Korrespondenssiteorian logiikka / ”Riippumattomuus”

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. (1.1 , 1.12* , 1.13 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.024* , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.061 , 4.064 , 4.2211, alleviivaus minun.)

Mielestäni Tractatuksen ensimmäisessä painoksessa vuodelta 1971 on osuvampi käännös ”bestehen” verbistä, so ”.. on olemassa riippumatta ..” (2.024). Universaali-kieli on tietenkin olemassa riippumatta universaali-kielessä vasta ”luotavista tosiseikkojen kuvista” (2.06 , 2.1 , 4.06) soveltamalla korrespon-denssiteoriaa universaali-kieleen. Korrespondenssiteoria, kuten mikä tahansa totuusteoria, edellyttää tietenkin (triviaalisti jotakin) kieltä, aakkosine, sanoineen (nimineen) sekä kielioppeineen. Mikäli tavoite on kuten Wittgensteinilla (Esipuhe, (4.112 , 4.114)), kielen on oletettava olevan universaali-kieli (2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311). – Se, mitä pykälä 3.3 sanoo on (itsestään selvästi) totta minkä tahan-sa kielen suhteen; esimerkiksi juuri meneillään oleva lause on mahdollinen (vain) siten, että ”.. Vain lau-yhteydessä nimillä on merkitys”. (3.14 , 3.141 , 3.142 , 3.3).

Sitä, että universaali-kieli on Wittgensteinin ”maailman substanssi”-opin ensimmäinen tekijä, toisen ja oleellisemman ollessa ”totuuden” korrespondenssiteoria, tarvitsee tuskin Tractatuksen (vähänkin) tar-kemmin lukeneelle enempää todistella kuin olen jo osoittanut (ks. edellinen artikkeli). Itse asiassa pel-kästään pykälien 1.12 , 2.024 , 4.061 vertaaminen toisiinsa riittää –

Substanssi .. riippumatta siitä .. mikä on niin tai näin ..” (1.12 + 2.024, 4.061, osia pykälistä yhdistetty.) → ”Substanssi .. riippumatta .. tosiseikoista ..” (1.12 , 2.024 + 4.061, osia pykälistä yhdistetty.) ”.. tosisei-koista r i i p p u m a t o n ..” (4.061) = yhtäkuin”lauseiden m e r k i t y s s i s ä l t ö” (4.061 , 4.064).

On siis olemassa kaksi universaali-kieltä. Ensimmäinen, jo-olemassa oleva, johon korrespondenssiteo-riaa sovelletaan, ja toinen (soveltamisen tuloksena) totuus- ja todistusteoreettisesti pätevä universaali-kieli; kuvateorian kieli. Wittgensteinin ”maailman substanssi”-oppia tuleekin lukea näiden kahden uni-versaali-kielen ilmaisuna. Olennaista on se, että yhdenkään ensimmäisessä universaali-kielessä muo-dostettavissa olevan (väite)lauseen ei voi sanoa, väittää olevan ylipäätään tosi tai epätosi. Mitään to-tuusteoriaa ei ole vielä sovellettu universaali-kieleen; lähtökohtana oleva universaali-kieli on ”totuus-arvo-vapaa”. – Kun korrespondenssiteoriaa sitten sovelletaan universaali-kieleen, totuusteorian logii-kan asettama lähtökohta on universaali-kielen ja todellisuuden välinen riippumattomuus lauseit-ten tai sen, mitä lauseet esittävät vertaaminen todellisuuteen ei ole (välittömästi) mahdollista, eli ! yh-täkään todistettavasti totta tai epätotta lausetta ei vielä ole.

”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme helposti luulla, että tosi ja epätosi ovat yhdenvertaisia merkin ja merkityn asian suhteita. Silloin voisimme esi-merkiksi sanoa, että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei-p” merkitsee epätodella tavalla jne”. (1.1 , 1.12* , 1.13 , 2.021 , 2.024* , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.06 , 4.061* , 4.064, alleviivaus minun.)

Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme helposti .. sanoa, että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei-p” merkitsee epätodella tavalla jne”. (4.061, kursiivi minun.)

Se, että ”.. ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei-p” merkitsee epätodella tavalla ..” (4.061) mer-kitsee ristiriitaa. Tämä käy ilmi, kun ”tosiseikkojen” sijasta puhutaan ! (vielä) määrittelemättömästä ”to-dellisuudesta” – jonka Wittgenstein määrittelee ”tosiseikkojen kokonaisuudeksi” (1* , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063) – ja tehdään vastaoletus eli oletetaan, että ”.. lauseilla on tosiseikoista riippumaton merki-tyssisältö ..” (4.061) ei pidä paikkaansa.

Oletetaan siis sekä korrespondenssiteorian voimassaolo että universaali-kielen lauseiden esittämien ”merkityssisältöjen” (4.031) ei-riippumattomuus (vielä) määrittelemättömastä todellisuudesta.

