Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

”Substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. (1.1 , 1.12* , 1.13 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.024* , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.061 , 4.064 , 4.2211, alleviivaus minun.)

Mielestäni Tractatuksen ensimmäisessä painoksessa vuodelta 1971 on osuvampi käännös ”bestehen” verbistä, so ”.. on olemassa riippumatta ..” (2.024). Universaali-kieli on tietenkin olemassa riippumatta universaali-kielessä vasta ”luotavista tosiseikkojen kuvista” (2.06 , 2.1 , 4.06) soveltamalla korrespon-denssiteoriaa universaali-kieleen. Korrespondenssiteoria, kuten mikä tahansa totuusteoria, edellyttää tietenkin (triviaalisti jotakin) kieltä, aakkosine, sanoineen (nimineen) sekä kielioppeineen. Mikäli tavoite on kuten Wittgensteinilla (Esipuhe, (4.112 , 4.114)), kielen on oletettava olevan universaali-kieli (2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311). – Se, mitä pykälä 3.3 sanoo on (itsestään selvästi) totta minkä tahan-sa kielen suhteen; esimerkiksi juuri meneillään oleva lause on mahdollinen (vain) siten, että ”.. Vain lau-yhteydessä nimillä on merkitys”. (3.14 , 3.141 , 3.142 , 3.3).

Sitä, että universaali-kieli on Wittgensteinin ”maailman substanssi”-opin ensimmäinen tekijä, toisen ja oleellisemman ollessa ”totuuden” korrespondenssiteoria, tarvitsee tuskin Tractatuksen (vähänkin) tar-kemmin lukeneelle enempää todistella kuin olen jo osoittanut (ks. edellinen artikkeli). Itse asiassa pel-kästään pykälien 1.12 , 2.024 , 4.061 vertaaminen toisiinsa riittää –

”Substanssi .. riippumatta siitä .. mikä on niin tai näin ..” (1.12 + 2.024, 4.061, osia pykälistä yhdistetty.) → ”Substanssi .. riippumatta .. tosiseikoista ..” (1.12 , 2.024 + 4.061, osia pykälistä yhdistetty.) → ”.. tosisei-koista r i i p p u m a t o n ..” (4.061) = – yhtäkuin – ”lauseiden m e r k i t y s s i s ä l t ö” (4.061 , 4.064).

On siis olemassa kaksi universaali-kieltä. Ensimmäinen, jo-olemassa oleva, johon korrespondenssiteo-riaa sovelletaan, ja toinen (soveltamisen tuloksena) totuus- ja todistusteoreettisesti pätevä universaali-kieli; kuvateorian kieli. Wittgensteinin ”maailman substanssi”-oppia tuleekin lukea näiden kahden uni-versaali-kielen ilmaisuna. Olennaista on se, että yhdenkään ensimmäisessä universaali-kielessä muo-dostettavissa olevan (väite)lauseen ei voi sanoa, väittää olevan ylipäätään tosi tai epätosi. Mitään to-tuusteoriaa ei ole vielä sovellettu universaali-kieleen; lähtökohtana oleva universaali-kieli on ”totuus-arvo-vapaa”. – Kun korrespondenssiteoriaa sitten sovelletaan universaali-kieleen, totuusteorian logii-kan asettama lähtökohta on universaali-kielen ja todellisuuden välinen riippumattomuus → lauseit-ten tai sen, mitä lauseet esittävät vertaaminen todellisuuteen ei ole (välittömästi) mahdollista, eli ! yh-täkään todistettavasti totta tai epätotta lausetta ei vielä ole.

”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme helposti luulla, että tosi ja epätosi ovat yhdenvertaisia merkin ja merkityn asian suhteita. Silloin voisimme esi-merkiksi sanoa, että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei-p” merkitsee epätodella tavalla jne”. (1.1 , 1.12* , 1.13 , 2.021 , 2.024* , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.06 , 4.061* , 4.064, alleviivaus minun.)

”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme helposti .. sanoa, että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei-p” merkitsee epätodella tavalla jne”. (4.061, kursiivi minun.)

Se, että ”.. ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei-p” merkitsee epätodella tavalla ..” (4.061) mer-kitsee ristiriitaa. Tämä käy ilmi, kun ”tosiseikkojen” sijasta puhutaan ! (vielä) määrittelemättömästä ”to-dellisuudesta” – jonka Wittgenstein määrittelee ”tosiseikkojen kokonaisuudeksi” (1* , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063) – ja tehdään vastaoletus eli oletetaan, että ”.. lauseilla on tosiseikoista riippumaton merki-tyssisältö ..” (4.061) ei pidä paikkaansa.

