Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Wittgensteinin kirjalleen antama nimi, Logisch-philosophische Abhandlung, on osuva. Logiikka pakot-taa vastaamaan ”todellisuuden” luonnetta, olemusta koskeviin kysymyksiin. Paitsi, että ”todellisuus” on korrespondenssiteorian keskeinen käsite, totuusteorian logiikka edellyttää todellisuuden konkreettisen olemassaolon. Kääntäen ”riippumattomuus” (1.1 , 1.12 , 1.13 , 2.021 , 2.024 , 3.203 , 3.3 , 4.061) sanoo, että ”todellisuus” on olemassa (ihmis)mielestä, kielestä riippumatta. Ellei, todellisuus on siinäkin tapaukses-sa ! pelkästään u-kielen artefakti ; kielen ja todellisuuden suhteen totuusteoreettisesti itsensä tuhoava konstruktio (5.552 , 5.5521). – Korrespondenssiteoria on ontologisen realismin teoria. – (Siinä mielessä Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312) on triviaali, että tietenkään ”tosiseikkoja” (2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.12 , 4.06), jotka edustavat u-kielessä ! u-kielestä riippumatonta todellisuutta, ei voi ilmaista (koska jos voitaisiin silloin todellisuus voitaisiin esittää kokonaisuudessaan u-kie(len yhteyde)ssä, eikä ”.. mi-tään maailmaa olisikaan olemassa ..” (5.5521) muuten kuin u-kielen ! ristiriitaisena artefaktina.)).

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , tähti* alaviitteen merkki.)

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Analogia ajatukselle, että maailma olisi ”.. olioiden kokonaisuus” (1.1) voisi olla se, että maailmankaikkeu-den atomit / alkeishiukkaset olisivat ”kappaleita” vailla yhdistymismahdollisuutta ; ja tekisivät itsensa, ja maailmankaikkeuden, mahdottomiksi. Siksi, Tractatuksen konteksissa, u-kielessä ”.. emme voi kuvitella mitään oliota, jolta puuttuisi yhdistymismahdollisuus muihin olioihin. Jos voin kuvitella olion yksityisen asiaintilan yhteydessä, en voi kuvitella sitä ilman tämän yhteyden mahdollisuutta” (1.1 , 2.0121 , 2.0124* , 2.021 , 3.203 , 3.14 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , pykälän 2.0124 *-merkki minun, viittaamassa u-kieleen.)

”Maailman määrittävät tosiseikat ja se, että ne ovat ainoat tosiseikat”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063, alkutekstissä ”.. alle Tatsachen ..”.)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Pykälän 1.13 eteen voi hyvinkin laittaa sanan ”korrespondenssiteorian”. Jälkikäteen. Kun on käynyt ilmi, mihin totuusteoriaan perustuen Wittgenstein puhuu ”tosiseikoista”, ”tosiasioista”, so. jostakin ”todesta tai epätodesta”. Wittgenstein käyttääkin, ja ! kehässä kiertämättä, korrespondenssiteoriaa ”todellisuu-den” käsittämiseen. Korrespondenssiteorian logiikka, sen perustana oleva ”riippumattomuus”, paitsi edellyttää ”todellisuuden” käsittämisen niin myös sallii totuusteorian itsensä käyttämisen ”todellisuu-den” käsittämiseen.

”Mikä on niin kuin se on – tosiseikka – on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Jos se, että ”.. (positiivinen) .. tosiseikka on yksityisten asiaintilojen vallitsemista” (2 + 2.06) perustuu kor-respondenssiteoriaan, niin miten? – Siten, että se minkä lause esittää – ”.. lause esittää sen ja sen .. yksi-tyisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) – ”.. pitää .. yhtä todellisuuden kanssa” (2.222). Lauseen totuus merkit-see siis lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan .. vallitsemista” (2.06 + 4.031 + 4.0311), to-dellisuudessa. – Lauseen epätotuus, se että minkä lause esittää – ”.. lause esittää sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) – ”.. ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222), merkitsee lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan .. vallitsematta olemista” (2.06 + 4.031 + 4.0311), todellisuudessa.

”Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikak-si.)”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031 , alleviivaus minun.)

