”Tosiseikat kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun”. (6.4321)

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

merkitsee Wittgensteinin ”maailman substanssi”-opin (1.13 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.06 , 4.2 , 4.22 , 4.23 , 4.25 , 5 , 5.01) näkökulmasta (ja hieman ”substanssin” käsitteenkin)?

”Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta” (2.021)

Mitä Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321), ”todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus / kor-respondenssiteorian ristiriidattomuus I ja II –

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät kontingentit – lause ei voi olla epätosi*, so. lauseen totuu-den kieltäminen ei ole mahdollista, ellei jonkin toisen lauseen (2.222 , 4.01 , 4.031 , 4.0311 , 4.06 , 4.064 , 4.0641) totuus tee sitä* mahdolliseksi – lauseet poissulkevat toistensa ilmaisemisen.

Korrespondenssiteorian perusteella pätevät kontingentit lauseet, lauseitten sekä ”totuuden”* että ”epä-totuuden”* on oltava mahdollisia, eivät voi väittää yhtäpitävyyttään ”totuusargumenttiensa” molempi-en* ”totuusmahdollisuuksien” suhteen, koska lauseet sisältävät jo ”totuusargumenttiensa” molemmat* ”totuusmahdollisuudet”, eivätkä lauseet voi enää sisältyä itseensä väittääkseen, so. luetellakseen risti-riidattomasti ”totuutensa” ja ”epätotuutensa” ! kaikki mahdollisuudet, mahdolliset tapaukset (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) – vertaamalla itseään sisältämiinsä ”totuusargumenttiensa” molempiin* ”totuusmahdollisuuksiin”.

merkitsee ”olioiden” (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.22 , 4.23 , 4.25 , 5 , 5.01) näkökulmasta ?

Olioita voin vain nimittää. Merkit edustavat niitä. Voin ainoastaan puhua niistä, en voi ilmaista niitä. Lause voi sanoa vain, miten olio on, ei mitä se on”. (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5.55 , 5.5571 , alleviivaus mi-nun.)

”.. On mieletöntä puhua kaikkien olioiden lukumäärästä. ..”. (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5.55 , 5.5571)

Loogiset muodot ovat vailla lukua. Siksi logiikassa ei ole etuoikeutettuja lukuja ja siksi ei ole mitään oi-keutettua filosofista monismia tai dualismia jne.”. (3.221 , 4.1272 , 4,128 , 5.55 , 5.5571)

”Nyt meidän vastattava a priori kysymykseen kaikista mahdollisista elementaarilauseiden muodoista. Elementaarilauseet muodostuvat nimistä. Koska emme kuitenkaan voi ilmoittaa erimerkityksisten ni-mien lukumäärää, emme myöskään voi ilmoittaa elementaarilauseiden rakennetta”. (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , alleviivaus ja kursiivi minun. Jatkuvat pykälässä 5.5571.)

”Ellen voi ilmoittaa a priori, mitä elementaarilauseita on olemassa, silloin ilmoittamishaluni täytyy joh-taa ilmeiseen mielettömyyteen”. (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571)

”.. Koska emme .. voi ilmoittaa .. mitä elementaarilauseita on olemassa ..” (5 , 5.01 , 5.55 + 5.5571), niin on mahdotonta ”.. rajata ajatukset .. rajata .. sisältä päin .. ajattelumahdollisuuksien piiri” (Esipuhe, (2.06 , 2.1 , 2.12 , 3 , 4 , 4.06 , 4.112 + 4.114)). Wittgensteinin pyrkimys ilmaista, luetella a priori, ”.. e t u käteen .. yhdellä kertaa ..” (5.47 , alleviivaus ja vä l i lyönnit minun.), niiden lauseiden kokonaisuus, joiden totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen epäonnistuu. Siten, ”.. mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (1.1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 2.21 , 2.222 , 2.223 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 5 , 5.01 , 6.4321 , 7 , alleviivaus ja painotus minun.)

MIten tähän, logiikan totuus- ja todistusteoreettisen, ”maailman substanssin” (1.13 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06) ilmaisemattomuuteen (3.221 , 4.1271 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571) päädytään?

(”Ilmaisemattomuus” on minkä tahansa ”maailman” substanssiksi, so. ”maailman” olemassaololle vält-tämättömän, nimetyn yksi neljästä käsitteellisestä ominaisuudesta. Muita ovat substanssin ”aina läsnä”- tai ”aina käsillä”-oleminen, ”kieltämättömyys” ja ”myöntämättömyys” (synonyymi ”ilmaisemattomuu-delle”), ja ”riippumattomuus”, siis riippumattomuus siitä ”maailmasta”, minkä substanssin muodostaa (kehässä kiertämisen välttämiseksi).)

”Lauseissa käytetyt yksinkertaiset merkit ovat nimiä”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23)

”Nimi merkitsee oliota. Olio on nimen merkitys. (”A” on sama merkki kuin ”A”.)”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23)

Se, että (kysymys) ”maailman substanssi(sta) palautuu kieleen, siis u-kieleen, aakkosineen, sanoineen, nimineen ja lauseineen, johtuu yksinkertaisesti Wittgensteinin kirjalleen esipuheessa ja pykälissä (4.112 , 4.114) asettamasta tavoitteesta. Unohtamatta tavoitteen saavuttamisen totuusteoreettisen menetelmän, korrespondenssiteorian, logiikkaa (2.024* , 4.061) ; sitä, että ”todellisuus” (2 , 2.06 , 2.063) on ensin kä-sitettävä, määritettävä ”todellisuudesta” riippumattomassa* – siten* ”maailman substanssin” muodos-tavassa – u-kielessä (1.1 , 1.11 , 1.12 , 2.024 , 2.06 , 4.061), ja sitten toiseksi pyrittävä u-kielessä ”.. sisältä päin rajaamaan ajattelumahdollisuuksien piiri” (2.06 , 3 , 4 , 4.06 , 4.112 , 4.114) ! juuri u-kielessä määri-tetyn ”todellisuuden” suhteen. ”Maailman” toisen ”substanssin”, u-kielen ohella, korrespondenssiteo-rian logiikan asettaessa askelmerkit.

(”Substanssin” käsitteelliset ominaisuudet koskevat siis myös korrespondenssiteoriaa. Esimerkiksi kor-respondenssiteorian pätevyyttä ei voi suoraan ”myöntää”, ilmaista. Sehän merkitsisi (ontologisen) rea-lismin edellyttämän ”todellisuuden” olemassaolon ilmaisemista, todistamista ! u-kielessä ; ja ! johtaisi ristiriitaan (ks. korrespondenssiteorian ristiriidattomuus II). – Kuitenkin, Wittgenstein osoittaa epäsuo-raan korrespondenssiteorian pätevyyden (ks. seuraava luku 11).)

”Vaatimus, että yksinkertaiset merkit ovat mahdollisia, on vaatimus merkityssisällön yksiselitteisyydes-tä”. (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23)

”Vaatimus .. merkityssisällön yksiselitteisyydesta” (3.23) koskee lauseen totuus- ja todistusteoreettista, lauseen ”todellisuuden kuvana” olemisen, ”merkityssisältöä” (4.2) ; ei enää sitä minkä, ”.. sen ja sen .. yk-sityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311), mikä tahansa ”u-kielen”, vasta (vain) kieliopillisesti oikein muodos-tettu, lause – ”.. lauseen esivaihe” (4.0031 , 4.0641) – esittää vielä todellisuudesta riippumatta, ilman to-distettavissa olevia totuusarvoja. – Mikä sitten erottaa vain kieliopillisesti oikein muodostetun lauseen ”merkityssisällön” totuus- ja todistusteoreettisesti oikein muodostetun lauseen ”merkityssisällöstä”? Se, että todistettavissa olevat (kontingentit) lauseet edellyttävät toisiaan, jotta niiden totuusarvot, ”tosi” ja ”epätosi”, olisivat ! ristiriidattomasti mahdollisia (3.42 , 4.125). – Kieliopillisesti oikein muodostettu lause, so. ei (vielä) ”todellisuuden kuva”, voi olla korrespondenssiteoreettisesti tosi tai epätosi ; kuitenkin aino-astaan uskonvaraisesti / Deus ex machina, ristiriidattomuudenkin jäädessä avoimeksi (kysymykseksi?). Vain kieliopillisesti oikein muodostetun lauseen todistusteoreettista yhteyttä toisiin lauseisiin (4.0641) ei ole osoitettu.

”Vain lauseilla on merkityssisältö. Vain lauseyhteydessä nimillä on merkitys”. (2.021 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23)

Jokaista lauseen merkityssisältöä luonnehtivaa lauseen osaa kutsun ilmaisuksi (symboliksi). (Lause it-sekin on ilmaisu.) Ilmaisua on kaikki lauseen merkityssisällölle ominainen, mikä voi olla yhteistä useille lauseille. Ilmaisu luonnehtii erään muodon ja erään sisällön ykseyden”. (2.021 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23 , alleviivaus, kursiivi ja painotus minun. Alleviivaus ja painotus jatkuu pykälässä 3.311.)

”Ilmaisu edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä. Se on erään lausejoukon yhteinen, luonnehtiva tuntomerkki”. (2.021 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23)

”.. Ilmaisu .. edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” (3.31 + 3.311) !

Lauseen käsitän – Fregen ja Russellin tavoin – siihen sisältyvien ilmaisujen funktioksi”. (2.021 , 2.06 , 2.063 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , allevii-vaus ja painotus minun.)

On syytä palauttaa mieleen se ! / ”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.203) , mitä u-kielen lauseiden yhteys todellisuuteen, lauseen ”todellisuuden kuvana”-oleminen, merkitsee ja edel-lyttää.

Lauseen totuuden tai epätotuuden ”todistettavuudelle” on välttämätöntä, että lauseella on yhteys to-dellisuuteen, ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden .. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen .. kanssa ..” (2.06 , 2.16 + 2.17 + 2.18 , 2.201) ; tai ”sen”, mitä lause esittää (2.221 , 4.031 , 4.0311) todellisuuteen vertaaminen (2.222 , 2.223) on mahdotonta. Tämä lauseelta vaadittava ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.06 , 2.18) voi toteutua ! vain sisältymällä lauseeseen, u-kielessä muodostettavissa oleviin lauseisiin, ! itseensä (3.13). – Muuta paikkaa ei ole.

Korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden edellyttämä riippumattomuus, u-kielen ja todellisuuden välillä, on varannut u-kielen ja todellisuuden (välisen) suhteen ulkoisen paikan. Ainoa mahdollinen ”si-sältymisen” subjekti on todellisuudesta riippumaton u-kieli itse. Wittgensteinin mukaan ”sisältymisen” subjekteja u-kielessä ovat ”vain lauseyhteydessään merkitsevät nimet” (2.014 , 2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23), mikä on loogista. Onhan ”.. nimen merkitys” (2.021 , 3.203 , al-leviivaus minun.) jotakin mille tahansa kiele(ksi kutsutu)lle välttämätönta ominaista. ”Olio” (3.203) on ! aina läsnä missä tahansa kielessä, minkä tahansa kielen kaikissa mahdollisissa lauseissa. Olkoot nimi, sana tai lause mikä tahansa merkki, missä tahansa kielessä, aina herää kysymys ”merkityksestä”.

Koska todellisuudesta riippumattomassa* u-kielessä on (ollut) mahdollista* käsittää, määrittää myös ”todellisuus”, osoittamatta* vielä yhtäkään korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevää lausetta, niin u-kielen ja todellisuuden (välisen) suhteen totuus- ja todistusteoreettinen ana-lyysi tapahtuu kokonaan u-kiele s s ä ! itsessään (u-kielessä määritetyn ”todellisuuden” suhteen).

(”Todellisuuden” käsittäminen on välttämätöntä, tai muuten kuvateoria olisi teoria ”ei (vielä) minkään-kuvista”.)

Mitä se, että totuus- ja todistusteoreettisesti pätevällä lauseella ”.. täytyy olla todellisuuden kanssa yh-teinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18 , alleviivaus minun.) – joka välttämättä sisältyy lauseeseen itseensä (3.13) – merkitsee?

Mikä on ”todellisuuden kuvan” määritelmä? – U-kielessä käsitetyn ”todellisuuden” kautta ilmaistuna.

Lause on korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevä, ”.. kuvaa todellisuutta .. yk-sityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06 , 2.201), jos ja vain jos ”.. s i s ä l t ä ä .. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.014* , 2.06 , 2.1 , 2.11* , 2.12 , 2.201 , 2.202* , 2.203 , 3.02* , 4.01 ,4.06 , 4.1 ; * : t / pykälien termi ”asiaintila”.). Korrespon-denssiteorian perusteella pätevä lause edellyttää, että lause sisältää ! KAIKKI ! m a h d o l l i s u u d e t , e t t ä lauseen ”.. merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311). – Kaikkien lauseen totuuden ja epätotuuden mahdollisuuksien, lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.221 , 4.031 + 4.0311) yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen mahdollisuuk-sien todellisuuden kanssa, täytyy olla läsnä, käsillä (2.06 , 2.201 , 3.42 , 4.2) ; sisälty(mäll)ä lauseeseen itseensä.

Se, että ”.. Lauseeseen sisältyy sen merkityssisällön muoto, mutta ei itse sisältöä” (3.13) merkitsee lau-seen sisältämiä kaikkia mahdollisuuksia sen ”.. suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat val-litsematta” (2.06 , 2.201 , 4.2). – Koska tämä ”.. lauseen .. merkityssisällön muoto .. todellisuuden kans-sa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto .. rakentuu juuri olioista” (2.021 , 2.022 , 2.023 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 3.13 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.23), niin ne mahdollisuudet ”.. että yksityi-set asiaintilat .. ovat vallitsematta” (2.06 , 2.201 , 4.2 , alleviivaus ja kursiivi minun.) edellyttävät ! joi-denkin toisten . . ! tosien lauseiden – joissa lähtökohtana olleen lauseen nimet voivat myös esiintyä, ja merkitä – m a h d o l l i s u u t t a (4.064 , 4.0641). – Muuten ne mahdollisuudet ”.. että yksityiset asi-aintilat .. ovat vallitsematta” (2.06 , 2.201 , 4.2), lauseen ”epätotuus” (2.222 , 4.031 , 4.0311), johtaa (jos ei) ristiriitaan (niin muuten mahdottomaan maailmaan). Kuvateoria (3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.23 , 5 , 5.01) ”.. kertoo olioiden välisistä riippuvuussuhteista. ..” (https://fi.wikipedia.org/wiki/Funktio).

Oletetaan, ettei näin ole. Etteivät (korrepondenssiteorian perusteella pätevät) kontingentit lauseet, nii-den totuusarvojen mahdollisuudet, edellytä toisiaan. Oletetaan, että (kaikki) kontingentit lauseet, sekä lauseen ”totuuden” että ”epätotuuden” on oltava mahdollinen, ovat ! riippumattomia toisistaan, vailla lauseyhteyttä toisiinsa. Silloin a. lauseiden täytyy (voida) olla sekä ”tosia” että ”epätosia”, mika on risti-riidan lain voimassa ollessa mahdotonta, so. lauseet kumoavat tois(t)ensa (olemassalon). Tai sitten b. aina kun lause on, sattuu olemaan, ”tosi”, sen (totuuden kieltävä) ”epätosi” muoto katoaa, ja kääntäen aina kun lause on, sattuu olemaan, ”epätosi”, sen (epätotuuden kieltävä) ”tosi” muoto katoaa. – Vaikka b. onkin (periaatteessa) mahdollinen, niin entä sen ! mahdollistama ”maailma”. – Se (maailma) olisi hy-vin, etten sanoisi ! mahdottoman, yksinkertainen ; ja koostuisi toisistaan riippumattomista, joko asiain-tila ”a” on tai asiaintila ”ei-a” on, pikkuruisista ”maailmoista”. – (Sivumennen sanottuna, edellä sanottu on tapa esittää korrespondenssiteorian logiikan analyysin alussa oleva u-kielen ja todellisuuden (väli-nen) riippumattomuus, ja riippumattomuden ongelma, u-kielessä (sisältä päin) olettamalla, että kaikki u-kielessä muodostettavissa olevat lauseet ovat riippumattomia toisistaan ; eli u-kielen ja todellisuu-den (välinen) yhteys tulee olemaan lauseitten, ja lauseet muodostavien nimien, sanojen, (välistä) yh-teyttä / (riippuvuus-)suhdetta toisiinsa : ”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kielessä, että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (4.125).)

#”Lauseen” totuus- ja todistusteoreettisesti pätevä ”merkityssisältö” edellyttää siis lauseen kaikkia ”to-tuuden ja epätotuuden” mahdollisuuksia, so. lauseen ! ”epätotuuden” mahdollisuuksien tapauksessa joidenkin ! toisten lauseiden – joissa lähtökohtana olleen lauseen muodostavat nimet voivat uudelleen esiintyä (4.027 , 4.03 , 4.064 , 4.0641) – ”totuuden” välttämättömän mahdollisuuden i l m a i s u n a #.

Juuri # t ä t ä # se, että –

”Oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014 , 2.0141 . 2.022 , 2.023 , 2.18 , 3.13)

se, että –

”Olion esiintymismahdollisuus yksityisissä asiaintiloissa on olion muoto”. (2.014 , 2.0141 , 2.022 , 2.023 , 2.18 , 3.13)

ja se, että –

”.. Ilmaisu .. edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” (2.014 , 2.0141 , 2.021 , 2.022 , 2.023 , 2.18 , 3,13 , 3.3 , 3.31 + 3.311 , 3.318 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

(ymmärtääkseni) merkitsee. Se, että ”.. Ilmaisua on kaikki lauseen merkityssisällölle ominainen ..” (3.31) merkitsee ”ilmaisun” olevan kaikkien niiden – lauseeseen itseensä sisältyvien – lauseen ”totuuden” ja ”epätotuuden” mahdollisuuksien, lauseen totuusargumenttien ”totuuden” ja ”epätotuuden” mahdolli-suuksien ilmaisua, joiden suhteen lauseen yhtäpitävyyttä ja yhtäpitävyyden puutetta kysytään, vaadi-taan, ! että lauseen on mahdollista esittää, ”.. että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta” (2.06 , 2.1 , 2.18 , 2.201 , 2.203 , 3.13 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01).

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (4.2 , alleviivaus minun.)

Toisin sanoen ”ne mahdollisuudet”, joiden ”.. suhteen .. yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitse-matta”(4.2), ovat juuri lauseeseen sisältyviä totuusargumenttiensa ”totuuden” ja ”epätotuuden” mah-dollisuuksia, so. lauseen totuusargumenttien ”epätotuuden” kohdalla jonkin toisen lauseen totuusar-gumenttien ! ”totuuden” mahdollisuuksia.

Korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevä –

Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu .. lauseeseen .. sisältyvien .. elementaa-rilauseiden .. lauseiden totuusargumenttien.. totuusmahdollisuuksien suhteen”. (3.13 + 3.318 + 4.4 + 5.01 , alleviivaus ja painotukset minun.)

Se, että *”epätosien” lauseiden* ja *niiden* mahdollisuutta edustavien ”tosien” toisten lauseiden ilmai-seminen ei ole ristiriidattomasti mahdollista, merkitsee että ”.. emme .. voi ilmoittaa erimerkityksisten nimien lukumäärää ..” (4.23 , 5 , 5.01 , 5.55). ”Todet” toiset lauseet(han), niiden totuusargumentit, muo-dostuvat nimistä, jotka ovat ”.. olemuksellisesti yhteydessä .. asiaintilaan ..” (4.03 , 4.031 , 4.0311), jonka ”epätosi” lause esittää. Kaikkia niitä lauseita, lauseyhteyksiä, joissa nimet merkitsevät niin, että edusta-vat, korvaavat toistensa ”totuuden” ja ”epätotuuden” mahdollisuuksia ei ole ristiriidattomasti mahdol-lista sanoa, ilmaista.

Korrespondenssiteorian perusteella todistusteoreettisesti pätevien lauseiden ”ilmaisemattomuus”, siis Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312), käy ilmi seuraavista pykälistä.

”Nimet esiintyvät lauseissa vain elementaarilauseiden yhteydessä”. (4.2 , 4.22 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Toisin sanoen ”.. Vain .. elementaarilauseiden yhteydessä .. nimillä on merkitys” (3.3 + 4.23) ; yksinker-taisesti ja yksiselitteisesti (3.202 , 3.23 , 4.2). – Merkitys, joka on ”.. lauseen merkityssisältöä luonnehti-vaa ..” (3.13 , 3.3 , 3.31. 3.311 , 3.318 , 4.2).

Mitä ”nimet” merkitsevät ? – Siis ! ”.. nimen merkitys .. vain elementaarilauseiden yhteydessä” (3.203 + 4.23, alleviivaus minun.), yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti.

”Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee. Jos elementaarilause on epätosi, vastaava yksityinen asiaintila ei vallitse”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja val-litsematta olemisen mahdollisuuksia”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4,431 , 5 , 5.01 , alleviivaus mi-nun.)

