TÄMÄ UUSIKSI – olkoot otsikko vain työnimi.

–     totuus-  ja todistusteoreettisen tulkinnan aapinen.

Loogis-filosofisen tutkielman  lauseiden, myös esipuheen, alleviivaukset ja painotukset sekä  v ä l i – lyönnit minun. Kursiivit Wittgensteinin. Tractatuksen  ”pykäliin” viittaan luonnollisesti  numeroillaan.

A .     Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312)

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ; että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (4.0312 , 4.128 , 6.4321)

Mitä ovat ”tosiseikat” ? *

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3.12 , alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (3.14) )

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki on tosiseikka”. (3.14)

”.. Lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka” (3.12 + 3.14) .

Entä sitten ?  –  Tämän (3.12 + 3.14) ”tosiseikkaa” koskevan tosiseikan jälkeen.

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (4.06)

Olettaen (tuskin ☺ kovinkaan kaukaa haetusti) , että ”lause projektiivisessa suhteessaan maailmaan” merkitsee samaa, on yhtä kuin ”todellisuuden kuva” vastaukseksi kysymykseen* saadaan :

( ”Tosiseikat”  =  ”Vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (3.12 + 3.14 + 4.06) . )

Wittgensteinin ”perusajatus” voidaan siis kirjoittaa uudelleen.

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ; että mikään  e i  voi edustaa ”v a i n  lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” logiikkaa”. (4.0312 / (3.12 + 3.14 + 4.06) , 4.128 , 6.4321)

Wittgenstein sanoo ”perusajatuksensa” uudestaan ”pykälässä” (4.128) , sen ensimmäisessä lauseessa. ”Loogiset muodot” ovat juuri niiden ”lauseiden muotoja” , joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen.

”Loogiset muodot ovat vailla lukua. Siksi logiikassa ei ole etuoikeutettuja lukuja ja siksi ei ole mitään oikeutettua filosofista monismia tai dualismia jne.”. (2.18 , 4.12 , 4.128)

Toisin sanoen, mikään logiikka  –  logiikan ”järjestelmä”  –  ei voi luetellä, ratkaista (vain) ”niitä ”lauseita”” / ”niiden ”lauseiden””  kokonaisuutta, joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen.

Sitä ”erityistä tapaa” , että ”sanat suhtautuvat toisiinsa” niin , että ”lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”  –  ja näin ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden (totuusteoreettinen) ilmaisu  –  ”ei voi mikään logiikka edustaa” ; siis ! ei ratkaista, luetella tai konstruoida kaikkia ”loogisia muotoja” ( (3.12 , 3.14)  →  4.0312  ←  (4.06)  →  (4.128) ) .. ”.. e t u käteen .. yhdellä  kertaa ..” (4.5 , 5 , 5.01 , 5.47 – 5.471 – 5.4711 – 5.472 , 5.55 , 5.5571) .

Ja vielä kiteytys ”pykälässä” (6.4321) .

”Tosiseikat kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun”. (2.1 , 6.4321)

Ludwig Wittgenstein osoittaa  Loogis-filosofisessa tutkielman ”kuvateoriassa” tiettyyn totuusteoriaan so. ”totuuden” korrespondenssiteoriaan perustuen miten ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” / ”Wir machen uns Bilder der Tatsachen” (2.1 , 3.12 , 3.14 , 4.06)  voidakseen toteuttaa ”pyrkimyksensä” ratkaista Russellin paradoksin herättämä kysymys ! ”tosiseikkojen logiikasta” (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06) .

Wittgenstein osoittaa ”.. kaiken kuvauksen olemuksen ..” (4.023 , 4.06 , 5.4711) , sen miten  ” ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on mahdollinen ”  –  osoittaa sen, mitä minkä tahansa (mahdollisen)  ” ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus ”  edellyttää.

Ristiriidattomasti ja todistettavasti (4.25 , 5 , 5.01) , korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031) perustuen.

Kuitenkin juuri tästä ”lauseen” ristiriidattoman ja todistettavissa olevan ”totuuden tai epätotuuden” mahdollisuuden ! ”erityisestä tavasta” ( (3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  2.06 , 2.11 , ! 2.203 , ! 3.02 , 4.25 , 5 , 5.01)  seuraa mahdottomuus konstruoida logiikassa, a priori niitä ”lauseita” , jotka ovat ”kaiken kuvauksen olemuksen” (3.12 + 3.14 , 4.06 , 5.4711)  ilmaisuja.

”Minkä voi osoittaa, sitä ei voi sanoa”. (2.18  ←  (4.12 , 4.121 , 4.1212) )

Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  onkin hänen ”pyrkimyksensa” lopputulos.

B .     Esipuhe / (4.112 , 4.114)

”.. Kirja käsittelee filosofian ongelmia ja luullakseni osoittaa, että näiden ongelmien kysymyksenasettelu perustuu kielemme logiikan väärinkäsittämiseen. Kirjan koko sisällön voisi ehkä tiivistää seuraaviin sanoihin :  Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Siten kirja pyrkii vetämään rajan ajattelulle tai pikemminkin  –  ei ajattelulle, vaan ajatusten ilmaisemiselle. Vetääksemme ajattelulle rajan, meidän olisi näet voitava ajatella tämän rajan molemmat puolet (joten meidän olisi voitava ajatella, mitä ei voida ajatella). Raja voidaan sen tähden vetää vain kielessä, ja mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..”. (Esipuheesta)

Wittgenstein siis ”pyrkii vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä” / ”sisältä päin” (4.112 , 4.114) .

”Filosofian päämääränä on ajatusten looginen selventäminen. Filosofia ei ole mikään oppi, vaan tietynlaista toimintaa. Filosofinen teos koostuu olennaisesti selvennyksistä. Filosofian tuloksena eivät ole ”filosofiset lauseet” , vaan lauseiden selventyminen. Filosofian tulee selventää ja tarkasti rajata ajatukset, jotka muuten ovat ikään kuin sameita ja hämäriä”. (4.112 , painotetun alleviivaus jatkuu (4.114) )

”Sen tulee rajata ajateltavissa oleva ja samalla se, mitä ei voida ajatella. Sen tulee rajata ajattelumahdottomuudet sisältä päin rajaamalla ajattelumahdollisuuksien piiri”. (4.114)

MISTÄ  ”pyrkimyksessä vetää raja .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä” / ”sisältä päin” (4.112 , 4.114)  ON  KYSYMYS ?

”Ajatukset” !  –  Mitä ovat ”ajatukset” ? *

”Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia”. (3)

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3 , 3.12)

”Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet”. (3 , 3.12 , 4)

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

Vastaukseksi ”ajatuksia” koskevaan kysymykseen* , käsi kädessä ”tosiseikkoja” koskevan (kysymyksen) kanssa, saadaan :

     1.     ”Ajatuksia ovat vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia”.

     2.     ”Ajatuksia ovat vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia”.

( 2.  ↔ / jos ja vain jos  1. ) .  –  ”Lauseet voivat olla tosia tai epätosia”  ↔ / jos ja vain jos  ”lauseet ovat todellisuuden kuvia”.

Loogikko Wittgensteinille ”ajatuksien” lähtökohta onkin 2. , ja vasta toissijaisesti 1.  –  keinona toteuttaa ”vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia”.

”Kuvateoria” (4.01)  on Wittgensteinin ”pyrkimyksen” korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031)  perustuva menetelmä ”vetää raja ”vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle” , kielteisen vastauksen (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  ennakoidessa Kurt Gödelin / v. 1931  ja  Alain Turingin / v. 1936  tuloksia.

C .     ”Rajan vetäminen” / ”rajaaminen”

”Filosofian .. tulee rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” (4.112 + 4.114) .

”Lauseiden kokonaisuus on kieli”. ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)

Siten  –  ei enempää, eikä vähempää  –  ”filosofian .. tulee rajata .. sisältä päin .. lauseiden kokonaisuus .. jotka voivat olla tosia tai epätosia”.

Siten  –  ei enempää, eikä vähempää / korrespondenssiteoria  –  ”filosofian .. tulee rajata .. sisältä päin .. lauseiden kokonaisuus .. jotka ovat todellisuuden kuvia”.

Tähän  ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)  Wittgenstein ”pyrkii”. Hänen tavoitteenaan on kaikkien ”niiden ”lauseiden”” (ensin) osoittaminen ja (sitten) ilmaiseminen, joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen.

”Todistettavasti” ( (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.201 , 2.203 , 3.02)  →  4.25  ←  (5 , 5.01) )  korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)  perustuen  mahdollinen.

D .     Russellin paradoksi

Gottlob Fregen yritys määrittää matematiikan ja logiikan perus(käsit)teet, palauttaa matematiikka logiikkaan johtaa Bertnard Russellin osoittamaan ristiriitaan.

Tämä v. 1901 , siis vuosikymmen ennen Ludwig Wittgensteinin saapumista Cambridgeen Russellin oppilaaksi ja työtoveriksi.

Russellin paradoksi, sen ratkaiseminen ”vetämällä raja ajatusten ilmaisemiselle” ( Esipuhe / (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114) )  on Wittgensteinin ”pyrkimyksen” taustalla.

Russellin paradoksin johtopäätös on nimittäin yksinkertaisesti, ”ilman sarvia ja hampaita” se, että mitään ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” e i  vielä, e i  enää ole, j a  –  s i k s i  –

”.. Logiikassa ei voi olla kysymys pelkistä mahdollisuuksista. Logiikka käsittelee jokaista mahdollisuutta ja kaikki mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja ..” . (1.13 , 2.0121 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.001 , 4.06 , 4.112 , 4.114)

S i t e n  logiikan tehtävänä on osoittaa ensin  1.  minkä tahansa ”lauseen” ristiriidattoman ”totuuden tai epätotuuden” ylipäätään mahdollisuuden perusteet  j a  jatkaa  2.  yritykseen johtaa ko. ”perusteista” kaikki ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden suhteen pätevät ”lauseet” , ja ! kerta kaikkiaan ratkaista (logiikan ja matematiikan) filosofian ongelmat.

