Loogis-filosofisen tutkielman tulkinnan ”resepti”

     Tulevien viikkojen aikana pikku hiljaa raapustan ”keitostani” kasaan. ”Sacher-kakkua” en lupaa.

     Olen esittänyt tässä blogissa käsitykseni Ludwig Wittgensteinin nuoruuden teoksesta  Logisch-philosophishe Abhandlung / Loogis-filosofinen tutkielma , parhaiten tunnettu G. E. Mooren antamalla nimellä  Tractatus logico-philosophicus .

     Käsitykseni, tulkintani näyttää jäävän hyväksi, tai pikemminkin huonoksi yritykseksi. Muuta ei voi sanoa, kun minkään sortin palautetta en ole saanut. Lukijoita ei ruuhkaksi asti ole ollut. Kuitenkin sen verran, että täydellinen ”radiohiljaisuus” yllättää!

     Kirjoitanko niin epäselvästi, että kukaan ei ymmärrä pätkääkään? Viitsimättä sekavasta tekstistä huomauttaa. Vai teenkö niin ”täysverisen amatöörin” alkeellisia virheita, ettei voi kuin tuntea vaikenevaa myötähäpeää?

     Ja kieltämättä! Todettakoon vielä kerran, että joutuu sitä itsekin (hieman) ”naama punaisena” päätään pyöritellen esimerkiksi ”Wittgenstein tutkielma  I ”  monin kohdin tavaamaan ;  jos kohta myös päätään nyökytellen paikka paikoin peukuttamaan.

     ”Artikkeleissa” myös selvyyden varaa.

     Kirjoitustyylin, jota en ole (erikoisuutta tavoitellen) varta vasten tavoitellut, piikkiin voi ainakin osin  –  etenkin ”alkupalat” ja ”Wittgenstein tutkielma  I  ja  II ”  –  ”epäselvyydet” ja hankalan luettavuuden laittaa.

     Niin tai näin, olkoot sitten vaikka aina väärinpäin, niin koitetaan vielä kerran. Saada niin sanoakseni ”sattumat” keitoksessani paremmin esille.  –  ”Luettavuuden” vinkiksi se, että kannattaa katsoa, mitä sanon  Loogis-filosofisen tutkielman  lukutavasta. Siis se ”bloggaus” .

     Loogis-filosofisen tutkielman  lukutapaani haluan korostaa. Sitä, että selittäkööt  teos – itse – itseään  ”vertailevasti” ja ”kirjaimellisesti” ilman mitään tekijänsäkään / Wittgensteinin jälkikäteen antamia osviittoja. Paitsi ”esipuhetta”. Haastehan on suorastaan herkullinen! Ymmärtää ”vaikeatajuinen” sellaisenaan  sisältä päin / ”kielestään” käsin.  (  –  En siis tukeudu, vertaile Wittgensteinia edeltävien filosofienkaan, kuten Gottfried Leibniz tai Immanuel Kant, ”teksteihin”. Jo siitäkin syystä, että tietoni turhan ohuet. )

     Omin vähäisin filosofisin voimin tulkita, oikein tai väärin, ”kuvateoria” ja ”siihen” liittyvä Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312)  totuus- ja todistusteoreettisesti. Kurt Gödeliä v. 1931 / hänen ”epätäydellisyyslauseitaan” , etenkin ”ensimmäistä” ,  ja Alain Turingia v. 1936 / ”Entscheidungspoblem”  –  muutettavat muuttaen  –  ennakoiden.

”Lauseiden mahdollisuus perustuu periaatteeseen, että merkit edustavat olioita. Perusajatukseni on, että ”loogiset vakiot” eivät edusta mitään ;  että mikään  e i  voi  edustaa tosiseikkojen logiikkaa” . (3.12 + 3.14 , 4.01 , 4.0312 , 4.06 , alleviivaukset tässä kuten muissakin  ”pykälissä” minun. Samoin lihavoinnit ja  v ä l i – lyönnit. Kursiivit Wittgensteinin. )

”.. Kurt Gödel (1906 – 1978) .. osoitti, että aritmetiikan aksiomajärjestelmät ovat aina epätäydellisiä sikäli, että niissä esiintyy tosia mutta todistumattomia lauseita. .. Vuonna 1936  Alonzo Church (1903 – 1995)  ja englantilainen Alan Turing (1912 – 1954)  osoittivat, että relaatioita sisältävä predikaattilogiikka on ratkeamaton, ts.  ei ole olemassa mekaanista menetelmää tai algoritmia, jonka avulla mielivaltaisesta lauseesta voidaan tarkistaa, onko se loogisesti tosi vai ei. ..” .  (Tieteen termipankki  11. 01. 2018 : Filosofia : logiikka. )

     ”Muutettavat muuttaen” :  Loogis-filosofisessa tutkielmassa  ei ole kysymys ”aritmetiikan aksiomajärjestelmistä” , eikä ”loogisista totuuksista” , vaan kaikista ”niistä ”(väite)lauseista”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on korrespondenssiteoriaan / sen ”logiikkaan” perustuen ! ”todistettavasti” mahdollinen.  –  Kyse on ”totuuden” kontingenssista. Tarkoitan, että jos kontingenssi” on määritelmän mukaan ”.. väite, joka voi olla tosi tai epätosi konteksista riippuen ..” (Tieteen termipankki  12. 01. 2018 : Filosofia : kotingenssi. ) , niin ”kontekstin” asettaa nyt ”totuuden” korrespondenssiteoria, joka osoittaa !  * ”väitteen, joka voi olla tosi tai epätosi” * välttämättömät ”ehdot” j a  samalla  ”s e n” , v o i d a a nk o . . ! * niiden * kokonaisuus  * ne *  kaikki   ilmaista.  –  Kyse on ensin ”totuuden” ylipäätään ”mahdollisuudesta” , ja sitten,  ”ilmaisemis mahdollisuudesta” .  –  Täydellisesti ! / Ristiriidattomasti !

     Wittgenstein pyrkii osoittamaan  –  rajaamaan  –  ”kaikki ”lauseet”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on ”totuuden” korrespondenssiteoriaan (2.21 , 2.221 – 2.222 – 2.223 – 2.224 – 2.225 , 3.04 , 3.05 , 4.031)  ja sen ”logiikkaan” (4.061)  perustuen ”todistettavasti” mahdollinen (3.12 , 3.14 , 4.06 , 5 , 5.01) .  Ja päätyy kielteiseen vastaukseen (4.0312 , 4.128 , 6.4321) .

     Wittgensteinin ”pyrkimyksen” taustalla on ”Russellin paradoksi” (4.0031) , joka asetti, pakotti logiikan, tai pikemminkin logiikan  –  ”.. ajattelun lakien, tiedon yleisen muodon, muodollisesti pätevän päättelyn ja todistamisen sääntöjen tutkimusta ..” (Tieteen termipankki  11. 1. 2018 : Filosofia : logiikka / logiikan määritelmä)  –  ”perusteet” uudelleen arvioitavaksi.

     Aloitan tällä kertaa toisella tavalla. Latelematta heti tulkinnan ”lähtökohtia”. Sen sijaan ”latelen” ensin  Loogis-filosofisen tutkielman  ”päälauseet” / 1 – 7 , sopivin välihuomioin ”pykälästä” (6) , ja alustan lyhyesti teoksen rakenteesta. Ennen tarttumista Wittgensteinin ”esipuheessaan” antamiin vinkkeihin  –  tulkinnan ”lähtökohtiin”.

”Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on”. (1)

”Mikä on niin kuin se on  –  tosiseikka  –  on yksityisten asiaintilojen vallitsemista”. (2)

”Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia”. (3)

”Ajatuksia ovat mielekkäät lauseet”. (4)

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa.)” (5)

”Totuusfunktion yleinen muoto on … . Tämä on lauseen yleinen muoto”. (6)

Merkitsen ”pykälässä” (6)  olevaa ”kaavaa” pisteillä, kun tarvittavia ”merkkejä” ei ole käytössäni, enkä viitsi yhtä käyttöä varten ladata tarpeellisia ”merkkejä”.  –  Tämä ehkä  hyvinkin ylimieliseltä vaikuttava ”viitsimättömyys” syystä, että ”päälause” (6)  esittää ”jatkolauseineeen” (6.1 , 6.11)  sen mihin ! ”mitään – sanomattomuuteen” on ”logiikan filosofiassa” (6.113)  tyytyminen, k u n  ”.. tosiseikkojen logiikkaa ei voi edustaa mikään”. (4.0312) .  Toisin sanoen tulkinnan kannalta ”päälause” (6)  ei ole enää oleellinen ;  lukuun ottamatta muutamia viimeisiä ”alalauseitaan” (6.4321 , 6.44 , 6.45 , 6.5 , 6.51 , 6.522) .  J O S  ”projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien, lauseiden, jotka voivat olla tosia tai epätosia, logiikkaa ei voi edustaa mikään”. (3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06) , s i i s  mikään logiikanetukäteeny h d e l l ä  kertaa” (5.47)  menetelmä , N I I N  –

”Logiikan lauseet ovat tautologioita”. (6.1)

Logiikan lauseet  e i v ä t  siis  sano mitään. (Ne ovat analyyttisia lauseita.)” (6.11)

Logiikan lauseiden erityinen tuntomerkki on, että niiden totuuden voi todeta pelkästä symbolista.  –  Tämä tosiseikka sisältää koko logiikan filosofian.  –  Tärkeimpiä tosiseikkoja on näin sekin, että logiikkaan kuulumattomien lauseiden totuutta tai epätotuutta ei voi todeta pelkästään lauseista”. (6.113)

     Vaikka ei olisi yhtä mieltä ”.. poskettomasta satiirista ..” (Tommi Ushanov, ”Wittgensteinin Tractatus logiikan kritiikkinä” , Niin & Näin  3 / v. 1998 , pdf  s. 3 ) , niin jotain ”kieli poskessa” kirjoitettua voi hyvin nähdä siinäkin, että ”.. logiikan filosofian tärkeimpiä tosiseikkoja on sekin, että logiikkaan kuulumattomien lauseiden totuuutta tai epätotuutta ei voi todeta pelkästään lauseista”. (6.113) .  –  Niimpä ! , siinäkin, kun jo se ”kutittelee” , että totta maar ’ , eipä ole ihan helppoa puhua ! ”mitä ä nsanomattomasta” (6.11) ;  muuten kuin  ”.. jäsentymättömin äännähdyksin ..”  (katso Tommi Ushanovin ”artikkelin” lopusta)  ”.. osoittaa kielen ja maailman formaaliset  –  loogiset  –  ominaisuudet ..” (6.12) . Tässä mielessä viimeinen ”pykälä” (7)  viittaa luontevasti edelliseen ”päälauseeseen” (6) . Varsinainen maali on kuitenkin ”projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien / mielekkäiden lauseiden logiikassa” (2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.5 , 4 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321) .

     ”Logiikan lauseet eivät siis sano mitään” (6.11)  syystä, että ”tosiseikkojen logiikkaa ei voi edustaa mikään” (4.0312) .  J o s  voisi, n i i n ”logiikan lauseet” olisivat !  tosiseikkojen logiikkaa edustavan ”menetelmän”   –  ja siten ”ajatusten”  –  ilmaisuja.  ”Tosiseikkojen logiikkaa edustava ”menetelmä”  (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.0312 , 4.06)  r a t k a i s i s i  kysymyksen    ”ajatusten ilmaisemisen  rajaamisestat o t e u t t a m a l l a  !  ”v a i n  lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (4.06) .  –  Ristiriidattomasti!

