Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Toinen, ja tietenkin myös ”todellisuuden kuvien” (4.06) ei-johdettavuuteen (4.0312 , 4.128 , 6.4321), pää-tyvä tapa osoittaa korrespondenssiteorian pätevyys perustuu suoraan siihen, mitä se että –

”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , alleviivaus ja painotus minun.)

merkitsee. Merkitsee, kun pykälää vertaa (kirjaimellisesti) tiettyihin, sitä selittäviin avain-pykäliin. Mitä se, että korrespondenssiteorian perusteella pätevä u-kieli sisältää yhteyden todellisuuteen (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18) merkitsee u-kielen oikein muodostettujen lauseiden suhteen (4.12 , 4121 , 4.1212 , 4.128).

Koska pykälästä 2.203 / korrespondenssiteorian ristiriidattomuus on todistettava, on oma artikkelinsa, tässä vain (artikkelin) johtopäätös ; ei kovinkaan hyvältä näyttävä lähtökohta totuusteorian ristiriidatto-muuden todistukselle.

Korrespondenssiteorian logiikan (2.024 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.225 , 4.031 , 4.061) perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevät lauseet, siis ”todellisuuden kuvat” , sisältävät totuusargumenttiensa sekä totuuden että epätotuuden mahdollisuudet (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 , 3 , 3.02 , 3.13 , 4 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01).

Kun ottaa huomioon sen (ks. edellinen artikkeli), mikä tekee ”totuusargumenttien epätotuuden mahdol-lisuudet” loogisesti mahdolliseksi, niin ”todellisuuden kuvat” ovat lauseita, jotka sisältävät totuusargu-menttiensa sekä totuuden että jonkin toisen lauseen totuusargumenttien totuuden mahdollisuudet. On siis otettava huomioon myös pykälät (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0621 , 4.064 , 4.0641), etenkin viimeksi mainit-tu. – Korrespondenssiteorian logiikan perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevä lause, ”todelli-suuden kuva”, osoittaa aina ulkopuolellaan olevaan ”toiseen lauseeseen” / ”.. toisen loogisen paikan .. mielekkään lauseen .. olemassaolon” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641 , alleviivaus minun.) ! välttämättömään mahdollisuuteen. Siksi ”.. koko logiikan avaruuden täytyy jo .. olla .. käsillä” (1.13 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.42 , 4.06 , 6.375). – Olkootkin, että ”.. mikään ei voi edustaa tosiseikkojen .. koko .. avaruuden .. logiikkaa”. (3.42 + 4.0312 , 4.128 , 6.4321). – ”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on”. (6.44 , 6.45)

Toinen tapa todistaa korrespondenssiteorian ristiriidattomuus perustuu siihen, että selvältä näyttävää ristiriitaa ! itseään on mahdoton ! sanoa : Totuus- ja todistusteoreettisesti pätevän lauseeen ”merkitys-sisältöa”, sitä mikä toteuttaa lauseen (kaikki mahdolliset) totuusarvot, ”.. ei voi sanoa” (2.22 , 2.221 , 3,13 , 3.332 , 3.333 , 4.1212 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 4.46 , 5 , 5.01) mikään ; ei pätevä lause itse, tai jokin toinen (meta)lause.

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.22 , 2.221 , 3.13 , alleviivaus minun.)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.22 , 2.221 , 4.01 , 4.031 , 4.0311 , 4.1 , 4.2)

”Kuva esittää .. kuvaamismuodollaan .. merkitysssisältönsä .. totuudestaan tai epätotuudestaan riippu-matta” (2.22 + 2.221). – Miksi ”.. totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta” (2.22)? – Siksi, että juuri ”.. kuvaamismuodollaan .. kuva esittää ..” (2.22) vasta sen, ne ehdot, että lauseen totuus tai epätotuus, lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa (2.222 , 2.223) voidaan näyttää toteen. – Siten viime kädessä ”lauseen mer-kityssisältö” merkitsee lauseen totuus- ja todistusteoreettista ”merkityssisältöä” (4.2), eikä lähtökohtana ollutta, vielä todellisuudesta riippumatonta vain totuusteoreettista ”merkityssisältöä”. Jos alussa, ensin on kyse vasta (periaatteessa) kaikista mahdollisista u-kielen ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” esittä-vistä (väite)lauseista (2.0121 , 2.0124 , 4.031 + 4.0311) ! vielä vailla todistettavissa olevaa totuusarvoa, niin toiseksi kyse on ! vain niistä lauseista, niiden lauseiden ”merkityssisällöstä”, jotka voivat olla korrespon-denssiteorian perusteella, sisältämällä yhteyden todellisuuteen, todistettavasti tosia tai epätosia. Kyse on (toiseksi) siitä, m i t ä ! todistettavissa olevan lauseen ”merkityssisältö” merkitsee (3.318 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01).

”Lause ei voi väittää mitään itsestään, koska lausemerkki ei voi sisältyä itseensä. (Tämä on koko ”tyyp-piteorian” ydin.)”. (3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.2 , alleviivaus ja painotus sekä kursiivi minun ; jatkuu pykälässä (3.333).)

”Funktio ei voi olla oma argumenttinsa, koska funktiomerkki sisältää jo argumenttinsa peruskuvan, eikä voi sisältää itseään. Olettakaamme näet, että funktio F(x) voisi olla oma argumenttinsa. Silloin olisi siis olemassa lause ”F(F(fx) )”. Tässä lauseessa ulommalla funktiolla F ja sisemmällä funktiolla F täytyy olla eri merkitys, koska sisemmällä funktiolla on muoto φ(f x) ja ulommalla muoto ψ(φ(f x)). Yhteistä mo-lemmille funktioille on vain kirjain ”F”, mutta se ei yksin merkitse mitään. Tämä selviää heti, jos ”F(Fu)”:n asemasta kirjoitamme “(∃φ):F(φu).φu=Fu”. Näin Russellin paradoksi raukeaa”. (3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.2)

Tätä pykälässä 3.333 esitettyä ”oletusta” voi(nee) havainnollistaa (maallikon näkökulmasta) seuraavalla esimerkillä. Oletetaan, että määrätty ympyrä O – olkoot iso ”o” kirjain – sisältäisi itsensä. Kysymys kuu-luu: voivatko ne, ”O” ja ”itseensä / ”O”:hon sisältyvä ”O””, olla sama, samankokoinen ympyrä. Tuskin. Jos voivat, niin mitään ”itseensä sisältymistä” ei ole osoitettavissa, eli ”O” on (vain) ”O”. – Toisin sanoen joko ”O” = ”O”, so. identtinen itsensä kanssa, mikä sanoo vain tautologian tai jos ympyrä ”O” sisältyisi itseen-sä, se olisikin (esimerkiksi) ympyrä ”O”’ .. eikä siis sisälly itseensä. – Toisin sanoen joko lause ”L” = ”L”, so. (mitään sanomaton) tautologia tai mikäli ”L” sisältyisi itseensä, se olisikin (esimerkiksi) ”L”’ .. eikä siis si-sälly itseensä.

(3.332 , 3.333) : Joko , jos ”L”, niin ”L” / kehäpäätelmä, tai jos (”L ”sis ”L””), niin ei-(”L ”sis ”L””) / kontradik-tio.

”.. Russellin paradoksi raukeaa” (3.332 , 3.333) siten, juuri ! siten, että (se että) ”L” sisältäisi ”L” merkitsee, että joko ”L” = ”L” ! t a i ”L” o s o i t t a a ”L” ” , s i i s ”.. määrittää toisen loogisen paikan .. lauseen ulko-puolella ..” (3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.0641). – Lauseilla ”L” ja ”L”” on ”.. eri merkitys ..” (3.333), so. lauseet ”L” ja ”L”” ovat eri lauseita. – Siten väite *”L” sisältää ”L”* ei sano mitään, tai on mahdoton toteuttaa.

Se, mitä Wittgenstein sanoo pykälissä (3.332 , 3.333) liittyy olennaisella tavalla todistettavissa olevan lauseen ”merkitysisältöön”. Siihen, mitä ”.. Lauseeseen sisältyy ..” (3.13), ja mitä ei ; siihen mitä lause voi sanoa oikein muodostetusta itsestään, ja mitä ei.

”Lauseeseen kuuluu kaikki, mikä kuuluu projektioon, mutta ei projisoitu. Siis myös projisoidun mahdol-lisuus, mutta ei se itse. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä, mutta kylläkin sen il-maisemismahdollisuus. (”Lauseen sisältö” merkitsee mielekkään lauseen sisältöä.) Lauseeseen sisältyy sen merkityssisällön muoto, mutta ei itse sisältöä”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.141 , 2.16 , 2.161 , 2.17* , 2.18* , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 , 2.22* , 3.02 , 3.12 , 3.13* , 3.14 , 3.332 + 3.333* , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4,3 , 4.41 , 5 , 5.01 , alleviivaus ja painotus minun. Tähtimerkit, ks. heti alla.)

Se, että ”.. lauseeseen sisältyy sen merkityssisällön muoto .. funktiomerkki sisältää jo argumenttinsa pe-ruskuvan ..” (3.13 + 3.332 + 3,333) merkitsee, että lause ”todellisuuden kuvana” sisältää sen, mikä tekee lauseen totuuden tai epätotuuden todistamisen (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4,031 , 4.0311) mahdolliseksi. Siten, jos ”.. lauseen .. merkityssisällön muoto ..” (3.13) voitaisiin sanoa, vastoin (3.332 , 3.333), niin siinä olisi menetelmä, kaava / algoritmi kaikkien ”todellisuuden kuvien” muodostamiselle. – Logiikan omilla keinoilla. – Tämä, ”logiikan omin keinoin”, ei ole kuitenkaan mahdollista ; korrespondenssiteorian perus-teella oikein muodostetun lauseen muodostamisen menetelmä, algoritmi ! itse kieltää.

Totuus- ja todistusteoreettisesti (lyhyesti) ilmaistuna, lause ”todellisuuden kuvana” sisältää totuusargu-menttiensa ”totuuden” ja ”epätotuuden” mahdollisuudet.

”Lauseen käsitän – Fregen ja Russellin tavoin – siihen sisältyvien ilmaisujen funktioksi”. (3.318 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

Tärkeän pykälän 4.2, ”lauseen merkityssisällön” totuus- ja todistusteoreettinen määritelmä, esitän tie-tystä hyvästä syystä ensin alkukielella, saksaksi.

”Der Sinn des Satzes ist seine Ubereinstimmung und Nichtubereinstimmung mit den Möglichkeiten des Bestehens und Nichtbestehens der Sachverhalte” (4.2 , alkukielellä, että käy ilmi suomennoksen virhe. Alleviivaus minun.)

Heikki Nyman on kääntänyt, muuten mielestäni sujuvassa käännöksessään, sanan ”und” (lapsus) suo-meksi ”tai”, vaikka eittämättä pitää olla ”ja”, kuten esimerkiksi englanninnoksissa on ”and”. – Ensin sul-keissa virheellinen käännös, sitten, muuten Heikki Nymanin mukaan paitsi ”und” = ”ja”.

(”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (4.2))

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (4.2 , alleviivaus minun.)

Ottaen huomioon, mitä totuus- ja todistusteoreettisesti – korrespondenssiteorian perusteella – oikein muodostettu lause ”todellisuuden kuvana” sisältää, saadaan pykälien (3.13 +3.318 + 4.2) yhdistelmä –

”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden .. lauseeseen .. sisältyvien .. mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (3.13 + 3.318 + 4.2 , alleviivaus, kursiivi ja painotus minun.)

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdolli-suuksien suhteen”.(4.2 , 4.4 , 4.431)

Ja edelleen yhdistelmä (3.13 + 3.318 + 4.4) –

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu .. lauseeseen .. sisältyvien .. elementaari-lauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen”. (3.13 + 3.318 + 4.4).

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elemententaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuuehtojensa ilmaisu”. (4.2 , 4.4 , 4.431)

Ja edelleen yhdistelmä (3.13 + 3.318 + 4.431) –

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu .. lauseeseen .. sisältyvien .. elemententaarilausei-den totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on totuuehtojensa ilmaisu. ..”. (3.13 + 3.318 + 4.431)

Kun ”.. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä ..” , niin ! m i t ä – ”.. lauseeseen ei .. vielä sisälly ..” (3.13 , alleviivaus ja kursiivi minun.) ?

Korrespondenssiteorian perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevään lauseeseen (4.01 , 4.06) ei sisälly ”.. sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta .. elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ..” (3.13 , 4,2 + 4.4 + 4.431) siksi, e t t ä –

”Lause .. sisältää jo argumenttinsa peruskuvan .. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden .. eikä voi sisältää itseään ..” (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 , 3.02 , 3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.2) .. e n ä ä .. ja .. o l l a ! ”.. totuusehtojensa ilmaisu ..” (4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , alleviivaus, painotus ja kursiivi minun.) , ja esimerkiksi ”.. väit-tää itsestään, että .. on tosi ..” (4.42 , 4.46).

Kun ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden” (2.201) korvaa / pykälät (4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) , ja jättää pois samaa merkitsevän ”.. argumenttinsa peruskuvan ..” (3.333) , niin saadaan –

”Lause .. sisältää jo .. totuusargumenttiensa totuuden ja epätotuuden mahdollisuudet .. eikä voi sisältää itseään ..” (2.06 , 2.11 , 2.12 , 2.17 , 2.18 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 2.21 , 3.02 , 3.13 , 3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) .. e n ä ä .. ja .. o l l a ! ”.. totuusehtojensa ilmaisu ..” (4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , alleviivaus, painotus ja kursiivi minun.) , ja esimerkiksi ”.. väittää itsestään, että .. on tosi ..” (4.42 , 4.46).

Korrespondenssiteorian perusteella totuus- ja todistusteoreettisesti pätevien lauseiden lyhyt ”kaava” / ”ja” = ”sekä-etta” on :

Lauseet .. sisältävät s e k ä ”lauseiden totuuden” e t t ä ”epätotuuden ehdot”.

On syytä ns. ”vetää yhteen”. Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6,4321) perustuu siihen, että korrespondenssiteorian logiikka, johdonmukaisesti ontologisen realismin kanssa, kieltää mahdollisuu-den, että ”todellisuuden kuva” voisi olla ”.. totuusehtojensa ilmaisu” (4.2 , 4.4 , 4.431). Korrespondenssi-teorian perusteella pätevät lauseet* eivät ”.. voi sisältyä itseensä” (3.332) ilmaistakseen .. ! itsensä* ! ”.. yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen .. elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen” (4.4), siis ”totuusargumenttiensa totuuden ja epätotuuden mahdollisuuksien suhteen” (4.01 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) siitä yksinkertaisesta syystä, että sisältävät ”jo totuusargumenttiensa totuuden ja epätotuuden mahdollisuudet” (3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01). – Jos voisivatkin ”.. sisältyä itseensä” (3.332), niin lauseet joko puhuisivat siitä ”.. mistä on vaiettava” (7), so. jonkin toisen lauseen totuusehdoista (3.333), tai lauseet ilmaisivat ”todellisuuden täydellisenä kuvauksen” mahdol-lisuuden (4.03 , 4.46 . 5.4711) ilmauksena kaikki mahdolliset totuusehtonsa ; myös niiden toisten lau-seiden totuuden ehdot, jotka tekevät lauseiden epätotuuden mahdolliseksi. Päädyttäisiin, ellei ristirii-taan, niin mahdottomaan, so. itsensä kumoavaan, yritykseen ilmaista toisensa (vastakkaisilla) totuus-arvoillaan poisulkevat lauseet.

Se, miksi Wittgenstein puhuu lauseen totuus- ja todistusteoreettisesta ”merkityssisällöstä” niin kuin puhuu johtuu siitä, että hän simuloi, mallintaa (2.12) – itseensä viittaavasti – u-kielessä ”sisältä päin” (4.114) kielen ja todellisuuden (välistä) korrespondenssiteoreettista (2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.0311) suhdetta niin, että myös lauseen tai sen, mitä lause esittää yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa esitetään todistusteoreettisena mallina u-kielessä (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.203 , 3.318 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.4 , 4.431 , 5.01).

”Todellisuuden täydellinen kuvaus” (4.023 , 4.46 , 4.5 , 5.4711) on mahdollinen ”.. kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114)) –

”Mahdollisten totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on to-si kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla: Totuusehdot ovat kontradikto-riset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta tautologiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.023 , 4.46 , 4.464 , 4.5 , 5.4711)

”Tautologian totuus on varma, lauseen totuus mahdollinen, kontradiktion totuus mahdoton”. (4.023 , 4.46 , 4.464 , 5.4711 , alleviivaus minun.)

”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee kaiken kuvauksen olemuksen ja siten maailman olemuk-sen ilmaisemista”. (4.023 , 4.46 , 4.464 , 4.5 , 5.4711)

lukuun ottamatta viimeistä askelta, sanoa, ilmaista (varsinaiset) oikein muodostetut lauseet, jotka to-distettavasti ”.. voivat olla tosia tai epätosia”. (2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 4.464 , 5 , 5.01)

Sitä kokonaisuutta, joka on ”.. totuudehtojen ryhmien joukossa ..” (4.46) on sen ”.. lausemuodon ole-massaolon ..” (4.5) ilmaisu, että ”.. lauseen totuus mahdollinen ..” (4.06 , 4.464), ei voi sanoa, so. ”to-dellisuuden kuvia” ei voi johtaa, ! jo käsillä olevista ”totuusehdoistaan” (3.42).

”Todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus merkitsee, pykälän 4.2 avulla ilmaistuna, että –

”Lauseen .. y h t ä pitävyys .. niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (4.2)

on se, mitä ”.. ei voi sanoa” (4.0312 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321). Lauseiden(han), joka ovat ”todellisuuden ku-via” ! pykälän 4.06 merkityksessä. täytyy voida olla sekä ”tosia” että ”epätosia”, so. sisältää totuusargu-menttiensa molemmat totuusmahdollisuudet, ! ja ”.. yhtäpitävyys .. niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat .. ovat vallitsematta” – ”.. lauseiden totuusargumentit” (4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) ovat epätosia – edellyttää, e t t ä ! ko. ”totuusargumentit” ovat (myös) jonkin toisen lauseen, joidenkin toisten lauseiden ! t o t u u d e n ”.. argumentit” (5.01) :

LAUSE EI VOI OLLA KORRESPONDENSSITEORIAN PERUSTEELLA KONTINGENTISTI EPÄTOSI*, ELLEI JONKIN TOISEN LAUSEEN TOTUUS TEE SITÄ* MAHDOLLISEKSI – JA KO. ”LAUSEET” POISSULKEVAT ”TOISTENSA” ILMAISEMISEN samassa yhteydessä, mikä merkitsee ko. lauseitten riippumattomuutta (eli alussa ollut riippumattomuus-vaatimus toteutuu lopussa ei-johdettavuuden kautta).

Sen sijaan ”tautologiat” ja ”kontradiktiot” (4.46) voidaan ilmaista, so. ”.. yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”.(4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01) on mahdollista sanoa. – ”Tautologiat” ja ”kontradiktiot” (4.46) merkitsevät yhtäpitävyy-den puutetta molempien ”.. elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen” (4.2 , 4.4 , 4.431), ja siis ”yhtäpitävyyttä” vain toisen, joko totuuden tai epätotuuden, mahdollisuuden suhteen.

(”Mieletön lause” lienee siis lause, joka on jo lähtökohtaisesti mahdoton (ilmaistava)?)

Mitä se, että (kontingentit) –

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Korrespondenssiteorian logiikka on ristiriidaton.

Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) perustuu korrespondenssiteorian ristiriidattomuus-todistukseen. Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus edellyttää, merkitsee sen perusteella pätevien lauseiden, siis ”todellisuuden kuvien”, ei-johdettavuutta.

U-kielen ja todellisuuden välista ulkoista suhdetta alussa määrittävä riippumattomuus, siis ”samassa yhteydessä”-ilmaisemattomuus ! muuttuu u– kielen ja todellisuuden (välisen) – u-kieleen sisältyvän – yhteyden vallitessa ”ei-johdettavuudeksi”. Sen ei-johdettavuudeksi, minkä yhteys ”.. on oltava jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 4.06 , alleviivaus minun.) tekee mahdol-liseksi. Toisin sanoen niitä lauseita, niiden lauseiden kokonaisuutta, joiden totuus tai epätotuus on todis-tettavasti ja ristiriidattomasti mahdollinen ei voi ristiriidattomasti johtaa, päätellä millään logiikan ”.. etu-käteen .. yhdellä kertaa ..” (5.47) menetelmällä. Korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostet-tujen lauseiden, niihin itseensä sisältyvä, looginen muoto estää ! itse ko. lauseiden päättelemisen. Ja se, mikä ”.. voidaan etukäteen sanoa kaikkien lauseiden muodosta ..” (5.47) on juuri tämä ”todellisuuden ku-vien” ei-johdettavuus; oikein muodostettujen lauseiden itseensä sisältyvän loogisen muodon seurauk-sena, korollaarina.

”Todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus perustuu ”riippumattomuuden” toiseen sääntöön, ks. Korres-pondenssiteorian logiikka / ”Riippumattomuus”

Yllä sanotussa on pähkinänkuoressa korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden todistus. Riippumatto-muus (2.024 , 4.061), ”riippumattomuuden” käsite, on korrespondenssiteorian logiikalle, siis totuusteo-rian ristiriidattomuudelle, välttämätön. Siten, jos (kun) u-kielen ja todellisuuden yhteyden voimassaolo merkitsee korrespondenssiteorian ristiriidattomuudelle niiden lauseiden, jotka voivat olla todistettavas-ti tosia tai epätosia, ei-johdettavuutta, niin .. M.O.T. .. korrespondenssiteoria on ristiriidaton.

”Pähkinänkuorta” on kuitenkin aiheellista avata. Osoittaa konkreettisesti totuusteorian pätevyys. Se, että korrespondenssiteorian perusteella ! tosia positiivisia lauseita on (oltava olemassa).

Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus-todistus on mahdollinen kahdella tavalla / I ja II. Ensimmäi-nen on yllättävän helppo. Toinen ei niinkään helppo, yksinkertainen. Molemmat perustuvat luonnolli-sesti totuusteorian logiikkaan.

Helpompi tapa osoittaa korrespondenssiteorian pätevyys .. ! kiertää, yksinkertaisella tavalla, selvältä näyttävän ristiriidan. Miten? Pelkistetään (näennäinen) ”ristiriita” ensin :

Lause sisältää sekä totuutensa että epätotuutensa mahdollisuuden.

Sitten korvataan (korrespondenssiteoreettinen) ”epätotuuden mahdollisuus” sillä, mitä ”se” edellyttää, ollakseen mahdollinen. Toisin sanoen kirjoitan (näennäisen) ”ristiriidan” muotoon :

Lause sisältää sekä totuutensa että toisen lauseen totuuden mahdollisuuden.

Tämä ”muoto” on korrespondenssiteorian kannalta pätevä, ristiriidaton – ! edellyttäen, että ”toista lau-setta” ei voi sanoa, ilmaista – ja ”se” on, mihin Wittgenstein viittaa pykälällä 4.0641 / edeltävät pykälät (4.0621 , 4.064)).

”On kuitenkin tärkeää, että merkit ”p” ja ”ei-p” voivat sanoa saman asian, sillä se osoittaa, ettei merkkiä ”ei” vastaa todellisuudessa mikään. Kiellon esiintyminen lauseessa ei vielä ole mikään sen merkityssi-sällön tuntomerkki (ei ei-p = p). Lauseilla ”p” ja ”ei-p” on vastakkainen merkityssisältö, mutta niitä vas-taa yksi ja sama todellisuus” (4.0621 , 4.064 , 4.0641)

Siten esimerkiksi todessa (negatiivisessa) lauseessa ”Suomi ei ole kuningaskunta” merkki ”ei” ei määritä lauseen ”totuutta”, so. todellisuudessa ei ole, ei vallitse mitään (minkään valtakunnan) ”ei ole kuningas-kunta”-asiaintilaa, jonka kanssa ”Suomi ei ole kuningaskunta” ! pitää yhtä. Jos olisi, se, mitä tosi (negatii-vinen) lause ”Suomi ei ole kuningskunta” esittäisi ja vastaisi .. olisi ”asiaintila” ! mitä ei ole, mikä ei vallit-se. Siten (negatiivisen) lauseen ”Suomi ei ole kuningaskunta” totuus on mahdoton, yhtäpitävyyttä ”ole-mattoman” kanssa ei voi osoittaa, ja joko (negatiivinen) lause ”Suomi ei ole kuningaskunta” on epätosi, ja ! onkin totta, että Suomi on kuningaskunta, tai merkki ”ei” on käyttökelvoton. Mitä näin, kun merkkiä ”ei” ei voi käyttää, vain positiivisten lauseiden epätotuus merkitsee? Ilmeisesti välittömästi jonkin toisen positiivisen lauseen totuutta, mahdollisuutta päätellä, johtaa epätodesta (positiivisesta) lauseesta ! (toi-nen) tosi (positiivinen) lause ; ”.. Kontradiktio täyttää koko logiikan avaruuden jättämättä todellisuudelle yhtään avointa kohtaa. ..” (4.463).

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee myös kieltoa jne.”. (4.0621 , 4.064 , 4.0641)

Mitä ”lauseen merkityssisällön kieltäminen” merkitsee? Se merkitsee, ei (tietenkään) sen kieltämistä, et-tä ”.. lause esittää sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.0121 , 2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 + 4.0311) vaan, sen mitä lause esittää (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyyden, vastaavuuden kieltämistä todellisuuden kanssa (2.222). Vastaavasti ”lauseen merkityssisällön myöntäminen” merkitsee lauseen esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyyden, vastaavuuden myöntä-mistä todellisuuden kanssa (2.222). – Toisin sanoen mikä tahansa, oikein muodostettu (4.01), positiivi-nen (väite)lause ”L” myöntää ”jo” (4.064) esittämänsä ”merkityssisällön” yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa, ja vastaavasti jokainen, oikein muodostettu (4.01), negatiivinen (väite)lause ”ei-L” kieltää ”jo” (4.064) esittämänsä ”merkityssisällön” yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa.

Kysymys kuuluukin: Miten ”kielto” on mahdollinen ?

Mitä merkin ”ei” käyttö, kun se ”.. ei .. ole mikään .. merkityssisällön tuntomerkki ..” (4.0621) tekee mah-dolliseksi ?

”Voitaisiin sanoa: Kielto viittaa jo siihen logiikan avaruuden paikkaan, jonka kielletty lause määrittää. Kieltävä lause määrittää t o i s e n loogisen paikan kuin kielletty lause. Kieltävä lause määrittää tietyn loogisen paikan kielletyn lauseen loogisen paikan avulla. Se näet kuvaa tietyn paikan kielletyn lauseen ulkopuolella. Kielletty lause voidaan kieltää uudelleen – ja jo tämä osoittaa, että se mikä kielletään, on jo lause eikä vain lauseen esivaihe”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.12 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.06 , 4.064 , 4.0641 , 5.5151 , alleviivaus, painotus ja v ä l i lyönnit minun.)

”Kieltävä lause”? – ”Kielletty lause”?

”Kieltävä lause” on mikä tahansa negatiivinen (väite)lause ”ei-L”, siis lause, joka kieltää positiivisen lau-semuotonsa ”L” totuuden (4.064 , 4.0641).

”Kielletty lause” on mikä tahansa positiivinen (väite)lause ”L”, siis lause, jonka totuuden sen negatiivinen lausemuoto ”ei-L” kieltää (4.064 , 4.0641).

Se, mitä pykälä 4.0641 sanoo on: ”Kielletty lause” – positiivisen lauseen* ”L” epätotuus – on ristiriidat-tomasti mahdollinen, sen* ”looginen paikka”, so. totuusarvo ”epätosi” on mahdollinen, jos ja vain jos ”.. Kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kuvaa tietyn paikan kielletyn lauseen ulkopuolella ..” (4.0641), joka edustaa toista (positiivista) lausetta, JOKA totuudellaan tekee ensimmäisen (positiivisen) lauseen totuuden kieltämisen mahdolliseksi

Se, että ”.. Kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kielletyn lauseen loogisen paikan avulla ..” (4.0641) on juuri sen ilmaisu, että minkä tahansa (väite)lauseen epätotuus on korresponsdenssiteorian perusteella loogisesti mahdollinen jos ja vain jos sitä, lauseen ”epätotuutta”, edustaa – korvaa – jonkin toisen lauseen ”totuus”.

Toinen tosi (positiivinen) lause on ensimmäisen (positiivisen) lauseen epätotuuden mahdollisuuden il-maisu.

Toinen tosi (positiivinen) lause esittää todellisuuden kanssa yhtäpitävän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiain-tilan” (2.222 , 4.031 + 4.0311), jota – siis ”vallitsevaa” todellisuutta (2.06) – se, mitä ensimmäinen (positii-vinen) lause esittää, ei vastaa.

Toinen tosi positiivinen lause ””L”” on toisin sanoen ensimmäisen lauseen negatiivisen lausemuodon to-tuuden mahdollisuuden ilmaisu, sen ilmaisu, että ensimmäisen lauseen (positiivisen muodon) ”L” esit-tämä(t) ”asiaintila(t)” ei(vät) vallitse, pidä yhtä todellisuuden kanssa, ja näin – ensimmäisen lauseen ne-gatiivinen muoto ”ei-L” on tosi, eli kääntäen positiivinen lausemuoto ”L” on epätosi.

SIKSI: ”.. Positiivisen lauseen täytyy edellyttää negatiivisen lauseen olemassaolo ja päinvastoin”. (5.5151)

”Onko negatiivisen lauseen merkki muodostettava positiivisen lauseen merkin avulla? Miksei negatiivis-ta lausetta voisi ilmaista negatiivisella tosiseikalla? (Esimerkiksi jos ”a” ei ole tietyssä suhteessa ”b”:hen, tämä voisi ilmaista, ettei ole niin, että aRb.) Mutta tässäkin negatiivinen lause on muodostettava posi-tiivisen lauseen avulla. Positiivisen lauseen täytyy edellyttää negatiivisen lauseen olemassaolo ja päin-vastoin”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.06 , 4.0641 , 5.5151)

Se, että korrespondenssiteorian perusteella loogisesti oikein muodostetun lauseen täytyy sisältää sekä totuutensa että toisen lauseen totuuden mahdollisuus johtuu siitä, että korrespondenssiteoria on, Trac-tatuksessa, kontingentti totuusteoria: ”väite on kontingentti, jos se on sekä toteutuva että kumoutuva, ts. se voi olla tosi tai epätosi kontekstista riippuen.” (Tieteen termipankki 12.6.2021: Filosofia:kontingens-si. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:kontingenssi.)

Se, mitä Wittgensteinin ”perusajatus” / ”.. mikään ei voi edustaa tosiseikkojen logiikkaa”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.12 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321), se että –

”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.21 , 3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.12 , 4,121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321)

”Tosiseikat kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321)

sanoo, ja osoittaa korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden, on : Korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettujen lauseiden kokonaisuutta, kaikkia ”todellisuuden kuvia” (4.06), ei voi ilmaista mil-lään ”.. etukäteen .. yhdellä kertaa ..” (4.1212 , 5.47) logiikan menetelmällä, algoritmilla, syystä, että ”loo-gisten muotojen” (2.17 , 2.18 , 4.12 , 4.121) kokonaisuuteen kuuluu lauseita, jotka ”totuudellaan” edustavat toistensa ”epätotuuden” mahdollisuuksia ! p o i s sulkien – ”todesta” ei voi johtaa ”epätotta” (, eikä ”tot-ta” voi pitää ”epätoden” ilmaisuna) – toistensa ilmaisemis(mahdollisuud)en.

”Todellisuuden kuvien” (4.06) kokonaisuus on toisensa poissulkevien, tosista yhteensopivista positiivi-sista lauseista muodostuvien, mahdollisten ”maailmojen”, jos ei loputon, niin ”vailla lukua” oleva (4.128), kokonaisuus ; niin, että (aina) joku ”mahdollisista maailmoista” vastaa (väistämättä) vallitsevaa (parasta mahdollista) todellisuutta.

”Maailma jakautuu tosiseikkoihin”. (1.13 , 1.2 , 1.21 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

”Jokin seikka voi niin tai näin tai olla niin olematta, vaikka kaikki muu pysyy samana”. (1.13 , 1.2 , 1.21 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 2.141 , 3.13 + 3.14 , 4.06)

”Yksityiset asiaintilat ovat toisistaan riippumattomia”. (1.13 , 1.2 , 1.21 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

Se, että ”.. Kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kielletyn lauseen u l k o puolella ..” (4.0641) merkitsee (nimenomaan) riippumattomutta ; ”toisen loogisen paikan” riippumattomuutta siitä (toisesta positiivisesta) lauseesta, jonka totuuden ”toinen looginen paikka” / ”toinen lause”, omalla totuudellaan voi kieltää, ja tehdä (toisen positiivisen lauseen) epätotuuden mahdolliseksi. – Muutenhan (ellei riippu-mattomuus ”toden” lauseen ja ”epätoden” lauseen välillä vallitse) ”todesta” voisi päätellä ”epätoden”, ja ! kääntäen.

”Toisen yksityisen asiaintilan vallitsemisesta tai vallitsematta olemisesta ei voi päätellä toisen yksityisen asiaintilan vallitsemista tai vallitsematta olemista”. (1.13 , 1.2 , 1.21 , 2.06 , 2.061 , 2.062 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

Summa summarum (voisi sanoa, että) k u n ”mahdollisten ”maailmojen”” kokonaisuutta ei voi ilmaista, mitään (lopullista) ”kokonaisuutta” ei ole, niin mitään kysymystä ! *”mahdollisten ”maailmojen ! ”maail-masta”””* – kysymystä siitä ! sisältyykö *”se”””* itseensä .. itsensä jäsenenä – ei synny, n i i n ”.. Russel-lin paradoksi raukeaa” (3.333).

Entä toinen, monimutkaisempi, tapa osoittaa korrespondenssiteorian ristiriidattomuus.

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

”Totuuden” korrespondenssiteorian perusongelma on se, että korrespondenssiteorian pätevyyden, ke-hässä kiertämättömyyden ja ! ristiriidattomuuden, edellyttämä universaali-kielen riippumattomuus to-dellisuudesta tekee mahdottomaksi todistaa lauseen totuus tai epätotuus. Korrespondenssiteorian pä-tevyydelle lähtökohtaisesti välttämätön riippumattomuus merkitsee, että universaali-kielen (väite)lau-seet esittävät ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 + 4.0311 , 4.064 , 4.2211, osia pykälistä 4.031 ja 4.0311 yhdistetty.) todellisuudesta riippumatta (1.12 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 4.061). Riippumattomuudesta seuraa, että lauseitten ”esittämää” on mahdotonta verrata todellisuuteen. Lauseitten ”esittämää” ja todellisuutta ei voi esittää, ilmaista samassa yhteydessä niin, että vertaaminen (todellisuuteen) on mahdollista (2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.0311). Siten –

lause(itt)en esittämän ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävuuden puutetta todellisuuden kanssa ei voi todistaa.

Ongelma ei ole se, etteikö lause voisi olla tosi tai epätosi. – Siis ! arpoen, ! lanttia heittäen(kö) ratkaista esittääkö lause todellisuutta vastaavan tai vastaamattoman ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.222 , 4.031 + 4.0311). Ristiriidattomasti? ”Riippumattomuus” on voimassa! – Entä jos lauseen ristiridattomuus johtuukin juuri siitä, että lauseen totuus tai epätotuus .. e i ole todistettavissa. Ainoastaan pätevyytensä ensimmäisen ehdon, ”riippumattomuuden”, universaali-kielen ja todellisuuden ”samassa yhteydessä”-ilmaisemattomuuden, varassa korrespondenssiteoria onkin tyhjän päällä oleva (mahdollisesti ristiriitai-nen) uskon asia / Deux ex machina: Oraakkeli kertoo ”.. mikä on niin tai näin, ja .. mikä ei niin ole” (1.12).

Entä, johtaako se, mitä lauseen totuuden tai epätotuuden todistettavuus edellyttää, siis lauseen esittä-män ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) vertaaminen todellisuuteen, ristiriitaan!? Mi-ten ”todistettavuus” – ”vertaaminen todellisuuteen” (2.222 , 2.223 , 4.031 , 4.0311) – on mahdollinen ?

Mikä tahansa mielivaltainen u-kielessä muodostettavissa oleva jo ”jotakin” esittävä (väite)lause on ”to-dellisuuden kuvan” mahdollisuus (2.0121 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.064). Ky-symys kuuluu, miten ”.. lause esittää sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) siten, ”.. eräällä erityisellä tavalla ..” (2.15 , 3.14), että ”.. pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.22 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311) voidaan osoittaa, näyttää toteen (2.223) ? – Muuten lause j ä ä ! pelkäksi ”todellisuuden kuvan”, korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostetun lauseen, mahdollisuudeksi.

Korrespondenssiteorian peruskysymys, -ongelma koskeekin lopulta universaali-kielen yhteyttä todelli-suuteen. Se on kuvateorian peruskysymys. – Mikäli todistettavasti + ristiriidattomasti universaali-kielen yhteyttä todellisuuteen, ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 , 2.161 , 2,022 + 2.17 + 2.18, osia pykälistä yhdistetty.) ei ole, ei voida osoittaa olevan, niin korrespondenssiteoria on käyttökelvoton, in-validi. Se, että –

”Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia ..” ((2.06 , 2.1) → 4.01 , 4.06)

on tämän universaali-kielen ja todellisuuden (välisen) yhteyden ”luomista”, ilmaisua → ”ajatuksien” (3 , 4) ilmaisua. Ennen kuin on mahdollista ”.. rajata ajatukset .. mielekkäät .. lauseet ..” (Esipuhe, (4 + 4.06 + 4.112 , 4.114, osia pykälistä yhdistetty.)), nämä ”.. projektiivisessa suhteessaan maailmaan ..” (2.06 , 2.063 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.142 , 4 , 4.06) olevat – korrespondenssiteorian perusteella – loogisesti oikein muodoste-tut lauseet, totuusteoreettiset ”tosiseikat”, on ! tehtävä (1.13 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.023 , 4.06 , 6.4321). Tehtävä ”.. kielessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114, osia esipuheesta ja pykälästä 4.114 yhdistetty.)) universaali-kielessä käsitetyn todellisuuden suhteen.

”Vaikka jokin kuviteltu maailma poikkeaisi todellisesta maailmasta mielivaltaisen paljon, sillä täytyy il-meisesti olla jotakin yhteistä tämän kanssa – nimittäin muoto”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2)

Kun Wittgenstein sanoo, ”maailman substanssi”-oppiinsa (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.064) viitaten, että ”.. muoto rakentuu juuri olioista” (2.023), niin olennaista on (lopulta se) missä ”.. lauseyh-teydessä nimilla on merkitys” (3.3 , 4.23 , 5.01). Tämä osoittaa, että ”maailman substanssi”-oppi liittyy (viime kädessä) nimenomaan lauseiden totuuden tai epätotuuden, ylipäänsä totuusarvojen, todistetta-vuuteen.

”Ollakseen kuva tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä kuvattavansa kanssa”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2)

”Kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa, jotta toinen ylipäänsä voisi olla toisen kuva”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2)

”Kuvan kuvaamismuoto on se, mikä kuvalla täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta juuri niin kuin se sitä kuvaa – oikein tai väärin”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2)

”Jotta mikä tahansa muodoltaan täysin mielivaltainen kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta, sillä täytyy olla todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2)

”Kuvalla ja kuvattavalla on yhteinen looginen kuvaamismuoto”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2)

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21)

Toisin sanoen, jos ja vain jos lauseella on ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todelli-suuden muoto” (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2), niin lause on todistettavasti ”.. tosi tai epätosi .. mer-kityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.06 , 2.21 + 2.222 , 4.01 , 4.031 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01, osia pykälistä 2.21 ja 2.222 yhdistetty.). – Siten, johdonmukaisesti, on tietenkin niin kuin pykälä 2.22 sanoo.

Korrespondenssiteorian ongelman, totuusteorian logiikasta, so. ”riippumattomuudesta” johtuva(n on-gelman), keskeinen kysymys on se, m i t e n –

oikein muodostetun lauseen (4.06) välttämätön ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18) o n ! m a h d o l l i n e n ?

M i t e n – jo ”jotakin” esittävällä (4.031 , 4.0311 , 4.064) – lauseella on lauseen (vasta) ”todellisuuden ku-vaksi” (2.06 , 2.1 , 2.12 , 4.01 , 4.06) tekevä ”.. todellisuuden muoto” (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2) ?

N i i n , e t t ä ”.. todellisuuden kuva .. e s i t t ä ä .. k u v a a m i s m u o d o l l a a n .. m e r k i t y s s i – s ä l t ö n s ä .. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” ((2.06 , 2.1) → 2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.22 + 2.221 + 4.01 + 4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) TODELLISUUTTA VASTAAVALLA TAI VASTAAMATTA OLEVALLA ! T A V A L L A.

Vastaus on välttämättä se, e t t ä ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18) s i s ä l t y y –

korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettuihin universaali-kielen lauseisiin ((2.06 , 2.063 , 2.1) → 2.141 , 3.12 , 3.14 , 4.06) ! i t s e e n s ä (2.203 , 3.02 , 3.13).

Nämä universaali-kielen oikein muodostetut ”.. mielekkäät lauseet” (2.06 , 3 , 4 , 4.06) on tehtävä ”.. kie-lessä .. sisältä päin ..” (Esipuhe, (4.112 , 4.114, osia esipuheesta ja pykälästä 4.114 yhdistetty.)) ! universaali-kielessä käsitetyn todellisuuden suhteen. Siksi sekin, että m i t e n ”.. todellisuuden kuva .. esittää kuvaa-mismuodollaan .. merkityssisältönsa” (2.22 + 2.221 + 4.01 , 4.031, osia pykälistä yhdistetty.) todellisuutta vastaavalla tai vastaamatta olevalla tavalla on myös ! tehtävä universaali-kielessä käsitetyn todellisuu-den (2.06) suhteen.

Toisin sanoen, summa summarum –

Universaali-kielen yhteys todellisuuteen, ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18), o n ! e s i t e t t ä v ä ! universaali-kielessä ! i t s e s s ä ä n – ! itseensä viittaavasti – universaali-kielen ja universaali-kielessä käsitetyn todellisuuden (välisen) suhteen ilmaisuna.

Universaali-kielen on esitettävä, ilmaistava itse(ssään) mitä sen oikein muodostettuihin lauseisiin sisäl-tyvä ”.. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18) merkitsee.

Universaali-kielen on voitava puhua itsestään, suhteessaan todellisuuteen, ja osoittaa itsensä ja ”.. to-dellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18). Tämä ”itsestään puhumi-sen” mahdollisuus ei ole (korrespondenssiteorian perus)ongelma. Universaali-kieli on – nimensä mu-kaan – kieli, jossa on periaatteessa mahdollista sanoa kaikki sanottavissa- , ilmaistavissa oleva. Etukä-teen ei universaali-kielen ilmaisuvoimaaa voi rajata, vaan ! vasta universaali-kielen käyttö loogisessa asiayhteydessään voi asettaa ilmaisu(voima)lle rajat; kuten tekee Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321), koskien Tractatuksen esipuheessa ja pykälissä 4.112 ja 4.114 mainittua kirjan tavoitetta.

Mikä on siis se korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettuja universaali-kielen lauseita ja todellisuutta (maailmaa), so. ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista ..” (2.06 , 2.063), yhdistävä – lauseisiin itseensä s i s ä l t y v ä (2.203 , 3.02 , 3.13) – ”.. yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.18), joka tekee mahdolliseksi sen, että –

”Lauseet esittävät .. kuvaamismuodollaan .. yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta ole-mista”. (1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.22 + 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01, osia pykälistä yhdistetty.)

Tämä (2.06 → (2.22 + 4.1)) on juuri sen ilmaisu, universaali-kielessä itsessään, että lauseitten ”esittämä” on esitetty todellisuutta vastaavalla tai vastaamatta olevalla tavalla. Se, että esittäminen koskee ”.. yk-sityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01) kertoo, että sekä lauseitten ”totuuden” että ”epätotuuden” on oltava mahdollinen; yhtäkään todistettavasti totta tai epätotta lausetta ei ole vielä tehty, osoitettu → molempien totuusarvojen on oltava mahdollisia.

Jatkan tästa suoraan seuraavaan artikkeliin. Alla olevasta osa muuhun yhteyteen, seuraaviin artikkeleihin.

Siten ”lauseen merkityssisällöllä” (4.01 , 4.031 , 4.064); sillä, että –

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 4.1)

on lopulta, viime kädessä totuus- ja todistusteoreettinen merkitys (2.18 , 2.2 , 2.22 , 2.221 , 2.222* , 4.01 , 4.031 , 4.06* → (4.2 , 4.21 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)).

Tärkeän pykälän 4.2, ”lauseen merkityssisällön” totuus- ja todistusteoreettinen määritelmä, esitän tie-tystä hyvästä syystä ensin alkukielella, saksaksi.”Der Sinn des Satzes ist seine Ubereinstimmung und Nichtubereinstimmung mit den Möglichkeiten des Bestehens und Nichtbestehens der Sachverhalte” (4.2 , alkukielellä, että käy ilmi suomennoksen virhe.)Heikki Nyman on kääntänyt, muuten mielestäni sujuvassa käännöksessään, sanan ”und” suomeksi ”tai”, vaikka pitää olla ”ja”, kuten esimerkiksi englanniksi on ”and”. – Ensin sulkeissa virheellinen käännös.(”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (4.2))”Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys ja yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suh-teen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat ja ovat vallitsematta”. (4.2)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksitysten asiaintilojen vallitsemisen ja vallit-sematta olemisen mahdollisuuksia”. (4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuden ja epätotuuden ehdot”. (4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5.01)

Kysymys on se, miten lauseet esittävät ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) siten, että –

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , 4.1 , 4.25 , 5 , 5.01 , alleviivaus ja painotus minun.)

Mitä miltä tahansa ”.. jo .. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311 + 4.064) esittävältä lauseelta, että lauseen totuutta tai epätotuutta ylipäätään voidaan kysyä, edellytetään, että on mahdollista todis-taa ”lauseen merkityssisällön” yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa?

Kysymys on sen, ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311), minkä lause ”jo” (4.064), siis ! en-nen kuin lauseen ”todellisuuden kuvana”-oleminen / lauseen yhteys todellisuuteen on osoitettu, esittää esittämisestä uudella ! todistusteoreettisella tavalla. Wittgenstein käyttääkin lauseen ”merkityssisällön” käsitettä kahdella tavalla. Ensin todistettavista totuusarvoista puhtaan u– kielen (2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311) totuusteoreettisessa merkityksessä. Ja vasta toiseksi lauseen ”todel-lisuuden kuvana”-olemisen totuus- ja todistusteoreettisessa merkityksessä (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.022 , 4.023 , 4.027 , 4.03 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.21 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01). Ensim-mäinen, korrespondenssiteorian logiikkaan (2.024 , 4.061) liittyvä, ”maailman substanssin” tapa jää pii-loon, rivien väliin. Tractatus on alusta, ”todellisuuden” käsittämisestä, alkaen kuvateorian ilmaisua. ”Si-sältämisen ”subjektien”” (2.014), siis u-kielen, ei vielä ”todellisuuden kuviksi” osoitettujen, lauseiden on kuitenkin oltava jo olemassa (4.2211).

”Lause osoittaa merkityssisältönsä. Lause osoittaa, miten asiat ovat, jos se on tosi. Ja lause sanoo, että asiat ovat juuri siten”. (4.022 , 4.03 , 4.2 , 4.25 , 4.3)

”Lauseen täytyy lyödä todellisuus vaihtoehtoihin kyllä vai ei. Sen tehdäkseen lauseen on kuvattava to-dellisuus täydellisesti. Lause on yksityisen asiaintilan kuvaus. .. lause kuvaa todellisuuden esittämällä sen sisäiset ominaisuudet ..”. (2.06 , 4.023 , 4.125)

”Todellisuuden täydelllinen kuvaus”? – Kuvateoria ei merkitsekään vain lauseen totuuden tai epätotuu-den ”.. kyllä vai ei ..” (4.023) todistettavuuden ehtojen ilmaisua, vaan lauseen kaikkien mahdollisten to-tuusarvojen ehtojen ilmaisua (2.06 , 4.06 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 4.46 , 5 , 5.01).

”Lauseen olemukseen kuuluu, että se voi ilmaista meille uuden merkityssisällön”. (4.027 , 4.03)

”Lauseen täytyy ilmaista vanhoilla ilmaisuilla uusi merkityssisältö. Lause ilmaisee meille jonkin asiainti-lan, siksi sen on oltava olemuksellisesti yhteydessä asiaintilaan. Yhteys on juuri siinä, että lause on asi-aintilan looginen kuva. Väittääkseen jotakin, lauseen täytyy olla kuva”. (2.06 , 2.11 , 2.203 , 4.022 , 4.027 , 4.03 , alleviivaus ja painotus minun.)

Voidakseen (itse) väittää totuutensa tai epätotuutensa, so. ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa (2.222) ”.. lauseen täytyy olla kuva” (4.022 , 4.03).

Korrespondenssiteorian logiikan / (2.024 , 4.061) ensimmäisessä vaiheessa lause esittää ”merkityssisäl-tönsä” (4.031 , 4.0311) vielä todellisuudesta riippumatta, so. vailla yhteyttä todellisuuteen. Vasta toisessa ”todellisuuden kuvana” olemisen vaiheessa lause esittää ”merkityssisältönsä” uudelleen ; lause osoittaa totuutensa tai epätotuutensa todistettavissa olevan mahdollisuuden (2.022 , 2.06 , 2.063 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.22 , 2.221 , 4.022 , 4.03 , 4.06 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 5 , 5.01) osoittamalla kaikki ne lauseyhteydet, lausemuodot, joissa lähtökohtana olevan lauseen muodostavat nimet, sanat voivat esiintyä siten, että lauseet* ovat totuutensa ja epätotuutensa mahdollisuuden, so. toistensa* totuusmahdollisuuksien, il-maisuja (2.0141 , 2.15 , 3.14 , 3.3 , 3.31 , 3.311). Tämä kaikkien u-kielessä mahdollisten ”.. sen ja sen .. yksi-tyisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311) esittävien lauseitten totuuden ja epätotuuden todistettavissa olevan mahdollisuuden sidos – yhteys toisiinsa – simuloi, mallintaa u-kielessä (2.12 , 4.114) kielen ja todellisuu-den (välistä) yhteyttä.

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kielessä, että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12 , 2.201 , 2.202 , 2.203 , 4.06 , 4.064 , 4,0641 , 4.1 , 4.125 , 4.25 , 4.3 , 4.41 , 5 , 5.01)

Siitä, että ! ”riippumattomuuden” on oltava voimassa myös kun lauseella on yhteys todellisuuteen, siis ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.022 + 2.17 + 2.18) seuraakin Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) ; ”todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus. – ”Riippumattomuuden” toisen ehdon (kun ensimmäinen ei enää päde) vomassaolon ilmaisuna. – Kurt Gödelin ja Alan Turingin tuloksia muu-tettavat muuttaen ennakoiden.

Miten u-kielen lauseiden yhteys todellisuuteen ( 2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18) on mahdollinen? Vain, ja vain siten, että ..

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

Korrespondenssiteorian analyysin näkökulmasta Tractatus alkaa johdonmukaisesti, ”todellisuuden” kä-sittämisellä.

Wittgensteinin kirjalleen antama (alkuperäinen) nimi, Logisch-philosophische Abhandlung, on osuva. Korrespondenssiteorian logiikka pakottaa vastaamaan ”todellisuuden” luonnetta, olemusta koskeviin kysymyksiin. Paitsi, että ”todellisuus” on korrespondenssiteorian keskeinen käsite, sen logiikka edellyt-tää todellisuuden konkreettisen olemassaolon –

”Ellei näin olisi, kuinka voisimmekaan soveltaa logiikkaa? Voisi sanoa: Jos logiikka olisi olemassa, vaik-kei mitään maailmaa olisikaan olemassa, miten sitten logiikka voisi olla olemassa, kun kerran maailma on olemassa”. (5.5521)

Korrespondenssiteoria on (ontologisen) realismin totuusteoria. Kääntäen universaali-kielen, siis sen, mitä universaali-kielen (väite)lauseet esittävät, riippumattomuus todellisuudesta (1.1 , 1.11 , 1.12* , 1.13 , 2.0124 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.024* , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.061 , 4.2211) sanoo, että maailma, todellisuus on olemassa (ihmis)mielestä, kielestä riippumatta.

(Se on sitten eri kysymys, voidaanko raja ”ajattelevan, mieltävän subjektin” (5.631) ja ”sen” objektin, to-dellisuuden välille vetää.)

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063 , tähti* alaviitteen merkki.)

”Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Analogia ajatukselle, että maailma olisi ”.. olioiden kokonaisuus” (1.1) voisi olla se, että maailmankaikkeu-den atomit / alkeishiukkaset olisivat ”kappaleita” vailla yhdistymismahdollisuutta; ja tekisivät itsensa, ja ! maailmankaikkeuden, mahdottomiksi. Siksi, Tractatuksen yhteydessä / universaali-kielessä, ”.. emme voi kuvitella mitään oliota, jolta puuttuisi yhdistymismahdollisuus muihin olioihin. Jos voin kuvitella oli-on yksityisen asiaintilan yhteydessä, en voi kuvitella sitä ilman tämän yhteyden mahdollisuutta” (1.1 , 2 , 2.01 , 2.0121 , 2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.14 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.2211) – ”Oliot” ovat ”lauseyhteydessään merkitseviä nimia” (3.203 , 3.3). On todellakin mahdotonta kuvitella ”lauseyhteys”, olkoot (esimerkiksi) ”a-b-c-d”, ja väittää ”se” sitten olemattomaksi. – (On mahdollista, eikä vain periaatteessa, yhdistää esi-merkiksi Suomen kielen aakkoset miksi tähansa mielivaltaisiksi, nimiksi, sanoiksi, sekä muodostaa niis-tä (lukematon) määrä mielivaltaisia lauseita; kunhan noudattaa Suomen kielen kielioppia .. tai itse kek-simänsä kielen kielioppia.)

”Maailman määrittävät tosiseikat ja se, että ne ovat ainoat tosiseikat”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063, alkutekstissä ”.. alle Tatsachen ..”.)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

”Logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat muodostavat maailman”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Kuten sanottu, pykälän 1.13 eteen voi hyvinkin laittaa sanan ”korrespondenssiteorian”. Korrespondenssi-teorian pätevyyden edellyttämä universaali-kielen riippumattomuus todellisuudesta johtaa siihen, että ne ”tosiseikat”, jotka ”muodostavat maailman” ovat universaali-kielessä muodostettuja ”todellisuuden kuvia” (2.06 , 2.1 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06). Riippumattomuudesta välttämättä seuraavan ”todellisuuden” käsittämisen, universaali-kielessä, kautta muodostettuja. Yhtäkään korrespondenssiteorian perusteella todistettavasti totta tai epätotta lausetta ei ole ennen kuin osoittaa – yhteyden mahdollisuuden univer-saali-kielen ja todellisuuden välillä. Wittgensteinin kuvateoria esittää tämän yhteyden mahdollisuuden universaali-kielessä käsitetyn ”todellisuuden” suhteen (2.022 , 2.06 , 2.063 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.201 , 2.21 , 2.22 , 4.01 , 4.1).

”Mikä on niin kuin se on – tosiseikka – on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

”Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikak-si.)”. ((1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06* , 2.063) ← 2.21 , 2.221 , 2.222 , 2.223 → (4.01* , 4.03 , 4.031 , 4.1*))

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1* , 1.1 , 1.11 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063)

Jos korrespondenssiteoriaan perustuva kielen ja todellisuuden totuus- ja todistusteoreettinen analyysi edellyttääkin todellisuuden olemassaolon (oletuksen) sekä ymmärrystä, käsitystä ”todellisuudesta”, so. vastaamista (ontologiseen) kysymykseen ”mitä todellisuus on?” (5.552), niin miten – millä tavalla – ”to-dellisuus” voidaan määritellä?

Samalla kun korrespondenssiteorian logiikan peruskäsite ”riippumattomuus” asettaa kysymyksen kie-len ja todellisuuden välisen yhteyden välttämättömästä mahdollisuudesta (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 4.03) – muuten korrespondenssiteoria ! käyttökelvoton, invalidi – ja vaatii ”todellisuuden” käsittämistä → ”Yhteys ! ”mihin””? .. ”Minkä ! ”kuvat””?, niin –

”riippumattomuus” sallii korrespondenssiteorian itsensä käyttämisen ”todellisuuden” määrittelyyn.

Kehässä kiertämättä, ilman että edellyttää totuusteorian pätevyyttä; jonka mahdollisuutta vasta tutkail-laan.

”Riippumattomuus” merkitsee kielen, universaali-kielen riippumattomuutta todellisuudesta, so. ei vielä (lähtökohtaisesti) yhteyttä universaali-kielen ja todellisuuden välillä. Toisin sanoen riippumattomuuden vallitessa yhdenkään universaali-kielen ”.. sen ja sen asiaintilan” (4.031 , 4.0311) esittävän lauseen ei voi väittää, sanoa olevan todistettavasti tosi tai epätosi →

lauseita, ”.. jotka ovat todellisuuden kuvia ..” (2.06 , 4.01 , 4.03 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01) ei ole ! vielä ! t e h t y (2.1).

Wittgenstein määritteleekin, sitä kuitenkaan sanomatta (vaikkapa pykälässä 2.1), ”todellisuuden” todel-lisuudesta riippumattomassa universaali-kielessä ”.. sisältä päin ..” (4.114), korrespondenssiteorian mää-ritelmää käyttäen –

tosien lauseiden ja epätosien lauseiden kokonaisuudeksi

tosien positiivisten lauseiden ja tosien negatiivisten lauseiden kokonaisuudeksi (2.06 ← (2.222 / 4.031))

Miten muutenkaan, kuin ”tosien lauseiden ja epätosien lauseiden kokonaisuutena”, voivat ”.. ainoat tosi-seikat .. määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole” (1.11 + 1.12, osia pykälistä yhdis-tetty.). – ”Tosiseikkahan” viittaa välittömästi, intuitiivisesti sisar-käsitteeseensä ”totuuden” käsitteeseen; ja ”totuus” edelleen ”lauseen” käsitteeseen, viime kädessä loogisesti oikein muodostettuun lauseeseen. Korrespondenssiteorian yhteydessä lauseisiin ”todellisuuden kuvina”, jotka –

”.. esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.1 ← (4.01 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01))

Olkoot todesta positiivisesta lauseesta esimerkkinä (lause) ”Suomi on tuhansien järvien maa”, ja todesta negatiivisesta lauseesta (lause) ”Suomi ei ole Saharan kaltainen hiekkaerämaa”. – Totta negatiivista lau-setta luonnehtii siis kieltomerkki ”ei”, se kieltää lauseen positiivisen muodon, kuten ”Suomi on Saharan kaltainen hiekkaerämaa” totuuden. – Lauseen täytyy jo esittää ”jotakin” (4.031 , 4.0311 , 4.064, ks. Witt-gensteinin ”maailman substanssi”-oppi.) ennen kuin lauseen totuusarvo, ”.. tosi tai epätosi sikäli kuin .. merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222), voidaan myöntää tai kieltää. Ennen kuin voidaan esittää ”.. yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (4.1) on selvää, et-tä ”.. yksityisiä asiaintiloja ..täytyy jo olla .. olemassa ..” (2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.064 + 4.2211 → (3.03 , 3.032 , 5.473 , 5.4731 , 5,4732 , 5,4733 , 5.5563, osia pykälistä yhdistetty.)).

Olettaen sekä korrespondenssiteorian pätevyys, mikä (oletus) ei vielä edellytä totuusteorian pätevyyt-tä, että universaali-kielen kaikki mahdolliset ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (2.0124 , 4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) esittävät lauseet, niin tunnemme periaatteessa .. ”ikuisuuden näkökulmasta” .. kaikki lauseet, joiden ”.. merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222) ilman, e t t ä ! yhdenkään lauseen – yhdenkään toden positiivisen lauseen tai toden negatiivisen lauseen – voi väittää, sanoa olevan todistettavasti tosi, k o s k a –

riippumattomuuden universaali-kielen ja todellisuuden välillä on oltava voimassa, kun olettaa korrespondenssiteorian pätevyyden.

Siksi sanoa, että ”todellisuus” on ”tosien positiivisten ja tosien positiivisten lauseiden kokonaisuus” on-kin itse asiassa tautologia. Se, että soveltaa korrespondenssiteorian määritelmää todellisuudesta riip-pumattomassa universaali-kielessä ei ilmaise (vielä) yhtäkään varsinaista korrespondenssiteorian pe-rusteella totta (positiivista tai negatiivista) lausetta. – Korrespondenssiteorian analyysin lopputulos ei voi, ei saa kuitenkaan enää olla tautologia, muuten kierretään kehässä, vaan todellisuuden konkreetti-sen, kontingentin olemassaolon, ”.. että .. maailma .. on” (6.44), on käytävä ! e p ä suorasti ilmi kuva-teorian ristiriidattomuuden ilmaisuna → ((3.332 , 3.333) → 4.0641).

Korrespondenssiteorian perusteella, (ontologisen) realismin totuusteoriana, minkä tahansa ”merkityssi-sältönsä” esittävän lauseen (4.031 , 4.0311) totuus tai epätotuus – yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa – on mahdollinen. Juuri tämän (periaatteellisen) ”mahdollisuuden” (2.0121 , 5.5521) vuoksi on niin kuin pykälät (3.03 , 3.031 , 3.032 , 3.0321 , 5.4732 , 5.4733 , 5.5563) sanovat. Kuitenkin se, että ko. ”mahdollisuus” voi toteutua todistettavasti on osoitettava. O n osoitettava universaali-kielen ja todellisuuden (välisen) yhteyden mahdollisuus; o s o i t e t t a v a , e t t ä →

”Lause on todellisuuden kuva .. tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. ((2.022 , 2.06 , 2.1 , 2.12 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 4.01) → 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01)

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia .. esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. ((2.06, 4.06 + 4.1, osia pykälistä yhdistetty) → 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01)

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. ((2.06 , 4.06) → 4.1)

”Yksinkertaisin lause – elementaarilause – väittää jonkin yksityisen asiaintilan vallitsevan”. ((2.06 , 4.06) → 4.1 , 4.21)

”Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee. Jos elementaarilause on epätosi, vastaava elementaarilause ei vallitse”. ((2.06 , 4.06) → 4.1 , 4.21 , 4.25)

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita”. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa.)”. ((2.06 , 4.06) → 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01)

Lauseiden totuusarvot (4.46 , 4.464) perustuvat – ovat riippuvuussuhteessa – elementaarilauseiden to-tuusarvoihin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Funktio).

”Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”. ((2.06 , 4.06) → 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01)

Siten se, että ”.. lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia .. esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista” (2.12 , 4.01 , 4.06 + 4.1, 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01, osia pykälistä yhdistetty.) merkitsee korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostettujen lauseiden olevan m a l l i – so. sen ! m a h – d o l l i s u u d e n ilmaisu – m i t e n ”.. lauseiden totuusargumentit” (4.25 → (5.01)) ovat totta JA ! epä-totta.

Korrespondenssiteorian perusteella oikein muodostetut lauseet (2.06 , 4.01 , 4.06 , 4.1 , 4.21 , 4.25 , 5 , 5.01) ovat malli, kuva(us) siitä, miten lauseitten kaikki mahdolliset totuusarvot voivat toteutua.

”Mahdollisten totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on to-si kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla: Totuusehdot ovat kontradiktori-set. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta tautologiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.3 , 4.41 , 4.46 , 4.464)

”Tautologian totuus on varma, lauseen totuus on mahdollinen, kontradiktion totuus mahdoton ..”. (4.3 , 4.41 , 4.46 , 4.464)

Se, että ”.. lauseen totuus on mahdollinen ..” (4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 4.46 , 4.464) merkitsee kontingentti-en lauseitten sekä totuuden että epätotuuden mahdollisuutta; sekä lauseen positiivisen muodon että negatiivisen muodon totuuden mahdollisuutta.

”Todellisuuden” käsittäminen korrespondenssiteorian omin keinoin, totuusteorian itsensä avulla, on etu. Occamin partaveitsi! ”Todellisuuden” määritys ”toisin keinoin” herättäisi kysymyksen korrespondenssi-teorian suhteesta ko. ”toisiin menetelmiin”.

”Riippumattomuuden” käsite osoittaa moneen suuntaan. Ensin ”se” on korrespondenssiteorian logiikan, kehässä kiertämättömyyden ja ristiriidattomuuden, välttämätön ehto. Toiseksi se, että universaali-kie-len (väite)lauseet esittävät ”merkityssisältönsä” (4.031 , 4.0311) todellisuudesta riippumatta sallii ”todelli-suuden” käsittämisen korrespondenssiteorian määritelmää käyttäen. Kolmanneksi ”riippumattomuus” asettaa kuitenkin vielä ongelman, joka on –

Tractatus Logico-Philosophicus / Ludwig Wittgenstein.

”Substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. (1.1 , 1.12* , 1.13 , 2.021 , 2.0211 , 2.0212 , 2.024* , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.061 , 4.064 , 4.2211, alleviivaus minun.)

Mielestäni Tractatuksen ensimmäisessä painoksessa vuodelta 1971 on osuvampi käännös ”bestehen” verbistä, so ”.. on olemassa riippumatta ..” (2.024). Universaali-kieli on tietenkin olemassa riippumatta universaali-kielessä vasta ”luotavista tosiseikkojen kuvista” (2.06 , 2.1 , 4.06) soveltamalla korrespon-denssiteoriaa universaali-kieleen. Korrespondenssiteoria, kuten mikä tahansa totuusteoria, edellyttää tietenkin (triviaalisti jotakin) kieltä, aakkosine, sanoineen (nimineen) sekä kielioppeineen. Mikäli tavoite on kuten Wittgensteinilla (Esipuhe, (4.112 , 4.114)), kielen on oletettava olevan universaali-kieli (2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311). – Se, mitä pykälä 3.3 sanoo on (itsestään selvästi) totta minkä tahan-sa kielen suhteen; esimerkiksi juuri meneillään oleva lause on mahdollinen (vain) siten, että ”.. Vain lau-yhteydessä nimillä on merkitys”. (3.14 , 3.141 , 3.142 , 3.3).

Sitä, että universaali-kieli on Wittgensteinin ”maailman substanssi”-opin ensimmäinen tekijä, toisen ja oleellisemman ollessa ”totuuden” korrespondenssiteoria, tarvitsee tuskin Tractatuksen (vähänkin) tar-kemmin lukeneelle enempää todistella kuin olen jo osoittanut (ks. edellinen artikkeli). Itse asiassa pel-kästään pykälien 1.12 , 2.024 , 4.061 vertaaminen toisiinsa riittää –

”Substanssi .. riippumatta siitä .. mikä on niin tai näin ..” (1.12 + 2.024, 4.061, osia pykälistä yhdistetty.) → ”Substanssi .. riippumatta .. tosiseikoista ..” (1.12 , 2.024 + 4.061, osia pykälistä yhdistetty.) → ”.. tosisei-koista r i i p p u m a t o n ..” (4.061) = – yhtäkuin – ”lauseiden m e r k i t y s s i s ä l t ö” (4.061 , 4.064).

On siis olemassa kaksi universaali-kieltä. Ensimmäinen, jo-olemassa oleva, johon korrespondenssiteo-riaa sovelletaan, ja toinen (soveltamisen tuloksena) totuus- ja todistusteoreettisesti pätevä universaali-kieli; kuvateorian kieli. Wittgensteinin ”maailman substanssi”-oppia tuleekin lukea näiden kahden uni-versaali-kielen ilmaisuna. Olennaista on se, että yhdenkään ensimmäisessä universaali-kielessä muo-dostettavissa olevan (väite)lauseen ei voi sanoa, väittää olevan ylipäätään tosi tai epätosi. Mitään to-tuusteoriaa ei ole vielä sovellettu universaali-kieleen; lähtökohtana oleva universaali-kieli on ”totuus-arvo-vapaa”. – Kun korrespondenssiteoriaa sitten sovelletaan universaali-kieleen, totuusteorian logii-kan asettama lähtökohta on universaali-kielen ja todellisuuden välinen riippumattomuus → lauseit-ten tai sen, mitä lauseet esittävät vertaaminen todellisuuteen ei ole (välittömästi) mahdollista, eli ! yh-täkään todistettavasti totta tai epätotta lausetta ei vielä ole.

”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme helposti luulla, että tosi ja epätosi ovat yhdenvertaisia merkin ja merkityn asian suhteita. Silloin voisimme esi-merkiksi sanoa, että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei-p” merkitsee epätodella tavalla jne”. (1.1 , 1.12* , 1.13 , 2.021 , 2.024* , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.0311 , 4.06 , 4.061* , 4.064, alleviivaus minun.)

”Ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö, voimme helposti .. sanoa, että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei-p” merkitsee epätodella tavalla jne”. (4.061, kursiivi minun.)

