Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

”Das Bild enthält die Möglichkeit der Sachlage, die es darstellt”. (2.203 , alleviivaus minun.)

Sille, että totuus- ja todistusteoreettisesti pätevä lause ”.. sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuu-den” (2.203) on hyvä, yksinkertainen ja pakottava syy. ”Riippumattomuus” on varannut jo korrespon-denssiteorian logiikan, totuusteorian kehässä kiertämättömyyden ja ! ristiriidattomuuden, välttämättö-mänä lähtökohtana universaali-kielen ja todellisuuden (välisen) ulkoisen suhteen paikan. ”Riippumatto-muus” (1.12 , 2.024 , 2.06 , 4.061) määrittää universaali-kielen ja todellisuuden (välistä) ulkoista suhdet-ta – universaali-kielen ja todellisuuden vertaamisen mahdottomuutena, so. universaali-kieltä ja todelli-suutta ei voi ilmaista samassa yhteydessä: Sitä, että (väite)lauseen jo* esittämä ”.. merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.021 , 2.0211 , 2.0212* , 2.222 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.031 , 4.064* , 4.2211*) ! o n mahdoton näyttää toteen, todistaa.

Lauseiden välttämättömälle yhteydelle todellisuuteen –

sille ”..mikä kuvalla täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta juuri niin kuin se sitä kuvaa – oikein tai väärin”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.21 , 4.01 , 4.06)

ei jää muuta paikkaa kuin sisältyä universaali-kielen oikein muodostettuihin lauseisiin itseensä (2.014 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.318).

Jos universaali-kielen (väite)lauseilla ja todellisuudella ei ole ”.. jotakin yhteistä ..” (2.022 , 2.06 , 2.063 , 2.16 , 2.17 , 2.18 , 2.2) toistensa kanssa → samassa yhteydessä-ilmaisemattomuus, ”lauseitten merkitys-sisällön” (3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.064) → vertaaminen todellisuuteen on mahdotonta.

Se, mikä universaali-kielen oikein muodostetuilla lauseilla, ”todellisuuden kuvilla” (4.01 , 4.06), on olta-va ”.. yhteisenä todellisuuden kanssa .. so. todellisuuden muoto” (2.17 + 2.18, osia pykälistä yhdistetty.) tekee lauseitten todistettavissa olevan totuuden tai epätotuuden m a h d o l l i s e k s i. – Universaali-kielen oikein muodostettuihin, ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan .. jo ..” esittäviin (4.01 , 4.031 + 4.0311 + 4.064, osia pykälistä yhdistetty.), lauseisiin itseensä sisältyvä ”.. todellisuuden muoto” (2.06 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 3.13) on lauseiden todistettavissa olevan totuuden tai epätotuuden mahdollisuuden premissi*, eh-to (2.22) ja siten* myöskin mahdollisuuden ilmaisu ((2.06 , 2.17 , 2.18 , 2.22) → 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) / https://fi.wikipedia.org/wiki/Premissi.

Premissi: Jos lauseen totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen, lauseen ”.. täytyy .. sisältää .. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.06 , 2.11* , 2.17 , 2.18 + 2.203* , 2,21 , 2.22 , 2.222 , 3.02* , 4.06).

Premissi: Lauseen totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen.

Johtopäätös: Lauseen ”.. täytyy .. sisältää .. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.06 , 2.11* , 2.17 , 2.18 + 2.203* , 2,21 , 2.22 , 2.222 , 3.02* , 4.06).

Se, mitä universaali-kielen korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostetut lauseet, ”todellisuu-den kuvat” (4.01 , 4.06), sisältävät, o n k i n (yksinkertaisesti) lauseiden totuuden tai epätotuuden todis-tettavissa oleva mahdollisuus, e l i –

lauseet sisältävät s e k ä ! totuutensa e t t ä ! epätotuutensa todistettavissa olevan mahdollisuuden.

