta ..” (von Wright)  e t t ä  etenkin  * se *  seuraa korrespondenssiteorian ”logiikasta” ;  korrespondenssiteorian pätevyydelle  v ä l t t ä m ä t t ö m ä s t ä riippumattomuudesta  (1.1 , 1.12 , 2 , ! 2.024 , 2.06 , 2.063 , 2.22 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , ! 4.061) , ”riippumattomuuden” käsitteestä.

     Jos, ja kun ”rajan vetäminen” / ”rajaaminen” on (itsestäänselvästi) aina jonkin ”kokonaisuuden” osoittamista, tässä tapauksessa ”mielekäiden lauseiden kokonaisuuden”  –  ”lauseiden kokonaisuus on kieli” (4 , 4.001)  –  osoittamista, niin yhtä selvästi on mahdollista lukea (kirjaimellisesti ! ) ”ajatuksien” olevan  ”v a i n  lauseita, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” (3 + 3.12 + 4 + 4.06) , ja joita ”mielekkäitä lauseita” luonnehtii ! juuri se, että  ”.. lauseet .. o v a t  todellisuuden kuvia ..” (4.06)  juuri sen ilmaisuna, että  ”.. voivat olla tosia tai epätosia” (4.06) .

     Ja, kun Wittgensteinin ”kuvateoriassaan” soveltama, käyttämä totuusteoria, eikä (ehkä) suinkaan sattumalta! ”Russellin paradoksi” ,  o n  ”totuuden” korrespondenssiteoria, niin näyttää vahvasti siltä, e t t ä  JUURI ”totuutensa tai epätotuutensa”    ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen pätevää ”lausetta” luonnehtii korrespondenssiteoreettisesti se, että  ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) .

     ”Russellin paradoksi” , ylipäätään logiikan (ja matematiikan) perusteisiin liittyvät ”ongelmat”  L- f t : n  taustalla (3.333 , 4.0031) .  –  Motivaattorina.  –  ”Russellin paradoksin”* voi esittää yksinkertaisesti niin, että ”siinä”* erään kylän parturin tehtävä(n perustee)t on määritelty tavalla, josta seuraa    ”jos parturi ajaa oman partansa, niin ei aja partaansa ja jos parturi ei aja omaa partaansa, niin ajaa partansa”. Monimutkaisen, ilmeisesti alkuperäisen version ”Russellin paradoksista” voi lukea esimerkiksi / G. H. v Wright , ss. 73 – 75 / Frege ja Russell , ss. 63 – 80 .  –  Tulkitsen ”Russellin paradoksin” johtopäätöksen suoraviivaisesti niin, että  MIKÄLI  logiikan tutkimuksessa päädytään ko. ”ristiriitaan” / ”ajaa ja ei aja”  –   ! totta”  j a  ”epätotta”   –  ”s e k ä – e t t ä” , N I I N    ”m i t ä ä n”  ristiriidattomasti ”totta  tai  epätotta”  E I  VIELÄ  OLE .

     Toisin sanoen Wittgensteinin itselleen asettama ”päämäärä” (4.112 , 4.114)  ei ole mikään mielijohde / mieleen juolahdus, v a a n  logiikan ”perusteisiin” liittyvien ”ongelmien” pakottamana osoittaa  e n s i n  ”.. lauseen .. todellinen .. looginen muoto” (2.18 , 4.0031) , so. ”lauseen” ristiriidattoman ”totuuden tai epätotuudenmahdollistava ”muoto” , ja sitten !  t o i s e k s i  ”.. lauseen .. todellisen .. loogisen muodon” perusteella ratkaista samalla, samantien kysymys ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuude(n ilmaisemise)sta” (3 + 3.12 + 4 + 4.001 + 4.06) .  Niin, että se  ”.. mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..” (esipuhe) .  ”Mielettömyyttä” , kuten ”Russellin paradoksin” kaltaiset ”ajattelumahdottomuudet” (4.114) .

     Kysymys ! ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuude(n ilmaisemise)sta” (3 + 3.12 + 4 + 4.001 + 4.06)  on juuri se, minkä, Wittgensteinin ”pyrkimyksen” , suhteen ”pykälä” (4.0312)  antaa kielteisen vastauksen (4.128 , 6.4321) .

”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”. ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  ←  7 )

Otsikon kysymys / ”toiseikkojen logiikasta” ?  onkin siis ! yhtä kuin kysymys  ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuude (n ilmaisemise)sta” (3 + 3.12 + 3.14 + 4 + 4.001 + 4.06) ?    .

     On näet (kiistatta) selvää että ”tosiseikat” ovat  –  että Wittgenstein tarkoittaa ”tosiseikoilla”  –  juuri  ”mielekkäitä lauseita” / ”vain lauseita, jotka voivat olla tosia tai epätosia” / / ”todellisuuden kuvia” / / / ”loogisia muotoja” ( ! 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , ! 2.11 , 2.12 , 2.141 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.222 , 2.223 , 3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.06) .  ”Pykälään” (1.13)  voikin hyvin lisätä viittauksen Wittgensteinin  soveltamaan, käyttämään totuusteoriaan niin, että    korrespondenssiteorian    ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” (1.13) .

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause  on lausemerkki  projektiivisessa suhteessaan  maailmaan”. (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06) , alleviivaus ja painotus jatkuu ”pykälässä” (3.14) . )

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki  on  tosiseikka”. (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06)

     Ja, mikäli lähtökohta on / ”Russellin paradoksi” se, että ”mitään” ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” ei vielä ole, niin  j o s  ”jotakin” täytyy kuitenkin olla ( , kuten savenvalajalla savensa) , n i i n ! ”kieli”    ”.. vain kieli ..” (esipuhe)    jossa ”.. sisältä päin ..” (4.114)    ”Wir machen uns Bilder der Tatsachen” / ”Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. (2.1)  –  S I T E N  Wittgensteinin käsitys ! välttämättömästä ”maailman substanssista” (2.021 , ! 2.0211 , ! 2.0212 , 3.203 , 3.3 , ! 4.2211)  ONKIN  mahdollista ymmärtää yksinkertaisesti ”kieleksi” .  U n i v e r s a a l i  –  kieleksi”  (vast’ edes ”u – kieli” )  v i e l ä  vailla ”mitään ”totuusehtoja”” !  –  Ellei ”maailman substanssi” oleu – kieli” so. ”kieli” , jossa voidaan sanoa, ilmaista periaatteessa ”kaikki ”sanottavissa oleva”” , Wittgensteinin ”tikkailla”  ei  ole ensimmäistäkään ”askelmaa” , ja hänen ”pyrkimyksensä” olisi (alusta alkaen) mahdoton.

     Se, että  ”.. lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka” (3.12 + 3.14)  merkitsee (kiistatta) , e t t ä  ”tosiseikkojen logiikassa” (4.0312)  on kysymys  *    ”v a i n  lauseitten, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia”  logiikasta   *  (3.12 + 3.12 + 4.0312 + 4.06) , m i t ä   * l o g i i k k a a * .. mikään  e i  voi  edustaa ..   (3.12 + 3.12 + 4.0312 + 4.06) .  –  Ainoa, mikä tässä (3.12 + 3.12 + 4.0312 + 4.06)  on tulkinnanvaraista, koskee sanan ”edustaa” (4.0312)  merkitystä.  –  ”Vertreten” / ”edustaa?  –  Johdonmukainen / osuva tulkinta on, lienee kuitenkin se, että  ”.. vertreten .. die Logik der Tatsachen ..” / ”.. edustaa tosiseikkojen logiikkaa”  merkitsee logiikan”  m e n e t e l m ä ä .  Ja ”menetelmää” , joka koskee    ”ajatuksien” / ”mielekkäiden lauseiden” / / ”vain lauseitten, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” kokonaisuutta     ! k a i k k i a ”todellisuuden kuvia .  (  –  Se, että ”menetelmä” koskee itse asiassa kaikkia mahdollisia ”lauseitten ”muotoja”” , ei ainoastaan ”todellisuuden kuvia” , on tässä yhteydessä  epäoleellista.  –  )  Kysymys on siitä ”menetelmästä” , mitä Wittgenstein tarvitsee, kun hän ”.. pyrkii vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. (esipuhe , (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06 , 4.112 , 4.114) ) , eli osoittamaan  k a i k k i ”todellisuuden kuvat” / ”.. lauseet, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia .

”.. Lauseen yleinen muoto on :  Asiat ovat niin ja niin”. (4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

”On selvää, että kaikki, mitä ylipäätään voidaan etukäteen sanoa kaikkien lauseiden muodosta, täytyy olla mahdollista sanoa  y h d e l l ä  kertaa. ..” (4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

”Yleinen lausemuoto on lauseen olemus”. (4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

Lauseen olemuksen ilmaiseminen  m e r k i t s e e  kaiken  kuvauksen  olemuksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemista”. (4.01 , 4.022 , ! 4.023 , 4.03 , 4.06 , 4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

”Yleisimmän lausemuodon kuvaus on logiikan yleisen ja ainoan yleisen perusmerkin kuvaus”. ( 3.12 + 3.14 , 4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

     Toisin sanoen  ”yleisimmän lausemuodon kuvaus  o n .. perusmerkin kuvaus” (5.472) , joka koskee, ! k ä s i t t e l e e  lausemerkkiä , joka on  ”.. projektiivisessa  suhteessaan  maailmaan” (3.12) , J O K A ”.. lausemerkki .. o n  tosiseikka (3.12 + 3.14) , J O I D E N  ”.. tosiseikkojen  l o g i i k a n .. edustamisen” (3.123.14 + 4.0312 + 4.06)  mahdollisuudesta / ”kyllä vai ei”  on sitten lopulta, viime kädessä kysymys  –  Wittgensteinin ”pyrkimyksessä” .

     Toisin sanoen  –  summa summarum  –  ”pyrkimyksessään” Wittgenstein itse asiassa ! k y s y y k i n : Onko olemassa, konstruoitavissa mitään logiikan ”menetelmää” / ”algoritmia” , joka ilmaisee kaikki ”todellisuuden kuvat” ?  –  Tuottaa mekaanisesti kaikki ”mielekkäät lauseet” , kun ”algoritmia” soveltaa, käyttää ”u – kielessä” .  –  Ja Wittgensteinin vastaus on kielteinen.

Vaikka  korrespondenssiteorian ”logiikkaan” perustuva  todellisuuden täydellisen kuvauksen” (4.022 , 5.4711)  algoritmi   voidaankin esittää, n i i n ! ”algoritmi” *  e s t ä ä ! ! ”I T S E” *  soveltamisensa tuottamaan, konstruoimaan ”.. etukäteen .. yhdellä kertaa ..” (5.47)   kaikki ”todellisuuden kuvat”.

Korrespondenssiteoria(n ”logiikka”) onkin pätevä juuri siksi, että :  (4.0312 , 4.128 , 6.4321) .

( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)    6.44 / 1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.06 ) .

     Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  ennakoi siis, ja tietenkin muutettavat muuttaen, s e k ä  todistusteorian neljättä pääongelmaa / ”Entscheidungsproblem” e t t ä  sen kielteistä ratkaisua. Ennakoi ensin Kurt Gödelin epätäydellisyyslauseita, etenkin ”ensimmäistä”*  / v. 1931  ja sitten edelleen ”siihen”* nojautuen  –  tai ”sen”* innoittamana  –  Alain Turingia v. 1936 / ”ratkaisuongelmaan” kielteinen vastaus.

”.. Kurt Gödel (1906 – 1978) .. osoitti, että aritmetiikan aksiomajärjestelmät ovat aina epätäydellisiä sikäli, että niissä esiintyy tosia mutta todistumattomia lauseita. .. Vuonna 1936  Alonzo Church (1903 – 1995)  ja englantilainen Alan Turing (1912 – 1954)  osoittivat, että relaatioita sisältävä predikaattilogiikka on ratkeamaton, ts.  ei ole olemassa mekaanista menetelmää tai algoritmia, jonka avulla mielivaltaisesta lauseesta voidaan tarkistaa, onko se loogisesti tosi vai ei. ..” .  (Tieteen termipankki  11. 01. 2018 : Filosofia : logiikka. )

     ”Muutettavat muuttaen” :  Loogis-filosofisessa tutkielmassa  ei ole kysymys ”aritmetiikan aksiomajärjestelmistä” , eikä ”loogisista totuuksista” , vaan kaikista ”niistä ”(väite)lauseista”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on korrespondenssiteoriaan / sen ”logiikkaan” perustuen ! ”todistettavasti” mahdollinen.  –  Kyse on ”totuuden” kontingenssista. Tarkoitan, että jos kontingenssi” on määritelmän mukaan ”.. väite, joka voi olla tosi tai epätosi konteksista riippuen ..” (Tieteen termipankki  12. 01. 2018 : Filosofia : kotingenssi. ) , niin ”kontekstin” asettaa nyt ”totuuden” korrespondenssiteoria, joka osoittaa !  * ”väitteen, joka voi olla tosi tai epätosi” * välttämättömät ”ehdot” j a  samalla  ”s e n” , v o i d a a nk o . . !  * niiden * kokonaisuus  * ne *  kaikki   ilmaista.  –  Kyse on ensin ”totuuden” ylipäätään ”mahdollisuudesta” , ja sitten,  ”ilmaisemis mahdollisuudesta” .  –  Täydellisesti ! / Ristiriidattomasti !

”.. Neljännen pääongelman nimenä on Hilbertillä  Entscheidungsproblem (englanniksi ”decision problem” , suomeksi ehkä sopivimmin ”ratkaisuongelma). Siinä yritetään löytää sääntö tai menetelmä, joka tekee mahdolliseksi ratkaista ”mekaanisesti” , voidaanko jokin mielivaltainen lause todistaa eräässä annetussa järjestelmässä vai ei. Hilbert on sanonut ”ratkaisuongelmaa” matemaattisen logiikan tärkeimmäksi probleemaksi. ..” (von Wright , s. 91 . ) .

     L-f t : n  ”.. eräs annettu järjestelmä ..”  on korrespondenssiteorian asettama. Korrespondenssiteorian ”logiikka” osoittaa, näyttää minkä tahansa mielivaltaisen  ”.. merkityssisältönsä .. sen ja sen asiaintilan esittävän lauseen” (2.221 + 4.031)  välttämättömät ”ehdot” sille, että   ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” on mahdollinen (2.222) .  –  Todist e t t a vasti ”mahdollinen”   (5 , 5.01) !  –  Korrespondenssiteorian ohella myös (klassisen) logiikan lait, kolmannen poissuljetun laki, ristiriidan laki sekä identiteetin laki / ”A” = ”A” , ovat voimassa.

     L-f t : n  ”annettu järjestelmä” on korrespondenssiteoria(n ”logiikka”) + käyttöliittymänään ”u – kieli” , jotka yhdessä muodostavat sen, mitä Wittgenstein kutsuu ”maailman substanssiksi” (1.13 , 2.014 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.12 + 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4.06 , 4.23 , 5 , 5.01) .. sen jälkeen  k u n  korrespondenssiteoriaa ja sen ”logiikkaa” on  sovellettu  –  ”käytetty” (3.5)  –  ”u – kieleen” / ”u – kielessä”.

Wittgenstein ”maailman substanssi – ”opilla””  on kaksi tasoa, kerrosta. Aluksi pelkkä vielä vailla ”totuusehtoja” – oleva / puhdas ”u – kieli” (1.1 , 1.12 ,  2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.024 , 3.203 , 3.3) , ja sitten vasta korrespondenssiteorian ja sen ”logiikan” soveltamisen ”u – kieleen” seurauksensa totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä !  *  u – kielen ’ yhteyttä ”todellisuuteen” ’  * (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18) esittävä ja ”todellisuuden kuvia” ilmaiseva  * ”u – kieli” *  ” ’ ”kieli” ’ ” (1.13 , ! 2.014 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , ! 2.203 , 2.221 , 2.222! 3.02 , 3.12 + 3.14 , 3.203 , 3.3 , 3.5 , 4.01 , 4.022 , 4.03 , 4.031 , 4.0311 , 4.06 , 4.23 , 5 , 5.01) .

     1 .   Korrespondenssiteorian ”logiikka?     2 .   ”Kuvateoria” perustuu korrespondenssiteorian ”logiikkaan” ?     3 .   ”Kuvateorian” / korrespondenssiteorian ”logiikan” johtopäätös on Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  a la Kurt Gödel  ja Alain Turing ?

L – F T : n   TOTUUS-  JA  TODISTUSTEOREETTINEN  ”AAPINEN” / ”A B C D ..” – KIRJA.

     –    W : n  ”tikkaiden” askelmia, korrespondenssiteorian ”logiikkaan” asti.

     A.   Logiikan ( ja matematiikan) perusteisiin liittyvät ongelmat. Kuten ”Russellin paradoksin” (4.0031)  kaltaiset mielettömyydet  –  ”ajattelumahdottomuudet” (4.114) .

     B.   Mieltä vääntävien ongelmien  –  paradoksien ja ristiriitojen  –  välttämiseksi ”pyrittävä vetämään raja ajatuksien ilmaisemiselle” osoittamalla ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuus” / ”rajaamalla ajattelumahdollisuuksien piiri” (esipuhe , (3 , 4 , 4.001 , 4.112 , 4.114) .

     C.   ”Ajatuksiin” / ”mielekkäisiin lauseisiin” kuuluvat ! ”v a i n  lauseet, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” (3 , 3.12 , 4 , 4.06) .  –  Todistettavasti (5 , 5.01) !  –  Ristiriidattomasti (4.211) !  –  Ettei sorruta (enää) ”Russellin paradoksin” kaltaisiin ”näennäisiin loogisiin muotoihin” (4.0031) .

     D.   ”Ajatuksia” / ”mielekkäitä lauseita”  –  edes  ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen päteviä ”lauseita”  –  e i  vielä ole. Lähtökohtana onkin se, että    ! (2.1)    ”.. sisältä päin ..” (4.114)    ”u – kielessä” .  ”U – kielessä” , joka on ”maailman  substanssin” (1.13 , 2.0121 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)  niin sanoakseni ensimmäinen vielä – vailla ”totuusehtoja” – oleva ”piiri”.

     E.   Siten, kun yhtäkään ”lausetta” , joka todistettavasti (ja ristiriidattomasti) ”totta tai epätotta”  e i  vielä ole , n i i n  tarvitaan  totuusteoria perustelemaanv a i n  lauseet, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” (2.1 , 4.06) .  Valittu totuusteoria on korrespondenssiteoria (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) .  Se, että  ”Wir machen uns Bilder der Tatsachen” / ”Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” (2.1)  on  jo  korrespondenssiteorian  –  korrespondenssiteorian ”logiikan”  –  ilmaisua ! ”u – kielessä” , k u n  totuusteoriaa  ON  SOVELLETTU KÄYTETTY  ”u – kielessä”   (3 , 3.12 , 3.5 )  niin, että ”u – kielestä” tulee totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä ! ”maailman substanssin” niin sanoakseni toinen ”piiri”.

     F.   ”Totuuden” korrespondenssiteoria on johdonmukainen valinta. Logiikan perusteiden ongelmien / ”Russellin paradoksin” näkökulmasta.  –  Korrespondenssiteorian ! itse itselleen asettama lähtökohta on (sama kuin ”Russellin paradoksin” johtopäätös so.) se, että ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  e i  ole ”todistettavasti” mahdollinen ennen kuin osoitetaan. ON  osoitettava, E T T Ä  ”lausetta” tai ”sitä” , mitä ”lause esittää” (4.031)  v o i d a a n ”verrata todellisuuteen”  ( (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18)    2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3,05 ) .  Vasta sitten, jos ja vain jos ”lause on todellisuuden kuva .. todellisuuden malli” (4.01) , n i i n   ”.. lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei yhtä todellisuuden kanssa” (2.221 , 2.222 , 4.031)  on mahdollista näyttää toteen.

     G.   Korrespondenssiteorian itselleen asettama lähtökohta, vaatimus pätevyytensä todistamisesta johtuu totuusteorian ”logiikan” ! välttäm ä t t ö mästä ehdosta :  Riippumattomuudesta .  –  Siitä, että ”lauseen” tai ”sen” , mitä ”lause esittää”  täytyy  olla / ! ”ristiriidattomuus” riippumaton ”todellisuudesta” (2.021 , ! 2.024 , 2.22 , ! 4.061) .  Korrespondenssiteorian*  ”logiikka”  edellyttää  sen*  ”substanssina” olevan ”kielen” / ”universaalikielen” (2.0121 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)  , jossa voidaan sanoa, ilmaista periaatteessa ”kaikki ”sanottavissa oleva”” , o l e v a n  riippumaton ”todellisuudesta” .  –  Siten korrespondenssiteorian ”logiikan” analyysin, L-f t : n   lähtötilanne on se, että ”u – kieli” ja ”todellisuus” ovat ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomia :     ”U – kieli”  ∧  ”todellisuus”    .

 

Interlude – Välinäytös

     Päivityksiä.

     Ensinnäkin  –  ”lauseen merkityssisällösta” ? . .  korjattu.

     Toiseksi  –  tarpeettomia ”postauksia” deletoitu.

     Kolmanneksi  –  L – f t : n  tulkinnan ”resepti” on lähes / ”viittä vaille” valmis.  –  Päivitys 22. 4 .  Loogis-filosofisen tutkielman  tulkinnan ”resepti” valmis.

     Neljänneksi  –  tulkinnan ”reseptin” tiivistelmät. Suomeksi, ja myös englanniksi. Otsikoilla  ”Tosiseikkojen logiikka” ?  /  ”The Logic of facts” ?  , ja kun kerran lyhyesti, niin en jatka enää vastaamalla korrespondenssiteorian ”logiikkaa” koskeviin kysymyksiin, vaan esitän yksityiskohtaisemmin vain sen, mistä ”tosiseikkojen logiikassa” on (mielestäni kiistatta) kysymys. Korrespondenssiteorian ”logiikkaa” koskeviin kysymyksiin olen paneutunut perusteellisesti sekä tulkinnan ”reseptissä” että pdf – linkeissä Wittgenstein tutkimukseen.

     Korrespondenssiteorian ”logiikkaa” koskevista kysymyksistä teen vastaisen varalle (varmuudeksi) artikkeli-otsikon, ja arkistoin tekstiä ”luonnoksena” .  –  Tekstiä, jota poistan ”Tosiseikkojen logiikasta” ? , joka siis päivitetty 10. 5  lyhyemmäksi.  –  Tulevasta englannin kielisestä vielä tiivistetympi.  –  Jatkan ”Tosiseikkojen logiikan” ?  päivittämistä vielä siten, että loppuun  Loogis-filosofisen tutkielman  totuus- ja todistusteoreetttinen ”Aapinen” / ”A B C D ..” – kirja, tai pikemminkin Wittgensteinin ”tikkaiden” askelmia aina korrespondenssiteorian ”logiikkaa” koskeviin kysymyksiin asti. ( ”Aapiseen” kun tulisi liian monta ”kohtaa” ollakseen ”aapinen” . )  –  Siis  L-f t : n  ”olennaiset” ikään kuin tviittaamalla.

     ( ”Tiivistelmät” ovat tarpeen. Sekä sen tähden, että joku innostuisi tutkimaan esittämääni tulkintaa Wittgensteinin magnum opus kädessään että siksi, että en odota kenenkään lukevan ja jaksavan perehtyä varsinaiseen ! monikymmen-sivuiseen ”reseptiin”. )

     Viidenneksi  –  kysymys ! siitä, miten  ” ’ ”kieli” ’ ”  /  ”kielen  y h t e y s ”todellisuuteen”  ”  on mahdollinen ?  –  Käytännössä !