Ensimmäinen tehtävä onnistuu. Toinen ei  –  ”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (2.18  ←  (4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 5.47) )  –  ja näin  →  (4.0312 , 6.4321) , mikä onkin ratkaisu jättämällä (ainiaaksi) avoimeksi sen ! ”.. missä jotakin voidaan sanoa” (4.022 , 6.51) .

Se, että Wittgensteinin ”perusajatus” päätyy siihen ”.. että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa” (4.0312) , e i  merkitse, etteikö ”pyrkimys” olisi ollut päinvastainen  –  1.  j a  2.  –  osoittaa ”logiikka” , joka ”edustaa” kaikkia ”niitä ”lauseita”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on ristiriidattomasti ja todistettavasti mahdollinen.

Russellin paradoksin ratkaiseminen ei onnistu tyhjin käsin. Paitsi, että edellyttää ”kieltä” / ”u – kieltä” , jossa voidaan muodostaa periaatteessa kaikki mahdolliset ”lauseet” ,  niin tietenkin myös totuusteoriaa, jota sovelletaan ”universaali – kieleen”.  Tämä soveltaminen tai käyttäminen kertoo sitten, totuusteorian käyttöliittymänä ! ”.. kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, 4.114) , miten päteviä ”lauseita” tehdään (2.1 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.5 , 4 , 4.06) , mikä johtaa Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  kautta, ilmaisuna Russellin paradoksin ratkaisuun. Tavalla, jota Wittgenstein kutsuu ”mystiseksi” (6.44 , 6.522) , vaikka se ei olekaan kuin ! korrespondenssiteorian ”logiikan” pätevyyden, sen että ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” ( (1.1 , 1.3 , 3.12 , 3.14 , 4.06)  →  6.44) , todistusteoreettista ilmaisua.

Wittgenstein tarvitsee siis tehtävänsä toteuttamiseen vain kaksi työkalua so. (jonkin) ”kielen” ja (jonkin) totuusteorian.

E .     ”Maailman substanssi” / ”Universaali – kieli”*

Lyhyesti ”u – kieli”* .

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1.1)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1.1 , 1.13  ←  (3.12 + 3.14 , 4.06) )

”Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

( ”Substanssi” on ”viime -kätinen” kaiken ”muun” perusta, so. ”substanssilla” ei enää rakenneosiaan. )

”Maailman substanssi” :  ( (1.1 , 1.13  ←  (3.12 + 3.14 , 4.06) )  ←  2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 ) .

Viime kädessä ”maailman substanssissa” on kysymys korrespondenssiteorian ”logiikan” perusteella todistettavasti  ” ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden ”  suhteen pätevistä, ! ristiriidattomista ”lauseista”  –  pätevien ”lauseiden merkityssisällöstä”  –  j a  siksi  ”.. vain lauseyhteydessä merkitsevien nimien” ( 2.021 , 3.203 , 3.3)  kohdalla päädytään ”lauseiden totuusargumentteihin” (3.23 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.211 ,  4.22 , 4.221 , 4.2211 , 4.23 , 5 , 5.01) , joiden ! ” ”totuuden  j a  epätotuuden” mahdollisuuksien ” / ”totuusehtojen”  i l m a i s u j a ”nimet” merkitsevät (2.11 , 2.201 , 4.25 , 4.3 , 4.4 . 4.41 , 4.431) .

”Ellei maailmalla olisi substanssia, toisen lauseen mielekkyys riippuisi jonkin toisen lauseen totuudesta”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , alleviivaus jatkuu (2.0212) )

Mihin sitten ! ”toisen lauseen totuus” perustuisi ?  –  ”Toisen lauseenkin” on oltava ”todellisuuden kuva” , siis ”mielekäs lause” , voidakseen olla ”tosi tai epätosi” (3 , 3.12 , 4.06) , ja näin ! (2.0211)  päädyttäisiin loputtomaan kehä(päätelmä)än / (2.0212) .

”Silloin olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

”Nimi merkitsee oliota. Olio on nimen merkitys. (”A” on sama merkki kuin ”A”. )”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

”Vain lauseilla on merkityssisältö. Vain lauseyhteydessä nimillä on merkitys”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

Toisin sanoen : ”.. Vain lauseyhteydessään merkitsevät nimet .. muodostavat maailman substanssin” (2.021 + 3.203 + 3.3) .

Toisin sanoen (yksinkertaisesti) : ”Maailman substanssi” on yhtä kuin kaikki mahdolliset / ”u – kielessä” muodostettavissa olevat, ”sen ja sen asiaintilan esittävät lauseet” (2.021 + 3.203 + 3.3 , 4.031 , 4.0311) .

”Toinen nimi edustaa toista oliota, toinen toista, ja liittämällä ne yhteen niistä muodostuu kokonaisuus, joka esittää  –  kuten kuvaelma  –  yksityisen asiaintilan”. (2.021 + 3.203 + 3.3 , 4.031 , 4.0311)

”Vaikka maailma olisi äärettömän kompleksinen, niin että jokainen tosiseikka rakentuisi äärettömän monesta yksityisestä asiaintilasta ja kukin yksityinen asiaintila äärettömän monesta oliosta, silloinkin täytyisi olla olemassa olioita ja yksityisiä asiantiloja”. ( 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.2211)

Wittgensteinin ”pyrkimys” on selkeä. ”Maailman substanssi” – opin merkitys tulee ymmärrettäväksi juuri tämän ”filosofian päämäärän” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)  näkökulmasta. Eikä sen totuus-  ja todistusteoreettinen tulkinta ole suinkaan niin triviaali kuin näyttää .. ”totta kai ”lauseita” ja ”sitä” , mitä ”esittävät” on oltava olemassa (2.024 , 4.064)  ennen kuin ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” on ylipäätään mahdollista”. Ei triviaali, koska korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevien ”lauseiden” täytyy rakentua ”eräällä erityisellä tavalla” (2.014*  →  (2.021 , 3.203 , 3.12 + 3.14* , 3.3 , 4.06) ) , mikä ”tapa” edellyttää ”lauseyhteydessään” esiintyvien ”kaikkien olioiden” olemassaolon (2.0124 , 3.3) , ja mitään ”lauseyhteyden” mahdollisuutta (2.0121 , 2.0124 , 3.3)  poissulkematta.

Ensinnäkin  –  ”aakkosistaan” / ”sanoistaan” , ”nimistään” + kieliopista muodostuvan  –  ”kielen” , jossa .. ”päämääränä .. rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)  o n  oltava ! annettuna perusoletuksena ”u – kieli” , tai  k a i k k i e n  niiden ”lauseiden” , jotka voivat olla (todistettavasti ja ristiriidattomasti) ”tosia tai epätosia” , osoittaminen ja sitten ilmaiseminen ei voi edes lähtökohtaisesti onnistua.

Vaikka Wittgenstein ei suoraan julkilausukaan ”u – kieltä” , niin .. ”antaa ymmärtää”.  –  Kuten puhumalla ”kaikista olioista” (2.0124 , 3.203)  ja siitä, että ”olion olemukseen kuuluu .. yhdistymismahdollisuus muihin olioihin ..” (2.011 + 2.0121) , ilman mitään rajoituksia.

”Olion olemukseen kuuluu, että se voi olla yksityisen asiaintilan rakenneosa”. (2.011 , 2.0121)

”.. Jos oliot voivat esiintyä yksityisissä asiaintiloissa, tämän mahdollisuuden täytyy jo olla niissä. (Logiikassa ei voi olla kyse pelkistä mahdollisuuksista. Logiikka käsittelee jokaista mahdollisuutta ja kaikki mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja.) Kuten emme voi kuvitellakaan avaruuden esineitä avaruuden ulkopuolella emmekä ajallisia asioita ajan ulkopuolella, niin emme voi kuvitella mitään oliota, jolta puuttuisi yhdistymismahdollisuus muhin olioihin. Jos voi kuvitella olion yksityisen asiaintilan yhteydessä, en voi kuvitella sitä ilman tämän yhteyden mahdollisuutta”. (2.011 , 2.0121)

Wittgensteinin ”pyrkimyksen” oletusarvo on ”kaikki oliot” ja ”niiden lauseyhteyksissään” muodostama ”u – kieli” (2.011 , 2.0121 , 2.0123 , 2.0124 , 3.203 , 3.3) .

”Jos tunnen olion, tunnen myös kaikki sen esiintymismahdollisuudet yksityisissä asiaintiloissa .. Uusia mahdollisuuksia ei voi löytyä jälkikäteen”. (2.0123 , 2.0124)

”Jos tunnemme kaikki oliot, tunnemme samalla kaikki mahdolliset yksityiset asiaintilatkin”. (2.0123 , 2.0124)

”Vaikka lause saattaa määrittää vain yhden logiikan avaruuden paikan, niin koko logiikan avaruuden täytyy jo kuitenkin olla sen mukana käsillä”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 3.42)

Wittgensteinin oppi ”maailman substanssista” liittyy siihen, eikä ”sitä” voi mielestäni ymmärtää ilman, että ”totuuden” korrespondenssiteorian ! ”logiikka”  –  ja nimenomaan ”logiikka” , ei pelkästään se, että totuusteoriassa puhutaaan ”todellisuudesta”  –  pakottaa käsittämään, määrittämään ”todellisuuden”.

