Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Korrespondenssiteorian analyysin näkökulmasta Tractatus alkaa johdonmukaisesti, ”todellisuuden” kä-sittämisellä.

Wittgensteinin kirjalleen antama (alkuperäinen) nimi, Logisch-philosophische Abhandlung, on osuva. Korrespondenssiteorian logiikka pakottaa vastaamaan ”todellisuuden” luonnetta, olemusta koskeviin kysymyksiin. Paitsi, että ”todellisuus” on korrespondenssiteorian keskeinen käsite, sen logiikka edellyt-tää todellisuuden konkreettisen olemassaolon –

”Ellei näin olisi, kuinka voisimmekaan soveltaa logiikkaa? Voisi sanoa: Jos logiikka olisi olemassa, vaik-kei mitään maailmaa olisikaan olemassa, miten sitten logiikka voisi olla olemassa, kun kerran maailma on olemassa”. (5.5521)

Korrespondenssiteoria on (ontologisen) realismin totuusteoria. Kääntäen universaali-kielen, siis sen, mitä universaali-kielen (väite)lauseet esittävät, riippumattomuus todellisuudesta (1.1 , 1.11 , 1.12* , 1.13 , 2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.024* , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.061 , 4.2211) sanoo, että maailma, todellisuus on olemassa (ihmis)mielestä, kielestä riippumatta.

(Se on sitten eri kysymys, voidaanko raja ”ajattelevan, mieltävän subjektin” (5.631) ja ”sen” objektin, to-dellisuuden välille vetää.)

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , tähti* alaviitteen merkki.)

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Analogia ajatukselle, että maailma olisi ”.. olioiden kokonaisuus” (1.1) voisi olla se, että maailmankaikkeu-den atomit / alkeishiukkaset olisivat ”kappaleita” vailla yhdistymismahdollisuutta; ja tekisivät itsensa, ja ! maailmankaikkeuden, mahdottomiksi. Siksi, Tractatuksen yhteydessä / universaali-kielessä, ”.. emme voi kuvitella mitään oliota, jolta puuttuisi yhdistymismahdollisuus muihin olioihin. Jos voin kuvitella oli-on yksityisen asiaintilan yhteydessä, en voi kuvitella sitä ilman tämän yhteyden mahdollisuutta” (1.1 , 2 , 2.01 , 2.0121 , 2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.14 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.2211) – ”Oliot” ovat ”lauseyhteydessään merkitseviä nimia” (3.203 , 3.3). On todellakin mahdotonta kuvitella ”lauseyhteys”, olkoot (esimerkiksi) ”a-b-c-d”, ja väittää ”se” sitten olemattomaksi. – (On mahdollista, eikä vain periaatteessa, yhdistää esi-merkiksi Suomen kielen aakkoset miksi tähansa mielivaltaisiksi, nimiksi, sanoiksi, sekä muodostaa niis-tä (lukematon) määrä mielivaltaisia lauseita; kunhan noudattaa Suomen kielen kielioppia .. tai itse kek-simänsä kielen kielioppia.)

”Maailman määrittävät tosiseikat ja se, että ne ovat ainoat tosiseikat”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063, alkutekstissä ”.. alle Tatsachen ..”.)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Kuten sanottu, pykälän 1.13 eteen voi hyvinkin laittaa sanan ”korrespondenssiteorian”. Korrespondenssi-teorian pätevyyden edellyttämä universaali-kielen riippumattomuus todellisuudesta johtaa siihen, että ne ”tosiseikat”, jotka ”muodostavat maailman” ovat universaali-kielessä muodostettuja ”todellisuuden kuvia” (2.06 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06). Riippumattomuudesta välttämättä seuraavan ”todellisuuden” käsittämisen, universaali-kielessä, kautta muodostettuja. Yhtäkään korrespondenssiteorian perusteella todistettavasti totta tai epätotta lausetta ei ole ennen kuin osoittaa – yhteyden mahdollisuuden univer-saali-kielen ja todellisuuden välillä. Wittgensteinin kuvateoria esittää tämän yhteyden mahdollisuuden universaali-kielessä käsitetyn ”todellisuuden” suhteen (2.022 , 2.06 , 2.063 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.201 , 2.21 , 2.22 , 4.01 , 4.1).

”Mikä on niin kuin se on – tosiseikka – on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

”Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikak-si.)”. ((1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06* , 2.063) ← 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 → (4.01* , 4.03 , 4.031 , 4.1*))

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Jos korrespondenssiteoriaan perustuva kielen ja todellisuuden totuus- ja todistusteoreettinen analyysi edellyttääkin todellisuuden olemassaolon (oletuksen) sekä ymmärrystä, käsitystä ”todellisuudesta”, so. vastaamista (ontologiseen) kysymykseen ”mitä todellisuus on?” (5.552), niin miten – millä tavalla – ”to-dellisuus” voidaan määritellä?

