Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

merkitsee Wittgensteinin ”maailman substanssi”-opin (1.13 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.06 , 4.2 , 4.22 , 4.23 , 4.25 , 5 , 5.01) näkökulmasta (ja hieman ”substanssin” käsitteenkin)?

”Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta” (2.021)

Mitä Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321), ”todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus / kor-respondenssiteorian ristiriidattomuus I ja II –

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät kontingentit – lause ei voi olla epätosi*, so. lauseen totuu-den kieltäminen ei ole mahdollista, ellei jonkin toisen lauseen (2.222 , 4.01 , 4.031 , 4.0311 , 4.06 , 4.064 , 4.0641) totuus tee sitä* mahdolliseksi – lauseet poissulkevat toistensa ilmaisemisen.

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät kontingentit lauseet, lauseitten sekä ”totuuden”* että ”epä-totuuden”* on oltava mahdollisia, eivät voi väittää yhtäpitävyyttään ”totuusargumenttiensa” molempi-en* ”totuusmahdollisuuksien” suhteen, koska lauseet sisältävät jo ”totuusargumenttiensa” molemmat* ”totuusmahdollisuudet”, eivätkä lauseet voi enää sisältyä itseensä väittääkseen, so. luetellakseen risti-riidattomasti ”totuutensa” ja ”epätotuutensa” ! kaikki mahdollisuudet, mahdolliset tapaukset (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) – vertaamalla itseään sisältämiinsä ”totuusargumenttiensa” molempiin* ”totuusmahdollisuuksiin”.

merkitsee ”olioiden” (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.22 , 4.23 , 4.25 , 5 , 5.01) näkökulmasta ?

”Olioita voin vain nimittää. Merkit edustavat niitä. Voin ainoastaan puhua niistä, en voi ilmaista niitä. Lause voi sanoa vain, miten olio on, ei mitä se on”. (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5.55 , 5.5571 , alleviivaus mi-nun.)

”.. On mieletöntä puhua kaikkien olioiden lukumäärästä. ..”. (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5.55 , 5.5571)

”Loogiset muodot ovat vailla lukua. Siksi logiikassa ei ole etuoikeutettuja lukuja ja siksi ei ole mitään oi-keutettua filosofista monismia tai dualismia jne.”. (3.221 , 4.1272 , 4,128 , 5.55 , 5.5571)

”Nyt meidän vastattava a priori kysymykseen kaikista mahdollisista elementaarilauseiden muodoista. Elementaarilauseet muodostuvat nimistä. Koska emme kuitenkaan voi ilmoittaa erimerkityksisten ni-mien lukumäärää, emme myöskään voi ilmoittaa elementaarilauseiden rakennetta”. (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , alleviivaus ja kursiivi minun. Jatkuvat pykälässä 5.5571.)

”Ellen voi ilmoittaa a priori, mitä elementaarilauseita on olemassa, silloin ilmoittamishaluni täytyy joh-taa ilmeiseen mielettömyyteen”. (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571)

”.. Koska emme .. voi ilmoittaa .. mitä elementaarilauseita on olemassa ..” (5 , 5.01 , 5.55 + 5.5571), niin on mahdotonta ”.. rajata ajatukset .. rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” (Esipuhe, (2.06 , 2.1 , 2.12 , 3 , 4 , 4.06 , 4.112 + 4.114)). Wittgensteinin pyrkimys ilmaista, luetella a priori, ”.. e t u käteen .. yhdellä kertaa ..” (5.47 , alleviivaus ja vä l i lyönnit minun.), niiden lauseiden kokonaisuus, joiden totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen epäonnistuu. Siten, ”.. mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (1.1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 2.21 , 2.222 , 2.223 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 5 , 5.01 , 6.4321 , 7 , alleviivaus ja painotus minun.)

MIten tähän, logiikan totuus- ja todistusteoreettisen, ”maailman substanssin” (1.13 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06) ilmaisemattomuuteen (3.221 , 4.1271 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571) päädytään?

(”Ilmaisemattomuus” on minkä tahansa ”maailman” substanssiksi, so. ”maailman” olemassaololle vält-tämättömän, nimetyn yksi neljästä käsitteellisestä ominaisuudesta. Muita ovat substanssin ”aina läsnä”- tai ”aina käsillä”-oleminen, ”kieltämättömyys” ja ”myöntämättömyys” (synonyymi ”ilmaisemattomuu-delle”), ja ”riippumattomuus”, siis riippumattomuus siitä ”maailmasta”, minkä substanssin muodostaa (kehässä kiertämisen välttämiseksi).)