Oletetaan siis sekä korrespondenssiteorian voimassaolo että universaali-kielen lauseiden esittämien ”merkityssisältöjen” (4.031) ei-riippumattomuus (vielä) määrittelemättömastä todellisuudesta.

Silloin, ei-riippumattomuuden vallitessa, (väite)lauseet esittävät paitsi ”.. sen ja sen .. yksityisen asiain-tilan” (4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) niin myös ! s a m a l l a ! sen todellisuuden, minkä kans-sa lauseitten esittämä ”.. merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311). Lau-seen totuuden tapauksessa tuloksena on kehäpäätelmä. Lauseen esittämä ”merkityssisältö” on sen to-dellisuuden ilmaisu, minkä kanssa lauseen esittämä ”.. merkityssisältö pitää .. yhtä ..” (2.222). Toisin sa-noen lauseen esittämä ”merkityssisältö” on yhtä kuin todellisuus → ”.. on verrattava .. todellisuuteen” (2.223) on mahdoton toteuttaa muuten kuin kehäpäätelmänä.

Entä lauseen epätotuuden tapauksessa?

Lauseen epätotuuden tapauksessa tuloksena on ristiriita. Kontradiktio syntyy siitä, että voidakseen olla sen todellisuuden ilmaisu, minkä kanssa lauseen esittämä ”.. merkityssisältö .. ei pidä yhtä ..” (2.222) lau-seen täytyy ilmaista samalla toinen lause, ! tosi lause. Toinen lause esittää todellisuuden kanssa yhtäpi-tävän ”.. sen ja sen asiaintilan” (4.031), minkä kanssa ensimmäisen, lähtökohtana olevan, lauseen ”.. mer-kityssisältö .. ei pidä yhtä ..” (2.222). Ellei toista, totta – todellisuudessa vallitsevaa (positiivista) tosiseik-kaa esittävää – lausetta ole, ei ole ”m i t ä ä n”, minkä kanssa ensimmäisen (epätoden) lauseen esittä-mä ”.. merkityssisältö .. e i pidä yhtä ..” (2.222). Tämä on kuitenkin ristiriita, kun lause ”L” ilmaisee toi-sen lauseen ””L”” , joka totuudellaan osoittaa lauseen ”L” epätotuuden mahdollisuuden:

”Epätosi” lause ilmaisee ”toden” lauseen, voidakseen olla epätosi. Tosiseikka sen tosiseikan ilmaisu, mikä ei ole tosiseikka.

Se, että kontingentin lauseen epätotuus edellyttää toisen kontingentin lauseen totuuden on korrespon-denssiteoriaa koskeva looginen tosiseikka (4.064 , 4.0641), välttämätön mahdollisuus korrespondenssi-teorian kontingentille pätevyydelle. (Tähän linkki artikkeli 7 kun on valmis). Kuitenkin siten, että ! toista totta lausetta ”.. ei voi sanoa .. ilmaista ..” (2.17 , 2.18 , 4.06 . 4.12 , 4.121 , 4.1212 + 6.552, osia pykälistä yh-distetty.). Tämä ”sanomattomuus” on Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321), ja hänen ”mystiikkansa” (6.44 , 6.45 , 6.552), ydin. – Sitä, että ”.. maailma .. on .. ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä” (1.1 , 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 , 4.06 → (4.1212 , 6.4321 , 6.44 + 6.552, osia pykälistä yh-distetty.)). Todellisuuden olemassaolo, ”.. maailma .. ilmenee ..” (6.44 + 6.552), korrespondenssiteorian logiikan perusteellä välttämättä tosien kontingenttien lauseiden olemassaolon kautta; lauseiden, joita ! k u i t e n k a a n ”.. ei voi ilmaista ..” (4.1212 , 6.552).

(Vastaoletuksen, riippumattomuus ei vallitse, voi esittää myös niin, että silloin lauseen esittämä ”mer-kityssisältö” (4031) riippuisi lauseen totuuden tai epätotuuden mahdollisuudesta → ”lauseen totuuden tai epätotuuden mahdollisuus” määrittäisi sen, mitä ”itse” edellyttää. Kierrettäisiin siis kehässä, tai pää-dyttäisiin pykälän 4.061 tilanteeseen, noidankehään ja ristiriitaan; siihen, että ”.. todella tavalla .. merkit-see epätodella tavalla ..” (4.061).)

Korrespondenssiteorian logiikka perustuu ”riippumattomuuden” käsitteeseen. ”Riippumattomuus” on totuusteorian peruslause, aksioma. – Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus edellyttää riippumatto-muuden voimassaoloa. Jos riippumattomuus ei vallitse, ”totuuden” korrespondenssiteoriaan perustu-vien lauseiden kaikki mahdolliset totuusarvot, ristiriitaisetkin, voidaan johtaa toisistaan.