     Kuudenneksi  –  korjata ja lyhentää ”postauksia” , ( ”pykälästä” (2.1)  –  luvusta  2.3.1 ) . Tarkoittaen, että esimerkiksi ”kuvaamismuodosta” vain olennainen.  –  Luvusta  2.3.1  koskee Wittgenstein tutkielma  I I / pdf – linkit.  –  Myös muut ”korjattavat ja lyhennettävät” viittaavat ko. tutkielmaan. Sen lukeminen ei kuitenkaan ole mitenkään välttämätöntä.

     Seitsemänneksi  –  en malta olla sanomatta  –  että olen työstänyt / jaksan työstää näitä ”tikkaita” (pääosin) hyvällä mielellä juurikin siksi, että olen vakuuttunut tulkintani pätevyydestä, tai ainakin siitä, että tutkimisen arvoinen. Tietyt tulkinnan ”perusteet” kun ovat kiistattomat, vaikka sitten erehtyisikin harhapoluille, ”joron jäljille”. Siksi onkin sopivaa päättää tämä välinäytös sitaattiin Wittgensteinin esipuheesta, väittämättä kuitenkaan tulkinnan ”kiistattomuutta ja lopullisuutta” , kuten Wittgenstein esipuheensa viimeisessä kappaleessa ”ajatustensa totuudesta” rohkenee väittää. Viimeistä edellisen kappaleen ”teoksensa arvosta” , siitä  ”.. että tietyt ajatukset on teoksessa ilmaistu .. naulankantaan ..” , hän päättää sanoihin  –

”.. että voimani tehtävän hallitsemiseen ovat liian vähäiset.  –  Tulkoot muut ja tehkööt paremmin. ..” . (Esipuhe, s. 4 ) .

 

 

Loogis-filosofisen tutkielman tulkinnan ”resepti”

     Tulevien viikkojen aikana pikku hiljaa raapustan ”keitostani” kasaan. ”Sacher-kakkua” en lupaa.

     Olen esittänyt tässä blogissa käsitykseni Ludwig Wittgensteinin nuoruuden teoksesta  Logisch-philosophishe Abhandlung / Loogis-filosofinen tutkielma , parhaiten tunnettu G. E. Mooren antamalla nimellä  Tractatus logico-philosophicus .

     Käsitykseni, tulkintani näyttää jäävän hyväksi, tai pikemminkin huonoksi yritykseksi. Muuta ei voi sanoa, kun minkään sortin palautetta en ole saanut. Lukijoita ei ruuhkaksi asti ole ollut. Kuitenkin sen verran, että täydellinen ”radiohiljaisuus” yllättää!

     Kirjoitanko niin epäselvästi, että kukaan ei ymmärrä pätkääkään? Viitsimättä sekavasta tekstistä huomauttaa. Vai teenkö niin ”täysverisen amatöörin” alkeellisia virheita, ettei voi kuin tuntea vaikenevaa myötähäpeää?

     Ja kieltämättä! Todettakoon vielä kerran, että joutuu sitä itsekin (hieman) ”naama punaisena” päätään pyöritellen esimerkiksi ”Wittgenstein tutkielma  I ”  monin kohdin tavaamaan ;  jos kohta myös päätään nyökytellen paikka paikoin peukuttamaan.

     ”Artikkeleissa” myös selvyyden varaa.

     Kirjoitustyylin, jota en ole (erikoisuutta tavoitellen) varta vasten tavoitellut, piikkiin voi ainakin osin  –  etenkin ”alkupalat” ja ”Wittgenstein tutkielma  I  ja  II ”  –  ”epäselvyydet” ja hankalan luettavuuden laittaa.

     Niin tai näin, olkoot sitten vaikka aina väärinpäin, niin koitetaan vielä kerran. Saada niin sanoakseni ”sattumat” keitoksessani paremmin esille.  –  ”Luettavuuden” vinkiksi se, että kannattaa katsoa, mitä sanon  Loogis-filosofisen tutkielman  lukutavasta. Siis se ”bloggaus” .

     Loogis-filosofisen tutkielman  lukutapaani haluan korostaa. Sitä, että selittäkööt  teos – itse – itseään  ”vertailevasti” ja ”kirjaimellisesti” ilman mitään tekijänsäkään / Wittgensteinin jälkikäteen antamia osviittoja. Paitsi ”esipuhetta”. Haastehan on suorastaan herkullinen! Ymmärtää ”vaikeatajuinen” sellaisenaan  sisältä päin / ”kielestään” käsin.  (  –  En siis tukeudu, vertaile Wittgensteinia edeltävien filosofienkaan, kuten Gottfried Leibniz tai Immanuel Kant, ”teksteihin”. Jo siitäkin syystä, että tietoni turhan ohuet. )

     Omin vähäisin filosofisin voimin tulkita, oikein tai väärin, ”kuvateoria” ja ”siihen” liittyvä Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312)  totuus- ja todistusteoreettisesti. Kurt Gödeliä v. 1931 / hänen ”epätäydellisyyslauseitaan” , etenkin ”ensimmäistä” ,  ja Alain Turingia v. 1936 / ”Entscheidungspoblem”  –  muutettavat muuttaen  –  ennakoiden.

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ;  että mikään  e i  voi  edustaa tosiseikkojen logiikkaa” . (3.12 + 3.14 , 4.01 , 4.0312 , 4.06 , alleviivaukset tässä kuten muissakin  ”pykälissä” minun. Samoin lihavoinnit ja  v ä l i – lyönnit. Kursiivit Wittgensteinin. )

”.. Kurt Gödel (1906 – 1978) .. osoitti, että aritmetiikan aksiomajärjestelmät ovat aina epätäydellisiä sikäli, että niissä esiintyy tosia mutta todistumattomia lauseita. .. Vuonna 1936  Alonzo Church (1903 – 1995)  ja englantilainen Alan Turing (1912 – 1954)  osoittivat, että relaatioita sisältävä predikaattilogiikka on ratkeamaton, ts.  ei ole olemassa mekaanista menetelmää tai algoritmia, jonka avulla mielivaltaisesta lauseesta voidaan tarkistaa, onko se loogisesti tosi vai ei. ..” .  (Tieteen termipankki  11. 01. 2018 : Filosofia : logiikka. )

     ”Muutettavat muuttaen” :  Loogis-filosofisessa tutkielmassa  ei ole kysymys ”aritmetiikan aksiomajärjestelmistä” , eikä ”loogisista totuuksista” , vaan kaikista ”niistä ”(väite)lauseista”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on korrespondenssiteoriaan / sen ”logiikkaan” perustuen ! ”todistettavasti” mahdollinen.  –  Kyse on ”totuuden” kontingenssista. Tarkoitan, että jos kontingenssi” on määritelmän mukaan ”.. väite, joka voi olla tosi tai epätosi konteksista riippuen ..” (Tieteen termipankki  12. 01. 2018 : Filosofia : kotingenssi. ) , niin ”kontekstin” asettaa nyt ”totuuden” korrespondenssiteoria, joka osoittaa !  * ”väitteen, joka voi olla tosi tai epätosi” * välttämättömät ”ehdot” j a  samalla  ”s e n” , v o i d a a nk o . . ! * niiden * kokonaisuus  * ne *  kaikki   ilmaista.  –  Kyse on ensin ”totuuden” ylipäätään ”mahdollisuudesta” , ja sitten,  ”ilmaisemis mahdollisuudesta” .  –  Täydellisesti ! / Ristiriidattomasti !

     Wittgenstein pyrkii osoittamaan  –  rajaamaan  –  ”kaikki ”lauseet”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on ”totuuden” korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 – 2.222 – 2.223 – 2.224 – 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)  ja sen ”logiikkaan” (4.061)  perustuen ”todistettavasti” mahdollinen (3.12 , 3.14 , 4.06 , 5 , 5.01) .  Ja päätyy kielteiseen vastaukseen (4.0312 , 4.128 , 6.4321) .

     Wittgensteinin ”pyrkimyksen” taustalla on ”Russellin paradoksi” (4.0031) , joka asetti, pakotti logiikan, tai pikemminkin logiikan  –  ”.. ajattelun lakien, tiedon yleisen muodon, muodollisesti pätevän päättelyn ja todistamisen sääntöjen tutkimusta ..” (Tieteen termipankki  11. 1. 2018 : Filosofia : logiikka / logiikan määritelmä)  –  ”perusteet” uudelleen arvioitavaksi.

     Aloitan tällä kertaa toisella tavalla. Latelematta heti tulkinnan ”lähtökohtia”. Sen sijaan ”latelen” ensin  Loogis-filosofisen tutkielman  ”päälauseet” / 1 – 7 , sopivin välihuomioin ”pykälästä” (6) , ja alustan lyhyesti teoksen rakenteesta. Ennen tarttumista Wittgensteinin ”esipuheessaan” antamiin vinkkeihin  –  tulkinnan ”lähtökohtiin”.

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1)

”Mikä on niin kuin se on  –  tosiseikka  –  on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (2)

”Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia”. (3)

”Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet”. (4)

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa.)” (5)

”Totuusfunktion yleinen muoto on … . Tämä on lauseen yleinen muoto”. (6)

Merkitsen ”pykälässä” (6)  olevaa ”kaavaa” pisteillä, kun tarvittavia ”merkkejä” ei ole käytössäni, enkä viitsi yhtä käyttöä varten ladata tarpeellisia ”merkkejä”.  –  Tämä ehkä  hyvinkin ylimieliseltä vaikuttava ”viitsimättömyys” syystä, että ”päälause” (6)  esittää ”jatkolauseineeen” (6.1 , 6.11)  sen mihin ! ”mitään – sanomattomuuteen” on ”logiikan filosofiassa” (6.113)  tyytyminen, k u n  ”.. tosiseikkojen logiikkaa ei voi edustaa mikään”. (4.0312) .  Toisin sanoen tulkinnan kannalta ”päälause” (6)  ei ole enää oleellinen ;  lukuun ottamatta muutamia viimeisiä ”alalauseitaan” (6.4321 , 6.44 , 6.45 , 6.5 , 6.51 , 6.522) .  J O S  ”projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien, lauseiden, jotka voivat olla tosia tai epätosia, logiikkaa ei voi edustaa mikään”. (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06) , s i i s  mikään logiikanetukäteeny h d e l l ä  kertaa” (5.47)  menetelmä , N I I N  –

”Logiikan lauseet ovat tautologioita”. (6.1)

Logiikan lauseet  e i v ä t  siis  sano mitään. (Ne ovat analyyttisia lauseita.)” (6.11)

Logiikan lauseiden erityinen tuntomerkki on, että niiden totuuden voi todeta pelkästä symbolista.  –  Tämä tosiseikka sisältää koko logiikan filosofian.  –  Tärkeimpiä tosiseikkoja on näin sekin, että logiikkaan kuulumattomien lauseiden totuutta tai epätotuutta ei voi todeta pelkästään lauseista”. (6.113)

     Vaikka ei olisi yhtä mieltä ”.. poskettomasta satiirista ..” (Tommi Ushanov, ”Wittgensteinin Tractatus logiikan kritiikkinä” , Niin & Näin  3 / v. 1998 , pdf  s. 3 ) , niin jotain ”kieli poskessa” kirjoitettua voi hyvin nähdä siinäkin, että ”.. logiikan filosofian tärkeimpiä tosiseikkoja on sekin, että logiikkaan kuulumattomien lauseiden totuuutta tai epätotuutta ei voi todeta pelkästään lauseista”. (6.113) .  –  Niimpä ! , siinäkin, kun jo se ”kutittelee” , että totta maar ’ , eipä ole ihan helppoa puhua ! ”mitä ä nsanomattomasta” (6.11) ;  muuten kuin  ”.. jäsentymättömin äännähdyksin ..”  (katso Tommi Ushanovin ”artikkelin” lopusta)  ”.. osoittaa kielen ja maailman formaaliset  –  loogiset  –  ominaisuudet ..” (6.12) . Tässä mielessä viimeinen ”pykälä” (7)  viittaa luontevasti edelliseen ”päälauseeseen” (6) . Varsinainen maali on kuitenkin ”projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien / mielekkäiden lauseiden logiikassa” (2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.5 , 4 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321) .

     ”Logiikan lauseet eivät siis sano mitään” (6.11)  syystä, että ”tosiseikkojen logiikkaa ei voi edustaa mikään” (4.0312) .  J o s  voisi, n i i n ”logiikan lauseet” olisivat !  tosiseikkojen logiikkaa edustavan ”menetelmän”   –  ja siten ”ajatusten”  –  ilmaisuja.  ”Tosiseikkojen logiikkaa edustava ”menetelmä”  (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.0312 , 4.06)  r a t k a i s i s i  kysymyksen    ”ajatusten ilmaisemisen  rajaamisestat o t e u t t a m a l l a  !  ”v a i n  lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (4.06) .  –  Ristiriidattomasti!

”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”. (7)

     Kaiken kaikkiaan  Loogis-filosofinen tutkielma  muodostuu 526 erillisestä, omanumeroisesta ”lauseesta” / ”pykälästä” niin, että (seuraava) ”jälkeen tuleva” kommentoi enemmän tai vähemmän ”edellistä”.  (Katso ”tähdellä” merkitty alaviite / ”pykälä” (1*) . )

     Siten viimeinen ”lause” (7)  on kuin ”orpo piru”  –  jäädessään vaille ”selityksiä”. Paitsi, ettei jää! Periaatteessa kaikki ”pykälät” (1 … 2 … 3 … 4 … 5 … 6 … 6.54)  ovat  ”s e n”  kommentteja, ”avaimia” siihen ”mistä ei voi puhua, sitä on vaiettava” (7) .

     Kääntäen, ”pykälä” (7)  on periaatteessa kaikkien edeltävien ”lauseitten” (1 … 2 … 3 … 4 … 5 … 6 … 6.54)  ”m e t alause”.  Onkin kysyttävä :  ”MITÄ ! ”S E”  o n , ”m i s t ä  ei voi puhua, siitä  o n  vaiettava” / (1 – 6.54) ?

     Ja vastauksen perkaaminen kannattaa aloittaa ”esipuheesta” , missä Wittgenstein selkeästi esittää ”pyrkimyksensä”* , kuin myös vastaavat ”seikat”*  itse  teoksesta. Tämä ’hyvä aloittaa ”esipuheesta” ’  tietenkin näin jälkikäteen sanottuna. En suinkaan heti alussa oivaltanut, että  ! ’ ompa helppo homma, tyyppihän antaa esipuheessa ”avaimen” ’ .

     ”.. Kirjan koko sisällön voisi ehkä tiivistää seuraaviin sanoihin :  Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Siten kirja pyrkii vetämään rajan ajattelulle tai pikemminkin  –  ei ajattelulle, vaan ajatusten ilmaisemiselle. Vetääksemme rajan ajattelulle, meidän olisi näet voitava ajatella tämän rajan molemmat puolet (joten meidän olisi voitava ajatella, mitä ei voida ajatella). Raja voidaan sen tähden vetää vain kielessä, ja mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..” . (”Esipuheen” alleviivaukset minun.)

”.. Filosofian tulee .. rajata ajatukset ..”. (4.112 , alleviivaus jatkuu (4.114) )

”Sen tulee rajata ajateltavissa oleva ja samalla se, mitä ei voida ajatella. Sen tulee rajata ajattelumahdottomuudet sisältä päin rajaamalla ajattelumahdollisuuksien piiri”. (4.114)

     Mistä Wittgensteinin ”pyrkimyksessä” / filosofian ”tehtävässä”  on kysymys ?  ”Ajatuksista” saa heti ison kopin  –  ”päälauseet”  3  ja  4  –  niin, että ”ajatusten ilmaiseminen” merkitsee ”tosiseikkojen loogisten kuvien” , ja siis ”mielekkäiden lauseiden ilmaisemista”.

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3.12)

     ”Ajatusten ilmaiseminen” on * ”projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien” * ,  ja  juuri  * s i k s i *  ”mielekkäiden lauseiden ilmaisemista” (3 + 3.12 + 4) , j a  KUN  tähän lisää ”pykälän” (4.06)  →

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (4.06)

  N I I N  ”ajatusten ilmaiseminen” on yhtä kuin ! ”v a i n  lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia ilmaisemista”. (3 + 3.12 + 4 + 4.06)

     Näin yksinkertaisesti (esipuhe / 3 + 3.12 + 4 + 4.06)  saa pitävän otteen, lähtökohdan Wittgensteinin ”pyrkimyksen”  –  vetää raja ”vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle   –  ja ”kuvateorian” ymmärtämiselle. ”Kuvateoria” on juurikin !  * ”väitteen, joka voi olla tosi tai epätosi” * välttämättömien ”ehtojen”   ilmaisua, joka antaa myös ”kyllä vai ei” – vastauksen Wittgensteinin ”pyrkimykselle” osoittaa  * niiden *  kokonaisuus .  –  Mitä muuta kuin ”kokonaisuuden” osoittamista ”rajan vetäminen” on.

     ”Rajan vetämisestä vain kielessä” ?  Miksi  raja ”vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle   on mahdollista ”vetää  v a i n  kielessä, sisältä päin” ?  –  Harrastaako Wittgenstein tässä (”poskettoman satiirin” sijaan) huumorin lajia, nimeltä ”looginen välttämättömyys” tai ”looginen mahdottomuus”  –

”Niin kuin on olemassa vain loogista välttämättömyyttä, niin on myös vain loogista mahdottomuutta”. (6.375)

     Tiettävästi  –  ja meneekö tämä nyt sitten ”sarkasmin” piikkiin  –  ylipäänsä ! ”vain kielessä” voidaan muodostaa ja ilmaista ”lauseita” ;  olkoot ”lauseet” muuten  v a i n  ”entten tentten teelikka mentten, viipula vaa.. ..” –  lauseita , t a i  ”lause on todellisuuden kuva” (4.01) – lauseita .

     Wittgenstein ei sentään aseta itseään ”ukko – ylijumalaksi” , joka luo ja rajaa ! ”tyhjästä” , vaan ”loogisella välttämättömyydellä” (6.375)  Wittgensteinin ”pyrkimyksen” / ”tikkaiden” ensimmäinen puola, askelma on ”kieli” . Siten periaatteessa kaikki ”kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseetkin” ovat jo käsillä. ”Lauseet” , joiden joukosta hän  pyrkii rajaamaan vain ”n e ”lauseet”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen  .  –  Juuri tässä mielessä  →   ”rajaa”  e i  ole vielä ”vedetty”  

”.. Logiikassa ei voi olla kysymys pelkistä mahdollisuuksista. Logiikka käsittelee jokaista mahdollisuutta ja  k a i k k i  mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja. ..”. (2.0121)

     Se, että  ”.. kaikki mahdollisuudet ovat logiikan tosiseikkoja ..”  on sen Wittgensteinin ”pyrkimyksen” lähtökohdan  –  ”rajaa”  e i  ole vielä ”vedetty”   –  ilmaisu, e t t ä  mikä tahansa mielivaltainen ”jossakin kielessä” muodostettavissa oleva ”lause” on    ”tosiseikan ”mahdollisuuden””  ilmaisu   (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06) .

     Wittgensteinilla logiikka on jo ”kielessä”  –  ”aakkoset”  →  ”sanat”  →  ”lauseet”  –  tapahtuvaa / tehtävää toimintaa ”pyrkimyksenä” osoittaa ”vain mielekkäät lauseet” (3 + 3.12 + 4 + 4.06) .  –  Kuten uimaan voi oppia vain veteen menemällä, niin ”ajatukset” ja ”niiden” muodostamisen logiikan voi opetella, näyttää toteen ”vain kielessä, sisältä päin” .  Vertaus ”uimaan oppimisesta” ontuu sikäli, että kyse ei ole  ”kieleen ”ulkopuolelta””  menemisestä , vaan  j o ! k i e l e s s ä” (2.1)  toimimisesta .  Siis  j o – olemassaolevan ”kielen” käyttämisestä niin, että tuloksena ovat ”vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (2.1 + 3 + 3.12 + 3.5 + 4 + 4.06) .  –  Siksi  →  ei ole ”muuta” kuin  j o – olemassaoleva ”kieli”   →  on oltava niin / tehtävä oletus siitä    ”.. ettei ole mahdollista ajatella epäloogisesti” (3.03 , 5.473 , 5.4731 , 5.4733 , 5.5563) .  Muuten Wittgensteinin  ”.. täytyisi ajatella epäloogisesti” (3.03)  .. ”pyrkiessään vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä” , mikä luonnollisesti nollaisi loogikon ”projektin” tykkänään. Kääntäen myös ”pykälän” (2.0121) päälaelleen.  (Tuskin tässäkään on mahdollista välttyä tahalliselta, tai tahattomalta ”Wittgenstein – huumorilta”. )

     Toisin sanoen Wittgenstein yrittää osoittaa ”menetelmän” , nykytermein ”algoritmin” , joka kaikkien ”jossakin kielessä” mahdollisten ”lauseiden” joukosta ilmaisee, rajaa ”vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (4.06) , ja että ”lauseet” , jotka ”jäävät rajan tuolle puolen, tulevat olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä”.

     Siksi  →  k a i k k i  ”jossakin kielessä” mahdolliset / muodostettavissa olevat ”lauseet     onkin oltava (6.375)  niin, että Wittgensteinin ”pyrkimyksen” lähtökohtana oleva ”jokin kieli” on ”universaali – kieli” : Jos ”lause” on ylipäätään mahdollinen, niin ”se” voidaan muodostaa ko. ”jossakin kielessä” / (2.0121) .  Yhtäkään mahdollista ”.. olioiden (asioiden, esineiden) yhteyttä” / ”kokeeksi sommiteltua .. yhteen liittymää .. ajattelumahdollisuutta” (2.01 , 3.203 , 3.3 , 4.031 + 4.0311 , 4.114)  ei voi sulkea etukäteen  →   ”rajaa”  ei  ole vielä ”vedetty”   →  pois.  –  Näin ”pykälät” (2.01 – 2.011 – 2.012 – 2.0121 – 2.0122 – 2.0123 – 2.01231 – 2.0124 – 2.013) , joista ”otteita” tässä ja tuonnempana  

”Yksityinen asiaintila on olioiden (asioiden, esineiden) yhteys”. (2.01)

”.. Kuten emme voi kuvitellakaan avaruuden esineitä avaruuden ulkopuolelle emmekä ajallisia asioita ajan ulkopuolelle, niin emme voi kuvitella mitään oliota, jolta puuttuisi yhdistymismahdollisuus muihin olioihin ..” (2.0121)

  voi, etten sanoisi ! tulee, ymmärtää, kun ottaa kirjaimellisesti huomioon, e t t ä  –

”Nimi merkitsee oliota. Olio  o n  nimen merkitys. ( ”A” on sama merkki kuin ”A”. )”  (3.203 , 3.3)

     ( Wittgenstein puhuukin siis  –  ”.. (”A” on sama merkki kuin ”A”) ”  –  puhuessaan ”.. olioista (asioista, esineistä) ..” (2.01)  nimenomaan, vain ”nimen merkityksistä” / ”nimen ! ”merkityksistä”” , e i (vätkä ”merkitykset” ole viittaus)  vielä tuolla jossakin ”todellisuudessa” mahdollisesti olevista (konkreettisista) ”olioista” .  Tämä syystä, että se, mikä asettaa aluksi ”vain ”kielen””    ”.. raja voidaan .. vetää vain kielessä ..” (esipuhe)  on korrespondenssiteorian ! ”logiikka” (1.1 , 1.12 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , ! 2.024 , 3.203 , 3.3 , ! 4.061) . )

”Vain lauseilla on merkityssisältö. Vain lauseyhteydessä nimillä  o n  merkitys”. (3.203 , 3.3)

    Se, että ”loogisella välttämättömyydellä” (6.375)  Wittgensteinin ”pyrkimyksen” / ”tikkaiden” ensimmäinen puola, askelma on ”jokin kieli” / ”universaali – kieli” ( , täst’ edes lyhyesti ”u – kieli” ) muodostaa  –  yksinkertaisesti!  –  sen, mitä Wittgenstein kutsuu ”maailman substanssiksi” .