Nimet” merkitsevät – ”.. elementaarilauseiden totuuden ja epätotuuden mahdollisuuksia” (2.06 , 2.201 , 4.01 , 4,1 , 4.25 + 4.3 , alleviivaus ja painotus minun). ”Nimet” merkitsevät, esittävät ”.. elementaarilausei-den yhteydessä .. lauseiden totuuden ja epätotuuden ehdot” (4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 5 , 5.01).

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuden ja epätotuuden ehdot”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elemententaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuusehtojensa ilmaisu. ..”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa)”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 5 , 5.01)

Pykälän 5 suluissa oleva sanoo, että ”elementaarilauseella” ei enää, yksiselitteisyytensä takia, ”.. voi olla rakennetta” (2.021), omaa rakennetta: omia, ”elementaarilauseita totuusmahdollisuuksineen” mahdolli-sesti ! loputtomiin merkitseviä, (yksinkertaisia) ”nimiään”.

”Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 5 , 5.01)

Se, että ”.. emme .. voi ilmoittaa erimerkityksisten nimien lukumäärää ..” ja siten edelleen, että ”.. emme .. voi ilmoittaa a priori, mitä elementaarilauseita on olemassa ..” (5 , 5.01 , 5.55 , 5.55 + 5.5571) – johta-en Wittgensteinin ”perusajatukseen” (4.0312) – seuraa siitä, että ”vain elementaarilauseiden yhteydessä esiintyvät nimet” (3.202 , 3,203 , 3.23 , 3.3 , 4.23) merkitsevät ”.. lauseiden totuuden ja epätotuuden eh-dot” (4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01) yksiselitteisesti. Kontingenttien lauseiden, lauseet pitävät yhtä ! molempi-en, sekä ”totuuden” että ”epätotuuden”, mahdollisuuksien suhteen (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01), osalta ! yksiselitteisesti niin, että lauseiden ”epätotuus” on ristiriidattomasti mahdollinen jos ja vain jos ”epätotuuden”* korvaa, so. ”sitä”* edustaa jonkin toisen lauseen ”totuus”.

Muuten todellisuudessa ei ole ”mitään”, minkä kanssa epätoden lauseen ”esittämä” (4.031 , 4.0311) ! ei pidä yhtä (2.222).

Tässä – ”.. miten olio on .. lauseyhteydessä .. vain elementaarilauseiden yhteydessä”. (3.221 + 3.3 + 4.23 , 4.3 , 5 , 5,01) – näkyy ”olioiden” (2.021) suhde Wittgensteinin ”perusajatukseen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321). Korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden ilmaisuna. ”Nimet” merkitsevät korrespondenssiteoreetti-sesti (loogisesti) oikein muodostetuissa lauseissa, paitsi lauseen totuusehtoja, jossa (kulloinkin aktuaa-lisesti) esiintyvät, niin aina myös jonkin *toisen lauseen* totuusehtoja. *Lauseen*, jossa (samat) ”nimet” uudelleen esiintyvät. Nämä totuusehdot, lauseen ja toisen lauseen totuusehdot, ovat toistensa ”totuu-den ja epätotuuden” mahdollisuuden ilmaisuja. Se merkitsee, että totuusehdot poissulkevat toistensa ilmaisemisen samassa yhteydessä. Elleivät lauseitten totuusehdot poissulje toisiaan, niin siitä lauseesta, mikä ”epätotta” voidaan johtaa se toinen lause, mikä on ”totta” , ja mikä ”totta” siis tekee sen, mikä on ”epätotta” ! mahdolliseksi ( .. ja näin päädyttäisiin noidankehään). – Siten (3.221 , 4.1272 , 4.128 , 5 , 5.01 , 5.55 , 5.5571).

Summa summarum, olkootkin että ”.. Ilmaisu .. edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” (3.31 + 3.311), niin samalla ”ilmaisu” poisulkee sen – ”.. kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” – ilmaisemisen, mitä ”edellyttää” ; ja siksi :

Loogiset muodot ovat vailla lukua. ..”. (4.0312 , 4.128 , 6.4321)

Se, mikä on ilmaistavissa, so. ”tehtävä” (6.4321) / ”lauseiden totuusargumenttien totuusmahdollisuudet” (4.41 , 5.01 , alleviivaus jatkuu pykälän 2.014 jälkeen.)

”Oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden” (2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.11* , 2.201 , 2.203* , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 5.01)

on (u-kielen ja) ”todellisuuden” (välisen suhteen) ”täydellinen kuvaus” (4.023 , 4.5 , 5.47 , 5.471 , 5.5711 , 5.472 , alleviivaus ja painotus minun.), u-kielessä ”.. sisältä päin ..” (Esipuhe / (4.112 , 4.114, alleviivaus ja kursiivi minun.) esitettynä. Tämä ”.. todellisuuden malli” (2.12 , alleviivaus minun.), täydellinen simulaa-tio, ”kuuluu tosiseikkojen tehtävään” (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.141 , 2.201 , 6.4321).

Se, mikä ei kuitenkaan enää voi onnistua, ! ”ratkaisu” (6.4321), on ! sanoa, johtaa kaikki ne lauseet, jotka ovat ”.. elementaarilauseiden totuusfunktioita” (5 , 5.01) ; ja siten ! toteuttavat kaikki ”totuusargumentti-ensa totuusmahdollisuudet” (4.25 , 4.3 , 4,41 , 5 , 5.01).

Lauseen merkityssisältöä”, totuus- ja todistusteoreettista ”merkityssisältöä”, minkä korrespondenssi-teorian perusteella oikein muodostetut ”.. Lauseet osoittavat ..” (2.18 , 2.21 , 4.12 , 4.121), so. sitä, että

Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdolli-suuksien suhteen”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.4 , 4.431 , 5.01)

sitä, e t t ä

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elemententaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuusahtojensa ilmaisu”. (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.4 , 4.431 , 5.01)

”.. ei voi sanoa” (4.1212 , alleviivaukset, kursiivi ja painotukset minun.), luettelemalla kaikki ”totuusehdot”, jotka toteuttavat (kaikki) ”todeksi ja epätodeksi” todistettavissa olevat lauseet (2.18 , 2.21 , 4.0312 , 4.12 , 4.121 , 4.128 , 4.46 , 5 , 5.01 , 6.4321), koska tämä kaikkien

Mahdollisen totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on to-si kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla: Totuusehdot ovat kontradikto-riset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta tautologiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.46, alleviivaus minun.)

ilmaisu johtaisi ”yhtäpitävyyden ilmaisun” (4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.4 , 4.431 , 5.01) tapauksessa, esimerkiksi jos lause voisi ”.. sisältyä itseensä” (3.332), sekä ”epätosien” lauseiden että ”epätodet” lauseet korvaa-vien, so. niiden mahdollisuutta edustavien, ”tosien” lauseiden ilmaisemiseen. Tämä, korrespondenssi-teorian pätevyyden kumoavan ristiriidan toteutuminen, ei ole kuitenkaan edes periaatteessa mahdol-linen. Korrespondenssiteorian logiikka (3.333) kieltää sen!

Ristiriitaa ei voi syntyä, kun korrespondenssiteorian perusteella pätevä lause, edes periaatteessa, ”.. ei voi sisältyä itseensä ..” (3.332 , 3.333) : Joko ”sisältymistä” on mahdoton havaita, näyttää toteen / ”L” = ”L” , tai lause osoittaa, ristiriidan ! välttäen, ! u l ko puolellaan olevaan toiseen lauseeseen ”L”. – Onko ylipäätään minkään lauseen mahdollista ”.. sisältyä itseensä” (3.332)!? – Riippumatta siitä, sisältääkö jo totuusargumenttiensa sekä ”totuuden” että ”epätotuuden” mahdollisuudet /* jonkin toisen lauseen to-tuusargumenttien ”totuuden” mahdollisuudet (2.06 , 2.1 , 2.11* , 2.17 , 2.18* , 2.201 , 2.202 , 2.203* , 2.21 , 3.02* , 3.13* , 3.332 , 3.333* , 4.01 , 4.06 , 4.0641* , 4.1 , 4.25* , 4.3* , 4.41* , 5 , 5.01).

Siten lauseet ”todellisuuden kuvina” osoittavat aina ulkopuolellaan oleviin toisiin

”Vaikka lause saattaa määrittää vain yhden logiikan avaruuden, niin koko logiikan avaruuden täytyy jo kuitenkin olla sen mukana käsillä.”. (1.13* , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 3.42* , 4.01 , 4.06)

ilmaisemattomiin lauseisiin, oli syy se, että (4.064 , 4.0641) tai se, että (3.332 , 3.333) , näin korrespon-denssiteorian ristiriidattomuuden I ja II näyttäen.

Ja korrespondenssiteorian pätevyyden epäsuoraan – sen, että ”.. maailma .. on” (6.44) – osoittaen.

Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus / osa II

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Toinen, ja tietenkin myös ”todellisuuden kuvien” (4.06) ei-johdettavuuteen (4.0312 , 4.128 , 6.4321), pää-tyvä tapa osoittaa korrespondenssiteorian pätevyys perustuu suoraan siihen, mitä se että –

”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , alleviivaus ja painotus minun.)

merkitsee. Merkitsee, kun pykälää vertaa (kirjaimellisesti) tiettyihin, sitä selittäviin avain-pykäliin. Mitä se, että korrespondenssiteorian perusteella pätevä u-kieli sisältää yhteyden todellisuuteen (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18) merkitsee u-kielen oikein muodostettujen lauseiden suhteen (4.12 , 4121 , 4.1212 , 4.128).

Koska pykälästä 2.203 / korrespondenssiteorian ristiriidattomuus on todistettava, on oma artikkelinsa, tässä vain (artikkelin) johtopäätös ; ei kovinkaan hyvältä näyttävä lähtökohta totuusteorian ristiriidatto-muuden todistukselle.

Korrespondenssiteorian logiikan (2.024 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.225 , 4.031 , 4.061) perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevät lauseet, siis ”todellisuuden kuvat” , sisältävät totuusargumenttiensa sekä totuuden että epätotuuden mahdollisuudet (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 , 3 , 3.02 , 3.13 , 4 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01).