Mitä ”riippumattomuus” merkitsee, sekä yleisesti ottaen että erityisesti korrespondenssiteorian yhtey-dessä?

Samassa yhteydessä-ilmaisemattomuutta tai ei-johdettavuutta: Jos (jokin) ”x” on riippumaton (jostakin) ”y”:stä, niin joko ”x” ja ”y” ei voi ilmaista samassa yhteydessä tai, jos ”x” ja ”y” esiintyvät yhdessä, ”x”:ää ei voi johtaa, päätellä ”y”:stä – yhteydestään ”y”:hyn.

Jos (jokin)”x” on riippumaton (jostakin) ”y”:stä, niin ”x” on olemassa itsenäisesti, so. ”x”:n olemassaolo ei edellytä ”y”:n olemassaoloa. Siksi, jos ”x” esiintyy samassa yhteydessä ”y”:n kanssa, niin on osoitettava, ettei ”x”:ää – ainakaan kaikkia ”x”:n tapauksia – voi johtaa, päätellä ”y”:stä.

Samassa yhteydessä-ilmaisemattomuus ja ei-johdettavuus ovat erityisesti korrespondenssiteorian yh-teydessä esiintyvät ”riippumattomuuden” kaksi sääntöä.

Korrespondenssiteorian yhteydessä ”riippumattomuus” merkitsee universaali-kielessä muodostetta-vissa olevien lauseiden tai sen, mitä lauseet esittävät, riippumattomuutta todellisuudesta. Tractatuk-sessa kyse on jälkimmäisestä. Sitä, minkä lauseet jo esittävät (4.031 , 4.0311 , 4.064 , 4.2211) ei voi esit-tää välittömästi samassa yhteydessä todellisuuden kanssa.

Se, että riippumattomuus todellisuudesta, määritellystä todellisuudesta / ”positiiviset ja negatiiviset to-siseikat” (1.1 , 1.11 , 1.12 , 2.06 , 2.063), ei koske lausetta, vaan ”lauseen merkityssisältöä” (4.061) mahdol-listaa sen, että lauseeseen ”todellisuuden kuvana” (2.06 , 2.1 , 3 , 4 , 4.01 , 4.06) voi sisältyä se mikä te-kee lauseen todistettavissa olevan totuuden tai epätotuuden mahdollisuuden, sisältyä se, mikä ! e s i t- t ä ä ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) n i i n , e t t ä – ”lau-seen esittämän merkityssisällön” (4.031 , 4.0311) yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa voidaan näyttää toteen, (tähän linkki artikkeli nro. 7 kun on valmis).

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.22 , 2.221 , 3.13 , ! 4.2, pykälä 4.2 on olennainen (kunhan tarkistaa käännöksen.))

”Kuvan kuvaamismuoto .. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.17 + 2.18, osia pykälistä yhdistetty.)

on välttämätön edellytys sille, että lauseen totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen. Siksi on kuten pykälä 2.22 sanoo. Siitä, että totuus- ja todistusteoreettisesti pätevään ”.. Lauseeseen .. pro-jektiivisessa suhteessaan maailmaan .. sisältyy sen merkityssisällön muoto .. so. todellisuuden muoto .. mutta ei itse sisältöä” (2.18 + 3.12 + 3.13 , 4.2, osia pykälistä yhdistetty. Kursiivi minun.) tuonnempana.

Kuvateoria perustuu korrespondenssiteoriaan, sen logiikkaan. Kuvateorian lähtökohdan muodostaa se, mitä totuusteorian peruslause, universaali-kielen riippumattomuus todellisuudesta, sanoo. Sen, mitä universaali-kielen (väite)lauseet esittävät, ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311, osia py-kälistä yhdistetty.), riippumattomuus todellisuudesta – samassa yhteydessä ilmaisemattomuus todel-lisuuden kanssa – on korrespondenssiteorian kehässä kiertämättömyyden ja ristiriidattomuuden vält-tämätön ehto. Mikäli riippumattomuus, so. (viime kädessä) ! ”todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus ei vallitse, korrespondenssiteoria on ylipyyhittävä.

”Todellisuuden” käsite on luonnollisesti keskeinen ”totuuden” korrespondenssiteorialle. ”Todellisuus” on jo siksikin käsitettävä:

Mitä ”todellisuudella” tarkoitetaan?

Vielä perustavampi syy ”todellisuuden” määrittämiselle on kuitenkin ”riippumattomuudessa”. Kysymys universaali-kielen, siinä muodostettavissa olevien lauseiden, yhteydestä todellisuuteen edellyttää ”to-dellisuuden” käsittämistä –

”Yhteys ! ”mihin””? – ”Minkä ! ”kuvat””?