Silloin, ei-riippumattomuuden vallitessa, (väite)lauseet esittävät paitsi ”.. sen ja sen .. yksityisen asiain-tilan” (4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) niin myös ! s a m a l l a ! sen todellisuuden, minkä kans-sa lauseitten esittämä ”.. merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311). Lau-seen totuuden tapauksessa tuloksena on kehäpäätelmä. Lauseen esittämä ”merkityssisältö” on sen to-dellisuuden ilmaisu, minkä kanssa lauseen esittämä ”.. merkityssisältö pitää .. yhtä ..” (2.222). Toisin sa-noen lauseen esittämä ”merkityssisältö” on yhtä kuin todellisuus → ”.. on verrattava .. todellisuuteen” (2.223) on mahdoton toteuttaa muuten kuin kehäpäätelmänä.

Entä lauseen epätotuuden tapauksessa?

Lauseen epätotuuden tapauksessa tuloksena on ristiriita. Kontradiktio syntyy siitä, että voidakseen olla sen todellisuuden ilmaisu, minkä kanssa lauseen esittämä ”.. merkityssisältö .. ei pidä yhtä ..” (2.222) lau-seen täytyy ilmaista samalla toinen lause, ! tosi lause. Toinen lause esittää todellisuuden kanssa yhtäpi-tävän ”.. sen ja sen asiaintilan” (4.031), minkä kanssa ensimmäisen, lähtökohtana olevan, lauseen ”.. mer-kityssisältö .. ei pidä yhtä ..” (2.222). Ellei toista, totta – todellisuudessa vallitsevaa (positiivista) tosiseik-kaa esittävää – lausetta ole, ei ole ”m i t ä ä n”, minkä kanssa ensimmäisen (epätoden) lauseen esittä-mä ”.. merkityssisältö .. e i pidä yhtä ..” (2.222). Tämä on kuitenkin ristiriita, kun lause ”L” ilmaisee toi-sen lauseen ””L”” , joka totuudellaan osoittaa lauseen ”L” epätotuuden mahdollisuuden:

”Epätosi” lause ilmaisee ”toden” lauseen, voidakseen olla epätosi. Tosiseikka sen tosiseikan ilmaisu, mikä ei ole tosiseikka.

Se, että kontingentin lauseen epätotuus edellyttää toisen kontingentin lauseen totuuden on korrespon-denssiteoriaa koskeva looginen tosiseikka (4.064 , 4.0641), välttämätön mahdollisuus korrespondenssi-teorian kontingentille pätevyydelle. (Tähän linkki artikkeli 7 kun on valmis). Kuitenkin siten, että ! toista totta lausetta ”.. ei voi sanoa .. ilmaista ..” (2.17 , 2.18 , 4.06 . 4.12 , 4.121 , 4.1212 + 6.552, osia pykälistä yh-distetty.). Tämä ”sanomattomuus” on Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321), ja hänen ”mystiikkansa” (6.44 , 6.45 , 6.552), ydin. – Sitä, että ”.. maailma .. on .. ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä” (1.1 , 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 , 4.06 → (4.1212 , 6.4321 , 6.44 + 6.552, osia pykälistä yh-distetty.)). Todellisuuden olemassaolo, ”.. maailma .. ilmenee ..” (6.44 + 6.552), korrespondenssiteorian logiikan perusteellä välttämättä tosien kontingenttien lauseiden olemassaolon kautta; lauseiden, joita ! k u i t e n k a a n ”.. ei voi ilmaista ..” (4.1212 , 6.552).

(Vastaoletuksen, riippumattomuus ei vallitse, voi esittää myös niin, että silloin lauseen esittämä ”mer-kityssisältö” (4031) riippuisi lauseen totuuden tai epätotuuden mahdollisuudesta → ”lauseen totuuden tai epätotuuden mahdollisuus” määrittäisi sen, mitä ”itse” edellyttää. Kierrettäisiin siis kehässä, tai pää-dyttäisiin pykälän 4.061 tilanteeseen, noidankehään ja ristiriitaan; siihen, että ”.. todella tavalla .. merkit-see epätodella tavalla ..” (4.061).)

Korrespondenssiteorian logiikka perustuu ”riippumattomuuden” käsitteeseen. ”Riippumattomuus” on totuusteorian peruslause, aksioma. – Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus edellyttää riippumatto-muuden voimassaoloa. Jos riippumattomuus ei vallitse, ”totuuden” korrespondenssiteoriaan perustu-vien lauseiden kaikki mahdolliset totuusarvot, ristiriitaisetkin, voidaan johtaa toisistaan.

Mitä ”riippumattomuus” merkitsee, sekä yleisesti ottaen että erityisesti korrespondenssiteorian yhtey-dessä?

Samassa yhteydessä-ilmaisemattomuutta tai ei-johdettavuutta: Jos (jokin) ”x” on riippumaton (jostakin) ”y”:stä, niin joko ”x” ja ”y” ei voi ilmaista samassa yhteydessä tai, jos ”x” ja ”y” esiintyvät yhdessä, ”x”:ää ei voi johtaa, päätellä ”y”:stä – yhteydestään ”y”:hyn.

Jos (jokin)”x” on riippumaton (jostakin) ”y”:stä, niin ”x” on olemassa itsenäisesti, so. ”x”:n olemassaolo ei edellytä ”y”:n olemassaoloa. Siksi, jos ”x” esiintyy samassa yhteydessä ”y”:n kanssa, niin on osoitettava, ettei ”x”:ää – ainakaan kaikkia ”x”:n tapauksia – voi johtaa, päätellä ”y”:stä.

