Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Korrespondenssiteorian logiikka on ristiriidaton.

Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) perustuu korrespondenssiteorian ristiriidattomuus-todistukseen. Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus edellyttää, merkitsee sen perusteella pätevien lauseiden, siis ”todellisuuden kuvien”, ei-johdettavuutta.

U-kielen ja todellisuuden välista ulkoista suhdetta alussa määrittävä riippumattomuus, siis ”samassa yhteydessä”-ilmaisemattomuus ! muuttuu u– kielen ja todellisuuden (välisen) – u-kieleen sisältyvän – yhteyden vallitessa ”ei-johdettavuudeksi”. Sen ei-johdettavuudeksi, minkä yhteys ”.. on oltava jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 4.06 , alleviivaus minun.) tekee mahdol-liseksi. Toisin sanoen niitä lauseita, niiden lauseiden kokonaisuutta, joiden totuus tai epätotuus on todis-tettavasti ja ristiriidattomasti mahdollinen ei voi ristiriidattomasti johtaa, päätellä millään logiikan ”.. etu-käteen .. yhdellä kertaa ..” (5.47) menetelmällä. Korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostet-tujen lauseiden, niihin itseensä sisältyvä, looginen muoto estää ! itse ko. lauseiden päättelemisen. Ja se, mikä ”.. voidaan etukäteen sanoa kaikkien lauseiden muodosta ..” (5.47) on juuri tämä ”todellisuuden ku-vien” ei-johdettavuus; oikein muodostettujen lauseiden itseensä sisältyvän loogisen muodon seurauk-sena, korollaarina.

”Todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus perustuu ”riippumattomuuden” toiseen sääntöön, ks. Korres-pondenssiteorian logiikka / ”Riippumattomuus”

Yllä sanotussa on pähkinänkuoressa korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden todistus. Riippumatto-muus (2.024 , 4.061), ”riippumattomuuden” käsite, on korrespondenssiteorian logiikalle, siis totuusteo-rian ristiriidattomuudelle, välttämätön. Siten, jos (kun) u-kielen ja todellisuuden yhteyden voimassaolo merkitsee korrespondenssiteorian ristiriidattomuudelle niiden lauseiden, jotka voivat olla todistettavas-ti tosia tai epätosia, ei-johdettavuutta, niin .. M.O.T. .. korrespondenssiteoria on ristiriidaton.

”Pähkinänkuorta” on kuitenkin aiheellista avata. Osoittaa konkreettisesti totuusteorian pätevyys. Se, että korrespondenssiteorian perusteella ! tosia positiivisia lauseita on (oltava olemassa).

Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus-todistus on mahdollinen kahdella tavalla / I ja II. Ensimmäi-nen on yllättävän helppo. Toinen ei niinkään helppo, yksinkertainen. Molemmat perustuvat luonnolli-sesti totuusteorian logiikkaan.

Helpompi tapa osoittaa korrespondenssiteorian pätevyys .. ! kiertää, yksinkertaisella tavalla, selvältä näyttävän ristiriidan. Miten? Pelkistetään (näennäinen) ”ristiriita” ensin :

Lause sisältää sekä totuutensa että epätotuutensa mahdollisuuden.

Sitten korvataan (korrespondenssiteoreettinen) ”epätotuuden mahdollisuus” sillä, mitä ”se” edellyttää, ollakseen mahdollinen. Toisin sanoen kirjoitan (näennäisen) ”ristiriidan” muotoon :

Lause sisältää sekä totuutensa että toisen lauseen totuuden mahdollisuuden.

Tämä ”muoto” on korrespondenssiteorian kannalta pätevä, ristiriidaton – ! edellyttäen, että ”toista lau-setta” ei voi sanoa, ilmaista – ja ”se” on, mihin Wittgenstein viittaa pykälällä 4.0641 / edeltävät pykälät (4.0621 , 4.064)).

”On kuitenkin tärkeää, että merkit ”p” ja ”ei-p” voivat sanoa saman asian, sillä se osoittaa, ettei merkkiä ”ei” vastaa todellisuudessa mikään. Kiellon esiintyminen lauseessa ei vielä ole mikään sen merkityssi-sällön tuntomerkki (ei ei-p = p). Lauseilla ”p” ja ”ei-p” on vastakkainen merkityssisältö, mutta niitä vas-taa yksi ja sama todellisuus” (4.0621 , 4.064 , 4.0641)

Siten esimerkiksi todessa (negatiivisessa) lauseessa ”Suomi ei ole kuningaskunta” merkki ”ei” ei määritä lauseen ”totuutta”, so. todellisuudessa ei ole, ei vallitse mitään (minkään valtakunnan) ”ei ole kuningas-kunta”-asiaintilaa, jonka kanssa ”Suomi ei ole kuningaskunta” ! pitää yhtä. Jos olisi, se, mitä tosi (negatii-vinen) lause ”Suomi ei ole kuningskunta” esittäisi ja vastaisi .. olisi ”asiaintila” ! mitä ei ole, mikä ei vallit-se. Siten (negatiivisen) lauseen ”Suomi ei ole kuningaskunta” totuus on mahdoton, yhtäpitävyyttä ”ole-mattoman” kanssa ei voi osoittaa, ja joko (negatiivinen) lause ”Suomi ei ole kuningaskunta” on epätosi, ja ! onkin totta, että Suomi on kuningaskunta, tai merkki ”ei” on käyttökelvoton. Mitä näin, kun merkkiä ”ei” ei voi käyttää, vain positiivisten lauseiden epätotuus merkitsee? Ilmeisesti välittömästi jonkin toisen positiivisen lauseen totuutta, mahdollisuutta päätellä, johtaa epätodesta (positiivisesta) lauseesta ! (toi-nen) tosi (positiivinen) lause ; ”.. Kontradiktio täyttää koko logiikan avaruuden jättämättä todellisuudelle yhtään avointa kohtaa. ..” (4.463).

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee myös kieltoa jne.”. (4.0621 , 4.064 , 4.0641)

Mitä ”lauseen merkityssisällön kieltäminen” merkitsee? Se merkitsee, ei (tietenkään) sen kieltämistä, et-tä ”.. lause esittää sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.0121 , 2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 + 4.0311) vaan, sen mitä lause esittää (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyyden, vastaavuuden kieltämistä todellisuuden kanssa (2.222). Vastaavasti ”lauseen merkityssisällön myöntäminen” merkitsee lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyyden, vastaavuuden myöntä-mistä todellisuuden kanssa (2.222). – Toisin sanoen mikä tahansa, oikein muodostettu (4.01), positiivi-nen (väite)lause ”L” myöntää ”jo” (4.064) esittämänsä ”merkityssisällön” yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa, ja vastaavasti jokainen, oikein muodostettu (4.01), negatiivinen (väite)lause ”ei-L” kieltää ”jo” (4.064) esittämänsä ”merkityssisällön” yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa.

Kysymys kuuluukin: Miten ”kielto” on mahdollinen ?

Mitä merkin ”ei” käyttö, kun se ”.. ei .. ole mikään .. merkityssisällön tuntomerkki ..” (4.0621) tekee mah-dolliseksi ?

”Voitaisiin sanoa: Kielto viittaa jo siihen logiikan avaruuden paikkaan, jonka kielletty lause määrittää. Kieltävä lause määrittää t o i s e n loogisen paikan kuin kielletty lause. Kieltävä lause määrittää tietyn loogisen paikan kielletyn lauseen loogisen paikan avulla. Se näet kuvaa tietyn paikan kielletyn lauseen ulkopuolella. Kielletty lause voidaan kieltää uudelleen – ja jo tämä osoittaa, että se mikä kielletään, on jo lause eikä vain lauseen esivaihe”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.12 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.06 , 4.064 , 4.0641 , 5.5151 , alleviivaus, painotus ja v ä l i lyönnit minun.)

”Kieltävä lause”? – ”Kielletty lause”?

”Kieltävä lause” on mikä tahansa negatiivinen (väite)lause ”ei-L”, siis lause, joka kieltää positiivisen lau-semuotonsa ”L” totuuden (4.064 , 4.0641).

”Kielletty lause” on mikä tahansa positiivinen (väite)lause ”L”, siis lause, jonka totuuden sen negatiivinen lausemuoto ”ei-L” kieltää (4.064 , 4.0641).

Se, mitä pykälä 4.0641 sanoo on: ”Kielletty lause” – positiivisen lauseen* ”L” epätotuus – on ristiriidat-tomasti mahdollinen, sen* ”looginen paikka”, so. totuusarvo ”epätosi” on mahdollinen, jos ja vain jos ”.. Kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kuvaa tietyn paikan kielletyn lauseen ulkopuolella ..” (4.0641), joka edustaa toista (positiivista) lausetta, JOKA totuudellaan tekee ensimmäisen (positiivisen) lauseen totuuden kieltämisen mahdolliseksi

Se, että ”.. Kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kielletyn lauseen loogisen paikan avulla ..” (4.0641) on juuri sen ilmaisu, että minkä tahansa (väite)lauseen epätotuus on korresponsdenssiteorian perusteella loogisesti mahdollinen jos ja vain jos sitä, lauseen ”epätotuutta”, edustaa – korvaa – jonkin toisen lauseen ”totuus”.

Toinen tosi (positiivinen) lause on ensimmäisen (positiivisen) lauseen epätotuuden mahdollisuuden il-maisu.

Toinen tosi (positiivinen) lause esittää todellisuuden kanssa yhtäpitävän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiain-tilan” (2.222 , 4.031 + 4.0311), jota – siis ”vallitsevaa” todellisuutta (2.06) – se, mitä ensimmäinen (positii-vinen) lause esittää, ei vastaa.

Toinen tosi positiivinen lause ””L”” on toisin sanoen ensimmäisen lauseen negatiivisen lausemuodon to-tuuden mahdollisuuden ilmaisu, sen ilmaisu, että ensimmäisen lauseen (positiivisen muodon) ”L” esit-tämä(t) ”asiaintila(t)” ei(vät) vallitse, pidä yhtä todellisuuden kanssa, ja näin – ensimmäisen lauseen ne-gatiivinen muoto ”ei-L” on tosi, eli kääntäen positiivinen lausemuoto ”L” on epätosi.

SIKSI: ”.. Positiivisen lauseen täytyy edellyttää negatiivisen lauseen olemassaolo ja päinvastoin”. (5.5151)

”Onko negatiivisen lauseen merkki muodostettava positiivisen lauseen merkin avulla? Miksei negatiivis-ta lausetta voisi ilmaista negatiivisella tosiseikalla? (Esimerkiksi jos ”a” ei ole tietyssä suhteessa ”b”:hen, tämä voisi ilmaista, ettei ole niin, että aRb.) Mutta tässäkin negatiivinen lause on muodostettava posi-tiivisen lauseen avulla. Positiivisen lauseen täytyy edellyttää negatiivisen lauseen olemassaolo ja päin-vastoin”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.06 , 4.0641 , 5.5151)

Se, että korrespondenssiteorian perusteella loogisesti oikein muodostetun lauseen täytyy sisältää sekä totuutensa että toisen lauseen totuuden mahdollisuus johtuu siitä, että korrespondenssiteoria on, Trac-tatuksessa, kontingentti totuusteoria: ”väite on kontingentti, jos se on sekä toteutuva että kumoutuva, ts. se voi olla tosi tai epätosi kontekstista riippuen.” (Tieteen termipankki 12.6.2021: Filosofia:kontingens-si. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:kontingenssi.)

Se, mitä Wittgensteinin ”perusajatus” / ”.. mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.12 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321), se että –

”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.12 , 4,121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321)

”Tosiseikat kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321)

sanoo, ja osoittaa korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden, on : Korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettujen lauseiden kokonaisuutta, kaikkia ”todellisuuden kuvia” (4.06), ei voi ilmaista mil-lään ”.. etukäteen .. yhdellä kertaa ..” (4.1212 , 5.47) logiikan menetelmällä, algoritmilla, syystä, että ”loo-gisten muotojen” (2.17 , 2.18 , 4.12 , 4.121) kokonaisuuteen kuuluu lauseita, jotka ”totuudellaan” edustavat toistensa ”epätotuuden” mahdollisuuksia ! p o i s sulkien – ”todesta” ei voi johtaa ”epätotta” (, eikä ”tot-ta” voi pitää ”epätoden” ilmaisuna) – toistensa ilmaisemis(mahdollisuud)en.

”Todellisuuden kuvien” (4.06) kokonaisuus on toisensa poissulkevien, tosista yhteensopivista positiivi-sista lauseista muodostuvien, mahdollisten ”maailmojen”, jos ei loputon, niin ”vailla lukua” oleva (4.128), kokonaisuus ; niin, että (aina) joku ”mahdollisista maailmoista” vastaa (väistämättä) vallitsevaa (parasta mahdollista) todellisuutta.

”Maailma jakautuu tosiseikkoihin”. (1.13 , 1.2 , 1.21 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

”Jokin seikka voi niin tai näin tai olla niin olematta, vaikka kaikki muu pysyy samana”. (1.13 , 1.2 , 1.21 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 2.141 , 3.13 + 3.14 , 4.06)

”Yksityiset asiaintilat ovat toisistaan riippumattomia”. (1.13 , 1.2 , 1.21 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

Se, että ”.. Kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kielletyn lauseen u l k o puolella ..” (4.0641) merkitsee (nimenomaan) riippumattomutta ; ”toisen loogisen paikan” riippumattomuutta siitä (toisesta positiivisesta) lauseesta, jonka totuuden ”toinen looginen paikka” / ”toinen lause”, omalla totuudellaan voi kieltää, ja tehdä (toisen positiivisen lauseen) epätotuuden mahdolliseksi. – Muutenhan (ellei riippu-mattomuus ”toden” lauseen ja ”epätoden” lauseen välillä vallitse) ”todesta” voisi päätellä ”epätoden”, ja ! kääntäen.

”Toisen yksityisen asiaintilan vallitsemisesta tai vallitsematta olemisesta ei voi päätellä toisen yksityisen asiaintilan vallitsemista tai vallitsematta olemista”. (1.13 , 1.2 , 1.21 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

Summa summarum (voisi sanoa, että) k u n ”mahdollisten ”maailmojen”” kokonaisuutta ei voi ilmaista, mitään (lopullista) ”kokonaisuutta” ei ole, niin mitään kysymystä ! *”mahdollisten ”maailmojen ! ”maail-masta”””* – kysymystä siitä ! sisältyykö *”se”””* itseensä .. itsensä jäsenenä – ei synny, n i i n ”.. Russel-lin paradoksi raukeaa” (3.333).

Entä toinen, monimutkaisempi, tapa osoittaa korrespondenssiteorian ristiriidattomuus.