”Lauseissa käytetyt yksinkertaiset merkit ovat nimiä”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23)

”Nimi merkitsee oliota. Olio on nimen merkitys. (”A” on sama merkki kuin ”A”.)”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23)

Se, että (kysymys) ”maailman substanssi(sta) palautuu kieleen, siis u-kieleen, aakkosineen, sanoineen, nimineen ja lauseineen, johtuu yksinkertaisesti Wittgensteinin kirjalleen esipuheessa ja pykälissä (4.112 , 4.114) asettamasta tavoitteesta. Unohtamatta tavoitteen saavuttamisen totuusteoreettisen menetelmän, korrespondenssiteorian, logiikkaa (2.024* , 4.061) ; sitä, että ”todellisuus” (2 , 2.06 , 2.063) on ensin kä-sitettävä, määritettävä ”todellisuudesta” riippumattomassa* – siten* ”maailman substanssin” muodos-tavassa – u-kielessä (1.1 , 1.11 , 1.12 , 2.024 , 2.06 , 4.061), ja sitten toiseksi pyrittävä u-kielessä ”.. sisältä päin rajaamaan ajattelumahdollisuuksien piiri” (2.06 , 3 , 4 , 4.06 , 4.112 , 4.114) ! juuri u-kielessä määri-tetyn ”todellisuuden” suhteen. ”Maailman” toisen ”substanssin”, u-kielen ohella, korrespondenssiteo-rian logiikan asettaessa askelmerkit.

(”Substanssin” käsitteelliset ominaisuudet koskevat siis myös korrespondenssiteoriaa. Esimerkiksi kor-respondenssiteorian pätevyyttä ei voi suoraan ”myöntää”, ilmaista. Sehän merkitsisi (ontologisen) rea-lismin edellyttämän ”todellisuuden” olemassaolon ilmaisemista, todistamista ! u-kielessä ; ja ! johtaisi ristiriitaan (ks. korrespondenssiteorian ristiriidattomuus II). – Kuitenkin, Wittgenstein osoittaa epäsuo-raan korrespondenssiteorian pätevyyden (ks. seuraava luku 11).)

”Vaatimus, että yksinkertaiset merkit ovat mahdollisia, on vaatimus merkityssisällön yksiselitteisyydes-tä”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23)

”Vaatimus .. merkityssisällön yksiselitteisyydesta” (3.23) koskee lauseen totuus- ja todistusteoreettista, lauseen ”todellisuuden kuvana” olemisen, ”merkityssisältöä” (4.2) ; ei enää sitä minkä, ”.. sen ja sen .. yk-sityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311), mikä tahansa ”u-kielen”, vasta (vain) kieliopillisesti oikein muodos-tettu, lause – ”.. lauseen esivaihe” (4.0031 , 4.0641) – esittää vielä todellisuudesta riippumatta, ilman to-distettavissa olevia totuusarvoja. – Mikä sitten erottaa vain kieliopillisesti oikein muodostetun lauseen ”merkityssisällön” totuus- ja todistusteoreettisesti oikein muodostetun lauseen ”merkityssisällöstä”? Se, että todistettavissa olevat (kontingentit) lauseet edellyttävät toisiaan, jotta niiden totuusarvot, ”tosi” ja ”epätosi”, olisivat ! ristiriidattomasti mahdollisia (3.42 , 4.125). – Kieliopillisesti oikein muodostettu lause, so. ei (vielä) ”todellisuuden kuva”, voi olla korrespondenssiteoreettisesti tosi tai epätosi ; kuitenkin aino-astaan uskonvaraisesti / Deus ex machina, ristiriidattomuudenkin jäädessä avoimeksi (kysymykseksi?). Vain kieliopillisesti oikein muodostetun lauseen todistusteoreettista yhteyttä toisiin lauseisiin (4.0641) ei ole osoitettu.