Samassa yhteydessä-ilmaisemattomuus ja ei-johdettavuus ovat erityisesti korrespondenssiteorian yh-teydessä esiintyvät ”riippumattomuuden” kaksi sääntöä.

Korrespondenssiteorian yhteydessä ”riippumattomuus” merkitsee universaali-kielessä muodostetta-vissa olevien lauseiden tai sen, mitä lauseet esittävät, riippumattomuutta todellisuudesta. Tractatuk-sessa kyse on jälkimmäisestä. Sitä, minkä lauseet jo esittävät (4.031 , 4.0311 , 4.064 , 4.2211) ei voi esit-tää välittömästi samassa yhteydessä todellisuuden kanssa.

Se, että riippumattomuus todellisuudesta, määritellystä todellisuudesta / ”positiiviset ja negatiiviset to-siseikat” (1.1 , 1.11 , 1.12 , 2.06 , 2.063), ei koske lausetta, vaan ”lauseen merkityssisältöä” (4.061) mahdol-listaa sen, että lauseeseen ”todellisuuden kuvana” (2.06 , 2.1 , 3 , 4 , 4.01 , 4.06) voi sisältyä se mikä te-kee lauseen todistettavissa olevan totuuden tai epätotuuden mahdollisuuden, sisältyä se, mikä ! e s i t- t ä ä ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) n i i n , e t t ä – ”lau-seen esittämän merkityssisällön” (4.031 , 4.0311) yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa voidaan näyttää toteen, (tähän linkki artikkeli nro. 7 kun on valmis).

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.22 , 2.221 , 3.13 , ! 4.2, pykälä 4.2 on olennainen (kunhan tarkistaa käännöksen.))

”Kuvan kuvaamismuoto .. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.17 + 2.18, osia pykälistä yhdistetty.)

on välttämätön edellytys sille, että lauseen totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen. Siksi on kuten pykälä 2.22 sanoo. Siitä, että totuus- ja todistusteoreettisesti pätevään ”.. Lauseeseen .. pro-jektiivisessa suhteessaan maailmaan .. sisältyy sen merkityssisällön muoto .. so. todellisuuden muoto .. mutta ei itse sisältöä” (2.18 + 3.12 + 3.13 , 4.2, osia pykälistä yhdistetty. Kursiivi minun.) tuonnempana.

Kuvateoria perustuu korrespondenssiteoriaan, sen logiikkaan. Kuvateorian lähtökohdan muodostaa se, mitä totuusteorian peruslause, universaali-kielen riippumattomuus todellisuudesta, sanoo. Sen, mitä universaali-kielen (väite)lauseet esittävät, ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311, osia py-kälistä yhdistetty.), riippumattomuus todellisuudesta – samassa yhteydessä ilmaisemattomuus todel-lisuuden kanssa – on korrespondenssiteorian kehässä kiertämättömyyden ja ristiriidattomuuden vält-tämätön ehto. Mikäli riippumattomuus, so. (viime kädessä) ! ”todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus ei vallitse, korrespondenssiteoria on ylipyyhittävä.

”Todellisuuden” käsite on luonnollisesti keskeinen ”totuuden” korrespondenssiteorialle. ”Todellisuus” on jo siksikin käsitettävä:

Mitä ”todellisuudella” tarkoitetaan?

Vielä perustavampi syy ”todellisuuden” määrittämiselle on kuitenkin ”riippumattomuudessa”. Kysymys universaali-kielen, siinä muodostettavissa olevien lauseiden, yhteydestä todellisuuteen edellyttää ”to-dellisuuden” käsittämistä –

”Yhteys ! ”mihin””? – ”Minkä ! ”kuvat””?

”Totuuden” korrespondenssiteoria

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21 , 2.221 . 2.222 , 2.223 , 2.224 , 4.01 , 4.031)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 4.01 , 4.031)

”Kuva on tosi tai epätosi sikäli kuin sen esittämä merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 4.01 , 4.031)

”Saadaksemme selville, onko kuva tosi tai epätosi, meidän on verrattava sitä todellisuuteen”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 4.01 , 4.031)

”Kuvasta itsestään ei selviä, onko se tosi vai epätosi”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 4.01 , 4.031)

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 4.01 , 4.031)

”Lauseessa asiaintila sommitellaan ikään kuin kokeeksi. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö”, voimme yksinkertaisesti sanoa : ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan””. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 2.224 , 4.01 , 4.031)

Siis – miksi ei jokin toinen totuusteoria?

Korrespondenssiteoria ei ole vain yhtäpitävä Russellin paradoksin (johtopäätöksen) kanssa, so. että to-distettavasti tosia tai epätosia lauseita ei vielä ole, vaan korrespondenssiteorian logiikan perusteella pä-tevien – todistettavasti tosien tai epätosien – lauseiden mahdollisuus on todistettava. Osoittamalla kor-respondenssiteorian logiikan ristiriidattomuus! Korrespondenssiteoria kohtaa vastaavan haasteen kuin Russellin paradoksiin johtaneen. Toisin sanoen korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden todistus ku-moaa samalla (epäsuoraan) Russellin paradoksin (3.332 , 3.333 , 4.0641).

