”Tosiseikkojen logiikka” ?

   Otsikon kysymys on ”kuvateorian” (4.01)  ja Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312)  ytimessä.

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 4.01)

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ;  että  mikään  e i  voi  edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (3.12 + 3.14 , 4.01 , 4.0312 , 4.06 , alleviivaukset tässä kuten muissakin ”pykälissä” minun. Samoin lihavoinnit ja  v ä l i – lyönnit. Kursiivit Wittgensteinin. )

     Taustalla, lähtökohtana on se, että  Wittgenstein ”.. pyrkii vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä .. sisältä päin ..” (esipuhe / (4.112 , 4.114) ) .  ”Kuvateoriaa” ei voi erottaa ”asiayhteydestään” , so. Wittgensteinin filosofian ”pyrkimyksestä” / ”päämäärästä” (4.112) , vaan ”kuvateorian” tehtävänä on viimeisellä rivillään vastata kysymykseen ”rajan vetämisestä ajatusten ilmaisemiselle”.  –  Kysymykseen ”tosiseikkojen logiikasta” ?  (1.13 , 2.141 , 3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.01 , 4.0312 , 4.06 , 4.112 , 4.114)

     .. Kirjan koko  ” sisällön voisi ehkä tiivistää seuraaviin sanoihin :  Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Siten kirja pyrkii vetämään rajan ajattelulle tai pikemminkin  –  ei ajattelulle, vaan ajatusten ilmaisemiselle. Vetääksemme rajan ajattelulle, meidän olisi näet voitava ajatella tämän rajan molemmat puolet (joten meidän olisi voitava ajatella, mitä ei voida ajatella). Raja voidaan sen tähden vetää vain kielessä, ja mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..” . (”Esipuheen” alleviivaukset minun.)

Filosofian päämääränä  o n  ajatusten looginen selventäminen. Filosofia ei ole mikään oppi, vaan tietynlaista toimintaa. Filosofinen teos koostuu olennaisesti selvennyksistä. Filosofian tuloksena eivät ole ”filosofiset lauseet” , vaan lauseiden selventyminen. Filosofian tulee selventää ja tarkasti rajata ajatukset, jotka muuten ovat ikään kuin sameita ja hämäriä”. ( (4.112 , 4.114) , lihavoidun alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (4.114) ) .

”Sen tulee rajata ajateltavissa oleva ja samalla se, mitä ei voida ajatella. Sen tulee rajata ajattelumahdottomuudet  sisältä  päin  rajaamalla  ajattelumahdollisuuksien  piiri ”. (4.112 , 4.114)

     Loogis-filosofisen tutkielman (vast’ edes  L-f t ) ”olennainen” on edellä esitetty. ”Olennaista” voi havainnollistaa tasasivuisella kolmiolla.  Sen kannan, perustan muodostaa Wittgensteinin ”pyrkimys” . Toinen sivu esittää ”kuvateoriaa” .  Ja kolmion huipulle asettuu hänen ”perusajatuksensa” , vastauksena  ”.. päämäärään .. rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” (4.112 + 4.114) .  –  Kolmio jää vielä yhdeltä sivulta avoimeksi. Mikä muodostaa kolmion toisen sivun?  –  Niin, että ”pykälä” (4.0312 / 4.128 , 6.4321)  on tukevasti / toiseen sivuun nojaten, kolmion huipulla. Kruununa, ilmaisemaan sitä !  ”mistä ei voi puhua ..” ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)     7 ) .

     Se, että vastaus  –  ”mikä muodostaa kolmion toisen sivun?”  –  on ”totuuden” korrespondenssiteoria (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)  kertookin sitten sen, mistä !  L-f t : ssä  on kyse :  ”Tosiseikkojen logiikasta” ( (3.12 + 3.14)  →  4.0312  ←  (4.06) )  korrespondenssiteorian ”logiikan” ilmaisuna.

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21 , 2.222)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.221 , 4.031)

”Kuva on tosi tai epätosi, sikäli kuin sen merkityssisältö pitää yhtä tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”. (2.21 , 2.222)

”Saadaksemme selville, onko kuva tosi vai epätosi, meidän on verrattava sitä todellisuuteen”. (2.223)

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 4.01)

”Lauseessa asiaintila sommitellaan ikään kuin kokeeksi. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö” , voimme yksinkertaisesti sanoa : ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan””. (2.221 , 4.031)

    L-f t : ssa  on kysymys ”totuudesta” !  –  Kas kas, loogikko Wittgenstein haksahtaa ”tosiseikkojen logiikassa”    ”totuus” – käsitteeseen.  ”Lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  olemukseen   (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06 , 5.4711) .