”Vain lauseilla on merkityssisältö. Vain lauseyhteydessä nimillä on merkitys”. (2.021 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23)

”Jokaista lauseen merkityssisältöä luonnehtivaa lauseen osaa kutsun ilmaisuksi (symboliksi). (Lause it-sekin on ilmaisu.) Ilmaisua on kaikki lauseen merkityssisällölle ominainen, mikä voi olla yhteistä useille lauseille. Ilmaisu luonnehtii erään muodon ja erään sisällön ykseyden”. (2.021 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23 , alleviivaus, kursiivi ja painotus minun. Alleviivaus ja painotus jatkuu pykälässä 3.311.)

”Ilmaisu edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä. Se on erään lausejoukon yhteinen, luonnehtiva tuntomerkki”. (2.021 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23)

”.. Ilmaisu .. edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” (3.31 + 3.311) !

”Lauseen käsitän – Fregen ja Russellin tavoin – siihen sisältyvien ilmaisujen funktioksi”. (2.021 , 2.06 , 2.063 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , allevii-vaus ja painotus minun.)

On syytä palauttaa mieleen se ! / ”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.203) , mitä u-kielen lauseiden yhteys todellisuuteen, lauseen ”todellisuuden kuvana”-oleminen, merkitsee ja edel-lyttää.

Lauseen totuuden tai epätotuuden ”todistettavuudelle” on välttämätöntä, että lauseella on yhteys to-dellisuuteen, ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden .. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen .. kanssa ..” (2.06 , 2.16 + 2.17 + 2.18 , 2.201) ; tai ”sen”, mitä lause esittää (2.221 , 4.031 , 4.0311) todellisuuteen vertaaminen (2.222 , 2.223) on mahdotonta. Tämä lauseelta vaadittava ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.06 , 2.18) voi toteutua ! vain sisältymällä lauseeseen, u-kielessä muodostettavissa oleviin lauseisiin, ! itseensä (3.13). – Muuta paikkaa ei ole.

Korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden edellyttämä riippumattomuus, u-kielen ja todellisuuden välillä, on varannut u-kielen ja todellisuuden (välisen) suhteen ulkoisen paikan. Ainoa mahdollinen ”si-sältymisen” subjekti on todellisuudesta riippumaton u-kieli itse. Wittgensteinin mukaan ”sisältymisen” subjekteja u-kielessä ovat ”vain lauseyhteydessään merkitsevät nimet” (2.014 , 2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23), mikä on loogista. Onhan ”.. nimen merkitys” (2.021 , 3.203 , al-leviivaus minun.) jotakin mille tahansa kiele(ksi kutsutu)lle välttämätönta ominaista. ”Olio” (3.203) on ! aina läsnä missä tahansa kielessä, minkä tahansa kielen kaikissa mahdollisissa lauseissa. Olkoot nimi, sana tai lause mikä tahansa merkki, missä tahansa kielessä, aina herää kysymys ”merkityksestä”.

Koska todellisuudesta riippumattomassa* u-kielessä on (ollut) mahdollista* käsittää, määrittää myös ”todellisuus”, osoittamatta* vielä yhtäkään korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevää lausetta, niin u-kielen ja todellisuuden (välisen) suhteen totuus- ja todistusteoreettinen ana-lyysi tapahtuu kokonaan u-kiele s s ä ! itsessään (u-kielessä määritetyn ”todellisuuden” suhteen).

(”Todellisuuden” käsittäminen on välttämätöntä, tai muuten kuvateoria olisi teoria ”ei (vielä) minkään-kuvista”.)

Mitä se, että totuus- ja todistusteoreettisesti pätevällä lauseella ”.. täytyy olla todellisuuden kanssa yh-teinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18 , alleviivaus minun.) – joka välttämättä sisältyy lauseeseen itseensä (3.13) – merkitsee?

Mikä on ”todellisuuden kuvan” määritelmä? – U-kielessä käsitetyn ”todellisuuden” kautta ilmaistuna.

Lause on korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevä, ”.. kuvaa todellisuutta .. yk-sityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06 , 2.201), jos ja vain jos ”.. s i s ä l t ä ä .. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.014* , 2.06 , 2.1 , 2.11* , 2.12 , 2.201 , 2.202* , 2.203 , 3.02* , 4.01 ,4.06 , 4.1 ; * : t / pykälien termi ”asiaintila”.). Korrespon-denssiteorian perusteella pätevä lause edellyttää, että lause sisältää ! KAIKKI ! m a h d o l l i s u u d e t , e t t ä lauseen ”.. merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311). – Kaikkien lauseen totuuden ja epätotuuden mahdollisuuksien, lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.221 , 4.031 + 4.0311) yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen mahdollisuuk-sien todellisuuden kanssa, täytyy olla läsnä, käsillä (2.06 , 2.201 , 3.42 , 4.2) ; sisälty(mäll)ä lauseeseen itseensä.