Elleivät universaali-kielen korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostetut lauseet sisällä sekä totuutensa että epätotuutensa todistamisen mahdollisuutta, niin ”.. totuusehtojen ryhmien joukossa ..” (4.46) ei ole kolmatta ”.. lauseen totuus mahdollinen ..” (4.464) vaihtoehtoa. Toisin sanoen ! kontingentit lauseet eivät olisi mahdollisia, ainoastaan tautologiat ja kontradiktiot (4.46 , 4.464). – Jokainen ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) esittävä lause toteuttaisi ! suoraan (automaattisesti) välttämättömän totuutensa, so. ”.. tosi kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdolli-suuksilla ..” (4.46 , 5 , 5.01), tai välttämättömän epätotuutensa, ”.. epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksil-la ..” (4.46 , 5 , 5.01); eikä ”.. mitään mahdollisia asiaintiloja ..” (4.06 , 4.462 , 4.464) esittäviä kontingentteja lauseita voisi muodostaa (2.06 , 2.1 , 4.06). Lauseita, joiden sekä totuuden että epätotuuden täytyy olla mahdollinen jotta jompikumpi, toinen tai toinen, joko tosi tai epätosi, voi toteutua; ”.. Kontingenssin val-litessa propositio ei ole kaikissa merkityksissään totuusarvoltaan tosi eikä myöskään kaikissa merkityk-sissään totuusarvoltaan epätosi. ..”. ((https://fi.wikipedia.org/wiki/Kontingenssi, luvusta 2 ”Totuusarvon määräytyminen”. Ks. myös https://tieteentermipankki.fi/wiki/Nimitys:kontingenssi.)

Sen, että korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettuja lauseita, ”todellisuuden kuvia” (4.01 , 4.06), ja todellisuutta yhdistävä ”.. kuvaamismuoto .. so. todellisuuden muoto” (2.17 + 2.18, osia pykälistä yhdistetty) on lauseitten totuuden tai epätotuuden mahdollisuuden välttämätön* ehto ja siten* lauseit-ten totuuden tai epätotuuden mahdollisuuden ilmaisu Wittgenstein sanoo, julkilausuu jotakuinkin suo-raan (1.13 , 2.022 , 2.06 , 2.063 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21). Sen sijaan ! s i t ä ! olennaista*, että kyse on #lauseitten totuuden tai epätotuuden todistettavissa olevan mahdollisuuden i l m a i s u s t a# , ja ! ET-TÄ m i k ä ! t o t e u t t a a #t ä m ä n# , so. ETTÄ lauseisiin ”.. jotka ovat todellisuuden kuvia ..” (2.06 , 2.1 , 3 , 4 , 4.06) →

s i s ä l t y y* ! S E K Ä ! totuuden ! E T T Ä ! epätotuuden todistettavissa oleva m a h d o l l i s u u s – ja s i t e n* → ””s e k ä – e t t ä” mahdollisuuden” → ”.. i l m a i s e m i s mahdollisuus ..” (3.13 , 4.2)

Wittgenstein ei julkilausu. Onko edes nähnyt! – Tämän* ””s e k ä – e t t ä” mahdollisuuden” havaitsemi-nen edellyttää useamman pykälän (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 4 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01) vertailua, joita jokaista en enää toista. Myös sen, että ”.. ”lauseel-la on se ja se merkityssisältö” ..” (4.031) merkitykseen, merkityksiin / ! 4.2 on kiinnitettävä katse. – Siinä, että klassikko-teoksen tekijä ei näe teoksensa kaikkia ulottuvuuksia ei ole mitään kummallista, vaan ko. ”sokeus” on tyypillistä; välttämätönta (klassikoksi tulemiselle).

”Kuva esittää asiaintilaa logiikan avaruudessa, yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 4 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

”Asiaintila”on siis yhtä kuin – merkitsee samaa kuin – ”yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitse-matta olemista”, korrespondenssiteorian ”logiikan avaruudessa” (1.13). Pykälä 2.11 sanoo, mitä edellinen pykälä 2.1 merkitsee; universaali-kielessä käsitetyn todellisuuden (2.06) suhteen ilmaistuna.