”.. Wittgenstein opiskeli ensin insinööritieteitä, mutta luopui tästä urasta 22-vuotiaana tuntiessaan kutsumuksekseen filosofian. Hän matkusti Jenaan Fregeä tapaamaan. Tämä kehotti häntä jatkamaan matkaa Russellin luo Cambridgeen. Wittgenstein noudatti neuvoa, ja ryhtyi opiskelemaan logiikkaa Russellin johdolla, joka tuohon aikaan kirjoitteli ”Principia Mathematicaa”. Ennen pitkää Wittgenstein ryhtyi itsekin suunnittelemaan omaa teosta. ..” (Georg Henrik von Wright  Logiikka, filosofia ja kieli , s. 141 , Otava v. 1982 ) .

     Ja, johtuisiko Wittgenstein ”oman teoksen” nimi  –  Logisch-philosophische Abhandlung  –  siitäkin, että totuusteoria  ”lauseen olemuksen” osoittamiseksi on korrespondenssiteoria niin, että ”maailman” / ”todellisuuden” merkitystä ei voi, on ! mahdoton unohtaa.  –  ”Maailma” / ”todellisuus” on käsitettävä, määritettävä (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.063) !  L-f t  alkaa johdonmukaisesti. Logiikka kulkee käsi kädessä filosofian / metafysiikan ja ontologian kanssa.

     Niin Wittgensteinin ”pyrkimys” / ”filosofian päämäärä.. ..” (esipuhe , (4.112 , 4.114) )  kuin myöskin ”kuvateoria” (4.01)  ja hänen ”perusajatuksensa” (4.0312)  jäävät ymmärrystä vaille, ellei näe ! ”totuuden” korrespondenssiteoriaa  j a  sitten sitä, e t t ä  ”kuvateoria” on  korrespondenssiteorian ilmaisua. Tämä totuusteoria on ”kuvateorian” taustalla, joka ”kuvateoria” on puolestaan Wittgensteinin ”pyrkimyksen”* ilmaisua. ”Sen”* toteuttamisen menetelmä.  –  Ja kun sen se, mihin  L-f t  ”pyrkii” , päätyy kielteiseen lopputulokseen, niin (luontevasti) Wittgenstein kuittaa ”ei : n” viimeisellä ”pykälällä” / (7) .

     On hätkähdyttävää, että (tietääkseni) kukaan ”ammattilainen” filosofi ei ole tarttunut Wittgensteinin  L-f t : n  esipuheessa selkeästi esittämään filosofiansa tavoitteeseen  ”.. vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle ..” / (4.112 + 4.114) .  Selkeästi, kun vain katsoo / etsii edelleen itse  teoksesta ”ajatuksen” merkityksen (3 , 3.12 , 4 , 4.06) .

     Mitä ovat siis  1.  ”ajatukset” , joiden ”ilmaisemiselle kirja pyrkii vetämään rajan” , ja  2.  mikä on se ”tekijä” , joka olennaisesti ”ajatuksia” luonnehtii ?  –  Kolmanneksi / 3.  voi kysyä (itsestäänselvää) ”rajan vetämisen” merkitystä.

”Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06 , alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (4.06) . )

V a i n  lauseet , jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee kaiken kuvauksen olemuksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemista”. (1.13 , 3 , 3.12 , 4 , 4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.06 , 5.4711 )

     ”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee ..”  SIIS ! ”.. kaikkien ”niiden ”lauseiden”” .. olemuksen .. ilmaisemista” .. jotka .. v o i v a t  olla tosia tai epätosia   korrespondenssiteorian perusteella  (4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.065.4711) .  ”.. Väittääkseen jotakin ..    ”totta tai epätotta” / e t t ä  ”.. lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”    .. lauseen täytyy olla kuva” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.01 , 4.03 , 4.031 , 4.06) , ja siten ”.. kaiken kuvauksen olemuksen .. ilmaiseminen” (4.06 , 5.4711)  merkitsee ! s e n ”ilmaisemista” , m i t ä  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   korrespondenssiteorian perusteella edellyttää ”lauseelta” / ”lauseelta ”todellisuuden kuvana”” .