Kun ottaa huomioon sen (ks. edellinen artikkeli), mikä tekee ”totuusargumenttien epätotuuden mahdol-lisuudet” loogisesti mahdolliseksi, niin ”todellisuuden kuvat” ovat lauseita, jotka sisältävät totuusargu-menttiensa sekä totuuden että jonkin toisen lauseen totuusargumenttien totuuden mahdollisuudet. On siis otettava huomioon myös pykälät (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0621 , 4.064 , 4.0641), etenkin viimeksi mainit-tu. – Korrespondenssiteorian logiikan perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevä lause, ”todelli-suuden kuva”, osoittaa aina ulkopuolellaan olevaan ”toiseen lauseeseen” / ”.. toisen loogisen paikan .. mielekkään lauseen .. olemassaolon” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641 , alleviivaus minun.) ! välttämättömään mahdollisuuteen. Siksi ”.. koko logiikan avaruuden täytyy jo .. olla .. käsillä” (1.13 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.42 , 4.06 , 6.375). – Olkootkin, että ”.. mikään ei voi edustaa tosiseikkojen .. koko .. avaruuden .. logiikkaa”. (3.42 + 4.0312 , 4.128 , 6.4321). – ”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on”. (6.44 , 6.45)

Toinen tapa todistaa korrespondenssiteorian ristiriidattomuus perustuu siihen, että selvältä näyttävää ristiriitaa ! itseään on mahdoton ! sanoa : Totuus- ja todistusteoreettisesti pätevän lauseeen ”merkitys-sisältöa”, sitä mikä toteuttaa lauseen (kaikki mahdolliset) totuusarvot, ”.. ei voi sanoa” (2.22 , 2.221 , 3,13 , 3.332 , 3.333 , 4.1212 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 4.46 , 5 , 5.01) mikään ; ei pätevä lause itse, tai jokin toinen (meta)lause.

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.22 , 2.221 , 3.13 , alleviivaus minun.)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.22 , 2.221 , 4.01 , 4.031 , 4.0311 , 4.1 , 4.2)

”Kuva esittää .. kuvaamismuodollaan .. merkitysssisältönsä .. totuudestaan tai epätotuudestaan riippu-matta” (2.22 + 2.221). – Miksi ”.. totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta” (2.22)? – Siksi, että juuri ”.. kuvaamismuodollaan .. kuva esittää ..” (2.22) vasta sen, ne ehdot, että lauseen totuus tai epätotuus, lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa (2.222 , 2.223) voidaan näyttää toteen. – Siten viime kädessä ”lauseen mer-kityssisältö” merkitsee lauseen totuus- ja todistusteoreettista ”merkityssisältöä” (4.2), eikä lähtökohtana ollutta, vielä todellisuudesta riippumatonta vain totuusteoreettista ”merkityssisältöä”. Jos alussa, ensin on kyse vasta (periaatteessa) kaikista mahdollisista u-kielen ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” esittä-vistä (väite)lauseista (2.0121 , 2.0124 , 4.031 + 4.0311) ! vielä vailla todistettavissa olevaa totuusarvoa, niin toiseksi kyse on ! vain niistä lauseista, niiden lauseiden ”merkityssisällöstä”, jotka voivat olla korrespon-denssiteorian perusteella, sisältämällä yhteyden todellisuuteen, todistettavasti tosia tai epätosia. Kyse on (toiseksi) siitä, m i t ä ! todistettavissa olevan lauseen ”merkityssisältö” merkitsee (3.318 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01).

Lause ei voi väittää mitään itsestään, koska lausemerkki ei voi sisältyä itseensä. (Tämä on koko ”tyyp-piteorian” ydin.)”. (3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.2 , alleviivaus ja painotus sekä kursiivi minun ; jatkuu pykälässä (3.333).)

”Funktio ei voi olla oma argumenttinsa, koska funktiomerkki sisältää jo argumenttinsa peruskuvan, eikä voi sisältää itseään. Olettakaamme näet, että funktio F(x) voisi olla oma argumenttinsa. Silloin olisi siis olemassa lause ”F(F(fx) )”. Tässä lauseessa ulommalla funktiolla F ja sisemmällä funktiolla F täytyy olla eri merkitys, koska sisemmällä funktiolla on muoto φ(f x) ja ulommalla muoto ψ(φ(f x)). Yhteistä mo-lemmille funktioille on vain kirjain ”F”, mutta se ei yksin merkitse mitään. Tämä selviää heti, jos ”F(Fu)”:n asemasta kirjoitamme “(∃φ):F(φu).φu=Fu”. Näin Russellin paradoksi raukeaa”. (3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.2)

Tätä pykälässä 3.333 esitettyä ”oletusta” voi(nee) havainnollistaa (maallikon näkökulmasta) seuraavalla esimerkillä. Oletetaan, että määrätty ympyrä O – olkoot iso ”o” kirjain – sisältäisi itsensä. Kysymys kuu-luu: voivatko ne, ”O” ja ”itseensä / ”O”:hon sisältyvä ”O””, olla sama, samankokoinen ympyrä. Tuskin. Jos voivat, niin mitään ”itseensä sisältymistä” ei ole osoitettavissa, eli ”O” on (vain) ”O”. – Toisin sanoen joko ”O” = ”O”, so. identtinen itsensä kanssa, mikä sanoo vain tautologian tai jos ympyrä ”O” sisältyisi itseen-sä, se olisikin (esimerkiksi) ympyrä ”O” .. eikä siis sisälly itseensä. – Toisin sanoen joko lause ”L” = ”L”, so. (mitään sanomaton) tautologia tai mikäli ”L” sisältyisi itseensä, se olisikin (esimerkiksi) ”L” .. eikä siis si-sälly itseensä.

(3.332 , 3.333) : Joko , jos ”L”, niin ”L” / kehäpäätelmä, tai jos (”L ”sis ”L””), niin ei-(”L ”sis ”L””) / kontradik-tio.

”.. Russellin paradoksi raukeaa” (3.332 , 3.333) siten, juuri ! siten, että (se että) ”L” sisältäisi ”L” merkitsee, että joko ”L” = ”L” ! t a i ”L” o s o i t t a a ”L” ” , s i i s ”.. määrittää toisen loogisen paikan .. lauseen ulko-puolella ..” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641). – Lauseilla ”L” ja ”L” on ”.. eri merkitys ..” (3.333), so. lauseet ”L” ja ”L” ovat eri lauseita. – Siten väite *”L” sisältää ”L”* ei sano mitään, tai on mahdoton toteuttaa.

Se, mitä Wittgenstein sanoo pykälissä (3.332 , 3.333) liittyy olennaisella tavalla todistettavissa olevan lauseen ”merkitysisältöön”. Siihen, mitä ”.. Lauseeseen sisältyy ..” (3.13), ja mitä ei ; siihen mitä lause voi sanoa oikein muodostetusta itsestään, ja mitä ei.

”Lauseeseen kuuluu kaikki, mikä kuuluu projektioon, mutta ei projisoitu. Siis myös projisoidun mahdol-lisuus, mutta ei se itse. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä, mutta kylläkin sen il-maisemismahdollisuus. (”Lauseen sisältö” merkitsee mielekkään lauseen sisältöä.) Lauseeseen sisältyy sen merkityssisällön muoto, mutta ei itse sisältöä”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.141 , 2.16 , 2.161 , 2.17* , 2.18* , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 , 2.22* , 3.02 , 3.12 , 3.13* , 3.14 , 3.332 + 3.333* , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4,3 , 4.41 , 5 , 5.01 , alleviivaus ja painotus minun. Tähtimerkit, ks. heti alla.)

Se, että ”.. lauseeseen sisältyy sen merkityssisällön muoto .. funktiomerkki sisältää jo argumenttinsa pe-ruskuvan ..” (3.13 + 3.332 + 3,333) merkitsee, että lause ”todellisuuden kuvana” sisältää sen, mikä tekee lauseen totuuden tai epätotuuden todistamisen (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4,031 , 4.0311) mahdolliseksi. Siten, jos ”.. lauseen .. merkityssisällön muoto ..” (3.13) voitaisiin sanoa, vastoin (3.332 , 3.333), niin siinä olisi menetelmä, kaava / algoritmi kaikkien ”todellisuuden kuvien” muodostamiselle. – Logiikan omilla keinoilla. – Tämä, ”logiikan omin keinoin”, ei ole kuitenkaan mahdollista ; korrespondenssiteorian perus-teella oikein muodostetun lauseen muodostamisen menetelmä, algoritmi ! itse kieltää.

Totuus- ja todistusteoreettisesti (lyhyesti) ilmaistuna, lause ”todellisuuden kuvana” sisältää totuusargu-menttiensa ”totuuden” ja ”epätotuuden” mahdollisuudet.

”Lauseen käsitän – Fregen ja Russellin tavoin – siihen sisältyvien ilmaisujen funktioksi”. (3.318 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Tärkeän pykälän 4.2, ”lauseen merkityssisällön” totuus- ja todistusteoreettinen määritelmä, esitän tie-tystä hyvästä syystä ensin alkukielella, saksaksi.

”Der Sinn des Satzes ist seine Ubereinstimmung und Nichtubereinstimmung mit den Möglichkeiten des Bestehens und Nichtbestehens der Sachverhalte” (4.2 , alkukielellä, että käy ilmi suomennoksen virhe. Alleviivaus minun.)

Heikki Nyman on kääntänyt, muuten mielestäni sujuvassa käännöksessään, sanan ”und” (lapsus) suo-meksi ”tai”, vaikka eittämättä pitää olla ”ja”, kuten esimerkiksi englanninnoksissa on ”and”. – Ensin sul-keissa virheellinen käännös, sitten, muuten Heikki Nymanin mukaan paitsi ”und” = ”ja”.

(”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (4.2))

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (4.2 , alleviivaus minun.)

Ottaen huomioon, mitä totuus- ja todistusteoreettisesti – korrespondenssiteorian perusteella – oikein muodostettu lause ”todellisuuden kuvana” sisältää, saadaan pykälien (3.13 +3.318 + 4.2) yhdistelmä –

Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden .. lauseeseen .. sisältyvien .. mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (3.13 + 3.318 + 4.2 , alleviivaus, kursiivi ja painotus minun.)

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdolli-suuksien suhteen”.(4.2 , 4.4 , 4.431)

Ja edelleen yhdistelmä (3.13 + 3.318 + 4.4) –

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu .. lauseeseen .. sisältyvien .. elementaari-lauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen”. (3.13 + 3.318 + 4.4).

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elemententaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuuehtojensa ilmaisu”. (4.2 , 4.4 , 4.431)

Ja edelleen yhdistelmä (3.13 + 3.318 + 4.431) –

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu .. lauseeseen .. sisältyvien .. elemententaarilausei-den totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuuehtojensa ilmaisu. ..”. (3.13 + 3.318 + 4.431)

Kun ”.. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä ..” , niin ! m i t ä – ”.. lauseeseen ei .. vielä sisälly ..” (3.13 , alleviivaus ja kursiivi minun.) ?

Korrespondenssiteorian perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevään lauseeseen (4.01 , 4.06) ei sisälly ”.. sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta .. elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ..” (3.13 , 4,2 + 4.4 + 4.431) siksi, e t t ä

Lause .. sisältää jo argumenttinsa peruskuvan .. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden .. eikä voi sisältää itseään ..” (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 , 3.02 , 3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.2) .. e n ä ä .. ja .. o l l a ! ”.. totuusehtojensa ilmaisu ..” (4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , alleviivaus, painotus ja kursiivi minun.) , ja esimerkiksi ”.. väit-tää itsestään, että .. on tosi ..” (4.42 , 4.46).