(Seuraamalla alkukielisen tekstin termin ”die Sachlage” ja ilmaisun ”das Bestehen und Nichtbestehen von Sachverhalten” käyttöä + yhteen nivoutumista tietyissä pykälissä ei voi välttyä päätymästä ””sekä-että” mahdollisuuteen” : ((2.06 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 4.1 , 4.2) → 4.21 , 4.25 , 4.3 , 5.01). Ol-kootkin, että näyttää loogisesti pöyristyttävältä. Ovathan klassisen logiikan kolme lakia, ristiriidan, kol-mannen poissuljetun ja identiteetin lait, Tractatuksessa voimassa.)

”Kuva on todellisuuden malli”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 4 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

U-kielessä ”.. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114) simuloidaan, mallinnetaan universaali-kielen korres-pondenssiteoriaan perustuvaa totuus- ja todistusteoreettista suhdetta todellisuuteen. Universaali-kieli on totuus- ja todistusteoreettinen metakielensä. Ensin 1. korrespondenssiteorian, erityisesti sen logiikan peruskäsitteen ”riippumattomuuden”, edellyttämä ”todellisuuden” käsitteen määrittäminen (1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063) voidaan tehdä ! kehässä kiertämättä universaali-kielessä korrespondenssiteorian määritelmää käyttäen* → ”riippumattomuus” sallii sen*, koska yhtäkään universaali-kielen korrespon-denssiteorian määritelmän perusteella totta tai epätotta lausetta ei voi todistaa todeksi tai epätodeksi. Sitä, mikä ”.. lauseella täytyy jo olla ..” (4.031 , 4.0311 , 4.064) ei voi ”riippumattomuudesta”, so. samassa yhteydessä-ilmaisemattomuus (todellisuuden kanssa), johtuen verrata todellisuuteen. Toiseksi 2. uni-versaali-kielessä tehtävien, muodostettavissa olevien (väite)lauseiden pätevyyden edellyttämä yhteys todellisuuteen (2.022 , 2.1 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.21 , 4.06) voidaan esittää universaali-kielessä käsitetyn todellisuuden ((2.06 , 2.063 , 4.06) → 4.1) suhteen ilmaistuna. Se, että universaali-kielen –

”.. lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti .. merkitsee kaiken kuvauksen olemuksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemista” (2.06 , 2.063 ← (4.023 + 5.4711, osia pykälistä yhdistetty.)).

Toisin sanoen universaali-kielessä* on on esitettävä täydellisesti sen itsensä* korrespondenssiteoreetti-nen suhde todellisuuteen, ja sen (suhteen) perusteella vastata kysymykseen ”.. rajata .. ajattelumahdol-lisuuksien piiri” (Esipuhe, (2.06 , 2.1 , 2.11* , 3 , 3.02* , 4 , 4.001 , 4.01 , 4.06 , 4.112 , 4.114*)).

”Kuva kuvaa todellisuutta esittämällä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 4 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

Korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettu ”.. lause esittää .. kuvaamismuodollaan .. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan .. vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.17 , 2.18 , 2.201 + 2.22 + 4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty). Siis ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan .. vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.201 + 4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) minkä ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) ! l a u s e e n ”.. täytyy j o ..” esittää (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.064 , 4.2211) jotta ! y l i päänsä on ”jotakin” minkä yhtäpitävvyys todellisuu-den kanssa voidaan kieltää tai myöntää (2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.0311 , 4.064 , 4.2211). Se, mitä pykälät –

”Lauseen olemukseen kuuluu, että se voi ilmaista meille uuden merkityssisällön”. ((2.06 , 2.11* , 4.01 , 4.027 , 4.03* , 4.06) → 4.2)