”Oliot muodostavat maailman substanssin. ..”. (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.2211)

     Tämä merkitsee (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.2211) , että  ”kaikki ”ajatukset”” (3 + 3.12 + 4 + 4.06)  voidaan ilmaista ”u – kielessä” (2.1 , 3.5) , vaikka käykin ilmi, että ! ”ajatuksien ..” / ”mielekkäiden lauseiden ..” muodostamisen, korrespondenssiteoriaan perustuvaa, ”.. logiikkaa ei voi edustaa mikään” , vaan että ”mielekkäiden lauseiden” muodostamisen, ja ilmaisemisen totuus-  ja todistusteoreettinen ”logiikka” on jatkuvassa  →  ”.. vailla lukua olevassa ..” (2.221 , 3.202 , 3.221 , 3.23 , 4.01 , 4.031 , 4.0312 , 4.1 , 4.1272 / kuudes ”kappale” , 4.128 , 4.221 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)  →  ! ”vaiheessa”.  –  Toisin sanoen se, että  ”loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (2.18 , 4.06 , 4.128)  osoittaa, ettäu – kieli” on ehtymätön : ”Mielekkyydeltään” !

Ellei mailmalla olisi substanssia, toisen lauseen mielekkyys riippuisi jonkin toisen lauseen totuudesta”. (2.0211 , alleviivaus jatkuu (2.0212) )

     ”Mielekkäitä lauseita” e i ole vielä ”hahmoteltu” / ”tehty” (2.0212 , ! 2.1s e n  edellytyksenä, e t t ä ! ylipäätään ”lause voi olla tosi tai epätosi” (4.06) .  –  Mihin siis ”jonkin toisen lauseen totuus” perustuisi ?

”Silloin olisi mahdotonta hahmotella mitään ( totta tai epätotta ) kuvaa maailmasta”. (2.0212)

”Vaikka maailma olisi äärettömän kompleksinen, niin että jokainen tosiseikka rakentuisi äärettömän monesta yksityisestä asiaintilasta ja kukin yksityinen asiaintila äärettömän monesta oliosta, silloinkin täytyisi olla olemassa olioita ja yksityisiä asiaintiloja”. (4.2211)

     Taidatko ”sen” paremmin sanoa ( , olkootkin että saattaa triviaalisti kutitella / ! raavituttaa) :  ”Elleivät nimet, sanat  –  lausemerkin elementit  –  lauseyhteydessään jo merkitse” (2.021 , 2.0211 , 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4.064) , n i i n    (2.0212) , ja ”maailma” / ”maailman” käsittäminen olisi .. olisi .. olis .. oli .. ol .. o .. .

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee myös kieltoa jne.”. (4.031 , 4.064)

     Yksinkertaisesti :  ”Ellei .. lause jo esitä sitä ja sitä asiaintilaa .. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) .

     Pelkästään ”u – kieli” ei riitä. ”Rajan vetämisen” työkalu-pakkiin tarvitaan muutakin. On määritettävä, mitä ”lauseella, joka voi olla tosi tai epätosi” tarkoitetaan.  –  M i t ä  tarvitaan siihen, että ”u – kieltä” on mahdollista ! ”käyttää” (2.1 , 3.5)  n i i n , e t t ä   →

”Wir machen uns Bilder der Tatsachen”. (2.1 + 3 + 3.12 + 3.14 + 3.5 +  4 + 4.06)  ?

Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. (2.1 + 3 + 3.12 + 3.14 + 3.5 + 4 + 4.06) ?

”Käytetty, ajateltu lausemerkki on ajatus”. (3.5)

     Tarvitaan totuusteoria määrittämään, mitä ”lauseella, joka voi olla tosi tai epätosi” tarkoitetaan. Jos ”jonkin kielen” välttämättömyys on jo ”esipuheessa” suoraan sanottu, niin  –  hämmästyttävää kyllä  –  totuusteoriaa, käyttämäänsä  totuusteoriaa ”pyrkimyksensä” toteuttamiseen Wittgenstein ei missään kohtaa julkilausu. Se, että ”kuvateorian” taustalla on ”totuuden” korrespondenssiteoria, on lukijan itse nähtävä.  –  ”Kuvateoria” on jo korrespondenssiteorian ilmaisua :  ”U – kielessä ”sisältä päin””  tehtävää kielen ja ”todellisuuden” (välisen) totuusteoreettisen suhteen ilmaisua niin, että  ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on todistettavasti mahdollinen .  –  Yhtä hyvin niin ”lauseen ”totuuden””  kuin  ”lauseen ”epätotuudenkin”” on oltava todistettavasti ”myönnettävissä” tai ”kiellettävissä” , oltava mahdollista ”sanoa” / ”väittää” ;  kuten korrespondenssiteoria edellyttää (4.022 , 4.03 , 4.064) .  –  ”Kontingentisti”.

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.221)

”Kuva on tosi tai epätosi sikäli kuin sen esittämä merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”. (2.222)

”Saadaksemme selville, onko kuva tosi tai epätosi, meidän on verrattava sitä todellisuuteen”. (2.223)

”Kuvasta itsestään ei selviä, onko se tosi vai epätosi”. (2.224)

”Apriorisesti tosia kuvia ei ole olemassa”. (2.225)

”A priori oikea olisi ajatus, jonka mahdollisuus takaisi sen totuuden”. (3.04)

”Jonkin ajatuksen totuus voitaisiin tietää a priori vain, jos sen totuus olisi todettavissa itse ajatuksesta (ilman vertailukohdetta)”. (3.05)

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (4.01)

”Lauseessa asiaintila sommitellaan ikään kuin kokeeksi. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö” , voimme yksinkertaisesti sanoa :  ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan” ” . (4.031)

”Toinen nimi edustaa toista oliota, toinen toista, ja liittämällä ne yhteen niistä muodostuu kokonaisuus, joka esittää  –  kuten kuvaelma  –  yksityisen asiaintilan”. (4.0311)

     ( Itse asiassa korrespondenssiteoria selittää jo  Loogis-filosofisen tutkielman  kahta ensimmäistä ”päälausetta”  –  totuusteoria  v a a t i i ! ”todellisuuden” käsittämistä  –  mistä tuonnempana (”sulkeet” poistaen) enemmän. )

     ”Wir machen uns Bilder der Tatsachen”. (2.1 + 3 + 3.12 + 4 + 4.06) on jo korrespondenssiteorian ilmaisua ; kuten totuusteorian ”pätevyys”  –  korrespondenssiteorian ! ”logiikka” (4.061)  –  vaatii (2.06 , 2.11 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 4.431) .

     Korrespondenssiteoriaa on ensin sovellettava ”kieleen”  →  totuusteorian ”logiikka”   ”kuvateoria” .  S i t t e n ! , ”soveltamisen”  –  sen, että  ”lause on todellisuuden kuva” (4.01) merkityksen   –  perusteella vastata ”pyrkimykseen rajan vetämisestä ajatusten ilmaisemiselle” :  J O K O  onnistumalla  T A I  epäonnistumalla / ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)    7 )  ”ajatusten ”kokonaisuuden””  ilmaisemisessa, osoittamisessa.  –  Kuitenkin ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)    7 )  n i i n , e t t ä  osoittaa ”ajatusten” loogisen välttämättömyyden   o s o i t t a a ”tosien ”vielä – todistumattomien””  lauseiden   loogisen välttämättömyyden ( ! 4.0641 , 6.44 , 6.522) .

     Ja siksi, kun ensin  –  syystä tai toisesta ? / ! ”Russellin paradoksi”  –  valittua totuusteoriaa on sovellettu ”kieleen” , n i i n  käy ilmi, että  ”tosiseikkojen logiikassa” on kyse siitä, M I T E N  ”lauseiden ”totuus tai epätotuus”” on korrespondenssiteoriaan perustuen ”mahdollinen” ( , ja minkä perusteella Wittgenstein siis saa kielteisen vastauksen ”pyrkimykseensä” , päätyen ”perusajatukseensa” (4.0312) ) .

”Das Bild ist eine Tatsache”. (2.141)

     Korrespondenssiteorian ! ”logiikan avaruudessa ..” (1.13)  v a s t a ! , vain    (2.141)  –  ”todellisuuden  k u v a n a”  –  ”niiden ”ehtojen””  ilmaisu, että ”lause on ”tosi tai epätosi””    todistettavasti.  –  Ja siksi, kun ”muuta” eli varsinaisia ”maailmaa” / ”todellisuutta” esittäviä ”tosia tai epätosia ”lauseita””  e i  vielä ole, nimenomaan ! VASTA  

K u v a t kin ovat tosiseikkoja”. ( 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

  N I I N , E T T Ä 

Logiikan avaruuteen sijoittuvat  t o s i s e i k a t  muodostavat maailman”. (1.13 , 2.06 , 2.063)

     J o i d e n  –  ”logiikan avaruuden .. tosiseikkojen ..” (1.13)  –  ”o s a joukko” varsinainen ”maailma” aina, ”ajast ’ aikaan” / ”.. sub specie aeterni ..” (6.45)  on.

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”.  (3.12 , alleviivaus jatkuu (3.14) )

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki on tosiseikka”. (3.14)

”.. Lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka”.  ( ( 3.12 + 3.14 )  ←  (4.0312 / 4.06) )

     Vasta korrespondenssiteoriaan, sen ! ”logiikkaan” perustuen  –

Käytetty, ajateltu lausemerkki on ajatus”. (3.12 , 3.14 , 3.5 , 4.06)

     Toisin sanoen, vasta  K U N  ”kielen” muodostavia ”.. sanoja .. käytetään .. eräällä erityisellä tavalla ..” (3.14 + 3.5) , N I I N  rakennettu ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) , e l i  korrespondenssiteoriaan perustuen ”totuutensa tai epätotuutensa”  mahdollisuuden  e s i t t ä v ä  ”tosiseikka”.

     Toisin  sanoen, mikään ”lause” ei ole ”tosi tai epätosi” korrespondenssiteoriaan perustuen, ellei ”lause” ole  ”todellisuuden kuva”  –  ellei ole voitu osoittaa ”lauseen olevan ”todellisuuden kuva””  –  ja kas kummaa / G. Frege & B. Russell, tässä ”osoittamisessa” on ”ristiriidattomuudella” ei ihan vähäinen ”rooli” ;  korollaarinaan (4.0312) .  –  Katso ”esipuheen” kiitokset Gottlob Fregelle ja Bertnard Russellille.

     Olkootkin, että ”itsestäänselvyydet” ovat helposti pettäviä, niin tässä Wittgensteinin ”pyrkimyksen” tapauksessa taustalla on ilman muuta ”Russellin paradoksin” kautta Gottlob Fregen virheelliset ”ajatukset” .  Vaikka * ”rajan vetäminen ajatusten ilmaisemiselle” * (3 + 3.12 + 4 + 4.06)  on sinänsäkin (ymmärrettävissä) loogikon ”Graalin malja(ksi)” , niin nyt  *se*  on suorastaan pakottava ”tehtävä” , joka onnistuessaan  o n  menetelmä  O S O I T T A A  kaikki ”todeksi tai epätodeksi” ristiriidattomasti todistettavissa olevat ”lauseet”   –  s a m a l l a  ”rajaten ajattelumahdottomuudet” , kuten ”Russellin paradoksi” , ulkopuolelleen.

     ( ”Itsestäänselvyys” tulee luonnollisesti siitä, että Wittgenstein oli v. 1910 – luvun alussa  –  kuten Tommi Ushanov asian ilmaisee / Niin & Näin  3 / v. 1998 , pdf  s. 1  –  Russellin ”tähtioppilas” . )

     Wittgensteinin ”pyrkimys” on siis ”Russellin paradoksin” pakottama ”tehtävä” .  Jos on mahdollista / Fregen virheelliset käsitykset  logiikasta  →  päätellä .. ”parturi, joka sekä ajaa oman partansa että ei aja omaa partaansa” .. niin  →  hyvä on !  –  aloitetaan aivan alusta :  Mikään ”lause” ei ole ristiriidattomasti ”tosi tai epätosi” ennen kuin osoitetaan ; sopivasti ! valittuun totuusteoriaan perustuen.  –  ”Sopivasti valittu” tarkoittaa parhaimmillaan, että totuusteorian lähtökohta, totuusteorian ! itsensä asettamana on juuri se, e t t ä    mikään ”lause” ei ole ristiriidattomasti ”tosi tai epätosi” ennen kuin osoitetaan. Kääntäen lähtökohta merkitsee, e t t e i ! yhtäkä ä n ”lausetta” ole ennakolta mahdollista poissulkea         ristiriidattomasti ”toden tai epätoden ”lauseen””   ajattelumahdollisuutena   (2.0121 , 4.114) .

     Oikeastaan korrespondenssiteoria kulkee (kirjaimellisesti!) käsi kädessä Wittgensteinin ”maailman substanssi – ”opin””  kanssa. Ellei ole jo ”jotakin” / ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” , niin ei ole ”mitään” , minkä  ”yhtäpitävyyttä tai ei yhtäpitävyyttä todellisuuden kanssa” .. ylipäätään ! .. voi kysyä .. ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  substanssina Kun tämän ”käsi kädessä” – kulkemisen liittää Wittgensteinin ”pyrkimykseen” ! loogikkona ”rajata mielekkäiden lauseiden kokonaisuus” , n i i n  saadaan ”u – kieli” , ja (ehdolliset) vaatimuks e t  siitä, e t t ä  –

”Olion olemukseen kuuluu, että se voi olla yksityisen asiaintilan rakenneosa”. (2.011)

”.. Jos voin kuvitella olion yksityisen asiaintilan yhteydessä, en voi kuvitella sitä ilman tämän yhteyden mahdollisuutta”. (2.0121)

J o s  tunnemme kaikki oliot, tunnemme samalla kaikki mahdolliset yksityiset asiaintilatkin”. (2.0124)

”Jokainen olio on ikään kuin mahdollisten yksityisten asiaintilojen avaruudessa. Tämän avaruuden voin kuvitella tyhjäksi, mutta en voi kuvitella oliota ilman avaruutta”.  (2.013 , 2.014 , 3.42)

”Oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014)

     Tämä, e t t ä ! (2.014 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)  o n k i n  suoraan / kirjaimellisesti korrespondenssiteorian ”logiikan” (4.061)  vaatimus (2.06 , 2.11 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 ,  4.431) , mistä myöhemmin enemmän.

     Jos / kun yhtäkä ä n ”lausetta” e i  ole ennakolta mahdollista poissulkea    ristiriidattomasti ”toden tai epätoden ”lauseen””   ajattelumahdollisuutena   (2.0121 , 4.114) , ja  k u n ! (2.014) , n i i n 

”Vaikka lause saattaa määrittää vain yhden logiikan avaruuden paikan, niin koko logiikan avaruuden täytyy jo kuitenkin olla sen mukana käsillä”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.11 , 3.42)

     Vaikka ”Graalin malja” jää haaveeksi, niin (ei ihan vähäiseksi) vastapainoksi korrespondenssiteorian ”logiikan” ! ristiriidattomuus voidaan osoittaa  –  juuri siksi, että !    ”Graalin malja”    –  niin että myös !  ”.. Russellin paradoksi raukeaa” (3.333) .  –  Lisäksi (ei ihan pienenä) lisäarvona korrespondenssiteorian ristiriidattomuus / pätevyys     ”todet ”vielä – todistumattomat””  lauseet   o n  ainakin epäsuora todistus ”(ontologiselle) realismille” , sen Gödel / Turing – ennakoinnin ohella.

     Kaiken kaikkiaan  Loogis-filosofisen tutkielman  totuus- ja todistusteoreettinen ”resepti” muodostuu seuraavista ”aineksista” :

     1.     ”U – kieli” , so. ”kieli” , jossa voidaan ilmaista (periaatteessa)  kaikki ”sanottavissa oleva” , olkoot ”totta tai epätotta”  –  t a i  sitten vielä ! ”toden tai epätoden” tuolla puolen ”olevaa” .  Jos ei oleta ”u – kieltä” , niin ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuuden” (3 + 3.12 + 4 + 4.001 + 4.06)  osoittaminen ei onnistu.  –  Ja ! , sitä paitsi, ei ole mitään ”perustetta” olettaa päinvastaista so. ”aasin silmälappujen” asettamista ;  ”kielen” ilmaisuvoimalle.

     2.     ”Totuuden” korrespondenssiteoria.  –  Korvaamalla ”pykälässä” (2.222) ”kuvan” käsite ”lauseella” saadaan, ottamalla huomioon myös ”pykälä” (4.031) , korrespondenssiteoria sopivassa perinteisessä muodossaan  →  ”Lause on tosi tai epätosi sikäli kuin sen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222 + 4.031) .  –  Korrespondenssiteoria on ”kuvateorian” taustalla. Ja jos Wittgensteinin ”pyrkimyksen” kuvittelee autoksi, niin sen liikkeelle panevana voimana / moottorina toimii korrespondenssiteoria, jonka ”logiikan” ilmaisua ”kuvateoria” on.

     3,     Kolmannen poissuljetun laki (vast’ edes myös lyhyesti kpl ) .  –  Jokainen ”(väite)lause” on ”tosi tai epätosi” .

     4.     Ristiriidan laki (vast’ edes myös lyhyesti rrl ) .  –  Mikään ”(väite)lause” ei ole  sekä ”tosi” että ”epätosi” .

     5.     Myös *identiteetin laki* / ( ”A”  =  ”A” )  on mainittava.  –  Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312)  kun perustuu nimenomaan *siihen* ;  korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden ilmaisun ohella.

     Kolmannen poissuljetun lailla on ”reseptissä” erityisasema.  –  Nimittäin ”jokainen lause” , jonka ”totuus tai epätotuus” perustuu korrespondenssiteoriaan, on osoitettava mahdolliseksi.  –  Siten, jos ja kun logiikka pyrkii osoittamaan ”.. lauseen yleisen muodon .. etukäteen .. yhdellä kertaa ..” (4.5 , 5.47 – 5.472) , n i i n   on  osoitettava  ”m e n e t e l mä , J O K A  KONSTRUOIjokaisen lauseen” , jonka ”totuus tai epätotuus” perustuu korrespondenssiteoriaan    siihen, että ”lause esittää sen ja sen asiaintilan”  n i i ne t t ä  ”se ja se asiaintila täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031)    todistettavissa olevalla ”tavalla” (5 , 5.01) .

”.. Lauseen yleinen muoto on :  Asiat ovat niin ja niin”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.022 , 4.03 , 4.031 , 4.5)

”On selvää, että kaikki, mitä ylipäänsä voidaan etukäteen sanoa kaikkien lauseiden muodosta, täytyy olla mahdollista sanoa yhdellä kertaa. ..”. (5.47)

”Yleinen lausemuoto on lauseen olemus”. (5..471)

”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee kaiken  k u v a u k s e n  olemuksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemista”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06 , 5.4711)

”Yleisimmän lausemuodon kuvaus on logiikan yleisen ja ainoan yleisen perusmerkin kuvaus”. (5.472)

     ”Maailman olemuksen ilmaisemista” ?  –  Luonnollisesti!  –  Kun Wittgensteinin mukaan 

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063)

   ja  k u n  ”kaiken kuvaus” merkitsee  ” * kaiken todellisuuden kuvauksen olemuksen *  ilmaisemista”  n i i n  k u i n  !  * S E *  ilmenee  –  korrespondenssiteoriaan perustuen  –  ”ukiele s s ä” .  –  J o s  ”kuvateoria” on korrespondenssiteoriaan perustuvaa ”maailman” / ”(ontologinen) realismi” esittämistä, so. mallintamistau – kielessä”  –  k o k o n a i s u u d e s s a a n  –  n i i n ! kyllä ”.. kaiken kuvauksen olemuksen ilmaisemisen merkitsee maailman olemuksen ilmaisemista” (2.1 – 2.11 – 2.12 , 5.4711) .

”Lauseen täytyy lyödä todellisuus kiinni vaihtoehtoihin kyllä vai ei. Sen tehdäkseen lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti .. .”. (4.022 , 4.023 , 4.03)

     ”Lauseen täytyy lyödä .. jo .. esittämänsä sen ja sen asiaintilan”  s u h t e e n .. ”todellisuus kiinni vaihtoehtoihin kyllä vai ei” ? / ”tosi tai epätosi” ? / /  ”pitääkö se ja se asiaintila yhtä vai eikö pidä yhtä todellisuuden kanssa” ?  (2.221 , 2.222 , 4.023 , 4.031 , 4.064) .

     Wittgensteinin ”pyrkimys” on siis yhtä kuin se, mitä kutsun (David Hilbertiä mukaellen) todistusteoreettiseksi peruskysymykseksi :  Voidaanko kaikki ”ne ”(väite)lauseet””  osoittaa / ilmaista, joiden ”totuus tai epätotuus” on korrespondenssiteorian perusteella mahdollinen?  –  Voidaanko kpl : n  suhteen totuusteoreettisesti pätevä so. ”ristiriidaton ”kieli””  osoittaa?

     Wittgensteinin ”pyrkimyksen” (”Esipuhe” / 3 + 3.12 + 4 + 4.06)  –  ”kuvateoria” toteuttamistapanaan  ja lopputuloksena ”perusajatuksensa” (4.0312)  a la Gödel  v. 1931 / Turing  v. 1936  –  totuus-  ja todistusteoreettista tulkintaa voi perustella (epäsuorasti) myös niin, että korrespondenssiteorian valinta  vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle   ei ole sattumanvarainen. Korrespondenssiteorian lähtökohta on näet sama kuin ”Russellin paradoksin” johtopäätöksen, so.  ”mitään” ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” ei ole ennen kuin osoitetaan.  –  Piste !  –  Sikäli mikäli logiikka on ”.. ajattelun lakien, tiedon yleisen muodon, muodollisesti pätevän päättelyn ja todistamisen sääntöjen tutkimusta ..” (Tieteen termipankki  11. 1. 2018 : Filosofia : logiikka) , niin Russellin löytämä murtuma Fregen ”logiikassa” osoitti, että ”.. lauseen todellinen looginen muoto .. ” (4.0031)  on uudelleen arvioitava.  –  Ja siten ”perusteistaan” alkaen uudelleen osoitettava.

”.. Russellin ansiota on, että hän osoitti, miten lauseen näennäinen looginen muoto ei välttämättä ole sen todellinen muoto”. (4.0031)

     Siksi  →  ”lauseen todellisen loogisen muodon” uudelleen osoittamiseksi    korrespondenssiteoriaa on ensin sovellettava ”u – kieleen” , niin että voi näyttää  –  m i t e n    ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” on totuusteoreettisesti mahdollinen   ?  –  Kysymys on kaksi – osainen.

     Ensin (kysymys) on siitä, ”mikä” on, j o s  on, välttämätöntä sen mahdollisuuden suhteen, että kpl on voimassa korrespondenssiteorian perusteella ?