Mikä ”määrittäminen” voidaan tehdä ! ”.. vain kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe / (4.112 , 4.114) ) , kuin myös sitten (2.06  ←  (2.1 , 2.11 , 2.12) )*  on mahdollinen  –  ”.. vain kielessä .. sisältä päin ..”  –  ja minkä* ”l o g i i k k a” (2.014 , 2.203 , 3.02 , 3.203 , 3.3 , 3.318 , 3.333 , 4.0312 , ! 4.0641 , 4.125 , 4.128 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)  johtaa edelleen Wittgensteinin ”pyrkimyksen” kielteiseen vastaukseen / ! (7) .

Toiseksi, Russellin paradoksin johtopäätöksestä, so. että mitään ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” ei vielä, ei enää ole, j o h t u e n , ”u – kielenk i n” lähtökohtana .. o n  oltava  s e , e t t ä ! y h d e n k ä ä n ”u – kielessä” muodostettavissa olevan ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , edes ”mahdollisuutta” , e i  voi vielä (todistettavasti ja ristiriidattomasti) osoittaa.

Toisin sanoen  –  ”tosiseikkoja” (1.1 , 1.13  ←  (3.12 + 3.14 , 4.06) )  e i  vielä ole.

Siten (vasta)  –  ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. ( (1.1 , 1.13)  →  2.1  ←  (3.12 + 3.14 , 4.06) )

Wittgensteinin ”pyrkimyksen” alussa ei ole olemassa muuta kuin ”maailmasta” / ”todellisuudesta” ( (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  3.12 + 3.14 , 4.06)  riippumaton ”u – kieli” (4.061) , jossa ”maailma” / ”todellisuus” on määritettävä.  –  ”Todellisuuden kuvien” käsittämiseksi.

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1.12)

”Substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. ( ( (1 , 1.1 , 1.12* , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  2.024* / 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.2211 )

( ”Substanssi on olemassa riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. (2.024 , tämä v. 1971 ensipainoksen suomennos ”.. besteht” / Heikki Nyman on osuvampi. ) )

Se, että Wittgensteinin ”pyrkimyksen” alussa on olemassa ainoastaan ”maailmasta” / ”todellisuudesta” riippumaton ”u – kieli” ( ( (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  2.024 , 4.061 )  e i  tule sattumalta , ilmesty tyhjästä  –  Deux ex Machina  –  vaan johtuu korrespondenssiteoriasta.

F .     ”Totuuden” korrespondenssiteoria

”Kuvateoria” on ! jo totuusteorian pätevyyden ilmaisua. Sen ilmaisua, mitä korrespondenssiteorian ”logiikka” ( (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063) ←  4.061)  edellyttää ”totuutensa tai epätotuutensa” suhteen päteviltä ”lauseilta” ( (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063) ←  4.061 →  (2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 4.25 , 5 , 5.01) ) .

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.21 , 2.221)

”Kuva on tosi tai epätosi sikäli kuin sen merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”. (2.21 , 2.221 , 2.222)

”Saadaksemme selville, onko kuva tosi tai epätosi, meidän on verrattava sitä todellisuuteen”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223)

”Kuvasta itsestään ei selviä, onko se tosi vai epätosi”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224)

”Apriorisesti tosia kuvia ei ole olemassa”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225)

”A priori oikea olisi ajatus, jonka mahdollisuus takaisi sen totuuden”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3 , 3.04)

”Jonkin ajatuksen totuus voitaisiin tietää a priori vain, jos sen totuus olisi todettavissa itse ajatuksesta (ilman vertailukohdetta)”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3 , 3.04 , 3.05)

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3 , 3.04 , 3.05 , 4.01)

”Lauseessa asiaintila sommitellaan ikään kuin kokeeksi. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö” , voimme yksinkertaisesti sanoa : ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan””. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3 , 3.04 , 3.05 , 4.01 , 4.031)

”Kuvateoriassa” Wittgenstein esittää korrespondenssiteorian jo todistusteoreettisessa muodossaan. Hän osoittaa miten, mitä edellyttäen ”sen” , mitä ”lause” esittää yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute ”todellisuuden” kanssa voidaan näyttää toteen, todistaa.  –  Ristiriidattomasti.

”Kuvateorian” lähtökohta on siis korrespondenssiteoria alkuperäisessä ”lausemuodossaan” , siis ! ennen kysymystä ”logiikastaan” , joka johtaa ”kuvateoriaan”.

Termi ”kuva” korvataan termillä ”lause” , ja saadaan alkuperäinen ”muoto” niin, että ”.. lause esittää sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031) , josta sitten väitetään, että ”.. täsmää tai on täsmäämättä .. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 + 2.222) .

(Toinen totuusteorian alkuperäinen ”muoto” saadaan kysymällä pelkästään ”lauseen” yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta  –  vastaavuutta tai vastaamattomuutta  –  ”todellisuuden” kanssa. )

Loogis-filosofinen tutkielma  voidaankin ymmärtää alusta, ensimmäisistä ”pykälistään” , alkaen totuus- ja todistusteoreettisesti.  –  Korrespondenssiteorian ja sen ”logiikan” vaatimusten näkökulmasta.

G .     Korrespondenssiteorian ”logiikka”*

Ne välttämättömät ja riittävät ”ehdot”* , joita korrespondenssiteorian pätevyys, kuten ristiriidattomuus ja ! käyttökelpoisuus, vaatii.

”Riippumattomuus” !

”Riippumattomuus” on korrespondenssiteorian pätevyyden ensimmäinen, välttämätön ehto.

”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme helposti luulla, että tosi ja epätosi ovat yhdenvertaisia merkin ja merkityn asian suhteita. Silloin voisimme esimerkiksi sanoa, että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla jne.”. (4.061)

RISTIRIIDATTOMUUS – E H T O :  ”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme .. sanoa, että ”p” merkitsee  t o d e l l a  tavalla samaa, mitä ”e i – p” merkitsee e p ä todella tavalla jne”. (4.061)

Siten, jos     ”riippumattomuus”   , niin ! ”tosiseikka” on sen ”tosiseikan” ilmaisua, mikä ei ole ”tosiseikka” (tai, toisin sanoin  –  ”tosiseikka” ei ole se ”tosiseikka” , mikä on ”tosiseikka”).

Sitä, että ”riippumattomuus” (4.061)  on korrespondenssiteorian / ”kuvateoria” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 4.031 , 4.06)  ristiriidattomuuden taustalla, Wittgenstein ei julkilausu. ”Pykälän” (4.061) totuus-  ja todistusteoreettista lukutapaa on kuitenkin vaikea välttää, kun sen onnistunut oivaltamaan :

( ”Tosiseikat”  =  ”Vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (3.12 + 3.14 + 4.06) . )

Elleivät ”lauseet” esitä ”sitä ja sitä asiaintilaa” (2.221 , 4.031)  siitä riippumatta, onko ” ”lauseitten ”totuus tai epätotuus””  mahdollinen ” , silloin ! ”totuusarvo” määrittää ”sitä” , mitä ”lause” esittää.

Näin ”tosi tai epätosi”* määrittäisi ”sitä” , minkä esittämiseen ja sitten ”todellisuuden” yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen mahdollisuuteen ! ”itse”* perustuu.

Ajaudutaan kehään ja noidankehään, ja ”.. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063  ←  (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) ) .

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee kieltoa jne.”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.061 , 4.064 ).

”Se” , mitä ”myönnetään” tai ”kielletään” on ”lauseen ”totuus”” , mikä edellyttää ”jo merkityssisältöa” (2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.064) .

Jos ”riippumattomuus” ei ole voimassa, niin ”totuuden” tapaus merkitsee (vain) kehässä kiertämista, kun taas ”epätotuus” merkitsee ! ristiriitaa.

”Riippumattomuuden” merkitys korrespondenssiteorian pätevyydelle käy ilmi, paremmin kuin Wittgensteinin jo todistusteoreettisessa so. ”kuvateoreettisessa” kontekstissa esittämänä, aloittamalla suoraan totuusteoriasta.

Wittgensteinin ”pyrkimystä” Russellin paradoksin ratkaisemiseksi on mahdoton toteuttaa ilman jotakin totuusteoriaa, kuten on yhtälailla mahdoton ilman toista ”substanssiaan” so. soveltamis-alustaansa / käyttöliittymäänsä ”u – kieltä” ( (2.01 , 2.0121 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.064)  ←  2.1  ←  (2.222 , 4.031) ) , ja korrespondenssiteoria on tehtävään sikälikin osuva valinta. että  s e ! v a a t i i .. todistamistaan.

”Logiikkansa” / ”riippumattomuuden”  korollaarina  ristiriidattomuutensa  u u d e l l e e n  todistamista. ”Kuvateorian” (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01)  ristiriidattomuuden todistamista.

Minkä toteen näyttäminen ratkaisee samalla paitsi Russellin paradoksin, niin muistuttaa ja ennakoi (4.0312 , 4.128 , 6.4321) , muutettavat muuttaen, Kurt Gödelin / v. 1931 ja Alain Turingin / v. 1936 tuloksia.

Wittgenstein aloittaa kirjansa korrespondenssiteorian ”logiikan” näkökulmasta johdonmukaisesti. Hän käsittää, määrittää ”todellisuuden” / ”maailman”.

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1)

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus” (1 , 1.1)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1 , 1.1 , 1.12)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13)

”Mikä on niin kuin se on  –  tosiseikka  –  on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2)

”Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikaksi.)”. (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06)

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Muuten ei olisi ymmärrystä, otetta siitä ”minkä ! ”kuvista”” (2.1 , 2.11 , 2.12)  on kysymys. Ei käsitystä siitä, mikä on ! ”s e” , minkä kanssa ”.. tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä ..” (2.141 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 3.12 , 3.14) .

