”Riippumattomuudesta”  Ι  (2.024 , 2.22 , 4.061)

     Palautan (mahdollisen) ”lukijan” mieleen – kuitenkin ensin – että Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312) / ”kuvateorian” totuus-  ja todistusteoreettisen tulkinnan ymmärtäminen, jos ei aivan edellytä, niin helpottuu ! , kun näkee ”tulkinnan” taustalla, Wittgensteinin näkökulmasta luontevasti, ensinnäkin ”Russellin paradoksin” (kts. ”pykälän” (3.333) viimeinen ”lause” ) .  –  Ja toiseksi ottaa huomioon ”totuuden” korrespondenssiteorian, jonka ”pätevyyden” totuus-  ja todistusteoreettinen analyysi ratkaisee samalla ”Russellin paradoksin”  →  osoittaa tien ulos / pois ”itseltään” parran leikkaavan, JA  EI leikkaavan parturin tuolista, KUN OSOITTAA ” ”totuusteoriaan ”itseensä ( – viittaavasti ) ” ”   perustuen sen, miten  –

” .. maailma .. on”. (1.13 , 6.44) , ja että ”on” ristiriidattomasti.

     Osoittaa sen, että  –  tosiaankin  –  # ristiriidattomalla ”tavalla” #  –

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1.13 , 2.141 , 3 , 3.12 + 3.14 , 3.5 , 4 , 4.01 , 4.06 , # 4.0641 ← 5.4711 # , 6.44)

     J a  tämä  ” ” .. maailman .. olemisen” (6.44)  osoittaminen ”   jos  ja  vain  JOS  ON niin kuin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128)  sanoo so. e t t ä  –  ” ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat .. ”. (1.13)  –  ”todellisuuden kuvat ! ”e i – johdettavia”” ”  syystä, ETTÄ  ” .. kaiken kuvauksen ja siten maailman olemuksen  ilmaisemiseen” (5.4711)  kuuluu se, MITÄ ”pykälä” ( 4 . 0 6 4 1 )  SANOO   –  TOTEUTTAEN  ”RIIPPUMATTOMUUDEN” .

     ”Riippumattomuuden” totuus-  ja todistusteoreettisesta ”merkityksestä” / ”säännöista” luvussa 2. 3  ja  liitteessä  I I I .

     Miksi ”riippumattomuus” on korrespondenssiteorian välttämätön ”ehto” ?  Vastaus mahtuu yhteen pitkähköön ”lauseeseen” , muistaen A.  mitä ”pykälät” (2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031)  esittävät, ja  B.  olettamalla päinvastaista, siis että ”riippumattomuus”  e i  vallitse.  –  Olkoot niin, että ”riippumattomuus” ei ole voimassa. Silloin on ainakin, vähintään mahdollista  –  ja tuskin tälläistä edes mahdollista ”väylää” logiikka sallii  –  että samalla kun ”lause esittää sen ja sen asiaintilan” (4.031) , käy myös siten, että ”lause” ilmaisee myös ! ”S E N” , MITÄ  ” ”esittämänsä” vastaa tai  e i – vastaa ”  (kts. ss. 12 – 13 , ja liite I  ss. 46 – 48 ) .  –  ”Riippumattomuuden” on näin ollen vallittava, mikä johtaa vaatimukseen osoittaa ”lauseen ’yhteys ”todellisuuteen” ’ ” , mikä on enää mahdollista vain ”lauseeseen* ”itseensä” ” / ja luontevasti! – ”mihin” muuhunkaan  –  ”sen”*   muodostaviin ”merkkeihin ! ”lauseyhteydessään”” sisältyen  ( 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.221 , 4.23 , 5 , 5.01 )  NIIN , E T T Ä  VASTA ”U – KIELEN”  –

”Käytetty, ajateltu lausemerkki on ajatus”. (3.12 + 3.14 , 3.5 , 4.06)