”Ollakseen kuva tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä kuvattavansa kanssa”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 2.16 , 3.12 + 3.14)

”Kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa, jotta toinen ylipäänsä voisi olla toisen kuva”. (2.161)

”Kuvan kuvaamismuoto on se, mikä kuvalla täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta juuri niin kuin se sitä kuvaa  –  oikein tai väärin”. (2.17 , 2.21)

”Jotta mikä tahansa muodoltaan täysin mielivaltainen kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta, sillä täytyy olla todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.18 , 2.21 , 4.0031)

     ”Lauseen todellinen looginen muoto”  on siis yhtä kuin  ”todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto  –  todellisuuden muoto”  –  n i i n , e t t ä     ”lause  v o i  olla  tosi  tai  epätosi”  (2.18 , 2.21 , 4.0031 , 4.06) .

     ”Todellisuus” , määriteltäköön sitten miten tahansa, on se ”viimekätinen” , mikä ratkaisee ”lauseen ”totuusarvon”” / ”tosi tai epätosi” , ja sen vuoksi korrespondenssiteoreettisesti ”pätevältä ”lauseelta”” vaadittava  ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 + 2.17 , 2.18)  on välttämätöntä. ”Totuuden” korrespondenssiteoriahan on ”(ontologisen) realismin”    ”todellisuus” on olemassa riippumattau – kielestä”    totuusteoria. Niin, että ”lauseelta” vaadittava / ”.. on oltava jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..”  o n  osoitettava.  –  Niin, että ! kääntäen (korrespondenssiteorian) lähtökohta on se, että ”u – kieli” on, on ! oltava totuusteoreettisesti riippumaton ”todellisuudesta” (1 , 1.1 , 1.12 , 2.021 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , ! 4.061 , 4.064) .

     Siten :  Jos ja vain  j o s  ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) /  ( ”Lause”    ”todellisuuden kuva” ) , n i i n  –

”Lause osoittaa merkityssisältönsä. Lause osoittaa, miten asiat ovat, jos se on tosi. Ja lause sanoo, että asiat ovat juuri siten”. (4.022 , 4.03)

”.. Väittääkseen jotakin, lauseen  t ä y t y y  olla kuva”. (4.022 , 4.03)

     ”V ä i t t ä ä k s e e n” , e t t ä  ”se” / ”se ja se asiaintila” , minkä ”lause esittää pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa  –  s i i s  ”väittääkseen ”totuutensa tai epätotuutensa””  –  ”lauseen  t ä y t y y  olla kuva” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.031) .  –  ”Lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   s i i s  edellyttää  ”todellisuuden  kanssa yhteistä loogista muotoa / kuvan kuvaamismuotoa” (2.17 , 2.18) , j a  siksi onkin oltava niin, että  –

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.22)

     Muutenhan  –  kierretään kehässä.

     Toiseksi (kysymys) on siitä, m i t ä  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   ensin annetuin välttämättömin ”ehdoin” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18)  merkitsee ?  –  Onko todistusteoreettisia ”kysymyksiä” , kuten ”ristiriidattomuuteen” liittyviä, mahdoton välttää ?  –  K u n  puhutaan ”lauseen todellisen loogisen muodon” totuusteoreettisesta merkityksestä   ( , niin että voi sitten .. ”vaieta” , jos niikseen tulee ;  kunhan on ensin osoittanut ! ”mistä .. on vaiettava” (7) ) .

Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikaksi. )” (2.06)

”Kuva esittää asiaintilaa logiikan avaruudessa, yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.1 , 2.11)

     Olennaista tässä on huomata ( , ja sen vuoksi alleviivaukset ) , että  –  jälleen ”vertailevaa” kuin myös ”kirjaimellista” lukutapaa harjoittamalla  –  ”asiaintilan” merkitys on yhtä kuin ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen ja vallitsematta oleminen” . Unohtamatta sitä, että seuraavassa ”pykälässä” (2.12)  voi ”todellisuuden” korvata ”samaa” – merkitsevällä ”yksityisten asiaintilojen vallitsemisella ja vallitsematta olemisella” . Unohtamatta myöskään sitä ! ”mistä”  s i i s  ”.. todellisuuden kanssa yhteisessä loogisessa muodossa ..” (2.18 , 2.21 , 4.06)  on kysymys.

”Kuva on todellisuuden malli”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12)

Sen” selvittämiseksi, m i t ä  se, että ”kuva on todellisuuden  –  yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen  –  m a l l i”  (2.06 + 2.12)  m e r k i t s e e , o n  katse  kohdistettava ”pykäliin” (2.201 – 2.202 – ! 2.203 , ! 3.02) .

Kuva kuvaa todellisuutta esittämällä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden”. (2.201)

”Kuva esittää mahdollista asiaintilaa logiikan avaruudessa”. (2.11 , 2.202)

     ”Kuva esittää”  s i i s  ”mahdollista yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista logiikan avaruudessa” . (2.06 , 2.11 + 2.202)

     ( * ”Pykälät” (2.203  ja  3.02) *  on huutomerkattu syystä, että ! *ne*  ovat yksi Wittgensteinin ”kuvateorian” totuus-  ja todistusteoreettisen tulkinnan kattauksen keskeinen ”tekijä” . )

”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. ( ! 2.203 , 3.02)

”Ajatus sisältää siinä ajatellun asiaintilan mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.203 , ! 3.02)

     ”Kuva / ajatus  s i s ä l t ä ä .. s i i s .. ”esittämiensä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen mahdollisuuden”. (2.11 + 2.201 – 2.202 – 2.203 + 3.02)

     ( Toisen ”tekijän” muodostaa ”se” , ) Mitä  ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen ja vallitsematta oleminen”  m e r k i t s e e ;  korrespondenssiteorian ”logiikassa”  –  korrespondenssiteorian  ! ”logiikan avaruudessa” (2.11) .  –  Korrespondenssiteorian mukaan  ”lause esittää sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031 , 4.0311) , ja että saadaan ”lauseen ”totuus””  mikäli  ”lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää yhtä todellisuuden kanssa” , tai että jos  ”lauseen esittämä se ja se asiaintila ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” , niin tuloksena on ”lauseen ”epätotuus”” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031)  –  Siten, yksinkertaisesti :  ”Yksityisten asiaintilojen vallitseminen”  merkitsee  ”lauseen ”totuutta””  ja  ”yksityisten asiaintilojen vallitsematta oleminen”  merkitsee  ”lauseen ”epätotuutta”” .  –  Siten, yksinkertaisesti :  ”Se” , mitä  ”kuva / ajatus sisältää” on, ehtolauseena esitettynä, että    j o s  ”lause on todellisuuden kuva” , n i i n  ”lause sisältää ”totuutensa”  j a  ”epätotuutensa” mahdollisuuden” , so. !  ”lause  s i s ä l t ä ä  s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä  ”epätotuutensa” mahdollisuuden” (2.06 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.02 , 4.01 , 4.031) .

     KUN  näyttää aivan ilmeiseltä,  ( ”vertailevasti” ja ”kirjaimellisesti” lukemalla /  miten muutenkaan ! )  että  ”kuva / ajatus / lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan  s i s ä l t ä ä  yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen mahdollisuuden” , N I I N  tuskin  –  taustalla on ”totuuden” korrespondenssiteoria  –  ”yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen”  esittäminen  ”lauseen ”totuutena””  ja  ”lauseen ”epätotuutena””  on muuta kuin  →  j o h t o p ä ä t ö s .  Toisin, siis suoraan korrespondenssiteorian perusteella, sanoen sen ilmaisu, että  j o s  ”lause on todellisuuden kuva” , n i i n  ”lause sisältää esittämänsä sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyyden j a ei yhtäpitävyyden mahdollisuuden todellisuuuden kanssa” .

     ”Johtopäätöksen” vahvistaa todistusteoreettisesti ( , ja ”todistusteoreettisella” tarkoitan tässä vain (5.01) , enkä vielä niitä ! silmiinpistäviä, varsinaisia ”todistusteoreettisia” / ”ristiriidattomuuteen” liittyviä kysymyksiä, joita ”kuvateoriaan” liittyy )  se, että  –

Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee. Jos elementaarilause on epätosi, vastaava yksityinen asiaintila ei vallitse”. (4.25)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuksia”. (4.3)

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa.)” (5 , 5.01)

Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”.  (5 , 5.01)

     Siinä, että  →

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.11 , 4.01 , 4.1)

       on siis kysymys ”lauseen totuusargumenttien totuudesta ja epätotuudesta” , joiden suhteen  –  joiden perusteella  –   ”lauseen totuusarvo” / ”tosi ja epätosi” on muuttuja   (5 , 5.01) , ja jos ja  v a i n   j o s  ”lause sisältää totuusargumenttiensa  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuudet” , n i i n  ”lauseen ”totuus  tai  epätotuus””  on  todistettavasti ”mahdollinen”  ;  kontingentilla ”tavalla”  (2.06 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.02 , 3.318 ,  4.031 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

     Toisin sanoen, ”lauseet esittävät totuusargumenttiensa totuutta ja epätotuutta” (4.1 + 4.25) , ja ”pykälä” (5)  on mahdollinen, jos ja  v a i n  j o s  ”lauseet sisältävät totuusargumenttiensa  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä   ”epätotuuden”  mahdollisuudet” .

     Ja  –  sivumennen sanoen  –  se, että  ”.. elementaarilause on oma totuusfunktionsa” (5)  merkitsee, että  ”.. lauseen totuusargumentti” (5.01)  e i  sisällä enää, edelleen ( , ja mahdollisesti ad infinitum) !  ”totuusargumenttiensa totuusmahdollisuuksia” (4.25 , 4.3 , 5 , 5.01) .

     Toisin sanoen( ( ”Lause on todellisuuden kuva” )    ”lause sisältää totuusargumenttiensa  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuudet )

     Siinä, että  →

Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (4.2)

→ on otettava huomioon, että  kielen ja ”todellisuuden” (välistä) totuus-  ja todistusteoreettista suhdetta on mallinnettu / simuloitu ”u – kielessä” esitettynä ”lauseen” ja ”lauseen totuusargumenttien” välisen suhteen ilmaisuna. Kyse on ”lauseen” totuus-  j a  todistusteoreettisesti  p ä t e v ä s t ä ”merkityssisällöstä” , siitä  e t t ä  * ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  v o i d a a n  todistaa  *  , ja  kun  * t ä m ä *   merkitsee  esitettyä  ”jos ja  v a i n  j o s” ,  n i i n    lauseen  merkityssisällössä”  on  kysymys    # ”lauseen” #  s u h t e e s t a  ”siihen  # ”i t s e e n s ä” #   :  I T S E E N S Ä – VIITTAAVUUDESTA”  –  ”self reference” –  s i s ä l t ä m i i n s ä  ”totuusargumenttiensa”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuksiin .

     T O I S T E T T A K O O N :  ”Lauseen” totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä ”merkityssisältö”  o n    !  ”lauseen”  i t s e e n s äviittaavuutta    s i s ä l t ä m i i n s ä  ”totuusargumenttiensa”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuksiin .

”Substanssi on muotoa ja sisältöä”. (2.025)

”Jokaista lauseen merkityssisältöä luonnehtivaa lauseen osaa kutsun ilmaisuksi (symboliksi) .  (Lause itsekin on ilmaisu. )  Ilmaisua on kaikki lauseen merkityssisällölle olennainen, mikä voi olla yhteistä useille lauseille. Ilmaisu luonnehtii erään muodon ja erään sisällön ykseyden”. (2.025 , 3.31)

Lause een käsitän  –  Fregen ja Russellin tavoin  –  siihen  s i s ä l t y v i e n  ilmaisujen funktioksi”. (3.318 , 3.332 , 3.333 , alleviivaus jatkuu (4.431) . )

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen”. (4.4)

Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuden  j a  epätotuuden ehdot”. (4.41)

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on  totuusehtojensa  ilmaisu” . (4.431)

     Se, että  ”lause on todellisuuden kuva”  merkitsee siis, e t t ä    ”Lause .. siihen  s i s ä l t y v i e n .. totuusehtojensa  ilmaisu” (1 , 1.1 , 2.06 , 2.063 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 2.221 , 3.02 , 3.31 , 3.318 , 4.01 , 4.031 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

     ( Oikeastaan (3.318 + 4.431)  merkitsee / ”maailman substanssi” , että  ”lause .. siihen sisältyvien .. totuusehtojensa . . ! substanssi” (2.025 , 3.3 , 3.31 , 3.318 , 4.431) , ja siten ”lauseen” täytyy olla olemassa  –  ”substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin” (2.024)  –  riippumatta    ”totuusehdoistaan” , jotka määrittävät  ”niin tai näin” mahdollisuuksia .  –  Muuten ”lause” voitaisiin johtaa ”totuusehdoistaan” niin, että    ei vain ”kehä” , vaan ”noidan – ”kehä”” . )

     Sanotaan nyt tässäkin se, että ”pykäliä” (3.318 + 4.431 , 5.01)  ei tule / e i  voi lukea niin, että ”lause” olisi ”itseensä sisältyvien .. yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu totuusargumenttiensa totuusmahdollisuuksien suhteen” , vaan tulee lukea, että  ”lause on .. yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu itseensä   s i s ä l t y v i e n  totuusargumenttiensä  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuuksien suhteen” .  –  Edellinen, virheellinen ”lukutapa” on paitsi poikkiteloin sen kanssa, mitä Wittgenstein sanoo    * ”pykälät” (2.06 , 2.11 , ! 2.203 , ! 3.02 , 4.1) * , niin  k u n  kerran ”lauseet”  s i i s   joka tapauksessa ! * sisältävät  ”s e k äe t t ä  mahdollisuudet * , n i i n  lopputulos olisi se, että  ”lause” voisi väittää itsestään ! ”kaikki ”totuusehtonsa”” / ”mahdolliset totuusehtojen ryhmänsä ..” (4.46) !  –   ”Lause” sisältäisi !  S E K Ä  ”s e k äe t t ä – ”mahdollisuudet””  E T T Ä  ”yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisun ”s e k äe t t ä – ”mahdollisuuksien”” suhteen” .  –  KUITENKIN 

Lause  e i  voi väittää mitään itsestään, koska lausemerkki ei voi sisältyä itseensä”. (3.332 , alleviivaus jatkuu (3.333) . )

”Funktio ei voi olla oma argumentiinsa, koska funktiomerkki  s i s ä l t ä ä  jo argumenttinsa peruskuvan, eikä voi sisältää itseään. ..”. (3.333)

     Virheellinen ”lukutapa” merkitsee, että ”lause” s i s ä l t ä ä ! ”itsensä” , ollakseen / voidakseen olla ”yhtäpitävyytensä ja yhtäpitävyyden puutteensa ilmaisu .. jo sisältämiensä .. totuusargumenttiensa sekä ”totuuden” että ”epätotuuden” mahdollisuuksien suhteen” . (Vertailun vuoksi    ”aivoni” sisältäisivät ”itsensä” voidakseen sitten, siten ilmoittaa .. ”itselleen” .. ”ajatuksensa” .  ”Itsensä” .. ”itsestään” ! ?  Ja näin kierrettäisiin koskaan pysähtymättä joko saman keskisessä tai yhä laajenevassa (”kuka .. mitä .. häh” – sekavassa ! ”aivojen” vertaamisen) ”kehässä” . ) .

     Siten    ”lause”  e i  voi  e n ä ä .. ”sisältää yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisua” .  –  Piste !

     Puhumattakaan siitä, että !     r r l     olisi ylipyyhittävä  –  tai juuri siksi.

     Eikö sitten, ! mukamas se, että jos  ”lause on todellisuuden kuva” , niin  ”lause sisältää  s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä  ”epätotuutensa”  mahdollisuudet   /  ”totuusargumenttiensa”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuudet    riko ristiriidan lakia ?  Jo pelkällä ”mahdollisuudellaan” !  –  Ja !  tee korrespondenssiteoriasta  i n validia.  Kyllä, kyllä ”rikkoo” .  –  Siksi ”lauseen” onkin voitava väittää ”ristiriidattomuutensa” ollakseen ”todellisuuden kuva” .  –  ”Ristiriidan” on todistettava niin sanoakseni ”ristiriidattomuutensa” .  Kirjaimellisesti !  ”Lauseen” on voitava väittää 

  se, että  ”lause on todellisuuden kuva” s i s ä l t ä ä  myös ”ristiriidattomuus – ”todistuksensa”” , j a !  o s o i t t a a  ”ristiriidattomuus” .

     Ennen kuin esitän ”ristiriidattomuus – ”todistuksen””  –  oikeastaan hyvin yksinkertaisen, ja ””jonka””  Wittgensteinkin esittää ( , ehkä vähemmän yksinkertaisesti)  –  niin on palattava siihen, miten tähän ”tilanteeseen” on tultu :  On palattava korrespondenssiteorian ”logiikkaan” .  –  Perusteellisesti !  Ohessa olennainen myös Wittgensteinin ”maailman substanssi – ”opista”” (2.021) .

     Kerrataan ensin ”tilanne” .  Tehdään ”faktantarkistus” .  Wittgenstein ”pyrkii vetämään rajan ajatusten / v a i n  lauseitten, jotka voivat olla todistettavasti tosia tai epätosia ilmaisemiselle” . (”Esipuhe” + (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06 , 5 , 5.01) )  –  Olkoot ”pyrkimys” sitten ”Russellin paradoksin” johtopäätöksenä tai ei (4.0031) .  –  ”Ajatuksia” ei vielä ole, eivätkä synny ”tyhjästä” , eivätkä ! ”tyhjässä” , vaan ”kielessä .. sisältä päin” (4.112 , 4.114) .  Siis ”ne” on ”tehtävä” / ”luotava” (2.1) ;  ennen kuin voidaan ratkaista kysymys ”rajaamisestaan”    ! ”kokonaisuudessaan” (4 , 4.001) .  Tarvitaan totuusteoria :  Korrespondenssiteoria (2.21 , 2.221 – 2225 , 3.04 , 3.05 , 4.031) .  –  Kulkekoon ”totuuden” teoria sitten yhtä jalkaa ”Russellin paradoksin” johtopäätöksen kanssa tai ei.

     Korrespondenssiteorian ”logiikka ?   Herää kysymys, että  j o s  ”lauseen ”todellisuuden ”kuva n a””  täytyy ”sisältää myös ”ristiriidattomuus – ”todistuksensa”” , n i i n   MIKSI  korrespondenssiteoria vaatii    ”kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa .. kuvan kuvamismuoto .. jotta .. kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta ..” (2.16 – 2.1612.17 , 2.18 , 2.21)  ?   –   M I K S I  ”.. väittääkseen jotakin”    siis ”jotakin ! ”totta tai epätotta”” / ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyys tai ei yhtäpitävyys todellisuuden kanssa”    ”lauseen  t ä y t y y  olla kuva” (2.221 , 2.222 , 4.03 , 4.031)  ?  –  Nimittäin  s e ”.. jotakin samaa .. yhteisenä todellisuuden kanssa .. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.16 – 2.161 –  2.17 , 2.18 , 2.21)  O N JUURIKIN  ristiriidattomuus – ”t o d i s t u k s e n s a””  A I H E U T T A J A :  ”.. Lauseeseen sisältyvä .. merkityssisällön muoto .. j o   s i s ä l t y v ä  argumentin peruskuva ..” (3.13 , 3.332 , 3.333) .  –   K U N  !  k e r r a n  ”.. argumentin peruskuva ..” (3.333)   m e r k i t s e e     ”lauseen totuusargumenttien”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuutta .

”Lauseeseen kuuluu kaikki, mikä kuuluu projektioon, mutta ei projisoitu. Siis myös projisoidun mahdollisuus, mutta ei se itse. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä, mutta kylläkin sen ilmaisemismahdollisuus. ( ”Lauseen sisältö” merkitsee mielekkään lauseen sisältöä. )  Lauseese e n  s i s ä l t y y  sen merkityssisällön muoto, mutta  e i  itse sisältöä”. (1 , 1.1 , 2.06 , 2.063 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 2.221 , 3.02 , 3.12 , 3.13 , 3.31 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.031 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

     Onkin selvää, että  e n ä ä  

”.. Lauseen on mahdotonta väittää itsestään, että se on tosi. ..”. (3.13 , 3.318 , 3.332 + 3.333 , 4.431 , 4.442 , katso edellä se ”kappale” , joka alkaa sanoilla  –  ”sanotaan nyt tässäkin se .. ” . )

     Olkoot kysymys   ”positiivisen lauseen”  totuudesta   tai   ”negatiivisen lauseen”  totuudesta  , kuten ”Suomi on tasavalta”  tai  ”Suomi ei ole kuningaskunta” . (5.5151)

     ”Mahdottomuus” tulee jo siitä ( , paitsi että ”lause ei .. voi sisältää itseään ..” (3.332 + 3.333) ) , että ”lause”  –  ”todellisuuden kuvana”  –  i l m a i s e e  VASTA  ”lauseen” mahdollisuuden / mahdollisuutta esittää  *  ”se ja se asiaintila” *  niin , e t t ä  ”.. täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031) , E I K Ä  ”lause” voi tietenkään vielä, samalla esittää  * ”sitä” *  , minkä ylipäätään mahdollisuudesta  on vasta kyse.  –  Muutenhan kierretään ”kehässä” tai ! ”noidan – ”kehässä”” (2.22 , ! 4.061) .  –  Jos vasta pohdin  mahdollisuutta ”sanoa ”x””   / ”x : n ”ehtoja”” , niin en voi vielä, jo ”sanoa ”x”” .  Piste !  –  Jos vasta pohdin ”niitä ”ehtoja”” , miten  ”..merkki merkitsee .. lauseyhteydessään” (3.3 , 3.33)  sitä, että ”lause” muodostaa ”todellisuuden kuvan” (3.12 , 3.14) , n i i n  yhtäkään  ”.. sen ja sen asiaintilan esittävää lausetta ..” (2.221 , 4.031)  en voi vielä / jo samalla ilmaista (3.13) . Juuri  t ä t ä ! ”ilmaisemattomuutta” / ”puhumattomuutta” Wittgenstein tarkoittaa ”pykälässä” (3.33) .

”Merkin merkityksellä ei saa koskaan olla mitään osuutta loogisessa syntaksissa. Täytyy olla mahdollisuus laatia syntaksi puhumatta minkään merkin merkityksestä. Syntaksi saa edellyttää  v a i n ilmaisujen kuvauksen”. (2.203 , 3.02 , 3.3 , 3.31 , 3.318 , 3.33 , 3.332 , 3.333 , 4.431 , 5.01)

     Jokainen ”merkki” voi jo merkitä ”lauseyhteydessään” , ja  s i k s i  ”loogisessa  syntaksissa” , joka osoittaa ”EHDOT” , että ”merkki”  v o i  merkitä  –  olla muodostamassa  ”.. eräällä erityisellä tavalla ..”  –  ”.. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. olevaa lausetta”  e i  voi  enää  ”puhua minkään merkin  merkityksestä . (1.13 , 2.021 , 2.024 , 3.12 , 3.14 , 3.203 , 3.3 , 3.33 , 4.061 , 4.064 , 5.4732)

     ( Jos jokainen ”merkki” / ”nimi” / ”sana” ei voisi jo merkitä ”lauseyhteydessään” , niin ennen ”merkityksen” mahdollisuutta olisi  jo osoitettava kaikki  *se” *  , mikä on  –  voi olla  –  todistettavasti  ”totta tai epätotta” , so. ! just’ ! !  *s e*  , minkä  ”.. substanssin oliot muodostavat ..”  ( ! 2.014 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01) , ja siten ”maailman” käsittäminen olisi .. olis .. oli .. ol .. o .. . )

     J O S  ilmaisee  SEKÄ  ”.. lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan ..”  E T T Ä      ”.. lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan ..”  m a h d o l l i s u u d e t   .. p i t ä ä  yhtä  tai  e i  pitää  yhtä  todellisuuden kanssa   (2.221 , 2.222 , 4.031) , N I I N    TULOKSENA  ON  paitsi  RISTIRIITA , niin se, että mitään ! ”.. todellisuuteen .. vertaamista” (2.223)  ei tarvita, ja siten    korresponenssiteoria    yliviivaten.