Kuvateorian lähtökohta on korrespondenssiteoria perusmuodossaan, kun sitä sovelletaan universaali-kieleen. Tractatuksen tavoitteen (Esipuhe, (4.112 , 4.114)) kannalta koko kirjan lähtökohta. Loogis-filoso-finen tutkielma onkin oikeastaan korrespondenssiteorian analyysi, (ontologisen) realismin – maailma, todellisuus on olemassa ”ajattelevasta, mieltävästä subjektista” (5.631 , 5.64 , 6.373) riippumatta – to-tuusteorian analyysi. Nimensä mukaan Loogisfilosofinen tutkielma (alleviivaus minun.), kun todelli-suuden olemusta koskeviin ontologisiin kysymyksiin ”mitä ”todellisuus” on?” on vastattava.

Korrespondenssiteorian mukaan lause on tosi, jos lause tai se, mitä lause esittää vastaa todellisuutta, pitää yhtä todellisuuden kanssa. Lause on epätosi, jos lause tai se, mitä lause esittää ei vastaa todelli-suutta, ei pidä yhtä todellisuuden kanssa.

Tieteen termipankin mukaan korrespondenssiteorian (perus)ongelma on lauseen tai sen, mitä lause esittää vertaamisessa todellisuuteen. Miten lauseen totuus tai epätotuus voidaan osoittaa, näyttää to-teen: ”..Miten voidaan puhua siitä miten asiat todellisuudessa ovat jos uskomusta ei voida verrata to-dellisuuteen? ..” (https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:korrespondenssiteoria). Korrespondenssi-teorian ensimmäinen ongelma koskee lauseen tai sen, mitä lause esittää suhdetta, ristiriidatonta suh-detta todellisuuteen. Mikäli universaali-kielellä ei voi osoittaa olevan yhteyttä todellisuuteen, ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.17 , 2.18), universaali-kielen lauseiden totuutta tai epätotuutta ei voi näyttää toteen, kun – yhteyden todellisuuteen puuttuessa – lausetta tai sitä, mitä lause esittää ei voi verrata todellisuuteen (2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.0311).

Korrespondenssiteorian peruskysymys, sen logiikan keskeinen kysymys, ja ongelma, liittyy kielen ja to-dellisuuden ristiriidattoman suhteen mahdollisuuteen. Yhteyden mahdollisuuteen universaali-kielen ja todellisuuden välillä. Tämä kysymys seuraa suoraan korrespondenssiteorian logiikan peruskäsitteestä –

”riippumattomuuden” käsitteestä (2.024 , 4.061).

Olkootkin, että ko. käsitteen numerollinen painoarvo on se, mikä se on ”riippumattomuuden” käsite on kuvateorialle keskeinen, kuvateorian taustalla vaikuttava, käsite.

Siten, jos ja ! kun kuvateoria perustuu ”totuuden” korrespondenssiteoriaan, niin on aloitettava totuus-teorian perusteista. Sen logiikasta.

”Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. (2.1)

Alaotsikkona Wittgensteinin ”maailman substanssi”-oppi (2.021).

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Tai yhtä hyvin: ”Luomme itsellemme .. todellisuuden kuvia ..” (1.1 , 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 + 4.06, osia py-kälistä 2.1 ja 4.06 yhdistetty.).

”Wir machen uns Bilder der Tatsachen”. (1.1 , 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3 , 3.12 + 3.14 , 4 , 4.06)

”Wir machen uns Bilder .. der Wirklichkeit ..” ((1.1 , 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 + 4.06, osia pykälistä yhdistet-ty).

Pykälän 2.1* lähtökohta on kysymys, miten lauseen totuus tai epätotuus on ! y l i päänsä todistettavasti, ja ristiriidattomasti mahdollinen. Se* vastaa kysymykseen ”totuuden” korrespondenssiteorian logiikan perusteella. Sen perusteella, mitä korrespondenssiteoria edellyttää kielen ja todellisuuden (väliseltä) suhteelta, kun kyseistä totuusteoriaa on sovellettu universaali-kieleen ja siinä muodostettavissa oleviin (väite)lauseisiin.

Lauseiden täytyy olla ”.. tosiseikkojen .. todellisuuden kuvia ..” (2.06 , 2.1 + 4.06, osia pykälistä yhdistet-ty.) voidakseen olla todistettavasti tosia tai epätosia. Korrespondenssiteoria(n logiikka) edellyttää, että oikein muodostetuilla lauseilla ”.. on .. jotakin yhteistä .. jotakin samaa .. todellisuuden kanssa ..” (2.022 , 2.16 + 2.161 + 2.17 + 2.18, osia pykälistä yhdistetty.). Wittgensteinin kuvateoria on tämän kielen ja todel-lisuuden (välisen) yhteyden välttämättömyyden ilmaisua, minkä tahansa oikein muodostetun (väite)-lauseen – ”.. Asiat ovat niin ja niin” (4.5) – totuuden tai epätotuuden todistettavuudelle.

”.. Vaittääkseeen jotakin lauseen täytyy olla kuva”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 4.022 , 4.03 , 4.031)

Ellei lause ole ”todellisuuden kuva” (4.01), sen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) yhtäpitävyyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta todellisuuden kanssa (2.222) ei voi näyttää toteen, todistaa; todellisuuteen vertaaminen (2.223) ei ole mahdollista kielen ja todellisuuden (välisen) yhteyden puuttuessa. Tämä, että kielellä ja todellisuudella ei ole välittömästi yhteyttä on korrespondenssiteorian logiikan lähtökohta, premissi (1.1 , 1.11 , 1.12 ← (2.024 , 4.061)).