Johdonmukaisesti!  –  Mikä on tämän ”käsittämisen” lähtökohta, ja ! mihin ”se” perustuu ?

”Todellisuuden” / ”maailman” käsittämisen tai määrittämisen, ”kuvateoriaan” johtava, lähtökohta on ensimmäinen korrespondenssiteorian pätevyyttä koskeva kysymys : Mikä on ”kielen” / ”u – kielen” suhde ”todellisuuteen” ?

Ensimmäinen kysymys ei siis koske ”lausetta” tai ”lauseen merkityssisältöä” , ei ”yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta todellisuuden kanssa” , eikä ole suoraan, välittömästi ”todellisuutta” koskeva (ontologinen) kysymyskään.

Miksi kysymys ”kielen” / ”u – kielen” suhteesta ”todellisuuteen” on ensisijainen ?  Vastaus on Russellin paradoksi.

Vaikka kysymys korrespondenssiteorian ristiriidattomuudesta so. ”u – kielen” suhde ”todellisuuteen” onkin itsenäinen, niin sen ongelman ratkaisu käy yhtä jalkaa Russellin paradoksin ratkaisun kanssa.

Maailmassa jälkeen Russellin paradoksin ensimmäinen ”totuutta” koskeva kysymys, olkoot ”totuutta” määrittävä totuusteoria mikä hyvänsä, on kysymys ”ristiriidattomuudesta” , ja on siis tässä ”totuuden” korrespondenssiteorian tapauksessa : M i t e n ”sen” , mitä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  on ristiriidattomasti mahdollista pitää yhtä tai olla yhtäpitämättä ”todellisuuden” kanssa ?

Onko ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” (2.221 , 4.031 , 4.064) ristiriidattomalle yhtäpitävyydelle tai yhtäpitävyyden puutteelle ”todellisuuden” kanssa välttämättömia, ehdottomia ehtoja ?

Ehtoja, jotka koskevat kaikkia mahdollisia ”lauseita” (2.0121) , olkoot ”lause” tai ”se” , mitä ”lause” esittää mikä tahansa (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) .

Se, että vastaus on ”kielen” / ”u – kielen” riippumattomuus ”todellisuudesta” johtuu (yksinkertaisesti) siitä, että ellei ”riippumattomuus” vallitse ( (1.12)  ←  2.024) , n i i n ! ”se” , minkä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  voi olla samalla ( , ja pelkkä mahdollisuus riittää) ! ”s e n ”todellisuuden”*”  ILMAISU , ”minkä”*  kanssa pitää tai ei pidä yhtä.

”Yhtäpitävyyden” / ”lauseen ”totuuden””  tapauksessa kierretään kehässä, kun ”lauseen esittämä” on samalla ! ”se ”todellisuus””  –  ”sen ”todellisuuden””  ilmaisu  –  minkä kanssa pitää yhtä.

JOS  korrespondenssiteoria merkitsee, että ”kieli” / ”u – kieli” on erottamattomasti yhtä ”todellisuuden” kanssa, NIIN mitä virkaa totuusteorialla on, kun kysymystä ”vastaavuudesta tai vastaamattomuudesta ”todellisuuden” kanssa” ei ole (edes mahdollista esittää) !

”Yhtäpitävyyden puutteen” / ”lauseen ”epätotuuden””  tapauksessa päädytään .. n o i d a n kehään, kun ”lause” esittää ! sekä ”sen” , mitä esittää ! e t t ä  ! ! ” ”s e n” ” , minkä kanssa ”se” ei pidä yhtä.

Toisin sanoen, ellei ”riippumattomuus” ole voimassa, niin ”lauseen ”epätotuuden””  tapauksessa ”lause” on .. m y ö s  ” ”l a u s e e n” ” , s i i s ! ”T O I S E N  ”LAUSEEN””  I L M A I S U , JOKA  ”.. ESITTÄÄ  SEN  JA  SEN  ASIAINTILAN” (2.221 , 4.031 , 4.064) , MIKÄ  V A S T A A  ”TODELLISUUTTA”  –  j a ! ”m i t ä ”todellisuutta”” e i  siis  (ensimmäisen) ”lauseen esittämä” (2.221 , 4.031 , 4.064)  vastaa :

–    ”Se”* , mikä  EI  OLE  ”TOTTA”  O N  ””sen””  ilmaisu , mikä on  ”T O T T A” ( , voidakseen* olla ”epätotta” ) .

–     ”negatiivinen tosiseikka” / ”e i – tosi”  o n  ”positiivinen tosiseikka” / ”t o s i” (2.063) .

Muuten , ellei ” ”l a u s e t t a” ” , e i  ole ”mitään” , minkä kanssa ”se” , mitä (ensimmäinen) ”lause” esittää .. E I  pidä yhtä.

Toisin sanoen , JOS ”riippumattomuus” ei ole voimassa, N I I N .. j o k o  jokainen ”lause”* on samalla ! ”itsensä”* ! ! p o i s sulkevan  –  ”itsensä”* kanssa ! !  r i s t i r i i d a s s a  olevan  –  ”t o i s e n ”lauseen”” ilmaisu .. t a i  jokainen ”lause” on ! jokaisen ”t o i s e n ”lauseen””  kanssa  y h t e e n s o p i v a / r i s t i – r i i d a t o n .. kun kerran ei ole ”mitään” , minkä kanssa ”se” , mitä ”lause” esittää .. ei pidä yhtä .. mikä merkitsee, että esimerkiksi lause ”Maapallo on pyöreä” on yhtäpitävä lauseen ”Maapallo on kuutio” kanssa ( , ja näin ”mitä” tahansa voi päätellä ”mista” tahansa).

Korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden lähtökohta, peruslause onkin välttämättä (6.375)  ”kielen” / ”u – kielen” riippumattomuus ”todellisuudesta”. Ja se, mitä ”riippumattomuus” merkitsee, on kääntäen kieltämisensä kanssa (yhtä kuin) :

” ”Samassa  yhteydessä” – ilmaisem a t t o muutta ”todellisuuden” ”  kanssa ” .

”Kieli” / ”u – kieli” on samassa yhteydessä  –  samalla kertaa  –  ilmaisematon ”todellisuuden” kanssa.

Kuitenkin, samalla kun ”riippumattomuus” on korrespondenssiteorian ristiriidattomuudelle ”loogista välttämättömyttä” (6.375) , niin ”se” on totuusteorian käyttökelpoisuudelle ! ”loogista mahdottomuutta” (6.375) .

Se, että ”kieltä” / ”u – kieltä” ei voi ilmaista samassa yhteydessä ”todellisuuden” kanssa, merkitsee näet mahdottomuutta todistaa, näyttää toteen ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , kun kerran ”lausetta” tai ”sitä” , mitä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  ja ”todellisuutta” ei voi verrata toisiinsa, ja osoittaa (vertaamalla) ”yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute”.

”Riippumattomuus” ei estä ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , sitä  että ”se” , mitä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  vastaa tai on vastaamatta ”todellisuutta” ; tekee ! vain korrespondenssiteoriasta käyttökelvottoman .. totuusarvo-loton, ja  .. ristiriidattomuudesta .. uskonasian :

”Lauseen” ”totuutta tai epätotuutta””  ei voi todistaa, vertaamisen ollessa mahdotonta.

”Riippumattomuus” / ” ”samassa  yhteydessä” – ilmaisem a t t o muus ”todellisuuden” ”  kanssa ”  on  Tractatuksen  totuus-  ja todistusteoreettisen tulkinnan peruslause.

Se, että Wittgenstein aloittaa  Loogis-filosofinen tutkielman johdonmukaisesti ”todellisuuden” käsittämisellä (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  perustuu korrespondenssiteorian ”logiikkaan”.

V a i n  käsittämällä ”todellisuus” on mahdollista määritellä, antaa ”merkitys” sille, e t t ä  totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevällä ”lauseella” / ”todellisuuden kuvalla”  –

”Ollakseen kuva tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä kuvattavansa kanssa”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18)

”Kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa, jotta toinen ylipäänsä voisi olla toisen kuva”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18)

Kuvan kuvaamismuoto on se, mikä kuvalla täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta juuri niin kuin se sitä kuvaa  –  oikein tai väärin”. 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21)

”Jotta mikä tahansa muodoltaan täysin mielivaltainen kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta, sillä täytyy olla todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21)

”Todellisuuden kuvalla .. on oltava jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa, jotta se voisi .. kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta” (2.16 + 2.161 + 2.17 + 2.18 , 2.21 , 4.01)

Korrespondenssiteorian ”logiikan” peruslauseesta seuraa vaatimus, että ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden ”todistettavuuden”  suhteen pätevällä ”lauseella” täytyy olla ! ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ / ”.. jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21) , t a i !  ”sen” , mitä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  v e r t a a m i n e n  ”todellisuuteen” , yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen toteen näyttämiseksi ”todellisuuden” kanssa, o n  mahdotonta.