”Lauseen täytyy ilmaista vanhoilla ilmaisuilla uusi merkityssisältö. Lause ilmaisee meille jonkin asiain-tilan, siksi sen on oltava olemuksellisesti yhteydessä tähän asiaintilaan. Yhteys on juuri siinä, että lause on asiaintilan looginen kuva. Väittääkseen jotakin, lauseen täytyy olla kuva”. ((2.06 , 2.11* , 4.01 , 4.027 , 4.03* , 4.06) → 4.2)

sanovat on juuri sen, mikä ”..lauseella täytyy jo olla ..” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.064 , 4.2211) ilmaisemista uudella ”.. erityisellä tavalla ..” (2.15 , 3.14, kursiivi minun.), joka tekee (väite)-lauseen totuuden tai epätotuuden (2.222 , 4.031 + 4.0311) todistettavasti mahdolliseksi. – Toisin sanoen se, että korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettu ”.. lause .. todellisuuden kuva .. esittää sen ja sen .. yksityisen asiaintilan .. vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.06 , 2.11 , 2.201 + 4.01 + 4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistettu. Kursivointi minun.), on juuri ”.. uuden merkityssi-sällön” (4.027 , 4.03) ilmaisu. Se, mitä pykälä 4.1 (sitten) sanoo toteutuu (2.06 , 2.11 , 2.201 + 4.01 + 4.031 + 4.0311) ilmaisuna. – Lauseet voivat esittää ”jotakin todistettavasti ”totta ja epätotta””, siis ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01) ! vain esittämällä ! e n s i n ”jotakin todistettavasti ”totta ja epätotta”” välttämättömän mahdollisuuden (2.022 , 2,06 , 2.063 , 2.11* , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 → (2.201) → 2.202* , 2.203* , 3.02*).

Ellei ota huomioon Tractatuksen tavoitetta, (Esipuhe, (4.112 ,4.114)) / kuvateoria, ei voi ymmärtää (mie-lestäni) merkittävintä Wittgensteinin Klassikosta. Sitä, jonka oikeastaan jo pykälä ! 2.1 ilmaisee → teh-tävänä luoda ”jotakin”, mitä ! ei vielä, ei ! enää / ! Russellin paradoksi / ole muodostettavissa missään kielessä / universaali-kielessä, so. todistettavasti tosia tai epätosia (väite)lauseita. Kokonaisuudessaan (1.13 , 2.0121 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.001 , 4.06)! Tämä edellyttää universaali-kielen (2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.064 , 4.2211) ! j o-olemassaolon. – Ellei ole-ta kaikkien ”lauseyhteydessään merkitsevien nimien” (3.3) jo-olemassaoloa, niin Tractatuksen tavoitet-ta (Esipuhe, (4.112 , 4.114)) ei voisi edes asettaa. Sitä paitsi, sisältämisen subjektit (2.0124 , 2.014) puuttui-sivat! – Se, että ”lauseyhteydessään merkitsevät nimet” (2.021 , 3.203 , 3.3) ovat sisältämisen subjekte-ja (2.014) on loogista. Ovathan ”merkitykset” asia, joka yhdistää (kaikkia) kieliä*; lähtökohta niiden* pyr-kimykselle käsittää maaailma(a).

”Kuva esittää mahdollista asiaintilaa logiikan avaruudessa”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 4 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

Toisin sanoen, ”.. todellisuuden kuva .. esittää .. m a h d o l l i s ta .. yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista .. logiikan avaruudessa” (2.11 + 2.202 + 4.01, kursiivi minun.)

”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 4 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01, kursivointi minun.)

Se, mitä (jokainen) ”.. todellisuuden kuva .. sisältää ..” (2.203 + 4.01, osia pykälistä yhdistetty.) on siis →

”Kuva sisältää .. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden”. (2.201 + 2.203, osia pykälistä yhdistetty. Kursivointi minun.)

”Ajatus sisältää siinä ajatellun asiaintilan mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 4 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01, kursivointi minun.)