”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”. (7)

     Kaiken kaikkiaan  Loogis-filosofinen tutkielma  muodostuu 526 erillisestä, omanumeroisesta ”lauseesta” / ”pykälästä” niin, että (seuraava) ”jälkeen tuleva” kommentoi enemmän tai vähemmän ”edellistä”.  (Katso ”tähdellä” merkitty alaviite / ”pykälä” (1*) . )

     Siten viimeinen ”lause” (7)  on kuin ”orpo piru”  –  jäädessään vaille ”selityksiä”. Paitsi, ettei jää! Periaatteessa kaikki ”pykälät” (1 … 2 … 3 … 4 … 5 … 6 … 6.54)  ovat  ”s e n”  kommentteja, ”avaimia” siihen ”mistä ei voi puhua, sitä on vaiettava” (7) .

     Kääntäen, ”pykälä” (7)  on periaatteessa kaikkien edeltävien ”lauseitten” (1 … 2 … 3 … 4 … 5 … 6 … 6.54)  ”m e t alause”.  Onkin kysyttävä :  ”MITÄ ! ”S E”  o n , ”m i s t ä  ei voi puhua, siitä  o n  vaiettava” / (1 – 6.54) ?

     Ja vastauksen perkaaminen kannattaa aloittaa ”esipuheesta” , missä Wittgenstein selkeästi esittää ”pyrkimyksensä”* , kuin myös vastaavat ”seikat”*  itse  teoksesta. Tämä ’hyvä aloittaa ”esipuheesta” ’  tietenkin näin jälkikäteen sanottuna. En suinkaan heti alussa oivaltanut, että  ! ’ ompa helppo homma, tyyppihän antaa esipuheessa ”avaimen” ’ .

     ”.. Kirjan koko sisällön voisi ehkä tiivistää seuraaviin sanoihin :  Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Siten kirja pyrkii vetämään rajan ajattelulle tai pikemminkin  –  ei ajattelulle, vaan ajatusten ilmaisemiselle. Vetääksemme rajan ajattelulle, meidän olisi näet voitava ajatella tämän rajan molemmat puolet (joten meidän olisi voitava ajatella, mitä ei voida ajatella). Raja voidaan sen tähden vetää vain kielessä, ja mikä jää rajan tuolle puolen tulee olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä. ..” . (”Esipuheen” alleviivaukset minun.)

”.. Filosofian tulee .. rajata ajatukset ..”. (4.112 , alleviivaus jatkuu (4.114) )

”Sen tulee rajata ajateltavissa oleva ja samalla se, mitä ei voida ajatella. Sen tulee rajata ajattelumahdottomuudet sisältä päin rajaamalla ajattelumahdollisuuksien piiri”. (4.114)

     Mistä Wittgensteinin ”pyrkimyksessä” / filosofian ”tehtävässä”  on kysymys ?  ”Ajatuksista” saa heti ison kopin  –  ”päälauseet”  3  ja  4  –  niin, että ”ajatusten ilmaiseminen” merkitsee ”tosiseikkojen loogisten kuvien” , ja siis ”mielekkäiden lauseiden ilmaisemista”.

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”. (3.12)

     ”Ajatusten ilmaiseminen” on * ”projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien” * ,  ja  juuri  * s i k s i *  ”mielekkäiden lauseiden ilmaisemista” (3 + 3.12 + 4) , j a  KUN  tähän lisää ”pykälän” (4.06)  →

”Vain lauseet, jotka ovat todellisuuden kuvia, voivat olla tosia tai epätosia”. (4.06)

  N I I N  ”ajatusten ilmaiseminen” on yhtä kuin ! ”v a i n  lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia ilmaisemista”. (3 + 3.12 + 4 + 4.06)

     Näin yksinkertaisesti (esipuhe / 3 + 3.12 + 4 + 4.06)  saa pitävän otteen, lähtökohdan Wittgensteinin ”pyrkimyksen”  –  vetää raja ”vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle   –  ja ”kuvateorian” ymmärtämiselle. ”Kuvateoria” on juurikin !  * ”väitteen, joka voi olla tosi tai epätosi” * välttämättömien ”ehtojen”   ilmaisua, joka antaa myös ”kyllä vai ei” – vastauksen Wittgensteinin ”pyrkimykselle” osoittaa  * niiden *  kokonaisuus .  –  Mitä muuta kuin ”kokonaisuuden” osoittamista ”rajan vetäminen” on.

     ”Rajan vetämisestä vain kielessä” ?  Miksi  raja ”vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle   on mahdollista ”vetää  v a i n  kielessä, sisältä päin” ?  –  Harrastaako Wittgenstein tässä (”poskettoman satiirin” sijaan) huumorin lajia, nimeltä ”looginen välttämättömyys” tai ”looginen mahdottomuus”  –

”Niin kuin on olemassa vain loogista välttämättömyyttä, niin on myös vain loogista mahdottomuutta”. (6.375)

     Tiettävästi  –  ja meneekö tämä nyt sitten ”sarkasmin” piikkiin  –  ylipäänsä ! ”vain kielessä” voidaan muodostaa ja ilmaista ”lauseita” ;  olkoot ”lauseet” muuten  v a i n  ”entten tentten teelikka mentten, viipula vaa.. ..” –  lauseita , t a i  ”lause on todellisuuden kuva” (4.01) – lauseita .

     Wittgenstein ei sentään aseta itseään ”ukko – ylijumalaksi” , joka luo ja rajaa ! ”tyhjästä” , vaan ”loogisella välttämättömyydellä” (6.375)  Wittgensteinin ”pyrkimyksen” / ”tikkaiden” ensimmäinen puola, askelma on ”kieli” . Siten periaatteessa kaikki ”kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseetkin” ovat jo käsillä. ”Lauseet” , joiden joukosta hän  pyrkii rajaamaan vain ”n e ”lauseet”” , joiden ”totuus tai epätotuus” on mahdollinen  .  –  Juuri tässä mielessä  →   ”rajaa”  e i  ole vielä ”vedetty”  

”.. Logiikassa ei voi olla kysymys pelkistä mahdollisuuksista. Logiikka käsittelee jokaista mahdollisuutta ja  k a i k k i  mahdollisuudet ovat sen tosiseikkoja. ..”. (2.0121)

     Se, että  ”.. kaikki mahdollisuudet ovat logiikan tosiseikkoja ..”  on sen Wittgensteinin ”pyrkimyksen” lähtökohdan  –  ”rajaa”  e i  ole vielä ”vedetty”   –  ilmaisu, e t t ä  mikä tahansa mielivaltainen ”jossakin kielessä” muodostettavissa oleva ”lause” on    ”tosiseikan ”mahdollisuuden””  ilmaisu   (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06) .

     Wittgensteinilla logiikka on jo ”kielessä”  –  ”aakkoset”  →  ”sanat”  →  ”lauseet”  –  tapahtuvaa / tehtävää toimintaa ”pyrkimyksenä” osoittaa ”vain mielekkäät lauseet” (3 + 3.12 + 4 + 4.06) .  –  Kuten uimaan voi oppia vain veteen menemällä, niin ”ajatukset” ja ”niiden” muodostamisen logiikan voi opetella, näyttää toteen ”vain kielessä, sisältä päin” .  Vertaus ”uimaan oppimisesta” ontuu sikäli, että kyse ei ole  ”kieleen ”ulkopuolelta””  menemisestä , vaan  j o ! k i e l e s s ä” (2.1)  toimimisesta .  Siis  j o – olemassaolevan ”kielen” käyttämisestä niin, että tuloksena ovat ”vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (2.1 + 3 + 3.12 + 3.5 + 4 + 4.06) .  –  Siksi  →  ei ole ”muuta” kuin  j o – olemassaoleva ”kieli”   →  on oltava niin / tehtävä oletus siitä    ”.. ettei ole mahdollista ajatella epäloogisesti” (3.03 , 5.473 , 5.4731 , 5.4733 , 5.5563) .  Muuten Wittgensteinin  ”.. täytyisi ajatella epäloogisesti” (3.03)  .. ”pyrkiessään vetämään rajan .. ajatusten ilmaisemiselle .. kielessä” , mikä luonnollisesti nollaisi loogikon ”projektin” tykkänään. Kääntäen myös ”pykälän” (2.0121) päälaelleen.  (Tuskin tässäkään on mahdollista välttyä tahalliselta, tai tahattomalta ”Wittgenstein – huumorilta”. )

     Toisin sanoen Wittgenstein yrittää osoittaa ”menetelmän” , nykytermein ”algoritmin” , joka kaikkien ”jossakin kielessä” mahdollisten ”lauseiden” joukosta ilmaisee, rajaa ”vain lauseet, jotka voivat olla tosia tai epätosia” (4.06) , ja että ”lauseet” , jotka ”jäävät rajan tuolle puolen, tulevat olemaan yksinkertaisesti mielettömyyttä”.

     Siksi  →  k a i k k i  ”jossakin kielessä” mahdolliset / muodostettavissa olevat ”lauseet     onkin oltava (6.375)  niin, että Wittgensteinin ”pyrkimyksen” lähtökohtana oleva ”jokin kieli” on ”universaali – kieli” : Jos ”lause” on ylipäätään mahdollinen, niin ”se” voidaan muodostaa ko. ”jossakin kielessä” / (2.0121) .  Yhtäkään mahdollista ”.. olioiden (asioiden, esineiden) yhteyttä” / ”kokeeksi sommiteltua .. yhteen liittymää .. ajattelumahdollisuutta” (2.01 , 3.203 , 3.3 , 4.031 + 4.0311 , 4.114)  ei voi sulkea etukäteen  →   ”rajaa”  ei  ole vielä ”vedetty”   →  pois.  –  Näin ”pykälät” (2.01 – 2.011 – 2.012 – 2.0121 – 2.0122 – 2.0123 – 2.01231 – 2.0124 – 2.013) , joista ”otteita” tässä ja tuonnempana  

”Yksityinen asiaintila on olioiden (asioiden, esineiden) yhteys”. (2.01)

”.. Kuten emme voi kuvitellakaan avaruuden esineitä avaruuden ulkopuolelle emmekä ajallisia asioita ajan ulkopuolelle, niin emme voi kuvitella mitään oliota, jolta puuttuisi yhdistymismahdollisuus muihin olioihin ..” (2.0121)

  voi, etten sanoisi ! tulee, ymmärtää, kun ottaa kirjaimellisesti huomioon, e t t ä  –

”Nimi merkitsee oliota. Olio  o n  nimen merkitys. ( ”A” on sama merkki kuin ”A”. )”  (3.203 , 3.3)

     ( Wittgenstein puhuukin siis  –  ”.. (”A” on sama merkki kuin ”A”) ”  –  puhuessaan ”.. olioista (asioista, esineistä) ..” (2.01)  nimenomaan, vain ”nimen merkityksistä” / ”nimen ! ”merkityksistä”” , e i (vätkä ”merkitykset” ole viittaus)  vielä tuolla jossakin ”todellisuudessa” mahdollisesti olevista (konkreettisista) ”olioista” .  Tämä syystä, että se, mikä asettaa aluksi ”vain ”kielen””    ”.. raja voidaan .. vetää vain kielessä ..” (esipuhe)  on korrespondenssiteorian ! ”logiikka” (1.1 , 1.12 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , ! 2.024 , 3.203 , 3.3 , ! 4.061) . )

”Vain lauseilla on merkityssisältö. Vain lauseyhteydessä nimillä  o n  merkitys”. (3.203 , 3.3)

    Se, että ”loogisella välttämättömyydellä” (6.375)  Wittgensteinin ”pyrkimyksen” / ”tikkaiden” ensimmäinen puola, askelma on ”jokin kieli” / ”universaali – kieli” ( , täst’ edes lyhyesti ”u – kieli” ) muodostaa  –  yksinkertaisesti!  –  sen, mitä Wittgenstein kutsuu ”maailman substanssiksi” .