Se, että

Kuvatkin ovat tosiseikkoja”. (1.1 , 1.13 , 2.06 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (1.1 , 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 , 3.14, alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (3.14))

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki on tosiseikka”. (2.141 , 3.12 , 3.14)

e t t ä

”.. Lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka” (1.1 , 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14, 4.06, osia pykälistä yhdistetty.).

onkin looginen seuraus siitä, että vasta ”todellisuuden kuvana” lauseen totuus tai epätotuus on todis-tettavasti mahdollinen. Vasta, vain ”todellisuuden kuvana” lause on ”tosiseikka” (1.13), joka voi esittää ”.. sen ja sen asiaintilan” (3.142 , 4.031 , 4.0311) niin, että ”merkityssisällön” vertaaminen todellisuuteen on mahdollista (2.222 , 2.223). – Siksi pykälän 1.13 etuliitteeksi tulee laittaa korrespondenssiteorian

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman” (1.11 , 1.13 → (2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.12) → 4.06)

”Logiikan avaruus”? – Kaikkien niiden lauseiden muodostama ”avaruus”, joiden totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen ”totuuden” korrespondenssiteoriaan perustuen, kun totuusteoriaa sovelle-tetaan universaali-kieleen.

Ellei ota huomioon korrespondenssiteoriaa (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031) ja sen logiikkaa (1.1 , 1.11 , 1.12 ← (2.024 , 4.061)) kuvateorian analyysi ei onnistu ja koko Tractatuksenkin ymmärtäminen jää vai-heeseen. Wittgensteinin kuvateoria kun on jo korrespondensiteorian soveltamisen ilmaisua kielessä. Se, että kielen, johon ko. totuusteoriaa sovelletaan, täytyy olla universaali-kieli johtuu siitä, että Witt-genstein ”.. pyrkii vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114)) koko-naisuudessaan (2.06 , 3 , 4 , 4.001 , 4.06 , 5.47 , 5.55 , 5.551 , 5.5571).

Siten ne kaksi tekijää, joilla –

”Luomme itsellemme tosiseikkojen .. todellisuuden kuvia .. kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe + 2.1 + 4.06 + 4.114, osia esipuheesta ja pykälistä yhdistetty.)

so. lauseita, joiden totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen (2.06 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01), ovat universaali-kieli ja ”totuuden” korrespondenssiteoria. Wittgensteinin ”maailman substanssi”-oppi muodostuu universaali-kielestä ja korrespondenssiteoriasta. Olennaisesti siten, että korrespondenssi-teoria määrittää totuus- ja (nimenomaan) todistusteoreettisesti pätevää universaali-kieltä. Universaali-kielen osalta ”maailman substanssi”-oppi käy ilmi suoraan, kunhan lukee tietyt pykälät yhdessä –

”Jos tunnemme kaikki oliot, tunnemme samalla kaikki mahdolliset yksityiset asiaintilatkin”. (2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.064 , 4.2211)

Pohtimalla pykälää 2.0124 yhdessä (pelkästään) alla olevien pykälien kanssa –

Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta” ((2.0124) → 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311)

”Nimi merkitsee oliota. Olio on nimen merkitys. (”A” on sama merkki kuin ”A”.)”. ((2.0124) → 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311)

”Vain lauseilla on merkityssisältö. Vain lauseyhteydessä nimillä on merkitys”. ((2.0124) → 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311)

”.. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö”, voimme yksinkertaisesti sanoa: ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan””. ((2.0124) → 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311)

”Toinen nimi edustaa toista oliota, toinen toista, ja liittämällä ne yhteen niistä muodostuu kokonaisuus, joka esittää – kuten kuvaelma – yksityisen asiaintilan”. ((2.0124) → 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311)

voimme päätellä, että mikäli ”.. tunnemme kaikki oliot, tunnemme samalla kaikki mahdolliset .. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.0124 + 4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) esittävät lauseetkin; tai kääntäen / pykälä 3.3, että mahdollisten lauseiden kokonaisuuden tunteminen merkitsee kaikkien ”oli-oiden” (3.203) tuntemista. Siten (periaatteessa) ! universaali-kielen näkökulmasta ”.. kaikki mahdolliset .. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.0124 + 4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) esittävät lauseet ”.. muodostavat maailman substanssin ..” (2.021). Se, mitä pykälän 2.021 toinen lause sanoo, koskee vasta totuus- ja todistusteoreettista tilannetta kun korrespondenssiteoriaa on sovellettu universaali-kieleen. Wittgensteinin ”maailman substanssi”-opin ydin onkin korrespondenssiteoreettinen, totuus- ja todis-tusteoreettinen ((2.141 , 3.12 + 3.12 , 4.06) ← 3.142 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , ! 4.2 , 4.23 , 5.01). – Tästä kuvateorian, minulle koko Tractatuksen, keskeisestä asiasta tuonnempana. (Laitan tähän linkin ko. ar-tikkeliin, kunhan se valmis.)

Wittgensteinin kuvateorian (4.01 , 4.06) – hänen ”maailman substanssi”-oppinsa (2.021) – lähtökohdan muodostavat universaali-kielen kaikki mahdolliset nimet, sanat ja niistä kieliopillisesti oikein muodoste-tut (väite)lauseet. Juuri tässä ”vain universaali-kielen” merkityksessä, kun vielä ! ei ole (tehty) yhtäkään loogisesti oikein muodostettua, risririidattomasti ja todistettavasti, totta tai epätotta lausetta (1* , 1.1 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 4.01 , 4.06), on niin, että –

”.. Logiikka käsittelee jokaista mahdollisuutta ja kaikki mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja ..”. (2.0121)

Toisin sanoen jokainen universaali-kielen kieliopillisesti oikein muodostettu lause on (periaatteessa) to-tuus- ja todistusteoreettisesti pätevän ”tosiseikan” (2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.142 , 4.06) mahdollisuus. On tri-viaalia, itsestään selvää universaali-kielen merkityksessä, että –

Ellei maailmalla olisi substanssia, toisen lauseen mielekkyys riippuisi jonkin toisen lauseen totuudesta”. (1.13 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311, alleviivaus jatkuu pykälässä 2.0212)

Jos ”.. lauseen mielekkyys riippuisi jonkin toisen lauseen totuudesta” (2.0211), päädyttäisiin kehäpäätel-mään syystä, että heräisi kysymys ! ”.. toisen lauseen totuudesta”. Mihin ”.. toisen lauseen totuus”, ! yli-päätään mielekkyys, totuuden mahdollisuus perustuisi. Kolmannen lauseen totuuteenko .. jne. .. (päät-tymättömässä kehässä).

”Silloin olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta”. (1.13 , 2.021 , 20211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311)

Ellei maailmalla olisi substanssia .. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.0211 + 2.0212, osia pykälistä yhdistetty.) yksinkertaisesti siksi, että silloin ei olisi ”mitään” (4.031 , 4.0311), minkä yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta todellisuuden kanssa kysytään.

Wittgensteinin tikkaiden ensimmäinen askelma, puola on universaali-kieli. Sen logos on, ettei ! yhtä-kään siinä muodostettavissa olevaa lausetta voi vielä osoittaa ja sanoa, väittää lauseen totuuden tai epätotuuden olevan todistettavasti mahdollinen. Ennen kuin jotakin totuusteoriaa on sovellettu uni-versaali-kieleen, sen on oletettava olevan totuusarvoista vapaa, ”puhdas kieli”. Totuusarvoista vapaa universaali-kieli on Wittgensteinin ”maailman substanssi”-opin ensimmäinen kerros, alusta ja raaka-aine, substanssi; toisen vaiheen muodostavan korrespondenssiteorian soveltamiselle ”.. kielessä .. si-sältä päin ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114)).

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee myös kieltoa jne.” (4.031 , 4.0311 , 4.064 , 4.2211)

”Vaikka maailma olisi äärettömän kompleksinen, niin että jokainen tosiseikka rakentuisi äärettömän monesta yksityisestä asiaintilasta ja kukin yksityinen asiaintila äärettömän monesta oliosta, silloinkin täytyisi olla olemassa olioita ja yksityisiä asiaintiloja”. (4.031 , 4.0311 , 4.064 , 4.2211)

Ellei ”olioita” / ”lauseyhteydessään merkitseviä nimiä” (2.021 , 3.203 , 3.3), siis ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdisetty.) esittäviä lauseita ole ”jo” olemassa (2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.064), n i i n ”.. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epä-totta) kuvaa maailmasta” (2.0212), koska ”sisältämisen” subjektit (2.014) puuttuisivat.

Jos universaali-kieli on itsestäänselvästi välttämätön (premissi) Wittgensteinin ”maailman substanssi”-opin (2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311) lähtökohtana – alustana, johon korrespondenssiteoriaa sovelletaan – niin miksi kuvateorian taustalla oleva totuusteoria on ”totuuden” korrespondenssiteoria?

Loogis-filosofisen tutkielman tavoite / Russellin paradoksi

Artikkeleihin muutoksia, enemmän tai vähemmän. Niitä selventäen / ! lyhentäen.

Lähtökohta Tractatus Logico-Philosophicuksen ihmeelliseen maailmaan.

Tractatuksen pykälien, kuten sen lauseita kutsun, alleviivaukset, painotukset ja mahdolliset v ä l i lyön-nit minun. Jos kursiivit minun, sanon sen. Välilyöntien osalta mainitsen, mikäli ne Wittgensteinin. Esipu-heen alleviivaukset minun. Tractatuksen pykäliä en esitä aina kokonaisuudessaan, tämä käy ilmi pykä-län esitystavasta, so. ”.. xxxxxx xxxx ..”. – Sanottakoon vielä, että silloin tällöin yhdistelen osia pykälistä, asiayhteyden (mielestäni) salliessa. ”Yhdistelyt” tietenkin ilmoitan. Ei vain +-merkillä, vaan myös sanal-lisesti. – Ja tietenkin, Tractatuksen pykäliin viittaan numeroillaan. Alleviivaten, mahdollisesti painottaen, lainattua pykälää vastaavan numeron mikäli viittaan useampiin Tractatuksen lauseisiin.

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Miksi Loogis-filosofisen tutkielman tavoite on se, mikä se on (Esipuhe ja (4.112 , 4.114)) ?

”.. Siten kirja pyrkii vetämään rajan ajattelulle tai pikemminkin  –  ei ajattelulle, vaan ajatusten ilmaisemi-selle. Vetääksemme ajattelulle rajan, meidän olisi näet voitava ajatella tämän rajan molemmat puolet (joten meidän olisi voitava ajatella, mitä ei voida ajatella). Raja voidaan sen tähden vetää vain kielessä, ja mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..”. (Esipuheesta kolmas ja neljäs kappale.)

Filosofian päämääränä on ajatusten looginen selventäminen. Filosofia ei ole mikään oppi, vaan tietyn-laista toimintaa. Filosofinen teos koostuu olennaisesti selvennyksistä. Filosofian tuloksena eivät ole ”fi-losofiset lauseet” , vaan lauseiden selventyminen. Filosofian tulee selventää ja tarkasti rajata ajatukset, jotka muuten ovat ikään kuin sameita ja hämäriä”. (4.112 , painotetun alleviivaus jatkuu (4.114))

”Sen tulee rajata ajateltavissa oleva ja samalla se, mitä ei voida ajatella. Sen tulee rajata ajattelumah-dottomuudet sisältä päin rajaamalla ajattelumahdollisuuksien piiri”. (4.114)

Lyhyt, napakka vastaus saattaa olla osuvin. Tällä kertaa se on – Russellin paradoksi.

Paitsi, että esittää esipuheessa kirjansa tavoitteen, Wittgenstein kiittää Gottlob Fregeä ja Bertnard Rus-sellia: ”.. monista ajatuksieni virikkeistä olen kiitollisuudenvelassa Fregen suurenmoisille teoksille ja ys-täväni Mr. Bertnard Russellin kirjoituksille. ..” (Esipuhe).

Gottlob Fregen pyrkimys määritellä matematiikan ja logiikan peruskäsitteet, luoda perusta, sekä pa-lauttaa matematiikka logiikkaan epäonnistui. Bertnard Russell osoitti Fregen päättelyssä virheen. Tämä, sittemmin Russellin paradoksin nimellä tunnettu, vuonna 1901. Kymmenen vuotta ennen kuin Ludwig Wittgenstein saapui Englantiin, Cambridgen yliopistoon Russellin oppilaaksi ja työtoveriksi.

Russellin paradoksia en ala selittämään, se ei ole Tractatuksen tavoitteen merkityksen ymmärtämisen kannalta olennainen. Se mihin ”.. kirja pyrkii ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114)) on jo sinänsä, itsenäisesti miele-käs. Logiikan ”graalin maljan” tavoittelua. – Kuitenkin pari linkkiä (ko. paradoksista) alla:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Russellin_paradoksi

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:russellin_paradoksi

Russellin paradoksi, sen ratkaisu, katoaminen ”.. Hiermit erledigt sich Russells Paradox”. (3.332 , 3.332), on siis yksi Tractatuksen päämotiiveista.

Wittgenstein näyttää tulkitsevan Russellin paradoksia, sen johtopäätösta, suoraviivaisesti. Hän menee suoraan oleelliseen: Yhdenkään lauseen ei voi enää sanoa olevan ristiriidattomasti ja todistettavasti tosi tai epätosi.  –  ”Totta tai epätotta”, (ehkä) ne ”kolme sanaa” Loogis-filosofisen tutkielman motossa.

M o t t o: . . . und alles, was man weiss, nicht bloss rauschen und brausen gehört hat, lässt sich in drei Worten sagen. – KÜRNBERGER.

Mikä on sitten Loogis-filosofisen tutkielman tavoite?Mihin ”.. kirja pyrkii ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114)) ?

Olkootkin, että Wittgensteinin ”.. teos on erittäin vaikeatajuinen ..” (Ote Georg Henrik von Wrightin saa-tesanoista / x), niin hämmästyttävää on Wittgensteinin esipuheessa mainitseman teoksensa tavoitteen huomiotta jättäminen. Sen yksinkertaisen kysymyksen – ”mitä ovat ”ajatukset””? – esittämättä jättämi-nen. ”Ajatuksien”, joiden ”ilmaisemiselle kirja pyrkii vetämään rajan” (Esipuhe).

(Itsellänikin meni pitkään ennen kuin ymmärsin tarttua esipuheen, ja pykälien 4.112 , 4.114, täkyyn.)

Olennainen ”ajatuksien” merkityksestä selviää vain ! neljän pykälän avulla. Ne ovat alla olevassa esittä-misjärjestyksessään – 3 , 4 , 4.06 ja 2.06.

”Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia”. (3)

”Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet”. (4)

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (4.06)

”Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikak-si.)”. (2.06)

Kun esitettyjä pykäliä tutkii seuraavalla tavalla – (2.06 ← (3 , 4) → 4.06) – yhdessä, ja yhdistellen, saa-daan: ”Ajatuksia ovat .. lauseet, jotka .. voivat olla tosia tai epätosia” (2.06 ← 3 → (4 + 4.06, pykälien osia yhdistetty.)).

