Täällä ollaan – Anymore off

Ongelmat  (pääosin)  ratkaistu.  –  Kiitos!

Ei tarvitse tehdä alusta alkaen uudestaan. Vaikka kirjoitusten osalta (osin) aihetta olisikin. Artikkeleita tarkoitus onkin korjata. Parhaani mukaan. Selkämmäksi!  –  (Ellen joitakin kokonaan poistaa. )

Tällä hetkellä kymmentä vaille vaille valmiina Tractatus ”ABC ..” – kirja.

Problems  (mainly)  solved.  –  Thank’s!

No need to redo from scratch. Although, perhaps with good reason concerning (some of) my writings.

Anyway I put at least my main thoughts and arguments in English. If not more than main points because of my not so good english.  –  So this will take some time.

Perhaps with heading Something about Wittgenstein ; adopted, picked up from Francesco Berto’s Gödel book ( , which I haven’t read).

I will also edit, modify layout. Instead of .. Lukijalle and Wittgenstein ”selvennyksiä” .. there is going to be  –  Johdanto and (in English) Preface.

Maybe also to Etusivu something in English.

So this will take some more time.  –  (I will first finish Tractatus ”ABC ..” – kirja , and there is ! quite a lot of ”do better” also elsewhere with my native language. )

 

Tractatus ”ABC ..” – kirja

TÄMÄ UUSIKSI – olkoot otsikko vain työnimi.

–     totuus-  ja todistusteoreettisen tulkinnan aapinen.

Loogis-filosofisen tutkielman  lauseiden, myös esipuheen, alleviivaukset ja painotukset sekä  v ä l i – lyönnit minun. Kursiivit Wittgensteinin. Tractatuksen  ”pykäliin” viittaan luonnollisesti  numeroillaan.

A .     Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312)

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ; että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (4.0312 , 4.128 , 6.4321)

Mitä ovat ”tosiseikat” ? *

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3.12 , alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (3.14) )

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki on tosiseikka”. (3.14)

”.. Lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka” (3.12 + 3.14) .

Entä sitten ?  –  Tämän (3.12 + 3.14) ”tosiseikkaa” koskevan tosiseikan jälkeen.

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (4.06)

Olettaen (tuskin ☺ kovinkaan kaukaa haetusti) , että ”lause projektiivisessa suhteessaan maailmaan” merkitsee samaa, on yhtä kuin ”todellisuuden kuva” vastaukseksi kysymykseen* saadaan :

( ”Tosiseikat”  =  ”Vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (3.12 + 3.14 + 4.06) . )

Wittgensteinin ”perusajatus” voidaan siis kirjoittaa uudelleen.

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ; että mikään  e i  voi edustaa ”v a i n  lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” logiikkaa”. (4.0312 / (3.12 + 3.14 + 4.06) , 4.128 , 6.4321)

Wittgenstein sanoo ”perusajatuksensa” uudestaan ”pykälässä” (4.128) , sen ensimmäisessä lauseessa. ”Loogiset muodot” ovat juuri niiden ”lauseiden muotoja” , joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen.

Loogiset muodot ovat vailla lukua. Siksi logiikassa ei ole etuoikeutettuja lukuja ja siksi ei ole mitään oikeutettua filosofista monismia tai dualismia jne.”. (2.18 , 4.12 , 4.128)

Toisin sanoen, mikään logiikka  –  logiikan ”järjestelmä”  –  ei voi luetellä, ratkaista (vain) ”niitä ”lauseita”” / ”niiden ”lauseiden””  kokonaisuutta, joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen.

Sitä ”erityistä tapaa” , että ”sanat suhtautuvat toisiinsaniin , ettälause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”  –  ja näin ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden (totuusteoreettinen) ilmaisu  –  ”ei voi mikään logiikka edustaa” ; siis ! ei ratkaista, luetella tai konstruoida kaikkia ”loogisia muotoja” ( (3.12 , 3.14)  →  4.0312  ←  (4.06)  →  (4.128) ) .. ”.. e t u käteen .. yhdellä  kertaa ..” (4.5 , 5 , 5.01 , 5.47 – 5.471 – 5.4711 – 5.472 , 5.55 , 5.5571) .

Ja vielä kiteytys ”pykälässä” (6.4321) .

”Tosiseikat kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun”. (2.1 , 6.4321)

Ludwig Wittgenstein osoittaa  Loogis-filosofisessa tutkielman ”kuvateoriassa” tiettyyn totuusteoriaan so. ”totuuden” korrespondenssiteoriaan perustuen miten ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” / ”Wir machen uns Bilder der Tatsachen” (2.1 , 3.12 , 3.14 , 4.06)  voidakseen toteuttaa ”pyrkimyksensä” ratkaista Russellin paradoksin herättämä kysymys ! ”tosiseikkojen logiikasta” (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06) .

Wittgenstein osoittaa ”.. kaiken kuvauksen olemuksen ..” (4.023 , 4.06 , 5.4711) , sen miten  ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on mahdollinen   –  osoittaa sen, mitä minkä tahansa (mahdollisen)  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   edellyttää.

Ristiriidattomasti ja todistettavasti (4.25 , 5 , 5.01) , korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031) perustuen.

Kuitenkin juuri tästä ”lauseen” ristiriidattoman ja todistettavissa olevan ”totuuden tai epätotuuden” mahdollisuuden ! ”erityisestä tavasta” ( (3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  2.06 , 2.11 , ! 2.203 , ! 3.02 , 4.25 , 5 , 5.01)  seuraa mahdottomuus konstruoida logiikassa, a priori niitä ”lauseita” , jotka ovat ”kaiken kuvauksen olemuksen” (3.12 + 3.14 , 4.06 , 5.4711)  ilmaisuja.

”Minkä voi osoittaa, sitä ei voi sanoa”. (2.18  ←  (4.12 , 4.121 , 4.1212) )

Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  onkin hänen ”pyrkimyksensa” lopputulos.

B .     Esipuhe / (4.112 , 4.114)

”.. Kirja käsittelee filosofian ongelmia ja luullakseni osoittaa, että näiden ongelmien kysymyksenasettelu perustuu kielemme logiikan väärinkäsittämiseen. Kirjan koko sisällön voisi ehkä tiivistää seuraaviin sanoihin :  Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Siten kirja pyrkii vetämään rajan ajattelulle tai pikemminkin  –  ei ajattelulle, vaan ajatusten ilmaisemiselle. Vetääksemme ajattelulle rajan, meidän olisi näet voitava ajatella tämän rajan molemmat puolet (joten meidän olisi voitava ajatella, mitä ei voida ajatella). Raja voidaan sen tähden vetää vain kielessä, ja mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..”. (Esipuheesta)

Wittgenstein siis ”pyrkii vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä” / ”sisältä päin” (4.112 , 4.114) .

Filosofian päämääränä on ajatusten looginen selventäminen. Filosofia ei ole mikään oppi, vaan tietynlaista toimintaa. Filosofinen teos koostuu olennaisesti selvennyksistä. Filosofian tuloksena eivät ole ”filosofiset lauseet” , vaan lauseiden selventyminen. Filosofian tulee selventää ja tarkasti rajata ajatukset, jotka muuten ovat ikään kuin sameita ja hämäriä”. (4.112 , painotetun alleviivaus jatkuu (4.114) )

”Sen tulee rajata ajateltavissa oleva ja samalla se, mitä ei voida ajatella. Sen tulee rajata ajattelumahdottomuudet sisältä päin rajaamalla ajattelumahdollisuuksien piiri”. (4.114)

MISTÄ  ”pyrkimyksessä vetää raja .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä” / ”sisältä päin” (4.112 , 4.114)  ON  KYSYMYS ?

”Ajatukset” !  –  Mitä ovat ”ajatukset” ? *

”Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia”. (3)

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3 , 3.12)

”Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet”. (3 , 3.12 , 4)

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (3 , 3.12 , 4 , 4.06)

Vastaukseksi ”ajatuksia” koskevaan kysymykseen* , käsi kädessä ”tosiseikkoja” koskevan (kysymyksen) kanssa, saadaan :

     1.     ”Ajatuksia ovat vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia”.

     2.     ”Ajatuksia ovat vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia”.

( 2.  ↔ / jos ja vain jos  1. ) .  –  ”Lauseet voivat olla tosia tai epätosia”  ↔ / jos ja vain jos  ”lauseet ovat todellisuuden kuvia”.

Loogikko Wittgensteinille ”ajatuksien” lähtökohta onkin 2. , ja vasta toissijaisesti 1.  –  keinona toteuttaa ”vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia”.

”Kuvateoria” (4.01)  on Wittgensteinin ”pyrkimyksen” korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031)  perustuva menetelmä ”vetää raja ”vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle” , kielteisen vastauksen (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  ennakoidessa Kurt Gödelin / v. 1931  ja  Alain Turingin / v. 1936  tuloksia.

C .     ”Rajan vetäminen” / ”rajaaminen”

”Filosofian .. tulee rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” (4.112 + 4.114) .

”Lauseiden kokonaisuus on kieli”. ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)

Siten  –  ei enempää, eikä vähempää  –  ”filosofian .. tulee rajata .. sisältä päin .. lauseiden kokonaisuus .. jotka voivat olla tosia tai epätosia”.

Siten  –  ei enempää, eikä vähempää / korrespondenssiteoria  –  ”filosofian .. tulee rajata .. sisältä päin .. lauseiden kokonaisuus .. jotka ovat todellisuuden kuvia”.

Tähän  ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)  Wittgenstein ”pyrkii”. Hänen tavoitteenaan on kaikkien ”niiden ”lauseiden”” (ensin) osoittaminen ja (sitten) ilmaiseminen, joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen.

”Todistettavasti” ( (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.201 , 2.203 , 3.02)  →  4.25  ←  (5 , 5.01) )  korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)  perustuen  mahdollinen.

D .     Russellin paradoksi

Gottlob Fregen yritys määrittää matematiikan ja logiikan perus(käsit)teet, palauttaa matematiikka logiikkaan johtaa Bertnard Russellin osoittamaan ristiriitaan.

Tämä v. 1901 , siis vuosikymmen ennen Ludwig Wittgensteinin saapumista Cambridgeen Russellin oppilaaksi ja työtoveriksi.

Russellin paradoksi, sen ratkaiseminen ”vetämällä raja ajatusten ilmaisemiselle” ( Esipuhe / (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114) )  on Wittgensteinin ”pyrkimyksen” taustalla.

Russellin paradoksin johtopäätös on nimittäin yksinkertaisesti, ”ilman sarvia ja hampaita” se, että mitään ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” e i  vielä, e i  enää ole, j a  –  s i k s i  –

”.. Logiikassa ei voi olla kysymys pelkistä mahdollisuuksista. Logiikka käsittelee jokaista mahdollisuutta ja kaikki mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja ..” . (1.13 , 2.0121 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.001 , 4.06 , 4.112 , 4.114)

S i t e n  logiikan tehtävänä on osoittaa ensin  1.  minkä tahansa ”lauseen” ristiriidattoman ”totuuden tai epätotuuden” ylipäätään mahdollisuuden perusteet  j a  jatkaa  2.  yritykseen johtaa ko. ”perusteista” kaikki ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden suhteen pätevät ”lauseet” , ja ! kerta kaikkiaan ratkaista (logiikan ja matematiikan) filosofian ongelmat.

Ensimmäinen tehtävä onnistuu. Toinen ei  –  ”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (2.18  ←  (4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 5.47) )  –  ja näin  →  (4.0312 , 6.4321) , mikä onkin ratkaisu jättämällä (ainiaaksi) avoimeksi sen ! ”.. missä jotakin voidaan sanoa” (4.022 , 6.51) .

Se, että Wittgensteinin ”perusajatus” päätyy siihen ”.. että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa” (4.0312) , e i  merkitse, etteikö ”pyrkimys” olisi ollut päinvastainen  –  1.  j a  2.  –  osoittaa ”logiikka” , joka ”edustaa” kaikkia ”niitä ”lauseita”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on ristiriidattomasti ja todistettavasti mahdollinen.

Russellin paradoksin ratkaiseminen ei onnistu tyhjin käsin. Paitsi, että edellyttää ”kieltä” / ”u – kieltä” , jossa voidaan muodostaa periaatteessa kaikki mahdolliset ”lauseet” ,  niin tietenkin myös totuusteoriaa, jota sovelletaan ”universaali – kieleen”.  Tämä soveltaminen tai käyttäminen kertoo sitten, totuusteorian käyttöliittymänä ! ”.. kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, 4.114) , miten päteviä ”lauseita” tehdään (2.1 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.5 , 4 , 4.06) , mikä johtaa Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  kautta, ilmaisuna Russellin paradoksin ratkaisuun. Tavalla, jota Wittgenstein kutsuu ”mystiseksi” (6.44 , 6.522) , vaikka se ei olekaan kuin ! korrespondenssiteorian ”logiikan” pätevyyden, sen että ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” ( (1.1 , 1.3 , 3.12 , 3.14 , 4.06)  →  6.44) , todistusteoreettista ilmaisua.

Wittgenstein tarvitsee siis tehtävänsä toteuttamiseen vain kaksi työkalua so. (jonkin) ”kielen” ja (jonkin) totuusteorian.

E .     ”Maailman substanssi” / ”Universaali – kieli”*

Lyhyesti ”u – kieli”* .

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1.1)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1.1 , 1.13  ←  (3.12 + 3.14 , 4.06) )

”Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

( ”Substanssi” on ”viime -kätinen” kaiken ”muun” perusta, so. ”substanssilla” ei enää rakenneosiaan. )

”Maailman substanssi” :  ( (1.1 , 1.13  ←  (3.12 + 3.14 , 4.06) )  ←  2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 ) .

Viime kädessä ”maailman substanssissa” on kysymys korrespondenssiteorian ”logiikan” perusteella todistettavasti  ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen pätevistä, ! ristiriidattomista ”lauseista”  –  pätevien ”lauseiden merkityssisällöstä”  –  j a  siksi  ”.. vain lauseyhteydessä merkitsevien nimien” ( 2.021 , 3.203 , 3.3)  kohdalla päädytään ”lauseiden totuusargumentteihin” (3.23 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.211 ,  4.22 , 4.221 , 4.2211 , 4.23 , 5 , 5.01) , joidentotuuden  j a  epätotuuden” mahdollisuuksien / ”totuusehtojen”  i l m a i s u j a ”nimet” merkitsevät (2.11 , 2.201 , 4.25 , 4.3 , 4.4 . 4.41 , 4.431) .

Ellei maailmalla olisi substanssia, toisen lauseen mielekkyys riippuisi jonkin toisen lauseen totuudesta”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , alleviivaus jatkuu (2.0212) )

Mihin sitten ! ”toisen lauseen totuus” perustuisi ?  –  ”Toisen lauseenkin” on oltava ”todellisuuden kuva” , siis ”mielekäs lause” , voidakseen olla ”tosi tai epätosi” (3 , 3.12 , 4.06) , ja näin ! (2.0211)  päädyttäisiin loputtomaan kehä(päätelmä)än / (2.0212) .

”Silloin olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

”Nimi merkitsee oliota. Olio on nimen merkitys. (”A” on sama merkki kuin ”A”. )”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

”Vain lauseilla on merkityssisältö. Vain lauseyhteydessä nimillä on merkitys”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)

Toisin sanoen : ”.. Vain lauseyhteydessään merkitsevät nimet .. muodostavat maailman substanssin” (2.021 + 3.203 + 3.3) .

Toisin sanoen (yksinkertaisesti) : ”Maailman substanssi” on yhtä kuin kaikki mahdolliset / ”u – kielessä” muodostettavissa olevat, ”sen ja sen asiaintilan esittävät lauseet” (2.021 + 3.203 + 3.3 , 4.031 , 4.0311) .

”Toinen nimi edustaa toista oliota, toinen toista, ja liittämällä ne yhteen niistä muodostuu kokonaisuus, joka esittää  –  kuten kuvaelma  –  yksityisen asiaintilan”. (2.021 + 3.203 + 3.3 , 4.031 , 4.0311)

”Vaikka maailma olisi äärettömän kompleksinen, niin että jokainen tosiseikka rakentuisi äärettömän monesta yksityisestä asiaintilasta ja kukin yksityinen asiaintila äärettömän monesta oliosta, silloinkin täytyisi olla olemassa olioita ja yksityisiä asiantiloja”. ( 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.2211)

Wittgensteinin ”pyrkimys” on selkeä. ”Maailman substanssi” – opin merkitys tulee ymmärrettäväksi juuri tämän ”filosofian päämäärän” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)  näkökulmasta. Eikä sen totuus-  ja todistusteoreettinen tulkinta ole suinkaan niin triviaali kuin näyttää .. ”totta kai ”lauseita” ja ”sitä” , mitä ”esittävät” on oltava olemassa (2.024 , 4.064)  ennen kuin ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” on ylipäätään mahdollista”. Ei triviaali, koska korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevien ”lauseiden” täytyy rakentua ”eräällä erityisellä tavalla” (2.014*  →  (2.021 , 3.203 , 3.12 + 3.14* , 3.3 , 4.06) ) , mikä ”tapa” edellyttää ”lauseyhteydessään” esiintyvien ”kaikkien olioiden” olemassaolon (2.0124 , 3.3) , ja mitään ”lauseyhteyden” mahdollisuutta (2.0121 , 2.0124 , 3.3)  poissulkematta.

Ensinnäkin  –  ”aakkosistaan” / ”sanoistaan” , ”nimistään” + kieliopista muodostuvan  –  kielen , jossa .. ”päämääränä .. rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114o n  oltava ! annettuna perusoletuksena ukieli , tai  k a i k k i e n  niiden ”lauseiden” , jotka voivat olla (todistettavasti ja ristiriidattomasti) ”tosia tai epätosia” , osoittaminen ja sitten ilmaiseminen ei voi edes lähtökohtaisesti onnistua.

Vaikka Wittgenstein ei suoraan julkilausukaan ”u – kieltä” , niin .. ”antaa ymmärtää”.  –  Kuten puhumalla ”kaikista olioista” (2.0124 , 3.203)  ja siitä, että ”olion olemukseen kuuluu .. yhdistymismahdollisuus muihin olioihin ..” (2.011 + 2.0121) , ilman mitään rajoituksia.

