”Riippumattomuudesta” Ι (2.024 , 2.22 , 4.061)
Palautan (mahdollisen) ”lukijan” mieleen – kuitenkin ensin – että Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312) / ”kuvateorian” totuus- ja todistusteoreettisen tulkinnan ymmärtäminen, jos ei aivan edellytä, niin helpottuu ! , kun näkee ”tulkinnan” taustalla, Wittgensteinin näkökulmasta luontevasti, ensinnäkin ”Russellin paradoksin” (kts. ”pykälän” (3.333) viimeinen ”lause” ) . – Ja toiseksi ottaa huomioon ”totuuden” korrespondenssiteorian, jonka ”pätevyyden” totuus- ja todistusteoreettinen analyysi ratkaisee samalla ”Russellin paradoksin” → osoittaa tien ulos / pois ”itseltään” parran leikkaavan, JA EI leikkaavan parturin tuolista, KUN OSOITTAA ” ”totuusteoriaan ”itseensä ( – viittaavasti ) ” ” perustuen sen, miten –
” .. maailma .. on”. (1.13 , 6.44) , ja että ”on” ristiriidattomasti.
Osoittaa sen, että – tosiaankin – # ristiriidattomalla ”tavalla” # –
”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1.13 , 2.141 , 3 , 3.12 + 3.14 , 3.5 , 4 , 4.01 , 4.06 , # 4.0641 ← 5.4711 # , 6.44)
J a tämä ” ” .. maailman .. olemisen” (6.44) osoittaminen ” jos ja vain JOS ON niin kuin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128) sanoo so. e t t ä – ” ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat .. ”. (1.13) – ”todellisuuden kuvat ! ”e i – johdettavia”” ” syystä, ETTÄ ” .. kaiken kuvauksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemiseen” (5.4711) kuuluu se, MITÄ ”pykälä” ( 4 . 0 6 4 1 ) SANOO – TOTEUTTAEN ”RIIPPUMATTOMUUDEN” .
”Riippumattomuuden” totuus- ja todistusteoreettisesta ”merkityksestä” / ”säännöista” luvussa 2. 3 ja liitteessä I I I .
Miksi ”riippumattomuus” on korrespondenssiteorian välttämätön ”ehto” ? Vastaus mahtuu yhteen pitkähköön ”lauseeseen” , muistaen A. mitä ”pykälät” (2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) esittävät, ja B. olettamalla päinvastaista, siis että ”riippumattomuus” e i vallitse. – Olkoot niin, että ”riippumattomuus” ei ole voimassa. Silloin on ainakin, vähintään mahdollista – ja tuskin tälläistä edes mahdollista ”väylää” logiikka sallii – että samalla kun ”lause esittää sen ja sen asiaintilan” (4.031) , käy myös siten, että ”lause” ilmaisee myös ! ”S E N” , MITÄ ” ”esittämänsä” vastaa tai e i – vastaa ” (kts. ss. 12 – 13 , ja liite I ss. 46 – 48 ) . – ”Riippumattomuuden” on näin ollen vallittava, mikä johtaa vaatimukseen osoittaa ”lauseen ’yhteys ”todellisuuteen” ’ ” , mikä on enää mahdollista vain ”lauseeseen* ”itseensä” ” / ja luontevasti! – ”mihin” muuhunkaan – ”sen”* muodostaviin ”merkkeihin ! ”lauseyhteydessään”” sisältyen ( 2.014 , 2.0141 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.221 , 4.23 , 5 , 5.01 ) NIIN , E T T Ä VASTA ”U – KIELEN” –
”Käytetty, ajateltu lausemerkki on ajatus”. (3.12 + 3.14 , 3.5 , 4.06)