”Lause osoittaa merkityssisältönsä. Lause osoittaa, miten asiat ovat, jos se on tosi. Ja lause sanoo, e t – t ä  asiat ovat juuri siten”. (4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03)

”Lauseen täytyy lyödä todellisuus kiinni vaihtoehtoihin kyllä vai ei. Sen tehdäkseen lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti. Lause on yksityisen asiaintilan kuvaus ..”. (4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03)

”.. Lause ilmaisee meille jonkin asiaintilan, siksi sen on oltava olemuksellisesti yhteydessä tähän asiaintilaan. Yhteys on juuri siinä, että lause on asiaintilan looginen kuva. Väittääkseen jotakin, lauseen täytyy olla kuva”. (4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03)

”Lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  väittäminen, so. sanoa, että ”lause on ”tosi tai epätosi” on korrespondenssiteorian perusteella todistettavasti mahdollista jos ja  v a i n  jos ”lauseella” on  ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ / ”.. jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.031) :

     –     ( ( ”Lauseen ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ”  ↔  ”todellisuuteen” vertaaminen mahdollista. ) )

–     ”Lauseen ”totuus tai epätotuus””  voidaan näyttää toteen, todistaa

Toisin sanoen. jos ”riippumattomuus” on korrespondenssiteorian pätevyyden välttämätön ehto, niin ”kuvateoria” muodostaa riittävän ehdon. Kunhan todistaa ”kuvateorian” ristiriidattomuuden, ja ! ensin sen, ettei ”todellisuuden” käsittäminen kierrä kehässä.

H .     ”Todellisuuden” käsittäminen

Mihin ”todellisuuden” määrittäminen (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063) / ”minkä ! ”kuvat””  perustuu ? Konkreettisesti.

”Totuuden” korrespondenssiteoriaan ( .. itseensä) !  –  ”Yksityisten asiaintilojen vallitseminen” (2 , 2.06) merkitsee, että ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” (2.221 , 4.031)  vastaa ”todellisuutta” , pitää yhtä ”todellisuuden” kanssa (2.222) , kun taas ”yksityisten asiaintilojen vallitsematta oleminen” (2.06) merkitsee, että ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” (2.221 , 4.031)  ei vastaa ”todellisuutta” , ei pidä yhtä ”todellisuuden” kanssa (2.222) .

Miten muutenkaan ”positiiviset ja negatiiviset tosiseikat” (2 , 2.06)  ovat luontevasti tulkittavissa kuin johonkin totuusteoriaan, tällä kertaa Tractatuksessa ”totuuden” korrespondenssiteoriaan, perustuen ”tosien positiivisten lauseiden” ja ”tosien negatiivisten lauseiden” (5.5151)  ilmaisuina.  –  Kuten, että ”on totta, että ”Suomi ei ole kuningaskunta”” .. kun kerran ”on totta, että ”Suomi on tasavalta”” .

Herää kysymys kehäpäätelmästä, jos korrespondenssiteoriaa soveltaa, käyttää sen ! itsensä vaatimaan ”todellisuuden” käsittämiseen?

Kehäpäätelmää ei synny. ”Todellisuushan” käsitetään, määritellään ”todellisuudesta” riippumattomassa ”u – kielessä” , eikä yhtäkään ”lausetta” voi vielä osoittaa, j a  väittää ”lauseen” olevan todistettavasti ”tosi tai epätosi”.

Yhtäkään ”lausetta” ei ole vielä osoitettu korrespondenssiteorian ”logiikan avaruuteen sijoittuvaksi tosiseikaksi” / ”todellisuuden kuvaksi” ( (1.13 , 3.12 , 3.14 , 4.01 , 4.03 , 4.06)  ←  5 , 5.01) .

”L a u s e e n  ’ yhteyttä ”todellisuuteen” ’ ” / ”.. tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta .. oikein tai väärin” ( (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 3.12 , 3.14 , 4.01 , 4.03 , 4.06)  ←  5 , 5.01)  e i  ole vielä osoitettu.

On osoitettava, että : ”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista  j a  vallitsematta olemista”. ( (2.06 , 2.11 , 2.12 , 4.01 , 4.1)  ←  4.25 , 5 , 5.01)

Molempien  –  sekä ”vallitsemisen” että ”vallitsematta olemisen”  –  täytyy olla mahdollinen (2.201)  siitä yksinkertaisesta syystä, että vasta .. kysytään ! ” ”j o k o – t a i” – mahdollisuutta ”  so. ”mahdollisuutta” , että ”se” , mitä ”lause jo” esittää ”pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.221 , 2.222 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) .

Juuri ! tätä  –  sekä ”vallitsemisen” että ”vallitsematta olemisen” mahdollisuuksien ilmaisua  –  tarkoittaa se, mitä ”pykälä” (4.022)  sanoo / ”.. lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti ..”.

Toisin sanoen korrespondenssiteorian pätevyyden analyysin viimeisellä rivillä osoitettava totuusteorian so. ”kuvateorian” (2.06 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)  ristiriidattomuus / (4.0312 , 4.0641 , 4.1272 , 4.128 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321) .

Korrespondenssiteoriaan ja sen ”logiikkaan” perustuva määritelmä ”maailmasta” / ”todellisuudesta” on tautologia. Jos tiedän ”maailman” olevan ”tosien positiivisten lauseiden” ja ”tosien negatiivisten lauseiden” ( (1 , 1.1 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.063  ←  (2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311) )  ←  5.5151)  kokonaisuus, niin en tiedä vielä ”mitään” , tai yhtä vähän kuin jos tiedän, että ”sataa tai ei sada”.

Korrespondenssiteoriaan itseensä perustuvan ”todellisuuden” määritelmän tautologisuus on myös intuitiivisesti kohdallaan. Korrespondenssiteoria on ”(ontologisen) realismin” totuusteoria. Jos ja kun sen pätevyyden analyysi edellyttää ”.. kielessä .. sisältä päin” (Esipuhe, 4.114)  tehtävää ”todellisuuden” käsittämistä, niin ei voi olla niin, että ! samalla* ilmaistaan korrespondenssiteorian perusteella ”todet tai epätodet ”lauseet””  –  siksi, että näin* totuusteoria kumoaa, kumoaisi itsensä .. kehässä kiertämällä.

Se, että ”todellisuus” käsitetään ”u – kielessä” korrespondenssiteoriaa itseään käyttäen merkitsee paitsi itseensä viittaavuutta, totuusteorian määrittäessä itse pätevyytensä edellytyksiä ”u – kielessä” käsitetyn ”todellisuuden” suhteen, niin selittää Wittgensteinin ”maailman substanssi” – oppia.  –  Kolmella tapaa.

Ensinnäkin yksinkertaise(n triviaali)sti niin, että ellei ”u – kieltä” , niin ”.. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.2211) .  –  ”Maailman substanssi” on korrespondenssiteorian itsensä asettama perusta ; myös pätevyytensä analyysille.

Ja toiseksi yhtä yksinkertaisesti niin, että ”todellisuus” on mahdollista käsittää vain ”u – kielessä” (2.024 , 4.061) / ! muuta ei ole. Näin ”yksityisten asiaintilojen” , jotka ”vallitsevat ja ovat vallitsematta” (2 , 2.06)  t ä y t y y  rakentua (4.2211)  ”u – kielessä” muodostettavissa olevien ”lauseiden” ilmaisuina. ”Lauseiden” rakenneosistaan muodostumisesta alkaen.

”Yksityinen asiaintila on olioiden ( asioiden, esineiden) yhteys”. (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013)

”Logiikassa ei ole mitään satunnaista. Jos olio voi esiintyä jossakin yksityisessä asiaintilassa, tämän asiaintilan täytyy olla siinä jo ennakoituna”. (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013)

”Olio on itsenäinen siinä mielessä, että se voi esiintyä kaikissa mahdollisissa asiaintiloissa, mutta tämä itsenäisyyden muoto on tietynlaista yhteenkuuluvuutta, riippuvuutta yksityisen asiaintilan kanssa. (On mahdotonta, että sanat esiintyisivät kahdella eri tavalla, erillisinä ja lauseissa.)”. (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013)

”Jokainen olio on ikään kuin mahdollisten asiaintilojen avaruudessa. Tämän avaruuden voin kuvitella tyhjäksi, mutta en voi kuvitella oliota ilman avaruutta”. (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013)

( Tätä voi ☺ harjoitella .. yrittämällä ”nimen merkitystä” (3.203)  ilman ”lauseyhteyttä” (3.3) . )

Toisin sanoen, Wittgensteinin ”pyrkimyksen” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)  alusta alkaen, so. ”u – kielessä” tehtävästä ”todellisuuden” käsittämisestä lähtien, ”.. koko logiikan avaruuden täytyy jo .. olla .. käsillä” (3.42) .

J a ! etenkin, kolmanneksi  –  s e n , miten ”lause on todellisuuden kuva” (4.01) , so.  m i t e n ”l a u s e e n ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ” s y n t y y , t ä y t y y  sisältyä (6.375)  ! ”l a u s e e s e e n ”ITSEENSÄ” ” .

Korrespondenssiteorian ”logiikasta” (4.061)  seuraa  –  ”u – kielen  ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ”  sisältyy ! ”u – kieleen” (itseensä)  –  että ”.. koko logiikan avaruuden täytyy jo .. olla .. käsillä” ( (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013) ←  3.4 , 3.41 , 3.411 , 3.42) .

”Riippumattomuus” (4.061)  o n  varannut  ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) ! u l k o i s e n  suhteen paikan.

Siksi ! täytyy olla niin, että ”u – kielestä” riippumattoman ”todellisuuden” ilmaisemismahdollisuus sisältyy ! ”u – kieleen” : Sen ilmaisemisen mahdollisuus, että ”lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06 , 3.13 ,  4.1)  sisältyy ”u – kieleen” (itseensä).

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kielessä, että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (4.125 , 4.1251)

I .     ”Kuvateorian” ristiriidattomuus ?