Pykälä 3.02 / ”ajatus” → ”mielekäs lause” → ”todellisuuden kuva” (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06) sanoo saman kuin pykälä 2.203, so. –

”Ajatus sisältää siinä ajatellun .. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdol-lisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.201 + 3.02, kursivointi minun.)

Siten, JOS (ja vain jos) on loogisesti mahdollista ajatella, että korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettu lause sisältää –

”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 4 , 4.06)

s e k ä ! totuutensa e t t ä ! epätotuutensa todistettavissa olevan m a h d o l l i s u u d e n → totuusargumenttiensa s e k ä ! totuuden e t t ä ! epätotuuden m a h d o l l i s u u d e n (4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01).

NIIN korrespondenssiteoria on pätevä totuusteoria.

Ennen kuin on mahdollista vastata kysymykseen, onko mahdollista ”.. rajata ajatukset .. ajattelumahdol-lisuuksien piiri” (Esipuhe, (4.112 + 4.114, osia pykälistä yhdistetty.) onkin vastattava kysymykseen ”ajatte-lumahdollisuuksien” (3.02 , 4.114) ristiriidattomuudesta. Nämä kysymykset liittyvät toisiinsa: korrespon-denssiteorian ristiriidattomuus-todistuksesta seuraa Wittgensteinin, Kurt Gödelin v. 1931 ja Alan Turin-gin v. 1936 tuloksia (mielestäni) ennakoiva, ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321), joka kieltää mahdolli-suuden ”.. rajata ajatukset .. ajattelumahdollisuuksien piiri” (Esipuhe, (2.06 , 2.1 , 3 , 4 , 4.06 , 4.112 + 4.114, osia pykälistä yhdistetty.)). – Korrespondenssiteorian perusteella loogisesti oikein muodostettujen lau-seiden, so. ”todellisuuuden kuvien”, kokonaisuutta ei voi sanoa, ilmaista (1.13* , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141* , 2.18 , 3.12* , 3.14* , 4.0312* , 4.06* , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321 , 6.44* , 6.522) millään logiikan (ylei-sellä) menetelmällä, algoritmilla ”.. etukäteen .. yhdellä kertaa ..” (5.47 , 5.55 , 5.5571). Se. että ”.. mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) merkitsee juuri ko. (yleisen) menetelmän, algoritmin mahdottomuutta.

”Lauseeseen kuuluu kaikki, mikä kuuluu projektioon, mutta ei projisoitu. Siis myös projisoidun mahdol-lisuus, mutta ei se itse. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä, mutta kylläkin sen il-maisemismahdollisuus. (”Lauseen sisältö” merkitsee mielekkään lauseen sisältöä.) Lauseeseen sisältyy sen merkityssisällön muoto, mutta ei itse sisältöä”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13* , 4.1 , 4.2* , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01, kursiivi minun.)

Mitä merkitsee, e t t ä ”.. Lauseeseen sisältyy sen merkityssisällön muoto, mutta ei itse sisältöa”. (3.13) ?

M i t ä ”lauseen m e r k i t y s sisältö” merkitsee ?

E n t ä ”..lauseen .. merkityssisällön muoto ..” ((2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.21) → 3.13 , 4.01) ?

Toisin sanoen, ”.. lauseen .. merkityssisällön muoto ..” (3.13) merkitsee lauseen jo esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 + 4.0311 , 4.064 , 4.2211, osia pykälistä yhdistetty.) yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen mahdollisuutta todellisuuden kanssa (2.222 , 4.01 , 4.06), ja koska on kyse kontingentin lauseen totuusarvojen mahdollisuudesta, n i i n ! kyse on –

lauseen jo esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) SEKÄ yhtäpitävyyden ETTÄ yhtäpitävyyden puutteen MAHDOLLISUUDESTA todellisuuden kanssa (2.222 , 4.01 , 4.06) .

