Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Toinen, ja tietenkin myös ”todellisuuden kuvien” (4.06) ei-johdettavuuteen (4.0312 , 4.128 , 6.4321), pää-tyvä tapa osoittaa korrespondenssiteorian pätevyys perustuu suoraan siihen, mitä se että –

”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , alleviivaus ja painotus minun.)

merkitsee. Merkitsee, kun pykälää vertaa (kirjaimellisesti) tiettyihin, sitä selittäviin avain-pykäliin. Mitä se, että korrespondenssiteorian perusteella pätevä u-kieli sisältää yhteyden todellisuuteen (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18) merkitsee u-kielen oikein muodostettujen lauseiden suhteen (4.12 , 4121 , 4.1212 , 4.128).

Koska pykälästä 2.203 / korrespondenssiteorian ristiriidattomuus on todistettava, on oma artikkelinsa, tässä vain (artikkelin) johtopäätös ; ei kovinkaan hyvältä näyttävä lähtökohta totuusteorian ristiriidatto-muuden todistukselle.

Korrespondenssiteorian logiikan (2.024 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.225 , 4.031 , 4.061) perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevät lauseet, siis ”todellisuuden kuvat” , sisältävät totuusargumenttiensa sekä totuuden että epätotuuden mahdollisuudet (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 , 3 , 3.02 , 3.13 , 4 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01).

Kun ottaa huomioon sen (ks. edellinen artikkeli), mikä tekee ”totuusargumenttien epätotuuden mahdol-lisuudet” loogisesti mahdolliseksi, niin ”todellisuuden kuvat” ovat lauseita, jotka sisältävät totuusargu-menttiensa sekä totuuden että jonkin toisen lauseen totuusargumenttien totuuden mahdollisuudet. On siis otettava huomioon myös pykälät (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0621 , 4.064 , 4.0641), etenkin viimeksi mainit-tu. – Korrespondenssiteorian logiikan perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevä lause, ”todelli-suuden kuva”, osoittaa aina ulkopuolellaan olevaan ”toiseen lauseeseen” / ”.. toisen loogisen paikan .. mielekkään lauseen .. olemassaolon” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641 , alleviivaus minun.) ! välttämättömään mahdollisuuteen. Siksi ”.. koko logiikan avaruuden täytyy jo .. olla .. käsillä” (1.13 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.42 , 4.06 , 6.375). – Olkootkin, että ”.. mikään ei voi edustaa tosiseikkojen .. koko .. avaruuden .. logiikkaa”. (3.42 + 4.0312 , 4.128 , 6.4321). – ”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on”. (6.44 , 6.45)

Toinen tapa todistaa korrespondenssiteorian ristiriidattomuus perustuu siihen, että selvältä näyttävää ristiriitaa ! itseään on mahdoton ! sanoa : Totuus- ja todistusteoreettisesti pätevän lauseeen ”merkitys-sisältöa”, sitä mikä toteuttaa lauseen (kaikki mahdolliset) totuusarvot, ”.. ei voi sanoa” (2.22 , 2.221 , 3,13 , 3.332 , 3.333 , 4.1212 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 4.46 , 5 , 5.01) mikään ; ei pätevä lause itse, tai jokin toinen (meta)lause.

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.22 , 2.221 , 3.13 , alleviivaus minun.)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.22 , 2.221 , 4.01 , 4.031 , 4.0311 , 4.1 , 4.2)