Se, että ”.. Lauseeseen sisältyy sen merkityssisällön muoto, mutta ei itse sisältöä” (3.13) merkitsee lau-seen sisältämiä kaikkia mahdollisuuksia sen ”.. suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat val-litsematta” (2.06 , 2.201 , 4.2). – Koska tämä ”.. lauseen .. merkityssisällön muoto .. todellisuuden kans-sa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto .. rakentuu juuri olioista” (2.021 , 2.022 , 2.023 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 3.13 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23), niin ne mahdollisuudet ”.. että yksityi-set asiaintilat .. ovat vallitsematta” (2.06 , 2.201 , 4.2 , alleviivaus ja kursiivi minun.) edellyttävät ! joi-denkin toisten . . ! tosien lauseiden – joissa lähtökohtana olleen lauseen nimet voivat myös esiintyä, ja merkitä – m a h d o l l i s u u t t a (4.064 , 4.0641). – Muuten ne mahdollisuudet ”.. että yksityiset asi-aintilat .. ovat vallitsematta” (2.06 , 2.201 , 4.2), lauseen ”epätotuus” (2.222 , 4.031 , 4.0311), johtaa (jos ei) ristiriitaan (niin muuten mahdottomaan maailmaan). Kuvateoria (3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.23 , 5 , 5.01) ”.. kertoo olioiden välisistä riippuvuussuhteista. ..” (https://fi.wikipedia.org/wiki/Funktio).

Oletetaan, ettei näin ole. Etteivät (korrepondenssiteorian perusteella pätevät) kontingentit lauseet, nii-den totuusarvojen mahdollisuudet, edellytä toisiaan. Oletetaan, että (kaikki) kontingentit lauseet, sekä lauseen ”totuuden” että ”epätotuuden” on oltava mahdollinen, ovat ! riippumattomia toisistaan, vailla lauseyhteyttä toisiinsa. Silloin a. lauseiden täytyy (voida) olla sekä ”tosia” että ”epätosia”, mika on risti-riidan lain voimassa ollessa mahdotonta, so. lauseet kumoavat tois(t)ensa (olemassalon). Tai sitten b. aina kun lause on, sattuu olemaan, ”tosi”, sen (totuuden kieltävä) ”epätosi” muoto katoaa, ja kääntäen aina kun lause on, sattuu olemaan, ”epätosi”, sen (epätotuuden kieltävä) ”tosi” muoto katoaa. – Vaikka b. onkin (periaatteessa) mahdollinen, niin entä sen ! mahdollistama ”maailma”. – Se (maailma) olisi hy-vin, etten sanoisi ! mahdottoman, yksinkertainen ; ja koostuisi toisistaan riippumattomista, joko asiain-tila ”a” on tai asiaintila ”ei-a” on, pikkuruisista ”maailmoista”. – (Sivumennen sanottuna, edellä sanottu on tapa esittää korrespondenssiteorian logiikan analyysin alussa oleva u-kielen ja todellisuuden (väli-nen) riippumattomuus, ja riippumattomuden ongelma, u-kielessä (sisältä päin) olettamalla, että kaikki u-kielessä muodostettavissa olevat lauseet ovat riippumattomia toisistaan ; eli u-kielen ja todellisuu-den (välinen) yhteys tulee olemaan lauseitten, ja lauseet muodostavien nimien, sanojen, (välistä) yh-teyttä / (riippuvuus-)suhdetta toisiinsa : ”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kielessä, että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (4.125).)

#”Lauseen” totuus- ja todistusteoreettisesti pätevä ”merkityssisältö” edellyttää siis lauseen kaikkia ”to-tuuden ja epätotuuden” mahdollisuuksia, so. lauseen ! ””epätotuuden” mahdollisuuksien” tapauksessa joidenkin ! toisten lauseiden – joissa lähtökohtana olleen lauseen muodostavat nimet voivat uudelleen esiintyä (4.027 , 4.03 , 4.064 , 4.0641) – ”totuuden” välttämättömän mahdollisuuden i l m a i s u n a #.

