Lukutavastani , joka ”vertaileva” kuin myös ”kirjaimellinen”.

     ”Vertaileva” lukutapa ?

     Kysymys on siitä, että annan  Loogis-filosofisen tutkielman  selittää  Itseään.  Vertaan samoja ”käsitteitä” / ”termejä” sisältäviä ”lauseita ”toisiinsa”” .  Saan määritelmiä.  Ja jos ”pykäliä” on mahdollista niin sanoakseni ”ketjuttaa” , niin parhaimmillaan tuloksena on tulkinnalle alttiita ”yhdistelmiä”.  (  –  Kun tässä vain avaan ”lukutapaani” , niin jokaista esimerkkinä käytettyä Wittgensteinin ”lausetta” / ”pykälää” en esitä. )

     Esimerkiksi vertamalla ensin ”lauseita” (2.021)  ja  (3.203)  ”olion” määritelmäksi tulee ”nimen merkitys”.

”Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta”. (2.021 , 3.203)

     ( ”Ei rakennetta” , siis ”olioilla” ei enää (omia) ”rakennuspalikoitaan” . )

”Nimi merkitsee oliota. Olio on nimen merkitys”. (2.021 , 3.203)

     Lopulta, ottaen huomioon vastaavan vertailun ”maailman” suhteen, päädyn siihen, että  –

”Vain lauseen totuusargumenttien yhteydessä esiintyvät yksinkertaisesti, yksiselitteisesti merkitsevät nimet muodostavat kaikkien totuusargumenttien totuuden ja epätotuuden / maailman substanssin”.

     Käytetyt / ketjutetut ”pykälät” ovat :  (2.021 , 2.06 , 2.063 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.031 , 4.1 , 4.23 , 4.25 , 4.51 , 5.01) .

     Kun sitten vertailee, ja katsoo ”maailman substanssin”  →

”Oliot muodostavat maailman substanssin. .. ”. (2.021)

→  ! ”t e h t ä v ä ä”  →

”Ellei maailmalla olisi substanssia, toisen lauseen mielekkyys riippuisi jonkin toisen lauseen totuudesta”. (2.0211 , alleviivaus jatkuu (2.0212) .  Alleviivaukset ja lihavoinit minun. Kursiivit ovat Wittgensteinin. )

”Silloin olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta”. (2.0212)

→  n i i n  s a a  ” ”maailma substanssin”  –  ”substanssin” käsitteen  –  merkityksen ”   Loogis-filosofisen tutkielman  yhteydessä, kontekstissa : ” ”Lauseiden totuusargumenttien totuus tai epätotuus”  olisi mahdoton, elleivät vain lauseen totuusargumenttien yhteydessä esiintyvät yksinkertaiset nimet yksiselitteisesti  merkitse ” .  –  ”Merkitse”  →  ”M I T Ä” ?  –  M e r k i t s e  →  ole sen ilmaisuja ! , e t t ä  ” ”lauseen totuusargumenttien totuus  j a  epätotuus”  on  m a h d o l l i n e n ”  (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.31 , 3.318 , 4.01 , 4.031 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

     Vastaava ”vertailu” olennaiselle ! ”tosiseikkojen logiikalle”  käy  ”tosiseikkojen”  osalta niinkin lyhyesti kuin  (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06) ,  ”logiikan”  –   ”maailman” / ”maailman substanssin” taustalla olevan logiikan  –  paljastuessa sitten korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 – 2.222 – 2.223 – 2.224 – 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)  ja sen ”logiikkaan” (1 , 1.1 , 1.12 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 2.22 , 4.031 , ! 4.061)  perustuvaksi.

     Tässä (lyhyesti hahmotellussa) ”lukutavassa” ei liene mitään ihmeellistä.  Etenkin, kun ymmärtämisen kohteena oleva teos on niin vaikeatajuinen kuin Wittgensteinin on.  On ees – taas lukemattomia kertoja jo ”hiirenkorvalla” olevia sivuja vertaillen selattava, että ”tulkinta”  saa sijansa ;  löytää paikkansa.

     Entä ”kirjaimellinen”  lukutapa ?

     ”Vertaileva” lukutapani on jo oikeastaan kirjaimellista.  –  Se, että ”tosiseikka” merkitsee samaa kuin  * ”lause  projektiivisessa suhteessaan maailmaan” * (3.12 + 3.14)  merkitsee , e t t ä  * ”s e n” *  voi laittaa ”pykälään” (4.0312) ”tosiseikan” tilalle.  Ja  k u n  ottaa huomioon sitten edelleen ! ”pykälän” (4.06)  →

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3.12 , alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (3.14) . )

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki on tosiseikka”. (3.14)

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ;  että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (4.0312)

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (4.06)

  →  n i i n  tulkinnan kompassi on asetettu (3.12 + 3.14 + 4.0312 + 4.06)  totuus-  ja todistusteoreettisesti a la Kurt Gödel / v.  1931  ja  Alain Turing / v.  1936  :  ” .. Perusajatukseni on .. että mikään ei voi edustaa ”v a i n  lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia”  l o g i i k k a a ” .

     S I I S ( , lyhyesti / ! ytimekkäästi) :  ”Mikään ei voi edustaa lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia logiikkaa. (3.12 + 3.14 + 4.0312 + 4.06)

     ”Mikään” ?  –  Mikään logiikan ”menetelmä” / ”algoritmi” .  –  Ja vielä voi täsmentää ”logiikkaa”  →  sanalla ”todistettavasti” (5 , 5.01) . (Katso Tieteen termipankista ”logiikan” määritelmä. )  –  Kuin myös täsmentää, korostaa logiikkkaa ! tieteenä  ”.. kaikkien  l a u s e i d e n  muodosta ..” (5.47) .

     ”Kirjaimellinen” lukutapa tulee parhaiten esille ”pykälässä” (2.014)  –

     ”Oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014)

     Mukaan lukien muut tämän oleellisen termin / verbin ”sisältää”  sisältävät ”pykälät”. Ensin olin sananmukaisesti kysymysmerkkinä ”lauseen” (2.014)  ja ”vastaavien” (2.203 , 3.02 , 4.125)  kohdalla, kunnes korrespondenssiteoria ja sen ”logiikka” antoi avaimen ymmärtää, mitä ”pyrkimys sisältä päin / kielessä tehtävään  ajattelumahdollisuuksien piirin rajaamiseen” (Esipuhe / (2.1 , 4.112 + 4.114) )  merkitsee :  ”Luomme” ENSIN ”itsellemme tosiseikkojen  →  lauseiden, jotka voivat olla tosia tai epätosia  →  k u v i a .. kielessä .. sisältä päin”  –  ”totuuden” korrespondenssiteorian  l o g i i k k a a n  (2.203 , 3.02 , ! 4.061 , 4.125)  perustuen  –  JA !  S I T T E N , korrespondenssiteorian ”logiikan” osoittaessa ”tien” , ratkaista kysymys ”ajattelumahdollisuuksien piirin rajaamisesta”  →  e d e l l e e n ”kielessä .. sisältä päin” .  –  Olin siis ”aimän käkenä” ennen kuin ! oivalsin korrespondenssiteorian olevan ”kuvateorian” taustalla ;  Wittgensteinin ”pyrkimyksen” toteuttamisen olennaisena välineenä.  –  Esimerkiksi ”pykälällä” (2.014)  on olennaisesti totuus-  ja todistusteoreettinen, ! kirjaimellinen lukutapa.  –  Jos ja  k u n  on oltava niin, että  →

”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.06 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 4.01)

→  voidakseen olla todistettavasti ”tosi tai epätosi”  →  n i i n  ”kuvan elementit” (2.14 , 3.14)  –  ”vain lauseyhteydessään merkitsevät nimet” (3.3)  –  ovat hyvä, ellei ohittamaton ”sisältämisen ! ”s u b j e k – t i”” (2.021 – 2.0211 – 2.0212) .  –  Ja ! ”se” , mitä (se, että)  ”oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden” (2.014)  merkitsee  onkin sitten ”kuvateorian” ja Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  s e ! ”p i h v i”  a la Kurt Gödel / v.  1931  ja  Alain Turing / v.  1936 .

     Eikä Wittgensteinin käsitys muutenkaan ”pöllömpi” ole!  –  Jos tunnen esimerkiksi nimen ”Suomi” merkityksen, niin kirjaimellisesti otettuna tunnen / nimi ”Suomi” (ikään kuin) ”sisältää” kaikki ”ne ”lauseet”” , joiden yhteydessä nimi ”Suomi” esiintyy, ja siten ”v a i n  lauseyhteydessään” merkitsee. Riippumatta ”lauseiden ”totuudesta tai epätotuudesta”” (2.024 , 4.061) .  Ei ihan pieni ”kirjasto” , vaikka ”Suomi ”merkitykset””  kattaisivat vain itsenäisyyden ajan ! ”sekunti sekunnilta”.

     Ja, ettei unohtuisi, niin ”vertailevasta” kuin myös ”kirjaimellisesta” lukutavasta seuraa mahdollisuus antaa Wittgensteinin ”mystiikalle” (6.44 , 6.45 , 6.522) selkeä, ja kirjaimellinen totuus-  ja todistusteoreettinen ”merkitys” :  Se, että voidaan osoittaa  ”.. e t t ä  maailma  on” , on ”todellisuuden kuvien ”e i – johdettavuuden”” , siis Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312)  korollaari.

     Wittgensteinin ”mystiikka” ei ole mitään ”hymistelyä” , vaan korrespondenssiteorian ”logiikkaan” perustuva ”tosiasia” , ja vahva puolto ”(ontologisen) realismin” teesille.