”Oliot sisältävät kaikkien asiantilojen mahdollisuuden”. (2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3)

Se, että ”lauseen ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ”  sisältyy ”lauseet” muodostaviin / ”vain lauseyhteydessään merkitseviin nimiin” (3.14 , 3.3)  on, ellei ainoa vaihtoehto, niin ! looginen sellainen : Ovathan ”lauseet” muodostavien ”nimien” , ”sanojen” merkitykset minkä tahansa ”kielen” perus-tuntomerkki ( , ja siksi ”oliot” hyvä ”sisältymisen” subjekti).

”Kuva esittää asiaintilaa logiikan avaruudessa, yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

”Kuvan esittämä asiaintila” on siis yhtä kuin ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen ja vallitsematta oleminen” (2.06 , 2.11 , 4.01 , 4.1)

”Kuva on todellisuuden malli”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

”Kuvateoria” merkitsee korrespondenssiteoriaan perustuvaa ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) pätevän suhteen mallintamista, simuloimista ”u – kielessä” ; ensin  1.  määrittämällä ”todellisuus” , ja sitten  2. , osoittamalla totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevien ”lauseitten” ehdot.  –  Täydellisesti !

Ja tässä (2.12 , 4.022)  Wittgenstein onnistuukin.  –  Miten?

Miten korrespondenssiteorian perusteella pätevä ”lause”  –  ”todellisuuden kuva”  –  on ”todellisuuden malli” ?

Miten toteutuu se, että ”kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa .. jotta .. kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta ..” (2.161 + 2.18) ?

Miten toteutuu ”(todellisuuden) kuvan” ja ”.. todellisuuden .. yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18) ?  –  Se, mikä tekee ”lauseesta ”todellisuuden kuvan”” (2.1) .

”Kuva kuvaa todellisuutta esittämällä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

Toisin sanoen, ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto ..” (2.18)  toteuttaa ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.201) .

Se, että ”lauseella” on ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto ..” (2.18)  o n ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.201)  ilmaisua, so. ! juuri sen ilmaisua, että ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) , ja siten todistettavasti (olevalla tavalla) ”tosi tai epätosi” (4.25 , 5 , 5.01) .

Tämä ”lauseella” oleva ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto ..” (2.18)  v o i  toteutua  enää vain niin, että . . ! s i s ä l t y y  ”l a u s e e s e en ”ITSEENSÄ” ” :  Korrespondenssiteorian pätevyydelle välttämätön ”riippumattomuus” (4.061) varannut jo ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) ulkoisen suhteen suhteen paikan.

”Kuva esittää mahdollista asiaintilaa logiikan avaruudessa”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

”Kuva  s i s ä l t ä ä  esittämänsä  asiaintilan  m a h d o l l i s u u d e n”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

”Ajatus sisältää siinä ajatellun asiaintilan mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 ,  3.02 , 3.12 , 4.01 , 4.06)

Korrespondenssiteoreettisesti pätevä ”kieli” / ” ’ ”kieli” ’ ”  , siis ”kieli” , jolla  ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ , so. ”.. jotakin yhteistä .. samaa .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18)  s i s ä l t ä ä  ylipäätään kaikki mahdolliset ”todeksi tai epätodeksi” todistettavissa olevat ”lauseet”* (1.13 , 2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4 , 4.06 , 5 , 5.01) , ja ”niiden”*  ilmaisemismahdollisuuden (3.13) .

”Lauseeseen kuuluu kaikki, mikä kuuluu projektioon, mutta ei projisoitu. Siis myös projisoidun mahdollisuus, mutta ei se itse. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä, mutta kylläkin sen ilmaisemismahdollisuus. (”Lauseen sisältö” merkitsee mielekkään lauseen sisältöä.) Lauseeseen sisältyy  sen merkitysssisällön  m u o t o, mutta ei itse sisältöä”. (2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 4.2)

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (2.11 , 2.203 , 3.02)  ←  4.2)

”Lauseeseen”*  e i  voi enää sisältyä ”sen”* itsensä ! ”yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta niiden mahdollisuuksien suhteen” , jotka ! ”.. sisältää  jo .. ” (2.11 , 2.203 , 3.02  ←  (3.13 , 3.333)  →  4.2 , 4.25 , 4.3 , 5.01) , tai ”lauseen” olisi  voitava ! ”sisältyä itseensä” , mitä ”ei voi” (3.332)  –  ilman, että menettää itseään  –  ja ristiriidattomuuttaan.

Tämä (3.332 , 3.333)  merkitsee, että Wittgensteinin ”pyrkimys” e p ä onnistuu :  ” ’ ”K i e l e n” ’ ”  kokonaisuuden rajaaminen / ilmaiseminen ei onnistu  ristiriidattomasti ( (1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.001 , 4.06 , 4.12)  ←  6.44 , 6.45 , 6.522 ) .  –  Tästä  Tractatuksen ”perusajatuksesta” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  aapisen seuraavassa kohdassa / j . .

Syy ! m i k s i  –  ”lauseeseen”*  e i  voi enää sisältyä ”sen”* itsensä ! ”yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta niiden mahdollisuuksien suhteen” , jotka ! ”.. sisältää  jo .. ” (2.11 , 2.203 , 3.02  ←  (3.13 , 3.333)  →  4.2 , 4.25 , 4.3 , 5.01)  –  s a a d a a n  korvaamalla ”pykälässä” (2.203)  termi ”asiaintila” samaa merkitsevällä ”yksityisten asiaintilojen vallitsemisella ja vallitsematta olemisella” (2.11) , ja samalla saadaan (helposti) ensimmäinen versio totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevästä ”lauseesta” :

”Kuva  s i s ä l t ä ä  esittämänsä  yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen  m a h d o l l i s u u d e n”. (2.11 + 2.203 , verbin ”esittää” voi jättää pois. )

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (4.1)  j u u ri  niin, että  –  (2.11 + 2.203)  –  ja se ! miksi on niin kuin ”pykälä” (3.13)  sanoo on (sanomattakin) selvä ( , sillä jos ”projisoitu” so. ”(kuvattava) todellisuus” kuuluisi ”lauseeseen” , niin ”lause” olisisi a priori tosi ja epätosi” / sekä ”tosi” että ”epätosi” ) .

Toinen versio saadaan (helposti) kahdellä askeleella, olettamalla ensin, että ”JA” merkitsee samaa kuin ”SEKÄ – ETTÄ” , ja edelleen ottamalla huomioon (tulkinta) , että ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen” merkitsee ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031)  yhtäpitävyyttä ”todellisuuden” kanssa, kun taas ”yksityisten asiaintilojen vallitsematta oleminen” merkitsee ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031)  yhtäpitävyyden puutetta ”todellisuuden” kanssa (2.222) , ja siten  (2.221 + 2.222 + 4.031)  merkitsee ”lauseen ”totuutta”” ja ”lauseen ”epätotuutta”” .  –  Saadaan lyhyesti :

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet”  s i s ä l t ä vä t  SEKÄ  ”totuutensa”  ETTÄ  ”epätotuutensa” m a h d o l l i s u u d e t.

Kolmas, ja nimenomaan todistusteoreettinen versio korrespondenssiteorian perusteella pätevästä ”lauseesta” saadaan (☺ helposti) yhdistämällä ”pykälät” (2.11 , 2.203 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01) , so. samaa merkitseviltä osiltaan muutettavat muuttaen.

”Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee. Jos elementaarilause on epätosi, vastaava yksityinen asiaintila ei vallitse”. (2.11 , 2.203 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01)

”Pykälä” (4.25 / 5.01)  vahvistaa toisen version totuusteoreettisen (2.221 + 2.222 + 4.031)  tulkinnan. ”U – kielen” ja ”todellisuuden” korrespondenssiteoreettisesti pätevää suhdetta mallinnetaan / simuloidaan ”u – kielessä”  n i i n , e t t ä ! ”lauseiden”  j a  ”lauseiden totuuasrgumenttien” välinen suhde korvaa, edustaa  alkuperäistä ”u – kielen” pätevää suhdetta ”todellisuuteen”.

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa.)”. (2.11 , 2.203 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01)

( ”Elementaarilauseen ”totuus tai epätotuus””  e i  ole enää muuttuja ( .. vielä edelleen .. ad infinitum? .. ) ! omien ”elementaarilauseidensa ”totuusarvojen””*  suhteen / ””niiden””*  ilmaisuna. )

”Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”. (2.11 , 2.203 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01)

” ”Lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus ”  on funktio, so. muuttuja ”totuusargumenttiensa ”totuuden ja epätotuuden””*  suhteen / ! ” ””niiden””*  molempien totuusmahdollisuuksien ”  ilmaisuna (2.11 + 2.203 + 4.1 + 4.25 + 5 + 5.01) .  –  Siten kolmanneksi versioksi saadaan :

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet”  s i s ä l t ä v ä t   SEKÄ  ”totuusargumenttiensa ”totuuden””  ETTÄ  ”totuusargumenttiensa ”epätotuuden””  m a h d o l l i s u u d e t.

”Lauseen käsitän  –  Fregen ja Russellin tavoin  –  siihen  s i s ä l t y v i e n  ilmaisujen funktioksi”. (2.11 , 2.203 , 3.318 ,  4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , painotetun alleviivauksen jatko (4.431) )

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen mahdollisuuksia”. (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen”. (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuden  j a  epätotuuden ehdot”. (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuusehtojensa ilmaisu ..”. (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Lause .. siihen  s i s ä l t y v i e n .. totuusehtojensa ilmaisu” (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

”Lauseen totuusehdot” merkitsevät siis ”lauseen totuusargumenttien totuuden ja epätotuuden mahdollisuuksia” / sekä ”totuusargumenttien totuuden” että ”totuusargumenttien epätotuuden” mahdollisuuksia (4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) , ja näin saadaan korrespondenssiteorian perusteella pätevän ”lauseen” lopullinen versio :

”Lause .. siihen  s i s ä l t y v i e n .. S E K Ä  ”totuusargumenttiensa ”totuuden””  E T T Ä  ”totuusargumenttiensa ”epätotuuden”” m a h d o l l i s u u k s i e n  ilmaisu (3.318 + 4.25 + 4.3 + 4.41 + 4.431 + 5.01) .