Juuri # t ä t ä # se, että –

”Oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014 , 2.0141 . 2.022 , 2.023 , 2.18 , 3.13)

se, että –

”Olion esiintymismahdollisuus yksityisissä asiaintiloissa on olion muoto”. (2.014 , 2.0141 , 2.022 , 2.023 , 2.18 , 3.13)

ja se, että –

”.. Ilmaisu .. edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” (2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.022 , 2.023 , 2.18 , 3,13 , 3.3 , 3.31 + 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

(ymmärtääkseni) merkitsee. Se, että ”.. Ilmaisua on kaikki lauseen merkityssisällölle ominainen ..” (3.31) merkitsee ”ilmaisun” olevan kaikkien niiden – lauseeseen itseensä sisältyvien – lauseen ”totuuden” ja ”epätotuuden” mahdollisuuksien, lauseen totuusargumenttien ”totuuden” ja ”epätotuuden” mahdolli-suuksien ilmaisua, joiden suhteen lauseen yhtäpitävyyttä ja yhtäpitävyyden puutetta kysytään, vaadi-taan, ! että lauseen on mahdollista esittää, ”.. että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta” (2.06 , 2.1 , 2.18 , 2.201 , 2.203 , 3.13 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01).

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (4.2 , alleviivaus minun.)

Toisin sanoen ”ne mahdollisuudet”, joiden ”.. suhteen .. yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitse-matta”(4.2), ovat juuri lauseeseen sisältyviä totuusargumenttiensa ”totuuden” ja ”epätotuuden” mah-dollisuuksia, so. lauseen totuusargumenttien ”epätotuuden” kohdalla jonkin toisen lauseen totuusar-gumenttien ! ”totuuden” mahdollisuuksia.

Korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevä –

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu .. lauseeseen .. sisältyvien .. elementaa-rilauseiden .. lauseiden totuusargumenttien.. totuusmahdollisuuksien suhteen”. (3.13 + 3.318 + 4.4 + 5.01 , alleviivaus ja painotukset minun.)

Se, että *”epätosien” lauseiden* ja *niiden* mahdollisuutta edustavien ”tosien” toisten lauseiden ilmai-seminen ei ole ristiriidattomasti mahdollista, merkitsee että ”.. emme .. voi ilmoittaa erimerkityksisten nimien lukumäärää ..” (4.23 , 5 , 5.01 , 5.55). ”Todet” toiset lauseet(han), niiden totuusargumentit, muo-dostuvat nimistä, jotka ovat ”.. olemuksellisesti yhteydessä .. asiaintilaan ..” (4.03 , 4.031 , 4.0311), jonka ”epätosi” lause esittää. Kaikkia niitä lauseita, lauseyhteyksiä, joissa nimet merkitsevät niin, että edusta-vat, korvaavat toistensa ”totuuden” ja ”epätotuuden” mahdollisuuksia ei ole ristiriidattomasti mahdol-lista sanoa, ilmaista.

Korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevien lauseiden ”ilmaisemattomuus”, siis Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312), käy ilmi seuraavista pykälistä.

”Nimet esiintyvät lauseissa vain elementaarilauseiden yhteydessä”. (4.2 , 4.22 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Toisin sanoen ”.. Vain .. elementaarilauseiden yhteydessä .. nimillä on merkitys” (3.3 + 4.23) ; yksinker-taisesti ja yksiselitteisesti (3.202 , 3.23 , 4.2). – Merkitys, joka on ”.. lauseen merkityssisältöä luonnehti-vaa ..” (3.13 , 3.3 , 3.31. 3.311 , 3.318 , 4.2).

Mitä ”nimet” merkitsevät ? – Siis ! ”.. nimen merkitys .. vain elementaarilauseiden yhteydessä” (3.203 + 4.23, alleviivaus minun.), yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti.

”Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee. Jos elementaarilause on epätosi, vastaava yksityinen asiaintila ei vallitse”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja val-litsematta olemisen mahdollisuuksia”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4,431 , 5 , 5.01 , alleviivaus mi-nun.)

”Nimet” merkitsevät – ”.. elementaarilauseiden totuuden ja epätotuuden mahdollisuuksia” (2.06 , 2.201 , 4.01 , 4,1 , 4.25 + 4.3 , alleviivaus ja painotus minun). ”Nimet” merkitsevät, esittävät ”.. elementaarilausei-den yhteydessä .. lauseiden totuuden ja epätotuuden ehdot” (4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 5 , 5.01).