Toisin sanoen se, että ”.. Lauseeseen sisältyy sen merkityssisällön m u o t o .. i l m a i s e m i s mahdol-lisuus .. mutta ei itse sisältöä” (3.13, kursiivi minun.) m e r k i t s e e , e t t ä ”.. Lauseeseen s i s ä l t y y ..” (3.13) ! PAITSI –

SEKÄ lauseen totuuden ETTÄ epätotuuden todistettavissa oleva mahdollisuus, N I I N ! m y ö s ”sen” ! M I T Ä ”.. sisältää .. i l m a i s e m i s mahdollisuus ..” (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 + 3.02 + 3.13* , 3.318 , 4.1 , 4.2* , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01, osia pykälistä yhdistetty.)

Toisin sanoen, korrespondenssiteorian perusteella loogisesti oikein muodostetut lauseet, eikä ! pelkäs-tään kontingentit ”todellisuuden kuvat” (4.06), sisältävät ”s e n” ilmaisemisen mahdollisuuden – t a i ! pikemminkin ! ovat ”s e n” ilmaisu – mihin pykälä 3.318 viittaa, ja minkä olennainen pykälä 4.2 sanoo.

”Lauseen käsitän – Fregen ja Russellin tavoin – siihen sisältyvien ilmaisujen funktioksi”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 4 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01, kursivointi minun.)

”Lause.. .. siihen sisältyvien ilmaisujen funktio..” (2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.318 → (4.2)).

Tärkeä pykälä 4.2 lausuu ”lauseen merkityssisällön” totuus- ja todistusteoreettisen määritelmän. Esitän pykälän ensin alkukielellä, saksaksi. Heikki Nyman on nimittäin kääntänyt, muuten mielestäni sujuvassa käännöksessään, sanan ”und” suomeksi (virheellisesti, so. lapsus) ”tai”, kun pitää olla ”ja”. – Alkukielisen jälkeen ensin suluissa H. N:n virheellinen käännös, sitten ”und” sanan suhteen korjattu.

”Der Sinn des Satzes ist seine Ubereinstimmung und Nichtubereinstimmung mit den Möglichkeiten des Bestehens und Nichtbestehens der Sachverhalte” (4.2)

(”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (4.2))

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (4.2)

Pykälä 4.2 sanoo sen, mitä (minkä tahansa) lauseen osoittaminen, ilmaiseminen korrespondenssiteori-an perusteella oikein muodostetuksi edellyttää. Ja paitsi, että ”lauseen merkityssisällön” totuus- ja to-distusteoreettinen määritelmä määrittelee lauseen kontingenttina ”todellisuuden kuvana”, niin pykälä 4.2 ilmaisee myös tautologian ja kontradiktion.

Se, mikä pykälässä 4.2 on olennaista liittyy ilmaisuun ”.. mit den Möglichkeiten ..” / ”.. niiden mahdolli-suuksien suhteen ..” ja ! etenkin ilmaisun ! puuttuviin sanoihin. Ottamalla huomioon pykälät (2.06 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02) on selvää, että pykälään 4.2 voi – tai jopa tulee – lisätä seuraavan, merkki-en / .. / välissä olevan:

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden / lauseeseen itseensä sisältyvien / mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. ((2.06 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02) → 4.2)

Jatkan tästä.

Lauseen yhteys todellisuuteen merkitsee jo sinänsä, vertaaminen todellisuuteen on mahdollista (2.223), että lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 , 4.0311) niin yhtäpitävyys, vastaavuus kuin yhtäpitävyyden puute, vastaamattomuus todellisuuden kanssa on todistettavasti mahdollinen.

Puhukoot Loogis-filosofisen tutkielman pykälät (vertaillen / kirjaimellisesti lukien) puolestaan sen suh-teen, mitä se, että –

”Oliot sisältävät kaikkien asiatilojen mahdollisuuden”. (2.014 , 2.203 , 3.02 , alleviivaus minun.)

”Ajatus sisältää siinä ajatellun asiaintilan mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.014 , 2.203 , 3.02 , alleviivaus minun.)

totuus- ja todistusteoreettisesti merkitsee.