     Sen, että  * ”.. raja .. ajatusten ilmaisemiselle .. voidaan .. vetää vain kielessä .. sisältä päin ..” *  (4.112 , 4.114)  voi tässä ohittaa.  * Sen *  selittää  s e k ä  ”Russellin paradoksi” , joka ehdottomasti yksi motiivi Wittgensteinille  ”.. ryhtyä .. suunnittelemaan omaa teosta ..” (von Wright)  e t t ä  etenkin  * se *  seuraa korrespondenssiteorian ”logiikasta” ;  korrespondenssiteorian pätevyydelle  v ä l t t ä m ä t t ö m ä s t ä riippumattomuudesta  (1.1 , 1.12 , 2 , ! 2.024 , 2.06 , 2.063 , 2.22 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , ! 4.061) , ”riippumattomuuden” käsitteestä.

     Jos, ja kun ”rajan vetäminen” / ”rajaaminen” on (itsestäänselvästi) aina jonkin ”kokonaisuuden” osoittamista, tässä tapauksessa ”mielekäiden lauseiden kokonaisuuden”  –  ”lauseiden kokonaisuus on kieli” (4 , 4.001)  –  osoittamista, niin yhtä selvästi on mahdollista lukea (kirjaimellisesti ! ) ”ajatuksien” olevan  ”v a i n  lauseita, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” (3 + 3.12 + 4 + 4.06) , ja joita ”mielekkäitä lauseita” luonnehtii ! juuri se, että  ”.. lauseet .. o v a t  todellisuuden kuvia ..” (4.06)  juuri sen ilmaisuna, että  ”.. voivat olla tosia tai epätosia” (4.06) .

     Ja, kun Wittgensteinin ”kuvateoriassaan” soveltama, käyttämä totuusteoria, eikä (ehkä) suinkaan sattumalta! ”Russellin paradoksi” ,  o n  ”totuuden” korrespondenssiteoria, niin näyttää vahvasti siltä, e t t ä  JUURI ”totuutensa tai epätotuutensa”    ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen pätevää ”lausetta” luonnehtii korrespondenssiteoreettisesti se, että  ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) .

     ”Russellin paradoksi” , ylipäätään logiikan (ja matematiikan) perusteisiin liittyvät ”ongelmat”  L- f t : n  taustalla (3.333 , 4.0031) .  –  Motivaattorina.  –  ”Russellin paradoksin”* voi esittää yksinkertaisesti niin, että ”siinä”* erään kylän parturin tehtävä(n perustee)t on määritelty tavalla, josta seuraa    ”jos parturi ajaa oman partansa, niin ei aja partaansa ja jos parturi ei aja omaa partaansa, niin ajaa partansa”. Monimutkaisen, ilmeisesti alkuperäisen version ”Russellin paradoksista” voi lukea esimerkiksi / G. H. v Wright , ss. 73 – 75 / Frege ja Russell , ss. 63 – 80 .  –  Tulkitsen ”Russellin paradoksin” johtopäätöksen suoraviivaisesti niin, että  MIKÄLI  logiikan tutkimuksessa päädytään ko. ”ristiriitaan” / ”ajaa ja ei aja”  –   ! totta”  j a  ”epätotta”   –  ”s e k ä – e t t ä” , N I I N    ”m i t ä ä n”  ristiriidattomasti ”totta  tai  epätotta”  E I  VIELÄ  OLE .

     Toisin sanoen Wittgensteinin itselleen asettama ”päämäärä” (4.112 , 4.114)  ei ole mikään mielijohde / mieleen juolahdus, v a a n  logiikan ”perusteisiin” liittyvien ”ongelmien” pakottamana osoittaa  e n s i n  ”.. lauseen .. todellinen .. looginen muoto” (2.18 , 4.0031) , so. ”lauseen” ristiriidattoman ”totuuden tai epätotuudenmahdollistava ”muoto” , ja sitten !  t o i s e k s i  ”.. lauseen .. todellisen .. loogisen muodon” perusteella ratkaista samalla, samantien kysymys ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuude(n ilmaisemise)sta” (3 + 3.12 + 4 + 4.001 + 4.06) .  Niin, että se  ”.. mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..” (esipuhe) .  ”Mielettömyyttä” , kuten ”Russellin paradoksin” kaltaiset ”ajattelumahdottomuudet” (4.114) .