”Kuva esittää .. kuvaamismuodollaan .. merkitysssisältönsä .. totuudestaan tai epätotuudestaan riippu-matta” (2.22 + 2.221). – Miksi ”.. totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta” (2.22)? – Siksi, että juuri ”.. kuvaamismuodollaan .. kuva esittää ..” (2.22) vasta sen, ne ehdot, että lauseen totuus tai epätotuus, lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa (2.222 , 2.223) voidaan näyttää toteen. – Siten viime kädessä ”lauseen mer-kityssisältö” merkitsee lauseen totuus- ja todistusteoreettista ”merkityssisältöä” (4.2), eikä lähtökohtana ollutta, vielä todellisuudesta riippumatonta vain totuusteoreettista ”merkityssisältöä”. Jos alussa, ensin on kyse vasta (periaatteessa) kaikista mahdollisista u-kielen ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” esittä-vistä (väite)lauseista (2.0121 , 2.0124 , 4.031 + 4.0311) ! vielä vailla todistettavissa olevaa totuusarvoa, niin toiseksi kyse on ! vain niistä lauseista, niiden lauseiden ”merkityssisällöstä”, jotka voivat olla korrespon-denssiteorian perusteella, sisältämällä yhteyden todellisuuteen, todistettavasti tosia tai epätosia. Kyse on (toiseksi) siitä, m i t ä ! todistettavissa olevan lauseen ”merkityssisältö” merkitsee (3.318 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01).

”Lause ei voi väittää mitään itsestään, koska lausemerkki ei voi sisältyä itseensä. (Tämä on koko ”tyyp-piteorian” ydin.)”. (3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.2 , alleviivaus ja painotus sekä kursiivi minun ; jatkuu pykälässä (3.333).)

”Funktio ei voi olla oma argumenttinsa, koska funktiomerkki sisältää jo argumenttinsa peruskuvan, eikä voi sisältää itseään. Olettakaamme näet, että funktio F(x) voisi olla oma argumenttinsa. Silloin olisi siis olemassa lause ”F(F(fx) )”. Tässä lauseessa ulommalla funktiolla F ja sisemmällä funktiolla F täytyy olla eri merkitys, koska sisemmällä funktiolla on muoto φ(f x) ja ulommalla muoto ψ(φ(f x)). Yhteistä mo-lemmille funktioille on vain kirjain ”F”, mutta se ei yksin merkitse mitään. Tämä selviää heti, jos ”F(Fu)”:n asemasta kirjoitamme “(∃φ):F(φu).φu=Fu”. Näin Russellin paradoksi raukeaa”. (3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.2)

Tätä pykälässä 3.333 esitettyä ”oletusta” voi(nee) havainnollistaa (maallikon näkökulmasta) seuraavalla esimerkillä. Oletetaan, että määrätty ympyrä O – olkoot iso ”o” kirjain – sisältäisi itsensä. Kysymys kuu-luu: voivatko ne, ”O” ja ”itseensä / ”O”:hon sisältyvä ”O””, olla sama, samankokoinen ympyrä. Tuskin. Jos voivat, niin mitään ”itseensä sisältymistä” ei ole osoitettavissa, eli ”O” on (vain) ”O”. – Toisin sanoen joko ”O” = ”O”, so. identtinen itsensä kanssa, mikä sanoo vain tautologian tai jos ympyrä ”O” sisältyisi itseen-sä, se olisikin (esimerkiksi) ympyrä ”O”’ .. eikä siis sisälly itseensä. – Toisin sanoen joko lause ”L” = ”L”, so. (mitään sanomaton) tautologia tai mikäli ”L” sisältyisi itseensä, se olisikin (esimerkiksi) ”L”’ .. eikä siis si-sälly itseensä.

(3.332 , 3.333) : Joko , jos ”L”, niin ”L” / kehäpäätelmä, tai jos (”L ”sis ”L””), niin ei-(”L ”sis ”L””) / kontradik-tio.

”.. Russellin paradoksi raukeaa” (3.332 , 3.333) siten, juuri ! siten, että (se että) ”L” ei sisällä ”L” merkitsee, että joko ”L” = ”L” ! t a i ”L” o s o i t t a a ”L” ” , s i i s ”.. määrittää toisen loogisen paikan .. lauseen ulko-puolella ..” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641). – Lauseilla ”L” ja ”L”” on ”.. eri merkitys ..” (3.333), so. lauseet ”L” ja ”L”” ovat eri lauseita.

Se, mitä Wittgenstein sanoo pykälissä (3.332 , 3.333) liittyy olennaisella tavalla todistettavissa olevan lauseen ”merkitysisältöön”. Siihen, mitä ”.. Lauseeseen sisältyy ..” (3.13), ja mitä ei ; siihen mitä lause voi sanoa oikein muodostetusta itsestään, ja mitä ei.

”Lauseeseen kuuluu kaikki, mikä kuuluu projektioon, mutta ei projisoitu. Siis myös projisoidun mahdol-lisuus, mutta ei se itse. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä, mutta kylläkin sen il-maisemismahdollisuus. (”Lauseen sisältö” merkitsee mielekkään lauseen sisältöä.) Lauseeseen sisältyy sen merkityssisällön muoto, mutta ei itse sisältöä”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.141 , 2.16 , 2.161 , 2.17* , 2.18* , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 , 2.22* , 3.02 , 3.12 , 3.13* , 3.14 , 3.332 + 3.333* , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4,3 , 4.41 , 5 , 5.01 , alleviivaus ja painotus minun. Tähtimerkit, ks. heti alla.)

Se, että ”.. lauseeseen sisältyy sen merkityssisällön muoto .. funktiomerkki sisältää jo argumenttinsa pe-ruskuvan ..” (3.13 + 3.332 + 3,333) merkitsee, että lause ”todellisuuden kuvana” sisältää sen, mikä tekee lauseen totuuden tai epätotuuden todistamisen (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4,031 , 4.0311) mahdolliseksi. Siten, jos ”.. lauseen .. merkityssisällön muoto ..” (3.13) voitaisiin sanoa, vastoin (3.332 , 3.333), niin siinä olisi menetelmä, kaava / algoritmi kaikkien ”todellisuuden kuvien” muodostamiselle. – Logiikan omilla keinoilla. – Tämä, ”logiikan omin keinoin”, ei ole kuitenkaan mahdollista ; korrespondenssiteorian perus-teella oikein muodostetun lauseen muodostamisen menetelmä, algoritmi ! itse kieltää.

Totuus- ja todistusteoreettisesti (lyhyesti) ilmaistuna, lause ”todellisuuden kuvana” sisältää totuusargu-menttiensa ”totuuden” ja ”epätotuuden” mahdollisuudet.

”Lauseen käsitän – Fregen ja Russellin tavoin – siihen sisältyvien ilmaisujen funktioksi”. (3.318 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Tärkeän pykälän 4.2, ”lauseen merkityssisällön” totuus- ja todistusteoreettinen määritelmä, esitän tie-tystä hyvästä syystä ensin alkukielella, saksaksi.

”Der Sinn des Satzes ist seine Ubereinstimmung und Nichtubereinstimmung mit den Möglichkeiten des Bestehens und Nichtbestehens der Sachverhalte” (4.2 , alkukielellä, että käy ilmi suomennoksen virhe. Alleviivaus minun.)

Heikki Nyman on kääntänyt, muuten mielestäni sujuvassa käännöksessään, sanan ”und” (lapsus) suo-meksi ”tai”, vaikka eittämättä pitää olla ”ja”, kuten esimerkiksi englanninnoksissa on ”and”. – Ensin sul-keissa virheellinen käännös, sitten, muuten Heikki Nymanin mukaan paitsi ”und” = ”ja”.

(”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (4.2))

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (4.2 , alleviivaus minun.)

Ottaen huomioon, mitä totuus- ja todistusteoreettisesti – korrespondenssiteorian perusteella – oikein muodostettu lause ”todellisuuden kuvana” sisältää, saadaan pykälien (3.13 +3.318 + 4.2) yhdistelmä –

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden .. lauseeseen .. sisältyvien .. mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (3.13 + 3.318 + 4.2 , alleviivaus, kursiivi ja painotus minun.)

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdolli-suuksien suhteen”.(4.2 , 4.4 , 4.431)

Ja edelleen yhdistelmä (3.13 + 3.318 + 4.4) –

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu .. lauseeseen .. sisältyvien .. elementaari-lauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen”. (3.13 + 3.318 + 4.4).