Vasta kun on osoitettu se, miten – ja ! että on mahdollista, että – ”.. lauseet .. ovat todellisuuden kuvia ..” (4.06) ne voivat esittää ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06 , 4.0641 , 4.1 , alleviivaus minun.). Ensin, ennen kuin on osoitettu korrespondenssiteorian toimivuus (2.1), so. so-vellettu totuusteoriaa toiseen kertaan u-kieleen, jokainen u-kielen vielä ”esivaiheen”(4.0641) näennäi-nen (väite)lause vasta ”.. esittää sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 , 4.0311), väittämättä vielä to-distettavissa olevalla tavalla ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan .. vallitsemista ja vallitsematta olemis-ta” (2.06 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.03 , 4.031 , 4.0311 , 4.06 , 4.064 , 4.0641 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01). – Tämän, edellä sanotun, korrespondenssiteorian logiikkaan liittyvän, ”maailman substanssi”-opin (2.021 , 3.203 , 3.3) kaksikerroksisuuden Wittgenstein jättää lukijan pääteltäväksi. Wittgenstein aloittaa suoraan ”subs-tanssi”-oppinsa toisesta kerroksesta, vaiheesta. Tämä käy ilmi siitä, että hän puhuu jo pykälissä 2.01231 ja 2.014 ”olioiden sisäisistä ominaisuuksista”, vaikka ”olioiden” on oltava ensin jo olemassa, voidakseen mitään ! ”s i s ä l t ä ä” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.11 , 2.15 , 2.203 , 3.14 , 4.064 , 4.2211).

”Positiivinen tosiseikka”? Esimerkiksi tosi (väite)lause ”Suomi on tasavalta” esittää ”positiivisen tosisei-kan” ; on totta, että Suomi on tasavalta. ”Positiivinen tosiseikka”, että Suomi on tasavalta on (itse asias-sa) kaikkien niiden ”yksityisten asiaintilojen vallitsemista” (2.06), jotka tekevät Suomesta hallintomuo-doltaan ”tasavallan”. – Entä ”negatiivinen tosiseikka”? Esimerkiksi epätosi (väite)lause, että ”Suomi on kuningaskunta” esittää ”negatiivisen tosiseikan” ; ei ole totta, että Suomi on kuningaskunta. ”Negatiivi-nen tosiseikka”, on totta että Suomi ei ole kuningaskunta, on (itse asiassa) kaikkien niiden ”yksityisten asiaintilojen vallitsematta olemista” (2.06), jotka tekisivät ”vallitessaan” Suomesta kuningaskunnan.

”Positiivinen tosiseikka” on mikä tahansa tosi positiivinen lause, kuten ”Suomi on tasavalta”, siis lause ilman kieltosanaa ”ei” (eri muodoissaan). Vastaavasti ”negatiivinen tosiseikka” on mikä tahansa tosi ne-gatiivinen lause, kuten ”Suomi ei ole kuningaskunta”, siis lause kieltosanalla ”ei” (eri muodoisssaan).

Minkä tahansa lauseen negatiivisen muodon ”ei-L” (tai kuten Wittgenstein merkitsee ”ei-p”) totuus on yhtä kuin lauseen positiivisen muodon ”L” (tai kuten Wittgenstein merkitsee ”p”) epätotuus. Esimerkiksi lauseen ”Suomi ei ole kuningaskunta” totuus sanoo saman tosiasian kuin lauseen ”Suomi on kuningas-kunta” epätotuus. Se, että ”.. merkit ”p” ja ”ei-p” voivat sanoa saman asian .. osoittaa, ettei merkkiä ”ei” vastaa todellisuudessa mikään. Kiellon esiintyminen lauseessa ei vielä ole mikään sen merkityssisällön tuntomerkki (ei ei-p = p). Lauseilla ”p” ja ”ei-p” on vastakkainen merkityssisältö, mutta niitä vastaa yksi ja sama todellisuus” (4.0621 , 4.064 , ! 4.0641 / ks. (artikkeli) Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus.)

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

”Todellisuus”, korrespondenssiteorian perusteella käsitettynä, muodostuu kaikista tosista positiivisista ja tosista negatiivisista lauseista. Niiden, todet positiiviset ja todet negatiiviset lauseet, toisiaan edellyttävä (3.4 , 3.411 , 4.06 , 4.0641 , 5.5151) ”kokonaisuus on maailma” (2.063) – kunakin ajan ja avaruuden hetke-nä.

Wittgenstein aloittaa teoksensa johdonmukaisesti. Korrespondenssiteoriaan perustuva kielen ja todelli-suuden totuus- ja todistusteoreettinen analyysi edellyttää ymmärrystä, käsitystä ”todellisuudesta”. Kui-tenkin, herää kysymys –

Miksi ja miten korrespondenssiteorian logiikka, ”riippumattomuus”, sallii totuusteorian itsensä käyttämi-sen ”todellisuuden” käsittämiseen? – Kehässä kiertämättä, ilman että edellyttää totuusteorian pätevyyt-tä (jonka mahdollisuutta vasta tutkaillaan).

”Todellisuuden” käsittäminen, kuten sitten edelleen korrespondenssiteorian pätevyyden osoittaminen, tapahtuu ”.. kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.114)). Korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden edel-lyttämässä, todellisuudesta riippumatta olemassa olevassa u-kielessä, vielä vailla u-kielen yhteyttä to-dellisuuteen. Siten (vielä) yhdenkään, Wittgensteinin tavoitteen (Esipuhe, (4.112 , 4.114)) kannalta välttä-mättömän, u-kielen*

”Jos tunnemme kaikki oliot, tunnemme samalla kaikki mahdolliset yksityiset asiaintilatkin”. (2.0124 , al-leviivaus ja painotus minun.)