Entä korrespondenssiteorian / ”kuvateorian” ristiriidattomuus ?  –  Yhtälö* näyttää mahdottomalta !

Mitä* Wittgensteinin ”pyrkimyksen” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114) osalta onkin.

”Lause ei voi väittää mitään itsestään, koska lausemerkki ei voi sisältyä itseensä. ..”. (3.332 , 3.333 , alleviivauksen jatko (3.333) )

”Funktio ei voi olla oma argumenttinsa, koska funktiomerkki  sisältää  jo argumenttinsa peruskuvan, eikä voi sisältää itseään. ..”. (3.332 , 3.333)

Korrespondenssiteorian perusteella pätevien ”lauseitten” osoittamisen edellyttämä ”yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ..” (4.431)  on mahdoton tehtävä, k o s k a  pätevä ! ”l a u s e .. s i s ä l t ä ä  j o .. totuusargumenttiensa  totuuden  j a  epätotuuden  m a h d o l l i s u u d e t .. eikä voi sisältää itseään” (2.11 , 2.203 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

JOS  voisi, NIIN  ”lause” voisi väittää, ilmaista (ei vain periaatteessa, vaan käytännössä) k a i k k i ”totuusarvojensa ”mahdollisuudet”” / kaikki ”mahdolliset totuusehtojen ryhmät” (4.46) , mikä ei ole ristiriidattomasti mahdollista  –  ainakaan ”tosiseikkojen” ( (1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  4.0312)  kohdalla.

”Mahdollisten totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on tosi kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla: Totuusehdot ovat kontradiktoriset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta taulogiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.46)

Herää myös kysymys ”lauseen” identiteetistä. Onko ”lauseen” sisältämä ”lause” (merkitykseltään) sama ”lause” kuin ”lause” , johon sisältyy?

J .     ”Kuvateorian” ristiriidattomuus !

(Käytän yksinkertaisuuden vuoksi vain toista korrespondenssiteorian perusteella pätevän ”lauseen” versiota. )

Kyllä. Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet” ovat ristiriidattomasti mahdollisia, vaikka ”todellisuuden kuvat” ! s i s ä l t ä v ä t  s e k ä ”totuutensa” e t t ä ”epätotuutensa” mahdollisuudet.

M i t e n ?  –  Kahdella askeleella !  –  Muuttamalla  ENSIN  totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevän ”lauseen” kaavaa :

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet”  s i s ä l t ä v ä t  SEKÄ  ”totuutensa”  ETTÄ  (jonkin)  !  ” ” T O I S E N ”lauseen” ”  t o t u u d e n ”  m a h d o l l i s u u d e t .

N Y T , toiseksi voidaan osoittaa, tai oikeastaan sen kummemmin ! osoittamatta .. näyttäytyy .. ☺ ”.. se ilmenee ..” (4.121 , 6.522) , e t t ä  ”lausetta”  j a  ” t o i s t a ”lausetta” ” / ” ”l a u s e t t a” ” (4.0641)  EI  v o i  I L M A I S T A  ”samassa  yhteydessä” , ”samalla  kertaa”.

” ”Lauseen ”epätotuuden”” (korrespondenssiteoriaan perustuva) mahdollisuus ”  o n  kontingentti, so. ehdollinen  ” t o i s e n ”lauseen” ” * , j a ! ” ” ”t o t u u t e n s a” ” *  mahdollisuuden ”  suhteen.

”Lauseen ”totuutta””  e i  voi  kieltää, ellei voi osoittaa ”toista ”lausetta””* , ja  ” ” ””sen””  totuuden ”  mahdollisuutta ” , joka korvaa, edustaa ensimmäisen  ” ”lauseen ”epätotuuden”” mahdollisuutta ”  :

* E I  olisi ”mitään” , m i t ä  ! (ensimmäisen) ”lauseen esittämä” (2.221 , 4.031) .. E I  VASTAA * .

* N Ä I N *  –  ”lauseen” , korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031)  perustuva, ”e p ä – totuus” e i  ole  mahdollinen  –  ”se” , mikä on ”E P Ä TOTTA”  O N K I N (välttämättä) ! ”T O T T A” , j a ”lauseen” on voitava osoittaa ””toinen ”lause””  totuusmahdollisuuksineen ” ( , muuten ..   totuusteorian  pätevyys    on ylipyyhittävä) .

* TÄMÄ *  on vastaava tilanne kuin jos kieltää, / aapisen G . , korrespondenssiteorian pätevyydelle välttämättömän ”riippumattomuuden”.

Kuitenkin sillä merkitsevällä erolla, että  ! n y t  , ”kielen  ’ yhteyden ”todellisuuteen” ’ ”  v a l l i t e s s a , myös ! ”r i i p p u m a t t o m u u d e n”  OLETETAAN  OLEVAN  VOIMASSA.

Korrespondenssiteorian ”logiikalle” ehdottoman, ensisijaisen ”riippumattomuuden” on oltava voimassa.

Kysymys kuuluukin :  Miten ”riippumattomuus” on voimassa ” ’ ”kielessä” ’ ” ?

M i t e n ”riippumattomuus” on voimassa niiden ”lauseiden” joukossa, jotka  s i s ä l t ä v ä t  S E K Ä ”totuutensa” E T T Ä  (jonkin)  ” ” T O I S E N ”lauseen” ”  t o t u u d e n ”  m a h d o l l i s u u d e t  ?

MITEN  ristiriidalta vältytään n y t, kun ”riippumattomuuden” pakottamana : ”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 ,  5 , 5.01) ?

Miten  ristiriidalta vältytään  k u n  korrespondenssiteorian pätevyys edellyttää ”lauseita” , jotka eivät sovi yhteen / ! joiden ”totuudet” ovat yhteensopimattomia ?  –  Sehän, että ”lauseen epätotuus”” on mahdollinen  jos ja vain jos / ↔  jonkin  ””toisen ”lauseen”” totuus ”  on mahdollinen, merkitsee, e t t ä !  ” ”lauseitten”  j a  ” ”lauseitten” ”  t o t u u d e t ”  OVAT  YHTEENSOPIMATTOMIA ( , ja logiikan tulee olla ! ”totuuden” – säilyttävää) .

”Lause  määrittää  jonkin paikan logiikan avaruudessa. Pelkkä sen rakenneosien olemassaolo, pelkkä mielekkään lauseen olemassaolo, takaa tämän logiikan avaruuden paikan olemassaolon”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641 , painotetun alleviivaus jatkuu (4.0641) )

”Lausemerkki ja loogiset koordinaatit  –  siinä paikka logiikan avaruudessa”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

”Geometrinen ja looginen paikka ovat yhdenmukaisia siinä, että molemmat on jonkin olemassaolon mahdollisuuksia”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisisältöhän myönnetään. Sama koskee kieltoa jne.”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

Wittgenstein käyttää termiä ”merkityssisältö” vaihtelevissa merkityksissä. Tässä / (4.064)  viittaa ”sen ja sen asiaintilan” (2.221 , 4.031)  välttämättömyyteen, että ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on  y l i päänsä mahdollista ”myöntää” tai ”kieltää” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064 / 4.0641) .

(Seuraavaa, ja Tractatuksen  totuus-  ja todistusteoreettiselle / Kurt Gödel ja Alain Turing  tulkinnalle olennaista, ”pykälää” (4.0641)  pohjustaen. )

”Voitaisiin sanoa : Kielto viittaa jo siihen logiikan avaruuden paikkaan, jonka kielletty lause määrittää. Kieltävä lause määrittää  t o i s e n  loogisen  paikan  kuin kielletty lause. Kieltävä lause määrittää tietyn loogisen kielletyn lauseen loogisen paikan  a v u l l a. Se näet määrittää tietyn paikan kielletyn  lauseen  u l k o puolella. Kielletty lause voidaan kieltää uudelleen  –  ja jo tämä osoittaa, että se, mikä kielletään, on jo lause eikä vain lauseen esivaihe”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

”Lause  määrittää .. t o i s e n  loogisen  paikan .. kielletyn  lauseen  u l k o puolella ..” (3.4 + 4.0641) .

”T o i n e n  looginen  paikka”  on yhtä kuin  –  merkitsee samaa kuin  –  s e ! ”t o i n e n ”lause”” , j o n – k a  ! ”totuuden ”m a h d o l l i s u u s” ”  t e k e e  ” ”kielletyn lauseen” e p ä totuuden ”  loogisesti mahdolliseksi.

Ja ”se” , mikä osoittaa ”t o i s e n  loogisen paikan” on ensimmäinen , ” ”kielletty lause”  i t s e ”  s i s ä l – t ä m ä l l ä  ”t o i s e n  loogisen paikan”* , ja samalla  ” ”s e n”*  totuuden ”  mahdollisuuden.  –  (Juuri ☺ ”sisältämistä” tarkoittaa ”.. kielletyn lauseen loogisen paikan avulla ..”. )

M I T E N .. s i i s .. ”riippumattomuus” on voimassa korrespondenssiteorian perusteella pätevien ”lauseiden” joukossa ?  –  Nimenomaan, ja yksinkertaisesti  S I T E N , E T T Ä :

”Lause  määrittää.. t o i s e n  loogisen  paikan .. kielletyn  lauseen  u l k o puolella ..” (3.4 + 4.0641) .

