Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

”Totuuden” korrespondenssiteorian perusongelma on se, että korrespondenssiteorian pätevyyden, ke-hässä kiertämättömyyden ja ! ristiriidattomuuden, edellyttämä universaali-kielen riippumattomuus to-dellisuudesta tekee mahdottomaksi todistaa lauseen totuus tai epätotuus. Korrespondenssiteorian pä-tevyydelle lähtökohtaisesti välttämätön riippumattomuus merkitsee, että universaali-kielen (väite)lau-seet esittävät ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 + 4.0311 , 4.064 , 4.2211, osia pykälistä 4.031 ja 4.0311 yhdistetty.) todellisuudesta riippumatta (1.12 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 4.061). Riippumattomuudesta seuraa, että lauseitten ”esittämää” on mahdotonta verrata todellisuuteen. Lauseitten ”esittämää” ja todellisuutta ei voi esittää, ilmaista samassa yhteydessä niin, että vertaaminen (todellisuuteen) on mahdollista (2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.0311). Siten –

lause(itt)en esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävuuden puutetta todellisuuden kanssa ei voi todistaa.

Ongelma ei ole se, etteikö lause voisi olla tosi tai epätosi. – Siis ! arpoen, ! lanttia heittäen(kö) ratkaista esittääkö lause todellisuutta vastaavan tai vastaamattoman ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.222 , 4.031 + 4.0311). Ristiriidattomasti? ”Riippumattomuus” on voimassa! – Entä jos lauseen ristiridattomuus johtuukin juuri siitä, että lauseen totuus tai epätotuus .. e i ole todistettavissa. Ainoastaan pätevyytensä ensimmäisen ehdon, ”riippumattomuuden”, universaali-kielen ja todellisuuden ”samassa yhteydessä”-ilmaisemattomuuden, varassa korrespondenssiteoria onkin tyhjän päällä oleva (mahdollisesti ristiriitai-nen) uskon asia / Deux ex machina: Oraakkeli kertoo ”.. mikä on niin tai näin, ja .. mikä ei niin ole” (1.12).

Entä, johtaako se, mitä lauseen totuuden tai epätotuuden todistettavuus edellyttää, siis lauseen esittä-män ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) vertaaminen todellisuuteen, ristiriitaan!? Mi-ten ”todistettavuus” – ”vertaaminen todellisuuteen” (2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.0311) – on mahdollinen ?

Mikä tahansa mielivaltainen u-kielessä muodostettavissa oleva jo ”jotakin” esittävä (väite)lause on ”to-dellisuuden kuvan” mahdollisuus (2.0121 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.064). Ky-symys kuuluu, miten ”.. lause esittää sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) siten, ”.. eräällä erityisellä tavalla ..” (2.15 , 3.14), että ”.. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.22 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311) voidaan osoittaa, näyttää toteen (2.223) ? – Muuten lause j ä ä ! pelkäksi ”todellisuuden kuvan”, korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostetun lauseen, mahdollisuudeksi.

Korrespondenssiteorian peruskysymys, -ongelma koskeekin lopulta universaali-kielen yhteyttä todelli-suuteen. Se on kuvateorian peruskysymys. – Mikäli todistettavasti + ristiriidattomasti universaali-kielen yhteyttä todellisuuteen, ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2,022 + 2.17 + 2.18, osia pykälistä yhdistetty.) ei ole, ei voida osoittaa olevan, niin korrespondenssiteoria on käyttökelvoton, in-validi. Se, että –

”Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia ..” ((2.06 , 2.1) → 4.01 , 4.06)

on tämän universaali-kielen ja todellisuuden (välisen) yhteyden ”luomista”, ilmaisua → ”ajatuksien” (3 , 4) ilmaisua. Ennen kuin on mahdollista ”.. rajata ajatukset .. mielekkäät .. lauseet ..” (Esipuhe, (4 + 4.06 + 4.112 , 4.114, osia pykälistä yhdistetty.)), nämä ”.. projektiivisessa suhteessaan maailmaan ..” (2.06 , 2.063 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.142 , 4 , 4.06) olevat – korrespondenssiteorian perusteella – loogisesti oikein muodoste-tut lauseet, totuusteoreettiset ”tosiseikat”, on ! tehtävä (1.13 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.023 , 4.06 , 6.4321). Tehtävä ”.. kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114, osia esipuheesta ja pykälästä 4.114 yhdistetty.)) universaali-kielessä käsitetyn todellisuuden suhteen.

”Vaikka jokin kuviteltu maailma poikkeaisi todellisesta maailmasta mielivaltaisen paljon, sillä täytyy il-meisesti olla jotakin yhteistä tämän kanssa – nimittäin muoto”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2)

Kun Wittgenstein sanoo, ”maailman substanssi”-oppiinsa (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.064) viitaten, että ”.. muoto rakentuu juuri olioista” (2.023), niin olennaista on (lopulta se) missä ”.. lauseyh-teydessä nimilla on merkitys” (3.3 , 4.23 , 5.01). Tämä osoittaa, että ”maailman substanssi”-oppi liittyy (viime kädessä) nimenomaan lauseiden totuuden tai epätotuuden, ylipäänsä totuusarvojen, todistetta-vuuteen.

”Ollakseen kuva tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä kuvattavansa kanssa”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2)

”Kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa, jotta toinen ylipäänsä voisi olla toisen kuva”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2)

”Kuvan kuvaamismuoto on se, mikä kuvalla täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta juuri niin kuin se sitä kuvaa – oikein tai väärin”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2)

”Jotta mikä tahansa muodoltaan täysin mielivaltainen kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta, sillä täytyy olla todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2)

”Kuvalla ja kuvattavalla on yhteinen looginen kuvaamismuoto”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2)

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21)

Toisin sanoen, jos ja vain jos lauseella on ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todelli-suuden muoto” (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2), niin lause on todistettavasti ”.. tosi tai epätosi .. mer-kityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.06 , 2.21 + 2.222 , 4.01 , 4.031 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01, osia pykälistä 2.21 ja 2.222 yhdistetty.). – Siten, johdonmukaisesti, on tietenkin niin kuin pykälä 2.22 sanoo.

Korrespondenssiteorian ongelman, totuusteorian logiikasta, so. ”riippumattomuudesta” johtuva(n on-gelman), keskeinen kysymys on se, m i t e n –

oikein muodostetun lauseen (4.06) välttämätön ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18) o n ! m a h d o l l i n e n ?

M i t e n – jo ”jotakin” esittävällä (4.031 , 4.0311 , 4.064) – lauseella on lauseen (vasta) ”todellisuuden ku-vaksi” (2.06 , 2.1 , 2.12 , 4.01 , 4.06) tekevä ”.. todellisuuden muoto” (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2) ?

N i i n , e t t ä ”.. todellisuuden kuva .. e s i t t ä ä .. k u v a a m i s m u o d o l l a a n .. m e r k i t y s s i – s ä l t ö n s ä .. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” ((2.06 , 2.1) → 2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.22 + 2.221 + 4.01 + 4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) TODELLISUUTTA VASTAAVALLA TAI VASTAAMATTA OLEVALLA ! T A V A L L A.

Vastaus on välttämättä se, e t t ä ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18) s i s ä l t y y –

korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettuihin universaali-kielen lauseisiin ((2.06 , 2.063 , 2.1) → 2.141 , 3.12 , 3.14 , 4.06) ! i t s e e n s ä (2.203 , 3.02 , 3.13).

Nämä universaali-kielen oikein muodostetut ”.. mielekkäät lauseet” (2.06 , 3 , 4 , 4.06) on tehtävä ”.. kie-lessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114, osia esipuheesta ja pykälästä 4.114 yhdistetty.)) ! universaali-kielessä käsitetyn todellisuuden suhteen. Siksi sekin, että m i t e n ”.. todellisuuden kuva .. esittää kuvaa-mismuodollaan .. merkityssisältönsa” (2.22 + 2.221 + 4.01 , 4.031, osia pykälistä yhdistetty.) todellisuutta vastaavalla tai vastaamatta olevalla tavalla on myös ! tehtävä universaali-kielessä käsitetyn todellisuu-den (2.06) suhteen.

Toisin sanoen, summa summarum –

Universaali-kielen yhteys todellisuuteen, ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18), o n ! e s i t e t t ä v ä ! universaali-kielessä ! i t s e s s ä ä n – ! itseensä viittaavasti – universaali-kielen ja universaali-kielessä käsitetyn todellisuuden (välisen) suhteen ilmaisuna.

Universaali-kielen on esitettävä, ilmaistava itse(ssään) mitä sen oikein muodostettuihin lauseisiin sisäl-tyvä ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18) merkitsee.

Universaali-kielen on voitava puhua itsestään, suhteessaan todellisuuteen, ja osoittaa itsensä ja ”.. to-dellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18). Tämä ”itsestään puhumi-sen” mahdollisuus ei ole (korrespondenssiteorian perus)ongelma. Universaali-kieli on – nimensä mu-kaan – kieli, jossa on periaatteessa mahdollista sanoa kaikki sanottavissa- , ilmaistavissa oleva. Etukä-teen ei universaali-kielen ilmaisuvoimaaa voi rajata, vaan ! vasta universaali-kielen käyttö loogisessa asiayhteydessään voi asettaa ilmaisu(voima)lle rajat; kuten tekee Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321), koskien Tractatuksen esipuheessa ja pykälissä 4.112 ja 4.114 mainittua kirjan tavoitetta.

Mikä on siis se korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettuja universaali-kielen lauseita ja todellisuutta (maailmaa), so. ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista ..” (2.06 , 2.063), yhdistävä – lauseisiin itseensä s i s ä l t y v ä (2.203 , 3.02 , 3.13) – ”.. yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18), joka tekee mahdolliseksi sen, että –

”Lauseet esittävät .. kuvaamismuodollaan .. yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta ole-mista”. (1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.22 + 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01, osia pykälistä yhdistetty.)

Tämä (2.06 → (2.22 + 4.1)) on juuri sen ilmaisu, universaali-kielessä itsessään, että lauseitten ”esittämä” on esitetty todellisuutta vastaavalla tai vastaamatta olevalla tavalla. Se, että esittäminen koskee ”.. yk-sityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01) kertoo, että sekä lauseitten ”totuuden” että ”epätotuuden” on oltava mahdollinen; yhtäkään todistettavasti totta tai epätotta lausetta ei ole vielä tehty, osoitettu → molempien totuusarvojen on oltava mahdollisia.

Jatkan tästa suoraan seuraavaan artikkeliin. Alla olevasta osa muuhun yhteyteen, seuraaviin artikkeleihin.

Siten ”lauseen merkityssisällöllä” (4.01 , 4.031 , 4.064); sillä, että –

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 4.1)

on lopulta, viime kädessä totuus- ja todistusteoreettinen merkitys (2.18 , 2.2 , 2.22 , 2.221 , 2.222* , 4.01 , 4.031 , 4.06* → (4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)).

Tärkeän pykälän 4.2, ”lauseen merkityssisällön” totuus- ja todistusteoreettinen määritelmä, esitän tie-tystä hyvästä syystä ensin alkukielella, saksaksi.”Der Sinn des Satzes ist seine Ubereinstimmung und Nichtubereinstimmung mit den Möglichkeiten des Bestehens und Nichtbestehens der Sachverhalte” (4.2 , alkukielellä, että käy ilmi suomennoksen virhe.)Heikki Nyman on kääntänyt, muuten mielestäni sujuvassa käännöksessään, sanan ”und” suomeksi ”tai”, vaikka pitää olla ”ja”, kuten esimerkiksi englanniksi on ”and”. – Ensin sulkeissa virheellinen käännös.(”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (4.2))”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (4.2)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksitysten asiaintilojen vallitsemisen ja vallit-sematta olemisen mahdollisuuksia”. (4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuden ja epätotuuden ehdot”. (4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01)

Kysymys on se, miten lauseet esittävät ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) siten, että –

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01 , alleviivaus ja painotus minun.)

Mitä miltä tahansa ”.. jo .. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311 + 4.064) esittävältä lauseelta, että lauseen totuutta tai epätotuutta ylipäätään voidaan kysyä, edellytetään, että on mahdollista todis-taa ”lauseen merkityssisällön” yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa?

Kysymys on sen, ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311), minkä lause ”jo” (4.064), siis ! en-nen kuin lauseen ”todellisuuden kuvana”-oleminen / lauseen yhteys todellisuuteen on osoitettu, esittää esittämisestä uudella ! todistusteoreettisella tavalla. Wittgenstein käyttääkin lauseen ”merkityssisällön” käsitettä kahdella tavalla. Ensin todistettavista totuusarvoista puhtaan u– kielen (2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311) totuusteoreettisessa merkityksessä. Ja vasta toiseksi lauseen ”todel-lisuuden kuvana”-olemisen totuus- ja todistusteoreettisessa merkityksessä (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.022 , 4.023 , 4.027 , 4.03 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01). Ensim-mäinen, korrespondenssiteorian logiikkaan (2.024 , 4.061) liittyvä, ”maailman substanssin” tapa jää pii-loon, rivien väliin. Tractatus on alusta, ”todellisuuden” käsittämisestä, alkaen kuvateorian ilmaisua. ”Si-sältämisen ”subjektien”” (2.014), siis u-kielen, ei vielä ”todellisuuden kuviksi” osoitettujen, lauseiden on kuitenkin oltava jo olemassa (4.2211).

”Lause osoittaa merkityssisältönsä. Lause osoittaa, miten asiat ovat, jos se on tosi. Ja lause sanoo, että asiat ovat juuri siten”. (4.022 , 4.03 , 4.2 , 4.25 , 4.3)

”Lauseen täytyy lyödä todellisuus vaihtoehtoihin kyllä vai ei. Sen tehdäkseen lauseen on kuvattava to-dellisuus täydellisesti. Lause on yksityisen asiaintilan kuvaus. .. lause kuvaa todellisuuden esittämällä sen sisäiset ominaisuudet ..”. (2.06 , 4.023 , 4.125)

”Todellisuuden täydelllinen kuvaus”? – Kuvateoria ei merkitsekään vain lauseen totuuden tai epätotuu-den ”.. kyllä vai ei ..” (4.023) todistettavuuden ehtojen ilmaisua, vaan lauseen kaikkien mahdollisten to-tuusarvojen ehtojen ilmaisua (2.06 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 4.46 , 5 , 5.01).

”Lauseen olemukseen kuuluu, että se voi ilmaista meille uuden merkityssisällön”. (4.027 , 4.03)

”Lauseen täytyy ilmaista vanhoilla ilmaisuilla uusi merkityssisältö. Lause ilmaisee meille jonkin asiainti-lan, siksi sen on oltava olemuksellisesti yhteydessä asiaintilaan. Yhteys on juuri siinä, että lause on asi-aintilan looginen kuva. Väittääkseen jotakin, lauseen täytyy olla kuva”. (2.06 , 2.11 , 2.203 , 4.022 , 4.027 , 4.03 , alleviivaus ja painotus minun.)

Voidakseen (itse) väittää totuutensa tai epätotuutensa, so. ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa (2.222) ”.. lauseen täytyy olla kuva” (4.022 , 4.03).

Korrespondenssiteorian logiikan / (2.024 , 4.061) ensimmäisessä vaiheessa lause esittää ”merkityssisäl-tönsä” (4.031 , 4.0311) vielä todellisuudesta riippumatta, so. vailla yhteyttä todellisuuteen. Vasta toisessa ”todellisuuden kuvana” olemisen vaiheessa lause esittää ”merkityssisältönsä” uudelleen ; lause osoittaa totuutensa tai epätotuutensa todistettavissa olevan mahdollisuuden (2.022 , 2.06 , 2.063 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.22 , 2.221 , 4.022 , 4.03 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 5 , 5.01) osoittamalla kaikki ne lauseyhteydet, lausemuodot, joissa lähtökohtana olevan lauseen muodostavat nimet, sanat voivat esiintyä siten, että lauseet* ovat totuutensa ja epätotuutensa mahdollisuuden, so. toistensa* totuusmahdollisuuksien, il-maisuja (2.0141 , 2.15 , 3.14 , 3.3 , 3.31 , 3.311). Tämä kaikkien u-kielessä mahdollisten ”.. sen ja sen .. yksi-tyisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) esittävien lauseitten totuuden ja epätotuuden todistettavissa olevan mahdollisuuden sidos – yhteys toisiinsa – simuloi, mallintaa u-kielessä (2.12 , 4.114) kielen ja todellisuu-den (välistä) yhteyttä.

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kielessä, että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 4.06 , 4.064 , 4,0641 , 4.1 , 4.125 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

Siitä, että ! ”riippumattomuuden” on oltava voimassa myös kun lauseella on yhteys todellisuuteen, siis ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.022 + 2.17 + 2.18) seuraakin Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) ; ”todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus. – ”Riippumattomuuden” toisen ehdon (kun ensimmäinen ei enää päde) vomassaolon ilmaisuna. – Kurt Gödelin ja Alan Turingin tuloksia muu-tettavat muuttaen ennakoiden.

Miten u-kielen lauseiden yhteys todellisuuteen ( 2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18) on mahdollinen? Vain, ja vain siten, että ..