     Kysymys ! ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuude(n ilmaisemise)sta” (3 + 3.12 + 4 + 4.001 + 4.06)  on juuri se, minkä, Wittgensteinin ”pyrkimyksen” , suhteen ”pykälä” (4.0312)  antaa kielteisen vastauksen (4.128 , 6.4321) .

”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”. ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  ←  7 )

Otsikon kysymys / ”toiseikkojen logiikasta” ?  onkin siis ! yhtä kuin kysymys  ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuude (n ilmaisemise)sta” (3 + 3.12 + 3.14 + 4 + 4.001 + 4.06) ?    .

     On näet (kiistatta) selvää että ”tosiseikat” ovat  –  että Wittgenstein tarkoittaa ”tosiseikoilla”  –  juuri  ”mielekkäitä lauseita” / ”vain lauseita, jotka voivat olla tosia tai epätosia” / / ”todellisuuden kuvia” / / / ”loogisia muotoja” ( ! 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , ! 2.11 , 2.12 , 2.141 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.222 , 2.223 , 3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.06) .  ”Pykälään” (1.13)  voikin hyvin lisätä viittauksen Wittgensteinin  soveltamaan, käyttämään totuusteoriaan niin, että    korrespondenssiteorian    ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” (1.13) .

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause  on lausemerkki  projektiivisessa suhteessaan  maailmaan”. (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06) , alleviivaus ja painotus jatkuu ”pykälässä” (3.14) . )

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki  on  tosiseikka”. (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06)

     Ja, mikäli lähtökohta on / ”Russellin paradoksi” se, että ”mitään” ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” ei vielä ole, niin  j o s  ”jotakin” täytyy kuitenkin olla ( , kuten savenvalajalla savensa) , n i i n ! ”kieli”    ”.. vain kieli ..” (esipuhe)    jossa ”.. sisältä päin ..” (4.114)    ”Wir machen uns Bilder der Tatsachen” / ”Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. (2.1)  –  S I T E N  Wittgensteinin käsitys ! välttämättömästä ”maailman substanssista” (2.021 , ! 2.0211 , ! 2.0212 , 3.203 , 3.3 , ! 4.2211)  ONKIN  mahdollista ymmärtää yksinkertaisesti ”kieleksi” .  U n i v e r s a a l i  –  kieleksi”  (vast’ edes ”u – kieli” )  v i e l ä  vailla ”mitään ”totuusehtoja”” !  –  Ellei ”maailman substanssi” oleu – kieli” so. ”kieli” , jossa voidaan sanoa, ilmaista periaatteessa ”kaikki ”sanottavissa oleva”” , Wittgensteinin ”tikkailla”  ei  ole ensimmäistäkään ”askelmaa” , ja hänen ”pyrkimyksensä” olisi (alusta alkaen) mahdoton.

     Se, että  ”.. lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka” (3.12 + 3.14)  merkitsee (kiistatta) , e t t ä  ”tosiseikkojen logiikassa” (4.0312)  on kysymys  *    ”v a i n  lauseitten, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia”  logiikasta   *  (3.12 + 3.12 + 4.0312 + 4.06) , m i t ä   * l o g i i k k a a * .. mikään  e i  voi  edustaa ..   (3.12 + 3.12 + 4.0312 + 4.06) .  –  Ainoa, mikä tässä (3.12 + 3.12 + 4.0312 + 4.06)  on tulkinnanvaraista, koskee sanan ”edustaa” (4.0312)  merkitystä.  –  ”Vertreten” / ”edustaa?  –  Johdonmukainen / osuva tulkinta on, lienee kuitenkin se, että  ”.. vertreten .. die Logik der Tatsachen ..” / ”.. edustaa tosiseikkojen logiikkaa”  merkitsee logiikan”  m e n e t e l m ä ä .  Ja ”menetelmää” , joka koskee    ”ajatuksien” / ”mielekkäiden lauseiden” / / ”vain lauseitten, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” kokonaisuutta     ! k a i k k i a ”todellisuuden kuvia .  (  –  Se, että ”menetelmä” koskee itse asiassa kaikkia mahdollisia ”lauseitten ”muotoja”” , ei ainoastaan ”todellisuuden kuvia” , on tässä yhteydessä  epäoleellista.  –  )  Kysymys on siitä ”menetelmästä” , mitä Wittgenstein tarvitsee, kun hän ”.. pyrkii vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. (esipuhe , (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06 , 4.112 , 4.114) ) , eli osoittamaan  k a i k k i ”todellisuuden kuvat” / ”.. lauseet, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia .

”.. Lauseen yleinen muoto on :  Asiat ovat niin ja niin”. (4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

”On selvää, että kaikki, mitä ylipäätään voidaan etukäteen sanoa kaikkien lauseiden muodosta, täytyy olla mahdollista sanoa  y h d e l l ä  kertaa. ..” (4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

”Yleinen lausemuoto on lauseen olemus”. (4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

Lauseen olemuksen ilmaiseminen  m e r k i t s e e  kaiken  kuvauksen  olemuksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemista”. (4.01 , 4.022 , ! 4.023 , 4.03 , 4.06 , 4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

”Yleisimmän lausemuodon kuvaus on logiikan yleisen ja ainoan yleisen perusmerkin kuvaus”. ( 3.12 + 3.14 , 4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.4711 , 5.472)

     Toisin sanoen  ”yleisimmän lausemuodon kuvaus  o n .. perusmerkin kuvaus” (5.472) , joka koskee, ! k ä s i t t e l e e  lausemerkkiä , joka on  ”.. projektiivisessa  suhteessaan  maailmaan” (3.12) , J O K A ”.. lausemerkki .. o n  tosiseikka (3.12 + 3.14) , J O I D E N  ”.. tosiseikkojen  l o g i i k a n .. edustamisen” (3.123.14 + 4.0312 + 4.06)  mahdollisuudesta / ”kyllä vai ei”  on sitten lopulta, viime kädessä kysymys  –  Wittgensteinin ”pyrkimyksessä” .

     Toisin sanoen  –  summa summarum  –  ”pyrkimyksessään” Wittgenstein itse asiassa ! k y s y y k i n : Onko olemassa, konstruoitavissa mitään logiikan ”menetelmää” / ”algoritmia” , joka ilmaisee kaikki ”todellisuuden kuvat” ?  –  Tuottaa mekaanisesti kaikki ”mielekkäät lauseet” , kun ”algoritmia” soveltaa, käyttää ”u – kielessä” .  –  Ja Wittgensteinin vastaus on kielteinen.

Vaikka  korrespondenssiteorian ”logiikkaan” perustuva  todellisuuden täydellisen kuvauksen” (4.022 , 5.4711)  algoritmi   voidaankin esittää, n i i n ! ”algoritmi” *  e s t ä ä ! ! ”I T S E” *  soveltamisensa tuottamaan, konstruoimaan ”.. etukäteen .. yhdellä kertaa ..” (5.47)   kaikki ”todellisuuden kuvat”.

Korrespondenssiteoria(n ”logiikka”) onkin pätevä juuri siksi, että :  (4.0312 , 4.128 , 6.4321) .

( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)    6.44 / 1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.06 ) .

     Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  ennakoi siis, ja tietenkin muutettavat muuttaen, s e k ä  todistusteorian neljättä pääongelmaa / ”Entscheidungsproblem” e t t ä  sen kielteistä ratkaisua. Ennakoi ensin Kurt Gödelin epätäydellisyyslauseita, etenkin ”ensimmäistä”*  / v. 1931  ja sitten edelleen ”siihen”* nojautuen  –  tai ”sen”* innoittamana  –  Alain Turingia v. 1936 / ”ratkaisuongelmaan” kielteinen vastaus.

”.. Kurt Gödel (1906 – 1978) .. osoitti, että aritmetiikan aksiomajärjestelmät ovat aina epätäydellisiä sikäli, että niissä esiintyy tosia mutta todistumattomia lauseita. .. Vuonna 1936  Alonzo Church (1903 – 1995)  ja englantilainen Alan Turing (1912 – 1954)  osoittivat, että relaatioita sisältävä predikaattilogiikka on ratkeamaton, ts.  ei ole olemassa mekaanista menetelmää tai algoritmia, jonka avulla mielivaltaisesta lauseesta voidaan tarkistaa, onko se loogisesti tosi vai ei. ..” .  (Tieteen termipankki  11. 01. 2018 : Filosofia : logiikka. )

     ”Muutettavat muuttaen” :  Loogis-filosofisessa tutkielmassa  ei ole kysymys ”aritmetiikan aksiomajärjestelmistä” , eikä ”loogisista totuuksista” , vaan kaikista ”niistä ”(väite)lauseista”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on korrespondenssiteoriaan / sen ”logiikkaan” perustuen ! ”todistettavasti” mahdollinen.  –  Kyse on ”totuuden” kontingenssista. Tarkoitan, että jos kontingenssi” on määritelmän mukaan ”.. väite, joka voi olla tosi tai epätosi konteksista riippuen ..” (Tieteen termipankki  12. 01. 2018 : Filosofia : kotingenssi. ) , niin ”kontekstin” asettaa nyt ”totuuden” korrespondenssiteoria, joka osoittaa !  * ”väitteen, joka voi olla tosi tai epätosi” * välttämättömät ”ehdot” j a  samalla  ”s e n” , v o i d a a nk o . . !  * niiden * kokonaisuus  * ne *  kaikki   ilmaista.  –  Kyse on ensin ”totuuden” ylipäätään ”mahdollisuudesta” , ja sitten,  ”ilmaisemis mahdollisuudesta” .  –  Täydellisesti ! / Ristiriidattomasti !

”.. Neljännen pääongelman nimenä on Hilbertillä  Entscheidungsproblem (englanniksi ”decision problem” , suomeksi ehkä sopivimmin ”ratkaisuongelma). Siinä yritetään löytää sääntö tai menetelmä, joka tekee mahdolliseksi ratkaista ”mekaanisesti” , voidaanko jokin mielivaltainen lause todistaa eräässä annetussa järjestelmässä vai ei. Hilbert on sanonut ”ratkaisuongelmaa” matemaattisen logiikan tärkeimmäksi probleemaksi. ..” (von Wright , s. 91 . ) .

     L-f t : n  ”.. eräs annettu järjestelmä ..”  on korrespondenssiteorian asettama. Korrespondenssiteorian ”logiikka” osoittaa, näyttää minkä tahansa mielivaltaisen  ”.. merkityssisältönsä .. sen ja sen asiaintilan esittävän lauseen” (2.221 + 4.031)  välttämättömät ”ehdot” sille, että   ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” on mahdollinen (2.222) .  –  Todist e t t a vasti ”mahdollinen”   (5 , 5.01) !  –  Korrespondenssiteorian ohella myös (klassisen) logiikan lait, kolmannen poissuljetun laki, ristiriidan laki sekä identiteetin laki / ”A” = ”A” , ovat voimassa.

     L-f t : n  ”annettu järjestelmä” on korrespondenssiteoria(n ”logiikka”) + käyttöliittymänään ”u – kieli” , jotka yhdessä muodostavat sen, mitä Wittgenstein kutsuu ”maailman substanssiksi” (1.13 , 2.014 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.12 + 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4.06 , 4.23 , 5 , 5.01) .. sen jälkeen  k u n  korrespondenssiteoriaa ja sen ”logiikkaa” on  sovellettu  –  ”käytetty” (3.5)  –  ”u – kieleen” / ”u – kielessä”.

Wittgenstein ”maailman substanssi – ”opilla””  on kaksi tasoa, kerrosta. Aluksi pelkkä vielä vailla ”totuusehtoja” – oleva / puhdas ”u – kieli” (1.1 , 1.12 ,  2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.024 , 3.203 , 3.3) , ja sitten vasta korrespondenssiteorian ja sen ”logiikan” soveltamisen ”u – kieleen” seurauksensa totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä !  *  u – kielen ’ yhteyttä ”todellisuuteen” ’  * (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18) esittävä ja ”todellisuuden kuvia” ilmaiseva  * ”u – kieli” *  ” ’ ”kieli” ’ ” (1.13 , ! 2.014 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , ! 2.203 , 2.221 , 2.222! 3.02 , 3.12 + 3.14 , 3.203 , 3.3 , 3.5 , 4.01 , 4.022 , 4.03 , 4.031 , 4.0311 , 4.06 , 4.23 , 5 , 5.01) .

     1 .   Korrespondenssiteorian ”logiikka?     2 .   ”Kuvateoria” perustuu korrespondenssiteorian ”logiikkaan” ?     3 .   ”Kuvateorian” / korrespondenssiteorian ”logiikan” johtopäätös on Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  a la Kurt Gödel  ja Alain Turing ?

L – F T : n   TOTUUS-  JA  TODISTUSTEOREETTINEN  ”AAPINEN” / ”A B C D ..” – KIRJA.

     –    W : n  ”tikkaiden” askelmia, korrespondenssiteorian ”logiikkaan” asti.