Wittgensteinin ”maailman substanssi”-opin (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311) kannalta se, mitä pykälä (2.014) sanoo, edellyttää (periaatteessa) kaikkien mahdollisten lauseiden, ellei jo-ole-massaoloa, niin ainakin muodostamismahdollisuuden. (2.0121 , 2.0124 , 4.2211). Vielä totuusarvoistaan riippumattoman , so. (korrespondenssiteorian huomioiden) ensin a. vielä määrittemättömästä todelli-suudesta, ja sitten edelleen b. käsitetystä, välttämättä käsitettävästä – ”yhteys ”mihin””? – todellisuu-desta, ”.. siitä, mikä on niin tai näin” (1* , 1,1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.024 , 2.06 , 2.063), riippumattoman lausei-den olemassaolon. – ”Sisältämisen” subjektien olemassaolon.

Entä kolmanneksi c. , kun –

”Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1)

u-kielessä ”.. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114) ! u-kielessä käsitetyn todellisuuden suhteen ? – Kor-respondenssiteoriaa sovelletaan vielä ! (kolmannen) kerran u-kieleen, nyt totuusteorian itsensä avulla käsitetyn todellisuuden suhteen. (Ensimmäisellä soveltamis-kerralla tulos on totuusteorian logiikalle välttämätön ”riippumattomuus”. Toisella kerralla korrespondenssiteoriaa käytetään yhtä lailla välttä-mättömään, so. ”riippumattomuudesta johtuuvaan, ”todellisuuden” käsittämiseen.) Kysymys kuuluu, miten u-kielen lauseet voivat esittää ! itseensä viittaavasti todellisuutta / (2.06) ?

”Kuva esittää asiaintilaa logiikan avaruudessa, yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , alleviivaus ja painotus minun.)

”Asiaintila” on siis yhtä kuin – merkitsee samaa kuin – ”yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitse-matta olemista”.

”Kuva on todellisuuden malli”. (2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

U-kielessä ”.. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114) simuloidaan, mallinnetaan u-kielen ! itsensä totuus- ja todistusteoreettista suhdetta todellisuuteen. U-kieli onkin todistusteoreettinen metakielensä. Luonnos-taan!

Kun u-kieleen sovelletaan korrespondenssiteoriaa, u-kieli sisältää totuusteorian logiikasta johtuen an-netusti, loogisella välttämättömyydellä (6.375) mallin siitä, miten (periaatteessa) kaikki u-kielessä muo-dostettavissa olevat (väite)lauseet, muotoa ”.. Asiat ovat niin ja niin” (4.5) voivat olla todistettavasti to-sia tai epätosia. Korrespondenssiteorian ”.. Logiikan apriorisuus on siinä, ettei ole mahdollista ajatella epäloogisesti” (3.03 , 3.032 , 5.473 , 5.4731 , 5.4732 , 5.4733 , 5.5563). U-kieli siis sisältää totuus- ja to-distusteoreettisesti pätevän version ! itsestään. Kun sitten käy ilmi, että tätä u-kieleen itseensä välttä-mättä sisältyvää, todella muodostettavissa olevaa totuus- ja todistusteorettisesti, pätevää versiota on loogisesti mahdotonta (6.375) ilmaista, niin (6.44 , 6.45 , 6.552 , 7). – Kolmanneksi / c. , riippumatto-muus merkitsee, u-kielen ja todellisuuden (välisen) yhteyden vallitessa, ei-johdettavuutta ; ”todelli-suuden kuvien” ei-johdettavuutta.

”Kuva kuvaa todellisuutta esittämällä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , alleviivaus ja painotus minun.)