Samalla kun korrespondenssiteorian logiikan peruskäsite ”riippumattomuus” asettaa kysymyksen kie-len ja todellisuuden välisen yhteyden välttämättömästä mahdollisuudesta (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 4.03) – muuten korrespondenssiteoria ! käyttökelvoton, invalidi – ja vaatii ”todellisuuden” käsittämistä → ”Yhteys ! ”mihin””? .. ”Minkä ! ”kuvat””?, niin –

”riippumattomuus” sallii korrespondenssiteorian itsensä käyttämisen ”todellisuuden” määrittelyyn.

Kehässä kiertämättä, ilman että edellyttää totuusteorian pätevyyttä; jonka mahdollisuutta vasta tutkail-laan.

”Riippumattomuus” merkitsee kielen, universaali-kielen riippumattomuutta todellisuudesta, so. ei vielä (lähtökohtaisesti) yhteyttä universaali-kielen ja todellisuuden välillä. Toisin sanoen riippumattomuuden vallitessa yhdenkään universaali-kielen ”.. sen ja sen asiaintilan” (4.031 , 4.0311) esittävän lauseen ei voi väittää, sanoa olevan todistettavasti tosi tai epätosi →

lauseita, ”.. jotka ovat todellisuuden kuvia ..” (2.06 , 4.01 , 4.03 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01) ei ole ! vielä ! t e h t y (2.1).

Wittgenstein määritteleekin, sitä kuitenkaan sanomatta (vaikkapa pykälässä 2.1), ”todellisuuden” todel-lisuudesta riippumattomassa universaali-kielessä ”.. sisältä päin ..” (4.114), korrespondenssiteorian mää-ritelmää käyttäen –

tosien lauseiden ja epätosien lauseiden kokonaisuudeksi

tosien positiivisten lauseiden ja tosien negatiivisten lauseiden kokonaisuudeksi (2.06 ← (2.222 / 4.031))

Miten muutenkaan, kuin ”tosien lauseiden ja epätosien lauseiden kokonaisuutena”, voivat ”.. ainoat tosi-seikat .. määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole” (1.11 + 1.12, osia pykälistä yhdis-tetty.). – ”Tosiseikkahan” viittaa välittömästi, intuitiivisesti sisar-käsitteeseensä ”totuuden” käsitteeseen; ja ”totuus” edelleen ”lauseen” käsitteeseen, viime kädessä loogisesti oikein muodostettuun lauseeseen. Korrespondenssiteorian yhteydessä lauseisiin ”todellisuuden kuvina”, jotka –

”.. esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.1 ← (4.01 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01))

Olkoot todesta positiivisesta lauseesta esimerkkinä (lause) ”Suomi on tuhansien järvien maa”, ja todesta negatiivisesta lauseesta (lause) ”Suomi ei ole Saharan kaltainen hiekkaerämaa”. – Totta negatiivista lau-setta luonnehtii siis kieltomerkki ”ei”, se kieltää lauseen positiivisen muodon, kuten ”Suomi on Saharan kaltainen hiekkaerämaa” totuuden. – Lauseen täytyy jo esittää ”jotakin” (4.031 , 4.0311 , 4.064, ks. Witt-gensteinin ”maailman substanssi”-oppi.) ennen kuin lauseen totuusarvo, ”.. tosi tai epätosi sikäli kuin .. merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222), voidaan myöntää tai kieltää. Ennen kuin voidaan esittää ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (4.1) on selvää, et-tä ”.. yksityisiä asiaintiloja ..täytyy jo olla .. olemassa ..” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.064 + 4.2211 → (3.03 , 3.032 , 5.473 , 5.4731 , 5,4732 , 5,4733 , 5.5563, osia pykälistä yhdistetty.)).

Olettaen sekä korrespondenssiteorian pätevyys, mikä (oletus) ei vielä edellytä totuusteorian pätevyyt-tä, että universaali-kielen kaikki mahdolliset ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.0124 , 4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) esittävät lauseet, niin tunnemme periaatteessa .. ”ikuisuuden näkökulmasta” .. kaikki lauseet, joiden ”.. merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222) ilman, e t t ä ! yhdenkään lauseen – yhdenkään toden positiivisen lauseen tai toden negatiivisen lauseen – voi väittää, sanoa olevan todistettavasti tosi, k o s k a –

riippumattomuuden universaali-kielen ja todellisuuden välillä on oltava voimassa, kun olettaa korrespondenssiteorian pätevyyden.