     Toisin sanoen  –  summa summarum ( , ja viittaamatta enää ”pykäliin” )  –  ”.. lauseeseen  e i  siis vielä sisälly lauseen .. yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta  niiden  lauseen  j o  sisältämien  totuusargumenttiensa  totuuden  j a  epätotuuden  –  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  –  mahdollisuuksien  suhteen, että lauseen totuusargumentit ovat totta tai epätotta” .  E I  ”kumpaakaan” ;  e i  ”yhtäpitävyyttä”  e i kä  ”yhtäpitävyyden puutetta” .  Muutenhan rikottaisiin korrespondenssiteorian (2.21 , 2.221 – 2.225 , 3.04 , 3.05)  l o g i i k a n”  henkeä ja kirjainta .  –  Logiikka on ”lainomaista” !

     Logiikka on ”lainomaista” ! !  Miksi sitten korrespondenssiteorian ”logiikka” ilmiselvästi rikkoo rrl , ja johtaa vaatimukseen todistaa / ”väittää” ristiriidattomuutensa  –   ”lauseen .. sisältämän .. argumentin peruskuvan” ristiriidattomuus   (2.11 , 2.203 , 3.31 , 3.318 , 3.332 + 3.333 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .  Mikä on  s e  hyvä ”SYY?   Vastaus lyhykäisyydessään : ”Ristiriidattomuus ! ”i t s e”” .

     ”Lauseella todellisuuden kuvana olevan todellisuuden kanssa yhteisen loogisen muodon / kuvan kuvaamismuodon  –  lauseen jo sisältämän argumentin peruskuvan  –  jotta lause ylipäänsä voi olla tosi tai epätosi” (2.16 – 2.161 – 2.17 + 2.18 + 3.332 + 3.333 + 4.06)  ristiriidattomuuden todistaminen  o n  näet  v a s t a  korrespondenssiteorian ”ristiriidattomuuden, ylipäänsä ! ”kontingentin ”pätevyyden”” , t od i s t u s teoreettinen (toinen tai .. kolmas) vaihe.  Vaihe, jonka ”juurisyy” on korrespondenssiteorian ”ristiriidattomuudelle” ehdottomassa / ! aksiomaattisessa ”riippumattomuuden”  vaatimuksessa .

Ellemme ota huomioon, että lauseilla on  tosiseikoista  r i i p p u m a t o n  merkityssisältö, voimme helposti luulla, että tosi ja epätosi ovat yhdenvertaisia merkin ja merkityn asian suhteita. Silloin voisimme esimerkiksi sanoa, e t t ä  ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla jne.”. (4.061)

     Tarvitseeko sanoa  ”.. että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä  ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla ..”  tulkitseminen ”ristiriidaksi”  e i  ole ! (yhtään) ”kaukaa haettua” , ja että  ko ”ristiriita”   on voimassa  ”ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö ..” .

     Tämän ehkä tulkinnalleni olennaisimman ”pykälän” sisar-  tai alalauseita, olkoot numerointi niin kuin on,  ovat ”lauseet” (2.024  ja  2.22) , joista ”pykälän” (2.024) laitan niin alkukielisenä kuin Heikki Nymanin molemmin käännöksin / v. 1971  sekä  v. 1984  –  ensimmäisen ollessa (mielestäni) osuvampi  –  ja  ”lauseen” (2.22)  toistaen.  (Sen sijaan jo esitettyjä Wittgensteinin ”maailman substanssi – ”oppiin””  liittyviä ”pykäliä” (2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 5.01)  en toista. )

”Die Substanz ist das, was unabhängig von dem was der Fall ist, besteht”. (1.1 , 1.12 , 2 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

”Substanssi on olemassa riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. (1.1 , 1.12 , 2 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01) , katso ”bestehen” käännös  –  vaikkapa sanakirja. org. . )

”Substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. (1.1 , 1.12 , 2 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 ,  3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.22)

     Wittgensteinin  * ”maailman substanssi – ”opin”” *  voi tiivistää muutamaan lauseeseen.  –  Ensin sen kautta, mitä  *se*  ei ole, ja sitten sen ilmaisuna, mitä  *se*  on.  –  ”Lauseen ”totuus tai epätotuus””  e i , e i  edes  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  todist e t t a vuus   , määritämäärää sitä, että  ”nimi merkitsee lauseyhteydessään” (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01) .  –  Tämä ”e i”  on aiheellista sanoa, koska  Loogis- filosofista tutkielmaa  pidettiin Wienin piirissä / ”looginen positivismi” ikään kuin ”raamattuna” , ja luettiin kuin .. ”piru raamattua” . (Katso esim. Tieteen termipankki 23. 02. 2018 :  Filosofia : wienin piiri. )  –  Ja, vaikkei enää ”luet(t)a(isi)kaan” , niin kuitenkin edelleen oleellinen ohittaen?

     Siten sen, että !    ”totuus” / ”todistettavuus”  m ä ä r i t t ä ä  sen, ”M I K Ä  ”merkitsee”” →  loogisen  positivismin”  t m s .     voi ylipyyhkiä.  –  Piste !

”Nimet esiintyvät lauseissa vain elementaarilauseiden yhteydessä”. (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

     Sen sijaan  s e , e t t ä  !  ”nimet esiintyvät lauseissa  –  merkitsevät  –  v a i n  elementaarilauseiden”    ”lauseen  totuusargumenttien  yhteydessä” (3.3 + 4.23 + 5.01)  O N  n i m e n o m a a n  ! !  ”lauseen .. sisältämän .. argumentin  peruskuvan ..” (3.332 + 3.333)  ILMAISUA ”Lauseen totuusargumenttienSEKÄ  ”totuuden”  ETTÄ  ”epätotuuden”   M A H D O L L I S U U D E N   i l m a i s u a  (2.021 , 3.203 , 3.3 , 3.31 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .  –  Piste !

     ”Elleivät .. yksinkertaiset .. nimet 

”Lauseissa käytetyt yksinkertaiset merkit ovat nimiä”. (3.202)

  .. yksiselitteisesti 

”Vaaatimus, että yksinkertaiset merkit ovat mahdollisia, on vaatimus merkityssisällön yksiselitteisyydestä”. (3.23)

  m e r k i t s e  lauseyhteydessään / lauseen totuusargumenttien yhteydessä totuusargumenttien totuusmahdollisuuksia  –    ”S E K ÄETT Ä”  t o t u u s m a h d o l l i s u u k s i a   –  s i l l o i n  olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.021 – 2.0211 – 2.0212 + 3.202 + 3.203 + 3.23 + 3.3 + 4.23 + 5.01) .  Toisin sanoen  ”.. lauseen yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta ..” (4.2)  sen kanssa, että ”lause” on tai ei ole ”todellisuuden kuva” ei voisi osoittaa.  E i  voisi osoittaa sitä, m i t ä  !  ”lauseen ”totuuden  j a  epätotuuden” mahdollisuudet     ”lause ”todellisuuden kuva””  vai ”tautologia” vai kontradiktio”    merkitsevät !  –  Itse asiassa, nimittäin ! , muistettako o n  se, että Wittgensteinin lähtökohta / ! ”Russellin paradoksi” on ”totuuksien” suhteen täysin ”puhdas pöytä” .  Siis ”u – kieli” (vielä) vailla ”totuusehtoja” , niin että  ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  voidaan osoittaa   (vasta) sitten, kun korrespondenssiteoriaa on sovellettu ”u – kieleen” (2.1 , 3.5)  v a i n  niin, että  (3.3 , 3.31 , 3.318 + 4.431) , eikä ainoastaan ”totuuksia” arpoa / ”hatusta vetää” .

     On siis selvää, että  ”.. lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö .. ” (4.061) , kun kerran ”lauseen merkityssisältö”  –  totuus-  ja todistusteoreettinen ”merkityssisältö”  –  on  v a s t a ! ”s e n”  ilmaisuaETTÄ    ”.. lause  o n .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. o l e v a  tosiseikka” (3.12 + 3.14 , 4.06) , t a i  e i  ole    ”.. yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen ..” ( ! 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , ! 4.431 , 4.46 , 4.463 , 4.464 , 5.01) .  Toisin sanoen ehkä ”mieltä kääntävästi” se, että    ”lause  p i t ä ä  yhtä niiden mahdollisuuksien / s e k äe t t ä”  totuusmahdollisuuksien   suhteen ..” merkitsee    ”lause on todellisuuden kuva ..” (3.12 + 3.14 , 4.01 , 4.06) .  –  Onko tässäkin niin, että intuition vastaisuus / näennäinen ! ”mahdottomuus” on hyvä merkki oikeilla ”jäljillä – olemisesta” .

”Mahdollisten totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on tosi kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla. Totuusehdot ovat kontradiktoriset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta tautologiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.46)

     Totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevään ”lauseeseen” sisältyvät 

”Totuusehdot sanelevat sen liikkuma-alan, jonka lause jättää tosiseikoille ..”. ( ! 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , ! 4.431 , 4.46 , 4.463 , 4.464 , 5.01)

     Miten muuten  –  kuin ”lauseeseen”  s i s ä l t y v ä t  ”totuusehdot”  –  ”.. lause ..”  VOISI  ”.. sanella .. liikkuma-alanjonka lause  j ä t t ä ä  tosiseikoille ..” ?

”Tautologian totuus on varma, lauseen totuus mahdollinen, kontradiktion totuus mahdoton. (Varma, mahdollinen ja mahdoton.  –  Tässä meillä .. ensimmäinen merkki .. asteittaisuudesta, jota tarvitsemme todennäköisyysteoriassa. )” (4.464)

     Jos ja kun se, että  ”.. tosiseikkojen logiikkaa ei voi edustaa mikään” (4.0312)    ”.. etukäteen .. y hd e l l ä  kertaa ..” (5.47)  logiikka   koskee juuri  ”.. totuusehtojen ryhmää ..” ,  jota määrittää  ”.. lauseen totuus on mahdollinen ..” (3.12 , 3.14 , 4 , 4.06 , 4.46 + 4.464) , niin on ”tosiseikkoja” , joiden ”liikkuma-alaa” mikään ”todennäköisyysteoriakaan” ei tavoita (4.463 + 4,464) .  –  ”Mustat joutsenet” .

     Korrespondenssiteorian ”logiikka” perustuu ”riippumattomuuden” käsitteeseen. ”Kuvateorian” ja Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312) ymmärtäminen jääkin, jos ei ihan ”telineisiin” , niin ainakin puolitiehen, ellei ota  –  osaa ottaa!  –   ”riippumattomuutta” huomioon. ”Riippumattomuudella” on korrespondenssiteorian yhteydessä seuraava, ! ”kuvateoriaan” johtava ”merkitys” , niin että käytän  Loogis-filosofisen tutkielman  ”terminologiaa” , paitsi ”tosiseikan” korvaan aluksi määrittelemättömällä  ”todellisuuden” käsitteellä :  ”Minkä tahansa mielivaltaisen lauseen  t ä y t y y  esittää se ja se asiaintila todellisuudesta  riippumatta” .  Ellei ”riippumattomuus” vallitse, e i  ristiriidan lakikaan ole voimassa ;  kuten Wittgenstein aivan oikein (4.061)  sanoo.  –  Miksi ”riippumattomuus” on välttämätön ?  –  Syystä, e t t ä  muuten ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” on, tai voi olla, samalla !  s e n ”todellisuuden” ”  ILMAISU  , minkä kanssa ”pitää tai ei pidä yhtä” .  –  Edellisessä  →  ”yhtäpitävyyden” tapauksessa ajaudutaan ”vain” .. ”kehään” , kun taas jälkimmäisessä    tuloksena on .. ”n o i d a n – ”kehä”” , k u n ”lause”  olisi  m y ö s  ”s e n ”tosiseikan””  ILMAISU , M I N K Ä  KANSSA . . ”E I  PIDÄ  YHTÄ” ( , eikä vain ”itsensä” kehämäinen uudelleen ilmaisu, kuten ”yhtäpitävyyden” tapauksessa ) , eli  lause   olisi myös  s e n ! lauseen / ”t o i s e n ”lauseen””  ilmaisu, joka esittää ”sen ja sen todellisuuden kanssa yhtäpitävän asiaintilan” , m i n k ä  kanssa . .  lauseen   esittämä se ja se asiaintila  e i  pidä yhtä  .  –  Kuitenkin, j o s  lause  L   o n  samalla  lauseen  L   /   t o i s e n ”lauseen” ”  ilmaisu, n i i n  identiteetin laki / ”A”  =  ”A”  rikkoutuu. Puhumattakaan rrl !  ”Lausehan” /   on, olisi paitsi ”toisen ”lauseen”” / L   ilmaisu, n i i n !  t o d e n   L   i l m a i s u , j o k a  puolestaan  i l m a i s e e (ensimmäisen) !   lauseen   L   e p ä totuuden  .

     Herää siis kysymys  –  paitsi siitä  –  että, m i t e n  erottaa  ”lauseet  L   j a  L   toisistaan   , NIIN  s i i t ä , e t t ä  ”tosi” ja ”epätosi” merkitsevät ! / näyttävät merkitsevän ”samaa” (4.061) .  –  Toisin sanoen päädyttäisiin siihen, että 

”Muotoja ei voi erottaa toisistaan sanomalla, että toisella on tämä, mutta toisella tuo ominauisuus, sillä tämä edellyttäisi, että on mielekästä väittää kummalla tahansa muodolla olevan kumpi tahansa ominaisuus”. (4.1241)

     Kielen ja ”todellisuuden” totuusteoreettista suhdetta luonnehtii siis olennaisesti,  ”suhteen” loogiselle / ( kpl + rrl + identiteetin laki )  pätevyydelle välttämätön, ”riippumattomuus” .  Lähtökohta on se, että ”lause” tai ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” ja ”todellisuus” ovat ”toisistaan” riippumattomia. Mitään ! korrespondenssiteoreettisesti  l o o g i s t a  konjuntiota  –  ( ”kieli”  ∧  ”todellisuus” )  –  e i  ole  ennen kuin osoitetaan. Ennen kuin osoitetaan ”.. jotakin yhteistä .. yhteys ..” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 4.03)  kielen / ”u – kielen”  j a  ”todellisuuden”  välillä    osoitetaan, todistetaan korrespondenssiteoriaan perustuva  ”kielen ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ” /  ” ’ ”k i e l i” ’ ”  mahdolliseksi.  –  Vastaisuudessa käytän (myös) ilmaisua  ” ’ ”kieli” ’ ”  totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevästä ”u – kielestä” .

”.. Lause ilmaisee meille jonkin asiaintilan, siksi sen on oltava olemuksellisesti yhteydessä tähän asiaintilaan. Yhteys on juuri siinä, että lause on asiaintilan looginen kuva. Väittääkseen jotakin, lauseen täytyy olla kuva”. (4.022 , 4.03)

     Kaksi välihuomiota on paikallaan. Toinen vähemmän tärkeä. Ensimmäinen, ja triviaalisuudessaan, kuin myös etenkin metafyysisesti / filosofisesti, vähemmän tärkeä on se, että tässä  –  ei myöskään Wittgenstein  –  ei tarkoiteta, että kielellä ja ”todellisuudella” ei ole mitään ”yhteyttä” , että  ”nimet” / ”sanat” / ”merkit” eivät merkitse ”lauseyhteydessään” mitään ”todellista” , vaan että kielen ja ”todellisuuden” välinen totuusteoreettinen ”yhteys” on erityistapaus, jossa ”riippumattomuus” asettaa ”pelisäännöt” .  –  ”Ristiriidattomuuden ”pelisäännöt”” , niin että kyse ei ole ”erityistapauksesta” siinä kielteisessä ”ad hoc – hypoteesin” merkityksessä ”teorian pelastamisesta” ! epätoivon vimmalla ( , tai sitten ”ristiriidattomuus” on tarpeeton, turha ”härpäke” (logiikassa) ) .

”.. On inhimillisesti mahdotonta käsittää kielen logiikkaa välittömästi puhekielen perusteella. Kieli pukee ajatuksen valepukuun.  –  Vieläpä niin, ettei puvun ulkoisen muodon perusteella voi päätellä puetun ajatuksen muotoa, koska puvun ulkoinen muoto ei ole suunniteltu paljastamaan ruumiin muotoa, vaan kokonaan toisia tarkoitusperiä varten ..”. (4.002 , 4.0031)

     ”.. Kieli .. suunniteltu .. toisia tarkoitusperiä varten ..” , kuten yhteydenpitoon lajikumppaneiden kesken, ja ”olioiden” / ”asioiden” / ”esineiden” nimeämiseen ”ominaisuuksineen” .  Että tulee toimeen  –  voi toimia, suunnistaa  ”todellisuudessa”  –  eikä jää, esimerkiksi ”lehdelle soittelemaan” .

     Toinen (tärkeämpi) huomio on se, että vaikka ”u – kielen” *  ja ”todellisuuden” *  välisen suhteen lähtökohtaa määrittää   ”toisistaan” * – riippumattomuus , niin ”todellisuuden” olemassaolo on oletettava.  –  Siten ”riippumattomuuden” ohella korrespondenssiteoriaa määrittää aksiomaattisesti myös, yhtälailla ”(ontologinen) realismi” :  Oletettava ”kielestä” / ”mielestä” / ”ajatuksista” riippumaton ”todellisuus” .  Muuten kysymystäkään, joka johtaa käsitykseen, ja vastaukseen ”kielestä ”todellisuuden kuvana”” , ei ole.  Kysymystä, miten ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on korrespondenssiteorian perusteella mahdollinen ? .  –  Siten seuraavat  Loogis-filosofisen tutkielman  ”lauseet”  →

”Ellei vastausta voi ilmaista, kysymystäkään ei voi ilmaista. Arvoitusta ei ole olemassa. Jos jokin kysymys voidaan ylipäänsä asettaa, siihen voidaan myös vastata”. (6.5 , 6.51)

”Skeptisismi ei ole kumoamatonta, vaan ilmeisen mieletöntä, kun se pyrkii herättämään epäilyjä siinä, missä mitään ei voi kysyä. Epäilyjä voi näet olla vain siellä, missä on kysymyksiä ;  kysymyksiä vain siellä, missä on vastauksia, ja vastauksia vain siellä, missä jotakin voidaan sanoa”. (6.5 , 6.51)

  v o i k i n  nähdä ”hopeareunuksin” , pikemminkin myönteisesti kuin kielteisesti. Aksiomaattisia ”riippumattomuutta” ja ”(ontologista) realismia”  e i  v o i  osoittaa, todistaa. Kuitenkin ! , jos / k u nkuvateoria”* (4.01)  johtaa ”siihen”*  liittyvän Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312)  kautta  e p äsuoraan so. ”riippumattomuuden” edelleen voimassaolon ilmaisuna  ” ’ ”kielessä” ’ ”  osoittamaan ”(ontologisen) realismin” pätevyyden (4.0641) 

”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan  e t t ä  se on”. (6.4321 , 6.44 , 6.522)

  n i i n  korrespondenssiteorian pätevyys on osoitettu.  –  S i i t ä , m i t ä  korrespondenssiteorian pätevyydelle välttäm ä t t ö män  ”riippumattomuuden” edelleen  voimassaolo  ” ’ ”kielessä” ’ ”    ”kielen  ’ y h t e y d e n  ”todellisuuteen” ’ ”  v a l l i t e s s a    m e r k i t s e etuonnempana.  (  –  Välihuomiot päättyvät. )

     ”Riippumattomuus” on korrespondenssiteorian ”logiikan” / totuusteorian ristiriidattomuuden  välttämätön ehto (4.061) . Piste !  –  Samalla ”riippumattomuus” uhkaa tehdä korrespondenssiteoriasta käyttökelvottoman. Sisäisesti, ! ”asettamustensa” kanssa ristiriitaisen, yhteensopimattoman ;  invalidin. Piste !

     Se, että ”lauseen täytyy esittää se ja se asiaintila todellisuudesta riippumatta” merkitsee näet ”samalla kertaa” – / s a m a s s a  yhteydessä  –  ilmaisem a t t o muutta  ( ”todellisuuden” kanssa) :  ”Lauseen esittämää sitä ja sitä asiaintilaa”  o n  mahdotonta ”verrata todellisuuteen” (2.221 , 2.223 , 4.031) , eikä kysymystäkään ”pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222)  voi syntyä, esittää.  –  Tilanne on vastaava, kuin että jos mitään  * ”x” , ”y” , ”z” . .  ” *  ei voi esittää, ilmaista ”samalla kertaa” , n i i n  * ”x” , ”y” , ”z” . . ” *  e i  voi asettaa  ”yhtäpitävyys” / ”vastaavuus”  tai  ”yhtäpitämättömyys” / ”vastaamattomus”  –  suhteeseen   , verrata  *  toisiinsa * .  –  Jos ”kaikki ”oliot” * ”  ovat ”toisistaan” *  riippumattomia / ”s a m a l l a  kertaa” – ilmaisemattomia, selvää on, ettei ”olioita” voi (millään ”tavalla”) verrata ”toisiinsa” .

     ”Lauseen ”totuus tai epätotuus””  on edelleen korrespondenssiteorian perusteella mahdollinen. E i  kuitenkaan enää ”todistettavasti” , v a a n ! ”hatusta vetämällä” / ! ! arpomalla. ”Riippumattomuuden” taikasauvaa ristiriidattomuuden ”uskonnon” ylipappina heiluttamalla.  –  Herää ! kysymys, ”kuka” tai ”mikä” määrittäisi ko.  universaalin ”totuus” – / ”black box” – koneen   asetukset, ja kysymys, voiko ”kone” koskaan pysähtyä, kun ”koneen” on jatkuvasti testattava ! ”tulosten” samankaltaisuutta, so. että ”totuudet” ovat (todella) ristiriidattomia.

     Siten, ”.. j o s  jokin kysymys voidaan ylipäänsä asettaa ..” (6.5) , niin kysymys  o n    ”kielen / ”u – kielen ’ yhteydestä ”todellisuuteen” ’ ”  –  ”jostakin yhteisestä todellisuuden kanssa” (2-16 – 2.161 – 2.17 , 2.18)  –  n i i n , e t t ä  ”lause”  v o i  ”väittää ”totuutensa tai epätotuutensa”” , s i i s  ”j o  esittämänsä sen ja sen asiaintilan täsmäävyyden tai tämäämättömyyden todellisuuden kanssa” (2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.203 , 3.3 , 4.022 , 4.03 , 4.031 , 4.064)  t o d i s t e t t a v i s s a  olevalla ”tavalla” (5 , 5.01) .

     ”U – kielen ’ yhteydestä ”todellisuuteen” ’ ” ?   –  ”Jostakin yhteisestä todellisuuden kanssa” ?  –  Ovat ”kysymyksiä” , joita ”.. voidaan ylipäänsä asettaa ..” (6.5)  v a i n  j o s  olettaa ”(ontologisen) realismin” . Siten korrespondenssiteorian näkökulmasta, ! toden totta  ”skeptisismi .. ilmeisen mieletöntä ..” (6.51) . –  Ja siten ! toden totta, on oltava niin, että    ”.. jotakin voidaan sanoa” (6.51)  s i i t ä    m i t ä ”todellisuus on”  .