Toisin sanoen ”lauseet”* , jotka voivat olla korrespondenssiteorian perusteella todistettavasti ! ”tosia” , ovat välttämättä lähtökohtaisesti ”toisistaan”* riippumattomia : ”Ne”* tekevät ! riippumattomuudellaan ” ”toistensa” epätotuuden ”  mahdolliseksi !

”Yksityiset asiaintilat ovat toisistaan riippumattomia”. (2.06 , 2.061 , 2.062)

”Toisen yksityisen asiaintilan vallitsemisesta tai vallitsematta olemisesta ei voi päätellä toisen yksityisen asiaintilan vallitsemista tai vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.061 , 2.062)

Toisin sanoen / ”todellisuuden kokonaisuus on maailma” (1 , 1.1 , 2.063) , maailma muodostuu, rakentuu korrespondenssiteorian ”logiikan” (1.13  →  (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06) ) , perusteella pätevien ”lauseiden” ilmaisuna ”toisistaan” riippumattomista ”tosien ”lauseiden””  r y h m i s t ä (4.46) , olkoot lauseet ”tosia positiivisia” tai ”tosia negatiivisia” (5.5151)  :  ”Maailma” on palapeli.

E N T Ä .. M I T E N  ristiriita  v ä l t e t ä ä n (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 ,  5 , 5.01) ?

Wittgensteinin ”perusajatuksella” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) : ”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (2.18 , 4.128) , ja siksi ”.. kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun” (1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321) .

”Lauseet voivat esittää koko todellisuutta, mutta eivät sitä, mikä niillä täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa voidakseen sitä esittää  –  loogista muotoaan. Voidaksemme esittää loogisen muodon, meidän täytyisi voida asettua lauseitten kanssa logiikan ulkopuolelle, so. maailman ulkopuolelle”. (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212)

”Lauseet eivät voi esittää loogista muotoa  –  se heijastuu lauseista. Mikä heijastuu kielestä, sitä kieli ei voi esittää. Mikä ilmaisee itsensä kielessä, sitä me emme voi ilmaista kielen avulla. Lauseet osoittavat todellisuuden loogisen muodon. Lauseet näyttävät sen”. (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212)

”Minkä voi osoittaa, sitä ei voi sanoa”. ( (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212)  ←  7)

J O S  ”loogiset muodot” olisivat ”kaikki” (jollakin) logiikan menetelmällä, algoritmisesti ”.. e t u käteen .. y h d e l l a  kertaa ..” (5.47)  lueteltavissa, N I I N  menetelmän, algoritmin  olisi  oltava  sellainen, joka kokoaa  yhteen, osoittaa ”lauseet” / ”lause – ”ryhmät”” , j o t k a .. p o i s sulkevat .. ”t o i s e n s a” :  Ko. ”algoritmi”  e i  joko käynnisty,  t a i  t u h o a a .. ”itsensä” !

( Eikö algoritmi voisi sitten olla sellainen, että sekä osoittaa kaikki korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet” että kokoaa ”toisensa” poissulkevat ”lause – ”ryhmät”” .  –  Kuitenk i n , m i t e n ! algoritmi voisi luotettavasti koskaan osoittaa  pysähtyvänsä.  –  Eihän mitään korrespondenssiteorian perusteella pätevien ”lauseiden” kokonaisuutta etukäteen ole ( , eikä siten asiaa auta, vaikka algoritmi luettelisi kaikki ”u – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet” .. ennen kuin korrespondenssiteoriaa on sovellettu ”u – kieleen” ) . )

Ei siis tarvitse (edes) puhua ”ristiriidasta” , vaan ”pyrkimys vetää raja ajatusten ilmaisemiselle” osoittamalla ! kertakaikkinen menetelmä* , joka voisi ”.. edustaa tosiseikkojen logiikkaa” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  näyttää ! itse *  mahdottomuutensa.

K .     Wittgensteinin ”mystiikasta” !

”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

”Maailman näkeminen sub specie aeterni on sen näkemistä  –  rajattuna  –  kokonaisuutena. Maailman tunteminen rajatuksi kokonaisuudeksi on mystinen tunne”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

”On todellakin jotakin, mitä ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

Wittgensteinin ”mystiikka” on , ei enempää eikä vähempää kuin ! korrespondenssiteorian ”logiikan” pätevyyden, sen että ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” ( (1.1 , 1.3 , 3.12 , 3.14 , 4.06)  →  6.44) , todistusteoreettista ilmaisua.

Onko tämä paljon vai vähän (Ks. Esipuheen viimeinen kappale) ?  –  Entä ☺ ”mystiikan” .. määrä?

Korrespondenssiteorian ”logiikan” pätevyys, ottaen huomioon ristiriidan ja kolmannen poissuljetun lain,  edellyttää ”t o s i e n ”lauseiden””  olemassaolon, ja juuri tätä (ilman muuta minkä tahansa totuusteorian pätevyyden edellyttämää) ”totuuksien” olemassaoloa ”pykälä” (6.44)  merkitsee.

Paitsi että logiikka edellyttää ”totuuden” säilymistä, niin korrespondenssiteorian perusteella ”lauseen ”epätotuus”” ei ole ristiriidattomasti mahdollinen ilman, että ”lauseen ”epätotuutta””  korvaa / ” ”lauseen ”epätotuuden””  mahdollisuutta ”  edustaa jonkin  ” ”toisen ”lauseen””  totuus ” .

”Mystiikan” viitan lieve alkaa näkyä siinä, että samalla kun ”tosia ”lauseita””*  on oltava olemassa, niin ! korrespondenssiteoria edellyttää, että ””niitä””*  e i  voi, ei ole sallittua ilmaista, sanoa .. ”kielessä” / ”u – kielessä” , jossa ”tosien ”lauseiden””  välttämätön olemassaolo osoitettiin.  –  Muutenhan ! ”totuudet” voitaisiin näyttää toteen jo ”kielessä” , ja mihin silloin ! ! enää ”.. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” / ”.. on verrattava .. todellisuuteen” (2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 4.031)  tarvittaisiin.

Voi sanoa, että logiikka ulottuu metafysiikan puolelle ”u – kielessä” tehtävän korrespondenssiteorian pätevyyden  loogisen analyysin .. ☺ ”durch die logische Analyse der Sprache” .. ilmaisuna.

”Kielessä” , jonka on oltava ”u – kieli” Wittgensteinin ”pyrkimyksen”  vuoksi, mallinnetaan ”kielen” ja ”todellisuuden” (välistä) korrespondenssiteoreettisesti pätevää suhdetta, j a  o s o i t e t a a n , e t t ä .. ”kielen ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ” / ” ’ ”kieli” ’ ” (2.06 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 4.03)  o n  mahdollinen :

N I I N , E T T Ä .. ” ’ ”KIELI” ’ ”  S I S Ä L T Y Y  ”KIELEEN” . (2.014 , 2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 4.1 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

Kuitenkin  –  yhtäkään  ”  ’ ”kielessä” ’ ”  muodostettavissa olevaa ”lausetta” ei voi ilmaista, ! ilman, e t t ä    korrespondenssiteoria     kaatuu, ja siten :

”U – kieleen” sisältyvä  ” ’ ”kieli” ’ ”  on suljettu  –  rajattu  –  kokonaisuus. (6.45)

” ’ ”Kielen” ’ ”  täytyy kuitenkin  –  olkootkin ”u – kieleen” suljettu  –  osoittaa  u l k o puolelleen (4.0641) , so. ! ”u – kieleen” .. johon sisältyy .. säilyttääkseen ristiriidattomuutensa, ja siten :

”T o i n e n  loogisen paikka” (4.0641)  on jokin jo ”u – kielessä” muodostetavissa oleva ! ” ”tosi” – vielä todistamaton – ”lause” ” .

( Olkoot se, onko tämä  –  ”gödeliläinen” / v. 1931  –  tulos ”mystiikkaa” .. katsojan silmässä .. . )

”Ellei vastausta voi ilmaista, kysymystäkään ei voi ilmaista. Arvoitusta ei ole olemassa. Jos jokin kysymys voidaan ylipäänsä asettaa, siihen voidaan myös vastata. (6.5 , 6.51)

”Skeptisismi ei ole kumoamatonta, vaan ilmeisen mieletöntä, kun se pyrkii herättämään epäilyjä siinä, missä mitään ei voi kysyä. Epäilyjä voi näet olla vain siellä, missä on kysymyksiä ; kysymyksiä vain siellä, missä on vastauksia, ja vastauksia vain siellä, missä jotakin voidaan sanoa”. (6.5 , 6.51)

Wittgensteinin ”kysymys” on hänen ”pyrkimyksensä” / ”filosofian päämäärä” (Esipuhe, (4.112 , 4.114) ) .

Ja vastaus  –  ”kuvateorian” (4.01)  kautta  –  hänen ”perusajatuksensa” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) .

Siten ympyrä sulkeutuu. Palataan ”pyrkimyksen” alkuun. Kuitenkin niin, että ! ”skeptisismi ei ole kumoamatonta, vaan .. mieletöntä ..” (6.51) , k u n  kerran voidaan olla varmoja ! ”.. e t t ä .. maailma .. on” (6.44) , kuten ”totuuden” korrespondenssiteoria edellyttää.

Jälkilause  –  täydentäviä huomioita.

Jatkan, kunhan ehdin.

Allaoleva linkki Aapisen lopussa avattavaksi Wittgensteinin ”pyrkimyksen” (lisä)oppaaksi.

Linkki alkupaloihin: