Johdanto

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein. – Alkukielellä saksaksi, ja kaksi englannin kie-listä käännöstä. Myös jokaisen 11 luvun alussa.

Jo ensilukemalla se, että . . ”.. mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa” (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06) pisti silmään. – Gödelin epätäydellisyysteoreemat!

Kesti kuitenkin aikansa, ennen kuin ymmärsin kuvateorian korrespondenssiteoreettisen yhteyden, sen miten kuvateorian taustalla oleva ”tosiseikkojen logiikka” , korrespondenssiteorian logiikan ilmaisuna, johtaa Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312 , 4,128 , 6.4321) totuus- ja todistusteoreettiseen tulkin-taan.

Kuvateoria perustuu siis ”totuuden” korrespondenssiteoriaan. Kuvateorian klassiseen logiikkaan, ajatte-lun lakeihin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Ajattelun_lait) , nojaava analyysi on Wittgensteinin esityksen keskiössä niiltä osin kuin Loogis-filosofinen tutkielma vastaa Wittgensteinin teoksensa esipuheessa, ja pykälissä (4.112, 4.114) , esittämään tavoitteeseen.

Wittgenstein ei kuitenkaan huomannut analyysinsa todistusteoreettista puolta, vaikka ”perusajatuksen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) ollessa niin kuin pitää, tämänkin osion on oltava mukana. Se, mikä häneltä meni ohi, on että korrespondenssiteoria asettaa pätevyytensä todistamista koskevan vaatimuksen, kysymyk-sen. Sen mitä kutsun Tractatuksen totuus- ja todistusteoreettiseksi peruskysymykseksi. – Wittgenstein vastaakin nuoruuden teoksessaan kysymyksiin, joita hän ei aseta (6.5 , 6.51).
————————-

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, et-tä ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään; että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , alleviivaukset minun.)

Kun Wittgensteinin ”perusajatuksen” lukee yhdessä pykälien (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06) kanssa, niin ”pe-rusajatus” sanoo, että mikään ei voi edustaa niiden lauseiden logiikkaa, joiden totuus tai epätotuus on mahdollinen. – Todistettavasti, lauseen totuusargumenttien totuuteen tai epätotuuteen perustuen (4.1 , 4.25 , 5 , 5.01) , mahdollinen.

”Edustamattomuus” merkitsee, että mikään logiikan menetelmä ei voi toteuttaa, luetella (4.128) kaikkia niitä, totuus- ja todistusteoreettisesti, oikein muodostettuja lauseita, joiden totuus tai epätotuus on to-distettavasti mahdollinen.

”Loogiset muodot ovat vailla lukua. ..”. (2.17 , 2.18 , 2.21 , 4.0312 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

Siten, mielestäni, Wittgensteinin ”perusajatus” ennakoi, muutettavat muuttaen, Kurt Gödelin ja Alain Turingin tuloksia vuosilta 1931 ja 1936, siis Gödelin epätäydellisyysteoreemoja, etenkin ensimmäistä, ja Turingin todistusta ns. ratkaisuongelman, so. Entscheidungsproblem, osalta. (Esimerkiksi Tieteen ter-mipankin logiikka-artikkelissa, /https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:logiikka , kiteytetty olen-nainen Gödelin ja Turingin tuloksista.)

Wittgensteinin Tractatuksessa esittämän tavoitteen totuus-  ja todistusteoreettinen, Kurt Gödelin ja Alain Turingin tuloksia (muutettavat muuttaen) ennakoiva, tulkinta on esitykseni ydin.

Wittgensteinin ”perusajatuksen” lähtökohta on Wittgensteinin teokselleen esipuheessa asettama tavoi-te : ”.. kirja pyrkii vetämään rajan ajattelulle tai pikemminkin – ei ajattelulle, vaan ajatusten ilmaisemisel-le. Vetääksemme ajattelulle rajan, meidän olisi näet voitava ajatella tämän rajan molemmat puolet (jo-ten meidän olisi voitava ajatella, mitä ei voida ajatella). Raja voidaan vetää sen tähden vain kielessä, ja mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..” (Tractatuksen esipuhe. Itse teoksessa tavoite esitetty pykälissä 4.112 ja 4.114. Alleviivaukset minun, kuten jatkossakin. Samoin painotukset minun.)

Onko Wittgensteinin tavoite mahdollista toteuttaa? Sitähän Wittgensteinin itse asiassa kysyy. – Ei ole.

Se ”.. että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (2.141 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571) vastaakin kieltävästi pyrkimykseen ”.. rajata ajatukset .. rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri”. (4.112 + 4.114). Tractatuksen tavoitteessa ja ”perus-ajatuksessa” on kyse samasta asiasta. Edellinen kysyy, jälkimmäinen vastaa. Tämä ”samuus” käy ilmi vertaamalla pykäliä (2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06).

”Kuvatkin ovat tosiseikkoja”. (2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06)

Oikeastaan, (suoraan käännettynä) nimenomaan – ”Kuva on tosiseikka” / ”Das Bild ist eine Tatsache”. (2.141)

”Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia”. (2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06 , alleviivaus jatkuu pykälissä 4 ja 4.06.)

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi. – Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06 , alleviivaus jatkuu pykälässä 3.14.)

”Lausemerkissä sen elementit – sanat – suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki on tosiseikka”. (2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06)

”.. Lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka”. (3.12 + 3.14)

Se, että”.. Lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka .. on todellisuuden kuva ..” (1.1 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 + 4,01 , alleviivaus ja painotus minun) perustuu ”totuuden” korres-pondenssiteoriaan, ja sen logiikkaan. Loogis-filosofisen tutkielman ”tosiseikat” ovat viime kädessä ”to-dellisuuden kuvia”. U-kielen ja todellisuuden korrespondenssiteoreettisen suhteen (analyysin) alussa jokainen u-kielen mahdollinen (väite)lause on jo sinänsä ”tosiseikan” mahdollisuus (2.0121 , 4.1 , 5.473 , 5.4731 , 5.4732 , 5.4733). Kuitenkin, ennen kuin mikään lause voi esittää todellisuutta, ”.. yksityisten asi-aintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06 , 4.1 , alleviivaus minun), lauseen on oltava ”to-dellisuuden kuva”, so, omattava yhteys todellisuuteen. Lauseen täytyy esittää ! jo esittämänsä* ”.. val-litsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.201 , 4.03 , 4.031 , 4.0311 , 4.064). – Tässäkin ”solipsismin” mielessä* korrespondenssiteoria(n lähtökohta / ”jotakin” on jo oltava) ontologisen rea-lismin totuusteoriana ”.. yhtyy puhtaaseen realismiin ..” (5.64), sen ohella, ! ettei ”ajatteleva, mieltävä subjekti” (5.631) voi väittää olevansa tämän ”jo esittämänsä”, tai ”näkemänsä”, subjekti ! astumatta it-sensä ! (ajattelemisen, näkemisen) ulkopuolelle.

”Tosiseikkojen logiikassa” on eittämättä kysymys lauseista, niiden lauseiden logiikasta, ”.. jotka .. voivat voivat olla tosia tai epätosia” (2.06 , 2.063 , 3.12 , 3.14 , 4.01 , 4.0312 , 4.06) ; todistettavissa olevalla ta-valla (4.25 , 5 , 5.01), niin kuin korrespondenssiteorian logiikka edellyttää. Jos kuvateorian yhteyttä sen taustalla olevaan totuusteoriaan ei näe, mika tahansa kuvateorian tulkinta jää puolitiehen (ellei ”lähtö-telineisiin”).

”Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet”. (2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06)

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06)

”.. ajatuksia .. ovat .. lauseet .. jotka .. voivat olla tosia tai epätosia”. (3 + 4 + 4.06)

Yhtälailla, eittämättä, Wittgensteinin tavoitteena on rajata vain ”mielekkäät lauseet”, vetää raja kaikkien (ylipäänsä) mahdollisten lauseiden joukossa vain niiden lauseiden ”piirin” ilmaisemiselle, joiden totuus tai epätotuuus on mahdollinen, so. ”ajateltavissa oleva” (2.06 , 3.02 , 4 , 4.06 , 4.1 , 4.112 , 4.114 , 4.25 , 5 , 5.01), tiettyyn totuusteoriaan nojautuen.

Wittgensteinin tavoitteen taustalla on Russellin paradoksi. Vuonna 1901 Bertnard Russell löysi Gottlob Fregen matematiikan ja logiikan perusteiden analyysistä virheen. Sittemmin Russellin paradoksiksi kut-sutun. Tämä vuosikymmen ennen kuin Ludwig Wittgenstein aloitti loogikon ja filosofin uransa Englan-nissa. Cambridgen yliopistossa, Russellin opastuksella.

Kielen ja todellisuuuden suhdetta esittävä kuvateoria on Wittgensteinin tavoitteen toteuttamisen me-netelmä. Se perustuu ”totuuden” korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.01 , 4.03 , 4.031 , 4.06). Korrespondenssiteoria asettaa Wittgensteinin tavoitteen toteuttamisen ehdot. Ehdot (2.1 , 2.11 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 4.431 , 5.01) johtavat Wittgensteinin pyrkimyk-sen epäonnistumiseen (4.0312 , 4.128 , 6.4321). Yritys ”.. rajata ajatukset .. rajata .. sisältä päin .. ajatte-lumahdollisuuksien piiri” (4.112 + 4.114) johtaa ristiriitaan.

Korrespondenssiteorian, so. ”todellisuuden kuvien” (4.06) ristiriidattomuus edellyttää Wittgensteinin ”perusajatusta” (4.0312). Niiden lauseiden kokonaisuutta, jotka voivat olla todistettavasti tosia tai epä-tosia korrespondenssiteorian perusteella, ei voi ”.. etukäteen sanoa .. yhdellä kertaa ..” (5.47) millään logiikan menetelmällä.

Olennaista korrespondenssiteorian mahdottomalta näyttävässä ristiriidattomuuden todistuksessa on se, että vaikka ”.. mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa” (4.0312) , niin samalla käy ilmi tosien lauseiden välttämättömän olemassaolon mahdollisuus. Lauseen epätotuuden, so. lauseen totuuden kieltävän lauseen mahdollisuus edellyttää sen epätotuuden korvaavan toisen, toden lauseen olemas-saoloa (4.0641). Tosi lause esittää ”jotakin” (2.221 , 4.031) todellisuuden kanssa yhtäpitävää, ”sen” min-kä kanssa epätoden lauseen esittämä ”jotakin” (2.221 , 4.031) ei pidä yhtä. – Muuten ei olisi ”mitään” , minkä kanssa epätoden lauseen esittämä ”jotakin” .. e i  pidä yhtä.

”.. Kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kielletyn lauseen loogisen paikan .. ulkopuolella ..”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 3.42 , 4.0641)

Siten ”.. lauseet, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” (4.06) , todistettavissa olevalla tavalla, kuten korrespondenssiteoria vaatii, vertaamalla ”sitä” mitä lause esittää todellisuuteen (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) , tai todistusteoreettisesti osoittamalla lauseen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute lauseen totuusargumenttien molempien totuusmahdollisuuksien suhteen (4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) , edellyttävät toisiaan (3.42) sen ”.. toisen loogisen paikan ..” (4.0641) ilmaisuna, joka totuudellaan tekee ”.. kielletyn lauseen .. ” (4.0641) epätotuuden mahdolliseksi. – (Sanottakoon, että pykälän 4.2 ! oikea käännös kannattaa katsoa alkukielisestä, so. saksa, tekstistä. Mahdolliseen Tracta-tuksen 100 v. uusintapainokseen korjaus, ainakin alaviitteen muodossa.)

Se, että korrespondenssiteorian perusteella totuutensa tai epätotuutensa mahdollisuuden suhteen to-distettavasti pätevät lauseet edellyttävät toisiaan merkitsee, että lauseet sisältävät toistensa totuusar-gumenttien sekä totuuden että epätotuuden mahdollisuudet (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.18 ,  2.201 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 3.42 , 4.0641 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01). Lauseen totuuden tai epätotuuden mahdollisuus edellyttää lauseeseen sisältyvää molempien totuusarvojen, sekä totuuden että epätotuuden, mahdollisuutta.

”.. Lause on .. siihen sisältyvien .. totuusehtojensa ilmaisu”. (3.318 + 4.431)

Se, että ”lauseen totuusehdot” merkitsevät, ovat yhtä kuin, lauseen totuusargumenttien sekä totuuden että epätotuuden mahdollisuuksia käy ilmi kun vertailevasti lukee pykäliä (2.201 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01).

Ilmiselvältä näyttävä ristiriita, että lauseet voivat olla todistettavasti tosia tai epätosia vain sisältämällä totuusargumenttiensa totuuden ja epätotuuden mahdollisuudet, siis ”sekä-että” – mahdollisuudet, on mahdollista välttää. – Samalla kun lauseitten totuusargumenttien totuuden mahdollisuudet osoittavat toisten lauseitten, so. toistensa, totuusargumenttien epätotuuden mahdollisuudet tämä ”osoittaminen”, se että lauseet sisältävät totuusargumenttiensa sekä totuuden että epätotuuden mahdollisuudet, pois-sulkee toistensa totuusmahdollisuudet korvaavien lauseiden sanomisen, ilmaisemisen mahdollisuuden ”.. etukäteen .. yhdellä kertaa ..” (5.47) millään logiikan menetelmällä.

”Lause ei voi väittää mitään itsestään, koska lausemerkki .. sisältää jo argumenttinsa peruskuvan, eikä voi sisältää itseään ..”. (2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.12 , 3.14 , 3.332 + 3.333 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

Jos lause voisi sisältää itsensä, sisältyä itseensä, niin lause – sikäli kuin ”sisältävä ja sisältyvä lause” yli-päätään olisi ! sama lause ”.. ulommalla funktiolla F ja sisemmällä funktiolla F täytyy olla eri merkitys ..” (3.332 , 3.333) – voisi väittää todistettavasti itsestään ! kaikki mahdolliset totuusarvonsa vertaamalla itseään jo sisältämiinsä kaikkiin totuusargumenttiensa sekä totuuden että epätotuuden mahdollisuuk-siin. – Kaikki mahdolliset totuusarvot, myös ristiriitaiset, olisi mahdollista sanoa.

”.. Lauseeseen sisältyy .. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto .. jotta se voisi kuvata todellisuutta juuri niin kuin se sitä kuvaa  –  oikein tai väärin”. (2.17 + 2.18 + 2.21 + 3.13)

”Todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto” ja ”argumentin peruskuva” merkitsevät samaa, viime kädessä lauseen totuusargumenttien sekä totuuden että epätotuuden mahdollisuutta.

”Minkä voi osoittaa .. todellisuuden loogisen muodon .. sitä ei voi sanoa”. (4.121 + 4.1212)

Toisin sanoen kun, muutettavat vastaaviinsa muuttaen, oikein muodostetuilla lauseilla oleva ”.. todelli-suuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto ..” (2.17 + 2.18 + 4.121 + 4.1212 , allevii-vaus minun) merkitsee lauseitten todistettavissa olevaa totuuden tai epätotuuden mandollisuutta, niin niiden lauseitten kokonaisuutta, joiden totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen ”.. ei voi sa-noa” (4.1212).

Se, mitä Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312) sanoo onkin, että toisiaan totuusmahdollisuuksiensa suhteen edellyttäviä lauseita ei voi sanoa, ilmaista. Lauseet toteuttaisivat toistensa vastakkaiset, risti-riidassa olevat, totuusarvot. Lauseen ”L” epätotuudesta voitaisiin päätellä, johtaa toisen lauseen ””L”” totuus, ja kääntäen jälkimmäisen totuudesta edellisen lauseen ”L” epätotuus.

Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) voi ilmaista, ehkä parhaiten, vain tosien (po-sitiivisten) lauseiden kokonaisuuden suhteen. Tätä ”kokonaisuutta” ei voi ilmaista ; siihen kuuluu toi-sensa poissulkevia lauseita, so. lauseita, joidet totuudet, totuuden mahdollisuudet, eivät ole yhteen-sopivia.

– – –

Tiestä, askelmista ”todellisuuden kuvien” (4.06) ei-johdettavuuteen (uusittavissa) artikkeleissa. Johdan-non jälkeen jatkuu siis artikkeleissa. Ei sivupalkin muissa ”jutuissa”, joita myös uudelleen, selventäen ja lyhentäen, kirjoitan. Linkki seuraavaan artikkeliin (kunkin artikkelin aivan) alareunassa, oikealla puolella. Kokonaisuus – johdanto + artikkelit – löytyy sivupalkin ensimmäisestä ”jutusta”, kunhan saan valmiiksi.

Lyhyesti Loogis-filosofisen tutkielman lukutavastani. Se on pykäliä ”vertaileva”, miten ! muutenkaan, esipuhe mukaan lukien, kuin myös ”kirjaimellinen” Kysymys on siitä, että annan Loogis-filosofisen tut-kielman selittää Itseään. Vertaan samoja ”käsitteitä” / ”termejä” sisältäviä ”lauseita ”toisiinsa””. Ja jos ”pykäliä” on mahdollista niin sanoakseni ”ketjuttaa”, parhaimmillaan tuloksena on tulkinnalle alttiita ”yhdistelmiä”. Esimerkiksi vertamalla lauseita (2.021)  ja  (3.203) ”olion” määritelmäksi tulee ”nimen merkitys”. – Monimutkaisempana esimerkkinä, jääkööt tässä avaamatta, olkoot pykälän 2.203 ver-taaminen (kirjaimellisesti) pykäliin (2.06 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 4.1 , 4.25 , 5.01).

Ota yhteyttä  –  Mika Olsson, joko wittgensteinintikkaat@gmail.com , tai olssonmika@gmail.com

Alla olevaa linkkiä voi toki napauttaa. Ei kuitenkaan mitenkään välttämätöntä. Turhan monimutkaista teksiä, enimmäiset 15 sivua / Wittgenstein tutkielma II.

Linkki alkupaloihin: