Korrespondenssiteorian perusongelma

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Se, että lauseen totuus tai epätotuus ei ole todistettavissa, kun kerran ”.. lause esittää sen ja sen .. yksi-tyisen asiaintilan”” (4.031 + 4.0311) todellisuudesta riippumatta – todellisuuteen vertaaminen on mah-dotonta / ! ”samassa yhteydessä”-ilmaisemattomuus – on ”totuuden” korrespondenssiteorian perus-ongelma. Totuusteorian pätevyyden analyysin lähtökohta.

Ongelma ei ole se, etteikö lause voisi olla tosi tai epätosi. – Arpoen! Lanttia heittäen ratkaista esittääkö lause todellisuutta vastaavan tai vastaamattoman ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.222 , 4.031 + 4.0311). Ristiriidattomasti? ”Riippumattomuus” on voimassa! Entä jos lauseen ristiridattomuus johtuu-kin juuri siitä, että totuus tai epätotuus .. ei ole todistettavissa. Ainoastaan ”riippumattomuuden” en-simmäisen ehdon, samassa yhteydessä-ilmaisemattomuuden, varassa korrespondenssiteoria onkin tyhjän päällä oleva (mahdollisesti ristiriitainen) uskon asia / Deux ex machina.

Entä – johtaako sekin, mitä lauseen totuuden tai epätotuuden todistettavuus edellyttää, siis lauseen tai lauseen esittämän vertaaminen todellisuuteen, ristiriitaan!

Korrespondenssiteorian peruskysymys koskeekin u-kielen yhteyttä todellisuuteen. Se on myös kuva-teorian ytimessä. Jos todistettavasti + ristiriidattomasti yhteyttä todellisuuteen, ”.. jotakin yhteistä .. to-dellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21) ei ole, niin korrespondenssiteoria .

”Vaikka jokin kuviteltu maailma poikkeaisi todellisesta maailmasta mielivaltaisen paljon, sillä täytyy il-meisesti olla jotakin yhteistä tämän kanssa – nimittäin muoto”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21)

Mikä tahansa mielivaltainen u-kielessä muodostettavissa oleva ”jotakin” esittävä (väite)lause on ”todel-lisuuden kuvan” mahdollisuus (2.0121 , 2.0124 , 2.06 , 3.12 + 3.14 , 4.06). Kysymys kuuluu, miten ”.. lause esittää sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) siten, ”.. eräällä erityisellä tavalla ..” (2.15 , 3.14), että ”.. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.22 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311) voidaan osoittaa, näyttää toteen (2.223).

Kysymys on se, miten lauseet esittävät ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) siten, että –

Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01 , alleviivaus ja painotus minun.)

Mitä miltä tahansa ”.. jo .. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311 + 4.064) esittävältä lauseelta, että lauseen totuutta tai epätotuutta ylipäätään voidaan kysyä, edellytetään, että on mahdollista todis-taa ”lauseen merkityssisällön” yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa?

Kysymys on sen, ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311), minkä lause ”jo (4.064), siis ! en-nen kuin lauseen ”todellisuuden kuvana”-oleminen / lauseen yhteys todellisuuteen on osoitettu, esittää esittämisestä uudella ! todistusteoreettisella tavalla. Wittgenstein käyttääkin lauseen ”merkityssisällön” käsitettä kahdella tavalla. Ensin todistettavista totuusarvoista puhtaan u– kielen (2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311) totuusteoreettisessa merkityksessä. Ja vasta toiseksi lauseen ”todel-lisuuden kuvana”-olemisen totuus- ja todistusteoreettisessa merkityksessä (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.022 , 4.023 , 4.027 , 4.03 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01). Ensim-mäinen, korrespondenssiteorian logiikkaan (2.024 , 4.061) liittyvä, ”maailman substanssin” tapa jää pii-loon, rivien väliin. Tractatus on alusta, ”todellisuuden” käsittämisestä, alkaen kuvateorian ilmaisua. ”Si-sältämisen ”subjektien”” (2.014), siis u-kielen, ei vielä ”todellisuuden kuviksi” osoitettujen, lauseiden on kuitenkin oltava jo olemassa (4.2211).