Se, että ”.. ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei-p” merkitsee epätodella tavalla ..” (4.061) mer-kitsee ristiriitaa. Tämä käy ilmi, kun ”tosiseikkojen” sijasta puhutaan ! (vielä) määrittelemättömästä ”to-dellisuudesta” – jonka Wittgenstein määrittelee ”tosiseikkojen kokonaisuudeksi” (1* , 1.1 , 1.12 , 1.13 , 2 , 2.06 , 2.063) – ja tehdään vastaoletus eli oletetaan, että ”.. lauseilla on tosiseikoista riippumaton merki-tyssisältö ..” (4.061) ei pidä paikkaansa.

Oletetaan siis sekä korrespondenssiteorian voimassaolo että universaali-kielen lauseiden esittämien ”merkityssisältöjen” (4.031) ei-riippumattomuus (vielä) määrittelemättömastä todellisuudesta.

Silloin, ei-riippumattomuuden vallitessa, (väite)lauseet esittävät paitsi ”.. sen ja sen .. yksityisen asiain-tilan” (4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) niin myös ! s a m a l l a ! sen todellisuuden, minkä kans-sa lauseitten esittämä ”.. merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 4.0311). Lau-seen totuuden tapauksessa tuloksena on kehäpäätelmä. Lauseen esittämä ”merkityssisältö” on sen to-dellisuuden ilmaisu, minkä kanssa lauseen esittämä ”.. merkityssisältö pitää .. yhtä ..” (2.222). Toisin sa-noen lauseen esittämä ”merkityssisältö” on yhtä kuin todellisuus → ”.. on verrattava .. todellisuuteen” (2.223) on mahdoton toteuttaa muuten kuin kehäpäätelmänä.

Entä lauseen epätotuuden tapauksessa?

Lauseen epätotuuden tapauksessa tuloksena on ristiriita. Kontradiktio syntyy siitä, että voidakseen olla sen todellisuuden ilmaisu, minkä kanssa lauseen esittämä ”.. merkityssisältö .. ei pidä yhtä ..” (2.222) lau-seen täytyy ilmaista samalla toinen lause, ! tosi lause. Toinen lause esittää todellisuuden kanssa yhtäpi-tävän ”.. sen ja sen asiaintilan” (4.031), minkä kanssa ensimmäisen, lähtökohtana olevan, lauseen ”.. mer-kityssisältö .. ei pidä yhtä ..” (2.222). Ellei toista, totta – todellisuudessa vallitsevaa (positiivista) tosiseik-kaa esittävää – lausetta ole, ei ole ”m i t ä ä n”, minkä kanssa ensimmäisen (epätoden) lauseen esittä-mä ”.. merkityssisältö .. e i pidä yhtä ..” (2.222). Tämä on kuitenkin ristiriita, kun lause ”L” ilmaisee toi-sen lauseen ””L”” , joka totuudellaan osoittaa lauseen ”L” epätotuuden mahdollisuuden:

”Epätosi” lause ilmaisee ”toden” lauseen, voidakseen olla epätosi. Tosiseikka sen tosiseikan ilmaisu, mikä ei ole tosiseikka.

Se, että kontingentin lauseen epätotuus edellyttää toisen kontingentin lauseen totuuden on korrespon-denssiteoriaa koskeva looginen tosiseikka (4.064 , 4.0641), välttämätön mahdollisuus korrespondenssi-teorian kontingentille pätevyydelle. (Tähän linkki artikkeli 7 kun on valmis). Kuitenkin siten, että ! toista totta lausetta ”.. ei voi sanoa .. ilmaista ..” (2.17 , 2.18 , 4.06 . 4.12 , 4.121 , 4.1212 + 6.552, osia pykälistä yh-distetty.). Tämä ”sanomattomuus” on Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321), ja hänen ”mystiikkansa” (6.44 , 6.45 , 6.552), ydin. – Sitä, että ”.. maailma .. on .. ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä” (1.1 , 1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 , 4.06 → (4.1212 , 6.4321 , 6.44 + 6.552, osia pykälistä yh-distetty.)). Todellisuuden olemassaolo, ”.. maailma .. ilmenee ..” (6.44 + 6.552), korrespondenssiteorian logiikan perusteellä välttämättä tosien kontingenttien lauseiden olemassaolon kautta; lauseiden, joita ! k u i t e n k a a n ”.. ei voi ilmaista ..” (4.1212 , 6.552).

(Vastaoletuksen, riippumattomuus ei vallitse, voi esittää myös niin, että silloin lauseen esittämä ”mer-kityssisältö” (4031) riippuisi lauseen totuuden tai epätotuuden mahdollisuudesta → ”lauseen totuuden tai epätotuuden mahdollisuus” määrittäisi sen, mitä ”itse” edellyttää. Kierrettäisiin siis kehässä, tai pää-dyttäisiin pykälän 4.061 tilanteeseen, noidankehään ja ristiriitaan; siihen, että ”.. todella tavalla .. merkit-see epätodella tavalla ..” (4.061).)

Korrespondenssiteorian logiikka perustuu ”riippumattomuuden” käsitteeseen. ”Riippumattomuus” on totuusteorian peruslause, aksioma. – Korrespondenssiteorian ristiriidattomuus edellyttää riippumatto-muuden voimassaoloa. Jos riippumattomuus ei vallitse, ”totuuden” korrespondenssiteoriaan perustu-vien lauseiden kaikki mahdolliset totuusarvot, ristiriitaisetkin, voidaan johtaa toisistaan.

Mitä ”riippumattomuus” merkitsee, sekä yleisesti ottaen että erityisesti korrespondenssiteorian yhtey-dessä?

Samassa yhteydessä-ilmaisemattomuutta tai ei-johdettavuutta: Jos (jokin) ”x” on riippumaton (jostakin) ”y”:stä, niin joko ”x” ja ”y” ei voi ilmaista samassa yhteydessä tai, jos ”x” ja ”y” esiintyvät yhdessä, ”x”:ää ei voi johtaa, päätellä ”y”:stä – yhteydestään ”y”:hyn.

Jos (jokin)”x” on riippumaton (jostakin) ”y”:stä, niin ”x” on olemassa itsenäisesti, so. ”x”:n olemassaolo ei edellytä ”y”:n olemassaoloa. Siksi, jos ”x” esiintyy samassa yhteydessä ”y”:n kanssa, niin on osoitettava, ettei ”x”:ää – ainakaan kaikkia ”x”:n tapauksia – voi johtaa, päätellä ”y”:stä.

Samassa yhteydessä-ilmaisemattomuus ja ei-johdettavuus ovat erityisesti korrespondenssiteorian yh-teydessä esiintyvät ”riippumattomuuden” kaksi sääntöä.

Korrespondenssiteorian yhteydessä ”riippumattomuus” merkitsee universaali-kielessä muodostetta-vissa olevien lauseiden tai sen, mitä lauseet esittävät, riippumattomuutta todellisuudesta. Tractatuk-sessa kyse on jälkimmäisestä. Sitä, minkä lauseet jo esittävät (4.031 , 4.0311 , 4.064 , 4.2211) ei voi esit-tää välittömästi samassa yhteydessä todellisuuden kanssa.

Se, että riippumattomuus todellisuudesta, määritellystä todellisuudesta / ”positiiviset ja negatiiviset to-siseikat” (1.1 , 1.11 , 1.12 , 2.06 , 2.063), ei koske lausetta, vaan ”lauseen merkityssisältöä” (4.061) mahdol-listaa sen, että lauseeseen ”todellisuuden kuvana” (2.06 , 2.1 , 3 , 4 , 4.01 , 4.06) voi sisältyä se mikä te-kee lauseen todistettavissa olevan totuuden tai epätotuuden mahdollisuuden, sisältyä se, mikä ! e s i t- t ä ä ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311, osia pykälistä yhdistetty.) n i i n , e t t ä – ”lau-seen esittämän merkityssisällön” (4.031 , 4.0311) yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute todellisuuden kanssa voidaan näyttää toteen, (tähän linkki artikkeli nro. 7 kun on valmis).

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.022 , 2.16 , 2.161 , 2.17 , 2.18 , 2.2 , 2.22 , 2.221 , 3.13 , ! 4.2, pykälä 4.2 on olennainen (kunhan tarkistaa käännöksen.))

”Kuvan kuvaamismuoto .. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.17 + 2.18, osia pykälistä yhdistetty.)

on välttämätön edellytys sille, että lauseen totuus tai epätotuus on todistettavasti mahdollinen. Siksi on kuten pykälä 2.22 sanoo. Siitä, että totuus- ja todistusteoreettisesti pätevään ”.. Lauseeseen .. pro-jektiivisessa suhteessaan maailmaan .. sisältyy sen merkityssisällön muoto .. so. todellisuuden muoto .. mutta ei itse sisältöä” (2.18 + 3.12 + 3.13 , 4.2, osia pykälistä yhdistetty. Kursiivi minun.) tuonnempana.

Kuvateoria perustuu korrespondenssiteoriaan, sen logiikkaan. Kuvateorian lähtökohdan muodostaa se, mitä totuusteorian peruslause, universaali-kielen riippumattomuus todellisuudesta, sanoo. Sen, mitä universaali-kielen (väite)lauseet esittävät, ”.. sen ja sen .. yksityisen asiaintilan” (4.031 + 4.0311, osia py-kälistä yhdistetty.), riippumattomuus todellisuudesta – samassa yhteydessä ilmaisemattomuus todel-lisuuden kanssa – on korrespondenssiteorian kehässä kiertämättömyyden ja ristiriidattomuuden vält-tämätön ehto. Mikäli riippumattomuus, so. (viime kädessä) ! ”todellisuuden kuvien” ei-johdettavuus ei vallitse, korrespondenssiteoria on ylipyyhittävä.

”Todellisuuden” käsite on luonnollisesti keskeinen ”totuuden” korrespondenssiteorialle. ”Todellisuus” on jo siksikin käsitettävä:

Mitä ”todellisuudella” tarkoitetaan?

Vielä perustavampi syy ”todellisuuden” määrittämiselle on kuitenkin ”riippumattomuudessa”. Kysymys universaali-kielen, siinä muodostettavissa olevien lauseiden, yhteydestä todellisuuteen edellyttää ”to-dellisuuden” käsittämistä –

”Yhteys ! ”mihin””? – ”Minkä ! ”kuvat””?