Kun ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.201) korvaa / pykälät (4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) , ja jättää pois samaa merkitsevän ”.. argumenttinsa peruskuvan ..” (3.333) , niin saadaan –

Lause .. sisältää jo .. totuusargumenttiensa totuuden ja epätotuuden mahdollisuudet .. eikä voi sisältää itseään ..” (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 , 3.02 , 3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) .. e n ä ä .. ja .. o l l a ! ”.. totuusehtojensa ilmaisu ..” (4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , alleviivaus, painotus ja kursiivi minun.) , ja esimerkiksi ”.. väittää itsestään, että .. on tosi ..” (4.42 , 4.46).

Korrespondenssiteorian perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevien lauseiden lyhyt ”kaava” / ”ja” = ”sekä-etta” on :

Lauseet .. sisältävät s e k ä ”lauseiden totuuden” e t t ä ”epätotuuden ehdot”.

On syytä ns. ”vetää yhteen”. Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6,4321) perustuu siihen, että korrespondenssiteorian logiikka, johdonmukaisesti ontologisen realismin kanssa, kieltää mahdollisuu-den, että ”todellisuuden kuva” voisi olla ”.. totuusehtojensa ilmaisu” (4.2 , 4.4 , 4.431). Korrespondenssi-teorian perusteella pätevät lauseet* eivät ”.. voi sisältyä itseensä” (3.332) ilmaistakseen .. ! itsensä* ! ”.. yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen .. elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen” (4.4), siis ”totuusargumenttiensa totuuden ja epätotuuden mahdollisuuksien suhteen” (4.01 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) siitä yksinkertaisesta syystä, että sisältävät ”jo totuusargumenttiensa totuuden ja epätotuuden mahdollisuudet” (3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01). – Jos voisivatkin ”.. sisältyä itseensä” (3.332), niin lauseet joko puhuisivat siitä ”.. mistä on vaiettava” (7), so. jonkin toisen lauseen totuusehdoista (3.333), tai lauseet ilmaisivat ”todellisuuden täydellisenä kuvauksen” mahdol-lisuuden (4.03 , 4.46 . 5.4711) ilmauksena kaikki mahdolliset totuusehtonsa ; myös niiden toisten lau-seiden totuuden ehdot, jotka tekevät lauseiden epätotuuden mahdolliseksi. Päädyttäisiin, ellei ristirii-taan, niin mahdottomaan, so. itsensä kumoavaan, yritykseen ilmaista toisensa (vastakkaisilla) totuus-arvoillaan poisulkevat lauseet.

Se, miksi Wittgenstein puhuu lauseen totuus- ja todistusteoreettisesta ”merkityssisällöstä” niin kuin puhuu johtuu siitä, että hän simuloi, mallintaa (2.12) – itseensä viittaavasti – u-kielessä ”sisältä päin” (4.114) kielen ja todellisuuden (välistä) korrespondenssiteoreettista (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.0311) suhdetta niin, että myös lauseen tai sen, mitä lause esittää yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa esitetään todistusteoreettisena mallina u-kielessä (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.203 , 3.318 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.4 , 4.431 , 5.01).

”Todellisuuden täydellinen kuvaus” (4.023 , 4.46 , 4.5 , 5.4711) on mahdollinen ”.. kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114)) –

”Mahdollisten totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on to-si kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla: Totuusehdot ovat kontradikto-riset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta tautologiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.023 , 4.46 , 4.464 , 4.5 , 5.4711)

”Tautologian totuus on varma, lauseen totuus mahdollinen, kontradiktion totuus mahdoton”. (4.023 , 4.46 , 4.464 , 5.4711 , alleviivaus minun.)

”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee kaiken kuvauksen olemuksen ja siten maailman olemuk-sen ilmaisemista”. (4.023 , 4.46 , 4.464 , 4.5 , 5.4711)

lukuun ottamatta viimeistä askelta, sanoa, ilmaista (varsinaiset) oikein muodostetut lauseet, jotka to-distettavasti ”.. voivat olla tosia tai epätosia”. (2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 4.464 , 5 , 5.01)

Sitä kokonaisuutta, joka on ”.. totuudehtojen ryhmien joukossa ..” (4.46) on sen ”.. lausemuodon ole-massaolon ..” (4.5) ilmaisu, että ”.. lauseen totuus mahdollinen ..” (4.06 , 4.464), ei voi sanoa, so. ”to-dellisuuden kuvia” ei voi johtaa, ! jo käsillä olevista ”totuusehdoistaan” (3.42).

”Todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus merkitsee, pykälän 4.2 avulla ilmaistuna, että –

Lauseen .. y h t ä pitävyys .. niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (4.2)

on se, mitä ”.. ei voi sanoa” (4.0312 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321). Lauseiden(han), joka ovat ”todellisuuden ku-via” ! pykälän 4.06 merkityksessä. täytyy voida olla sekä ”tosia” että ”epätosia”, so. sisältää totuusargu-menttiensa molemmat totuusmahdollisuudet, ! ja ”.. yhtäpitävyys .. niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat .. ovat vallitsematta” – ”.. lauseiden totuusargumentit” (4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) ovat epätosia – edellyttää, e t t ä ! ko. ”totuusargumentit” ovat (myös) jonkin toisen lauseen, joidenkin toisten lauseiden ! t o t u u d e n ”.. argumentit” (5.01) :

LAUSE EI VOI OLLA KORRESPONDENSSITEORIAN PERUSTEELLA KONTINGENTISTI EPÄTOSI*, ELLEI JONKIN TOISEN LAUSEEN TOTUUS TEE SITÄ* MAHDOLLISEKSI – JA KO. ”LAUSEET” POISSULKEVAT ”TOISTENSA” ILMAISEMISEN samassa yhteydessä, mikä merkitsee ko. lauseitten riippumattomuutta (eli alussa ollut riippumattomuus-vaatimus toteutuu lopussa ei-johdettavuuden kautta).

Sen sijaan ”tautologiat” ja ”kontradiktiot” (4.46) voidaan ilmaista, so. ”.. yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”.(4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) on mahdollista sanoa. – ”Tautologiat” ja ”kontradiktiot” (4.46) merkitsevät yhtäpitävyy-den puutetta molempien ”.. elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen” (4.2 , 4.4 , 4.431), ja siis ”yhtäpitävyyttä” vain toisen, joko totuuden tai epätotuuden, mahdollisuuden suhteen.

(”Mieletön lause” lienee siis lause, joka on jo lähtökohtaisesti mahdoton (ilmaistava)?)

Mitä se, että (kontingentit) –

Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus / osa I

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Korrespondenssiteorian logiikka on ristiriidaton.

Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) perustuu korrespondenssiteorian ristiriidattomuus-todistukseen. Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus edellyttää, merkitsee sen perusteella pätevien lauseiden, siis ”todellisuuden kuvien”, ei-johdettavuutta. U-kielen ja todellisuuden välista ulkoista suh-detta alussa määrittävä riippumattomuus, siis ”samassa yhteydessä”-ilmaisemattomuus ! muuttuu u– kielen ja todellisuuden (välisen) – u-kieleen sisältyvän – yhteyden vallitessa sen ”ei-johdettavuudeksi”, minkä yhteys ”.. on oltava jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 4.06 , alleviivaus minun.) tekee mahdolliseksi.

”Todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus perustuu ”riippumattomuuden” toiseen sääntöön, ks. Korres-pondenssiteorian logiikka / ”Riippumattomuus”

Yllä sanotussa on pähkinänkuoressa korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden todistus. Riippumatto-muus (2.024 , 4.061), ”riippumattomuuden” käsite, on korrespondenssiteorian logiikalle, siis totuusteo-rian ristiriidattomuudelle, välttämätön. Siten, jos (kun) u-kielen ja todellisuuden yhteyden voimassaolo merkitsee korrespondenssiteorian ristiriidattomuudelle niiden lauseiden, jotka voivat olla todistettavas-ti tosia tai epätosia, ei-johdettavuutta, niin .. M.O.T. .. korrespondenssiteoria on ristiriidaton.

”Pähkinänkuorta” on kuitenkin aiheellista avata. Osoittaa konkreettisesti totuusteorian pätevyys. Se, että korrespondenssiteorian perusteella ! tosia positiivisia lauseita on (oltava olemassa).

Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus-todistus on mahdollinen kahdella tavalla / I ja II. Ensimmäi-nen on yllättävän helppo. Toinen ei niinkään helppo, yksinkertainen. Molemmat perustuvat luonnolli-sesti totuusteorian logiikkaan.

Helpompi tapa osoittaa korrespondenssiteorian pätevyys .. ! kiertää, yksinkertaisella tavalla, selvältä näyttävän ristiriidan. Miten? Pelkistetään (näennäinen) ”ristiriita” ensin :

Lause sisältää sekä totuutensa että epätotuutensa mahdollisuuden.

Sitten korvataan (korrespondenssiteoreettinen) ”epätotuuden mahdollisuus” sillä, mitä ”se” edellyttää, ollakseen mahdollinen. Toisin sanoen kirjoitan (näennäisen) ”ristiriidan” muotoon :

Lause sisältää sekä totuutensa että toisen lauseen totuuden mahdollisuuden.

Tämä ”muoto” on korrespondenssiteorian kannalta pätevä, ristiriidaton – ! edellyttäen, että ”toista lau-setta” ei voi sanoa, ilmaista – ja ”se” on, mihin Wittgenstein viittaa pykälällä 4.0641 / edeltävät pykälät (4.0621 , 4.064)).

”On kuitenkin tärkeää, että merkit ”p” ja ”ei-p” voivat sanoa saman asian, sillä se osoittaa, ettei merkkiä ”ei” vastaa todellisuudessa mikään. Kiellon esiintyminen lauseessa ei vielä ole mikään sen merkityssi-sällön tuntomerkki (ei ei-p = p). Lauseilla ”p” ja ”ei-p” on vastakkainen merkityssisältö, mutta niitä vas-taa yksi ja sama todellisuus” (4.0621 , 4.064 , 4.0641)

Siten esimerkiksi todessa (negatiivisessa) lauseessa ”Suomi ei ole kuningaskunta” merkki ”ei” ei määritä lauseen ”totuutta”, so. todellisuudessa ei ole, ei vallitse mitään (minkään valtakunnan) ”ei ole kuningas-kunta”-asiaintilaa, jonka kanssa ”Suomi ei ole kuningaskunta” ! pitää yhtä. Jos olisi, se, mitä tosi (negatii-vinen) lause ”Suomi ei ole kuningskunta” esittäisi ja vastaisi .. olisi ”asiaintila” ! mitä ei ole, mikä ei vallit-se. Siten (negatiivisen) lauseen ”Suomi ei ole kuningaskunta” totuus on mahdoton, yhtäpitävyyttä ”ole-mattoman” kanssa ei voi osoittaa, ja joko (negatiivinen) lause ”Suomi ei ole kuningaskunta” on epätosi, ja ! onkin totta, että Suomi on kuningaskunta, tai merkki ”ei” on käyttökelvoton. Mitä näin, kun merkkiä ”ei” ei voi käyttää, vain positiivisten lauseiden epätotuus merkitsee? Ilmeisesti välittömästi jonkin toisen positiivisen lauseen totuutta, mahdollisuutta päätellä, johtaa epätodesta (positiivisesta) lauseesta ! (toi-nen) tosi (positiivinen) lause ; ”.. Kontradiktio täyttää koko logiikan avaruuden jättämättä todellisuudelle yhtään avointa kohtaa. ..” (4.463).

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee myös kieltoa jne.”. (4.0621 , 4.064 , 4.0641)

Mitä ”lauseen merkityssisällön kieltäminen” merkitsee? Se merkitsee, ei (tietenkään) sen kieltämistä, et-tä ”.. lause esittää sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.0121 , 2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 + 4.0311) vaan, sen mitä lause esittää (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyyden, vastaavuuden kieltämistä todellisuuden kanssa (2.222). Vastaavasti ”lauseen merkityssisällön myöntäminen” merkitsee lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyyden, vastaavuuden myöntä-mistä todellisuuden kanssa (2.222). – Toisin sanoen mikä tahansa, oikein muodostettu (4.01), positiivi-nen (väite)lause ”L” myöntää ”jo” (4.064) esittämänsä ”merkityssisällön” yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa, ja vastaavasti jokainen, oikein muodostettu (4.01), negatiivinen (väite)lause ”ei-L” kieltää ”jo” (4.064) esittämänsä ”merkityssisällön” yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa.

Kysymys kuuluukin: Miten ”kielto” on mahdollinen ?

Mitä merkin ”ei” käyttö, kun se ”.. ei .. ole mikään .. merkityssisällön tuntomerkki ..” (4.0621) tekee mah-dolliseksi ?

”Voitaisiin sanoa: Kielto viittaa jo siihen logiikan avaruuden paikkaan, jonka kielletty lause määrittää. Kieltävä lause määrittää t o i s e n loogisen paikan kuin kielletty lause. Kieltävä lause määrittää tietyn loogisen paikan kielletyn lauseen loogisen paikan avulla. Se näet kuvaa tietyn paikan kielletyn lauseen ulkopuolella. Kielletty lause voidaan kieltää uudelleen – ja jo tämä osoittaa, että se mikä kielletään, on jo lause eikä vain lauseen esivaihe”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.12 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.06 , 4.064 , 4.0641 , 5.5151 , alleviivaus, painotus ja v ä l i lyönnit minun.)

”Kieltävä lause”? – ”Kielletty lause”?

”Kieltävä lause” on mikä tahansa negatiivinen (väite)lause ”ei-L”, siis lause, joka kieltää positiivisen lau-semuotonsa ”L” totuuden (4.064 , 4.0641).

”Kielletty lause” on mikä tahansa positiivinen (väite)lause ”L”, siis lause, jonka totuuden sen negatiivinen lausemuoto ”ei-L” kieltää (4.064 , 4.0641).

Se, mitä pykälä 4.0641 sanoo on: ”Kielletty lause” – positiivisen lauseen* ”L” epätotuus – on ristiriidat-tomasti mahdollinen, sen* ”looginen paikka”, so. totuusarvo ”epätosi” on mahdollinen, jos ja vain jos ”.. Kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kuvaa tietyn paikan kielletyn lauseen ulkopuolella ..” (4.0641), joka edustaa toista (positiivista) lausetta, JOKA totuudellaan tekee ensimmäisen (positiivisen) lauseen totuuden kieltämisen mahdolliseksi

Se, että ”.. Kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kielletyn lauseen loogisen paikan avulla ..” (4.0641) on juuri sen ilmaisu, että minkä tahansa (väite)lauseen epätotuus on korresponsdenssiteorian perusteella loogisesti mahdollinen jos ja vain jos sitä, lauseen ”epätotuutta”, edustaa – korvaa – jonkin toisen lauseen ”totuus”.

Toinen tosi (positiivinen) lause on ensimmäisen (positiivisen) lauseen epätotuuden mahdollisuuden il-maisu.

Toinen tosi (positiivinen) lause esittää todellisuuden kanssa yhtäpitävän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiain-tilan” (2.222 , 4.031 + 4.0311), jota – siis ”vallitsevaa” todellisuutta (2.06) – se, mitä ensimmäinen (positii-vinen) lause esittää, ei vastaa.

Toinen tosi positiivinen lause ””L”” on toisin sanoen ensimmäisen lauseen negatiivisen lausemuodon to-tuuden mahdollisuuden ilmaisu, sen ilmaisu, että ensimmäisen lauseen (positiivisen muodon) ”L” esit-tämä(t) ”asiaintila(t)” ei(vät) vallitse, pidä yhtä todellisuuden kanssa, ja näin – ensimmäisen lauseen ne-gatiivinen muoto ”ei-L” on tosi, eli kääntäen positiivinen lausemuoto ”L” on epätosi.

SIKSI: ”.. Positiivisen lauseen täytyy edellyttää negatiivisen lauseen olemassaolo ja päinvastoin”. (5.5151)

”Onko negatiivisen lauseen merkki muodostettava positiivisen lauseen merkin avulla? Miksei negatiivis-ta lausetta voisi ilmaista negatiivisella tosiseikalla? (Esimerkiksi jos ”a” ei ole tietyssä suhteessa ”b”:hen, tämä voisi ilmaista, ettei ole niin, että aRb.) Mutta tässäkin negatiivinen lause on muodostettava posi-tiivisen lauseen avulla. Positiivisen lauseen täytyy edellyttää negatiivisen lauseen olemassaolo ja päin-vastoin”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.06 , 4.0641 , 5.5151)

Se, että korrespondenssiteorian perusteella loogisesti oikein muodostetun lauseen täytyy sisältää sekä totuutensa että toisen lauseen totuuden mahdollisuus johtuu siitä, että korrespondenssiteoria on, Trac-tatuksessa, kontingentti totuusteoria : ”väite on kontingentti, jos se on sekä toteutuva että kumoutuva, ts. se voi olla tosi tai epätosi kontekstista riippuen.” (Tieteen termipankki 12.6.2021: Filosofia:kontingens-si. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:kontingenssi.)

Se, mitä Wittgensteinin ”perusajatus” / ”.. mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.12 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321), se että –

”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.12 , 4,121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321)

”Tosiseikat kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321)

sanoo, ja osoittaa korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden, on : Korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettujen lauseiden kokonaisuutta, kaikkia ”todellisuuden kuvia” (4.06), ei voi ilmaista mil-lään ”.. etukäteen .. yhdellä kertaa ..” (4.1212 , 5.47) logiikan menetelmällä, algoritmilla, syystä, että ”loo-gisten muotojen” (2.17 , 2.18 , 4.12 , 4.121) kokonaisuuteen kuuluu lauseita, jotka ”totuudellaan” edustavat toistensa ”epätotuuden” mahdollisuuksia ! p o i s sulkien – ”todesta” ei voi johtaa ”epätotta” (, eikä ”tot-ta” voi pitää ”epätoden” ilmaisuna) – toistensa ilmaisemis(mahdollisuud)en.

”Todellisuuden kuvien” (4.06) kokonaisuus on toisensa poissulkevien, tosista yhteensopivista positiivi-sista lauseista muodostuvien, mahdollisten ”maailmojen”, jos ei loputon, niin ”vailla lukua” oleva (4.128), kokonaisuus ; niin, että (aina) joku ”mahdollisista maailmoista” vastaa (väistämättä) vallitsevaa (parasta mahdollista) todellisuutta.

”Maailma jakautuu tosiseikkoihin”. (1.13 , 1.2 , 1.21 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

”Jokin seikka voi niin tai näin tai olla niin olematta, vaikka kaikki muu pysyy samana”. (1.13 , 1.2 , 1.21 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 2.141 , 3.13 + 3.14 , 4.06)

”Yksityiset asiaintilat ovat toisistaan riippumattomia”. (1.13 , 1.2 , 1.21 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

Se, että ”.. Kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kielletyn lauseen u l k o puolella ..” (4.0641) merkitsee (nimenomaan) riippumattomutta ; ”toisen loogisen paikan” riippumattomuutta siitä (toisesta positiivisesta) lauseesta, jonka totuuden ”toinen looginen paikka” / ”toinen lause”, omalla totuudellaan voi kieltää, ja tehdä (toisen positiivisen lauseen) epätotuuden mahdolliseksi. – Muutenhan (ellei riippu-mattomuus ”toden” lauseen ja ”epätoden” lauseen välillä vallitse) ”todesta” voisi päätellä ”epätoden”, ja ! kääntäen.

”Toisen yksityisen asiaintilan vallitsemisesta tai vallitsematta olemisesta ei voi päätellä toisen yksityisen asiaintilan vallitsemista tai vallitsematta olemista”. (1.13 , 1.2 , 1.21 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

Summa summarum (voisi sanoa, että) k u n ”mahdollisten ”maailmojen”” kokonaisuutta ei voi ilmaista, mitään (lopullista) ”kokonaisuutta” ei ole, niin mitään kysymystä ! *”mahdollisten ”maailmojen ! ”maail-masta”””* – kysymystä siitä ! sisältyykö *”se”””* itseensä .. itsensä jäsenenä – ei synny, n i i n ”.. Russel-lin paradoksi raukeaa” (3.333).

Entä toinen, monimutkaisempi, tapa osoittaa korrespondenssiteorian ristiriidattomuus.

Korrespondenssiteorian perusongelma

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Se, että lauseen totuus tai epätotuus ei ole todistettavissa, kun kerran ”.. lause esittää sen ja sen .. yksi-tyisen asiaintilan”” (4.031 + 4.0311) todellisuudesta riippumatta – todellisuuteen vertaaminen on mah-dotonta / ! ”samassa yhteydessä”-ilmaisemattomuus – on ”totuuden” korrespondenssiteorian perus-ongelma. Totuusteorian pätevyyden analyysin lähtökohta.

Ongelma ei ole se, etteikö lause voisi olla tosi tai epätosi. – Arpoen! Lanttia heittäen ratkaista esittääkö lause todellisuutta vastaavan tai vastaamattoman ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.222 , 4.031 + 4.0311). Ristiriidattomasti? ”Riippumattomuus” on voimassa! Entä jos lauseen ristiridattomuus johtuu-kin juuri siitä, että totuus tai epätotuus .. ei ole todistettavissa. Ainoastaan ”riippumattomuuden” en-simmäisen ehdon, samassa yhteydessä-ilmaisemattomuuden, varassa korrespondenssiteoria onkin tyhjän päällä oleva (mahdollisesti ristiriitainen) uskon asia / Deux ex machina.

Entä – johtaako sekin, mitä lauseen totuuden tai epätotuuden todistettavuus edellyttää, siis lauseen tai lauseen esittämän vertaaminen todellisuuteen, ristiriitaan!

Korrespondenssiteorian peruskysymys koskeekin u-kielen yhteyttä todellisuuteen. Se on myös kuva-teorian ytimessä. Jos todistettavasti + ristiriidattomasti yhteyttä todellisuuteen, ”.. jotakin yhteistä .. to-dellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21) ei ole, niin korrespondenssiteoria .

”Vaikka jokin kuviteltu maailma poikkeaisi todellisesta maailmasta mielivaltaisen paljon, sillä täytyy il-meisesti olla jotakin yhteistä tämän kanssa – nimittäin muoto”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21)

Mikä tahansa mielivaltainen u-kielessä muodostettavissa oleva ”jotakin” esittävä (väite)lause on ”todel-lisuuden kuvan” mahdollisuus (2.0121 , 2.0124 , 2.06 , 3.12 + 3.14 , 4.06). Kysymys kuuluu, miten ”.. lause esittää sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) siten, ”.. eräällä erityisellä tavalla ..” (2.15 , 3.14), että ”.. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.22 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311) voidaan osoittaa, näyttää toteen (2.223).

Kysymys on se, miten lauseet esittävät ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) siten, että –

Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01 , alleviivaus ja painotus minun.)

Mitä miltä tahansa ”.. jo .. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311 + 4.064) esittävältä lauseelta, että lauseen totuutta tai epätotuutta ylipäätään voidaan kysyä, edellytetään, että on mahdollista todis-taa ”lauseen merkityssisällön” yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa?

Kysymys on sen, ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311), minkä lause ”jo (4.064), siis ! en-nen kuin lauseen ”todellisuuden kuvana”-oleminen / lauseen yhteys todellisuuteen on osoitettu, esittää esittämisestä uudella ! todistusteoreettisella tavalla. Wittgenstein käyttääkin lauseen ”merkityssisällön” käsitettä kahdella tavalla. Ensin todistettavista totuusarvoista puhtaan u– kielen (2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311) totuusteoreettisessa merkityksessä. Ja vasta toiseksi lauseen ”todel-lisuuden kuvana”-olemisen totuus- ja todistusteoreettisessa merkityksessä (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.022 , 4.023 , 4.027 , 4.03 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01). Ensim-mäinen, korrespondenssiteorian logiikkaan (2.024 , 4.061) liittyvä, ”maailman substanssin” tapa jää pii-loon, rivien väliin. Tractatus on alusta, ”todellisuuden” käsittämisestä, alkaen kuvateorian ilmaisua. ”Si-sältämisen ”subjektien”” (2.014), siis u-kielen, ei vielä ”todellisuuden kuviksi” osoitettujen, lauseiden on kuitenkin oltava jo olemassa (4.2211).

”Lause osoittaa merkityssisältönsä. Lause osoittaa, miten asiat ovat, jos se on tosi. Ja lause sanoo, että asiat ovat juuri siten”. (4.022 , 4.03 , 4.2 , 4.25 , 4.3)

”Lauseen täytyy lyödä todellisuus vaihtoehtoihin kyllä vai ei. Sen tehdäkseen lauseen on kuvattava to-dellisuus täydellisesti. Lause on yksityisen asiaintilan kuvaus. .. lause kuvaa todellisuuden esittämällä sen sisäiset ominaisuudet ..”. (2.06 , 4.023 , 4.125)

”Todellisuuden täydelllinen kuvaus”? – Kuvateoria ei merkitsekään vain lauseen totuuden tai epätotuu-den ”.. kyllä vai ei ..” (4.023) todistettavuuden ehtojen ilmaisua, vaan lauseen kaikkien mahdollisten to-tuusarvojen ehtojen ilmaisua (2.06 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 4.46 , 5 , 5.01).

”Lauseen olemukseen kuuluu, että se voi ilmaista meille uuden merkityssisällön”. (4.027 , 4.03)

”Lauseen täytyy ilmaista vanhoilla ilmaisuilla uusi merkityssisältö. Lause ilmaisee meille jonkin asiainti-lan, siksi sen on oltava olemuksellisesti yhteydessä asiaintilaan. Yhteys on juuri siinä, että lause on asi-aintilan looginen kuva. Väittääkseen jotakin, lauseen täytyy olla kuva”. (2.06 , 2.11 , 2.203 , 4.022 , 4.027 , 4.03 , alleviivaus ja painotus minun.)

Voidakseen (itse) väittää totuutensa tai epätotuutensa, so. ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa (2.222) ”.. lauseen täytyy olla kuva” (4.022 , 4.03).

Korrespondenssiteorian logiikan / (2.024 , 4.061) ensimmäisessä vaiheessa lause esittää ”merkityssisäl-tönsä” (4.031 , 4.0311) vielä todellisuudesta riippumatta, so. vailla yhteyttä todellisuuteen. Vasta toisessa ”todellisuuden kuvana” olemisen vaiheessa lause esittää ”merkityssisältönsä” uudelleen ; lause osoittaa totuutensa tai epätotuutensa todistettavissa olevan mahdollisuuden (2.022 , 2.06 , 2.063 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.22 , 2.221 , 4.022 , 4.03 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 5 , 5.01) osoittamalla kaikki ne lauseyhteydet, lausemuodot, joissa lähtökohtana olevan lauseen muodostavat nimet, sanat voivat esiintyä siten, että lauseet* ovat totuutensa ja epätotuutensa mahdollisuuden, so. toistensa* totuusmahdollisuuksien, il-maisuja (2.0141 , 2.15 , 3.14 , 3.3 , 3.31 , 3.311). Tämä kaikkien u-kielessä mahdollisten ”.. sen ja sen .. yksi-tyisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) esittävien lauseitten totuuden ja epätotuuden todistettavissa olevan mahdollisuuden sidos – yhteys toisiinsa – simuloi, mallintaa u-kielessä (2.12 , 4.114) kielen ja todellisuu-den (välistä) yhteyttä.

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kielessä, että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 4.06 , 4.064 , 4,0641 , 4.1 , 4.125 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

Siitä, että ! ”riippumattomuuden” on oltava voimassa myös kun lauseella on yhteys todellisuuteen, siis ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.022 + 2.17 + 2.18) seuraakin Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) ; ”todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus. – ”Riippumattomuuden” toisen ehdon (kun ensimmäinen ei enää päde) vomassaolon ilmaisuna. – Kurt Gödelin ja Alan Turingin tuloksia muu-tettavat muuttaen ennakoiden.

Miten u-kielen lauseiden yhteys todellisuuteen ( 2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18) on mahdollinen? Vain, ja vain siten, että ..

”Todellisuuden” käsittäminen

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Wittgensteinin kirjalleen antama nimi, Logisch-philosophische Abhandlung, on osuva. Logiikka pakot-taa vastaamaan ”todellisuuden” luonnetta, olemusta koskeviin kysymyksiin. Paitsi, että ”todellisuus” on korrespondenssiteorian keskeinen käsite, totuusteorian logiikka edellyttää todellisuuden konkreettisen olemassaolon. Kääntäen ”riippumattomuus” (1.1 , 1.12 , 1.13 , 2.021 , 2.024 , 3.203 , 3.3 , 4.061) sanoo, että ”todellisuus” on olemassa (ihmis)mielestä, kielestä riippumatta. Ellei, todellisuus on siinäkin tapaukses-sa ! pelkästään u-kielen artefakti ; kielen ja todellisuuden suhteen totuusteoreettisesti itsensä tuhoava konstruktio (5.552 , 5.5521). – Korrespondenssiteoria on ontologisen realismin teoria. – (Siinä mielessä Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312) on triviaali, että tietenkään ”tosiseikkoja” (2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.12 , 4.06), jotka edustavat u-kielessä ! u-kielestä riippumatonta todellisuutta, ei voi ilmaista (koska jos voitaisiin silloin todellisuus voitaisiin esittää kokonaisuudessaan u-kie(len yhteyde)ssä, eikä ”.. mi-tään maailmaa olisikaan olemassa ..” (5.5521) muuten kuin u-kielen ! ristiriitaisena artefaktina.)).

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , tähti* alaviitteen merkki.)

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Analogia ajatukselle, että maailma olisi ”.. olioiden kokonaisuus” (1.1) voisi olla se, että maailmankaikkeu-den atomit / alkeishiukkaset olisivat ”kappaleita” vailla yhdistymismahdollisuutta ; ja tekisivät itsensa, ja maailmankaikkeuden, mahdottomiksi. Siksi, Tractatuksen konteksissa, u-kielessä ”.. emme voi kuvitella mitään oliota, jolta puuttuisi yhdistymismahdollisuus muihin olioihin. Jos voin kuvitella olion yksityisen asiaintilan yhteydessä, en voi kuvitella sitä ilman tämän yhteyden mahdollisuutta” (1.1 , 2.0121 , 2.0124* , 2.021 , 3.203 , 3.14 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , pykälän 2.0124 *-merkki minun, viittaamassa u-kieleen.)

”Maailman määrittävät tosiseikat ja se, että ne ovat ainoat tosiseikat”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063, alkutekstissä ”.. alle Tatsachen ..”.)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Pykälän 1.13 eteen voi hyvinkin laittaa sanan ”korrespondenssiteorian”. Jälkikäteen. Kun on käynyt ilmi, mihin totuusteoriaan perustuen Wittgenstein puhuu ”tosiseikoista”, ”tosiasioista”, so. jostakin ”todesta tai epätodesta”. Wittgenstein käyttääkin, ja ! kehässä kiertämättä, korrespondenssiteoriaa ”todellisuu-den” käsittämiseen. Korrespondenssiteorian logiikka, sen perustana oleva ”riippumattomuus”, paitsi edellyttää ”todellisuuden” käsittämisen niin myös sallii totuusteorian itsensä käyttämisen ”todellisuu-den” käsittämiseen.