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuden ja epätotuuden ehdot”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elemententaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuusehtojensa ilmaisu. ..”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa)”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 5 , 5.01)

Pykälän 5 suluissa oleva sanoo, että ”elementaarilauseella” ei enää, yksiselitteisyytensä takia, ”.. voi olla rakennetta” (2.021), omaa rakennetta: omia, ”elementaarilauseita totuusmahdollisuuksineen” mahdolli-sesti ! loputtomiin merkitseviä, (yksinkertaisia) ”nimiään”.

”Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 5 , 5.01)

Se, että ”.. emme .. voi ilmoittaa erimerkityksisten nimien lukumäärää ..” ja siten edelleen, että ”.. emme .. voi ilmoittaa a priori, mitä elementaarilauseita on olemassa ..” (5 , 5.01 , 5.55 , 5.55 + 5.5571) – johta-en Wittgensteinin ”perusajatukseen” (4.0312) – seuraa siitä, että ”vain elementaarilauseiden yhteydessä esiintyvät nimet” (3.202 , 3,203 , 3.23 , 3.3 , 4.23) merkitsevät ”.. lauseiden totuuden ja epätotuuden eh-dot” (4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01) yksiselitteisesti. Kontingenttien lauseiden, lauseet pitävät yhtä ! molempi-en, sekä ”totuuden” että ”epätotuuden”, mahdollisuuksien suhteen (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01), osalta ! yksiselitteisesti niin, että lauseiden ”epätotuus” on ristiriidattomasti mahdollinen jos ja vain jos ”epätotuuden”* korvaa, so. ”sitä”* edustaa jonkin toisen lauseen ”totuus”.

Muuten todellisuudessa ei ole ”mitään”, minkä kanssa epätoden lauseen ”esittämä” (4.031 , 4.0311) ! ei pidä yhtä (2.222).

Tässä – ”.. miten olio on .. lauseyhteydessä .. vain elementaarilauseiden yhteydessä”. (3.221 + 3.3 + 4.23 , 4.3 , 5 , 5,01) – näkyy ”olioiden” (2.021) suhde Wittgensteinin ”perusajatukseen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321). Korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden ilmaisuna. ”Nimet” merkitsevät korrespondenssiteoreetti-sesti (loogisesti) oikein muodostetuissa lauseissa, paitsi lauseen totuusehtoja, jossa (kulloinkin aktuaa-lisesti) esiintyvät, niin aina myös jonkin *toisen lauseen* totuusehtoja. *Lauseen*, jossa (samat) ”nimet” uudelleen esiintyvät. Nämä totuusehdot, lauseen ja toisen lauseen totuusehdot, ovat toistensa ”totuu-den ja epätotuuden” mahdollisuuden ilmaisuja. Se merkitsee, että totuusehdot poissulkevat toistensa ilmaisemisen samassa yhteydessä. Elleivät lauseitten totuusehdot poissulje toisiaan, niin siitä lauseesta, mikä ”epätotta” voidaan johtaa se toinen lause, mikä on ”totta” , ja mikä ”totta” siis tekee sen, mikä on ”epätotta” ! mahdolliseksi ( .. ja näin päädyttäisiin noidankehään). – Siten (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571).

Summa summarum, olkootkin että ”.. Ilmaisu .. edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” (3.31 + 3.311), niin samalla ”ilmaisu” poisulkee sen – ”.. kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” – ilmaisemisen, mitä ”edellyttää” ; ja siksi :

”Loogiset muodot ovat vailla lukua. ..”. (4.0312 , 4.128 , 6.4321)

Se, mikä on ilmaistavissa, so. ”tehtävä” (6.4321) / ”lauseiden totuusargumenttien totuusmahdollisuudet” (4.41 , 5.01 , alleviivaus jatkuu pykälän 2.014 jälkeen.) –

”Oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden” (2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.11* , 2.201 , 2.203* , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 5.01)

on (u-kielen ja) ”todellisuuden” (välisen suhteen) ”täydellinen kuvaus” (4.023 , 4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.5711 , 5.472 , alleviivaus ja painotus minun.), u-kielessä ”.. sisältä päin ..” (Esipuhe / (4.112 , 4.114, alleviivaus ja kursiivi minun.) esitettynä. Tämä ”.. todellisuuden malli” (2.12 , alleviivaus minun.), täydellinen simulaa-tio, ”kuuluu tosiseikkojen tehtävään” (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.141 , 2.201 , 6.4321).