Se, että loogisesti oikein muodostetut, pätevät lauseet – ”.. mielekkäät lauseet .. – .. ovat todellisuuden kuvia ..” (2.063 ← (4 + 4.06, osia pykälistä yhdistetty.)) ilmaiseekin pykälän 3 merkityksen: ”Tosiseik-kojen loogiset kuvat ..” ovat nimenomaan lauseita, joiden totuus tai epätotuus on mahdollinen. ”Ajatuk-sia” määrittää (niiden) totuuden tai epätotuuden mahdollisuus.

Toisin sanoen Loogis-filosofisen tutkielman tavoite on esitettävissä seuraavalla, (kauniisti) yksinkertai-sella, tavalla –

”.. kirja pyrkii vetämään rajan .. / mahdollisesti tosien tai epätosien lauseiden / ilmaisemiselle .. kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114, osia esipuheesta ja pykälästä 4.114 yhdistetty.).

”Ajatukset” korvaava – (2.06 ← (3 , 4) → 4.06) – ilmaisu on esitetty siis merkkien ”/ .. / ” välissä. Ilmaisu ”mahdollisesti tosien tai epätosien” tulee tosin korvata ilmaisulla ”todeksi tai epätodeksi todistettavissa olevien” (4.1 , 4.21 , 4.25 , 5.01). – Siitä miksi ”.. kielessä .. sisältä päin ..” tuonnempana.

Sen, että Wittgenstein puhuu ”ajatusten ilmaisemisesta kielessä” (Esipuhe) ymmärrän niin, että ”ajatuk-set” / mahdollisesti, viime kädessä todistettavasti, todet tai epätodet lauseet on ! ensin tehtävä kielessä ! soveltamalla jotakin totuusteoriaa – Tractatuksen tapauksessa ”totuuden” korrespondenssiteoriaa (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.01 , 4.031) – kieleen, universaali-kieleen (jossa periaatteessa kaikki mahdollinen on (oltava) sanottavissa). Se, että ensin ohje, totuusteoreettinen resepti ”ajatusten” tekemiseksi syystä, että vielä .. enää ei / Russellin paradoksi(n johtopäätös) ole yhtäkään loogisesti, totuusarvojensa (mah-dollisuuden) suhteen, oikein muodostettua lausetta.

Entä sitten, se toinen yksinkertainen kysymys: Mitä merkitsee – ”.. kirja pyrkii vetämään rajan .. ajatus-ten ilmaisemiselle .. kielessä ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114)) ?

Vastaus toiseen Tractatuksen tavoitteen asettamaan kysymykseen littyy edellä mainittuun ohjeeseen ”ajatusten” tekemisestä. Siihen, että korrespondenssiteorian soveltaminen – soveltamisen perustana olevaan (2.021 , 4.2211) – universaali-kieleen (2.0124 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) ilmaisee, n ä y t t ä ä (4.1212) kyllä miten loogisesti oikein muodostetut lauseet tehdään; o s o i t t a e n (kuitenkin) samalla sen, että loogisesti oikein muodostettuja, so. todistettavasti tosia tai epätosia, lauseita ”.. ei voi sanoa .. ilmaista ..” (2.18 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 + 6.522 , 4.128 , 6.44, osia pykälistä yhdistetty).

Näin Tractatuksen tavoite ei voi toteutua siinä (logiikan ”graalin maljan”) merkityksessä, että olisi mah-dollista ilmaista, johtaa jollakin logiikan (yleisellä) menetelmällä ”.. etukäteen .. yhdellä kertaa ..” (5.47) kaikki ne lauseet, joiden totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen. Tämä Wittgensteinin ”pe-rusajatus”, vrt. Entscheidungsproblem / https://simple.wikipedia.org/wiki/Entscheidungsproblem

”.. Perusajatukseni on .. että mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (1.13 , 2.06 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321, osia pykälistä 3.12 ja 3.14 luetaan yhdessä.)

on käsitykseni, tulkintani ydin Loogis-filosofisesta tutkielmasta, Wittgensteinin kielen ja todellisuuden totuus- ja todistusteoreettista suhdetta esittävästä kuvateoriasta

Korrespondenssiteorian logiikasta seuraava ohje* ”ajatusten” tekemiselle on sellainen, että se* estää ”ajatusten” kokonaisuuden ilmaisemisen a priori millään logiikan (yleisellä) menetelmällä. Ja juuri tämä totuusteorian logiikasta seuraava ”kielto” osoittaa korrespondenssiteorian logiikan ! pätevyyden (onto-logisen) realismin totuusteoriana, kuin myös sen, että ”.. Russellin paradoksi raukeaa” (3.332 , 3.333).

Voikin sanoa, että Wittgenstein asettaa teoksensa esipuheessa tavoitteen, jonka tietää olevan lopun perin, loppuun asti, mahdottoman toteuttaa

Tosiseikat kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun”. (1.13 , 2.06 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.1 , 4.128 , 6.4321 , 7)

Mitkä ovat askelmerkit, askel askeleelta – ”tikkaiden” (6.54) puola kerrallaan – Wittgensteinin ”perus-ajatukseen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321)?

Jos yhdenkään lauseen ei voi enää, eikä ! vielä, sanoa olevan ristiriidattomasti ja todistettavasti tosi tai epätosi – yhtäkään loogisesti oikein muodostettua, tehtyä lausetta ei vielä ole – niin aluksi ..