     Wittgenstein onkin antanut teokselleen varsin osuvan nimen. Korrespondenssiteorian logiikka pakottaa kielen ja ”todellisuuuden” välisen suhteen analyysin (lähtökohdan perinteisen) filosofian ytimeen ;  metafysikkaan / ontologiaan.  –  Ja siten, sulkeet poistaen, itse asiassa korrespondenssiteoria selittää  j o   Loogis-filosofisen tutkielman  k a h t a  ensimmäistä ”päälausetta” .  Totuusteoria  v a a t i i  ”todellisuuden” käsittämistä, määrittämistä :  ’ Yhteys ?m i h i n” ’  /  ’ Jotakin yhteistä  ?m i n k ä  kanssa” ’ .  –  ”M i n k ä  ”kuva”” ?

Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063)

”Maailman määrittävät tosiseikat ja se, että ne ovat ainoat tosiseikat”. (1.11)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1.12)

     Korrespondenssiteorian 

Logiikan  avaruuteen sijoittuvat  t o s i s e i k a t  muodostavat maailman”. (1.13 , 2.1 – ! 2.11 – 2.12 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.03)

     Korrespondenssiteorian ”logiikan avaruudesssa” ?  M i t e n ”tosiseikat sijoittuvat” totuusteorian ”logiikan avaruuteen” ?  Siten, että ”todellisuuus” voidaan käsittää ”u – kielessä” korrespondenssiteorian perusteella ;  kehässä  kiertämättä, ajautumatta kehäpäätelmään.  Juuri se sama korrespondenssiteorian ”logiikan” tosiasia  –  ”riippumattomuus” / ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus  –  joka  v a a t i i  ”todellisuuden” määrittämistä  →  ’ y h t e y s ? ”m i h i n” ’    ”vertaaminen todellisuuteen” (2.223)  on mahdollista    v o i  väittää”  lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyyden tai ei yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa   (2.221 , 2.222 , 4.022 , 4.03 , 4.031s a l l i i  ”todellisuuden” käsittämisen.  –  ”Maailman määrittämisen ..” (1.11)  totuusteoriaa itseään käyttämällä.

     Se, että ”u – kieli” ja ”todellisuus” ovat ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomia  –    ”u – kieli”  ∧  ”todellisuus”    –  merkitsee, että yhtäkäänu – kielessä” muodostettavissa olevaa ”sen ja sen asiaintilan esittävää lausetta”  e i  v o i  osoittaaj a  sanoa / v ä i t t ä ä  todistettavasti ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , edes !  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuutta .

     T ä m ä , e t t ä  yhtäkään   todistettavasti ”totta tai epätotta ”lausetta””   , edes  mahdollisesti ”totta tai epätotta ”lausetta””   e i  v o i  vielä sanoa tai ilmaista, tekee  mahdolliseksi määrittää ”todellisuus ”u – kielessä””  korrespondenssiteorian perusteella    ”tosien ”lauseiden””  ja  ”epätosien ”lauseiden””  kokonaisuudeksi   /  kaikiksi ”tosiksi ”lauseiksi””  ja  ”epätosiksi ”lauseiksi”” .  –  Tai, niin kuin  Loogis-filosofisessa tutkielmassa  esitetään :  ”Tosien positiivisten lauseiden ja tosien negatiivisten lauseiden kokonaisuudeksi”. (2.06 , 2.063 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 5.5151) .

”Onko negatiivisen lauseen merkki muodostettava positiivisen lauseen merkin avulla?  Miksei negatiivista lausetta voisi ilmaista negatiivisella tosiseikalla? (Esimerkiksi jos ”a” ei ole tietyssä  suhteessa ”b” : hen, tämä voisi ilmaista, että ettei ole niin, että aRb . )  Mutta tässäkin negatiivinen lause on muodostettu positiivisen lauseen avulla. Positiivisen lauseen täytyy edellyttää negatiivisen lauseen olemassaolo ja päinvastoin”. (5.5151 , merkki ”R” on relaation merkki / ”pykälät”  (4.122 , ! 4.125 , 4,1251 , 4.1252) )

     ( Tässä olen käyttänyt ”pykälää” (5.5151)  vielä osoittamaan, että ilmaisut ”positiivinen tosiseikka .. negatiivinen tosiseikka” voi ymmärtää hyvin lukemalla ”tosiseikka” suoraan käsitteiden ”lause” ja ”totuus” avulla, eikä ainoastaan ”todellisuuden kuvana” / (2.141 , 3.12 + 3.14)  –  ”Pykälän” (5.5151) ! olennaisin ”merkitys” on (tulkinnalle) tärkeän ”pykälän” (4.0641)  yhteydessä so. ”.. t o i n e n  looginen paikka”  ←  ”positiivinen”  →  ”kielletyn lauseen”  ←  ”negatiivisen”    ! ”u l k o puolella”    s e ! ”ilmaisematon””  /  ” ” t o t u u s ” ”  (4.0312 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321 , 6.522)      Gödel / Turing .  –  Ja, joka   v i e l ä”ilmaisematon ”totuus””   on samalla ”(ontologisen) realismin” pätevä / epäsuora ilmaisu. )

     ”Todellisuuden” käsittäminen, määrittäminen käyttämällä sitä vaatinutta korrespondenssiteoriaa ! itseään ei ole kehässä kiertämistä. Määritelmä / ”tosien positiivisten lauseiden ja tosien negatiivisten lauseiden kokonaisuus” on pelkkä tautologia  –  ei sano, ilmaise vielä mitään ”totta tai epätotta”  –  kun yhtäkään ”u – kielessä” muodostettavissa olevaa,  j a  todist e t t a vasti ”totta tai epätotta ”lausetta””   e i  v o i  vielä sanoa, ilmaista.  –  Tämä, että (periaatteessa) ! kaikkiu – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet” voidaan algoritmisesti* ilmaista, on hyvä pitää mielessä, ! vaikka / kun taas vielä ei ole mitään ( , eikä sitten tulekaan olemaan ! mitään yksittäista) ”menetelmää” (mekaanisesti) toteuttaa Wittgensteinin ”.. pyrkimystä vetää raja .. ajatusten ilmaisemiselle .. kokonaisuudessaan ..” (esipuhe + (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06) ) .  Ei ole, e i  ennen kuin korrespondenssiteoriaa on edelleen, vielä ”kerran” sovellettu ”u – kieleen” (2.1 , 3.5) , eli lisätty ”algoritmiin”*  totuus-  j a  todistusteoreettinen ”osa” ( , joka johtaa Wittgensteinin ”peruasajatukseen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) ) .

     Alussa on korrespondenssiteorian ”logiikan” itsensä , siis ”riippumattomuuden” (4.061) / ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuuden, asettamana  v a i nukieli” (1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) .

     Alussa on  v a i nukieli  on korrespondenssiteorian ”u – kieleen” soveltamisen ensimmäinen ”vaihe” . Totuusteorian ristiriidattomuuden välttämätön ehto. Siten korrespondenssiteorian ”pätevyys” , ja niin ollen Wittgensteinin ”pyrkimyskin” , on edelleen avoin, vastaamaton kysymys.  –  On vastattava kysymykseen ?  ”u – kielen ’ yhteydestä ”todellisuuteen” ’ ”  /  ” ’ ”kielestä” ’ ” .  Osoitettava, e t t ä  ”j o  sen ja sen asiaintilan esittäviä lauseita” (2.221 , 4.031 , 4.064) .. on  mahdollista .. ”verrata todellisuuteen” (2.223) .. n i i n , e t t ä . . ”yhtäpitävyyden tai ei yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa” (2.222) . . v o i  näyttää  toteen .  –  Toisin sanoen korrespondenssiteoriaa on edelleen    t o i n e n ”vaihe”    sovellettavau – kieleen” .  Tämä, ”on edelleen sovellettava” / ”t ä y t y y  olla mahdollista soveltaa” , selittääkin paitsi ”todellisuuden” määritelmää, niin sitä, että  ”.. logiikassa .. kaikki mahdollisuudet ovat .. tosiseikkoja ..” (2.0121)  s y y s t ä , e t t ä  totuusteoriaa ”edelleen sovelletaan” sellaiseen ! ”ukieleen” , jonka ! !  y k s i k ä ä n ”lause””  ei ole ”todistettavasti” vielä sen paremmin ”tosi” kuin ”epätosikaan”  :  Jokainen ”u – kielessä” muodostettavissa oleva ”lause” on  s i i s  edelleen vasta ! ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden   s u h t e e n .. ”ajattelumahdollisuus” (4.114) , ikään kuin odottamassa korrespondenssiteorian ”logiikan” toista ”vaihetta” .  –  Odottamassa sen osoittamista, että ”lauseella” on  ’ yhteys ”todellisuuteen” ’    sen osoittamista, että ”lause”  

”Ajatus sisältää siinä ajatellun asiaintilan mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.06 , 2.11 , 3.02 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 5.01)

”Emme voi ajatella mitään epäloogista, koska silloin meidän täytyisi ajatella epäloogisesti”. (3.03)

”On .. mahdotonta esittää kielessä mitään ”logiikan vastaista” ..”. (3.032)

     Kun kerran korrespondenssiteorian ”logiikka” / ristiriidattomuus asettaa ensin  –  alussa on vain ”u – kieli”   –  niin on ! ”loogisesti mahdotonta” (6.375) , että sama ”logiikka”  k i e l t ä i s i  totuusteorian edelleen käyttämisen    korrespondenssiteorian ! ”logiikan”   ! itsensä pelastamiseksi.  Muutenhan korrespondenssiteorian ”logiikka” merkitsee, sanalla sanoen / kirjaimellisesti ! ”harakiriään” , kun totuusteoria on käyttökelvoton  →  ei voi verrata    e i  asettaa ”lauseen esittämää sitä ja sitä asiaintilaa yhtäpitävyys tai yhtäpitämättömyys” – suhteeseen ”todellisuuden” kanssa.  –  Ja / tai silkkaa ”black box” – koneen ”arpapeliä” .

     S i k s i 

”.. Jokaisen mahdollisen merkin on voitava myös merkitä. Kaikki, mikä logiikassa on mahdollista, on myös sallittua. ..”. (5.473)

”.. Logiikan apriorisuus on siinä, ettei ole mahdollista ajatella epäloogisesti”. (5.4731)

Emme voi antaa merkille väärää merkityssisältöä”. ( (1.1 , 1.12 , 2.021 , 2.024 , 3.203 , 3.3)  →  5.4732  ←  (4.061) )

”Frege sanoo, että jokaisella oikein muodostetulla lauseella täytyy olla mieli. Minä puolestani sanon, että jokainen mahdollinen lause on oikein muodostettu.  –  Ellei sillä ole merkityssisältöä (mieltä) , syynä voi olla vain se, ettemme ole antaneet joillekin sen rakenneosille mitään merkitystä ..”. (3.3 , 3.31 , 3.318 , 4.23 ,  4.431 , 5 , 5.01 , 5.4733)

”Itse asiassa kaikki puhekielemme lauseet ovat sellaisenaan loogisesti täysin järjestyksessä.  –  Eikä se mahdollisimman yksinkertainen seikka, jonka tässä pyrimme ilmaisemaan, ole mikään totuuden vertauskuva, vaan itse koko totuus. (Ongelmamme eivät ole abstraktisia, vaan ehkä kaikkein konkreettisimmat olemassa olevat ongelmat.)”. (5.5563)

     ”Todellisuuden” voi siis määrittää suoraan ”totuus” – käsitteen avulla  n i i n , e t t ä  ”todellisuus” muodostuu lopulta  niiden ”lauseiden””  kokonaisuudeksi   , jotka ”lauseet” ovat    ’ y h t e y d e s s ä  ”totuutensa  j a  epätotuutensa” ’  mahd o l l i suuteen   /  o v a t  ”totuutensa  j a  epätotuutensa  ”k u – v i a””    m a l l e j a .  –  ”Lauseen  ’ yhteys ”totuuteensa  j a  epätotuuteensa” ’ ”   k u n  merkitsee samaa, on yhtä kuin  ”lauseen  ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ” / ”.. vertaaminen .. todellisuuteen” (2.223)  / /  ”.. se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhä todellisuuden kanssa” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031)  voidaantodistettavastiosoittaa    v ä i t t ä ä  ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” .  –  J A ! , molempien / SEKÄ ”totuuden” ETTÄ ”epätotuuden”  t ä y t y y  ollamahdollisia  ( , kun kerran ”kumpaakaan” ei ole vielä osoitettu ) !

        Siten siinä, että totuus- ja todistuteoreettisesti pätevä   ”lause” sisältää  s e k ä ”totuutensa”  e t t ä ”epätotuutensa” mahdollisuuden    e i  ole  mitään ! ”epäloogista”  –  rrl : n  vastaista  –  kunhan tulee käymään ilmi, e t t ä  ”lause on todellisuuden kuva” todistaa, v o i  todistaa ”ristiriidattomuutensa” .

     Korrespondenssiteorian  ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat ..” (1.13)  ovatkin viime kädessä ”todellisuuden kuvia”    ”lauseita” , j o t k a    s i s ä l t ä v ä t  totuusargumenttiensa peruskuvan” / * lauseen totuusargumenttien”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuden *  NIIN , ETTÄ  * S E *   o n  ”.. vain .. lauseen totuusargumenttien .. yhteydessä .. esiintyvien nimien merkitysten .. ilmaisu ..” (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.31 , 4.23 , 5.01) .

     Jos, j a  k u n  korrespondenssiteorian ”logiikka” / ”riippumattomuus” pakottaa  ”u – kielen  ’ yhteyden ”todellisuuuteen” ’ ”  –  muutenhan totuusteoria on invalidi  –  n i i n  h e r ä ä  kysymys ! ,  m i k ä  o n  yhteyden ”substanssi ” ’ .  –  Kysymys, johon on jo vastattu    ”pykälät” (2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.03) .  ’Yhteyden ”substanssi” ’  on ”u – kieli” .  –  Eikä voi ”muuta” ollakaan :  Alussa on  v a i nu – kieli”   , jossa  ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” (2.1) .  –  Sen ”syy” puolestaan, että  ”kuva  s i s ä l t ä ä  esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden” (2.203)  on yhtälailla yksinkertainen / ei voi ”toisin” ollakaan    ”riippumattomuus” on jo varannut ”kielen” ja ”todellisuuden” ulkoisen ”suhteen” , tai niin kuin Wittgenstein sanoo ”relaation” (4.1251) , paikan. Totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevän ”lauseen” / ”todellisuuden kuvan” täytyy ! (yksinkertaisesti)  ”s i s ä l t ä ä  ominaisuus ..” (4.123) , joka   ’ yhteys ”todellisuuteen” ’    tekee   ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuuden   (2.221 , 2.222 , 2.223 , 3.05 , 4.031) .  Tämä  ”todellisuuden kuvan  sisäinen  ominaisuus” , joka tekee  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuuden   o n  Wittgensteinin mukaan ”todellisuuden kuvat” muodostavien ”nimien / sanojen sisäinen ominaisuus”    ”lauseyhteydessään” juuri ! ”todellisuuden kuvia  m e r k i t s e v i e n  nimien / sanojen sisäinen ominaisuus” (2.014 , 2.021 , 3.12 , 3.14 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3) .  Miten muutenkaan !  –  ”Nimet, sanat merkitsevät vain lauseyhteydessään” joka ”tapauksessa” . J o s ! ”annetaan merkitä” (5.4733) .  –  Mikä on,  olisi ”merkin ”merkitys”” , jota  ”.. ei käytetä ..” (3.328) :  ”Lauseyhteydessään” !  –  Mikä, mitä olisi ”kieli” ilman ”merkityksiä” !  –  Siten, tässä käsillä olevassa totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevässä ”tapauksessa” onkin johdonmukaista    ”merkitykset” minkä takansa ”kielen” ! kieltämätön perusominaisuus    e t t ä  j u u r i     ”.. eräällä erityisellä tavalla toisiinsa suhtautuvat .. (3.12 , 3.14

Oliot  s i s ä l t ä v ä t  kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014 , 2.021 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.201 – 2.202 – ! 2.203 , ! 3.02 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.31 , ! 3.318 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

  ja  s i t e n 

”Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta”. (1.13 , 2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 , 3.14 , 4.06 )

     Jos ”olioilla” olisi ”rakenne” , niin ”olioilla” olisi ! ”substanssinsa” , siis mahdollisesti loputtomiin vielä omat ”rakennuspalikkansa” ( , eikä olisi niin kuin ”pykälän” (5)  sulkeissa oleva ”lause” sanoo ) .

     ( Näin    (2.014)  Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312)  käy ymmärrettäväksi sitäkin kautta, että ”oliot” sekä ensin  1.  ”.. esittävät sen ja sen asiaintilan .. kuten kuvaelman ..” (4.031 , 4.0311)  e t t ä  sitten 2.  ”.. s i s ä l t ä v ä t  esittämänsä asiaintilan vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen  mahdollisuuden” (2.11 , 2.203) , eikä ”jälkimmäisen” / 2.  ilmaiseminen  –  se, mitä Wittgenstein kutsuu  ”.. olion muodoksi” (2.0141)  –  ole enää ristiriidattomasti mahdollista ! olemalla  ”toisensa”*  p o i s sulkevien ”lauseiden”*  ilmaisu   ;  mikä jo an sich on  itsensä   kumoava ”tehtävä” . )

”Ominaisuus on sisäinen, jos on mahdotonta ajatella sen puuttuvan oliolta”. (4.122* , 4.1221* , 4.123 , 4.124 , 4.125 , 4.1251* , tähdellä merkittyjä ”pykäliä” en siteeraa ollenkaan ;  ”ne”* löytävät tietyst’  L – f t : sta . )

”Jonkin mahdollisen asiaintilan sisäisen ominaisuuden olemassaolon ei ilmaise lause, vaan asiaintilaa esittävän lauseen  s i s ä i n e n  ominaisuus ..”. (4.122 , 4.1221 , 4.123 , 4.124 , 4.125 , 4.1251)

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva  sisäinen  relaatio ilmaisee  k i e l e s s ä , että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (4.122 , 4.1221 , 4.123 , 4.124 , 4.125 , 4.1251)

     ”Muuta” paikkaa  ”u – kielen  ’ yhteydelle ”todellisuuteen” ’ ”  ei ole kuin ”u – kieli ! ”i t s e”” , ja siksi on oltava myös    ”.. loogisella välttämättömyydellä ..” (6.375)  niin, että ”todellisuus” / ”maailma” voidaan esittää / konstruoida / mallintaa / simuloida ”uk i e l e s s ä” .  Wittgensteinin korostama ”.. logiikan apriorisuus ..” onkin paitsi siinä ! ,  ”.. e t t e i  ole mahdollista ajatella epäloogisesti” (5.4731)    ”tämä tai tuo” ei voi olla ”totta tai epätotta”     kun kerran ! ”mitään ”tätä tai tuota””  ei voi vielä osoittaa + väittää ”todeksi tai epätodeksi” , n i i n  s i i n ä , e t t ä  ”.. on .. loogista mahdottomuutta” (6.375)  kieltää ”maailma” / ”.. että jokin on ..” (5.552) , vaan ”kieltämisen” sijaan on oletettava / myönnettävä ”maailma” / ”.. e t t ä  jokin  o n ..” (5.552) .  (  –  On ”epäloogista” (5.4731)  kieltää ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” , kun vielä ei ole osoitettu, ! edes yritetty osoittaa sitä, että ylipäänsä  ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” / ”totuus” on mahdollinen   , ja tämä ”kieltämisen ”epäloogisuus””  on vastaava, kuin ! ”todellisuuden ”kieltämisen””  mahdottomuus. )

”Se ”kokemus” , jota tarvitsemme ymmärtääksemme logiikkaa, ei ole kokemusta, että jokin on niin tai näin, vaan että jokin on.  –  Mutta tämä ei olekaan mitään kokemusta. Logiikka on ennen kaikkea kokemusta  –  ennen sitä, että jokin on niin tai näin. Se on ennen kysymystä ”miten” , ei ennen kysymystä ”mitä” ”. (5.552)

     ( Alla oleva, heti seuraava ”pykälä” ei ole niinkään ”Wittgenstein – huumoria” , vaan pikemminkin  –  ”Wittgenstein – ! ”k o a n”” . )

”Ellei näin olisi, kuinka voisimmekaan soveltaa logiikkaa? Voisi sanoa :  Jos logiikka olisi olemassa, vaikkei mitään maailmaa olisikaan olemassa, miten sitten logiikka voisi olla olemassa, kun kerran maailma on olemassa?”. (5.552 , 5.5521)

     ”.. kun kerran maailma on olemassa”    korrespondenssiteorian ”logiikan” määräyksestä !  Siitä, että ”u – kielen” täytyy  sisältää  y h t e y s ”todellisuuteen” ’ , e i  voi seurata mahdollisuutta kieltää ”todellisuuden” / ”maailman” olemassaolo  –  ! ”ukiele s s ä” .  –   Piste !  –  Jos ”kieltäisi” , niin silloin ! ”loogisesti välttämätön” (6.375)  samalla kieltäisi ! ! ”i t s e n s ä” , mikä on tietenkin    ”loogisesti mahdotonta” (6.275) .  –  Piste !  –  Ellei sitten oleta  välttämätöntä ’yhteyttä ”olemattomaan” ’ .  –  Tai turvaudu ”Deus ex Machinaan” .

     ”.. lauseiden välillä vallitseva  sisäinen  relaatio .. k i e l e s s ä ..” !  –  Mistä on kysymys ?  –  Kahdesta ”toisiinsa” kietoutuvasta ”seikasta”” .  Ensinnäkin siitä, m i t e n  ”lause” / ”todellisuuden kuva”  v o i  olla ristiriidaton, vaikka    ”lause”  sisältää  s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä  ”epätotuutensa” mahdollisuuden       ”totuusargumenttiensa”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuuden .  Toiseksi on kyse  ”riippumattomuuden” edelle e n !  voimassaolosta  ”u – kielen ’ y h t e y d e n  ”todellisuuteen” ’ ” v a l l i t e s s a !  ”Riippumattomuus” on korrespondenssiteorian pätevyyden välttämätön ”ehto” , niin että ”sen” on oltava edelleen voimassa    ” ’ ”kielessä” ’ ” .

     ” ’ ”Kieli” ’ ”  on  –  ”lauseen” totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä ”merkityssisältö” edellyttää / merkitsee, että on  –  ”u – kieli” , jonka ”lauseet” ovat  ”totuutensa ja epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen  ’ yhteydessä ”toisiinsa” ’ .  Muuten ”ristiriidattomuus”  ei ole mahdollista.  –  Se, että    ”lause” sisältää   s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä  ”epätotuutensa” mahdollisuuden       ”totuusargumenttiensa” s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuuden   on loogisesti mahdollista, jos ja  v a i n  j o s   ”lauseen ”e p ä totuuden””  m a h d o l l i s u u d e n    k o r v a a  –  ”substitute”  –  jonkin    t o is e n ”lauseen””  lauseen     t o t u u d e n   m a h d o l l i s u u s ”Lauseen ”totuutta””  e i  v o i  ”kieltää”     e i  v o i  ”v ä i t t ä ä  lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan  e i  yhtäpitävyyttä todellisuuden kanssa” (2.221 , 2.222 , 4.03 , 4.031) , E L L E I   OLE ! ”M I T Ä Ä N”        lauseen    j o  esittämää sitä ja sitä  todellisuuden  kanssa  y h t ä p i t ä v ä ä  asiaintilaa MINKÄ  ”K A N S S A    lauseen   esittämä se ja se asiaintila     E I   P I D Ä  YHTÄ” (4.064) .  –  Juuri tästä ”toisen ”lauseen”” olemassaolon, j at o t u u t e n s a ”mahd o l l i suuden” ”    ”.. loogisesta välttämättömyydestä ..” (6.375) / kontingenssista   on kyse ”pykälässä” (4.0641) .