     A.   Logiikan ( ja matematiikan) perusteisiin liittyvät ongelmat. Kuten ”Russellin paradoksin” (4.0031)  kaltaiset mielettömyydet  –  ”ajattelumahdottomuudet” (4.114) .

     B.   Mieltä vääntävien ongelmien  –  paradoksien ja ristiriitojen  –  välttämiseksi ”pyrittävä vetämään raja ajatuksien ilmaisemiselle” osoittamalla ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuus” / ”rajaamalla ajattelumahdollisuuksien piiri” (esipuhe , (3 , 4 , 4.001 , 4.112 , 4.114) .

     C.   ”Ajatuksiin” / ”mielekkäisiin lauseisiin” kuuluvat ! ”v a i n  lauseet, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” (3 , 3.12 , 4 , 4.06) .  –  Todistettavasti (5 , 5.01) !  –  Ristiriidattomasti (4.211) !  –  Ettei sorruta (enää) ”Russellin paradoksin” kaltaisiin ”näennäisiin loogisiin muotoihin” (4.0031) .

     D.   ”Ajatuksia” / ”mielekkäitä lauseita”  –  edes  ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen päteviä ”lauseita”  –  e i  vielä ole. Lähtökohtana onkin se, että    ! (2.1)    ”.. sisältä päin ..” (4.114)    ”u – kielessä” .  ”U – kielessä” , joka on ”maailman  substanssin” (1.13 , 2.0121 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)  niin sanoakseni ensimmäinen vielä – vailla ”totuusehtoja” – oleva ”piiri”.

     E.   Siten, kun yhtäkään ”lausetta” , joka todistettavasti (ja ristiriidattomasti) ”totta tai epätotta”  e i  vielä ole , n i i n  tarvitaan  totuusteoria perustelemaanv a i n  lauseet, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” (2.1 , 4.06) .  Valittu totuusteoria on korrespondenssiteoria (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) .  Se, että  ”Wir machen uns Bilder der Tatsachen” / ”Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” (2.1)  on  jo  korrespondenssiteorian  –  korrespondenssiteorian ”logiikan”  –  ilmaisua ! ”u – kielessä” , k u n  totuusteoriaa  ON  SOVELLETTU KÄYTETTY  ”u – kielessä”   (3 , 3.12 , 3.5 )  niin, että ”u – kielestä” tulee totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä ! ”maailman substanssin” niin sanoakseni toinen ”piiri”.

     F.   ”Totuuden” korrespondenssiteoria on johdonmukainen valinta. Logiikan perusteiden ongelmien / ”Russellin paradoksin” näkökulmasta.  –  Korrespondenssiteorian ! itse itselleen asettama lähtökohta on (sama kuin ”Russellin paradoksin” johtopäätös so.) se, että ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  e i  ole ”todistettavasti” mahdollinen ennen kuin osoitetaan. ON  osoitettava, E T T Ä  ”lausetta” tai ”sitä” , mitä ”lause esittää” (4.031)  v o i d a a n ”verrata todellisuuteen”  ( (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18)    2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3,05 ) .  Vasta sitten, jos ja vain jos ”lause on todellisuuden kuva .. todellisuuden malli” (4.01) , n i i n   ”.. lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei yhtä todellisuuden kanssa” (2.221 , 2.222 , 4.031)  on mahdollista näyttää toteen.

     G.   Korrespondenssiteorian itselleen asettama lähtökohta, vaatimus pätevyytensä todistamisesta johtuu totuusteorian ”logiikan” ! välttäm ä t t ö mästä ehdosta :  Riippumattomuudesta .  –  Siitä, että ”lauseen” tai ”sen” , mitä ”lause esittää”  täytyy  olla / ! ”ristiriidattomuus” riippumaton ”todellisuudesta” (2.021 , ! 2.024 , 2.22 , ! 4.061) .  Korrespondenssiteorian*  ”logiikkaa”  edellyttää  sen*  ”substanssina” olevan ”kielen” / ”universaalikielen” (2.0121 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)  , jossa voidaan sanoa, ilmaista periaatteessa ”kaikki ”sanottavissa oleva”” , o l e v a n  riippumaton ”todellisuudesta” .  –  Siten korrespondenssiteorian ”logiikan” analyysin, L-f t : n   lähtötilanne on se, että ”u – kieli” ja ”todellisuus” ovat ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomia :     ”U – kieli”  ∧  ”todellisuus”    .

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s