”Oliot muodostavat maailman substanssin. ..”. (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.2211)

     Tämä merkitsee (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.2211) , että  ”kaikki ”ajatukset”” (3 + 3.12 + 4 + 4.06)  voidaan ilmaista ”u – kielessä” (2.1 , 3.5) , vaikka käykin ilmi, että ! ”ajatuksien ..” / ”mielekkäiden lauseiden ..” muodostamisen, korrespondenssiteoriaan perustuvaa, ”.. logiikkaa ei voi edustaa mikään” , vaan että ”mielekkäiden lauseiden” muodostamisen, ja ilmaisemisen totuus-  ja todistusteoreettinen ”logiikka” on jatkuvassa  →  ”.. vailla lukua olevassa ..” (2.221 , 3.202 , 3.221 , 3.23 , 4.01 , 4.031 , 4.0312 , 4.1 , 4.1272 / kuudes ”kappale” , 4.128 , 4.221 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)  →  ! ”vaiheessa”.  –  Toisin sanoen se, että  ”loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (2.18 , 4.06 , 4.128)  osoittaa, ettäu – kieli” on ehtymätön : ”Mielekkyydeltään” !

Ellei mailmalla olisi substanssia, toisen lauseen mielekkyys riippuisi jonkin toisen lauseen totuudesta”. (2.0211 , alleviivaus jatkuu (2.0212) )

     ”Mielekkäitä lauseita” e i ole vielä ”hahmoteltu” / ”tehty” (2.0212 , ! 2.1s e n  edellytyksenä, e t t ä ! ylipäätään ”lause voi olla tosi tai epätosi” (4.06) .  –  Mihin siis ”jonkin toisen lauseen totuus” perustuisi ?

”Silloin olisi mahdotonta hahmotella mitään ( totta tai epätotta ) kuvaa maailmasta”. (2.0212)

”Vaikka maailma olisi äärettömän kompleksinen, niin että jokainen tosiseikka rakentuisi äärettömän monesta yksityisestä asiaintilasta ja kukin yksityinen asiaintila äärettömän monesta oliosta, silloinkin täytyisi olla olemassa olioita ja yksityisiä asiaintiloja”. (4.2211)

     Taidatko ”sen” paremmin sanoa ( , olkootkin että saattaa triviaalisti kutitella / ! raavituttaa) :  ”Elleivät nimet, sanat  –  lausemerkin elementit  –  lauseyhteydessään jo merkitse” (2.021 , 2.0211 , 3.14 , 3.203 , 3.3 , 4.064) , n i i n    (2.0212) , ja ”maailma” / ”maailman” käsittäminen olisi .. olisi .. olis .. oli .. ol .. o .. .

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee myös kieltoa jne.”. (4.031 , 4.064)

     Yksinkertaisesti :  ”Ellei .. lause jo esitä sitä ja sitä asiaintilaa .. olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) .

     Pelkästään ”u – kieli” ei riitä. ”Rajan vetämisen” työkalu-pakkiin tarvitaan muutakin. On määritettävä, mitä ”lauseella, joka voi olla tosi tai epätosi” tarkoitetaan.  –  M i t ä  tarvitaan siihen, että ”u – kieltä” on mahdollista ! ”käyttää” (2.1 , 3.5)  n i i n , e t t ä   →

”Wir machen uns Bilder der Tatsachen”. (2.1 + 3 + 3.12 + 3.14 + 3.5 +  4 + 4.06)  ?

Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. (2.1 + 3 + 3.12 + 3.14 + 3.5 + 4 + 4.06) ?

”Käytetty, ajateltu lausemerkki on ajatus”. (3.5)

     Tarvitaan totuusteoria määrittämään, mitä ”lauseella, joka voi olla tosi tai epätosi” tarkoitetaan. Jos ”jonkin kielen” välttämättömyys on jo ”esipuheessa” suoraan sanottu, niin  –  hämmästyttävää kyllä  –  totuusteoriaa, käyttämäänsä  totuusteoriaa ”pyrkimyksensä” toteuttamiseen Wittgenstein ei missään kohtaa julkilausu. Se, että ”kuvateorian” taustalla on ”totuuden” korrespondenssiteoria, on lukijan itse nähtävä.  –  ”Kuvateoria” on jo korrespondenssiteorian ilmaisua :  ”U – kielessä ”sisältä päin””  tehtävää kielen ja ”todellisuuden” (välisen) totuusteoreettisen suhteen ilmaisua niin, että  ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on todistettavasti mahdollinen .  –  Yhtä hyvin niin ”lauseen ”totuuden””  kuin  ”lauseen ”epätotuudenkin”” on oltava todistettavasti ”myönnettävissä” tai ”kiellettävissä” , oltava mahdollista ”sanoa” / ”väittää” ;  kuten korrespondenssiteoria edellyttää (4.022 , 4.03 , 4.064) .  –  ”Kontingentisti”.

”Kuva täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa. Kuva on oikea tai väärä, tosi tai epätosi”. (2.21)

”Kuva esittää merkityssisältönsä”. (2.221)

”Kuva on tosi tai epätosi sikäli kuin sen esittämä merkityssisältö pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa”. (2.222)

”Saadaksemme selville, onko kuva tosi tai epätosi, meidän on verrattava sitä todellisuuteen”. (2.223)

”Kuvasta itsestään ei selviä, onko se tosi vai epätosi”. (2.224)

”Apriorisesti tosia kuvia ei ole olemassa”. (2.225)

”A priori oikea olisi ajatus, jonka mahdollisuus takaisi sen totuuden”. (3.04)

”Jonkin ajatuksen totuus voitaisiin tietää a priori vain, jos sen totuus olisi todettavissa itse ajatuksesta (ilman vertailukohdetta)”. (3.05)

”Lause on todellisuuden kuva. Lause on tietynlaiseksi kuvittelemamme todellisuuden malli”. (4.01)

”Lauseessa asiaintila sommitellaan ikään kuin kokeeksi. Sen sijaan, että sanomme ”tällä lauseella on se ja se merkityssisältö” , voimme yksinkertaisesti sanoa :  ”Tämä lause esittää sen ja sen asiaintilan” ” . (4.031)

”Toinen nimi edustaa toista oliota, toinen toista, ja liittämällä ne yhteen niistä muodostuu kokonaisuus, joka esittää  –  kuten kuvaelma  –  yksityisen asiaintilan”. (4.0311)

     ( Itse asiassa korrespondenssiteoria selittää jo  Loogis-filosofisen tutkielman  kahta ensimmäistä ”päälausetta”  –  totuusteoria  v a a t i i ! ”todellisuuden” käsittämistä  –  mistä tuonnempana (”sulkeet” poistaen) enemmän. )

     ”Wir machen uns Bilder der Tatsachen”. (2.1 + 3 + 3.12 + 4 + 4.06) on jo korrespondenssiteorian ilmaisua ; kuten totuusteorian ”pätevyys”  –  korrespondenssiteorian ! ”logiikka” (4.061)  –  vaatii (2.06 , 2.11 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 4.431) .

     Korrespondenssiteoriaa on ensin sovellettava ”kieleen”  →  totuusteorian ”logiikka”   ”kuvateoria” .  S i t t e n ! , ”soveltamisen”  –  sen, että  ”lause on todellisuuden kuva” (4.01) merkityksen   –  perusteella vastata ”pyrkimykseen rajan vetämisestä ajatusten ilmaisemiselle” :  J O K O  onnistumalla  T A I  epäonnistumalla / ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)    7 )  ”ajatusten ”kokonaisuuden””  ilmaisemisessa, osoittamisessa.  –  Kuitenkin ( (4.0312 , 4.128 , 6.4321)    7 )  n i i n , e t t ä  osoittaa ”ajatusten” loogisen välttämättömyyden   o s o i t t a a ”tosien ”vielä – todistumattomien””  lauseiden   loogisen välttämättömyyden ( ! 4.0641 , 6.44 , 6.522) .

     Ja siksi, kun ensin  –  syystä tai toisesta ? / ! ”Russellin paradoksi”  –  valittua totuusteoriaa on sovellettu ”kieleen” , n i i n  käy ilmi, että  ”tosiseikkojen logiikassa” on kyse siitä, M I T E N  ”lauseiden ”totuus tai epätotuus”” on korrespondenssiteoriaan perustuen ”mahdollinen” ( , ja minkä perusteella Wittgenstein siis saa kielteisen vastauksen ”pyrkimykseensä” , päätyen ”perusajatukseensa” (4.0312) ) .

”Das Bild ist eine Tatsache”. (2.141)

     Korrespondenssiteorian ! ”logiikan avaruudessa ..” (1.13)  v a s t a ! , vain    (2.141)  –  ”todellisuuden  k u v a n a”  –  ”niiden ”ehtojen””  ilmaisu, että ”lause on ”tosi tai epätosi””    todistettavasti.  –  Ja siksi, kun ”muuta” eli varsinaisia ”maailmaa” / ”todellisuutta” esittäviä ”tosia tai epätosia ”lauseita””  e i  vielä ole, nimenomaan ! VASTA  

K u v a t kin ovat tosiseikkoja”. ( 2.141 , 3.12 + 3.14 , 4.06)

  N I I N , E T T Ä 

Logiikan avaruuteen sijoittuvat  t o s i s e i k a t  muodostavat maailman”. (1.13 , 2.06 , 2.063)

     J o i d e n  –  ”logiikan avaruuden .. tosiseikkojen ..” (1.13)  –  ”o s a joukko” varsinainen ”maailma” aina, ”ajast ’ aikaan” / ”.. sub specie aeterni ..” (6.45)  on.

”Merkkiä, jolla ilmaisemme ajatuksen, sanon lausemerkiksi.  –  Lause on lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan”.  (3.12 , alleviivaus jatkuu (3.14) )

”Lausemerkissä sen elementit  –  sanat  –  suhtautuvat toisiinsa eräällä erityisellä tavalla. Lausemerkki on tosiseikka”. (3.14)

”.. Lause .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. on tosiseikka”.  ( ( 3.12 + 3.14 )  ←  (4.0312 / 4.06) )

     Vasta korrespondenssiteoriaan, sen ! ”logiikkaan” perustuen  –

Käytetty, ajateltu lausemerkki on ajatus”. (3.12 , 3.14 , 3.5 , 4.06)

     Toisin sanoen, vasta  K U N  ”kielen” muodostavia ”.. sanoja .. käytetään .. eräällä erityisellä tavalla ..” (3.14 + 3.5) , N I I N  rakennettu ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) , e l i  korrespondenssiteoriaan perustuen ”totuutensa tai epätotuutensa”  mahdollisuuden  e s i t t ä v ä  ”tosiseikka”.

     Toisin  sanoen, mikään ”lause” ei ole ”tosi tai epätosi” korrespondenssiteoriaan perustuen, ellei ”lause” ole  ”todellisuuden kuva”  –  ellei ole voitu osoittaa ”lauseen olevan ”todellisuuden kuva””  –  ja kas kummaa / G. Frege & B. Russell, tässä ”osoittamisessa” on ”ristiriidattomuudella” ei ihan vähäinen ”rooli” ;  korollaarinaan (4.0312) .  –  Katso ”esipuheen” kiitokset Gottlob Fregelle ja Bertnard Russellille.

     Olkootkin, että ”itsestäänselvyydet” ovat helposti pettäviä, niin tässä Wittgensteinin ”pyrkimyksen” tapauksessa taustalla on ilman muuta ”Russellin paradoksin” kautta Gottlob Fregen virheelliset ”ajatukset” .  Vaikka * ”rajan vetäminen ajatusten ilmaisemiselle” * (3 + 3.12 + 4 + 4.06)  on sinänsäkin (ymmärrettävissä) loogikon ”Graalin malja(ksi)” , niin nyt  *se*  on suorastaan pakottava ”tehtävä” , joka onnistuessaan  o n  menetelmä  O S O I T T A A  kaikki ”todeksi tai epätodeksi” ristiriidattomasti todistettavissa olevat ”lauseet”   –  s a m a l l a  ”rajaten ajattelumahdottomuudet” , kuten ”Russellin paradoksi” , ulkopuolelleen.

     ( ”Itsestäänselvyys” tulee luonnollisesti siitä, että Wittgenstein oli v. 1910 – luvun alussa  –  kuten Tommi Ushanov asian ilmaisee / Niin & Näin  3 / v. 1998 , pdf  s. 1  –  Russellin ”tähtioppilas” . )

     Wittgensteinin ”pyrkimys” on siis ”Russellin paradoksin” pakottama ”tehtävä” .  Jos on mahdollista / Fregen virheelliset käsitykset  logiikasta  →  päätellä .. ”parturi, joka sekä ajaa oman partansa että ei aja omaa partaansa” .. niin  →  hyvä on !  –  aloitetaan aivan alusta :  Mikään ”lause” ei ole ristiriidattomasti ”tosi tai epätosi” ennen kuin osoitetaan ; sopivasti ! valittuun totuusteoriaan perustuen.  –  ”Sopivasti valittu” tarkoittaa parhaimmillaan, että totuusteorian lähtökohta, totuusteorian ! itsensä asettamana on juuri se, e t t ä    mikään ”lause” ei ole ristiriidattomasti ”tosi tai epätosi” ennen kuin osoitetaan. Kääntäen lähtökohta merkitsee, e t t e i ! yhtäkä ä n ”lausetta” ole ennakolta mahdollista poissulkea         ristiriidattomasti ”toden tai epätoden ”lauseen””   ajattelumahdollisuutena   (2.0121 , 4.114) .

     Oikeastaan korrespondenssiteoria kulkee (kirjaimellisesti!) käsi kädessä Wittgensteinin ”maailman substanssi – ”opin””  kanssa. Ellei ole jo ”jotakin” / ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” , niin ei ole ”mitään” , minkä  ”yhtäpitävyyttä tai ei yhtäpitävyyttä todellisuuden kanssa” .. ylipäätään ! .. voi kysyä .. ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  substanssina Kun tämän ”käsi kädessä” – kulkemisen liittää Wittgensteinin ”pyrkimykseen” ! loogikkona ”rajata mielekkäiden lauseiden kokonaisuus” , n i i n  saadaan ”u – kieli” , ja (ehdolliset) vaatimuks e t  siitä, e t t ä  –

”Olion olemukseen kuuluu, että se voi olla yksityisen asiaintilan rakenneosa”. (2.011)

”.. Jos voin kuvitella olion yksityisen asiaintilan yhteydessä, en voi kuvitella sitä ilman tämän yhteyden mahdollisuutta”. (2.0121)

J o s  tunnemme kaikki oliot, tunnemme samalla kaikki mahdolliset yksityiset asiaintilatkin”. (2.0124)

”Jokainen olio on ikään kuin mahdollisten yksityisten asiaintilojen avaruudessa. Tämän avaruuden voin kuvitella tyhjäksi, mutta en voi kuvitella oliota ilman avaruutta”.  (2.013 , 2.014 , 3.42)

”Oliot sisältävät kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014)

     Tämä, e t t ä ! (2.014 , 2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)  o n k i n  suoraan / kirjaimellisesti korrespondenssiteorian ”logiikan” (4.061)  vaatimus (2.06 , 2.11 , 2.203 , 3.02 , 3.318 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 ,  4.431) , mistä myöhemmin enemmän.

     Jos / kun yhtäkä ä n ”lausetta” e i  ole ennakolta mahdollista poissulkea    ristiriidattomasti ”toden tai epätoden ”lauseen””   ajattelumahdollisuutena   (2.0121 , 4.114) , ja  k u n ! (2.014) , n i i n 

”Vaikka lause saattaa määrittää vain yhden logiikan avaruuden paikan, niin koko logiikan avaruuden täytyy jo kuitenkin olla sen mukana käsillä”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.11 , 3.42)

     Vaikka ”Graalin malja” jää haaveeksi, niin (ei ihan vähäiseksi) vastapainoksi korrespondenssiteorian ”logiikan” ! ristiriidattomuus voidaan osoittaa  –  juuri siksi, että !    ”Graalin malja”    –  niin että myös !  ”.. Russellin paradoksi raukeaa” (3.333) .  –  Lisäksi (ei ihan pienenä) lisäarvona korrespondenssiteorian ristiriidattomuus / pätevyys     ”todet ”vielä – todistumattomat””  lauseet   o n  ainakin epäsuora todistus ”(ontologiselle) realismille” , sen Gödel / Turing – ennakoinnin ohella.

     Kaiken kaikkiaan  Loogis-filosofisen tutkielman  totuus- ja todistusteoreettinen ”resepti” muodostuu seuraavista ”aineksista” :

     1.     ”U – kieli” , so. ”kieli” , jossa voidaan ilmaista (periaatteessa)  kaikki ”sanottavissa oleva” , olkoot ”totta tai epätotta”  –  t a i  sitten vielä ! ”toden tai epätoden” tuolla puolen ”olevaa” .  Jos ei oleta ”u – kieltä” , niin ”mielekkäiden lauseiden kokonaisuuden” (3 + 3.12 + 4 + 4.001 + 4.06)  osoittaminen ei onnistu.  –  Ja ! , sitä paitsi, ei ole mitään ”perustetta” olettaa päinvastaista so. ”aasin silmälappujen” asettamista ;  ”kielen” ilmaisuvoimalle.

     2.     ”Totuuden” korrespondenssiteoria.  –  Korvaamalla ”pykälässä” (2.222) ”kuvan” käsite ”lauseella” saadaan, ottamalla huomioon myös ”pykälä” (4.031) , korrespondenssiteoria sopivassa perinteisessä muodossaan  →  ”Lause on tosi tai epätosi sikäli kuin sen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222 + 4.031) .  –  Korrespondenssiteoria on ”kuvateorian” taustalla. Ja jos Wittgensteinin ”pyrkimyksen” kuvittelee autoksi, niin sen liikkeelle panevana voimana / moottorina toimii korrespondenssiteoria, jonka ”logiikan” ilmaisua ”kuvateoria” on.

     3,     Kolmannen poissuljetun laki (vast’ edes myös lyhyesti kpl ) .  –  Jokainen ”(väite)lause” on ”tosi tai epätosi” .

     4.     Ristiriidan laki (vast’ edes myös lyhyesti rrl ) .  –  Mikään ”(väite)lause” ei ole  sekä ”tosi” että ”epätosi” .

     5.     Myös *identiteetin laki* / ( ”A”  =  ”A” )  on mainittava.  –  Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312)  kun perustuu nimenomaan *siihen* ;  korrespondenssiteorian ristiriidattomuuden ilmaisun ohella.

     Kolmannen poissuljetun lailla on ”reseptissä” erityisasema.  –  Nimittäin ”jokainen lause” , jonka ”totuus tai epätotuus” perustuu korrespondenssiteoriaan, on osoitettava mahdolliseksi.  –  Siten, jos ja kun logiikka pyrkii osoittamaan ”.. lauseen yleisen muodon .. etukäteen .. yhdellä kertaa ..” (4.5 , 5.47 – 5.472) , n i i n   on  osoitettava  ”m e n e t e l mä , J O K A  KONSTRUOIjokaisen lauseen” , jonka ”totuus tai epätotuus” perustuu korrespondenssiteoriaan    siihen, että ”lause esittää sen ja sen asiaintilan”  n i i ne t t ä  ”se ja se asiaintila täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031)    todistettavissa olevalla ”tavalla” (5 , 5.01) .

”.. Lauseen yleinen muoto on :  Asiat ovat niin ja niin”. (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.022 , 4.03 , 4.031 , 4.5)

”On selvää, että kaikki, mitä ylipäänsä voidaan etukäteen sanoa kaikkien lauseiden muodosta, täytyy olla mahdollista sanoa yhdellä kertaa. ..”. (5.47)

”Yleinen lausemuoto on lauseen olemus”. (5..471)

”Lauseen olemuksen ilmaiseminen merkitsee kaiken  k u v a u k s e n  olemuksen ja siten maailman olemuksen ilmaisemista”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06 , 5.4711)

”Yleisimmän lausemuodon kuvaus on logiikan yleisen ja ainoan yleisen perusmerkin kuvaus”. (5.472)

     ”Maailman olemuksen ilmaisemista” ?  –  Luonnollisesti!  –  Kun Wittgensteinin mukaan 

”Todellisuuden kokonaisuus on maailma”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063)

   ja  k u n  ”kaiken kuvaus” merkitsee  ” * kaiken todellisuuden kuvauksen olemuksen *  ilmaisemista”  n i i n  k u i n  !  * S E *  ilmenee  –  korrespondenssiteoriaan perustuen  –  ”ukiele s s ä” .  –  J o s  ”kuvateoria” on korrespondenssiteoriaan perustuvaa ”maailman” / ”(ontologinen) realismi” esittämistä, so. mallintamistau – kielessä”  –  k o k o n a i s u u d e s s a a n  –  n i i n ! kyllä ”.. kaiken kuvauksen olemuksen ilmaisemisen merkitsee maailman olemuksen ilmaisemista” (2.1 – 2.11 – 2.12 , 5.4711) .

”Lauseen täytyy lyödä todellisuus kiinni vaihtoehtoihin kyllä vai ei. Sen tehdäkseen lauseen on kuvattava todellisuus täydellisesti .. .”. (4.022 , 4.023 , 4.03)

     ”Lauseen täytyy lyödä .. jo .. esittämänsä sen ja sen asiaintilan”  s u h t e e n .. ”todellisuus kiinni vaihtoehtoihin kyllä vai ei” ? / ”tosi tai epätosi” ? / /  ”pitääkö se ja se asiaintila yhtä vai eikö pidä yhtä todellisuuden kanssa” ?  (2.221 , 2.222 , 4.023 , 4.031 , 4.064) .

     Wittgensteinin ”pyrkimys” on siis yhtä kuin se, mitä kutsun (David Hilbertiä mukaellen) todistusteoreettiseksi peruskysymykseksi :  Voidaanko kaikki ”ne ”(väite)lauseet””  osoittaa / ilmaista, joiden ”totuus tai epätotuus” on korrespondenssiteorian perusteella mahdollinen?  –  Voidaanko kpl : n  suhteen totuusteoreettisesti pätevä so. ”ristiriidaton ”kieli””  osoittaa?

     Wittgensteinin ”pyrkimyksen” (”Esipuhe” / 3 + 3.12 + 4 + 4.06)  –  ”kuvateoria” toteuttamistapanaan  ja lopputuloksena ”perusajatuksensa” (4.0312)  a la Gödel  v. 1931 / Turing  v. 1936  –  totuus-  ja todistusteoreettista tulkintaa voi perustella (epäsuorasti) myös niin, että korrespondenssiteorian valinta  vain lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia” ilmaisemiselle   ei ole sattumanvarainen. Korrespondenssiteorian lähtökohta on näet sama kuin ”Russellin paradoksin” johtopäätöksen, so.  ”mitään” ristiriidattomasti ”totta tai epätotta” ei ole ennen kuin osoitetaan.  –  Piste !  –  Sikäli mikäli logiikka on ”.. ajattelun lakien, tiedon yleisen muodon, muodollisesti pätevän päättelyn ja todistamisen sääntöjen tutkimusta ..” (Tieteen termipankki  11. 1. 2018 : Filosofia : logiikka) , niin Russellin löytämä murtuma Fregen ”logiikassa” osoitti, että ”.. lauseen todellinen looginen muoto .. ” (4.0031)  on uudelleen arvioitava.  –  Ja siten ”perusteistaan” alkaen uudelleen osoitettava.

”.. Russellin ansiota on, että hän osoitti, miten lauseen näennäinen looginen muoto ei välttämättä ole sen todellinen muoto”. (4.0031)

     Siksi  →  ”lauseen todellisen loogisen muodon” uudelleen osoittamiseksi    korrespondenssiteoriaa on ensin sovellettava ”u – kieleen” , niin että voi näyttää  –  m i t e n    ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” on totuusteoreettisesti mahdollinen   ?  –  Kysymys on kaksi – osainen.

     Ensin (kysymys) on siitä, ”mikä” on, j o s  on, välttämätöntä sen mahdollisuuden suhteen, että kpl on voimassa korrespondenssiteorian perusteella ?

”Ollakseen kuva tosiseikalla on oltava jotakin yhteistä kuvattavansa kanssa”. (1.13 , 2.06 , 2.063 , 2.141 , 2.16 , 3.12 + 3.14)

”Kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa, jotta toinen ylipäänsä voisi olla toisen kuva”. (2.161)

”Kuvan kuvaamismuoto on se, mikä kuvalla täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa, jotta se voisi kuvata todellisuutta juuri niin kuin se sitä kuvaa  –  oikein tai väärin”. (2.17 , 2.21)

”Jotta mikä tahansa muodoltaan täysin mielivaltainen kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta, sillä täytyy olla todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto”. (2.18 , 2.21 , 4.0031)

     ”Lauseen todellinen looginen muoto”  on siis yhtä kuin  ”todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto  –  todellisuuden muoto”  –  n i i n , e t t ä     ”lause  v o i  olla  tosi  tai  epätosi”  (2.18 , 2.21 , 4.0031 , 4.06) .

     ”Todellisuus” , määriteltäköön sitten miten tahansa, on se ”viimekätinen” , mikä ratkaisee ”lauseen ”totuusarvon”” / ”tosi tai epätosi” , ja sen vuoksi korrespondenssiteoreettisesti ”pätevältä ”lauseelta”” vaadittava  ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 + 2.17 , 2.18)  on välttämätöntä. ”Totuuden” korrespondenssiteoriahan on ”(ontologisen) realismin”    ”todellisuus” on olemassa riippumattau – kielestä”    totuusteoria. Niin, että ”lauseelta” vaadittava / ”.. on oltava jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..”  o n  osoitettava.  –  Niin, että ! kääntäen (korrespondenssiteorian) lähtökohta on se, että ”u – kieli” on, on ! oltava totuusteoreettisesti riippumaton ”todellisuudesta” (1 , 1.1 , 1.12 , 2.021 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , ! 4.061 , 4.064) .

     Siten :  Jos ja vain  j o s  ”lause on todellisuuden kuva ..” (4.01) /  ( ”Lause”    ”todellisuuden kuva” ) , n i i n  –

”Lause osoittaa merkityssisältönsä. Lause osoittaa, miten asiat ovat, jos se on tosi. Ja lause sanoo, että asiat ovat juuri siten”. (4.022 , 4.03)

”.. Väittääkseen jotakin, lauseen  t ä y t y y  olla kuva”. (4.022 , 4.03)

     ”V ä i t t ä ä k s e e n” , e t t ä  ”se” / ”se ja se asiaintila” , minkä ”lause esittää pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa  –  s i i s  ”väittääkseen ”totuutensa tai epätotuutensa””  –  ”lauseen  t ä y t y y  olla kuva” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.022 , 4.023 , 4.03 , 4.031) .  –  ”Lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   s i i s  edellyttää  ”todellisuuden  kanssa yhteistä loogista muotoa / kuvan kuvaamismuotoa” (2.17 , 2.18) , j a  siksi onkin oltava niin, että  –

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.22)

     Muutenhan  –  kierretään kehässä.

     Toiseksi (kysymys) on siitä, m i t ä  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuus   ensin annetuin välttämättömin ”ehdoin” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18)  merkitsee ?  –  Onko todistusteoreettisia ”kysymyksiä” , kuten ”ristiriidattomuuteen” liittyviä, mahdoton välttää ?  –  K u n  puhutaan ”lauseen todellisen loogisen muodon” totuusteoreettisesta merkityksestä   ( , niin että voi sitten .. ”vaieta” , jos niikseen tulee ;  kunhan on ensin osoittanut ! ”mistä .. on vaiettava” (7) ) .

Todellisuus on yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista. (Yksityisten asiaintilojen vallitsemista sanomme myös positiiviseksi tosiseikaksi, vallitsematta olemista negatiiviseksi tosiseikaksi. )” (2.06)

”Kuva esittää asiaintilaa logiikan avaruudessa, yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.1 , 2.11)

     Olennaista tässä on huomata ( , ja sen vuoksi alleviivaukset ) , että  –  jälleen ”vertailevaa” kuin myös ”kirjaimellista” lukutapaa harjoittamalla  –  ”asiaintilan” merkitys on yhtä kuin ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen ja vallitsematta oleminen” . Unohtamatta sitä, että seuraavassa ”pykälässä” (2.12)  voi ”todellisuuden” korvata ”samaa” – merkitsevällä ”yksityisten asiaintilojen vallitsemisella ja vallitsematta olemisella” . Unohtamatta myöskään sitä ! ”mistä”  s i i s  ”.. todellisuuden kanssa yhteisessä loogisessa muodossa ..” (2.18 , 2.21 , 4.06)  on kysymys.

”Kuva on todellisuuden malli”. (2.06 , 2.1 , 2.11 , 2.12)

Sen” selvittämiseksi, m i t ä  se, että ”kuva on todellisuuden  –  yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen  –  m a l l i”  (2.06 + 2.12)  m e r k i t s e e , o n  katse  kohdistettava ”pykäliin” (2.201 – 2.202 – ! 2.203 , ! 3.02) .

Kuva kuvaa todellisuutta esittämällä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuden”. (2.201)

”Kuva esittää mahdollista asiaintilaa logiikan avaruudessa”. (2.11 , 2.202)

     ”Kuva esittää”  s i i s  ”mahdollista yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista logiikan avaruudessa” . (2.06 , 2.11 + 2.202)

     ( * ”Pykälät” (2.203  ja  3.02) *  on huutomerkattu syystä, että ! *ne*  ovat yksi Wittgensteinin ”kuvateorian” totuus-  ja todistusteoreettisen tulkinnan kattauksen keskeinen ”tekijä” . )

”Kuva sisältää esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden”. ( ! 2.203 , 3.02)

”Ajatus sisältää siinä ajatellun asiaintilan mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.203 , ! 3.02)

     ”Kuva / ajatus  s i s ä l t ä ä .. s i i s .. ”esittämiensä yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen mahdollisuuden”. (2.11 + 2.201 – 2.202 – 2.203 + 3.02)

     ( Toisen ”tekijän” muodostaa ”se” , ) Mitä  ”yksityisten asiaintilojen vallitseminen ja vallitsematta oleminen”  m e r k i t s e e ;  korrespondenssiteorian ”logiikassa”  –  korrespondenssiteorian  ! ”logiikan avaruudessa” (2.11) .  –  Korrespondenssiteorian mukaan  ”lause esittää sen ja sen asiaintilan” (2.221 + 4.031 , 4.0311) , ja että saadaan ”lauseen ”totuus””  mikäli  ”lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää yhtä todellisuuden kanssa” , tai että jos  ”lauseen esittämä se ja se asiaintila ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” , niin tuloksena on ”lauseen ”epätotuus”” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031)  –  Siten, yksinkertaisesti :  ”Yksityisten asiaintilojen vallitseminen”  merkitsee  ”lauseen ”totuutta””  ja  ”yksityisten asiaintilojen vallitsematta oleminen”  merkitsee  ”lauseen ”epätotuutta”” .  –  Siten, yksinkertaisesti :  ”Se” , mitä  ”kuva / ajatus sisältää” on, ehtolauseena esitettynä, että    j o s  ”lause on todellisuuden kuva” , n i i n  ”lause sisältää ”totuutensa”  j a  ”epätotuutensa” mahdollisuuden” , so. !  ”lause  s i s ä l t ä ä  s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä  ”epätotuutensa” mahdollisuuden” (2.06 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.02 , 4.01 , 4.031) .

     KUN  näyttää aivan ilmeiseltä,  ( ”vertailevasti” ja ”kirjaimellisesti” lukemalla /  miten muutenkaan ! )  että  ”kuva / ajatus / lausemerkki projektiivisessa suhteessaan maailmaan  s i s ä l t ä ä  yksityisten asiaintilojen vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen mahdollisuuden” , N I I N  tuskin  –  taustalla on ”totuuden” korrespondenssiteoria  –  ”yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen”  esittäminen  ”lauseen ”totuutena””  ja  ”lauseen ”epätotuutena””  on muuta kuin  →  j o h t o p ä ä t ö s .  Toisin, siis suoraan korrespondenssiteorian perusteella, sanoen sen ilmaisu, että  j o s  ”lause on todellisuuden kuva” , n i i n  ”lause sisältää esittämänsä sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyyden j a ei yhtäpitävyyden mahdollisuuden todellisuuuden kanssa” .

     ”Johtopäätöksen” vahvistaa todistusteoreettisesti ( , ja ”todistusteoreettisella” tarkoitan tässä vain (5.01) , enkä vielä niitä ! silmiinpistäviä, varsinaisia ”todistusteoreettisia” / ”ristiriidattomuuteen” liittyviä kysymyksiä, joita ”kuvateoriaan” liittyy )  se, että  –

Jos elementaarilause on tosi, vastaava yksityinen asiaintila vallitsee. Jos elementaarilause on epätosi, vastaava yksityinen asiaintila ei vallitse”. (4.25)

”Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet merkitsevät yksityisten asiaintilojen vallitsemisen ja vallitsematta olemisen mahdollisuuksia”. (4.3)

”Lauseet ovat elementaarilauseiden totuusfunktioita. (Elementaarilause on oma totuusfunktionsa.)” (5 , 5.01)

Elementaarilauseet ovat lauseiden totuusargumentit”.  (5 , 5.01)

     Siinä, että  →

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.11 , 4.01 , 4.1)

       on siis kysymys ”lauseen totuusargumenttien totuudesta ja epätotuudesta” , joiden suhteen  –  joiden perusteella  –   ”lauseen totuusarvo” / ”tosi ja epätosi” on muuttuja   (5 , 5.01) , ja jos ja  v a i n   j o s  ”lause sisältää totuusargumenttiensa  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuudet” , n i i n  ”lauseen ”totuus  tai  epätotuus””  on  todistettavasti ”mahdollinen”  ;  kontingentilla ”tavalla”  (2.06 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.02 , 3.318 ,  4.031 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

     Toisin sanoen, ”lauseet esittävät totuusargumenttiensa totuutta ja epätotuutta” (4.1 + 4.25) , ja ”pykälä” (5)  on mahdollinen, jos ja  v a i n  j o s  ”lauseet sisältävät totuusargumenttiensa  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä   ”epätotuuden”  mahdollisuudet” .