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee myös kieltoa jne.”. (4.064)

”Voitaisiin sanoa :  Kielto viittaa jo siihen logiikan avaruuden paikkaan, jonka kielletty lause määrittää. Kieltävä lause  määrittää  t o i s e n  loogisen paikan kuin kielletty lause. Kieltävä lause määrittää tietyn loogisen paikan kielletyn lauseen loogisen paikan avulla. Se näet kuvaa tietyn paikan kielletyn lauseen  u l k o puolella. Kielletty lause voidaan kieltää uudelleen  –  ja jo tämä osoittaa, että se, mikä kielletään, on jo lause eikä vain lauseen esivaihe”. (4.064 , 4.0641 , 5.5151)

     S e n , ! MITEN  ”.. kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kielletyn lauseen ulkopuolella ..” ! a v a i n sana  o n    k u v a a     J A  S I I S  !  s i s ä l t ä ä”    ”t o i s e n  loogisen paikan” / ”tietyn paikan”  →  →  ”m a h d o l l i s u u d e n” (2.06 , 2.11 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 3.02 , 3.3 – 3.31 – 3.311 , 3.318 , 3.332 + 3.333 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , 5.5151) .

Lause määrittää jonkin paikan logiikan avaruudessa. Pelkkä sen rakenneosien olemassaolo, pelkkä mielekkään lauseen olemassaolo, takaa tämän logiikan avaruuden paikan olemassaolon”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , alleviivaus jatkuu ”pykälä” (3.411) . )

”Lausemerkki ja loogiset koordinaatit  –  siinä paikka logiikan avaruudessa”. (3.4 , 3.41 , 3.411)

”Geometrinen ja looginen paikka ovat yhdenmukaisia siinä, että molemmat ovat jonkin olemassaolon mahdollisuuksia”. (3.4 , 3.41 , 3.411)

     Siten, viime kädessä totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä     lause   s i s ä l t ä ä  s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä    !  lauseen / ”toisen ”lauseen””  t o t u u d e n   mahdollisuuden     joka tekee      lauseen ”e p ä totuuden  mahdollisuuden .  –  ”Lauseen totuusargumenttien” suhteen esitettynä      lause   s i s ä l t ä ä      lauseen    totuusargumenttien  t o t u u smahdollisuudet   , s i i s   v a i n ! ! ”totuuden ”mahdollisuudet”” , j a  s i t e n    lause   s i s ä l t ä ä  lauseen   totuusargumenttien yhteydessä esiintyvien nimien vain  n e !merkitykset  , joiden ilmaisuja  v a i n  ”totuusargumenttien ”totuuden””  mahdollisuudet”   ovat  (3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) !

     Jos edellä esitetystä  –  (ehken) ei niinkään ! ”helppolukuisesta”  –  tiivistää olennaisen, niin mitkä tahansa mielivaltaiset korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet” / ”todellisuuden kuvat” / ”tosiseikkojen loogiset kuvat”     e d e l l y t t ä v ä t  !  ”t o i s i a a n”    totuutensa  j a  epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen.  –  ”Olion muodot” edellyttävät ”toisiaan”  

”Olion esiintymismahdollisuus yksityisissä asiaintiloissa on olion muoto”. (2.014 , 2.0141 , 3.42)

     ”Kokonaisuudessaan” (2.014 , 2.0141 , 3.42) !

”Jokaista lauseen merkityssisältöa luonnehtivaa lauseen osaa kutsun ilmaisuksi (symboliksi).  (Lause itsekin on ilmaisu.)  Ilmaisua on kaikki lauseen merkityssisällölle olennainen, mikä voi olla yhteistä useille lauseille. Ilmaisu luonnehtii erään muodon ja erään sisällön ykseyden”. (3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (3.311) . )

”Ilmaisu  e d e l l y t t ä ä  k a i k k i e n  niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä. Se on erään lausejoukon yhteinen, luonnehtiva tuntomerkki”. (3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

     ”.. lauseen merkityssisältö .. e d e l l y t t ä ä  k a i k k i e n  niiden lauseiden muodot, joissa .. voi esiintyä ..” (3.31 + 3.311) ,  mistä seuraa, että 

     ”Vaikka lause saattaa määrittää vain yhden logiikan avaruuden paikan, niin koko logiikan avaruuden täytyy jo kuitenkin olla sen mukana käsillä”. (3.4 – 3.41 – 3.411 – 3.42)

     Siten se, että 

Oliot  s i s ä l t ä v ä t  kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014)

  merkitsee, e t t ä  ”.. vain lauseyhteydessään merkitsevät nimet” (3.3)  –  ”todellisuuden kuvien” ilmaisuna  –  ovat !   k a i k k i e n  ”n i i d e n ”lauseiden”” mahdollisuuden   ILMAISU , joiden ”lauseiden” , s i i s  ! ”todellisuuden kuvien” yhteydessä voivat esiintyä ;  ja juuri, nimenomaan tämä ”esiintymismahdollisuus”  on  ”olion muoto ”lauseyhteydessään””    ”.. lauseen .. todellinen .. looginen muoto” (2.0141 , 3.3 , 4.0031) .

     Tästä, että  ”jokainen lauseen merkityssisältöä luonnehtiva lauseen osa .. ilmaisu .. edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” (3.31 + 3.311)  voikin  j o  päätellä    ”.. tosiseikkojen logiikkaa ei voi edustaa mikään” (4.0312) / ”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (4.128) / / ”Tosiseikat .. eivät .. kuulu .. ratkaisuun” (6.4321)    k u n  ottaa huomioon , E T T Ä  KYSE  O N    * ”lauseista” * , jotka sisältävät   S E K Ä  ”totuutensa ”mahdollisuuden””  E T T Ä    t o i s e n ”lauseen”” totuuden m a h d o l l i s u u d e n    N I I NE T T Ä  * ”lauseet” *  k o r v a a v a t    *toistensa*  totuuden t a i  epätotuuden   m a h d o l l i s u u k s i a  .

     Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312) , se että  

Lauseet voivat esittää koko todellisuutta, mutta eivät sitä, mikä niillä täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa voidakseen sitä esittää  –  loogista muotoaan. Voidaksemme esittää loogisen muodon, meidän täytyisi voida asettua lauseitten kanssa logiikan ulkopuolelle, so. maailman ulkopuolelle”. (4.12 , 4.121 , 4.1212 , alleviivaus jatkuu ”pykälä” (4.121) . )

”Lauseet eivät voi esittää loogista muotoa  –  se heijastuu lauseista. Mikä heijastuu kielestä, sitä kieli ei voi esittää. Mikä ilmaisee itsensä kielessä, sitä me emme voi ilmaista kielen avulla. Lauseet osoittavat todellisuuden loogisen muodon. Lauseet näyttävät sen”. (4.12 , 4.121 , 4.1212)

”Minkä voi osoittaa, sitä ei voi sanoa”. (4.12 , 4.121 , 4.1212)

       seuraakin siitä, e t t ä   

     J O S  ”KAIKKI”  KORRESPONDENSSITEORIAN / k p l  ja  r r l  sekä  identiteetin laki  ”A”  =  ”A”  PERUSTEELLA , k o n t i n g e n t i l l a  ”tavalla” , PÄTEVÄT  ”LAUSEET”  VOITAISIIN  OSOITTAA , N I I N  ”K O K O NAISUUTEEN”  KUULUISI  ”LAUSEITA” , J O I D E N  ”TOTUUDET”  E I V Ä T  SOVI  YHTEEN , KUN  K O R V A A V A T  ”T O I S T E N S A  ”E P Ä TOTUUTTA””  /  ”E P Ä TOTUUDEN  ”M A H D O L – L I S U U T T A””  .   –  Siten, ergo    ”.. mielekkäiden lauseiden .. kokonaisuutta ..” (1.13 , 2.1 , 2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 + 4.001 , 4.06)  ei voi osoittaa.  –  Samalla kun korrespondenssiteorian ”logiikka” edellyttää ”toisensakorvaavien / ”toistensa ”epätotuuden””  mahdollisuutta   edustavien ”totuuksien” / ”toisten loogisten paikkojen” (4.0641)  olemassaolon.  –  Siten Wittgensteinin ”mystiikka”  

”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on”. (6.44 , 6.522)

”On todella jotakin, mitä ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä”. (6.44 , 6.522)

  o n  korrespondenssiteorian ”logiikan” / (4.0312)  ilmaisua.  –  Piste !

     Loogis-filosofisen tutkielman  ”perusajatusta” (4.0312)  v o i ( s i ) k i n  kutsua* Wittgensteinin ”epätäydellisyysteoreemaksi” *  :  Aivan kuten vastaavassa Gödelin ”teoreemassa” , myös  * tässä *  on kyse ”systeemin ”ristiriidattomuuden””  edellyttämästä  ”epätäydellisyydestä”  –  eron ollessa, paitsi tietenkin ”muutettavat muuttaen” , niin siinä, että Gödel ! julkilausuu ”tuloksensa” .  ( No mutta, aivan kuten Georg Henrik von Wright saatesanoissaan  Loogis-filosofisen tutkielman  suomennokseen sanoo ”.. Voi sanoa, ettei Wittgenstein ollut mikään tavallinen loogikko eikä liioin mikään tavallinen mystikko. ..” (s. xii) , ja tähän voi lisätä, että tuskin  ”.. loistavimmalta metafilosofiselta reflektiolta kautta aikojen ..” (T. Ushanovin ”artikkeli”  s. 4 )  voi ikäänkuin liikaa ! ”julkilausumista” vaatiakaan. )

     Toisin sanoen  –  * ”olion muoto”    ”olion esiintymismahdollisuus yksityisissä asiaintiloissa” * (2.0141)  o n  * S E * , mitä ei voi ilmaista  –   k a i k k i a  ”.. lauseyhteydessään .. eräällä erityisellä tavalla toisiinsa suhtautuvia .. / m e r k i t s e v i ä  nimiä” (3.12 , 3.14 , 3.3) , ”todellisuuden kuvia  ei voi sanoa ”.. e t u käteen .. y h d e l l ä  kertaa ..” (3.221 , 4.0312 , 4.06 ,  4.1272 / kuudes ”kappale” , 4.128 , 4.23 , 5 , 5.01 , 5.47 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321) .

Olioita voin vain nimittää. Merkit edustavat niitä. Voin ainoastaan puhua niistä, en voi ilmaista niitä. Lause voi sanoa vain miten olio on, ei mitä se on”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 ,  4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

”.. On mieletöntä puhua kaikkien olioiden lukumäärästä ..”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

”Nyt meidän on vastattava a priori kysymykseen kaikista mahdollisista elementaarilauseiden muodoista. Elementaarilauseet muodostuvat nimistä. Koska emme kuitenkaan voi ilmoittaa erimerkityksisten nimien lukumäärää, emme myöskään voi ilmoittaa elementaarilauseiden rakennetta”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321 , alleviivaus jatkuu ”pykälä” (5.5571) )

”Ellen voi ilmoittaa a priori, mitä elementaarilauseita on olemassa, silloin ilmoittamishaluni täytyy johtaa ilmeiseen mielettömyyteen”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

     Näin ollen, jos  ”.. emme .. voi ilmoittaa .. m i t ä  elementaarilauseita .. lauseiden totuusargumentteja .. on olemassa ..” (5.01 + 5.55 + 5.5571) , siis  K U N  ! ”.. e m m e  voi sanoa logiikassa ..” (4.1212 , 5.61  kaikkien  ”.. lauseiden totuuden ja epätotuuden ehtoja”   (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.01 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) , n i i n 

”Tosiseikat kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun”. (1.13 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

”Logiikka täyttää maailman. Maailman rajat ovat myös logiikan rajoja. Siksi emme voi sanoa logiikassa :  Maailmassa on sitä ja sitä, muttei tätä tai tuota. Tämähän näköjään edellyttäisi, että suljemme pois tiettyjä mahdollisuuksia, eikä niin voi olla, koska muuten logiikan olisi mentävä maailman rajojen ulkopuolelle. Siinä tapauksessa se voisi tarkastella näitä rajoja toiseltakin puolen. Mitä emme voi ajatella, sitä emme voi ajatella, joten emme voi myöskään sanoa, mitä emme voi ajatella”. (5.61 , 6.45)

”Maailman näkeminen sub specie aeterni on sen näkemistä  –  rajattuna  –  kokonaisuutena. Maailman tunteminen rajatuksi kokonaisuudeksi on mystinen tunne”. (5.61 , 6.45)

     ”.. emme voi sanoa logiikassa :  Maailmassa on sitä ja sitä, muttei tätä tai tuota ..” (5.61)  syystä, että ”maailman näkeminen .. rajattuna .. kokonaisuutena ..” (6.45)  edellyttää, merkitsee  ”k i e l e s s ä”  –  ”uk i e l e s s ä”  –  ”.. sisältä päin ..” (4.114)  tapahtuvaa / tehtävää    ”wir machen uns Bilder der Tatsachen” (2.1)    ! ”ukieleny h t e y d e n  ”todellisuuteen” ’ ” / ” ’ ”kielen” ’ ”  osoittamista. Toisin sanoen ! koko ”todellisuus” / ”todellisuuden” kokonaisuus  olisi voitava ilmaista.  –  Eihän  yhteyttä ”todellisuuteen”   , siis ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18) , etenkään ”kiele e n”  s i s ä l t y v ä ä , voi osoittaa kuin ”todellisuuteen” kokonaisuudessaan.  –  KUITENK I N , ”todellisuuden”  kokonaisuuden  osoittaminen  *u – kielessä” *   viittaa / o s o i t t a a    * U L K O – PUOLELLEEN *    ollakseen  r i s t i r i i d a t o n .  –  Siten, vaikka koko ”todellisuus” olisikin ”u – kielessä” mukana / ”.. jo kuitenkin käsillä .. täydellisesti ..” (3.42 + 4.023) , n i i nkoko ”todellisuutta””  e i  voi (missään) ”u – kielessä”  ilmaista  ”.. e t u käteen .. y h d e l l ä  kertaa .. (5.47)  millään logiikan ”menetelmällä” / ”algoritmilla” .  Mikään logiikan ”menetelmä” ei tavoita ”kaikkia ”totuuksia”” ;  ainakaan kun ”asetukset” määrittää ”totuuden” korrespondenssiteoria + kpl + rrl + identiteetin laki / ”A”  =  ”A” .  –  Voi myöskin sanoa, että (mikä tahansa) ”u – kieli” sisältää enemmän ”tosia ”lauseita”” kuin millään ”menetelmällä” on mahdollista ! vielä konstruoida, kuin mikään ”subjekti” tai teko-älytetty ”kone” voi vielä muodostaa    ”.. koska emme .. voi ilmoittaa erimerkityksisten nimien lukumäärää ..” (1.13 , 2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.221 , 3.23 , 3.3 – 3.31 – 3.311 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571)    ja tässä ! ”täydellisyyden” mielessä  

A j a t t e l e v a a, mieltävää subjektia  e i  ole  olemassa. Jos kirjoittaisin kirjan nimeltä ”Maailma sellaisena kuin sen kohtasin” , siinä olisi tehtävä selkoa myös ruumiistani ja sanottava, mitkä ruumiini osat ovat tahtoni alaisia ja mitkä eivät jne. Tämä nimittäin on menetelmä subjektin eristämiseksi tai pikemminkin sen osoittamiseksi, että eräässä tärkeässä mielessä mitään subjektia ei olekaan olemassa :  Vain siitä ei tässä kirjassa näet voisi olla puhetta.  – ”.  (5.631)

     ”Maailmaa” (1.13)  syleilevälle ! LOOGIKOLLE  ”ajattelevaa .. subjektia  e i  ole olemassa ..” (5.631)  siitä yksinkertaisesta syystä, e t t ä ”käytettyjen, ajateltujen lausemerkkien .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien  –  tosiseikkojen  –  k o k o naisuutta (2.1 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.5 , 4 , 4.001 , 4.06) / ”k o k o naisuuden .. l o g i i k k a a  e i  voi  edustaa  mikään (4.0312 , 4.128)  logiikan ”menetelmä” / ”algoritmi”  ”.. e t u käteen .. y h d e l l ä  kertaa .. (5.47) .

     Siten, ei voi muuten ollakaan kuin, että  ”kaikki – ”tietävä””    ”.. Jumala ei ilmesty maailm a s s a” (6.432)  –  loogikon ! ”ehtymättömässä” paratiisissa / (4.128    6.4321)  –  ja Hänelle ! ”helvetissa” ( , kun kokisi .. ”maailma” mukanaan .. ”Simsonin kohtalon” ( , niin, että Jumala edustaa  –   ü ü ber – mensch ”ylimielistä miestä”  , kun taas ”e p ä täydellista ”maailmaa””  puolustaa ! ”Nainen” . ) ) .

     Sitä paitsi  –  jotakuinkin n. 100 vuotta jälkeen Wittgensteinin  –  ottaen huomioon ! (luonnon)tieteen kehityksen, niin se  ”.. mitkä ruumiini osat ovat tahtoni alaisia ja mitkä eivät ..” (5.631)  on ”totuuksiltaan” sekin jatkuvassa ”vaiheessa” .  ( ”Tahdon alaisuus” esimerkiksi lääketieteen vaikuttamismahdollisuuksia ”ruumiin osiin” , kuten (tulevaisuuden) geeniterapia. )

     Sinetiksi, tai ”pisteeksi iin päälle”  Loogis-filosofisen tutkielman  totuus-  ja todistusteoreettiselle tulkinnalle /    Wittgensteinin ”epätäydellisyysteoreemalle”   (4.0312)  tulkoot vastaus kysymykseen, miten korrespondenssiteorian ”logiikalle” välttämätön ”riippumattomuus” on  e d e l l e e n  voimassa !  ” ’ ”kielessä” ’ ”   ”kielen ’yhteyden ”todellisuuteen” ’ ”  v a l l i t e s s a ?

     Siis  –  m i t e n  ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus  o n  voimassa  ” ’ ”kielessä” ’ ”   ?

     ”Riippumattomuuden” edelleen voimassaolo  ” ’ ”kielessä” ’ ”  k ä y  näet  y k s i i n  Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312)  –  ”rajaa ajatusten ilmaisemiselle ei voi vetää”  –  kanssa, ja siten tulkinta / korrespondenssiteorian ”logiikka” antaa saman vastauksen Wittgenstein ”pyrkimykselle” ! itsekseenkin , so. riippumattomasti  kohteestaan / Loogis-filosofinen tutkielma  , mikä on minka tahansa ”tulkinnan” oikeellisuudelle keskeistä ( , ja ”sinetti” on siis käypä totuus-  ja todistusteoreettiselle tulkinnalle) .

     Vastaus on, että  ”kielen ’yhteyden ”todellisuuteen” ’ ”  o n  oltava  –  ”e ij o h d e t t a v a” .  Ellei ole, niin ”riippumattomuus” ei ole voimassa  ” ’ ”kielessä” ’ ” .  ”Riippumattomuus” / ”independence” merkitsee ! ”itsenäistä olemassaoloa” , ja jos ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus ei ole enää mahdollinen, n i i n  ”itsenäisen olemassaolon” voi toteuttaa (vain)  ”e i – johdettavuus” .

     ”Samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus / ”e i – johdettavuus” käy ilmi jo korrespondenssiteorian ”logiikan” ensimmäisestä askeleesta. Josu – kieli” ja ”todellisuus” ovat ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomia   u – kieli”  ∧  ”todellisuus”   , n i i n  yhtä vähän ”u – kielestä” voi johtaa, päätellä ”todellisuutta” , määriteltäköön miten tahansa ! ”u – kielessä” , kuin ”todellisuudesta” on mahdollista johtaa ”u – kieltä” .  –  Edellinen ”tapaus” on täysin verrannollinen paroni von Münchhauseeniin, kun taas ”jälkimmäisessä” tarvitaan pikemminkin ”ukko – ylijumala” ensin käsittämään * ”maailma niin kuin se on” *  sieltä ”jostakin” , ja sitten  * tämän *  perusteella ”ylisistä” osoittaa ”maailmaa” ! automaattina esittävä / heijastava ”kieli” .  –  Toisin sanoen korrespondenssiteorian ”logiikka” on johdonmukaisesti ”(ontologisen) realismin” ilmaisua. Alusta alkaen. Katsoo totuusteorian ”logiikkaa” sitten ”u – kielen” tai ”todellisuuden” näkökulmasta.

     Oletetaan, että jokin ”x” on riippumaton jostakin ”y” tai ”z” .  Onko mahdollista väittää    on  s i i s  totta, että ”x” voidaan johtaa ”y” tai ”z”   ?  –  Ei, ei ole.  –  T a i , jos on, niin on osoitettava, että ”x” on  ”.. itsekseenkin olemaan pystyvä olio ..” (2.0121)

     Siten  *ukiele e n”  s i s ä l t y v ä  ” ’ ”kieli” ’ ” *  O N   * S E *    E IJ O H D E T T A V A” . (4.121 , 4.1212)

     ”Ukiele e n”  s i s ä l t y v ä ä  yhteyttä  ”todellisuuteen”   e i  v o i  * johtaa * .  –  J O S  V O I S I , N I I N   KO.  *  P Ä Ä T T E L Y – ”MENETELMÄN*   OLISI   S I S Ä L L Y T T Ä V Ä    #UKIELE E N  S I S Ä L T Y V Ä Ä N  ’ YHTEYTEEN  ”TODELLISUUTEEN” #    #  I T S E E N S Ä  #  !  , J A  TULOKSENA      LOP U T T O MIIN  * I T S E Ä Ä N *  TOTEUTTAVA  *KEHÄ”  J A  ”N O I D A N – ”KEHÄ”” .

     Siten, kun kerran ”kielen ’yhteys ”todellisuuteen” ’ ”  osoittaa  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden”” mahdollisuuden   todistettavissa olevalla ”tavalla” , siis on sen ilmaisu, että  ”lause  o n  todellisuuden kuva” , n i i n  kyse  o n 

        ”TODELLISUUDEN  KUVIEN  ”E IJ O H D E T T A V U U D E S T A” ” /    v a i n  lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia ”e i – j o h d e t t a v u u d e s t a”   (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.0312 , 4.06) .  –  Piste !