”Mikä on niin kuin se on – tosiseikka – on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Jos se, että ”.. (positiivinen) .. tosiseikka on yksityisten asiaintilojen vallitsemista” (2 + 2.06) perustuu kor-respondenssiteoriaan, niin miten? – Siten, että se minkä lause esittää – ”.. lause esittää sen ja sen .. yksi-tyisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) – ”.. pitää .. yhtä todellisuuden kanssa” (2.222). Lauseen totuus merkit-see siis lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan .. vallitsemista” (2.06 + 4.031 + 4.0311), to-dellisuudessa. – Lauseen epätotuus, se että minkä lause esittää – ”.. lause esittää sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) – ”.. ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222), merkitsee lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan .. vallitsematta olemista” (2.06 + 4.031 + 4.0311), todellisuudessa.

Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikak-si.)”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031 , alleviivaus minun.)

Vasta kun on osoitettu se, miten – ja ! että on mahdollista, että – ”.. lauseet .. ovat todellisuuden kuvia ..” (4.06) ne voivat esittää ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06 , 4.0641 , 4.1 , alleviivaus minun.). Ensin, ennen kuin on osoitettu korrespondenssiteorian toimivuus (2.1), so. so-vellettu totuusteoriaa toiseen kertaan u-kieleen, jokainen u-kielen vielä ”esivaiheen”(4.0641) näennäi-nen (väite)lause vasta ”.. esittää sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 , 4.0311), väittämättä vielä to-distettavissa olevalla tavalla ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan .. vallitsemista ja vallitsematta olemis-ta” (2.06 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.03 , 4.031 , 4.0311 , 4.06 , 4.064 , 4.0641 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01). – Tämän, edellä sanotun, korrespondenssiteorian logiikkaan liittyvän, ”maailman substanssi”-opin (2.021 , 3.203 , 3.3) kaksikerroksisuuden Wittgenstein jättää lukijan pääteltäväksi. Wittgenstein aloittaa suoraan ”subs-tanssi”-oppinsa toisesta kerroksesta, vaiheesta. Tämä käy ilmi siitä, että hän puhuu jo pykälissä 2.01231 ja 2.014 ”olioiden sisäisistä ominaisuuksista”, vaikka ”olioiden” on oltava ensin jo olemassa, voidakseen mitään ! ”s i s ä l t ä ä” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.11 , 2.15 , 2.203 , 3.14 , 4.064 , 4.2211).

”Positiivinen tosiseikka”? Esimerkiksi tosi (väite)lause ”Suomi on tasavalta” esittää ”positiivisen tosisei-kan” ; on totta, että Suomi on tasavalta. ”Positiivinen tosiseikka”, että Suomi on tasavalta on (itse asias-sa) kaikkien niiden ”yksityisten asiaintilojen vallitsemista” (2.06), jotka tekevät Suomesta hallintomuo-doltaan ”tasavallan”. – Entä ”negatiivinen tosiseikka”? Esimerkiksi epätosi (väite)lause, että ”Suomi on kuningaskunta” esittää ”negatiivisen tosiseikan” ; ei ole totta, että Suomi on kuningaskunta. ”Negatiivi-nen tosiseikka”, on totta että Suomi ei ole kuningaskunta, on (itse asiassa) kaikkien niiden ”yksityisten asiaintilojen vallitsematta olemista” (2.06), jotka tekisivät ”vallitessaan” Suomesta kuningaskunnan.

”Positiivinen tosiseikka” on mikä tahansa tosi positiivinen lause, kuten ”Suomi on tasavalta”, siis lause ilman kieltosanaa ”ei” (eri muodoissaan). Vastaavasti ”negatiivinen tosiseikka” on mikä tahansa tosi ne-gatiivinen lause, kuten ”Suomi ei ole kuningaskunta”, siis lause kieltosanalla ”ei” (eri muodoisssaan).

Minkä tahansa lauseen negatiivisen muodon ”ei-L” (tai kuten Wittgenstein merkitsee ”ei-p”) totuus on yhtä kuin lauseen positiivisen muodon ”L” (tai kuten Wittgenstein merkitsee ”p”) epätotuus. Esimerkiksi lauseen ”Suomi ei ole kuningaskunta” totuus sanoo saman tosiasian kuin lauseen ”Suomi on kuningas-kunta” epätotuus. Se, että ”.. merkit ”p” ja ”ei-p” voivat sanoa saman asian .. osoittaa, ettei merkkiä ”ei” vastaa todellisuudessa mikään. Kiellon esiintyminen lauseessa ei vielä ole mikään sen merkityssisällön tuntomerkki (ei ei-p = p). Lauseilla ”p” ja ”ei-p” on vastakkainen merkityssisältö, mutta niitä vastaa yksi ja sama todellisuus” (4.0621 , 4.064 , ! 4.0641 / ks. (artikkeli) Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus.)

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

”Todellisuus”, korrespondenssiteorian perusteella käsitettynä, muodostuu kaikista tosista positiivisista ja tosista negatiivisista lauseista. Niiden, todet positiiviset ja todet negatiiviset lauseet, toisiaan edellyttävä (3.4 , 3.411 , 4.06 , 4.0641 , 5.5151) ”kokonaisuus on maailma” (2.063) – kunakin ajan ja avaruuden hetke-nä.

Wittgenstein aloittaa teoksensa johdonmukaisesti. Korrespondenssiteoriaan perustuva kielen ja todelli-suuden totuus- ja todistusteoreettinen analyysi edellyttää ymmärrystä, käsitystä ”todellisuudesta”. Kui-tenkin, herää kysymys –

Miksi ja miten korrespondenssiteorian logiikka, ”riippumattomuus”, sallii totuusteorian itsensä käyttämi-sen ”todellisuuden” käsittämiseen? – Kehässä kiertämättä, ilman että edellyttää totuusteorian pätevyyt-tä (jonka mahdollisuutta vasta tutkaillaan).

”Todellisuuden” käsittäminen, kuten sitten edelleen korrespondenssiteorian pätevyyden osoittaminen, tapahtuu ”.. kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.114)). Korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden edel-lyttämässä, todellisuudesta riippumatta olemassa olevassa u-kielessä, vielä vailla u-kielen yhteyttä to-dellisuuteen. Siten (vielä) yhdenkään, Wittgensteinin tavoitteen (Esipuhe, (4.112 , 4.114)) kannalta välttä-mättömän, u-kielen*

”Jos tunnemme kaikki oliot, tunnemme samalla kaikki mahdolliset yksityiset asiaintilatkin”. (2.0124 , al-leviivaus ja painotus minun.)

”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” esittävän lauseen (2.0121 , 2.0124* , 2.021 , 3.203 , 3.14 , 3.3 , 4.031 , 4.0311) totuutta tai epätotuutta ei voi todistaa. Korrespondenssiteorian kehässä kiertämättömyys ja ris-tiriidattomuus edellyttää lauseen, Tractatuksen kohdalla sen, mitä lause esittää olevan todellisuudesta riippumaton. Sen, mitä lause esittää yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen toteen näyttäminen on vielä alussa mahdotonta. Se, että u-kielessä ”.. tunnemme .. kaikki mahdolliset yksityiset asiaintilat-kin” (2.0124) ei sano, väitä vielä ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06).

Samassa yhteydessä ilmaisemattomia, u-kieltä ja todellisuutta, ei voi (vielä välittömästi) verrata, vas-taavuuden tai vastaavuuden puutteen osoittamiseksi ; väittääkseen todistettavasti ”.. sen ja sen .. yksi-tyisen asiaintilan” (4.03 , 4.031 , 4.0311 , 4.06) yhtäpitävyyden tai yhtäpitävyyden puutteen todellisuu-den kanssa (2.222 , 2.223).

Se, että korrespondenssiteorian logiikasta seuraa, että yhtäkään u-kielessä muodostettavissa olevaa (väite)lausetta ei voi osoittaa ja sanoa, väittää lauseen olevan todistettavasti tosi tai epätosi, tekee to-tuusteorian itsensä käyttämisen ”todellisuuden” (välttämättömään) käsittämiseen mahdolliseksi. Ke-hässä kiertämättä, edellyttämättä vielä korrespondenssiteorian pätevyyttä. Sehän, totuusteorian pä-tevyys, on vasta analyysin viimeisessä vaiheessa ! todistettava. Osoittamalla tosien (positiivisten ja negatiivisten) lauseiden olemassaolo, se ”.. että .. maailma .. on” (6.44) ; ilmaisematta kuitenkaan sa-malla vielä yhtäkään totta lausetta. Muuten, ei ”yhtä totta lausetta” ilman ”toista” jne. (3.42), ! pelkkä u-kielessä – ! itseensä viittaavasti – tehtävä u-kielen ja todellisuuden totuus- ja todistusteoreettisen suhteen mallinnus, simulointi toteuttaisi ”.. kaikki tosiseikat” (1.11), so. toistensa kanssa ristiriidassakin olevat ”positiiviset tosiseikat” (2.06).

Korrespondenssiteorian pätevyyden todistaminen u-kielessä ”.. sisältä päin ..” (Esipuhe, 4.114), simuloi-malla u-kielen ja todellisuuden (välistä) totuus- ja todistusteoreettista suhdetta, ei voi, ! ei saa, vielä merkitä tosien (positiivisten) lauseiden ilmaisua ! jo pelkästään sillä perusteella, että (korrespondens-siteoriaan liittyvä) ontologisen realismin teesi kumoutuu ; sorrutaan solipsismiin, ja ”todellisuus” on u-kielen artefakti. – Silti, tosien (positiivisten ja negatiivisten) lauseiden olemassaolo on todistettava (2.06 , 2.063 , 6.44).

Voi sanoa, että ”todellisuuden” käsittäminen tosien positiivisten ja tosien negatiivisten lauseiden koko-naisuudeksi seuraa suoraan korrespondenssiteorian määritelmästä. Mikäli tunnemme kaikki (periaat-teessa, ajast’ aikaan, ikuisuuden näkökulmasta) mahdolliset lauseet, niin soveltamalla korrespondens-siteoriaa lauseisiin saadaan ”todellisuus” käsitettyä. Ilman, että yhdenkään lauseen totuutta tai epäto-tuutta on samalla todistettu. Siksi sanoa, että ”todellisuus” muodostuu kaikista tosista positiivista ja to-sista negatiivisista lauseista on oikeastaan tautologia, so. ei sano vielä mitään korrespondenssiteorian perusteella varsinaisesti ”totta tai epätotta” lausetta. – Lopputulos, ”.. että .. maailma .. on” (1.13 , 6.44), ei voi, saa kuitenkaan enää olla taulogia tai palataan alkuun / ! kierretään kehässä.

Korrespondenssiteorian analyysi pelkästään omin keinoin, totuusteorian itsensä perusteella, on mer-kittävä etu. Occamin partaveitsi. ”Todellisuuden” määritys ”toisin keinoin” herättäisi kysymyksen kor-respondenssiteorian suhteesta ko. ”toisiin menetelmiin”.