     Ja  –  sivumennen sanoen  –  se, että  ”.. elementaarilause on oma totuusfunktionsa” (5)  merkitsee, että  ”.. lauseen totuusargumentti” (5.01)  e i  sisällä enää, edelleen ( , ja mahdollisesti ad infinitum) !  ”totuusargumenttiensa totuusmahdollisuuksia” (4.25 , 4.3 , 5 , 5.01) .

     Toisin sanoen( ( ”Lause on todellisuuden kuva” )    ”lause sisältää totuusargumenttiensa  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuudet )

     Siinä, että  →

Lauseen merkityssisältö on sen yhtäpitävyys tai yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen, että yksityiset asiaintilat vallitsevat tai ovat vallitsematta”. (4.2)

→ on otettava huomioon, että  kielen ja ”todellisuuden” (välistä) totuus-  ja todistusteoreettista suhdetta on mallinnettu / simuloitu ”u – kielessä” esitettynä ”lauseen” ja ”lauseen totuusargumenttien” välisen suhteen ilmaisuna. Kyse on ”lauseen” totuus-  j a  todistusteoreettisesti  p ä t e v ä s t ä ”merkityssisällöstä” , siitä  e t t ä  * ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  v o i d a a n  todistaa  *  , ja  kun  * t ä m ä *   merkitsee  esitettyä  ”jos ja  v a i n  j o s” ,  n i i n    lauseen  merkityssisällössä”  on  kysymys    # ”lauseen” #  s u h t e e s t a  ”siihen  # ”i t s e e n s ä” #   :  I T S E E N S Ä – VIITTAAVUUDESTA”  –  ”self reference” –  s i s ä l t ä m i i n s ä  ”totuusargumenttiensa”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuksiin .

     T O I S T E T T A K O O N :  ”Lauseen” totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä ”merkityssisältö”  o n    !  ”lauseen”  i t s e e n s äviittaavuutta    s i s ä l t ä m i i n s ä  ”totuusargumenttiensa”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuksiin .

”Substanssi on muotoa ja sisältöä”. (2.025)

”Jokaista lauseen merkityssisältöä luonnehtivaa lauseen osaa kutsun ilmaisuksi (symboliksi) .  (Lause itsekin on ilmaisu. )  Ilmaisua on kaikki lauseen merkityssisällölle olennainen, mikä voi olla yhteistä useille lauseille. Ilmaisu luonnehtii erään muodon ja erään sisällön ykseyden”. (2.025 , 3.31)

Lause een käsitän  –  Fregen ja Russellin tavoin  –  siihen  s i s ä l t y v i e n  ilmaisujen funktioksi”. (3.318 , 3.332 , 3.333 , alleviivaus jatkuu (4.431) . )

”Lause on yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen”. (4.4)

Elementaarilauseiden totuusmahdollisuudet ovat lauseiden totuuden  j a  epätotuuden ehdot”. (4.41)

”Yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksien suhteen ilmaisee lauseen totuusehdot. Lause on  totuusehtojensa  ilmaisu” . (4.431)

     Se, että  ”lause on todellisuuden kuva”  merkitsee siis, e t t ä    ”Lause .. siihen  s i s ä l t y v i e n .. totuusehtojensa  ilmaisu” (1 , 1.1 , 2.06 , 2.063 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 2.221 , 3.02 , 3.31 , 3.318 , 4.01 , 4.031 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .

     ( Oikeastaan (3.318 + 4.431)  merkitsee / ”maailman substanssi” , että  ”lause .. siihen sisältyvien .. totuusehtojensa . . ! substanssi” (2.025 , 3.3 , 3.31 , 3.318 , 4.431) , ja siten ”lauseen” täytyy olla olemassa  –  ”substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin” (2.024)  –  riippumatta    ”totuusehdoistaan” , jotka määrittävät  ”niin tai näin” mahdollisuuksia .  –  Muuten ”lause” voitaisiin johtaa ”totuusehdoistaan” niin, että    ei vain ”kehä” , vaan ”noidan – ”kehä”” . )

     Sanotaan nyt tässäkin se, että ”pykäliä” (3.318 + 4.431 , 5.01)  ei tule / e i  voi lukea niin, että ”lause” olisi ”itseensä sisältyvien .. yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu totuusargumenttiensa totuusmahdollisuuksien suhteen” , vaan tulee lukea, että  ”lause on .. yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisu itseensä   s i s ä l t y v i e n  totuusargumenttiensä  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuuksien suhteen” .  –  Edellinen, virheellinen ”lukutapa” on paitsi poikkiteloin sen kanssa, mitä Wittgenstein sanoo    * ”pykälät” (2.06 , 2.11 , ! 2.203 , ! 3.02 , 4.1) * , niin  k u n  kerran ”lauseet”  s i i s   joka tapauksessa ! * sisältävät  ”s e k äe t t ä  mahdollisuudet * , n i i n  lopputulos olisi se, että  ”lause” voisi väittää itsestään ! ”kaikki ”totuusehtonsa”” / ”mahdolliset totuusehtojen ryhmänsä ..” (4.46) !  –   ”Lause” sisältäisi !  S E K Ä  ”s e k äe t t ä – ”mahdollisuudet””  E T T Ä  ”yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisun ”s e k äe t t ä – ”mahdollisuuksien”” suhteen” .  –  KUITENKIN 

Lause  e i  voi väittää mitään itsestään, koska lausemerkki ei voi sisältyä itseensä”. (3.332 , alleviivaus jatkuu (3.333) . )

”Funktio ei voi olla oma argumentiinsa, koska funktiomerkki  s i s ä l t ä ä  jo argumenttinsa peruskuvan, eikä voi sisältää itseään. ..”. (3.333)

     Virheellinen ”lukutapa” merkitsee, että ”lause” s i s ä l t ä ä ! ”itsensä” , ollakseen / voidakseen olla ”yhtäpitävyytensä ja yhtäpitävyyden puutteensa ilmaisu .. jo sisältämiensä .. totuusargumenttiensa sekä ”totuuden” että ”epätotuuden” mahdollisuuksien suhteen” . (Vertailun vuoksi    ”aivoni” sisältäisivät ”itsensä” voidakseen sitten, siten ilmoittaa .. ”itselleen” .. ”ajatuksensa” .  ”Itsensä” .. ”itsestään” ! ?  Ja näin kierrettäisiin koskaan pysähtymättä joko saman keskisessä tai yhä laajenevassa (”kuka .. mitä .. häh” – sekavassa ! ”aivojen” vertaamisen) ”kehässä” . ) .

     Siten    ”lause”  e i  voi  e n ä ä .. ”sisältää yhtäpitävyyden ja yhtäpitävyyden puutteen ilmaisua” .  –  Piste !

     Puhumattakaan siitä, että !     r r l     olisi ylipyyhittävä  –  tai juuri siksi.

     Eikö sitten, ! mukamas se, että jos  ”lause on todellisuuden kuva” , niin  ”lause sisältää  s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä  ”epätotuutensa”  mahdollisuudet   /  ”totuusargumenttiensa”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuudet    riko ristiriidan lakia ?  Jo pelkällä ”mahdollisuudellaan” !  –  Ja !  tee korrespondenssiteoriasta  i n validia.  Kyllä, kyllä ”rikkoo” .  –  Siksi ”lauseen” onkin voitava väittää ”ristiriidattomuutensa” ollakseen ”todellisuuden kuva” .  –  ”Ristiriidan” on todistettava niin sanoakseni ”ristiriidattomuutensa” .  Kirjaimellisesti !  ”Lauseen” on voitava väittää 

  se, että  ”lause on todellisuuden kuva” s i s ä l t ä ä  myös ”ristiriidattomuus – ”todistuksensa”” , j a !  o s o i t t a a  ”ristiriidattomuus” .

     Ennen kuin esitän ”ristiriidattomuus – ”todistuksen””  –  oikeastaan hyvin yksinkertaisen, ja ””jonka””  Wittgensteinkin esittää ( , ehkä vähemmän yksinkertaisesti)  –  niin on palattava siihen, miten tähän ”tilanteeseen” on tultu :  On palattava korrespondenssiteorian ”logiikkaan” .  –  Perusteellisesti !  Ohessa olennainen myös Wittgensteinin ”maailman substanssi – ”opista”” (2.021) .

     Kerrataan ensin ”tilanne” .  Tehdään ”faktantarkistus” .  Wittgenstein ”pyrkii vetämään rajan ajatusten / v a i n  lauseitten, jotka voivat olla todistettavasti tosia tai epätosia ilmaisemiselle” . (”Esipuhe” + (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.06 , 5 , 5.01) )  –  Olkoot ”pyrkimys” sitten ”Russellin paradoksin” johtopäätöksenä tai ei (4.0031) .  –  ”Ajatuksia” ei vielä ole, eivätkä synny ”tyhjästä” , eivätkä ! ”tyhjässä” , vaan ”kielessä .. sisältä päin” (4.112 , 4.114) .  Siis ”ne” on ”tehtävä” / ”luotava” (2.1) ;  ennen kuin voidaan ratkaista kysymys ”rajaamisestaan”    ! ”kokonaisuudessaan” (4 , 4.001) .  Tarvitaan totuusteoria :  Korrespondenssiteoria (2.21 , 2.221 – 2225 , 3.04 , 3.05 , 4.031) .  –  Kulkekoon ”totuuden” teoria sitten yhtä jalkaa ”Russellin paradoksin” johtopäätöksen kanssa tai ei.

     Korrespondenssiteorian ”logiikka ?   Herää kysymys, että  j o s  ”lauseen ”todellisuuden ”kuva n a””  täytyy ”sisältää myös ”ristiriidattomuus – ”todistuksensa”” , n i i n   MIKSI  korrespondenssiteoria vaatii    ”kuvassa ja kuvattavassa täytyy olla jotakin samaa .. kuvan kuvamismuoto .. jotta .. kuva voisi ylipäänsä kuvata  –  oikein tai väärin  –  todellisuutta ..” (2.16 – 2.1612.17 , 2.18 , 2.21)  ?   –   M I K S I  ”.. väittääkseen jotakin”    siis ”jotakin ! ”totta tai epätotta”” / ”lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyys tai ei yhtäpitävyys todellisuuden kanssa”    ”lauseen  t ä y t y y  olla kuva” (2.221 , 2.222 , 4.03 , 4.031)  ?  –  Nimittäin  s e ”.. jotakin samaa .. yhteisenä todellisuuden kanssa .. todellisuuden kanssa yhteinen looginen muoto, so. todellisuuden muoto” (2.16 – 2.161 –  2.17 , 2.18 , 2.21)  O N JUURIKIN  ristiriidattomuus – ”t o d i s t u k s e n s a””  A I H E U T T A J A :  ”.. Lauseeseen sisältyvä .. merkityssisällön muoto .. j o   s i s ä l t y v ä  argumentin peruskuva ..” (3.13 , 3.332 , 3.333) .  –   K U N  !  k e r r a n  ”.. argumentin peruskuva ..” (3.333)   m e r k i t s e e     ”lauseen totuusargumenttien”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuutta .

”Lauseeseen kuuluu kaikki, mikä kuuluu projektioon, mutta ei projisoitu. Siis myös projisoidun mahdollisuus, mutta ei se itse. Lauseeseen ei siis vielä sisälly lauseen merkityssisältöä, mutta kylläkin sen ilmaisemismahdollisuus. ( ”Lauseen sisältö” merkitsee mielekkään lauseen sisältöä. )  Lauseese e n  s i s ä l t y y  sen merkityssisällön muoto, mutta  e i  itse sisältöä”. (1 , 1.1 , 2.06 , 2.063 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 2.221 , 3.02 , 3.12 , 3.13 , 3.31 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.01 , 4.031 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

     Onkin selvää, että  e n ä ä  

”.. Lauseen on mahdotonta väittää itsestään, että se on tosi. ..”. (3.13 , 3.318 , 3.332 + 3.333 , 4.431 , 4.442 , katso edellä se ”kappale” , joka alkaa sanoilla  –  ”sanotaan nyt tässäkin se .. ” . )

     Olkoot kysymys   ”positiivisen lauseen”  totuudesta   tai   ”negatiivisen lauseen”  totuudesta  , kuten ”Suomi on tasavalta”  tai  ”Suomi ei ole kuningaskunta” . (5.5151)

     ”Mahdottomuus” tulee jo siitä ( , paitsi että ”lause ei .. voi sisältää itseään ..” (3.332 + 3.333) ) , että ”lause”  –  ”todellisuuden kuvana”  –  i l m a i s e e  VASTA  ”lauseen” mahdollisuuden / mahdollisuutta esittää  *  ”se ja se asiaintila” *  niin , e t t ä  ”.. täsmää tai on täsmäämättä todellisuuden kanssa ..” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031) , E I K Ä  ”lause” voi tietenkään vielä, samalla esittää  * ”sitä” *  , minkä ylipäätään mahdollisuudesta  on vasta kyse.  –  Muutenhan kierretään ”kehässä” tai ! ”noidan – ”kehässä”” (2.22 , ! 4.061) .  –  Jos vasta pohdin  mahdollisuutta ”sanoa ”x””   / ”x : n ”ehtoja”” , niin en voi vielä, jo ”sanoa ”x”” .  Piste !  –  Jos vasta pohdin ”niitä ”ehtoja”” , miten  ”..merkki merkitsee .. lauseyhteydessään” (3.3 , 3.33)  sitä, että ”lause” muodostaa ”todellisuuden kuvan” (3.12 , 3.14) , n i i n  yhtäkään  ”.. sen ja sen asiaintilan esittävää lausetta ..” (2.221 , 4.031)  en voi vielä / jo samalla ilmaista (3.13) . Juuri  t ä t ä ! ”ilmaisemattomuutta” / ”puhumattomuutta” Wittgenstein tarkoittaa ”pykälässä” (3.33) .

”Merkin merkityksellä ei saa koskaan olla mitään osuutta loogisessa syntaksissa. Täytyy olla mahdollisuus laatia syntaksi puhumatta minkään merkin merkityksestä. Syntaksi saa edellyttää  v a i n ilmaisujen kuvauksen”. (2.203 , 3.02 , 3.3 , 3.31 , 3.318 , 3.33 , 3.332 , 3.333 , 4.431 , 5.01)

     Jokainen ”merkki” voi jo merkitä ”lauseyhteydessään” , ja  s i k s i  ”loogisessa  syntaksissa” , joka osoittaa ”EHDOT” , että ”merkki”  v o i  merkitä  –  olla muodostamassa  ”.. eräällä erityisellä tavalla ..”  –  ”.. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. olevaa lausetta”  e i  voi  enää  ”puhua minkään merkin  merkityksestä . (1.13 , 2.021 , 2.024 , 3.12 , 3.14 , 3.203 , 3.3 , 3.33 , 4.061 , 4.064 , 5.4732)

     ( Jos jokainen ”merkki” / ”nimi” / ”sana” ei voisi jo merkitä ”lauseyhteydessään” , niin ennen ”merkityksen” mahdollisuutta olisi  jo osoitettava kaikki  *se” *  , mikä on  –  voi olla  –  todistettavasti  ”totta tai epätotta” , so. ! just’ ! !  *s e*  , minkä  ”.. substanssin oliot muodostavat ..”  ( ! 2.014 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01) , ja siten ”maailman” käsittäminen olisi .. olis .. oli .. ol .. o .. . )

     J O S  ilmaisee  SEKÄ  ”.. lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan ..”  E T T Ä      ”.. lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan ..”  m a h d o l l i s u u d e t   .. p i t ä ä  yhtä  tai  e i  pitää  yhtä  todellisuuden kanssa   (2.221 , 2.222 , 4.031) , N I I N    TULOKSENA  ON  paitsi  RISTIRIITA , niin se, että mitään ! ”.. todellisuuteen .. vertaamista” (2.223)  ei tarvita, ja siten    korresponenssiteoria    yliviivaten.

     Toisin sanoen  –  summa summarum ( , ja viittaamatta enää ”pykäliin” )  –  ”.. lauseeseen  e i  siis vielä sisälly lauseen .. yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta  niiden  lauseen  j o  sisältämien  totuusargumenttiensa  totuuden  j a  epätotuuden  –  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  –  mahdollisuuksien  suhteen, että lauseen totuusargumentit ovat totta tai epätotta” .  E I  ”kumpaakaan” ;  e i  ”yhtäpitävyyttä”  e i kä  ”yhtäpitävyyden puutetta” .  Muutenhan rikottaisiin korrespondenssiteorian (2.21 , 2.221 – 2.225 , 3.04 , 3.05)  l o g i i k a n”  henkeä ja kirjainta .  –  Logiikka on ”lainomaista” !

     Logiikka on ”lainomaista” ! !  Miksi sitten korrespondenssiteorian ”logiikka” ilmiselvästi rikkoo rrl , ja johtaa vaatimukseen todistaa / ”väittää” ristiriidattomuutensa  –   ”lauseen .. sisältämän .. argumentin peruskuvan” ristiriidattomuus   (2.11 , 2.203 , 3.31 , 3.318 , 3.332 + 3.333 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .  Mikä on  s e  hyvä ”SYY?   Vastaus lyhykäisyydessään : ”Ristiriidattomuus ! ”i t s e”” .

     ”Lauseella todellisuuden kuvana olevan todellisuuden kanssa yhteisen loogisen muodon / kuvan kuvaamismuodon  –  lauseen jo sisältämän argumentin peruskuvan  –  jotta lause ylipäänsä voi olla tosi tai epätosi” (2.16 – 2.161 – 2.17 + 2.18 + 3.332 + 3.333 + 4.06)  ristiriidattomuuden todistaminen  o n  näet  v a s t a  korrespondenssiteorian ”ristiriidattomuuden, ylipäänsä ! ”kontingentin ”pätevyyden”” , t od i s t u s teoreettinen (toinen tai .. kolmas) vaihe.  Vaihe, jonka ”juurisyy” on korrespondenssiteorian ”ristiriidattomuudelle” ehdottomassa / ! aksiomaattisessa ”riippumattomuuden”  vaatimuksessa .

Ellemme ota huomioon, että lauseilla on  tosiseikoista  r i i p p u m a t o n  merkityssisältö, voimme helposti luulla, että tosi ja epätosi ovat yhdenvertaisia merkin ja merkityn asian suhteita. Silloin voisimme esimerkiksi sanoa, e t t ä  ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla jne.”. (4.061)

     Tarvitseeko sanoa  ”.. että ”p” merkitsee todella tavalla samaa, mitä  ”ei – p” merkitsee epätodella tavalla ..”  tulkitseminen ”ristiriidaksi”  e i  ole ! (yhtään) ”kaukaa haettua” , ja että  ko ”ristiriita”   on voimassa  ”ellemme ota huomioon, että lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö ..” .

     Tämän ehkä tulkinnalleni olennaisimman ”pykälän” sisar-  tai alalauseita, olkoot numerointi niin kuin on,  ovat ”lauseet” (2.024  ja  2.22) , joista ”pykälän” (2.024) laitan niin alkukielisenä kuin Heikki Nymanin molemmin käännöksin / v. 1971  sekä  v. 1984  –  ensimmäisen ollessa (mielestäni) osuvampi  –  ja  ”lauseen” (2.22)  toistaen.  (Sen sijaan jo esitettyjä Wittgensteinin ”maailman substanssi – ”oppiin””  liittyviä ”pykäliä” (2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 3.203 , 3.3 , 5.01)  en toista. )

”Die Substanz ist das, was unabhängig von dem was der Fall ist, besteht”. (1.1 , 1.12 , 2 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

”Substanssi on olemassa riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. (1.1 , 1.12 , 2 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01) , katso ”bestehen” käännös  –  vaikkapa sanakirja. org. . )

”Substanssi on se, mikä vallitsee riippumatta siitä, mikä on niin tai näin”. (1.1 , 1.12 , 2 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 ,  3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

”Minkä kuva esittää, se esittää kuvaamismuodollaan totuudestaan tai epätotuudestaan riippumatta”. (2.22)

     Wittgensteinin  * ”maailman substanssi – ”opin”” *  voi tiivistää muutamaan lauseeseen.  –  Ensin sen kautta, mitä  *se*  ei ole, ja sitten sen ilmaisuna, mitä  *se*  on.  –  ”Lauseen ”totuus tai epätotuus””  e i , e i  edes  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  todist e t t a vuus   , määritämäärää sitä, että  ”nimi merkitsee lauseyhteydessään” (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01) .  –  Tämä ”e i”  on aiheellista sanoa, koska  Loogis- filosofista tutkielmaa  pidettiin Wienin piirissä / ”looginen positivismi” ikään kuin ”raamattuna” , ja luettiin kuin .. ”piru raamattua” . (Katso esim. Tieteen termipankki 23. 02. 2018 :  Filosofia : wienin piiri. )  –  Ja, vaikkei enää ”luet(t)a(isi)kaan” , niin kuitenkin edelleen oleellinen ohittaen?

     Siten sen, että !    ”totuus” / ”todistettavuus”  m ä ä r i t t ä ä  sen, ”M I K Ä  ”merkitsee”” →  loogisen  positivismin”  t m s .     voi ylipyyhkiä.  –  Piste !

”Nimet esiintyvät lauseissa vain elementaarilauseiden yhteydessä”. (2.021 , 3.203 , 3.3 , 4.23 , 5 , 5.01)

     Sen sijaan  s e , e t t ä  !  ”nimet esiintyvät lauseissa  –  merkitsevät  –  v a i n  elementaarilauseiden”    ”lauseen  totuusargumenttien  yhteydessä” (3.3 + 4.23 + 5.01)  O N  n i m e n o m a a n  ! !  ”lauseen .. sisältämän .. argumentin  peruskuvan ..” (3.332 + 3.333)  ILMAISUA ”Lauseen totuusargumenttienSEKÄ  ”totuuden”  ETTÄ  ”epätotuuden”   M A H D O L L I S U U D E N   i l m a i s u a  (2.021 , 3.203 , 3.3 , 3.31 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) .  –  Piste !

     ”Elleivät .. yksinkertaiset .. nimet 

”Lauseissa käytetyt yksinkertaiset merkit ovat nimiä”. (3.202)

  .. yksiselitteisesti 

”Vaaatimus, että yksinkertaiset merkit ovat mahdollisia, on vaatimus merkityssisällön yksiselitteisyydestä”. (3.23)

  m e r k i t s e  lauseyhteydessään / lauseen totuusargumenttien yhteydessä totuusargumenttien totuusmahdollisuuksia  –    ”S E K ÄETT Ä”  t o t u u s m a h d o l l i s u u k s i a   –  s i l l o i n  olisi mahdotonta hahmotella mitään (totta tai epätotta) kuvaa maailmasta” (2.021 – 2.0211 – 2.0212 + 3.202 + 3.203 + 3.23 + 3.3 + 4.23 + 5.01) .  Toisin sanoen  ”.. lauseen yhtäpitävyyttä tai yhtäpitävyyden puutetta ..” (4.2)  sen kanssa, että ”lause” on tai ei ole ”todellisuuden kuva” ei voisi osoittaa.  E i  voisi osoittaa sitä, m i t ä  !  ”lauseen ”totuuden  j a  epätotuuden” mahdollisuudet     ”lause ”todellisuuden kuva””  vai ”tautologia” vai kontradiktio”    merkitsevät !  –  Itse asiassa, nimittäin ! , muistettako o n  se, että Wittgensteinin lähtökohta / ! ”Russellin paradoksi” on ”totuuksien” suhteen täysin ”puhdas pöytä” .  Siis ”u – kieli” (vielä) vailla ”totuusehtoja” , niin että  ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  voidaan osoittaa   (vasta) sitten, kun korrespondenssiteoriaa on sovellettu ”u – kieleen” (2.1 , 3.5)  v a i n  niin, että  (3.3 , 3.31 , 3.318 + 4.431) , eikä ainoastaan ”totuuksia” arpoa / ”hatusta vetää” .