”Lause osoittaa merkityssisältönsä. Lause osoittaa, miten asiat ovat, jos se on tosi. Ja lause sanoo, että asiat ovat juuri siten”. (4.022 , 4.03 , 4.2 , 4.25 , 4.3)

”Lauseen täytyy lyödä todellisuus vaihtoehtoihin kyllä vai ei. Sen tehdäkseen lauseen on kuvattava to-dellisuus täydellisesti. Lause on yksityisen asiaintilan kuvaus. .. lause kuvaa todellisuuden esittämällä sen sisäiset ominaisuudet ..”. (2.06 , 4.023 , 4.125)

”Todellisuuden täydelllinen kuvaus”? – Kuvateoria ei merkitsekään vain lauseen totuuden tai epätotuu-den ”.. kyllä vai ei ..” (4.023) todistettavuuden ehtojen ilmaisua, vaan lauseen kaikkien mahdollisten to-tuusarvojen ehtojen ilmaisua (2.06 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 4.46 , 5 , 5.01).

”Lauseen olemukseen kuuluu, että se voi ilmaista meille uuden merkityssisällön”. (4.027 , 4.03)

”Lauseen täytyy ilmaista vanhoilla ilmaisuilla uusi merkityssisältö. Lause ilmaisee meille jonkin asiainti-lan, siksi sen on oltava olemuksellisesti yhteydessä asiaintilaan. Yhteys on juuri siinä, että lause on asi-aintilan looginen kuva. Väittääkseen jotakin, lauseen täytyy olla kuva”. (2.06 , 2.11 , 2.203 , 4.022 , 4.027 , 4.03 , alleviivaus ja painotus minun.)

Voidakseen (itse) väittää totuutensa tai epätotuutensa, so. ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa (2.222) ”.. lauseen täytyy olla kuva” (4.022 , 4.03).

Korrespondenssiteorian logiikan / (2.024 , 4.061) ensimmäisessä vaiheessa lause esittää ”merkityssisäl-tönsä” (4.031 , 4.0311) vielä todellisuudesta riippumatta, so. vailla yhteyttä todellisuuteen. Vasta toisessa ”todellisuuden kuvana” olemisen vaiheessa lause esittää ”merkityssisältönsä” uudelleen ; lause osoittaa totuutensa tai epätotuutensa todistettavissa olevan mahdollisuuden (2.022 , 2.06 , 2.063 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.22 , 2.221 , 4.022 , 4.03 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 5 , 5.01) osoittamalla kaikki ne lauseyhteydet, lausemuodot, joissa lähtökohtana olevan lauseen muodostavat nimet, sanat voivat esiintyä siten, että lauseet* ovat totuutensa ja epätotuutensa mahdollisuuden, so. toistensa* totuusmahdollisuuksien, il-maisuja (2.0141 , 2.15 , 3.14 , 3.3 , 3.31 , 3.311). Tämä kaikkien u-kielessä mahdollisten ”.. sen ja sen .. yksi-tyisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) esittävien lauseitten totuuden ja epätotuuden todistettavissa olevan mahdollisuuden sidos – yhteys toisiinsa – simuloi, mallintaa u-kielessä (2.12 , 4.114) kielen ja todellisuu-den (välistä) yhteyttä.

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kielessä, että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 4.06 , 4.064 , 4,0641 , 4.1 , 4.125 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

Siitä, että ! ”riippumattomuuden” on oltava voimassa myös kun lauseella on yhteys todellisuuteen, siis ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.022 + 2.17 + 2.18) seuraakin Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) ; ”todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus. – ”Riippumattomuuden” toisen ehdon (kun ensimmäinen ei enää päde) vomassaolon ilmaisuna. – Kurt Gödelin ja Alan Turingin tuloksia muu-tettavat muuttaen ennakoiden.

Miten u-kielen lauseiden yhteys todellisuuteen ( 2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18) on mahdollinen? Vain, ja vain siten, että ..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s