Se, mikä ei kuitenkaan enää voi onnistua, ! ”ratkaisu” (6.4321), on ! sanoa, johtaa kaikki ne lauseet, jotka ovat ”.. elementaarilauseiden totuusfunktioita” (5 , 5.01) ; ja siten ! toteuttavat kaikki ”totuusargumentti-ensa totuusmahdollisuudet” (4.25 , 4.3 , 4,41 , 5 , 5.01).

”Lauseen merkityssisältöä”, totuus- ja todistusteoreettista ”merkityssisältöä”, minkä korrespondenssi-teorian perusteella oikein muodostetut ”.. Lauseet osoittavat ..” (2.18 , 2.21 , 4.12 , 4.121), so. sitä, että –

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdolli-suuksien suhteen”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.4 , 4.431 , 5.01)

sitä, e t t ä –

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elemententaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuusahtojensa ilmaisu”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.4 , 4.431 , 5.01)

”.. ei voi sanoa” (4.1212 , alleviivaukset, kursiivi ja painotukset minun.), luettelemalla kaikki ”totuusehdot”, jotka toteuttavat (kaikki) ”todeksi ja epätodeksi” todistettavissa olevat lauseet (2.18 , 2.21 , 4.0312 , 4.12 , 4.121 , 4.128 , 4.46 , 5 , 5.01 , 6.4321), koska tämä kaikkien –

”Mahdollisen totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on to-si kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla: Totuusehdot ovat kontradikto-riset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta tautologiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.46, alleviivaus minun.)

ilmaisu johtaisi ”yhtäpitävyyden ilmaisun” (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.4 , 4.431 , 5.01) tapauksessa, esimerkiksi jos lause voisi ”.. sisältyä itseensä” (3.332), sekä ”epätosien” lauseiden että ”epätodet” lauseet korvaa-vien, so. niiden mahdollisuutta edustavien, ”tosien” lauseiden ilmaisemiseen. Tämä, korrespondenssi-teorian pätevyyden kumoavan ristiriidan toteutuminen, ei ole kuitenkaan edes periaatteessa mahdol-linen. Korrespondenssiteorian logiikka (3.333) kieltää sen!

Ristiriitaa ei voi syntyä, kun korrespondenssiteorian perusteella pätevä lause, edes periaatteessa, ”.. ei voi sisältyä itseensä ..” (3.332 , 3.333) : Joko ”sisältymistä” on mahdoton havaita, näyttää toteen / ”L” = ”L” , tai lause osoittaa, ristiriidan ! välttäen, ! u l ko puolellaan olevaan toiseen lauseeseen ”L””. – Onko ylipäätään minkään lauseen mahdollista ”.. sisältyä itseensä” (3.332)!? – Riippumatta siitä, sisältääkö jo totuusargumenttiensa sekä ”totuuden” että ”epätotuuden” mahdollisuudet /* jonkin toisen lauseen to-tuusargumenttien ”totuuden” mahdollisuudet (2.06 , 2.1 , 2.11* , 2.17 , 2.18* , 2.201 , 2.202 , 2.203* , 2.21 , 3.02* , 3.13* , 3.332 , 3.333* , 4.01 , 4.06 , 4.0641* , 4.1 , 4.25* , 4.3* , 4.41* , 5 , 5.01).

Siten lauseet ”todellisuuden kuvina” osoittavat aina ulkopuolellaan oleviin toisiin –

”Vaikka lause saattaa määrittää vain yhden logiikan avaruuden, niin koko logiikan avaruuden täytyy jo kuitenkin olla sen mukana käsillä.”. (1.13* , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 3.42* , 4.01 , 4.06)

ilmaisemattomiin lauseisiin, oli syy se, että (4.064 , 4.0641) tai se, että (3.332 , 3.333) , näin korrespon-denssiteorian ristiriidattomuuden I ja II näyttäen.

Ja korrespondenssiteorian pätevyyden epäsuoraan – sen, että ”.. maailma .. on” (6.44) – osoittaen.