”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” esittävän lauseen (2.0121 , 2.0124* , 2.021 , 3.203 , 3.14 , 3.3 , 4.031 , 4.0311) totuutta tai epätotuutta ei voi todistaa. Korrespondenssiteorian kehässä kiertämättömyys ja ris-tiriidattomuus edellyttää lauseen, Tractatuksen kohdalla sen, mitä lause esittää olevan todellisuudesta riippumaton. Sen, mitä lause esittää yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen toteen näyttäminen on vielä alussa mahdotonta. Se, että u-kielessä ”.. tunnemme .. kaikki mahdolliset yksityiset asiaintilat-kin” (2.0124) ei sano, väitä vielä ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06).

Samassa yhteydessä ilmaisemattomia, u-kieltä ja todellisuutta, ei voi (vielä välittömästi) verrata, vas-taavuuden tai vastaavuuden puutteen osoittamiseksi ; väittääkseen todistettavasti ”.. sen ja sen .. yksi-tyisen asiaintilan” (4.03 , 4.031 , 4.0311 , 4.06) yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen todellisuu-den kanssa (2.222 , 2.223).

Se, että korrespondenssiteorian logiikasta seuraa, että yhtäkään u-kielessä muodostettavissa olevaa (väite)lausetta ei voi osoittaa ja sanoa, väittää lauseen olevan todistettavasti tosi tai epätosi, tekee to-tuusteorian itsensä käyttämisen ”todellisuuden” (välttämättömään) käsittämiseen mahdolliseksi. Ke-hässä kiertämättä, edellyttämättä vielä korrespondenssiteorian pätevyyttä. Sehän, totuusteorian pä-tevyys, on vasta analyysin viimeisessä vaiheessa ! todistettava. Osoittamalla tosien (positiivisten ja negatiivisten) lauseiden olemassaolo, se ”.. että .. maailma .. on” (6.44) ; ilmaisematta kuitenkaan sa-malla vielä yhtäkään totta lausetta. Muuten, ei ”yhtä totta lausetta” ilman ”toista” jne. (3.42), ! pelkkä u-kielessä – ! itseensä viittaavasti – tehtävä u-kielen ja todellisuuden totuus- ja todistusteoreettisen suhteen mallinnus, simulointi toteuttaisi ”.. kaikki tosiseikat” (1.11), so. toistensa kanssa ristiriidassakin olevat ”positiiviset tosiseikat” (2.06).

Korrespondenssiteorian pätevyyden todistaminen u-kielessä ”.. sisältä päin ..” (Esipuhe, 4.114), simuloi-malla u-kielen ja todellisuuden (välistä) totuus- ja todistusteoreettista suhdetta, ei voi, ! ei saa, vielä merkitä tosien (positiivisten) lauseiden ilmaisua ! jo pelkästään sillä perusteella, että (korrespondens-siteoriaan liittyvä) ontologisen realismin teesi kumoutuu ; sorrutaan solipsismiin, ja ”todellisuus” on u-kielen artefakti. – Silti, tosien (positiivisten ja negatiivisten) lauseiden olemassaolo on todistettava (2.06 , 2.063 , 6.44).

Voi sanoa, että ”todellisuuden” käsittäminen tosien positiivisten ja tosien negatiivisten lauseiden koko-naisuudeksi seuraa suoraan korrespondenssiteorian määritelmästä. Mikäli tunnemme kaikki (periaat-teessa, ajast’ aikaan, ikuisuuden näkökulmasta) mahdolliset lauseet, niin soveltamalla korrespondens-siteoriaa lauseisiin saadaan ”todellisuus” käsitettyä. Ilman, että yhdenkään lauseen totuutta tai epäto-tuutta on samalla todistettu. Siksi sanoa, että ”todellisuus” muodostuu kaikista tosista positiivista ja to-sista negatiivisista lauseista on oikeastaan tautologia, so. ei sano vielä mitään korrespondenssiteorian perusteella varsinaisesti ”totta tai epätotta” lausetta. – Lopputulos, ”.. että .. maailma .. on” (1.13 , 6.44), ei voi, saa kuitenkaan enää olla taulogia tai palataan alkuun / ! kierretään kehässä.

Korrespondenssiteorian analyysi pelkästään omin keinoin, totuusteorian itsensä perusteella, on mer-kittävä etu. Occamin partaveitsi. ”Todellisuuden” määritys ”toisin keinoin” herättäisi kysymyksen kor-respondenssiteorian suhteesta ko. ”toisiin menetelmiin”.