”Kuva esittää mahdollista asiaintilaa logiikan avaruudessa”. (2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

ERGO : ”Kuva sisältää .. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen .. mahdolli-suuden” (2.201 + 2.203). – Pykälä (2.014) sanoo saman. Jos johonkin, niin jo-olemassaoleviin ”lause-yhteydessään merkitseviin nimiin” (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5.01) voi yhteys todellisuuteen sisältyä. Kyse on kaikista niistä ”olioista”, jotka ”voivat esiintyä” (2.0141), kunakin ajan ja avaruuden hetkenä, ”todellisuuden kuvien” yhteydessä, eli olla muodostamassa ”loogisia muotoja” (2.17 , 2.18 , 4.06 , 4.12 , 4.121). Kyse on ”olioiden esiintymismahdollisuudesta” (kunakin ajan ja avaruuden hetkenä) vain niiden lauseiden yhteydessä, jotka ”.. esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.014 , 2.0141 , 2.06 , 4.1).

”Olion esiintymismahdollisuus yksityisissä asiaintiloissa on olion muoto”. (2.0121 , 2.0124 , 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.17 , 2.18 , 3.13 , 3.203 , 3.3 , 4.06 , 4.1 , 4.12 , 4.121 , 4.21 , 4.23 , 4.25 , 5 , 5.01)

Se, että ! pelkästään pykälät (2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.203 , 3.3) sanovat korrespondenssiteorian perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevien lauseiden sisältävän sekä totuutensa että epätotuutensa – ”ja” = ”sekä-että” – todistettavissa olevan mahdollisuuden, käy ilmi py-kälistä (4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01).

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4. 3 , 4.41 , 5 , 5.01)

”Yksinkertaisin lause – elementaarilause – väittää jonkin yksityisen asiaintilan vallitsevan”. (4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

”Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee. Jos elementaarilause on epätosi, vastaava yksityinen asiaintila ei vallitse”. (4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja val-litsematta olemisen mahdollisuuksia”. (4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuden ja epätotuuden ehdot”. (4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa)”. (4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

Lauseiden totuusarvot ovat muuttujia lauseiden totuusargumenttien (5.01) suhteen. Lauseiden totuus-arvot perustuvat totuusargumenttiensa totuusarvoihin. Siksi ”.. Elementaarilause on oma totuusfunkti-onsa” (5), so. ei enää sisällä omia ”totuusmahdollisuuksiaan, totuuden ja epätotuuden ehtojaan” (4.41). Siksi ”elementaarilauseet” muodostuvat ”yksinkertaisista, yksinkertaisesti merkitsevistä nimistä” voi-dakseen olla ”totuusmahdollisuuksiensa, lauseiden totuuden ja epätotuuden ehtojen” yksiselitteisiä ilmaisuja (3.202 , 3.203 , 3.23 , 4.2 , 4.22 , 4.23 , 4.41 , 5 , 5.01)

”Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”. (4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

Korrespondenssiteorian (ja klassisen logiikan) perusteella oikein muodostetun lauseen ”todellisuuden kuvan”, (lyhyt) KAAVA on : ”LAUSEET .. SISÄLTÄVÄT .. LAUSEIDEN TOTUUDEN JA EPÄTOTUUDEN EH-DOT” (2.014 , 3.203 , 3.3 , 4.06 , 4.41)

ERGO / summa summarum : Korrespondenssiteorian logiikan (2.024 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.225 , 4.031 , 4.061) perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevät lauseet, ”todellisuuden kuvat”, sisältävät to-tuusargumenttiensa sekä totuuden että epätotuuden mahdollisuudet (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.201 , 2.203 , 3 , 3.02 , 3.13 , 4 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01).

Ajautuuko korrespondenssiteorian logiikka ”ojasta allikkoon”!

Jos vain ”riippumattomuuden” varassa korrespondenssiteoria on tyhjän päällä oleva, mahdollisesti ris-tiriitainen, uskon asia, Deux ex machina, niin se, että ”todellisuuden kuvat” sisältävät totuusargument-tiensa sekä totuuden että epätotuuden mahdollisuudet näyttää toteuttavan epäilyn: Lauseen totuuden tai epätotuuden todistettavuus johtaa ristitiitaan?