Siksi sanoa, että ”todellisuus” on ”tosien positiivisten ja tosien positiivisten lauseiden kokonaisuus” on-kin itse asiassa tautologia. Se, että soveltaa korrespondenssiteorian määritelmää todellisuudesta riip-pumattomassa universaali-kielessä ei ilmaise (vielä) yhtäkään varsinaista korrespondenssiteorian pe-rusteella totta (positiivista tai negatiivista) lausetta. – Korrespondenssiteorian analyysin lopputulos ei voi, ei saa kuitenkaan enää olla tautologia, muuten kierretään kehässä, vaan todellisuuden konkreetti-sen, kontingentin olemassaolon, ”.. että .. maailma .. on” (6.44), on käytävä ! e p ä suorasti ilmi kuva-teorian ristiriidattomuuden ilmaisuna → ((3.332 , 3.333) → 4.0641).

Korrespondenssiteorian perusteella, (ontologisen) realismin totuusteoriana, minkä tahansa ”merkityssi-sältönsä” esittävän lauseen (4.031 , 4.0311) totuus tai epätotuus – yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa – on mahdollinen. Juuri tämän (periaatteellisen) ”mahdollisuuden” (2.0121 , 5.5521) vuoksi on niin kuin pykälät (3.03 , 3.031 , 3.032 , 3.0321 , 5.4732 , 5.4733 , 5.5563) sanovat. Kuitenkin se, että ko. ”mahdollisuus” voi toteutua todistettavasti on osoitettava. O n osoitettava universaali-kielen ja todellisuuden (välisen) yhteyden mahdollisuus; o s o i t e t t a v a , e t t ä →

”Lause on todellisuuden kuva .. tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. ((2.022 , 2.06 , 2.1 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 4.01) → 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01)

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia .. esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. ((2.06, 4.06 + 4.1, osia pykälistä yhdistetty) → 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01)

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. ((2.06 , 4.06) → 4.1)

”Yksinkertaisin lause – elementaarilause – väittää jonkin yksityisen asiaintilan vallitsevan”. ((2.06 , 4.06) → 4.1 , 4.21)

”Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee. Jos elementaarilause on epätosi, vastaava elementaarilause ei vallitse”. ((2.06 , 4.06) → 4.1 , 4.21 , 4.25)

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita”. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa.)”. ((2.06 , 4.06) → 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01)

Lauseiden totuusarvot (4.46 , 4.464) perustuvat – ovat riippuvuussuhteessa – elementaarilauseiden to-tuusarvoihin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Funktio).

”Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”. ((2.06 , 4.06) → 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01)

Siten se, että ”.. lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia .. esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.12 , 4.01 , 4.06 + 4.1, 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01, osia pykälistä yhdistetty.) merkitsee korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettujen lauseiden olevan m a l l i – so. sen ! m a h – d o l l i s u u d e n ilmaisu – m i t e n ”.. lauseiden totuusargumentit” (4.25 → (5.01)) ovat totta JA ! epä-totta.

Korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostetut lauseet (2.06 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01) ovat malli, kuva(us) siitä, miten lauseitten kaikki mahdolliset totuusarvot voivat toteutua.

”Mahdollisten totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on to-si kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla: Totuusehdot ovat kontradiktori-set. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta tautologiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.3 , 4.41 , 4.46 , 4.464)

”Tautologian totuus on varma, lauseen totuus on mahdollinen, kontradiktion totuus mahdoton ..”. (4.3 , 4.41 , 4.46 , 4.464)

Se, että ”.. lauseen totuus on mahdollinen ..” (4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 4.46 , 4.464) merkitsee kontingentti-en lauseitten sekä totuuden että epätotuuden mahdollisuutta; sekä lauseen positiivisen muodon että negatiivisen muodon totuuden mahdollisuutta.

”Todellisuuden” käsittäminen korrespondenssiteorian omin keinoin, totuusteorian itsensä avulla, on etu. Occamin partaveitsi! ”Todellisuuden” määritys ”toisin keinoin” herättäisi kysymyksen korrespondenssi-teorian suhteesta ko. ”toisiin menetelmiin”.

”Riippumattomuuden” käsite osoittaa moneen suuntaan. Ensin ”se” on korrespondenssiteorian logiikan, kehässä kiertämättömyyden ja ristiriidattomuuden, välttämätön ehto. Toiseksi se, että universaali-kie-len (väite)lauseet esittävät ”merkityssisältönsä” (4.031 , 4.0311) todellisuudesta riippumatta sallii ”todelli-suuden” käsittämisen korrespondenssiteorian määritelmää käyttäen. Kolmanneksi ”riippumattomuus” asettaa kuitenkin vielä ongelman, joka on –