”Olion olemukseen kuuluu, että se voi olla yksityisen asiaintilan rakenneosa”. (2.011 , 2.0121)

”.. Jos oliot voivat esiintyä yksityisissä asiaintiloissa, tämän mahdollisuuden täytyy jo olla niissä. (Logiikassa ei voi olla kyse pelkistä mahdollisuuksista. Logiikka käsittelee jokaista mahdollisuutta ja kaikki mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja.) Kuten emme voi kuvitellakaan avaruuden esineitä avaruuden ulkopuolella emmekä ajallisia asioita ajan ulkopuolella, niin emme voi kuvitella mitään oliota, jolta puuttuisi yhdistymismahdollisuus muhin olioihin. Jos voi kuvitella olion yksityisen asiaintilan yhteydessä, en voi kuvitella sitä ilman tämän yhteyden mahdollisuutta”. (2.011 , 2.0121)

Wittgensteinin ”pyrkimyksen” oletusarvo on ”kaikki oliot” ja ”niiden lauseyhteyksissään” muodostama ”u – kieli” (2.011 , 2.0121 , 2.0123 , 2.0124 , 3.203 , 3.3) .

”Jos tunnen olion, tunnen myös kaikki sen esiintymismahdollisuudet yksityisissä asiaintiloissa .. Uusia mahdollisuuksia ei voi löytyä jälkikäteen”. (2.0123 , 2.0124)

”Jos tunnemme kaikki oliot, tunnemme samalla kaikki mahdolliset yksityiset asiaintilatkin”. (2.0123 , 2.0124)

”Vaikka lause saattaa määrittää vain yhden logiikan avaruuden paikan, niin koko logiikan avaruuden täytyy jo kuitenkin olla sen mukana käsillä”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 3.42)

Wittgensteinin oppi ”maailman substanssista” liittyy siihen, eikä ”sitä” voi mielestäni ymmärtää ilman, että ”totuuden” korrespondenssiteorian ! ”logiikka  –  ja nimenomaan ”logiikka” , ei pelkästään se, että totuusteoriassa puhutaaan ”todellisuudesta”  –  pakottaa käsittämään, määrittämään ”todellisuuden”.

Mikä ”määrittäminen” voidaan tehdä ! ”.. vain kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe / (4.112 , 4.114) ) , kuin myös sitten (2.06  ←  (2.1 , 2.11 , 2.12) )*  on mahdollinen  –  ”.. vain kielessä .. sisältä päin ..”  –  ja minkä* l o g i i k k a (2.014 , 2.203 , 3.02 , 3.203 , 3.3 , 3.318 , 3.333 , 4.0312 , ! 4.0641 , 4.125 , 4.128 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)  johtaa edelleen Wittgensteinin ”pyrkimyksen” kielteiseen vastaukseen / ! (7) .

Toiseksi, Russellin paradoksin johtopäätöksestä, so. että mitään ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” ei vielä, ei enää ole, j o h t u e n , ukielenk i n” lähtökohtana .. o n  oltava  s e , e t t ä ! y h d e n k ä ä nu – kielessä” muodostettavissa olevan ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , edes ”mahdollisuutta” , e i  voi vielä (todistettavasti ja ristiriidattomasti) osoittaa.

Toisin sanoen  –  tosiseikkoja (1.1 , 1.13  ←  (3.12 + 3.14 , 4.06) )  e i  vielä ole.

Siten (vasta)  –  ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. ( (1.1 , 1.13)  →  2.1  ←  (3.12 + 3.14 , 4.06) )

Wittgensteinin ”pyrkimyksen” alussa ei ole olemassa muuta kuin ”maailmasta” / ”todellisuudesta” ( (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  3.12 + 3.14 , 4.06riippumatonu – kieli” (4.061) , jossa ”maailma” / ”todellisuus” on määritettävä.  –  ”Todellisuuden kuvien” käsittämiseksi.

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1.12)

Substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. ( ( (1 , 1.1 , 1.12* , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  2.024* / 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.2211 )

( ”Substanssi on olemassa riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. (2.024 , tämä v. 1971 ensipainoksen suomennos ”.. besteht” / Heikki Nyman on osuvampi. ) )

Se, että Wittgensteinin ”pyrkimyksen” alussa on olemassa ainoastaan ”maailmasta” / ”todellisuudesta” riippumatonu – kieli” ( ( (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  2.024 , 4.061 )  e i  tule sattumalta , ilmesty tyhjästä  –  Deux ex Machina  –  vaan johtuu korrespondenssiteoriasta.

F .     ”Totuuden” korrespondenssiteoria

”Kuvateoria” on ! jo totuusteorian pätevyyden ilmaisua. Sen ilmaisua, mitä korrespondenssiteorian ”logiikka” ( (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063) ←  4.061edellyttää ”totuutensa tai epätotuutensa” suhteen päteviltä ”lauseilta” ( (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063) ←  4.061 →  (2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 4.25 , 5 , 5.01) ) .

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.21 , 2.221)

”Kuva on tosi tai epätosi sikäli kuin sen merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”. (2.21 , 2.221 , 2.222)

”Saadaksemme selville, onko kuva tosi tai epätosi, meidän on verrattava sitä todellisuuteen”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223)

”Kuvasta itsestään ei selviä, onko se tosi vai epätosi”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224)

”Apriorisesti tosia kuvia ei ole olemassa”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225)

”A priori oikea olisi ajatus, jonka mahdollisuus takaisi sen totuuden”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3 , 3.04)

”Jonkin ajatuksen totuus voitaisiin tietää a priori vain, jos sen totuus olisi todettavissa itse ajatuksesta (ilman vertailukohdetta)”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3 , 3.04 , 3.05)

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3 , 3.04 , 3.05 , 4.01)

”Lauseessa asiaintila sommitellaan ikään kuin kokeeksi. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö” , voimme yksinkertaisesti sanoa : ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan””. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 3 , 3.04 , 3.05 , 4.01 , 4.031)

”Kuvateoriassa” Wittgenstein esittää korrespondenssiteorian jo todistusteoreettisessa muodossaan. Hän osoittaa miten, mitä edellyttäen ”sen” , mitä ”lause” esittää yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute ”todellisuuden” kanssa voidaan näyttää toteen, todistaa.  –  Ristiriidattomasti.

”Kuvateorian” lähtökohta on siis korrespondenssiteoria alkuperäisessä ”lausemuodossaan” , siis ! ennen kysymystä ”logiikastaan” , joka johtaa ”kuvateoriaan”.

Termi ”kuva” korvataan termillä ”lause” , ja saadaan alkuperäinen ”muoto” niin, että ”.. lause esittää sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031) , josta sitten väitetään, että ”.. täsmää tai on täsmäämättä .. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 + 2.222) .

(Toinen totuusteorian alkuperäinen ”muoto” saadaan kysymällä pelkästään ”lauseen” yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta  –  vastaavuutta tai vastaamattomuutta  –  ”todellisuuden” kanssa. )

Loogis-filosofinen tutkielma  voidaankin ymmärtää alusta, ensimmäisistä ”pykälistään” , alkaen totuus- ja todistusteoreettisesti.  –  Korrespondenssiteorian ja sen ”logiikan” vaatimusten näkökulmasta.

G .     Korrespondenssiteorian ”logiikka”*

Ne välttämättömät ja riittävät ”ehdot”* , joita korrespondenssiteorian pätevyys, kuten ristiriidattomuus ja ! käyttökelpoisuus, vaatii.

”Riippumattomuus” !

Riippumattomuus on korrespondenssiteorian pätevyyden ensimmäinen, välttämätön ehto.

”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme helposti luulla, että tosi ja epätosi ovat yhdenvertaisia merkin ja merkityn asian suhteita. Silloin voisimme esimerkiksi sanoa, että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla jne.”. (4.061)

RISTIRIIDATTOMUUSE H T O :  ”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme .. sanoa, että ”p” merkitsee  t o d e l l a  tavalla samaa, mitä ”e i – p” merkitsee e p ä todella tavalla jne”. (4.061)

Siten, jos     ”riippumattomuus”   , niin ! ”tosiseikka” on sen ”tosiseikan” ilmaisua, mikä ei ole ”tosiseikka” (tai, toisin sanoin  –  ”tosiseikka” ei ole se ”tosiseikka” , mikä on ”tosiseikka”).

Sitä, että ”riippumattomuus” (4.061)  on korrespondenssiteorian / ”kuvateoria” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 4.031 , 4.06)  ristiriidattomuuden taustalla, Wittgenstein ei julkilausu. ”Pykälän” (4.061) totuus-  ja todistusteoreettista lukutapaa on kuitenkin vaikea välttää, kun sen onnistunut oivaltamaan :

( ”Tosiseikat”  =  ”Vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (3.12 + 3.14 + 4.06) . )

Elleivät ”lauseet” esitä ”sitä ja sitä asiaintilaa” (2.221 , 4.031)  siitä riippumatta, onko ”lauseitten ”totuus tai epätotuus””  mahdollinen , silloin ! ”totuusarvo” määrittää ”sitä” , mitä ”lause” esittää.

Näin ”tosi tai epätosi”* määrittäisi ”sitä” , minkä esittämiseen ja sitten ”todellisuuden” yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen mahdollisuuteen ! ”itse”* perustuu.

Ajaudutaan kehään ja noidankehään, ja ”.. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063  ←  (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) ) .

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee kieltoa jne.”. (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.061 , 4.064 ).

”Se” , mitä ”myönnetään” tai ”kielletään” on ”lauseen ”totuus”” , mikä edellyttää ”jo merkityssisältöa” (2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.064) .

Jos ”riippumattomuus” ei ole voimassa, niin ”totuuden” tapaus merkitsee (vain) kehässä kiertämista, kun taas ”epätotuus” merkitsee ! ristiriitaa.

”Riippumattomuuden” merkitys korrespondenssiteorian pätevyydelle käy ilmi, paremmin kuin Wittgensteinin jo todistusteoreettisessa so. ”kuvateoreettisessa” kontekstissa esittämänä, aloittamalla suoraan totuusteoriasta.

Wittgensteinin ”pyrkimystä” Russellin paradoksin ratkaisemiseksi on mahdoton toteuttaa ilman jotakin totuusteoriaa, kuten on yhtälailla mahdoton ilman toista ”substanssiaan” so. soveltamis-alustaansa / käyttöliittymäänsä ”u – kieltä” ( (2.01 , 2.0121 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.064)  ←  2.1  ←  (2.222 , 4.031) ) , ja korrespondenssiteoria on tehtävään sikälikin osuva valinta. että  s e ! v a a t i i .. todistamistaan.

”Logiikkansa” / ”riippumattomuuden”  korollaarina  ristiriidattomuutensa  u u d e l l e e n  todistamista. ”Kuvateorian” (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01)  ristiriidattomuuden todistamista.

Minkä toteen näyttäminen ratkaisee samalla paitsi Russellin paradoksin, niin muistuttaa ja ennakoi (4.0312 , 4.128 , 6.4321) , muutettavat muuttaen, Kurt Gödelin / v. 1931 ja Alain Turingin / v. 1936 tuloksia.

Wittgenstein aloittaa kirjansa korrespondenssiteorian ”logiikan” näkökulmasta johdonmukaisesti. Hän käsittää, määrittää ”todellisuuden” / ”maailman”.

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1)

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus” (1 , 1.1)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1 , 1.1 , 1.12)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13)

”Mikä on niin kuin se on  –  tosiseikka  –  on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2)

”Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikaksi.)”. (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06)

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Muuten ei olisi ymmärrystä, otetta siitä ”minkä ! ”kuvista”” (2.1 , 2.11 , 2.12)  on kysymys. Ei käsitystä siitä, mikä on ! ”s e” , minkä kanssa ”.. tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä ..” (2.141 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 3.12 , 3.14) .

Johdonmukaisesti!  –  Mikä on tämän ”käsittämisen” lähtökohta, ja ! mihin ”se” perustuu ?

”Todellisuuden” / ”maailman” käsittämisen tai määrittämisen, ”kuvateoriaan” johtava, lähtökohta on ensimmäinen korrespondenssiteorian pätevyyttä koskeva kysymys : Mikä on ”kielen” / ”u – kielen” suhde ”todellisuuteen” ?

Ensimmäinen kysymys ei siis koske ”lausetta” tai ”lauseen merkityssisältöä” , ei ”yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta todellisuuden kanssa” , eikä ole suoraan, välittömästi ”todellisuutta” koskeva (ontologinen) kysymyskään.

Miksi kysymys ”kielen” / ”u – kielen” suhteesta ”todellisuuteen” on ensisijainen ?  Vastaus on Russellin paradoksi.

Vaikka kysymys korrespondenssiteorian ristiriidattomuudesta so. ”u – kielen” suhde ”todellisuuteen” onkin itsenäinen, niin sen ongelman ratkaisu käy yhtä jalkaa Russellin paradoksin ratkaisun kanssa.

Maailmassa jälkeen Russellin paradoksin ensimmäinen ”totuutta” koskeva kysymys, olkoot ”totuutta” määrittävä totuusteoria mikä hyvänsä, on kysymys ”ristiriidattomuudesta” , ja on siis tässä ”totuuden” korrespondenssiteorian tapauksessa : M i t e n ”sen” , mitä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  on ristiriidattomasti mahdollista pitää yhtä tai olla yhtäpitämättä ”todellisuuden” kanssa ?

Onko ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” (2.221 , 4.031 , 4.064) ristiriidattomalle yhtäpitävyydelle tai yhtäpitävyyden puutteelle ”todellisuuden” kanssa välttämättömia, ehdottomia ehtoja ?

Ehtoja, jotka koskevat kaikkia mahdollisia ”lauseita” (2.0121) , olkoot ”lause” tai ”se” , mitä ”lause” esittää mikä tahansa (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) .

Se, että vastaus on ”kielen” / ”u – kielen” riippumattomuus ”todellisuudesta” johtuu (yksinkertaisesti) siitä, että ellei ”riippumattomuus” vallitse ( (1.12)  ←  2.024) , n i i n ! ”se” , minkä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  voi olla samalla ( , ja pelkkä mahdollisuus riittää) ! ”s e n ”todellisuuden”*”  ILMAISU , ”minkä”*  kanssa pitää tai ei pidä yhtä.

”Yhtäpitävyyden” / ”lauseen ”totuuden””  tapauksessa kierretään kehässä, kun ”lauseen esittämä” on samalla ! ”se ”todellisuus””  –  ”sen ”todellisuuden””  ilmaisu  –  minkä kanssa pitää yhtä.

JOS  korrespondenssiteoria merkitsee, että ”kieli” / ”u – kieli” on erottamattomasti yhtä ”todellisuuden” kanssa, NIIN mitä virkaa totuusteorialla on, kun kysymystä ”vastaavuudesta tai vastaamattomuudesta ”todellisuuden” kanssa” ei ole (edes mahdollista esittää) !

”Yhtäpitävyyden puutteen” / ”lauseen ”epätotuuden””  tapauksessa päädytään .. n o i d a n kehään, kun ”lause” esittää ! sekäsen” , mitä esittää ! e t t ä  ! ! ” ”s e n” ” , minkä kanssa ”se” ei pidä yhtä.

Toisin sanoen, ellei ”riippumattomuus” ole voimassa, niin ”lauseen ”epätotuuden””  tapauksessa ”lause” on .. m y ö s  ” ”l a u s e e n” ” , s i i s ! ”T O I S E N  ”LAUSEEN””  I L M A I S U , JOKA  ”.. ESITTÄÄ  SEN  JA  SEN  ASIAINTILAN” (2.221 , 4.031 , 4.064) , MIKÄ  V A S T A A  ”TODELLISUUTTA”  –  j a ! ”m i t ä ”todellisuutta”” e i  siis  (ensimmäisen) ”lauseen esittämä” (2.221 , 4.031 , 4.064)  vastaa :

–    ”Se”* , mikä  EI  OLE  ”TOTTA”  O N  ””sen””  ilmaisu , mikä on  ”T O T T A” ( , voidakseen* olla ”epätotta” ) .

–     ”negatiivinen tosiseikka” / ”e i – tosi”  o n  ”positiivinen tosiseikka” / ”t o s i” (2.063) .

Muuten , ellei ” ”l a u s e t t a” ” , e i  ole ”mitään” , minkä kanssa ”se” , mitä (ensimmäinen) ”lause” esittää .. E I  pidä yhtä.

Toisin sanoen , JOS ”riippumattomuus” ei ole voimassa, N I I N .. j o k o  jokainen ”lause”* on samalla ! ”itsensä”* ! ! p o i s sulkevan  –  ”itsensä”* kanssa ! !  r i s t i r i i d a s s a  olevan  –  ”t o i s e n ”lauseen”” ilmaisu .. t a i  jokainen ”lause” on ! jokaisen ”t o i s e n ”lauseen””  kanssa  y h t e e n s o p i v a / r i s t i – r i i d a t o n .. kun kerran ei ole ”mitään” , minkä kanssa ”se” , mitä ”lause” esittää .. ei pidä yhtä .. mikä merkitsee, että esimerkiksi lause ”Maapallo on pyöreä” on yhtäpitävä lauseen ”Maapallo on kuutio” kanssa ( , ja näin ”mitä” tahansa voi päätellä ”mista” tahansa).

Korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden lähtökohta, peruslause onkin välttämättä (6.375)  ”kielen” / ”u – kielen” riippumattomuus ”todellisuudesta”. Ja se, mitä ”riippumattomuus” merkitsee, on kääntäen kieltämisensä kanssa (yhtä kuin) :

Samassa  yhteydessäilmaisem a t t o muutta ”todellisuuden”   kanssa  .

”Kieli” / ”u – kieli” on samassa yhteydessä  –  samalla kertaa  –  ilmaisematon ”todellisuuden” kanssa.

Kuitenkin, samalla kun ”riippumattomuus” on korrespondenssiteorian ristiriidattomuudelle ”loogista välttämättömyttä” (6.375) , niin ”se” on totuusteorian käyttökelpoisuudelle ! ”loogista mahdottomuutta” (6.375) .

Se, että ”kieltä” / ”u – kieltä” ei voi ilmaista samassa yhteydessä ”todellisuuden” kanssa, merkitsee näet mahdottomuutta todistaa, näyttää toteen ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , kun kerran ”lausetta” tai ”sitä” , mitä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  ja ”todellisuutta” ei voi verrata toisiinsa, ja osoittaa (vertaamalla) ”yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute”.

”Riippumattomuus” ei estä ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , sitä  että ”se” , mitä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  vastaa tai on vastaamatta ”todellisuutta” ; tekee ! vain korrespondenssiteoriasta käyttökelvottoman .. totuusarvo-loton, ja  .. ristiriidattomuudesta .. uskonasian :

”Lauseen” ”totuutta tai epätotuutta””  ei voi todistaa, vertaamisen ollessa mahdotonta.

”Riippumattomuus” / ”samassa  yhteydessäilmaisem a t t o muus ”todellisuuden”   kanssa   on  Tractatuksen  totuus-  ja todistusteoreettisen tulkinnan peruslause.

Se, että Wittgenstein aloittaa  Loogis-filosofinen tutkielman johdonmukaisesti ”todellisuuden” käsittämisellä (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  perustuu korrespondenssiteorian ”logiikkaan”.

V a i n  käsittämällä ”todellisuus” on mahdollista määritellä, antaa ”merkitys” sille, e t t ä  totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevällä ”lauseella” / ”todellisuuden kuvalla”  –

”Ollakseen kuva tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä kuvattavansa kanssa”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18)

”Kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa, jotta toinen ylipäänsä voisi olla toisen kuva”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18)

Kuvan kuvaamismuoto on se, mikä kuvalla täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta juuri niin kuin se sitä kuvaa  –  oikein tai väärin”. 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21)

”Jotta mikä tahansa muodoltaan täysin mielivaltainen kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta, sillä täytyy olla todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21)

Todellisuuden kuvalla .. on oltava jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa, jotta se voisi .. kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta” (2.16 + 2.161 + 2.17 + 2.18 , 2.21 , 4.01)

Korrespondenssiteorian ”logiikan” peruslauseesta seuraa vaatimus, että ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden ”todistettavuuden”  suhteen pätevällä ”lauseella” täytyy olla ! yhteys ”todellisuuteen”  / ”.. jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21) , t a i !  ”sen” , mitä ”lause” esittää (2.221 , 4.031 , 4.064)  v e r t a a m i n e n  ”todellisuuteen , yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen toteen näyttämiseksi ”todellisuuden” kanssa, o n  mahdotonta.

Lause osoittaa merkityssisältönsä. Lause osoittaa, miten asiat ovat, jos se on tosi. Ja lause sanoo, e t – t ä  asiat ovat juuri siten”. (4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03)

Lauseen täytyy lyödä todellisuus kiinni vaihtoehtoihin kyllä vai ei. Sen tehdäkseen lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti. Lause on yksityisen asiaintilan kuvaus ..”. (4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03)

”.. Lause ilmaisee meille jonkin asiaintilan, siksi sen on oltava olemuksellisesti yhteydessä tähän asiaintilaan. Yhteys on juuri siinä, että lause on asiaintilan looginen kuva. Väittääkseen jotakin, lauseen täytyy olla kuva”. (4.01 , 4.022 , 4.023 , 4.03)

”Lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  väittäminen, so. sanoa, että ”lause on ”tosi tai epätosi” on korrespondenssiteorian perusteella todistettavasti mahdollista jos ja  v a i n  jos ”lauseella” on  yhteys ”todellisuuteen” / ”.. jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.031) :

     –     ( ( ”Lauseen ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ”    ”todellisuuteen” vertaaminen mahdollista. ) )

–     ”Lauseen ”totuus tai epätotuus””  voidaan näyttää toteen, todistaa

Toisin sanoen. jos ”riippumattomuus” on korrespondenssiteorian pätevyyden välttämätön ehto, niin ”kuvateoria” muodostaa riittävän ehdon. Kunhan todistaa ”kuvateorian” ristiriidattomuuden, ja ! ensin sen, ettei ”todellisuuden” käsittäminen kierrä kehässä.

H .     ”Todellisuuden” käsittäminen

Mihin ”todellisuuden” määrittäminen (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063) / ”minkä ! ”kuvat””  perustuu ? Konkreettisesti.

”Totuuden” korrespondenssiteoriaan ( .. itseensä) !  –  ”Yksityisten asiaintilojen vallitseminen” (2 , 2.06) merkitsee, että ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” (2.221 , 4.031)  vastaa ”todellisuutta” , pitää yhtä ”todellisuuden” kanssa (2.222) , kun taas ”yksityisten asiaintilojen vallitsematta oleminen” (2.06) merkitsee, että ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” (2.221 , 4.031)  ei vastaa ”todellisuutta” , ei pidä yhtä ”todellisuuden” kanssa (2.222) .

Miten muutenkaan ”positiiviset ja negatiiviset tosiseikat” (2 , 2.06ovat luontevasti tulkittavissa kuin johonkin totuusteoriaan, tällä kertaa Tractatuksessa ”totuuden” korrespondenssiteoriaan, perustuen ”tosien positiivisten lauseiden” ja ”tosien negatiivisten lauseiden” (5.5151)  ilmaisuina.  –  Kuten, että ”on totta, että ”Suomi ei ole kuningaskunta”” .. kun kerran ”on totta, että ”Suomi on tasavalta”” .

Herää kysymys kehäpäätelmästä, jos korrespondenssiteoriaa soveltaa, käyttää sen ! itsensä vaatimaan ”todellisuuden” käsittämiseen?

Kehäpäätelmää ei synny. ”Todellisuushan” käsitetään, määritellään ”todellisuudesta” riippumattomassau – kielessä” , eikä yhtäkään ”lausetta” voi vielä osoittaa, j a  väittää ”lauseen” olevan todistettavasti ”tosi tai epätosi”.

Yhtäkään ”lausetta” ei ole vielä osoitettu korrespondenssiteorian ”logiikan avaruuteen sijoittuvaksi tosiseikaksi” / ”todellisuuden kuvaksi” ( (1.13 , 3.12 , 3.14 , 4.01 , 4.03 , 4.06)  ←  5 , 5.01) .

L a u s e e n  yhteyttä ”todellisuuteen” ” / ”.. tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta .. oikein tai väärin” ( (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 3.12 , 3.14 , 4.01 , 4.03 , 4.06)  ←  5 , 5.01)  e i  ole vielä osoitettu.

On osoitettava, että : ”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista  j a  vallitsematta olemista”. ( (2.06 , 2.11 , 2.12 , 4.01 , 4.1)  ←  4.25 , 5 , 5.01)

Molempien  –  sekä ”vallitsemisen” että ”vallitsematta olemisen”  –  täytyy olla mahdollinen (2.201)  siitä yksinkertaisesta syystä, että vasta .. kysytään ! j o k ot a i” – mahdollisuutta   so. ”mahdollisuutta” , että ”se” , mitä ”lause jo” esittää ”pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.221 , 2.222 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) .

Juuri ! tätä  –  sekä ”vallitsemisen” että ”vallitsematta olemisen” mahdollisuuksien ilmaisua  –  tarkoittaa se, mitä ”pykälä” (4.022)  sanoo / ”.. lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti ..”.

Toisin sanoen korrespondenssiteorian pätevyyden analyysin viimeisellä rivillä osoitettava totuusteorian so. ”kuvateorian” (2.06 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)  ristiriidattomuus / (4.0312 , 4.0641 , 4.1272 , 4.128 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321) .

Korrespondenssiteoriaan ja sen ”logiikkaan” perustuva määritelmä ”maailmasta” / ”todellisuudesta” on tautologia. Jos tiedän ”maailman” olevan ”tosien positiivisten lauseiden” ja ”tosien negatiivisten lauseiden” ( (1 , 1.1 , 1.12 , 2 , 2.06 , 2.063  ←  (2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311) )  ←  5.5151)  kokonaisuus, niin en tiedä vielä ”mitään” , tai yhtä vähän kuin jos tiedän, että ”sataa tai ei sada”.

Korrespondenssiteoriaan itseensä perustuvan ”todellisuuden” määritelmän tautologisuus on myös intuitiivisesti kohdallaan. Korrespondenssiteoria on ”(ontologisen) realismin” totuusteoria. Jos ja kun sen pätevyyden analyysi edellyttää ”.. kielessä .. sisältä päin” (Esipuhe, 4.114)  tehtävää ”todellisuuden” käsittämistä, niin ei voi olla niin, että ! samalla* ilmaistaan korrespondenssiteorian perusteella ”todet tai epätodet ”lauseet””  –  siksi, että näin* totuusteoria kumoaa, kumoaisi itsensä .. kehässä kiertämällä.

Se, että ”todellisuus” käsitetään ”u – kielessä” korrespondenssiteoriaa itseään käyttäen merkitsee paitsi itseensä viittaavuutta, totuusteorian määrittäessä itse pätevyytensä edellytyksiä ”u – kielessä” käsitetyn ”todellisuuden” suhteen, niin selittää Wittgensteinin ”maailman substanssi” – oppia.  –  Kolmella tapaa.

Ensinnäkin yksinkertaise(n triviaali)sti niin, että ellei ”u – kieltä” , niin ”.. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.2211) .  –  ”Maailman substanssi” on korrespondenssiteorian itsensä asettama perusta ; myös pätevyytensä analyysille.

Ja toiseksi yhtä yksinkertaisesti niin, että ”todellisuus” on mahdollista käsittää vain ”u – kielessä” (2.024 , 4.061) / ! muuta ei ole. Näin ”yksityisten asiaintilojen” , jotka ”vallitsevat ja ovat vallitsematta” (2 , 2.06)  t ä y t y y  rakentua (4.2211)  ”u – kielessä” muodostettavissa olevien ”lauseiden” ilmaisuina. ”Lauseiden” rakenneosistaan muodostumisesta alkaen.

”Yksityinen asiaintila on olioiden ( asioiden, esineiden) yhteys”. (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013)

”Logiikassa ei ole mitään satunnaista. Jos olio voi esiintyä jossakin yksityisessä asiaintilassa, tämän asiaintilan täytyy olla siinä jo ennakoituna”. (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013)

”Olio on itsenäinen siinä mielessä, että se voi esiintyä kaikissa mahdollisissa asiaintiloissa, mutta tämä itsenäisyyden muoto on tietynlaista yhteenkuuluvuutta, riippuvuutta yksityisen asiaintilan kanssa. (On mahdotonta, että sanat esiintyisivät kahdella eri tavalla, erillisinä ja lauseissa.)”. (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013)

Jokainen olio on ikään kuin mahdollisten asiaintilojen avaruudessa. Tämän avaruuden voin kuvitella tyhjäksi, mutta en voi kuvitella oliota ilman avaruutta”. (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013)

( Tätä voi ☺ harjoitella .. yrittämällä ”nimen merkitystä” (3.203)  ilman ”lauseyhteyttä” (3.3) . )

Toisin sanoen, Wittgensteinin ”pyrkimyksen” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114)  alusta alkaen, so. ”u – kielessä” tehtävästä ”todellisuuden” käsittämisestä lähtien, ”.. koko logiikan avaruuden täytyy jo .. olla .. käsillä” (3.42) .

J a ! etenkin, kolmanneksi  –  s e n , miten ”lause on todellisuuden kuva” (4.01) , so.  m i t e n ”l a u s e e n ’ yhteys ”todellisuuteen” ” s y n t y y , t ä y t y y  sisältyä (6.375)  ! l a u s e e s e e n ”ITSEENSÄ” ” .

Korrespondenssiteorian ”logiikasta” (4.061)  seuraa  –  ”u – kielen  yhteys ”todellisuuteen” ”  sisältyy ! ”u – kieleen” (itseensä)  –  että ”.. koko logiikan avaruuden täytyy jo .. olla .. käsillä” ( (2.01 , 2.011 , 2.012 , 2.0121 , 2.0122 ,  2.0123 , 2.0124 , 2.013) ←  3.4 , 3.41 , 3.411 , 3.42) .

”Riippumattomuus” (4.061)  o n  varannut  ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) ! u l k o i s e n  suhteen paikan.

Siksi ! täytyy olla niin, että ”u – kielestä” riippumattoman ”todellisuuden” ilmaisemismahdollisuus sisältyy ! ”u – kieleen” : Sen ilmaisemisen mahdollisuus, että ”lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06 , 3.13 ,  4.1)  sisältyy ”u – kieleen” (itseensä).

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kielessä, että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (4.125 , 4.1251)

I .     ”Kuvateorian” ristiriidattomuus ?

”Oliot sisältävät kaikkien asiantilojen mahdollisuuden”. (2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3)

Se, että ”lauseen yhteys ”todellisuuteen”  ”  sisältyy ”lauseet” muodostaviin / ”vain lauseyhteydessään merkitseviin nimiin” (3.14 , 3.3)  on, ellei ainoa vaihtoehto, niin ! looginen sellainen : Ovathan ”lauseet” muodostavien ”nimien” , ”sanojen” merkitykset minkä tahansa ”kielen” perus-tuntomerkki ( , ja siksi ”oliot” hyvä ”sisältymisen” subjekti).

”Kuva esittää asiaintilaa logiikan avaruudessa, yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

”Kuvan esittämä asiaintila” on siis yhtä kuin ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen ja vallitsematta oleminen” (2.06 , 2.11 , 4.01 , 4.1)

”Kuva on todellisuuden malli”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

”Kuvateoria” merkitsee korrespondenssiteoriaan perustuvaa ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) pätevän suhteen mallintamista, simuloimista ”u – kielessä” ; ensin  1.  määrittämällä ”todellisuus” , ja sitten  2. , osoittamalla totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevien ”lauseitten” ehdot.  –  Täydellisesti !

Ja tässä (2.12 , 4.022)  Wittgenstein onnistuukin.  –  Miten?

Miten korrespondenssiteorian perusteella pätevä ”lause”  –  ”todellisuuden kuva”  –  on ”todellisuuden malli?

Miten toteutuu se, että ”kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa .. jotta .. kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta ..” (2.161 + 2.18) ?

Miten toteutuu ”(todellisuuden) kuvan” ja ”.. todellisuuden .. yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18) ?  –  Se, mikä tekee ”lauseesta ”todellisuuden kuvan”” (2.1) .

”Kuva kuvaa todellisuutta esittämällä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

Toisin sanoen, ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto ..” (2.18)  toteuttaa ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.201) .

Se, että ”lauseella” on ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto ..” (2.18)  o n ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.201)  ilmaisua, so. ! juuri sen ilmaisua, että ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) , ja siten todistettavasti (olevalla tavalla) ”tosi tai epätosi” (4.25 , 5 , 5.01) .

Tämä ”lauseella” oleva ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto ..” (2.18)  v o i  toteutua  enää vain niin, että . . ! s i s ä l t y y  ”l a u s e e s e en ”ITSEENSÄ” ” :  Korrespondenssiteorian pätevyydelle välttämätön ”riippumattomuus” (4.061) varannut jo ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) ulkoisen suhteen suhteen paikan.

”Kuva esittää mahdollista asiaintilaa logiikan avaruudessa”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

Kuva  s i s ä l t ä ä  esittämänsä  asiaintilan  m a h d o l l i s u u d e n”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02)

”Ajatus sisältää siinä ajatellun asiaintilan mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3 ,  3.02 , 3.12 , 4.01 , 4.06)

Korrespondenssiteoreettisesti pätevä ”kieli” / ”kieli”   , siis ”kieli” , jolla  ’ yhteys ”todellisuuteen” , so. ”.. jotakin yhteistä .. samaa .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18)  s i s ä l t ä ä  ylipäätään kaikki mahdolliset ”todeksi tai epätodeksi” todistettavissa olevat ”lauseet”* (1.13 , 2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4 , 4.06 , 5 , 5.01) , ja ”niiden”*  ilmaisemismahdollisuuden (3.13) .

”Lauseeseen kuuluu kaikki, mikä kuuluu projektioon, mutta ei projisoitu. Siis myös projisoidun mahdollisuus, mutta ei se itse. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä, mutta kylläkin sen ilmaisemismahdollisuus. (”Lauseen sisältö” merkitsee mielekkään lauseen sisältöä.) Lauseeseen sisältyy  sen merkitysssisällön  m u o t o, mutta ei itse sisältöä”. (2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 4.2)

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (2.11 , 2.203 , 3.02)  ←  4.2)

”Lauseeseen”*  e i  voi enää sisältyä ”sen”* itsensä ! ”yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta niiden mahdollisuuksien suhteen” , jotka ! ”.. sisältää  jo .. ” (2.11 , 2.203 , 3.02  ←  (3.13 , 3.333)  →  4.2 , 4.25 , 4.3 , 5.01) , tai ”lauseen” olisi  voitava ! ”sisältyä itseensä” , mitä ”ei voi” (3.332)  –  ilman, että menettää itseään  –  ja ristiriidattomuuttaan.

Tämä (3.332 , 3.333)  merkitsee, että Wittgensteinin ”pyrkimys” e p ä onnistuu :  ”K i e l e n” ”  kokonaisuuden rajaaminen / ilmaiseminen ei onnistu  ristiriidattomasti ( (1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.001 , 4.06 , 4.12)  ←  6.44 , 6.45 , 6.522 ) .  –  Tästä  Tractatuksen ”perusajatuksesta” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  aapisen seuraavassa kohdassa / j . .

Syy ! m i k s i  –  ”lauseeseen”*  e i  voi enää sisältyä ”sen”* itsensä ! ”yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta niiden mahdollisuuksien suhteen” , jotka ! ”.. sisältää  jo .. ” (2.11 , 2.203 , 3.02  ←  (3.13 , 3.333)  →  4.2 , 4.25 , 4.3 , 5.01)  –  s a a d a a n  korvaamalla ”pykälässä” (2.203)  termi ”asiaintila” samaa merkitsevällä ”yksityisten asiaintilojen vallitsemisella ja vallitsematta olemisella” (2.11) , ja samalla saadaan (helposti) ensimmäinen versio totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevästä ”lauseesta” :

Kuva  s i s ä l t ä ä  esittämänsä  yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen  m a h d o l l i s u u d e n”. (2.11 + 2.203 , verbin ”esittää” voi jättää pois. )

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (4.1)  j u u ri  niin, että  –  (2.11 + 2.203)  –  ja se ! miksi on niin kuin ”pykälä” (3.13)  sanoo on (sanomattakin) selvä ( , sillä jos ”projisoitu” so. ”(kuvattava) todellisuus” kuuluisi ”lauseeseen” , niin ”lause” olisisi a priori tosi ja epätosi” / sekä ”tosi” että ”epätosi” ) .

Toinen versio saadaan (helposti) kahdellä askeleella, olettamalla ensin, että ”JA” merkitsee samaa kuin ”SEKÄ – ETTÄ” , ja edelleen ottamalla huomioon (tulkinta) , että ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen” merkitsee ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031)  yhtäpitävyyttä ”todellisuuden” kanssa, kun taas ”yksityisten asiaintilojen vallitsematta oleminen” merkitsee ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031)  yhtäpitävyyden puutetta ”todellisuuden” kanssa (2.222) , ja siten  (2.221 + 2.222 + 4.031)  merkitsee ”lauseen ”totuutta”” ja ”lauseen ”epätotuutta”” .  –  Saadaan lyhyesti :

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet”  s i s ä l t ä vä t  SEKÄ  ”totuutensa”  ETTÄ  ”epätotuutensa” m a h d o l l i s u u d e t.

Kolmas, ja nimenomaan todistusteoreettinen versio korrespondenssiteorian perusteella pätevästä ”lauseesta” saadaan (☺ helposti) yhdistämällä ”pykälät” (2.11 , 2.203 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01) , so. samaa merkitseviltä osiltaan muutettavat muuttaen.

”Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee. Jos elementaarilause on epätosi, vastaava yksityinen asiaintila ei vallitse”. (2.11 , 2.203 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01)

”Pykälä” (4.25 / 5.01)  vahvistaa toisen version totuusteoreettisen (2.221 + 2.222 + 4.031)  tulkinnan. ”U – kielen” ja ”todellisuuden” korrespondenssiteoreettisesti pätevää suhdetta mallinnetaan / simuloidaan ”ukielessä”  n i i n , e t t ä ! lauseiden”  j a  ”lauseiden totuuasrgumenttien” välinen suhde korvaa, edustaa  alkuperäistäukielen” pätevää suhdetta ”todellisuuteen”.

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa.)”. (2.11 , 2.203 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01)

( ”Elementaarilauseen ”totuus tai epätotuus””  e i  ole enää muuttuja ( .. vielä edelleen .. ad infinitum? .. ) ! omien ”elementaarilauseidensa ”totuusarvojen””*  suhteen / ””niiden””*  ilmaisuna. )

”Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”. (2.11 , 2.203 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01)

”Lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   on funktio, so. muuttuja ”totuusargumenttiensa ”totuuden ja epätotuuden””*  suhteen / ! ””niiden””*  molempien totuusmahdollisuuksien   ilmaisuna (2.11 + 2.203 + 4.1 + 4.25 + 5 + 5.01) .  –  Siten kolmanneksi versioksi saadaan :

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet”  s i s ä l t ä v ä t   SEKÄ  ”totuusargumenttiensa ”totuuden””  ETTÄ  ”totuusargumenttiensa ”epätotuuden””  m a h d o l l i s u u d e t.

Lauseen käsitän  –  Fregen ja Russellin tavoin  –  siihen  s i s ä l t y v i e n  ilmaisujen funktioksi”. (2.11 , 2.203 , 3.318 ,  4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , painotetun alleviivauksen jatko (4.431) )

Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen mahdollisuuksia”. (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen”. (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuden  j a  epätotuuden ehdot”. (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuusehtojensa ilmaisu ..”. (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Lause .. siihen  s i s ä l t y v i e n .. totuusehtojensa ilmaisu (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

”Lauseen totuusehdot” merkitsevät siis ”lauseen totuusargumenttien totuuden ja epätotuuden mahdollisuuksia” / sekä ”totuusargumenttien totuuden” että ”totuusargumenttien epätotuuden” mahdollisuuksia (4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) , ja näin saadaan korrespondenssiteorian perusteella pätevän ”lauseen” lopullinen versio :

Lause .. siihen  s i s ä l t y v i e n .. S E K Ä  totuusargumenttiensa ”totuuden””  E T T Ä  totuusargumenttiensa ”epätotuuden” m a h d o l l i s u u k s i e n  ilmaisu (3.318 + 4.25 + 4.3 + 4.41 + 4.431 + 5.01) .

Entä korrespondenssiteorian / ”kuvateorian” ristiriidattomuus ?  –  Yhtälö* näyttää mahdottomalta !

Mitä* Wittgensteinin ”pyrkimyksen” ( (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06)  ←  4.112 + 4.114) osalta onkin.

Lause ei voi väittää mitään itsestään, koska lausemerkki ei voi sisältyä itseensä. ..”. (3.332 , 3.333 , alleviivauksen jatko (3.333) )

”Funktio ei voi olla oma argumenttinsa, koska funktiomerkki  sisältää  jo argumenttinsa peruskuvan, eikä voi sisältää itseään. ..”. (3.332 , 3.333)

Korrespondenssiteorian perusteella pätevien ”lauseitten” osoittamisen edellyttämä ”yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ..” (4.431)  on mahdoton tehtävä, k o s k a  pätevä ! ”l a u s e .. s i s ä l t ä ä  j o .. totuusargumenttiensa  totuuden  j a  epätotuuden  m a h d o l l i s u u d e t .. eikä voi sisältää itseään” (2.11 , 2.203 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

JOS  voisi, NIIN  ”lause” voisi väittää, ilmaista (ei vain periaatteessa, vaan käytännössä) k a i k k i ”totuusarvojensa ”mahdollisuudet”” / kaikki ”mahdolliset totuusehtojen ryhmät” (4.46) , mikä ei ole ristiriidattomasti mahdollista  –  ainakaan ”tosiseikkojen” ( (1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  4.0312)  kohdalla.

”Mahdollisten totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on tosi kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla: Totuusehdot ovat kontradiktoriset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta taulogiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.46)

Herää myös kysymys ”lauseen” identiteetistä. Onko ”lauseen” sisältämä ”lause” (merkitykseltään) sama ”lause” kuin ”lause” , johon sisältyy?

J .     ”Kuvateorian” ristiriidattomuus !

(Käytän yksinkertaisuuden vuoksi vain toista korrespondenssiteorian perusteella pätevän ”lauseen” versiota. )

Kyllä. Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet” ovat ristiriidattomasti mahdollisia, vaikka ”todellisuuden kuvat” ! s i s ä l t ä v ä t  s e k ä ”totuutensa” e t t ä ”epätotuutensa” mahdollisuudet.

M i t e n ?  –  Kahdella askeleella !  –  Muuttamalla  ENSIN  totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevän ”lauseen” kaavaa :

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet”  s i s ä l t ä v ä t  SEKÄ  ”totuutensa”  ETTÄ  (jonkin)  !  T O I S E N ”lauseen” ”  t o t u u d e n   m a h d o l l i s u u d e t .

N Y T , toiseksi voidaan osoittaa, tai oikeastaan sen kummemmin ! osoittamatta .. näyttäytyy .. ☺ ”.. se ilmenee ..” (4.121 , 6.522) , e t t ä  ”lausetta”  j a  ” t o i s t a ”lausetta” ” / ” ”l a u s e t t a” ” (4.0641)  EI  v o i  I L M A I S T A  ”samassa  yhteydessä” , samalla  kertaa”.

”Lauseen ”epätotuuden”” (korrespondenssiteoriaan perustuva) mahdollisuus   o n  kontingentti, so. ehdollinen  ” t o i s e n ”lauseen” ” * , j a ! ” ”t o t u u t e n s a” ” *  mahdollisuuden   suhteen.

”Lauseen ”totuutta””  e i  voi  kieltää, ellei voi osoittaa ”toista ”lausetta””* , ja  ””sen””  totuuden  mahdollisuutta  , joka korvaa, edustaa ensimmäisen  ”lauseen ”epätotuuden”” mahdollisuutta   :

E I  olisi ”mitään”m i t ä  ! (ensimmäisen) ”lauseen esittämä” (2.221 , 4.031) .. E I  VASTAA * .

* N Ä I N *  –  ”lauseen” , korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031)  perustuva, ”e p ä – totuuse ole  mahdollinen  –  ”se” , mikä on ”E P Ä TOTTA”  O N K I N (välttämättä) ! ”T O T T A” , j a ”lauseen” on voitava osoittaa toinen ”lause””  totuusmahdollisuuksineen ( , muuten ..   totuusteorian  pätevyys    on ylipyyhittävä) .

* TÄMÄ *  on vastaava tilanne kuin jos kieltää, / aapisen G . , korrespondenssiteorian pätevyydelle välttämättömän ”riippumattomuuden”.

Kuitenkin sillä merkitsevällä erolla, että  ! n y t  , ”kielen  ’ yhteyden ”todellisuuteen” ”  v a l l i t e s s a , myös ! ”r i i p p u m a t t o m u u d e n”  OLETETAAN  OLEVAN  VOIMASSA.

Korrespondenssiteorian ”logiikalle” ehdottoman, ensisijaisen ”riippumattomuuden” on oltava voimassa.

Kysymys kuuluukin :  Miten ”riippumattomuus” on voimassa ”kielessä” ?

M i t e n ”riippumattomuus” on voimassa niiden ”lauseiden” joukossa, jotka  s i s ä l t ä v ä t  S E K ÄtotuutensaE T T Ä  (jonkin)  ” T O I S E N ”lauseen” ”  t o t u u d e n   m a h d o l l i s u u d e t  ?

MITEN  ristiriidalta vältytään n y t, kun ”riippumattomuuden” pakottamana : ”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.2033.02 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 ,  5 , 5.01) ?

Miten  ristiriidalta vältytään  k u n  korrespondenssiteorian pätevyys edellyttää ”lauseita” , jotka eivät sovi yhteen / ! joiden ”totuudet” ovat yhteensopimattomia ?  –  Sehän, että ”lauseen epätotuus”” on mahdollinen  jos ja vain jos / ↔  jonkin  toisen ”lauseen”” totuus   on mahdollinen, merkitsee, e t t ä !  ”lauseitten”  j a  ” ”lauseitten” ”  t o t u u d e t   OVAT  YHTEENSOPIMATTOMIA ( , ja logiikan tulee olla ! ”totuuden” – säilyttävää) .

Lause  määrittää  jonkin paikan logiikan avaruudessa. Pelkkä sen rakenneosien olemassaolo, pelkkä mielekkään lauseen olemassaolo, takaa tämän logiikan avaruuden paikan olemassaolon”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641 , painotetun alleviivaus jatkuu (4.0641) )

”Lausemerkki ja loogiset koordinaatit  –  siinä paikka logiikan avaruudessa”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

”Geometrinen ja looginen paikka ovat yhdenmukaisia siinä, että molemmat on jonkin olemassaolon mahdollisuuksia”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisisältöhän myönnetään. Sama koskee kieltoa jne.”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

Wittgenstein käyttää termiä ”merkityssisältö” vaihtelevissa merkityksissä. Tässä / (4.064)  viittaa ”sen ja sen asiaintilan” (2.221 , 4.031)  välttämättömyyteen, että ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on  y l i päänsä mahdollista ”myöntää” tai ”kieltää” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064 / 4.0641) .

(Seuraavaa, ja Tractatuksen  totuus-  ja todistusteoreettiselle / Kurt Gödel ja Alain Turing  tulkinnalle olennaista, ”pykälää” (4.0641)  pohjustaen. )

”Voitaisiin sanoa : Kielto viittaa jo siihen logiikan avaruuden paikkaan, jonka kielletty lause määrittää. Kieltävä lause määrittää  t o i s e n  loogisen  paikan  kuin kielletty lause. Kieltävä lause määrittää tietyn loogisen kielletyn lauseen loogisen paikan  a v u l l a. Se näet määrittää tietyn paikan kielletyn  lauseen  u l k o puolella. Kielletty lause voidaan kieltää uudelleen  –  ja jo tämä osoittaa, että se, mikä kielletään, on jo lause eikä vain lauseen esivaihe”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.064 , 4.0641)

Lause  määrittää .. t o i s e n  loogisen  paikan .. kielletyn  lauseen  u l k o puolella ..” (3.4 + 4.0641) .

T o i n e n  looginen  paikka  on yhtä kuin  –  merkitsee samaa kuin  –  s e ! ”t o i n e n ”lause”” , j o n – k a  ! ”totuuden ”m a h d o l l i s u u s”   t e k e e  ”kielletyn lauseen” e p ä totuuden   loogisesti mahdolliseksi.

Ja ”se” , mikä osoittaa ”t o i s e n  loogisen paikanon ensimmäinen , kielletty lause”  i t s e   s i s ä l – t ä m ä l l ä  ”t o i s e n  loogisen paikan”* , ja samalla  s e n”*  totuuden   mahdollisuuden.  –  (Juuri ☺ ”sisältämistä” tarkoittaa ”.. kielletyn lauseen loogisen paikan avulla ..”. )

M I T E N .. s i i s .. ”riippumattomuus” on voimassa korrespondenssiteorian perusteella pätevien ”lauseiden” joukossa ?  –  Nimenomaan, ja yksinkertaisesti  S I T E N , E T T Ä :

Lause  määrittää.. t o i s e n  loogisen  paikan .. kielletyn  lauseen  u l k o puolella ..” (3.4 + 4.0641) .

Toisin sanoen ”lauseet”* , jotka voivat olla korrespondenssiteorian perusteella todistettavasti ! ”tosia” , ovat välttämättä lähtökohtaisesti ”toisistaan”* riippumattomia : ”Ne”* tekevät ! riippumattomuudellaan ”toistensa” epätotuuden   mahdolliseksi !

”Yksityiset asiaintilat ovat toisistaan riippumattomia”. (2.06 , 2.061 , 2.062)

”Toisen yksityisen asiaintilan vallitsemisesta tai vallitsematta olemisesta ei voi päätellä toisen yksityisen asiaintilan vallitsemista tai vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.061 , 2.062)

Toisin sanoen / ”todellisuuden kokonaisuus on maailma” (1 , 1.1 , 2.063) , maailma muodostuu, rakentuu korrespondenssiteorian ”logiikan” (1.13  →  (2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06) ) , perusteella pätevien ”lauseiden” ilmaisuna ”toisistaan” riippumattomista ”tosien ”lauseiden””  r y h m i s t ä (4.46) , olkoot lauseet ”tosia positiivisia” tai ”tosia negatiivisia” (5.5151)  :  ”Maailma” on palapeli.

E N T Ä .. M I T E N  ristiriita  v ä l t e t ä ä n (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.2033.02 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 ,  5 , 5.01) ?

Wittgensteinin ”perusajatuksella” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) : ”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (2.18 , 4.128) , ja siksi ”.. kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun” (1.13 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321) .

”Lauseet voivat esittää koko todellisuutta, mutta eivät sitä, mikä niillä täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa voidakseen sitä esittää  –  loogista muotoaan. Voidaksemme esittää loogisen muodon, meidän täytyisi voida asettua lauseitten kanssa logiikan ulkopuolelle, so. maailman ulkopuolelle”. (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212)

”Lauseet eivät voi esittää loogista muotoa  –  se heijastuu lauseista. Mikä heijastuu kielestä, sitä kieli ei voi esittää. Mikä ilmaisee itsensä kielessä, sitä me emme voi ilmaista kielen avulla. Lauseet osoittavat todellisuuden loogisen muodon. Lauseet näyttävät sen”. (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212)

”Minkä voi osoittaa, sitä ei voi sanoa”. ( (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212)  ←  7)

J O S  ”loogiset muodot” olisivat ”kaikki” (jollakin) logiikan menetelmällä, algoritmisesti ”.. e t u käteen .. y h d e l l a  kertaa ..” (5.47)  lueteltavissa, N I I N  menetelmän, algoritmin  olisi  oltava  sellainen, joka kokoaa  yhteen, osoittaa ”lauseet” / ”lause – ”ryhmät”” , j o t k a .. p o i s sulkevat .. ”t o i s e n s a” :  Ko. ”algoritmi”  e i  joko käynnisty,  t a i  t u h o a a .. ”itsensä” !

( Eikö algoritmi voisi sitten olla sellainen, että sekä osoittaa kaikki korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet” että kokoaa ”toisensa” poissulkevat ”lause – ”ryhmät”” .  –  Kuitenk i n , m i t e n ! algoritmi voisi luotettavasti koskaan osoittaa  pysähtyvänsä.  –  Eihän mitään korrespondenssiteorian perusteella pätevien ”lauseiden” kokonaisuutta etukäteen ole ( , eikä siten asiaa auta, vaikka algoritmi luettelisi kaikki ”u – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet” .. ennen kuin korrespondenssiteoriaa on sovellettu ”u – kieleen” ) . )

Ei siis tarvitse (edes) puhua ”ristiriidasta” , vaan ”pyrkimys vetää raja ajatusten ilmaisemiselle” osoittamalla ! kertakaikkinen menetelmä* , joka voisi ”.. edustaa tosiseikkojen logiikkaa” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)  näyttää ! itse *  mahdottomuutensa.

K .     Wittgensteinin ”mystiikasta” !

”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

”Maailman näkeminen sub specie aeterni on sen näkemistä  –  rajattuna  –  kokonaisuutena. Maailman tunteminen rajatuksi kokonaisuudeksi on mystinen tunne”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

”On todellakin jotakin, mitä ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

Wittgensteinin ”mystiikka” on , ei enempää eikä vähempää kuin ! korrespondenssiteorian ”logiikan” pätevyyden, sen että ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” ( (1.1 , 1.3 , 3.12 , 3.14 , 4.06)  →  6.44) , todistusteoreettista ilmaisua.

Onko tämä paljon vai vähän (Ks. Esipuheen viimeinen kappale) ?  –  Entä ☺ ”mystiikan” .. määrä?

Korrespondenssiteorian ”logiikan” pätevyys, ottaen huomioon ristiriidan ja kolmannen poissuljetun lain,  edellyttää ”t o s i e n ”lauseiden””  olemassaolon, ja juuri tätä (ilman muuta minkä tahansa totuusteorian pätevyyden edellyttämää) ”totuuksien” olemassaoloa ”pykälä” (6.44)  merkitsee.

Paitsi että logiikka edellyttää ”totuuden” säilymistä, niin korrespondenssiteorian perusteella ”lauseen ”epätotuus”” ei ole ristiriidattomasti mahdollinen ilman, että ”lauseen ”epätotuutta””  korvaa / ”lauseen ”epätotuuden””  mahdollisuutta   edustaa jonkin  ”toisen ”lauseen””  totuus .

”Mystiikan” viitan lieve alkaa näkyä siinä, että samalla kun ”tosia ”lauseita””*  on oltava olemassa, niin ! korrespondenssiteoria edellyttää, että ””niitä””*  e i  voi, ei ole sallittua ilmaista, sanoa .. ”kielessä” / ”u – kielessä” , jossa ”tosien ”lauseiden””  välttämätön olemassaolo osoitettiin.  –  Muutenhan ! ”totuudet” voitaisiin näyttää toteen jo ”kielessä” , ja mihin silloin ! ! enää ”.. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” / ”.. on verrattava .. todellisuuteen” (2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 2.225 , 4.031)  tarvittaisiin.

Voi sanoa, että logiikka ulottuu metafysiikan puolelle ”u – kielessä” tehtävän korrespondenssiteorian pätevyyden  loogisen analyysin .. ☺ ”durch die logische Analyse der Sprache” .. ilmaisuna.

”Kielessä” , jonka on oltava ”u – kieli” Wittgensteinin ”pyrkimyksen”  vuoksi, mallinnetaan ”kielen” ja ”todellisuuden” (välistä) korrespondenssiteoreettisesti pätevää suhdetta, j a  o s o i t e t a a ne t t ä .. ”kielen yhteys ”todellisuuteen” ” / ”kieli” (2.06 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 4.03)  o n  mahdollinen :

N I I N , E T T Ä .. ”KIELI” ”  S I S Ä L T Y Y  ”KIELEEN” . (2.014 , 2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 4.1 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

Kuitenkin  –  yhtäkään  ”  ”kielessä”   muodostettavissa olevaa ”lausetta” ei voi ilmaista, ! ilman, e t t ä    korrespondenssiteoria     kaatuu, ja siten :

U – kieleen” sisältyvä  ”  ”kieli”   on suljettu  –  rajattu  –  kokonaisuus. (6.45)

”Kielen”   täytyy kuitenkin  –  olkootkin ”u – kieleen” suljettu  –  osoittaa  u l k o puolelleen (4.0641) , so. ! ”u – kieleen” .. johon sisältyy .. säilyttääkseen ristiriidattomuutensa, ja siten :

T o i n e n  loogisen paikka” (4.0641)  on jokin jou – kielessä” muodostetavissa oleva ! ”tosi” – vielä todistamaton – ”lause” .

( Olkoot se, onko tämä  –  ”gödeliläinen” / v. 1931  –  tulos ”mystiikkaa” .. katsojan silmässä .. . )

”Ellei vastausta voi ilmaista, kysymystäkään ei voi ilmaista. Arvoitusta ei ole olemassa. Jos jokin kysymys voidaan ylipäänsä asettaa, siihen voidaan myös vastata. (6.5 , 6.51)

”Skeptisismi ei ole kumoamatonta, vaan ilmeisen mieletöntä, kun se pyrkii herättämään epäilyjä siinä, missä mitään ei voi kysyä. Epäilyjä voi näet olla vain siellä, missä on kysymyksiä ; kysymyksiä vain siellä, missä on vastauksia, ja vastauksia vain siellä, missä jotakin voidaan sanoa”. (6.5 , 6.51)

Wittgensteinin ”kysymys” on hänen ”pyrkimyksensä” / ”filosofian päämäärä” (Esipuhe, (4.112 , 4.114) ) .

Ja vastaus  –  ”kuvateorian” (4.01)  kautta  –  hänen ”perusajatuksensa” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) .

Siten ympyrä sulkeutuu. Palataan ”pyrkimyksen” alkuun. Kuitenkin niin, että ! ”skeptisismi ei ole kumoamatonta, vaan .. mieletöntä ..” (6.51) , k u n  kerran voidaan olla varmoja ! ”.. e t t ä .. maailma .. on” (6.44) , kuten ”totuuden” korrespondenssiteoria edellyttää.

Jälkilause  –  täydentäviä huomioita.

Jatkan, kunhan ehdin.

Allaoleva linkki Aapisen lopussa avattavaksi Wittgensteinin ”pyrkimyksen” (lisä)oppaaksi.

Linkki alkupaloihin:

Korrespondenssiteorian ”logiikka”

Jatkoa ”Tosiseikkojen logiikalle”.

–     samoin säännöin koskien ”pykälien” alleviivausta ym. (merkintöjä).

1.     Korrespondenssiteorian ”logiikka”.

2.     ”Kuvateoria” / ”tosiseikkojen logiikka” perustuu korrespondenssiteorian ”logiikkaan”.

3.     Korrespondenssiteorian ”logiikan” johtopäätös on yhtä kuin Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321).  –  Kurt Gödeliä / v. 1931  ja  Alain Turingia / v. 1936  ennakoiden.

1.     Korrespondenssiteorian ”logiikka” ?

Korrespondenssiteorian ”logiikalla” tarkoitan niitä välttämättömia ja riittäviä ehtoja, joita totuusteorian pätevyys  –  kuten ristiriidattomuus ja käyttökelpoisuus  –  vaatii.

Oletetaan korrespondenssiteorian pätevyys.

Ei kuitenkaan vielä siinä ”kuvateoreettisessa” / jo ! todistusteoreettisessa muodossa kuin Wittgenstein totuusteorian esittää (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.01 , 4.031 , 4.06 , 4.221 , 5 , 5.01) , vaan alkuperäisessä ”lause” – muodossaan.  –  Ennen kysymystä ”logiikastaan” , joka johtaa ”kuvateoriaan”.

Niin, että termi ”kuva” korvataan ”pykälissä” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223)  termillä ”lause” , ja saadaan korrespondenssiteoria yhdessä perusmuodossaan (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) : ”.. lause esittää sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031) , josta sitten väitetään, että ”.. täsmää tai on täsmäämättä .. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 + 2.222) .

(Toinen totuusteorian perusmuoto saadaan kysymällä pelkästään ”lauseen” yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta  –  vastaavuutta tai vastaamattomuutta  –  ”todellisuuden” kanssa. )

Korrespondenssiteorian pätevyyden välttämättömät ”ehdot” ?  Onko väitteelle korrespondenssiteorian pätevyydestä ehdottomia ”ehtoja” ?

Onko väitteelle, että ”.. lause esittää sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031)  n i i n , e t t ä ”.. täsmää tai on täsmäämättä .. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 + 2.222)  välttämättömiä ”ehtoja” ?

”Riippumattomuus” !

Riippumattomuus (4.061)  on  korrespondenssiteorian välttämätön, ensimmäinen  ehto.

”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme helposti luulla, että tosi ja epätosi ovat yhdenvertaisia merkin ja merkityn asian suhteita. Silloin voisimme esimerkiksi sanoa, että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla jne”. (4.061)

RISTIRIIDATTOMUUSE H T O : ”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme .. sanoa, e t t ä ”p” merkitsee  todella  tavalla  samaa, mitä ”ei – p” merkitsee  epätodella  tavalla  jne”. (4.061)

Sitä, että ”riippumattomuus” (4.061)  on olennaisesti ”totuuden” korrespondenssiteorian / ”kuvateoria” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.01 , 4.031 , 4.06)  pätevyyden, ristiriidattomuuden taustalla Wittgenstein ei julkilausu. ”Pykälän” (4.061)  totuusteoreettista lukutapaa on kuitenkin vaikea ( , ellei mahdoton) välttää, kun sen onnistunut oivaltamaan.

Ensinnäkin ”kuvateoria” on kiistatta korrespondenssiteorian (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.01 , 4.031 , 4.06)  pätevyyden ilmaisua.

Todistusteoreettista (4.06  →  (4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.221 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 55.01) )  ilmaisua.

”Kuvateorian” ytimessä on kysymys ( , ja ratkaisu) siitä, m i t e n ”lause” esittää riippumattomuuden” voimassa ollessa (1 , 1.1 , ! 1.12 , 1.13  ←  (! 2.024 , 4.061 , 4.064) )  ”.. sen ja sen asiaintilan” (2.221 , 4.031) niin, että yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute ”todellisuuden” kanssa voidaan osoittaa, näyttää toteen (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) .

Toiseksi, kun huomaa Wittgensteinin tarkoittavan ”tosiseikan” käsitteellä nimenomaan ! ”todellisuuden kuvaa” / ”.. lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka” (3.12 + 3.14 , 4.06) , niin ”pykälän” (4.061)  yhteys korrespondenssiteoriaan tulee aivan ilmeiseksi. Termin ”tosiseikka” voi korvata (vastaavalla) ”todellisuuden kuvalla”.

”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on ”todellisuuden kuvista” riippumaton merkityssisältö ..” ( (3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  4.061) .

Siis korvata ”lauseella” , jonka ”totuus tai epätotuus” voidaan näyttää toteen, osoittaa / todistaa ( (3.12 + 3.14 , 4.06)  ←  4.061  →  (4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.221 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 55.01) .

Se, mitä ”pykälän” (4.061)  alkuosa ”.. lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö ..”  sanoo onkin vain sen korrespondenssiteoriaa koskevan perustosiasian ilmaisu, että ”lauseet” tai ”lause(itt)en merkityssisällöt” ovat olemassa ensin ”lauseitten ”totuudesta tai epätotuudesta””  riippumatta (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.024 , 3.12 + 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.06 , 4.061 , 4.064) .

Toisin sanoen ”pykälässä” (4.061)  on viime kädessä kysymys  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  todistettavuudesta   –  korrespondenssiteorian perusteella.

Nimittäin, JOS  e i  ole niin, että ”.. lause esittää .. ! j o .. sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031 + 4.064) , so. ! r i i p p u m a t t a  sitä , onko ”lause ”todellisuuden kuva”” , N I I N  ! ”se” , mitä ”lause esittää” / ”se ja se asiaintila”  r i i p p u u  ! !  lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuudesta  ( (2.221 , 2.222 , 4.031)  ←  4.06) , joka sitten  p u o l e s t a a n  p e r u s t u u  ! !s i i h e n” , e t t ä  ! ! !  ”.. lause esittää .. j o .. sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031 + 4.064) .

Toisin sanoen, jos ”pykälä” (4.061)  kielletään, ja pidetään kiinni korrespondenssiteoriasta, niin kierretään kehässä.  –  Vähintään kehässä !

Siten, jos ”pykälä” (4.061)  kielletään, niin korrespondenssiteoriasta on luovuttava.

”Ellei maailmalla olisi substanssia .. silloin olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13  ←  (2.021 , 2.0211 + 2.0212 , 2.024 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.061 , 4.064) ) .

”Maailman substanssi” tarkoittaa siis yksinkertaisesti ”kieltä” / ”u – kieltä” , kaikkine mahdollisine ! vielä ”totuudestaan tai epätotuudestaan” riippumattomine ”lauseineen” (1 , 1.1 , 1.12 , 1.13  ←  (2.021 , 2.0211 + 2.0212 , 2.024 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.061 , 4.064) ) .

Tähän ”pykälät” (2.021 , 3.203 , 3.3) .

Se, että ”.. lause esittää .. jo .. sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031 + 4.064)  ei kuitenkaan riitä, vaan ”lauseen” on esitettävä ”se ja se asiaintila” niin, että  –  tämä on ! ”kuvateorian” ydin  –  voidaan osoittaa ”.. se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222) .

Mitä ”riippumattomuus” merkitsee, korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden ilmaisuna?

”Riippumattomuus” merkitsee ”kielen” / ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välistä) riippumattomuutta.

U – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) riippumattomuuden totuusteoreettisesta, ”riippumattomuuden” käsitteen korrespondenssiteoreettisesta, merkityksestä hieman tuonnempana.

Universaali – kielen” ( (2.0121 , 2.0123 , 2.0124)  ←  3.203 , 3.3 , 4.031)  vaatimus tulee yhtä hyvin Wittgensteinin ”pyrkimyksestä” (esipuhe / (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06 , 4.112 , 4.114)  kuin myös suoraan korrespondenssiteoriasta. Totuusteorian pätevyys (tai pätemättömyys) koskee luonnollisesti kaikkia mahdollisia ”sen ja sen asiaintilan esittäviä lauseita” (4.031) , ja pelkästään siksi ”.. logikassa .. kaikki mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja ..” ( (2.0121 , 2.0123 , 2.0124)  ←  2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031) .

Periaatteessa mitkä tahansak a i k k i (jossakin) ”kielessä” muodostettavissa olevat lauseet” ovat korrespondenssiteorian ”logiikan” / ”riippumattomuus” perusteella ”tosiseikan” so. ! ”todellisuuden kuvan” eli mielekkään lauseen (3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.01 , 4.06)  mahdollisuuksia.

Jos ”riippumattomuus” , niin jokaisen ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on ristiriidattomasti mahdollinen.

Jos ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan” (4.031)  riippumattomuus ”todellisuudesta” on välttämätön edellytys mahdollisuudelle, että ”.. lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222 + 4.031) , niin yhdenkään ”lauseen” mahdollisuutta olla ”tosi tai epätosi” ei voi (etukäteen) poissulkea  –  ”riippumattomuuden” voimassa ollessa  –  ja nimenomaan siksi ( (2.0121 , 2.0123 , 2.0124)  ←  2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031) .

K a i k k i (jossakin) ”kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet” on yhtä kuin ”u – kieli” , ja periaatteessa jokainen ”u – kielen” mahdollinen ”lause” on jo an sich, sinänsä ”tosiseikan” (3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.01 , 4.06)  mahdollisuus.

”Lauseen todellisuuden kuvana” oleminen   on kuitenkin osoitettava.

”Riippumattomuudesta” näet seuraa, että ! ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  todistettavuus   on osoitettava.  –  ”Todistettavuus”  todist e t t a va.

Vaikka ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden”” näkövinkkelistä ! ”emme voi antaa merkille väärää merkityssisältöä” (5.473 , 5.4731 , 5.4732 , 5.4733) , kun kerran korrespondenssiteoria edellyttää, että ! ”jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö ..” ( (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3)  ←  4.031 , 4.064) , niin ! ! ”riippumattomuus” herättää kysymyksen, miten on mahdollista  –  mahdollista osoittaa, näyttää ”vastaavuus tai vastaamattomuus” toteen  –  e t t ä ”.. lauseen .. jo .. esittämä se ja se asiaintila .. täsmää tai on täsmäämättä .. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 + 2.222 + 4.031 + 4.064) ?

JOS  JA  K U N ”riippumattomuus” , N I I N  .. MITEN  .. v e r t a a m i n e n ! ”todellisuuteen”  ON  MAHDOLLISTA .. että voi sitten, vertaamalla osoittaa ”vastaavuuden tai vastaamattomuuden” (2.223) !

”Riippumattomuus” merkitsee näet ! ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuutta. Sitä, että ”u – kieltä” ja ”todellisuutta” ei voi ilmaista samassa yhteydessä. Tämä on korrespondenssiteorian lähtökohta, ja asettaa (pakottavan) kysymyksen ”vertaamisen” mahdollisuudesta.

S i t e n ”riippumattomuus” ( (1.1 , 2.06 , 2.063)  ←  4.061)    2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 )  on ”kuvateorian” (4.06)  taustalla.  –  On määriteltävä ”todellisuus” , että käsitys ! ”minkä ”kuvista”” , että käsitys ”minkä” kanssa ”.. on oltava jotakin yhteistä ..” (2.16) , e t t ä  vertaaminen on ylipäätään mahdollista.

”Kuvateorian” totuus-  ja todistusteoreettisen tulkinnan kannalta Wittgenstein aloittaa kirjansa varsin johdonmukaisesti.

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1)

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1 , 1.1)

”Maailman määrittävät tosiseikat ja se, että ne ovat ainoat tosiseikat”. (1 , 1.1 , 1.11)

”Die Welt ist durch die Tatsachen bestimmt und dadurch, dass es alle Tatsachen sind”. (1.11)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13)

”Mikä on niin kuin se on  –  tosiseikka  –  on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2)

”Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikaksi.)”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06)

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Siten : ”Positiivisten tosiseikkojen ja negatiivisten tosiseikkojen kokonaisuus on maailma” (1.1 , 2 , 2.06 + 2.063) .

Siten : ”Tosiseikka” on korvattavissa ”pykälässä” (4.061) , paitsi ”todellisuuden kuvalla” (3.12 + 3.14) , niin välittömästi korrespondenssiteoriaan viittavalla  –  vielä määrittelemättömällä  –  ”todellisuudella”.

”Riippumattomuuden” välttämättömyys korrespondenssiteorian ristiriidattomuudelle käy paremmin ilmi suoraan, vielä määrittelemättömän, ”todellisuuden” suhteen.

Ei vielä korrespondenssiteorian itsensä avulla käsitettynä, määritettynä ”todellisuuden” käsitteenä.

Miten muutenkaan!  –  Kuten Wittgensteinkin (korrespondenssiteorian itsensä avulla) tekee.

Nimenomaan ! ”u – kielen” ja ”todellisuuden” (välisen) riippumattomuuden salliessa käyttää, soveltaa totuusteoriaa itseään ”u – kieleen” määrittämään ”todellisuus” s i t e n , E T T Ä  korrespondenssiteorian ”l o g i i k a n  avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” ( (1 , 1.1 , 1.11 , 1.12 , ! 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)  ←  2.221 , ! 2.222 , 4.031) .

Oletetaan ”riippumattomuuden” välttämättömyyden osoittamiseksi korrespondenssiteorian ”logiikalle” päinvastaista so. että ”riippumattomuus” ei vallitse ”u – kielen” ja ”todellisuuden” välillä : ”U – kielessä” muodostettavissa olevien ”lauseiden esittämät ne ja ne asiaintilat” (4.031)  eivät ole riippumattomia ”todellisuudesta”.

Mitä ”riippumattomuuden” kieltäminen merkitsee?

Vastaus on (luonnollisesti) päinvastainen sille, mitä  –  ”riippumattomuus” merkitsee.

Mitä se, että (jokin) ”x” on riippumaton (jostakin) ”y” : stä merkitsee?

Jos (jokin) ”x” on riippumatön (jostakin) ”y” : stä, niin ”x” : ää  j a  ”y” : tä  e i  voi  ilmaista ”samassa yhteydessä” / ”samalla kertaa”.

”Riippumattomuuden” kieltäminen merkitsee siis ainakin sitä, että aina kun ”y” (esiintyy) , niin myös ”x” (esiintyy) , tai kääntäen niin, että aina kun ”x” , niin myös ”y” , siis että ”x” : n ilmaisu on aina myös ”y” : n ilmaisu.

Voi myös sanoa, että jos ”y” , niin ”x” / (”y”  →  ”x”) , siis että ”x” on aina johdettavissa ”y” : stä. Toisin sanoen (kääntäen) juuri niin, että  –  ”x” : n ilmaisu on aina myös ”y” : n ilmaisu.

Muutettavat muuttaen / korrespondenssiteoria ”riippumattomuuden” kieltäminen merkitsee, että aina kun ”lause esittää sen ja sen asiaintilan” (4.031) , niin ”lause” on samalla ”todellisuuden” ilmaisu.

Toisin sanoen  JOS    ”riippumattomuus”    , N I I N  ”lause” on samallas e n ! ”todellisuuden””  ilmaisu, minkä ”.. kanssa lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä ..” (2.221 + 2.222 + 4.031) .

”Lauseen ”totuuden””  tapauksessa kierretään kehässä. ”U – kieltä” ei voi erottaa ”todellisuudesta” , eikä mitään ! kysymystä  vastaavuudesta tai vastaamattomuudesta, yhtäpitävyydestä tai yhtäpitävyyden puutteesta ”todellisuuden” kanssa  v o i  (ylipäätään) esittää.

Jos ”lauseet” tai ”lauseitten esittämät asiaintilat” ja ”todellisuus” ovat yhtä ja samaa, e r o t t a m a t o n – t a  kokonaisuutta  –  identtiset  –  n i i n     korrespondenssiteorian     voi ylipyyhkiä.

”Lauseen ”epätotuuden””  tapauksessa ajaudutaan, ei ainoastaan kehään, vaan ! n o i d a n kehään. Siis risririitaan.

Miten (ja vain miten) ”lause” voi olla ”s e n ! ”todellisuuden””  ilmaisu, mitä ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” (4.031) .. e i  vastaa ?  –  Vain siten, että ”lause” on myös ! ”t o i s e n ”lauseen”” / ” ”lauseen” ” ilmaisu, joka ”esittää sen ja sen asiaintilan” (4.031) , mitä lähtökohtana olevan, ensimmäisen ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” (4.031) .. e i  vastaa.

Tractatuksen ”mystiikka” (6.44 , 6.45 , 6.522)

Mene aluksi suoraan asiaan, ((6.44 , 6.45 , 6.522) / 1.1 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01). Sitten lyhyesti* taustaa, Wittgensteinin pyrkimys. Tätä syytä myös lyhentää, poistaa kokonaisia kappaleita, koska liikaa* aikaisemman kertausta.

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

”Maailman näkeminen sub specie aeterni on sen näkemistä – rajattuna – kokonaisuutena. Maailman tunteminen rajatuksi kokonaisuudeksi on mystinen tunne”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

”On todella jotakin, mitä ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä”. (6.44 , 6.45 , 6.522)

Wittgensteinin mystiikankin voi ymmärtää, selittää korrespondenssiteorian logiikan näkökulmasta. Hä-nen esipuheessa ja pykälissä (4.112 , 4.114) esittämänsä kirjan tavoitteen, rajata niiden lauseiden kokonai-suus, joiden totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen (2.06 , 3 , 4 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01), näkökulmasta, jonka toteuttamis(yrityks)en menetelmä korrespondenssiteoria on. – Ei niinkään ”meta-fyysisen subjektin” (5.632 , 5.641) näkökulmasta.

Katso alempana olevaa kuvaa, se havainnollistaa totuusteorian näkökulmaa.

Se ”maailma”, mistä Wittgenstein puhuu, on ”tosiseikkojen” maailma; korrespondenssiteorian logiikan* ”avaruuteen” sijoittuvien, totuutensa tai epätotuutensa todistettavuuden suhteen, oikein muodostettu-jen lauseiden kokonaisuuden ”maailma” (1.1 , 1.12 , 1.13 , 2.024* , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 3.12 + 3.14 , 4.001 , 4.01 , 4.031 , 4.0311 , 4.06 , 4.061* , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01).

”Maailman” (6.44 , 6.45) voi siis korvata korrespondenssiteorian logiikan ”avaruuteen sijoittuvien tosi-seikkojen” (1.13), so. niiden lauseiden, joiden totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen (1.1 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01), kokonaisuudella.

Tähän ! (se) metakielen oleellinen näkökulma, merkitys. Toisin sanoen se, että u-kieleen sovelletaan ”totuuden” korrespondenssiteoriaa totuutensa tai epätotuutensa todistettavuuden suhteen, oikein muodostettujen lauseiden muodostamiseksi.

Wittgensteinin pyrkimys rajata korrespondenssiteorian perusteella loogisesti oikein muodostetut, to-distettavasti todet tai epätodet, lauseet edellyttää ensin analyysin siitä, miten lauseilla on todellisuuteen sellainen suhde, että sen, mitä lauseet esittävät, ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.221 , 4.01 , 4.031 + 4.0311), yhtäpitävvyys tai yhtäpitävyyden puute voidaan näyttää toteen, todistaa. Tämän (oikein muo-dostettujen) lauseiden, niiden totuuden tai epätotuuden todistamisen mahdollisuuden kannalta, välttä-mättömän ”.. todellisuuden .. loogisen muodon ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.222 , 4,12) Wittgenstein paitsi osoittaa, niin osoittaa sisältyvän (oikein muodostettuihin) lauseisiin ! itseensä (2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.1 , 2.11* , 2.201 , 2.202 , 2.203* , 3.02* , 3.13 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.332* , 3.333* , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01).

Tämä (oikein muodostettuihin) lauseisiin sisältyvä ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.06 , 2.18), lauseen todistettavissa olevan totuuden tai epätotuuden ehto (4.06 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01), on se, mitä ”.. ei voi sanoa .. ilmaista .. se on mystistä” (4.12 , 4.121 , 4.1212 + 6.552).

Alla olevassa kuvassa se ”.. mitä ei voi ilmaista .. osoittaa ..” (4.1212 + 6.552) – kuvan alue CB – että ”.. maailma .. on” (6.44).

Kuva havainnollistaa sitä, miten u-kielessä, so. CA, voidaan esittää ”sisältä päin” (4.114) korrespondens-siteorian perusteella oikein muodostettu ”kieli”, so. BA, joka sitten – ollakseen ristiriidaton – osoittaa ul-kopuolellaan, alue CB, oleviin ! välttämättä ”tosiin” lauseisiin. Ne edustavat toisten lauseitten (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641) epätotuuden mahdollisuutta.

Alla olevat kaksi kappaletta pois.

Oikein muodostettuihin lauseisiin sisältyvä ”.. lauseen .. merkityssisällön muoto ..” (2.17 , 2.18 , 2.21 , 3.13 , 4.01) merkitsee – ja on edellytys* sille – että lauseen totuus tai epätotuus on (todistettavasti) mahdolli-nen, so. että on mahdollista todistaa lauseen ”jo” esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.221 , 4.031 + 4.0311 , 4.064) vastaavuus tai vastaamattomuus todellisuuden kanssa (2.222 , 2.223), ja ! s i k s i* ”.. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä ..” (3.13 , 4.2) ; sitä, e t t ä ! lause ! voidaan to-distaa sisältämänsä ”.. argumenttinsa peruskuvan ..” suhteen, so. totuusargumenttiensa ”.. totuusmah-dollisuuksien suhteen” (ilmaistuna). (2.06 , 2.11* , 2.203* , 3.02* , 3.318 , 3.332* , 3.333* , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4* , 4.41 , 4.431* , 5 , 5.01). Lauseisiin sisältyvä ”.. lauseen .. merkityssisällön muoto ..” (3.13) ei ole, ei voi olla kuin algoritmi, joka toteuttaa lauseitten ! kaikki totuusarvot totuusargumenttiensa ”.. totuusmahdol-lisuuksien suhteen” (4.4 , 5 , 5.01). – Siten, vaikka olisikin mahdollista onnistua siinä mihin Wittgenstein pyrkii (mikä ei siis ole mahdollista) niin kyse olisi vain ”loogisista muodoista”*, ei vielä siitä mitä vallitse-via ja vallitsematta olevia ”asiaintiloja” (2.06) ne* esittävät (3.13 , 3.318 , 3.33).

Sen, mitä (oikein muodostettuihin) lauseisiin (4.01) sisältyy – mitä ”.. lauseen .. merkityssisällön muoto..” (3.13) merkitsee – voi selvästi lukea vertaamalla pelkästään pykäliä (2.06 , 2.11 , 2.203 , 3.02 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01). Lauseesssa 4.2 oleva ilmaisu ”.. niiden mahdollisuuksien suhteen ..” viittaakin ni-menomaan ”niihin mahdollisuuksiin”, jotka ”todellisuuden kuviin” sisältyvät.

Se, että korrespondenssiteorian perusteella loogisesti oikein muodostettuihin lauseisiin sisältyy lausei-den sekä ”totuuden” että ”epätotuuden” – lauseiden totuusargumenttien sekä ”totuuden” että ”epäto-tuuden” – mahdollisuus, esittää sen ”.. miten maailma on ..” (6.44), korrespondenssiteorian perusteella pätevässä u-kielessä esitettynä. Wittgenstein esittää kielen / ukielen ja todellisuuden oikein muodos-tetun, kaikkien u-kielessä muodostettavissa olevien (väite)lauseiden totuuden tai epätotuuden todistet-tavuuden kannalta, suhteen ! u-kielessä itsessään ”.. sisältä päin ..” (4.114) ; täydellisesti (4.023 , 5.4711). Wittgensteinin pyrkimys ”.. rajata ajatukset ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114 , alleviivaus minun.)), niiden (väite)-lauseiden kokonaisuus, jotka ovat todistettavasti tosia tai epätosia, edellyttää u-kielen ja todellisuuden (välisen) suhteen täydellistä kuvausta.

Todistusteoreettisesti, korrespondenssiteorian perusteella, oikein muodostettu u-kieli sisältää ! k a i k- k i e n (4.023 , 5.4711) ”todeksi ja epätodeksi” todistettavissa olevat lauseiden (2.06 , 2.1 , 2.11* , 2.203* , 3.02* , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) ilmaisemismahdollisuuden. (3.13) – Tämä (edellä sanottu) ”.. kaiken kuvauksen olemuksen .. maailman olemuksen ..” (4.023 , 4.06 , 5.4711 , 6.44) ilmaisu ei ole tie-tenkään ”mystistä”, koska se korrespondenssiteorian logiikan (selkeää) ilmausta.

Sen sijaan korrespondenssiteorian logiikan osoittama maailman olemassaolo / (ontologinen) realismi on se, mikä on Wittgensteinin mukaan ”mystistä”. Korrespondenssiteoria osoittaa ! itse oman pätevyy-tensä – logiikkansa pakottamana – osoittamalla epäsuoraan todellisuuden olemassaolon. Korrespon-denssiteoria on (ontologisen) realismin totuusteoria, ja edellyttää siten mielestä, kielestä riippumatto-man todellisuuden, maailman olemassolon,

Se, mikä Wittgensteinin mielestä ”mystistä” syntyy siitä, että VAIKKA u-kielen sisältämää ! k a i k k i e n (4.023 , 5.4711) ”todeksi ja epätodeksi” todistettavissa olevien lauseiden (2.06 , 2.1 , 2.11* , 2.203* , 3.02* , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) ilmaisemis m a h d o l l is u u t t a (3.13) ei voi toteuttaa, so. ”.. lau-seen .. merkityssisällön muoto ..” (3.13) ei ole algoritmi / ! (3.332 , 3.333), N I I N ! u-kielessä on oltava .. j o ”tosia” – kuitenkin vielä ilmaisemattomia, todistamattomia – lauseita. Nämä korrespondenssiteori-an ristiriidattomuuden kannalta välttämättömat, välttämättä ””todet” – vaan – vielä – sanomattomat – todistamattomat – lauseet” osoittavat epäsuoraan, että ”.. maailma .. on” (6.44).

Sitä, mikä – e t t ä ” .. maailma .. on (6.44, alleviivaus ja painotus minun.) – on mystistä, havainnollistaa alle oleva kuva. Kuva esittää, miten ja ! vain miten korrespondenssiteorian perusteella, oikein muodos-tettu u-kieli, kuvassa CA, voi sisältää kaikki ”todeksi ja epätodeksi” todistettavissa olevat lauseet, kuvan BA. – Kuva havainnollistaa miten ja vain miten u-kielessä ”.. sisältä päin ..” (4.114), u-kielessä ! itsessään ! korrespondenssiteoreettisesti (kehäpäätelmään ajautumatta) määritellyn todellisuuden suhteen, tehtä-vä ”.. kaiken kuvauksen olemuksen .. maailman olemuksen ..” (1.1 , 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 4.023 , 4.06 , 5.4711 , 6.44) ilmaisu on ristiriidattomasti mahdollinen / kuvan alue CB.

Alue, johon kuuluvat – ”epätosien” lauseiden mahdollisuutta edustavat – välttämättä ! ”todet”, kuitenkin vielä u-kielessä ilmaisemattonat, sanomattomat ; ja siten vielä (tietenkin) todistamattomat(kin) lauseet. Alueen CB ”todet” lauseet edustavat todellisuutta, sitä todellisuutta”, mikä tekee (kussakin tapauksessa) ko. lauseen ”epätotuuden” mahdolliseksi. Lauseen (kontingentti) ”epätotuushan” on mahdollinen jos ja vain jos todellisuudessa on ”jotakin”, minkä kanssa lauseen ”esittämä” ei pidä yhtä (2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.0311) ; ja siis minkä kanssa jonkin toisen lauseen ”esittämä” pitää yhtä. Ristiriidattomuuden ta-kia on selvää, ettei ”epätotta” lausetta* ja sen* mahdollisuuden edellyttämää toista ”totta” lausetta ole mahdollista sanoa samassa yhteydessä, vaan (ollakseen mahdollinen) ”epätosi” lause, totuutensa kiel-tomerkillä ”ei” itse ”.. Kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan kuin kielletty lause .. kielletyn lau-seen u l k o puolella ..” (3.4 , 3,41 , 3,411 , 4.064 , 4.0641, alleviivaus, painotus ja v ä l i lyönnit minun.). – ”Ulkopuolella” juuri ! siksi, että ”toisen loogisen paikan” t o t u u s arvo on ”tosi”.

Siis nuoli alueen BA ”epätodesta” alueen CB ”totuuksiin”. – Jos ja vain jos CB, niin BA / CA sis. BA. Siten se ”.. miten maailma on ..” (6.44) edellyttää, e t t ä ” .. maailma .. on (5.552 , 5.5521 , 6.44, alleviivaus ja painotus minun.).

Wittgensteinin mystiikassa on kaksi – (alla olevat) A. ja B. – olennaista piirrettä.

Ensinnäkin sen, että maailma voidaan esittää täydellisesti u-kieleen sisältyvänä, totuus- ja todistusteo-reettisesti pätevien lauseiden, ”todellisuuden kuvien” (4.06 , 5 , 5.01), kokonaisuutena, Wittgenstein nä-kee ”mystisenä” (6.45). Miksi ? – Ei siksi, että maailma ”.. miten .. se on” (6.44) voidaan esittää u-kieleen sisältyvänä, vaan siksi, että ! u-kieleen sisältymisestä ! h u o l i m a t t a ! maailma(n olemist)a ”.. ei voi ilmaista ..” (6.44 , 6.552, alleviivaus ja painotus minun.), maailmaa u-kielessä edustavien totuus- ja to-distusteoreettisesti pätevien lauseiden kokonaisuuden ilmaisuna.

Wittgensteinin ”.. mystinen tunne” (6.45) on hyvin ymmärrettävissä. Jo se, että korrespondenssiteorian mukaan oikein muodostettu kieli sisältää loogisella välttämättömyydellä (6.375) periaatteessa kaikki to-deksi tai epätodeksi todistettavissa olevat lauseet, siis lauseet jotka esittävät kaikki ! maailmankaikkeu-den* – ajast’ aikaan ”.. sub specie aeterni ..” (6.45) sen* synnystä hamaan loppuunsa (mahdolliseen lo-puttomuuteensa) saakka – mahdolliset ”tosiseikat” (1.13 , 2.06 , 2,063 , 3.42), voi herättää ! kenessä ta-hansa ”mystistä tunnetta”. Puhumattakaan siitä, A. että tätä u-kielessä esitettävissä olevaa oikein muo-dostettujen lauseiden kokonaisuutta ei voi kuitenkaan ilmaista, ja sitten B. etenkin, e t t ä ! j u u r i ”to-dellisuuden kuvien” kokonaisuuden .. ILMAISEMATTOMUUS, SANOMATTOMUUS . . ! O S O I T T A A , E T T Ä ”.. MAAILMA .. ON” (6.44).

Se, että u-kielessä esitettävissä olevaa, u-kieleen sisältyvää, oikein muodostettujen lauseiden kokonai-suutta ei voi ilmaista, johtuu (kuten kuva havainnollistaa) siitä, että totuutensa tai epätotuutensa mah-dollisuuden suhteen kontingenttien, positiivisten lauseiden ”epätotuuden” ristiriidattomuus edellyttää lauseiden osoittavan ulkopuolellaan oleviin toisiin – välttämättä tosiin – lauseisiin. Ne edustavat ”epä-tosien” lauseiden mahdollisuutta esittämällä, kussakin ”epätotuuden” tapauksessa, ”.. sen ja sen .. yk-sityisen asiaintilan .. vallitsemista” (2.06 + 4.031 + 4.0311), so. ”positiivisen tosiseikan”, minkä kanssa se mitä ”epätosi” lause esittää (4.031 + 4.0311) ei pidä yhtä ; mikä yhtäpitämättömyys tekee lauseen ”epä-totuuden” (2.06 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.0311). – Ellei ”epätosien” lauseiden mahdollisuutta edustavia toisia ”tosia” lauseita olisi (olemassa), lauseiden ”epätotuus” olisi mahdotonta. Toisin sanoen joko olisi (olemassa) vain välttämättömiä ”totuuksia” tai lauseiden ”epätotuuden” looginen mahdotto-muus merkitseekin, että ”epätotta” .. onkin ! ”totta”. – Molemmissa tapauksissa korrespondenssiteoria , kuin myös siinä tapauksessa, että ”epätosien” lauseiden* ja niitä* edustavien (korvaavien) ”tosien” lau-seiden kokonaisuus olisi mahdollista luetella (4.128).

”.. Maailman tunteminen rajatuksi kokonaisuudeksi ..” (6.44 , 6.45 , 6.522) merkitsee korrespondenssi-teorian logiikan näkökulmasta – siis myös Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) il-maisuna – sitä, että u-kieleen sisältyvää, oikein muodostettujen lauseiden kokonaisuutta ei ole mah-dollista ratkaista, johtaa : U-kieleen sisältyvä totuus- ja todistusteoreettisesti pätevä ”kieli” osoittaa ! ulkopuolelleen ! takaisin u-kieleen, jossa ”vailla lukua olevat” (4.128) välttämättä todet, vaan ! (vielä) todistumattomat, toiset lauseet ovat ! .. odottamassa ilmaisemistaan.

U-kielessä, korrespondenssiteorian logiikkaa soveltaen, tehtävissä oleva pätevien lauseiden kokonai-suus – kokonaisuuden kaava – on (korrespondenssiteorian) logiikan murtamaton ”Graalin malja”. Se-hän olisi, avautuessaan, ”Pandoran lipas”.

Tämä, minulle Tractatuksen päätulos, on muutettavat muuttaen mielestäni (ainakin) sama(nsuuntainen) kuin Kurt Gödelin epätäydellisyysteoreemojen ”ehtymättömyys”-tulkinta, matemaattisten ”totuuksien” (todistamisen) suhteen –

”.. Gödelin lauseet voidaan nähdä positiivisena tuloksena, joka korostaa matematiikan kehittämisen lo-putonta luonnetta – aritmeettinen järjestelmä ei tule koskaan valmiiksi. Tämä ikuinen epätäydellisyys pitää matematiikan hyvässä mielessä inhimillisenä” (Tony Rosqvist, Gödel – aksiomaattisen aritme-tiikan kaataja? , Arkhimedes 1-2 / 2014, s. 30.).

”Totuuden” korrespondenssiteoria toteuttaa siten, itse asiassa, ! itse ristiriidattomuutensa, jonka voi sanoa .. muttei todistaa. Korrespondenssiteorian logiikasta seuraa (myös), että Wittgensteinin esipu-heessa ja pykälissä (4.112 , 4.114) esittämää tavoitteen ! ”.. kysymystäkään ei voi .. asettaa ..” (6.5), kun kerran (totuusteorian logiikan osoittamalle) totuus- ja todistusteoreettisesti pätevälle ”kielelle” ei ole ratkaisua (6.4321). Korrespondenssiteorian logiikka (ikäänkuin) pyyhkii yli itseään koskevan kysymyk-sen ; aina kun, nyt ja aina, sitä kysytään, itse kysymys osoittaa ulkopuolelleen. Siten (itse asiassa) mi-tään u-kieleen sisältyvää totuus- ja todistusteoreettisesti oikein muodostettujen lauseiden kokonai-suutta, CA sis. BA, ! ei ole(kaan olemassa) ! kun kerran BA osoittaa ! u l k o puolelleen ; ”kokonaisuu-den” rajat murtaen. Siihen, että (missä tahansa) kielessä voidaan muodostaa kaikki korrespondenssi-teorian perusteella todistusteoreettisesti oikein muodostetut lauseet riittää oletus u-kielestä* ja kor-respondenssiteorian valitseminen siihen sovellettavaksi totuusteoriaksi. – Vain oletus u-kielestä* ja korrespondenssiteorian valitseminen siihen* sovellettavaksi totuusteoriaksi on riittävä osoittamaan sekä (5.4732 , 5.4733 , 5.5563) että ! 6.51. Se, mitä korrespondenssiteorian, sen logiikan soveltaminen käytännössa merkitsee, on luonnontieteen jatkuvasti edistyvillä menetelmilla saavutettavat ”tosisei-kat” / ”totuudet” (6.53) ; ehkä loputtomassa ”maailmaa” rakentavassa palapelissä.

Entä jos, kuitenkin, korrespondenssiteorian logiikan perusteella todeksi tai epätodeksi todistettavissa olevien lauseiden kokonaisuuden kaava voidaan murtaa, logiikan ”Graalin malja” avata. Mitä tämä ole-tus merkitsisi, ja edellyttäisi? Se merkitsisi 1. kaikkien ”tosien” positiivisten (kontingenttien) lauseiden muodostamien lauseiden – lause-ryhmien* (4.46) – ilmaisemista, jotka* 2. p o i s sulkevat toisensa*, siis toistensa* ilmaisemisen. – Miksi ko. lause-ryhmät* poissulkevat toistensa sanomisen ?Lause-ryhmät* edustavat toistensa*, toiset lause-ryhmät muodostavien lauseiden, ”e p ä totuutta”. 1. ja 2. johtuu siitä, että JOS kaikki korrespondenssiteorian logiikan perusteella todeksi tai epätodeksi todis-tettavissa olevat (kontingentit) lauseet voidaan ilmaista, NIIN ! (tietenkin) alueen BA ! ”epätotuudet” osoittavat alueen CB ! ”totuuksiin” ; k a i k k i ”epätotuudet”* on korvattu ”niitä”*, ”niiden”* mahdol-lisuutta, e d u s t a v i l l a ”totuuksilla”. – SITEN LOGIIKAN ”GRAALIN MALJAN” AVAAMINEN ! EDEL-LYTTÄÄ ”.. ETUKÄTEEN .. YHDELLÄ KERTAA ..” (5.47) LOGIIKAN MENETELMÄÄ ILMAISEMAAN, LUET-TELEMAAN ! / KAIKKI TOISENSA ! P O I S SULKEVAT LAUSE-RYHMÄT / !M I T E N / T Ä M Ä / IL-MAISEMINEN, LUETTELEMINEN , ON MAHDOLLISTA SUORITTAA ?TOISENSA .. ! P O I S SULKE-VIEN LAUSE-RYHMIEN ILMAISEMINEN ! ”.. Y H D E L L Ä KERTAA ..” (5.47) ! – Vrt. P vs. NP kysymys.

Toinen ”entä jos”-kysymys koskee sitä (mahdollista) näkemystä, että Tractatus päätyykin ! kehäpäätel-mään. – Takaisin korrespondenssiteorian logiikan lähtökohtana olevan u-kielen lauseiden totuuden tai epätotuuden todistettavuuteen. Vastaus siihen, että Tractatus päätyy takaisin u-kieleen on ”Kyllä”. Sen sijaan vastaus siihen, että u-kieleen ”takaisin päätyminen” olisi kehäpäätelmä, on ! (jyrkkä) ”EI”. Syystä, että BA osoittaa ! u l k o puolelleen CB ; todistettavasti ”tosien” toisten lauseiden välttämättömään, ja välttämättä e ijohdettavaan olemassaoloon.

Wittgensteinin ”mystiikka” ei siis ”metafyysisen subjektin” (5.641) näkökulmasta. (Lue Sami Pihlströmin artikkeli Wittgensteinin mystiikasta / N & N-lehti, ja ehkä kommentit.).

”Tosiseikat kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun”. (6.4321)

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

merkitsee Wittgensteinin ”maailman substanssi”-opin (1.13 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.06 , 4.2 , 4.22 , 4.23 , 4.25 , 5 , 5.01) näkökulmasta (ja hieman ”substanssin” käsitteenkin)?

”Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta” (2.021)

Mitä Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321), ”todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus / kor-respondenssiteorian ristiriidattomuus I ja II –

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät kontingentit – lause ei voi olla epätosi*, so. lauseen totuu-den kieltäminen ei ole mahdollista, ellei jonkin toisen lauseen (2.222 , 4.01 , 4.031 , 4.0311 , 4.06 , 4.064 , 4.0641) totuus tee sitä* mahdolliseksi – lauseet poissulkevat toistensa ilmaisemisen.

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät kontingentit lauseet, lauseitten sekä ”totuuden”* että ”epä-totuuden”* on oltava mahdollisia, eivät voi väittää yhtäpitävyyttään ”totuusargumenttiensa” molempi-en* ”totuusmahdollisuuksien” suhteen, koska lauseet sisältävät jo ”totuusargumenttiensa” molemmat* ”totuusmahdollisuudet”, eivätkä lauseet voi enää sisältyä itseensä väittääkseen, so. luetellakseen risti-riidattomasti ”totuutensa” ja ”epätotuutensa” ! kaikki mahdollisuudet, mahdolliset tapaukset (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) – vertaamalla itseään sisältämiinsä ”totuusargumenttiensa” molempiin* ”totuusmahdollisuuksiin”.

merkitsee ”olioiden” (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.22 , 4.23 , 4.25 , 5 , 5.01) näkökulmasta ?

Olioita voin vain nimittää. Merkit edustavat niitä. Voin ainoastaan puhua niistä, en voi ilmaista niitä. Lause voi sanoa vain, miten olio on, ei mitä se on”. (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5.55 , 5.5571 , alleviivaus mi-nun.)

”.. On mieletöntä puhua kaikkien olioiden lukumäärästä. ..”. (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5.55 , 5.5571)

Loogiset muodot ovat vailla lukua. Siksi logiikassa ei ole etuoikeutettuja lukuja ja siksi ei ole mitään oi-keutettua filosofista monismia tai dualismia jne.”. (3.221 , 4.1272 , 4,128 , 5.55 , 5.5571)

”Nyt meidän vastattava a priori kysymykseen kaikista mahdollisista elementaarilauseiden muodoista. Elementaarilauseet muodostuvat nimistä. Koska emme kuitenkaan voi ilmoittaa erimerkityksisten ni-mien lukumäärää, emme myöskään voi ilmoittaa elementaarilauseiden rakennetta”. (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , alleviivaus ja kursiivi minun. Jatkuvat pykälässä 5.5571.)

”Ellen voi ilmoittaa a priori, mitä elementaarilauseita on olemassa, silloin ilmoittamishaluni täytyy joh-taa ilmeiseen mielettömyyteen”. (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571)

”.. Koska emme .. voi ilmoittaa .. mitä elementaarilauseita on olemassa ..” (5 , 5.01 , 5.55 + 5.5571), niin on mahdotonta ”.. rajata ajatukset .. rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” (Esipuhe, (2.06 , 2.1 , 2.12 , 3 , 4 , 4.06 , 4.112 + 4.114)). Wittgensteinin pyrkimys ilmaista, luetella a priori, ”.. e t u käteen .. yhdellä kertaa ..” (5.47 , alleviivaus ja vä l i lyönnit minun.), niiden lauseiden kokonaisuus, joiden totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen epäonnistuu. Siten, ”.. mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (1.1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 2.21 , 2.222 , 2.223 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 5 , 5.01 , 6.4321 , 7 , alleviivaus ja painotus minun.)

MIten tähän, logiikan totuus- ja todistusteoreettisen, ”maailman substanssin” (1.13 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06) ilmaisemattomuuteen (3.221 , 4.1271 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571) päädytään?

(”Ilmaisemattomuus” on minkä tahansa ”maailman” substanssiksi, so. ”maailman” olemassaololle vält-tämättömän, nimetyn yksi neljästä käsitteellisestä ominaisuudesta. Muita ovat substanssin ”aina läsnä”- tai ”aina käsillä”-oleminen, ”kieltämättömyys” ja ”myöntämättömyys” (synonyymi ”ilmaisemattomuu-delle”), ja ”riippumattomuus”, siis riippumattomuus siitä ”maailmasta”, minkä substanssin muodostaa (kehässä kiertämisen välttämiseksi).)

”Lauseissa käytetyt yksinkertaiset merkit ovat nimiä”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23)

”Nimi merkitsee oliota. Olio on nimen merkitys. (”A” on sama merkki kuin ”A”.)”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23)

Se, että (kysymys) ”maailman substanssi(sta) palautuu kieleen, siis u-kieleen, aakkosineen, sanoineen, nimineen ja lauseineen, johtuu yksinkertaisesti Wittgensteinin kirjalleen esipuheessa ja pykälissä (4.112 , 4.114) asettamasta tavoitteesta. Unohtamatta tavoitteen saavuttamisen totuusteoreettisen menetelmän, korrespondenssiteorian, logiikkaa (2.024* , 4.061) ; sitä, että ”todellisuus” (2 , 2.06 , 2.063) on ensin kä-sitettävä, määritettävä ”todellisuudesta” riippumattomassa* – siten* ”maailman substanssin” muodos-tavassa – u-kielessä (1.1 , 1.11 , 1.12 , 2.024 , 2.06 , 4.061), ja sitten toiseksi pyrittävä u-kielessä ”.. sisältä päin rajaamaan ajattelumahdollisuuksien piiri” (2.06 , 3 , 4 , 4.06 , 4.112 , 4.114) ! juuri u-kielessä määri-tetyn ”todellisuuden” suhteen. ”Maailman” toisen ”substanssin”, u-kielen ohella, korrespondenssiteo-rian logiikan asettaessa askelmerkit.

(”Substanssin” käsitteelliset ominaisuudet koskevat siis myös korrespondenssiteoriaa. Esimerkiksi kor-respondenssiteorian pätevyyttä ei voi suoraan ”myöntää”, ilmaista. Sehän merkitsisi (ontologisen) rea-lismin edellyttämän ”todellisuuden” olemassaolon ilmaisemista, todistamista ! u-kielessä ; ja ! johtaisi ristiriitaan (ks. korrespondenssiteorian ristiriidattomuus II). – Kuitenkin, Wittgenstein osoittaa epäsuo-raan korrespondenssiteorian pätevyyden (ks. seuraava luku 11).)

”Vaatimus, että yksinkertaiset merkit ovat mahdollisia, on vaatimus merkityssisällön yksiselitteisyydes-tä”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23)

”Vaatimus .. merkityssisällön yksiselitteisyydesta” (3.23) koskee lauseen totuus- ja todistusteoreettista, lauseen ”todellisuuden kuvana” olemisen, ”merkityssisältöä” (4.2) ; ei enää sitä minkä, ”.. sen ja sen .. yk-sityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311), mikä tahansa ”u-kielen”, vasta (vain) kieliopillisesti oikein muodos-tettu, lause – ”.. lauseen esivaihe” (4.0031 , 4.0641) – esittää vielä todellisuudesta riippumatta, ilman to-distettavissa olevia totuusarvoja. – Mikä sitten erottaa vain kieliopillisesti oikein muodostetun lauseen ”merkityssisällön” totuus- ja todistusteoreettisesti oikein muodostetun lauseen ”merkityssisällöstä”? Se, että todistettavissa olevat (kontingentit) lauseet edellyttävät toisiaan, jotta niiden totuusarvot, ”tosi” ja ”epätosi”, olisivat ! ristiriidattomasti mahdollisia (3.42 , 4.125). – Kieliopillisesti oikein muodostettu lause, so. ei (vielä) ”todellisuuden kuva”, voi olla korrespondenssiteoreettisesti tosi tai epätosi ; kuitenkin aino-astaan uskonvaraisesti / Deus ex machina, ristiriidattomuudenkin jäädessä avoimeksi (kysymykseksi?). Vain kieliopillisesti oikein muodostetun lauseen todistusteoreettista yhteyttä toisiin lauseisiin (4.0641) ei ole osoitettu.

”Vain lauseilla on merkityssisältö. Vain lauseyhteydessä nimillä on merkitys”. (2.021 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23)

Jokaista lauseen merkityssisältöä luonnehtivaa lauseen osaa kutsun ilmaisuksi (symboliksi). (Lause it-sekin on ilmaisu.) Ilmaisua on kaikki lauseen merkityssisällölle ominainen, mikä voi olla yhteistä useille lauseille. Ilmaisu luonnehtii erään muodon ja erään sisällön ykseyden”. (2.021 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23 , alleviivaus, kursiivi ja painotus minun. Alleviivaus ja painotus jatkuu pykälässä 3.311.)

”Ilmaisu edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä. Se on erään lausejoukon yhteinen, luonnehtiva tuntomerkki”. (2.021 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23)

”.. Ilmaisu .. edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” (3.31 + 3.311) !

Lauseen käsitän – Fregen ja Russellin tavoin – siihen sisältyvien ilmaisujen funktioksi”. (2.021 , 2.06 , 2.063 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , allevii-vaus ja painotus minun.)

On syytä palauttaa mieleen se ! / ”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.203) , mitä u-kielen lauseiden yhteys todellisuuteen, lauseen ”todellisuuden kuvana”-oleminen, merkitsee ja edel-lyttää.

Lauseen totuuden tai epätotuuden ”todistettavuudelle” on välttämätöntä, että lauseella on yhteys to-dellisuuteen, ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden .. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen .. kanssa ..” (2.06 , 2.16 + 2.17 + 2.18 , 2.201) ; tai ”sen”, mitä lause esittää (2.221 , 4.031 , 4.0311) todellisuuteen vertaaminen (2.222 , 2.223) on mahdotonta. Tämä lauseelta vaadittava ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.06 , 2.18) voi toteutua ! vain sisältymällä lauseeseen, u-kielessä muodostettavissa oleviin lauseisiin, ! itseensä (3.13). – Muuta paikkaa ei ole.

Korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden edellyttämä riippumattomuus, u-kielen ja todellisuuden välillä, on varannut u-kielen ja todellisuuden (välisen) suhteen ulkoisen paikan. Ainoa mahdollinen ”si-sältymisen” subjekti on todellisuudesta riippumaton u-kieli itse. Wittgensteinin mukaan ”sisältymisen” subjekteja u-kielessä ovat ”vain lauseyhteydessään merkitsevät nimet” (2.014 , 2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23), mikä on loogista. Onhan ”.. nimen merkitys” (2.021 , 3.203 , al-leviivaus minun.) jotakin mille tahansa kiele(ksi kutsutu)lle välttämätönta ominaista. ”Olio” (3.203) on ! aina läsnä missä tahansa kielessä, minkä tahansa kielen kaikissa mahdollisissa lauseissa. Olkoot nimi, sana tai lause mikä tahansa merkki, missä tahansa kielessä, aina herää kysymys ”merkityksestä”.

Koska todellisuudesta riippumattomassa* u-kielessä on (ollut) mahdollista* käsittää, määrittää myös ”todellisuus”, osoittamatta* vielä yhtäkään korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevää lausetta, niin u-kielen ja todellisuuden (välisen) suhteen totuus- ja todistusteoreettinen ana-lyysi tapahtuu kokonaan u-kiele s s ä ! itsessään (u-kielessä määritetyn ”todellisuuden” suhteen).

(”Todellisuuden” käsittäminen on välttämätöntä, tai muuten kuvateoria olisi teoria ”ei (vielä) minkään-kuvista”.)

Mitä se, että totuus- ja todistusteoreettisesti pätevällä lauseella ”.. täytyy olla todellisuuden kanssa yh-teinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18 , alleviivaus minun.) – joka välttämättä sisältyy lauseeseen itseensä (3.13) – merkitsee?

Mikä on ”todellisuuden kuvan” määritelmä? – U-kielessä käsitetyn ”todellisuuden” kautta ilmaistuna.

Lause on korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevä, ”.. kuvaa todellisuutta .. yk-sityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06 , 2.201), jos ja vain jos ”.. s i s ä l t ä ä .. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.014* , 2.06 , 2.1 , 2.11* , 2.12 , 2.201 , 2.202* , 2.203 , 3.02* , 4.01 ,4.06 , 4.1 ; * : t / pykälien termi ”asiaintila”.). Korrespon-denssiteorian perusteella pätevä lause edellyttää, että lause sisältää ! KAIKKI ! m a h d o l l i s u u d e t , e t t ä lauseen ”.. merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311). – Kaikkien lauseen totuuden ja epätotuuden mahdollisuuksien, lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.221 , 4.031 + 4.0311) yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen mahdollisuuk-sien todellisuuden kanssa, täytyy olla läsnä, käsillä (2.06 , 2.201 , 3.42 , 4.2) ; sisälty(mäll)ä lauseeseen itseensä.

Se, että ”.. Lauseeseen sisältyy sen merkityssisällön muoto, mutta ei itse sisältöä” (3.13) merkitsee lau-seen sisältämiä kaikkia mahdollisuuksia sen ”.. suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat val-litsematta” (2.06 , 2.201 , 4.2). – Koska tämä ”.. lauseen .. merkityssisällön muoto .. todellisuuden kans-sa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto .. rakentuu juuri olioista” (2.021 , 2.022 , 2.023 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 3.13 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23), niin ne mahdollisuudet ”.. että yksityi-set asiaintilat .. ovat vallitsematta” (2.06 , 2.201 , 4.2 , alleviivaus ja kursiivi minun.) edellyttävät ! joi-denkin toisten . . ! tosien lauseiden – joissa lähtökohtana olleen lauseen nimet voivat myös esiintyä, ja merkitä – m a h d o l l i s u u t t a (4.064 , 4.0641). – Muuten ne mahdollisuudet ”.. että yksityiset asi-aintilat .. ovat vallitsematta” (2.06 , 2.201 , 4.2), lauseen ”epätotuus” (2.222 , 4.031 , 4.0311), johtaa (jos ei) ristiriitaan (niin muuten mahdottomaan maailmaan). Kuvateoria (3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.23 , 5 , 5.01) ”.. kertoo olioiden välisistä riippuvuussuhteista. ..” (https://fi.wikipedia.org/wiki/Funktio).

Oletetaan, ettei näin ole. Etteivät (korrepondenssiteorian perusteella pätevät) kontingentit lauseet, nii-den totuusarvojen mahdollisuudet, edellytä toisiaan. Oletetaan, että (kaikki) kontingentit lauseet, sekä lauseen ”totuuden” että ”epätotuuden” on oltava mahdollinen, ovat ! riippumattomia toisistaan, vailla lauseyhteyttä toisiinsa. Silloin a. lauseiden täytyy (voida) olla sekä ”tosia” että ”epätosia”, mika on risti-riidan lain voimassa ollessa mahdotonta, so. lauseet kumoavat tois(t)ensa (olemassalon). Tai sitten b. aina kun lause on, sattuu olemaan, ”tosi”, sen (totuuden kieltävä) ”epätosi” muoto katoaa, ja kääntäen aina kun lause on, sattuu olemaan, ”epätosi”, sen (epätotuuden kieltävä) ”tosi” muoto katoaa. – Vaikka b. onkin (periaatteessa) mahdollinen, niin entä sen ! mahdollistama ”maailma”. – Se (maailma) olisi hy-vin, etten sanoisi ! mahdottoman, yksinkertainen ; ja koostuisi toisistaan riippumattomista, joko asiain-tila ”a” on tai asiaintila ”ei-a” on, pikkuruisista ”maailmoista”. – (Sivumennen sanottuna, edellä sanottu on tapa esittää korrespondenssiteorian logiikan analyysin alussa oleva u-kielen ja todellisuuden (väli-nen) riippumattomuus, ja riippumattomuden ongelma, u-kielessä (sisältä päin) olettamalla, että kaikki u-kielessä muodostettavissa olevat lauseet ovat riippumattomia toisistaan ; eli u-kielen ja todellisuu-den (välinen) yhteys tulee olemaan lauseitten, ja lauseet muodostavien nimien, sanojen, (välistä) yh-teyttä / (riippuvuus-)suhdetta toisiinsa : ”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kielessä, että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (4.125).)

#”Lauseen” totuus- ja todistusteoreettisesti pätevä ”merkityssisältö” edellyttää siis lauseen kaikkia ”to-tuuden ja epätotuuden” mahdollisuuksia, so. lauseen ! ”epätotuuden” mahdollisuuksien tapauksessa joidenkin ! toisten lauseiden – joissa lähtökohtana olleen lauseen muodostavat nimet voivat uudelleen esiintyä (4.027 , 4.03 , 4.064 , 4.0641) – ”totuuden” välttämättömän mahdollisuuden i l m a i s u n a #.

Juuri # t ä t ä # se, että –

”Oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014 , 2.0141 . 2.022 , 2.023 , 2.18 , 3.13)

se, että –

”Olion esiintymismahdollisuus yksityisissä asiaintiloissa on olion muoto”. (2.014 , 2.0141 , 2.022 , 2.023 , 2.18 , 3.13)

ja se, että –

”.. Ilmaisu .. edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” (2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.022 , 2.023 , 2.18 , 3,13 , 3.3 , 3.31 + 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

(ymmärtääkseni) merkitsee. Se, että ”.. Ilmaisua on kaikki lauseen merkityssisällölle ominainen ..” (3.31) merkitsee ”ilmaisun” olevan kaikkien niiden – lauseeseen itseensä sisältyvien – lauseen ”totuuden” ja ”epätotuuden” mahdollisuuksien, lauseen totuusargumenttien ”totuuden” ja ”epätotuuden” mahdolli-suuksien ilmaisua, joiden suhteen lauseen yhtäpitävyyttä ja yhtäpitävyyden puutetta kysytään, vaadi-taan, ! että lauseen on mahdollista esittää, ”.. että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta” (2.06 , 2.1 , 2.18 , 2.201 , 2.203 , 3.13 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01).

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (4.2 , alleviivaus minun.)

Toisin sanoen ”ne mahdollisuudet”, joiden ”.. suhteen .. yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitse-matta”(4.2), ovat juuri lauseeseen sisältyviä totuusargumenttiensa ”totuuden” ja ”epätotuuden” mah-dollisuuksia, so. lauseen totuusargumenttien ”epätotuuden” kohdalla jonkin toisen lauseen totuusar-gumenttien ! ”totuuden” mahdollisuuksia.

Korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevä –

Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu .. lauseeseen .. sisältyvien .. elementaa-rilauseiden .. lauseiden totuusargumenttien.. totuusmahdollisuuksien suhteen”. (3.13 + 3.318 + 4.4 + 5.01 , alleviivaus ja painotukset minun.)

Se, että *”epätosien” lauseiden* ja *niiden* mahdollisuutta edustavien ”tosien” toisten lauseiden ilmai-seminen ei ole ristiriidattomasti mahdollista, merkitsee että ”.. emme .. voi ilmoittaa erimerkityksisten nimien lukumäärää ..” (4.23 , 5 , 5.01 , 5.55). ”Todet” toiset lauseet(han), niiden totuusargumentit, muo-dostuvat nimistä, jotka ovat ”.. olemuksellisesti yhteydessä .. asiaintilaan ..” (4.03 , 4.031 , 4.0311), jonka ”epätosi” lause esittää. Kaikkia niitä lauseita, lauseyhteyksiä, joissa nimet merkitsevät niin, että edusta-vat, korvaavat toistensa ”totuuden” ja ”epätotuuden” mahdollisuuksia ei ole ristiriidattomasti mahdol-lista sanoa, ilmaista.

Korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevien lauseiden ”ilmaisemattomuus”, siis Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312), käy ilmi seuraavista pykälistä.

”Nimet esiintyvät lauseissa vain elementaarilauseiden yhteydessä”. (4.2 , 4.22 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Toisin sanoen ”.. Vain .. elementaarilauseiden yhteydessä .. nimillä on merkitys” (3.3 + 4.23) ; yksinker-taisesti ja yksiselitteisesti (3.202 , 3.23 , 4.2). – Merkitys, joka on ”.. lauseen merkityssisältöä luonnehti-vaa ..” (3.13 , 3.3 , 3.31. 3.311 , 3.318 , 4.2).

Mitä ”nimet” merkitsevät ? – Siis ! ”.. nimen merkitys .. vain elementaarilauseiden yhteydessä” (3.203 + 4.23, alleviivaus minun.), yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti.

”Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee. Jos elementaarilause on epätosi, vastaava yksityinen asiaintila ei vallitse”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja val-litsematta olemisen mahdollisuuksia”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4,431 , 5 , 5.01 , alleviivaus mi-nun.)

Nimet” merkitsevät – ”.. elementaarilauseiden totuuden ja epätotuuden mahdollisuuksia” (2.06 , 2.201 , 4.01 , 4,1 , 4.25 + 4.3 , alleviivaus ja painotus minun). ”Nimet” merkitsevät, esittävät ”.. elementaarilausei-den yhteydessä .. lauseiden totuuden ja epätotuuden ehdot” (4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 5 , 5.01).

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuden ja epätotuuden ehdot”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elemententaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuusehtojensa ilmaisu. ..”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa)”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 5 , 5.01)

Pykälän 5 suluissa oleva sanoo, että ”elementaarilauseella” ei enää, yksiselitteisyytensä takia, ”.. voi olla rakennetta” (2.021), omaa rakennetta: omia, ”elementaarilauseita totuusmahdollisuuksineen” mahdolli-sesti ! loputtomiin merkitseviä, (yksinkertaisia) ”nimiään”.

”Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 5 , 5.01)

Se, että ”.. emme .. voi ilmoittaa erimerkityksisten nimien lukumäärää ..” ja siten edelleen, että ”.. emme .. voi ilmoittaa a priori, mitä elementaarilauseita on olemassa ..” (5 , 5.01 , 5.55 , 5.55 + 5.5571) – johta-en Wittgensteinin ”perusajatukseen” (4.0312) – seuraa siitä, että ”vain elementaarilauseiden yhteydessä esiintyvät nimet” (3.202 , 3,203 , 3.23 , 3.3 , 4.23) merkitsevät ”.. lauseiden totuuden ja epätotuuden eh-dot” (4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01) yksiselitteisesti. Kontingenttien lauseiden, lauseet pitävät yhtä ! molempi-en, sekä ”totuuden” että ”epätotuuden”, mahdollisuuksien suhteen (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01), osalta ! yksiselitteisesti niin, että lauseiden ”epätotuus” on ristiriidattomasti mahdollinen jos ja vain jos ”epätotuuden”* korvaa, so. ”sitä”* edustaa jonkin toisen lauseen ”totuus”.

Muuten todellisuudessa ei ole ”mitään”, minkä kanssa epätoden lauseen ”esittämä” (4.031 , 4.0311) ! ei pidä yhtä (2.222).

Tässä – ”.. miten olio on .. lauseyhteydessä .. vain elementaarilauseiden yhteydessä”. (3.221 + 3.3 + 4.23 , 4.3 , 5 , 5,01) – näkyy ”olioiden” (2.021) suhde Wittgensteinin ”perusajatukseen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321). Korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden ilmaisuna. ”Nimet” merkitsevät korrespondenssiteoreetti-sesti (loogisesti) oikein muodostetuissa lauseissa, paitsi lauseen totuusehtoja, jossa (kulloinkin aktuaa-lisesti) esiintyvät, niin aina myös jonkin *toisen lauseen* totuusehtoja. *Lauseen*, jossa (samat) ”nimet” uudelleen esiintyvät. Nämä totuusehdot, lauseen ja toisen lauseen totuusehdot, ovat toistensa ”totuu-den ja epätotuuden” mahdollisuuden ilmaisuja. Se merkitsee, että totuusehdot poissulkevat toistensa ilmaisemisen samassa yhteydessä. Elleivät lauseitten totuusehdot poissulje toisiaan, niin siitä lauseesta, mikä ”epätotta” voidaan johtaa se toinen lause, mikä on ”totta” , ja mikä ”totta” siis tekee sen, mikä on ”epätotta” ! mahdolliseksi ( .. ja näin päädyttäisiin noidankehään). – Siten (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571).

Summa summarum, olkootkin että ”.. Ilmaisu .. edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” (3.31 + 3.311), niin samalla ”ilmaisu” poisulkee sen – ”.. kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” – ilmaisemisen, mitä ”edellyttää” ; ja siksi :

Loogiset muodot ovat vailla lukua. ..”. (4.0312 , 4.128 , 6.4321)

Se, mikä on ilmaistavissa, so. ”tehtävä” (6.4321) / ”lauseiden totuusargumenttien totuusmahdollisuudet” (4.41 , 5.01 , alleviivaus jatkuu pykälän 2.014 jälkeen.)

”Oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden” (2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.11* , 2.201 , 2.203* , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 5.01)

on (u-kielen ja) ”todellisuuden” (välisen suhteen) ”täydellinen kuvaus” (4.023 , 4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.5711 , 5.472 , alleviivaus ja painotus minun.), u-kielessä ”.. sisältä päin ..” (Esipuhe / (4.112 , 4.114, alleviivaus ja kursiivi minun.) esitettynä. Tämä ”.. todellisuuden malli” (2.12 , alleviivaus minun.), täydellinen simulaa-tio, ”kuuluu tosiseikkojen tehtävään” (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.141 , 2.201 , 6.4321).

Se, mikä ei kuitenkaan enää voi onnistua, ! ”ratkaisu” (6.4321), on ! sanoa, johtaa kaikki ne lauseet, jotka ovat ”.. elementaarilauseiden totuusfunktioita” (5 , 5.01) ; ja siten ! toteuttavat kaikki ”totuusargumentti-ensa totuusmahdollisuudet” (4.25 , 4.3 , 4,41 , 5 , 5.01).

Lauseen merkityssisältöä”, totuus- ja todistusteoreettista ”merkityssisältöä”, minkä korrespondenssi-teorian perusteella oikein muodostetut ”.. Lauseet osoittavat ..” (2.18 , 2.21 , 4.12 , 4.121), so. sitä, että

Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdolli-suuksien suhteen”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.4 , 4.431 , 5.01)

sitä, e t t ä

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elemententaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuusahtojensa ilmaisu”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.4 , 4.431 , 5.01)

”.. ei voi sanoa” (4.1212 , alleviivaukset, kursiivi ja painotukset minun.), luettelemalla kaikki ”totuusehdot”, jotka toteuttavat (kaikki) ”todeksi ja epätodeksi” todistettavissa olevat lauseet (2.18 , 2.21 , 4.0312 , 4.12 , 4.121 , 4.128 , 4.46 , 5 , 5.01 , 6.4321), koska tämä kaikkien

Mahdollisen totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on to-si kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla: Totuusehdot ovat kontradikto-riset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta tautologiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.46, alleviivaus minun.)

ilmaisu johtaisi ”yhtäpitävyyden ilmaisun” (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.4 , 4.431 , 5.01) tapauksessa, esimerkiksi jos lause voisi ”.. sisältyä itseensä” (3.332), sekä ”epätosien” lauseiden että ”epätodet” lauseet korvaa-vien, so. niiden mahdollisuutta edustavien, ”tosien” lauseiden ilmaisemiseen. Tämä, korrespondenssi-teorian pätevyyden kumoavan ristiriidan toteutuminen, ei ole kuitenkaan edes periaatteessa mahdol-linen. Korrespondenssiteorian logiikka (3.333) kieltää sen!

Ristiriitaa ei voi syntyä, kun korrespondenssiteorian perusteella pätevä lause, edes periaatteessa, ”.. ei voi sisältyä itseensä ..” (3.332 , 3.333) : Joko ”sisältymistä” on mahdoton havaita, näyttää toteen / ”L” = ”L” , tai lause osoittaa, ristiriidan ! välttäen, ! u l ko puolellaan olevaan toiseen lauseeseen ”L”. – Onko ylipäätään minkään lauseen mahdollista ”.. sisältyä itseensä” (3.332)!? – Riippumatta siitä, sisältääkö jo totuusargumenttiensa sekä ”totuuden” että ”epätotuuden” mahdollisuudet /* jonkin toisen lauseen to-tuusargumenttien ”totuuden” mahdollisuudet (2.06 , 2.1 , 2.11* , 2.17 , 2.18* , 2.201 , 2.202 , 2.203* , 2.21 , 3.02* , 3.13* , 3.332 , 3.333* , 4.01 , 4.06 , 4.0641* , 4.1 , 4.25* , 4.3* , 4.41* , 5 , 5.01).

Siten lauseet ”todellisuuden kuvina” osoittavat aina ulkopuolellaan oleviin toisiin

”Vaikka lause saattaa määrittää vain yhden logiikan avaruuden, niin koko logiikan avaruuden täytyy jo kuitenkin olla sen mukana käsillä.”. (1.13* , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 3.42* , 4.01 , 4.06)

ilmaisemattomiin lauseisiin, oli syy se, että (4.064 , 4.0641) tai se, että (3.332 , 3.333) , näin korrespon-denssiteorian ristiriidattomuuden I ja II näyttäen.

Ja korrespondenssiteorian pätevyyden epäsuoraan – sen, että ”.. maailma .. on” (6.44) – osoittaen.