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elemententaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuuehtojensa ilmaisu”. (4.2 , 4.4 , 4.431)

Ja edelleen yhdistelmä (3.13 + 3.318 + 4.431) –

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu .. lauseeseen .. sisältyvien .. elemententaarilausei-den totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuuehtojensa ilmaisu. ..”. (3.13 + 3.318 + 4.431)

Kun ”.. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä ..” , niin ! m i t ä – ”.. lauseeseen ei .. vielä sisälly ..” (3.13 , alleviivaus ja kursiivi minun.) ?

Korrespondenssiteorian perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevään lauseeseen (4.01 , 4.06) ei sisälly ”.. sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta .. elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ..” (3.13 , 4,2 + 4.4 + 4.431) siksi, e t t ä –

”Lause .. sisältää jo argumenttinsa peruskuvan .. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden .. eikä voi sisältää itseään ..” (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 , 3.02 , 3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.2) .. e n ä ä .. ja .. o l l a ! ”.. totuusehtojensa ilmaisu ..” (4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , alleviivaus, painotus ja kursiivi minun.) , ja esimerkiksi ”.. väit-tää itsestään, että .. on tosi ..” (4.42 , 4.46).

Kun ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.201) korvaa / pykälät (4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) , ja jättää pois samaa merkitsevän ”.. argumenttinsa peruskuvan ..” (3.333) , niin saadaan –

”Lause .. sisältää jo .. totuusargumenttiensa totuuden ja epätotuuden mahdollisuudet .. eikä voi sisältää itseään ..” (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 , 3.02 , 3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) .. e n ä ä .. ja .. o l l a ! ”.. totuusehtojensa ilmaisu ..” (4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , alleviivaus, painotus ja kursiivi minun.) , ja esimerkiksi ”.. väittää itsestään, että .. on tosi ..” (4.42 , 4.46).

Korrespondenssiteorian perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevien lauseiden lyhyt ”kaava” / ”ja” = ”sekä-etta” on :

Lauseet .. sisältävät s e k ä ”lauseiden totuuden” e t t ä ”epätotuuden ehdot”.

On syytä ns. ”vetää yhteen”. Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6,4321) perustuu siihen, että korrespondenssiteorian logiikka, johdonmukaisesti ontologisen realismin kanssa, kieltää mahdollisuu-den, että ”todellisuuden kuva” voisi olla ”.. totuusehtojensa ilmaisu” (4.2 , 4.4 , 4.431). Korrespondenssi-teorian perusteella pätevät lauseet* eivät ”.. voi sisältyä itseensä” (3.332) ilmaistakseen .. ! itsensä* ! ”.. yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen .. elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen” (4.4), siis ”totuusargumenttiensa totuuden ja epätotuuden mahdollisuuksien suhteen” (4.01 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) siitä yksinkertaisesta syystä, että sisältävät ”jo totuusargumenttiensa totuuden ja epätotuuden mahdollisuudet” (3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01). – Jos voisivatkin ”.. sisältyä itseensä” (3.332), niin lauseet joko puhuisivat siitä ”.. mistä on vaiettava” (7), so. jonkin toisen lauseen totuusehdoista (3.333), tai lauseet ilmaisivat ”todellisuuden täydellisenä kuvauksen” mahdol-lisuuden (4.03 , 4.46 . 5.4711) ilmauksena kaikki mahdolliset totuusehtonsa ; myös niiden toisten lau-seiden totuuden ehdot, jotka tekevät lauseiden epätotuuden mahdolliseksi. Päädyttäisiin, ellei ristirii-taan, niin mahdottomaan, so. itsensä kumoavaan, yritykseen ilmaista toisensa (vastakkaisilla) totuus-arvoillaan poisulkevat lauseet.

Se, miksi Wittgenstein puhuu lauseen totuus- ja todistusteoreettisesta ”merkityssisällöstä” niin kuin puhuu johtuu siitä, että hän simuloi, mallintaa (2.12) – itseensä viittaavasti – u-kielessä ”sisältä päin” (4.114) kielen ja todellisuuden (välistä) korrespondenssiteoreettista (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.0311) suhdetta niin, että myös lauseen tai sen, mitä lause esittää yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa esitetään todistusteoreettisena mallina u-kielessä (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.203 , 3.318 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.4 , 4.431 , 5.01).

”Todellisuuden täydellinen kuvaus” (4.023 , 4.46 , 4.5 , 5.4711) on mahdollinen ”.. kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114)) –

”Mahdollisten totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on to-si kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla: Totuusehdot ovat kontradikto-riset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta tautologiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.023 , 4.46 , 4.464 , 4.5 , 5.4711)

”Tautologian totuus on varma, lauseen totuus mahdollinen, kontradiktion totuus mahdoton”. (4.023 , 4.46 , 4.464 , 5.4711 , alleviivaus minun.)

”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee kaiken kuvauksen olemuksen ja siten maailman olemuk-sen ilmaisemista”. (4.023 , 4.46 , 4.464 , 4.5 , 5.4711)

lukuun ottamatta viimeistä askelta, sanoa, ilmaista (varsinaiset) oikein muodostetut lauseet, jotka to-distettavasti ”.. voivat olla tosia tai epätosia”. (2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 4.464 , 5 , 5.01)

Sitä kokonaisuutta, joka on ”.. totuudehtojen ryhmien joukossa ..” (4.46) on sen ”.. lausemuodon ole-massaolon ..” (4.5) ilmaisu, että ”.. lauseen totuus mahdollinen ..” (4.06 , 4.464), ei voi sanoa, so. ”to-dellisuuden kuvia” ei voi johtaa, ! jo käsillä olevista ”totuusehdoistaan” (3.42).

”Todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus merkitsee, pykälän 4.2 avulla ilmaistuna, että –

”Lauseen .. y h t ä pitävyys .. niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (4.2)

on se, mitä ”.. ei voi sanoa” (4.0312 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321). Lauseiden(han), joka ovat ”todellisuuden ku-via” ! pykälän 4.06 merkityksessä. täytyy voida olla sekä ”tosia” että ”epätosia”, so. sisältää totuusargu-menttiensa molemmat totuusmahdollisuudet, ! ja ”.. yhtäpitävyys .. niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat .. ovat vallitsematta” – ”.. lauseiden totuusargumentit” (4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) ovat epätosia – edellyttää, e t t ä ! ko. ”totuusargumentit” ovat (myös) jonkin toisen lauseen, joidenkin toisten lauseiden ! t o t u u d e n ”.. argumentit” (5.01) :

LAUSE EI VOI OLLA KORRESPONDENSSITEORIAN PERUSTEELLA KONTINGENTISTI EPÄTOSI*, ELLEI JONKIN TOISEN LAUSEEN TOTUUS TEE SITÄ* MAHDOLLISEKSI – JA KO. ”LAUSEET” POISSULKEVAT ”TOISTENSA” ILMAISEMISEN samassa yhteydessä, mikä merkitsee ko. lauseitten riippumattomuutta (eli alussa ollut riippumattomuus-vaatimus toteutuu lopussa ei-johdettavuuden kautta).

Sen sijaan ”tautologiat” ja ”kontradiktiot” (4.46) voidaan ilmaista, so. ”.. yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”.(4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) on mahdollista sanoa. – ”Tautologiat” ja ”kontradiktiot” (4.46) merkitsevät yhtäpitävyy-den puutetta molempien ”.. elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen” (4.2 , 4.4 , 4.431), ja siis ”yhtäpitävyyttä” vain toisen, joko totuuden tai epätotuuden, mahdollisuuden suhteen.

(”Mieletön lause” lienee siis lause, joka on jo lähtökohtaisesti mahdoton (ilmaistava)?)

Mitä se, että (kontingentit) –