     Ja tämä, että  v a i k k a  yhtäkään  todistettavasti ”totta tai epätotta ”lausetta””   / ”todellisuuden kuvaa”  e i  v o i  ilmaista / s a n o a ”.. e t u käteen ..” (5.47) , n i i n  samalla korrespondenssiteorian ”logiikka” osoittaa ”u – kielessä” muodostettavissa olevien ”totuuksien” välttämättömyyden.  –  Ja näin, oikeastaan ympyrä sulkeutuu. Onneksi ! kuitenkin vain melkein. Niin, ettei jää ! ”Musta Pekka” käteen. Saattaahan nimittäin näyttää siltä, että Wittgensteinin ”harjoitus” / (1* .. 2 .. 3 .. 4 .. 5 .. 6 .. 7) / / korrespondenssiteorian ”logiikka” on yhtä tyhjän kanssa :  ja siis kuitenkin ! kehässä kiertäen.  J O S  korrespondenssiteorian ”logiikan” lähtökohta  –  Wittgensteinin ”tikkaiden” ensimmäinen puola  –  on !  alussa on vain ”u – kieli”   , jonka yhtäkään (mahdollista) ”lausetta” ei voi osoittaa  j a  sanoa, väittää  ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , edes  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuutta   , j a sitten  p ä ä d y t ä ä n    viimeisillä askelmilla  ”.. tikkaat ylös kiivettyään ..” (6.54)    ”todellisuuden kuvien ”e i – johdettavuuteen”” ,  N I I N  

”Lauseeni selventävät siten, että se, joka minut ymmärtää, huomaa lopulta lauseitteni olevan mielettömiä, noustuaan niitä pitkin  –  niiden päällä  –  niiden yläpuolelle. (Hänen on niin sanoakseni heitettävä pois tikkaat kiivettyään niillä ylös. )  Hänen on voitettava nämä lauseet, sen jälkeen hän näkee maailman  o i k e i n”. (1.13 , 6.54)

  todellakin, ovatko Wittgensteinin ”lauseet mielettöminä” , ja niiden myötä korrespondenssiteorian ”logiikka”    y l i pyyhittävä   !  –  Tuskimpa vain.  –  Ei todellakaan !

     VAIKKA  ”tikkaiden” ! näennäisena ”päätepisteenä”  –  viimeisenä ”askelmanaan”  –  oleva totuus- ja todistusteoreettisesti päteväe ij o h d e t t a v i s s a  oleva  ” ’ ”kieli” ’ ”  OSOITTAA  takaisin ”tikkaiden” alkuun    *uk i e l e e n*  , k u n  kerran  * s e *   sisältää  ” ’ ”kielen”  ’ ”  , N I I N  se pieni ! e r o  ratkaisee, että ”asiat” ovat juuri niin kuin korrespondenssiteorian ”logiikka” edellyttää.

     ”U – kieleen” sisältyvä  ’ y h t e y s ”todellisuuteen” ’  /  ” ’ ”kieli” ’ ”  –  ”lauseiden” todist e t t a vissa olevan  ( ! kontingentin)  ”totuuden tai epätotuuden” mahdollisuuden   ILMAISUNA  –  o n  nimittäin ristiriidattomasti mahdollinen  jos ja vain  j o s  osoittaa ulkopuolellaan olevia*  ”totuuksia” , ja siten*  ”totuuksia” , joita ei voi muodostaa ja  ilmaista  ” ’ ”kielessä” ’ ” .  Jos ”lause on ”todellisuuden kuva”” , niin ”lauseen” t ä y t y y ,  ”vaikka .. määrittää vain yhden logiikan avaruuden paikan .. olemassaolon mahdollisuuden .. määrittää  t o i n e n  looginen paikka .. lauseen  u l k o puolella ..” (3.4 – 3.41 – 3.411 – 3.424.0641) .  Ja kun kerran ”lause ! ”todellisuuden kuva”” , niin ”lause” sisältää ”.. toisen loogisen paikan .. olemassaolon mahdollisuuden”.  V a i n ”mahdollisuuden” , t a i !  ”lause” sisält ä ä  (toisen ”toden” )  ! !  ”lauseen”   ( , joka tekee  ”lauseen ”epätotuuden””  mahdollisuuden ) .  –  Tuskin sitä, että  ”.. toinen looginen paikka ..”  on ”toinen ”lause”” /    lause    tarvitsee enää erikseen todistella.

     Ja, siten / e r g o  1.  –  ” ’ ”kieli” ’ ”  osoittaa ulkopuolellaan olevaa  *ukieltä*  , kun kerran  * s e *  sisältää  ” ’ ”kielen” ’ ” .  –  Piste !

     ( Tätä, että ”u – kieli” sisältää  ” ’ ”kielen” ’ ”  voi havainnollistaa  –  vaikkapa  –  kahdella saman – keskisellä ”ympyrällä” , joista ”isompi – säteinen ————- ”  sisältää ”pienempi – säteisen ——— ” . )

Ja, siten / e r g o  2.  –  ”ukielessä” voidaan muodostaa ”todeksi” todistettavissa olevia ”lauseita” .  –  Piste !

     Näin korrespondenssiteorian ”logiikka” on hyvällä tavalla ”kehämäinen” osoittaessaan, että  t i e    ”u – kielestä” , jossa ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1  v i e  ”logiikan avaruuden” (1.13)       ” ’ ”kielen” ’ ”  kautta  takaisin  *ukieleen” *  niin, että  * s i i n ä *  voidaan varmasti / ! loogisella varmuudella (6.51)  muodostaa ”maailmaa .. niin kuin se on” (1)  esittäviä ”totuuksia”.  –  ”Vailla lukua olevana .. tehtävänä ..” (4.128 + 6.4321) .  –  ”Kaikki” on mahdollista, ja vain ! ”siitä” , mikä ! ! ”kaikki” on  ”mahdollista” .. e i  v o i  puhua .. etukäteen .. y h d e l l ä  kertaa ..   (5.47 , 5.61 , 7) .

”Erotan käsitteen kaikki totuusfunktioista ..”. (4.128 , 5 , 5.01 , 5.47 , 5.61 ,  5.521 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321 , 7)

     P I S T E .

J ä l k i l a u s e e t”  I .  –  I I .  –  I I I .  .

Filosofian oikea menetelmä olisi itse asiassa se, ettemme sanoisi mitään muuta kuin mikä voidaan sanoa, siis luonnontieteen lauseita  –  siis jotakin, millä ei ole mitään tekemistä filosofian kanssa. Aina kun joku muu haluaisi sanoa jotakin metafyysistä, meidän olisi osoitettava hänelle, ettei hän ole antanut tietyille lauseittensa merkeille mitään merkitystä. Tämä menetelmä olisi tuon toisen mielestä epätyydyttävä  –  hänellä ei olisi tunnetta, että olemme opettaneet hänelle filosofiaa  –  mutta tämä menetelmä olisi ainoa ehdottoman oikea”. (6.53)

     I .   ”Pykälän” (6.53)  voi ymmärtää (ainakin)  1.  niin kuin Tommi Ushanov esittää  ”.. Wittgenstein .. haluaa tuhota koko käsityksen, että on olemassa jokin ”filosofian oikea menetelmä” ..” ( Tommi Ushanov, ”Wittgensteinin Tractatus logiikan kritiikkinä” , Niin & Näin  3 / v. 1998 , pdf  s.  2 ) .  Jos    ”filosofian .. ainoa .. oikea menetelmä se .. millä ei ole mitään tekemista filosofian kanssa ..”    niin on selvää, että ”filosofialla” ei ole mitään ”mitään (oikeaa) ”menetelmää”” !  –  Miten ”käsite – ”analyysillä”” voisi olla ”filosofian menetelmänä” , jos on ! , jokin ! , y l e i n e n ”konteksista” riippumaton (oikea) ”tapa” ?  –  Tai  2.  Wittgenstein puhuu loogikkona, joka on selvittänyt    ”.. katson .. ratkaisseeni ongelmat oleellisilta kohdiltaan lopullisesti ..” (Esipuheen viimeinen kappale)    logiikan (perusteiden) ”filosofiaan” liittyvät, so. ”totuuden” käsitettä koskevat, kysymykset kertakaikkisesti (2.1 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321) .  Niin, että enää ( , kun Wittgensteinin ”pyrkimys” on saanut kielteisen vastauksen , ) vain luonnontieteen ”menetelmä” (6.4321) voi osoittaa ”sen” , mikä ”totta tai epätotta” , ja että siten filosofialle jää korkeintaan ”apupojan” rooli  –

”Filosofia ei ole mikään luonnontieteistä. (Sanan ”filosofia” täytyy merkitä jotakin, mikä on luonnontieteiden yläpuolella tai alapuolella, mutta ei niiden rinnalla)”. (4.111)

     Vai onko Wittgensteinin filosofia / hänen ”epätäydellisyyslauseensa” (4.0312)  pikemmink i n  2 B . ! ”.. luonnontieteiden yläpuolella ..” , ja oikeastaan ”pykälän” (6.53)  kumoten, kun ”luonnontieteiden” kontekstiin asetettuna sanoo 

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.201 – 2.202 – ! 2.203 , ! 3.02 , 3.318 , 4.01 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Tosien lauseiden kokonaisuus on koko luonnontiede ( tai luonnontieteiden kokonaisuus)”. (4.1 – 4.11 – 4.111)

  että mikä tahansa luonnontieteen ”menetelmään” kuuluva ”todellisuuden mallintaminen” on aina epätäydellistä so. kuuluu edelleen ”vaiheessa” olevaan ”..tehtävään, ei.. ratkaisuun” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) .

     Tai sitten  3.  kysymys on juuri ! * ”poskettomasta satiirista” * .  Itseensä (Wittensteiniin) viittaavasta  * sellaisesta * .  Itseironiasta.  Siis  ”.. aina kun joku muu haluaisi sanoa jotakin metafyysista ..”    kuten Wittgenstein itse ”pykälissään” (1 – 1.1 – 1.11 – 1.12 – 1.13 – 1.2 , 2 , 2.06 , 2.063)    ”.. olisi osoitettava .. ettei hän ole antanut tietyille lauseittensa merkeille mitään merkitystä ..” ,  ja näin ollen, ”loistavimman metafilosofisen reflektion” piiriin kuuluu myös tekijä itse.  –  J a  näin, eiköhän vaan ! , ottaen huomion vielä kaksi viimeistä ”pykälää” (6.54 , 7) , saada ”yhtälö” (6.53 + 6.54 + 7) , jonka tulokseksi saadaan niin sanoakseni    ”synninpäästö ” .

     I I .   Siitä, että  ”näkökentän muoto ..” (5.633 , 5.6331 , 5.634)  ei ole ”suljettu” , eikä ! ”silmä” katsele ! ”sitä” , mitä  ”.. silmä näkee ..” (5.633)  –  siis  * ”silmä” *  ei katsele !  * itseään *    ! näkemässä  ”.. n äk ö kentässä ..” (5.633 , vertaa (3.332 , 3.333) )  –  Wittgenstein  päättelee , verratessaan ”.. subjektin ja maailman suhdetta .. silmän ja näkökentän suhteeseen ..” (5.633) 

”Missä kohdin maailmaa havaitset metafyysisen subjektin? Sanot, että tämä subjektin ja maailman suhde on samanlainen kuin silmän ja näkökentän suhde. Mutta silmää et todellisuudessa näe. Eikä mikään näkökentässä anna aihetta päätellä, että silmä näkee sen”. (5.633)

  e t t ä   

”.. e t t e i  mikään kokemuksemme osa ole samalla a priori. Kaikki, minkä näemme, voisi olla toisinkin. Kaikki, minkä ylipäänsä voimme kuvata, voisi olla myös toisin. Ei ole mitään asioiden apriorista järjestystä”. (5.634)

  j a  (päättelee edelleen , )  E T T Ä 

”Tästä näkyy, että solipsismi  –  johdonmukaisesti kehitettynä  –  yhtyy puhtaaseen realismiin. Solipsismin minuus kutistuu ulottuvuutta vailla olevaksi pisteeksi ja jäljelle jää siihen koordinoitu todellisuus”. (5.633 – 5.6331 – 5.634 – 5.64)

     ”Solipsismin” ja ”realismin” / ”(ontologisen) realismin” suhteesta voi päätellä pelkästään, vain Wittgensteinin ”pyrkimyksen”* ja ”sen”* toteutukseen käytetyn korrespondenssiteorian ”logiikan” nojalla.  –  Tarkoitan korrespondenssiteorian ”logiikan” keskeistä käsitettä ”riippumattomuutta” , ja sitten soveltamistaan ”u – kieleen” ;  (soveltamisen) lähtökohtanaan se, e t t e i   vielä ole mitään ”totta tai epätotta” / ! yhtäkään ”totta tai epätotta ”lausetta”” .  On vain ”kieli” !  Ei vielä edes välttämättä, siis korrespondenssiteorian asettamana   u – kieli  ”.. kaikkine olioineen ..” (2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3)   , että  ” .. todellisuuden täydellinen kuvaus .. ” (4.023)  on (periaatteessa) ylipäänsä mahdollinen.  –  Näin jo pelkästään Wittgensteinin ”pyrkimys” on luonteeltaan ! ”solipsistinen” .  –  Loogikolle ”maailma” on vasta  ”.. hälynä ja pauhuna kuultua ..” ! miellettä   (kts. motto) .  Ja ! , luonnollisesti, kun Wittgensteinin ”pyrkimys” epäonnistuu, niin hän päätyy  korrespondenssiteorian  i l m a i s u n a  ”.. solipsismia  –  johdonmukaisesti kehitettyään  –  ..”  ,  e i  takaisin  ”.. hälyyn ja pauhuun ..”  , siihen, ettei ole mitään ”totta tai epätotta” ,  v a a n  ”.. puhtaaseen realismiin ..” :  ( 4.0312 / 4.128    (6.44) ) .

     Nimittäin kyllä, todella!  –  ”solipsismi” on korrespondenssiteorian ”logiikan” ensimmäisen ”vaiheen” ilmaisua. Pysäkki totuusteorian matkan varrella kohti epäsuoraa ”(ontologisen) realismin” todistusta. ”Riippumattomuuden” soveltaminen ”u – kieleen” kun merkitsee minkä tahansa ”u – kielessä” muodostettavissa olevan   ”lauseen” samassa yhteydessä – ilmaisemattomuutta ”todellisuuden” kanssa :    ”U – kieli”  ∧  ”todellisuus”    .  Siten osoittaa, että ”lause” tai  ”.. lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” / ”.. vertaaminen .. todellisuuteen” (2.221 – 2.222 – 2.223 , 4.031)  on mahdotonta, K U N   *  u – kielen  ’ y h t e y s  ”todellisuuteen” ’ ”  /  ” ’ ”kieli” ’ ”  * p u u t t u uV I E L Ä !  –  * S e *  on siis osoitettava, ja on vasta sitten, sen jälkeen, k u n  

Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. (2.1 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4.06)

     Se, miten korrespondenssiteorian ”logiikan” / ”riippumattomuuden” voimassaolon ensimmäinen ”vaihe” on ”solipsistinen” tulee siitä, e t t ä   kielen ’ y h t e y d e n ”todellisuuteen” ’ ”  puuttuminen merkitsee  nimenomaan, E T T Ä  (vielä

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kiel e s s ä , että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (4.125)

  PUUTTUU !  Siis, e t t ä  ”.. lauseiden välillä vallitseva  sisäinen  relaatio .. kiel e s s ä ..”  e i  vallitse. Toisin sanoen, KUN  ” ’ ”kieli” ’ ”  voi toteutua  ”.. vain kielessä .. s i s ä l t ä  päin .. relaationa ..” (esipuhe + (4.114 + 4.125) )  –  ”riippumattomuuus” on jo varannut ”u – kielen” ja ”todellisuuden” välisen  ”ulkoisen .. relaation ..” (4.1251)  paikan  –  N I I N !  (kaikki)  ”u – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet”*  o v a t ”toisistaan”*  riippumattomia. Totuusteoreettisesti / korrespondenssiteoreettisesti (riippumattomia). Ja, s i i s    ! ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomia :  ”U – kieli”  h a j o a a .  –  Piste.  –  Oletetaan, kysytään päinvastaista, so.  e t t e i v ä t  (kaikki) ”u – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet”* ole ”toisistaan”* riippumattomia ?  Vastaukseksi saadaan    ”n o i d a n – ”kehä(n)”” (mahdollisuus) :  ”U – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet”* , ja ! olennaisesti myös ”niiden ”totuusarvot””* , voidaan johtaa ”toisistaan”* .  Toisin sanoen, tässäkin (päinvastaisessa) ”tapauksessa”    ”u – kieli”  h a j o a a . –  Ristiriitaisena.  –  Ja ! , yhtälailla päädytään ”riippumattomuuden” vallitessa risririitaan syystä, että mikäli oletetaan ”toisistaan”* riippumattomien ”lauseiden ”totuus tai epätotuus””* , n i i n  jokaisen (erillisen) ”lauseen” on voitava olla !  sekä ”tosi” että ”epätosi” .  Milloin ”tosi” , milloin ”epätosi” , omassa yksityisessä  * yhden ja ainoan ”lauseen ! ”maailm a s s a an””  *  ;  mikä  * maailma *  , jos ! mikä, on ! !  ”solipsistinen” ( , olkoot   * sillä *  subjektejaan / minuuksiaan   vaikka .. ”pilvin pimein” , ja / tai ”lause” äärettömän pitkä ) .

     Ei siis ihme, että Wittgenstein toteaa 

”Maailma jakautuu tosiseikkoihin”. (1.2 , 2.061 , 2.062)

”Yksityiset asiaintilat ovat toisistaan riippumattomia”. (1.2 , 2.061 , 2.062)

”Toisen yksityisen asiaintilan vallitsemisesta tai vallitsematta olemisesta ei voi päätellä toisen yksityisen asiaintilan vallitsemista tai vallitsematta olemista”. (1.2 , 2.061 , 2.062)

     Toist e t t a koonS e , että  ”kielen ’ yhteys ”todellisuuteen” ” /  ”lauseella ”todellisuuden kuvana”” .. oleva jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..”  (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18)    ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  mahdollinen (4.01 , 4.022 , 4.03 , 4.06)    voi toteutua vainukielessä” , merkitsee ”toisistaan”* riippumattomien ”(”u – kielen”) lauseiden”*  yhteyttä ”toisiinsa”* / ! (4.125)  n i i n , E T T Ä  ”lauseet”*  korvaavat  ”toistensa ”totuuden tai epätotuuden””*  mahdollisuuksia   , mikä merkitsee myös !   ” ’ ”kielen” ’ ”   e ijohdettavuutta   (4.0312 , 4.128 , 6.4321) / Wittgensteinin ”pyrkimyksen”    (7)  epäonnistumista.  –  Muuten totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä ”kieli” / ” ’ ”kieli” ’ ”  ei ole ristiriidattomasti mahdollinen ;  kuin osoittamalla  ”.. ulkopuolellaan ..” olevien  ”.. t o i s t e n  loogisten paikkojen ..” (4.0641)  välttämättömän    ”totuuden”    mahdollisuuden ( , tai olla vaan ristiriitaisena ”maailma on minun mielteeni” / ””kieleni” ilmaisu” itsensä tuhoavana ”versiona”   mahdollinen    . )

     ” ’ ”Kieli” ’ ”v i i t t a a  ” ’ ”ITSEENSÄ” ’ ” * , JA  O S O I T T A A  ” ’ ”u l k o puolellaan” ’ ” *  –  siis  e i  ” ’ ”kiele s s ä” ’ ”  ilmaistavissa  –  o l e v i i n  ”lauseisiin” / ”toisiin ”lauseisiin”” / ! ”.. t o i s i i n  loogisiin paikkoihin ..” (3.4 – 3.41 – 3.411 , 4.0641) , jotka osoittavat (epäsuoraan) , ”.. e t t ä .. maailma on ..” (1.13 , 2.141 , 3 , 3.12 + 3.14 , 4.06 , 6.4321 , 6.44) .

     Tämä ”lopputulos”    se että  ”.. solipsismi  –  johdonmukaisesti kehitettynä  –  yhtyy puhtaaseen realismiin ..” (5.64)  o s o i t t a m a l l a  yhä uudelleen ”ulkopuolellaan” (4.0641)  oleviin ! ”ajatuksiin” toimii hyvänä ”aasinsiltana” kolmanteen ”jälkilauseeseen” .

     I I I .   ”Pykälästä” (5.557) .  –  M i t e n  ” ’ ”kieli” ’ ”  o n  mahdollinen ?  –  ”P  vs.  NP” – ongelma ! ?

”Logiikan soveltaminen ratkaisee, mitä elementaarilauseita on olemassa. Logiikka ei voi ennakoida, mitä sen soveltamiseen kuuluu. On selvää, ettei logiikka saa törmätä yhteen soveltamisensa kanssa. Logiikan on kuitenkin oltava kosketuksissa soveltamisensa kanssa. Logiikka ja logiikan soveltaminen eivät siis saa mennä päällekkäin”. (5.5563 , 5.557 , 5.5571)

     Miksi  ”.. logiikka ja logiikan soveltaminen eivät saa mennä päällekkäin”. ?  Siksi, että kysymys on korrespondenssiteorian ”logiikasta” !  Totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä  ” ’ ”kieli” ’ ”  muodostuu ”lauseista”* , jotka  s i s ä l t ä v ä t  S E K Ä  ”totuusargumenttiensa ”totuuden””  E T T Ä  (jonkin) ! ”toisen ”lauseen”” / ”lauseen” *  totuusargumenttien ”totuuden””  mahdollisuudet   , JA  TÄMÄ  S IS Ä L T Ä M I N E N    NIIN , E T T Ä   1.  ”lauseet”* / * ”lauseet”  j a  ”lauseet” *     K O R V A A V A T   * ”t o i s t e n s a  ”totuuden tai epätotuuden”” *  mahdollisuuksia .  –  JA  T Ä M Ä   1.  luonnollisesti / !ristiriidattomuus”  N I I N , E T T Ä   2 .  * ”l a u s e i t a” *  E I  VOI  I L M A I S T A .  –  Toisin sanoen    ” ’ ”kieli” ’ ”  o n  ”e i – johd e t t a va” .

     MITEN  !  s i i s  ” ’ ”kieli” ’ ”  –  kielen  ’ y h t e y s  ”todellisuuteen” ’ ”  –  o n  mahdollinen ?  –  Näyttää toteen, käytännössä.

     MITEN  !  s i i s    ” ’ ”kielen” ’ ”  ! o l e m a s s a o l o   O N  –  y l i päänsä  –  m a h d o l l i n e n ?  –  Konkreettisesti.

”Itse asiassa kaikki puhekielemme lauseet ovat sellaisenaan loogisesti täysin järjestyksessä.  –  Eikä se mahdollisimman yksinkertainen seikka, jonka tässä pyrimme ilmaisemaan, ole mikään totuuden vertauskuva, vaan itse koko totuus. (Ongelmamme eivät ole abstraktisia, vaan ehkä kaikkein konkreettisimmat olemassa olevat ongelmat.)”. (5.5563 , 5.557 , 5.5571)

”Ellen voi ilmoittaa a priori, mitä elementaarilauseita on olemassa, silloin ilmoittamishaluni täytyy johtaa ilmeiseen mielettömyyteen”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5563 , 5.557 , 5.5571 , 6.4321)

     Onko mahdollista näyttää (kuitenkin) toteen,  ”.. ilmoittaa a priori ..” (5.5571)  –  logiikassa  –  se, miten ” ’ ”kieli” ’ ”  on olemassa ?

     ( Katso  Wittgenstein tutkielma  I I  /  ss. 41 – 44 .  Kysymys on olennaisesti, myös    ”P  vs.  NP” – ongelmasta. )

L ä h t e e t  :

     Ludwig Wittgenstein :  Tractatus locigo-philosophicus  –  Logisch-philosophische Abhandlung , edition suhrkamp 12 , Basil Blackwell, Oxford, 1959 .

     Ludwig Wittgenstein :  Tractatus locigo-philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma , 1984  Wsoy , myös vuoden 1971 painos.

     Georg Henrik von Wright :  Logiikka, filosofia ja kieli , Otava 1982 .  Vaikka tästä ei lainauksia olekaan, niin etenkin sivut 81 – 95 / Hilbertistä Gödeliin kannattaa lukea. Unohtamatta (tietenkään) lukua ”Tactatus logico-philosophicus”  ss. 141 – 160 .

     Netti – lähteitä :  Tieteen termipankki  –  Wikipedia, sekä suomen kielinen että englannin kielinen.