     On siis selvää, että  ”.. lauseilla on tosiseikoista riippumaton merkityssisältö .. ” (4.061) , kun kerran ”lauseen merkityssisältö”  –  totuus-  ja todistusteoreettinen ”merkityssisältö”  –  on  v a s t a ! ”s e n”  ilmaisuaETTÄ    ”.. lause  o n .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan .. o l e v a  tosiseikka” (3.12 + 3.14 , 4.06) , t a i  e i  ole    ”.. yhtäpitävyyden puute niiden mahdollisuuksien suhteen ..” ( ! 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , ! 4.431 , 4.46 , 4.463 , 4.464 , 5.01) .  Toisin sanoen ehkä ”mieltä kääntävästi” se, että    ”lause  p i t ä ä  yhtä niiden mahdollisuuksien / s e k äe t t ä”  totuusmahdollisuuksien   suhteen ..” merkitsee    ”lause on todellisuuden kuva ..” (3.12 + 3.14 , 4.01 , 4.06) .  –  Onko tässäkin niin, että intuition vastaisuus / näennäinen ! ”mahdottomuus” on hyvä merkki oikeilla ”jäljillä – olemisesta” .

”Mahdollisten totuusehtojen ryhmien joukossa on kaksi ääritapausta. Toisessa tapauksessa lause on tosi kaikilla elementaarilauseiden totuusmahdollisuuksilla. Sanomme, että totuusehdot ovat tautologiset. Toisessa tapauksessa lause on epätosi kaikilla totuusmahdollisuuksilla. Totuusehdot ovat kontradiktoriset. Edellisessä tapauksessa kutsumme lausetta tautologiaksi, jälkimmäisessä kontradiktioksi”. (4.46)

     Totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevään ”lauseeseen” sisältyvät 

”Totuusehdot sanelevat sen liikkuma-alan, jonka lause jättää tosiseikoille ..”. ( ! 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , ! 4.431 , 4.46 , 4.463 , 4.464 , 5.01)

     Miten muuten  –  kuin ”lauseeseen”  s i s ä l t y v ä t  ”totuusehdot”  –  ”.. lause ..”  VOISI  ”.. sanella .. liikkuma-alanjonka lause  j ä t t ä ä  tosiseikoille ..” ?

”Tautologian totuus on varma, lauseen totuus mahdollinen, kontradiktion totuus mahdoton. (Varma, mahdollinen ja mahdoton.  –  Tässä meillä .. ensimmäinen merkki .. asteittaisuudesta, jota tarvitsemme todennäköisyysteoriassa. )” (4.464)

     Jos ja kun se, että  ”.. tosiseikkojen logiikkaa ei voi edustaa mikään” (4.0312)    ”.. etukäteen .. y hd e l l ä  kertaa ..” (5.47)  logiikka   koskee juuri  ”.. totuusehtojen ryhmää ..” ,  jota määrittää  ”.. lauseen totuus on mahdollinen ..” (3.12 , 3.14 , 4 , 4.06 , 4.46 + 4.464) , niin on ”tosiseikkoja” , joiden ”liikkuma-alaa” mikään ”todennäköisyysteoriakaan” ei tavoita (4.463 + 4,464) .  –  ”Mustat joutsenet” .

     Korrespondenssiteorian ”logiikka” perustuu ”riippumattomuuden” käsitteeseen. ”Kuvateorian” ja Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312) ymmärtäminen jääkin, jos ei ihan ”telineisiin” , niin ainakin puolitiehen, ellei ota  –  osaa ottaa!  –   ”riippumattomuutta” huomioon. ”Riippumattomuudella” on korrespondenssiteorian yhteydessä seuraava, ! ”kuvateoriaan” johtava ”merkitys” , niin että käytän  Loogis-filosofisen tutkielman  ”terminologiaa” , paitsi ”tosiseikan” korvaan aluksi määrittelemättömällä  ”todellisuuden” käsitteellä :  ”Minkä tahansa mielivaltaisen lauseen  t ä y t y y  esittää se ja se asiaintila todellisuudesta  riippumatta” .  Ellei ”riippumattomuus” vallitse, e i  ristiriidan lakikaan ole voimassa ;  kuten Wittgenstein aivan oikein (4.061)  sanoo.  –  Miksi ”riippumattomuus” on välttämätön ?  –  Syystä, e t t ä  muuten ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” on, tai voi olla, samalla !  s e n ”todellisuuden” ”  ILMAISU  , minkä kanssa ”pitää tai ei pidä yhtä” .  –  Edellisessä  →  ”yhtäpitävyyden” tapauksessa ajaudutaan ”vain” .. ”kehään” , kun taas jälkimmäisessä    tuloksena on .. ”n o i d a n – ”kehä”” , k u n ”lause”  olisi  m y ö s  ”s e n ”tosiseikan””  ILMAISU , M I N K Ä  KANSSA . . ”E I  PIDÄ  YHTÄ” ( , eikä vain ”itsensä” kehämäinen uudelleen ilmaisu, kuten ”yhtäpitävyyden” tapauksessa ) , eli  lause   olisi myös  s e n ! lauseen / ”t o i s e n ”lauseen””  ilmaisu, joka esittää ”sen ja sen todellisuuden kanssa yhtäpitävän asiaintilan” , m i n k ä  kanssa . .  lauseen   esittämä se ja se asiaintila  e i  pidä yhtä  .  –  Kuitenkin, j o s  lause  L   o n  samalla  lauseen  L   /   t o i s e n ”lauseen” ”  ilmaisu, n i i n  identiteetin laki / ”A”  =  ”A”  rikkoutuu. Puhumattakaan rrl !  ”Lausehan” /   on, olisi paitsi ”toisen ”lauseen”” / L   ilmaisu, n i i n !  t o d e n   L   i l m a i s u , j o k a  puolestaan  i l m a i s e e (ensimmäisen) !   lauseen   L   e p ä totuuden  .

     Herää siis kysymys  –  paitsi siitä  –  että, m i t e n  erottaa  ”lauseet  L   j a  L   toisistaan   , NIIN  s i i t ä , e t t ä  ”tosi” ja ”epätosi” merkitsevät ! / näyttävät merkitsevän ”samaa” (4.061) .  –  Toisin sanoen päädyttäisiin siihen, että 

”Muotoja ei voi erottaa toisistaan sanomalla, että toisella on tämä, mutta toisella tuo ominauisuus, sillä tämä edellyttäisi, että on mielekästä väittää kummalla tahansa muodolla olevan kumpi tahansa ominaisuus”. (4.1241)

     Kielen ja ”todellisuuden” totuusteoreettista suhdetta luonnehtii siis olennaisesti,  ”suhteen” loogiselle / ( kpl + rrl + identiteetin laki )  pätevyydelle välttämätön, ”riippumattomuus” .  Lähtökohta on se, että ”lause” tai ”lauseen esittämä se ja se asiaintila” ja ”todellisuus” ovat ”toisistaan” riippumattomia. Mitään ! korrespondenssiteoreettisesti  l o o g i s t a  konjuntiota  –  ( ”kieli”  ∧  ”todellisuus” )  –  e i  ole  ennen kuin osoitetaan. Ennen kuin osoitetaan ”.. jotakin yhteistä .. yhteys ..” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 4.03)  kielen / ”u – kielen”  j a  ”todellisuuden”  välillä    osoitetaan, todistetaan korrespondenssiteoriaan perustuva  ”kielen ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ” /  ” ’ ”k i e l i” ’ ”  mahdolliseksi.  –  Vastaisuudessa käytän (myös) ilmaisua  ” ’ ”kieli” ’ ”  totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevästä ”u – kielestä” .

”.. Lause ilmaisee meille jonkin asiaintilan, siksi sen on oltava olemuksellisesti yhteydessä tähän asiaintilaan. Yhteys on juuri siinä, että lause on asiaintilan looginen kuva. Väittääkseen jotakin, lauseen täytyy olla kuva”. (4.022 , 4.03)

     Kaksi välihuomiota on paikallaan. Toinen vähemmän tärkeä. Ensimmäinen, ja triviaalisuudessaan, kuin myös etenkin metafyysisesti / filosofisesti, vähemmän tärkeä on se, että tässä  –  ei myöskään Wittgenstein  –  ei tarkoiteta, että kielellä ja ”todellisuudella” ei ole mitään ”yhteyttä” , että  ”nimet” / ”sanat” / ”merkit” eivät merkitse ”lauseyhteydessään” mitään ”todellista” , vaan että kielen ja ”todellisuuden” välinen totuusteoreettinen ”yhteys” on erityistapaus, jossa ”riippumattomuus” asettaa ”pelisäännöt” .  –  ”Ristiriidattomuuden ”pelisäännöt”” , niin että kyse ei ole ”erityistapauksesta” siinä kielteisessä ”ad hoc – hypoteesin” merkityksessä ”teorian pelastamisesta” ! epätoivon vimmalla ( , tai sitten ”ristiriidattomuus” on tarpeeton, turha ”härpäke” (logiikassa) ) .

”.. On inhimillisesti mahdotonta käsittää kielen logiikkaa välittömästi puhekielen perusteella. Kieli pukee ajatuksen valepukuun.  –  Vieläpä niin, ettei puvun ulkoisen muodon perusteella voi päätellä puetun ajatuksen muotoa, koska puvun ulkoinen muoto ei ole suunniteltu paljastamaan ruumiin muotoa, vaan kokonaan toisia tarkoitusperiä varten ..”. (4.002 , 4.0031)

     ”.. Kieli .. suunniteltu .. toisia tarkoitusperiä varten ..” , kuten yhteydenpitoon lajikumppaneiden kesken, ja ”olioiden” / ”asioiden” / ”esineiden” nimeämiseen ”ominaisuuksineen” .  Että tulee toimeen  –  voi toimia, suunnistaa  ”todellisuudessa”  –  eikä jää, esimerkiksi ”lehdelle soittelemaan” .

     Toinen (tärkeämpi) huomio on se, että vaikka ”u – kielen” *  ja ”todellisuuden” *  välisen suhteen lähtökohtaa määrittää   ”toisistaan” * – riippumattomuus , niin ”todellisuuden” olemassaolo on oletettava.  –  Siten ”riippumattomuuden” ohella korrespondenssiteoriaa määrittää aksiomaattisesti myös, yhtälailla ”(ontologinen) realismi” :  Oletettava ”kielestä” / ”mielestä” / ”ajatuksista” riippumaton ”todellisuus” .  Muuten kysymystäkään, joka johtaa käsitykseen, ja vastaukseen ”kielestä ”todellisuuden kuvana”” , ei ole.  Kysymystä, miten ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  on korrespondenssiteorian perusteella mahdollinen ? .  –  Siten seuraavat  Loogis-filosofisen tutkielman  ”lauseet”  →

”Ellei vastausta voi ilmaista, kysymystäkään ei voi ilmaista. Arvoitusta ei ole olemassa. Jos jokin kysymys voidaan ylipäänsä asettaa, siihen voidaan myös vastata”. (6.5 , 6.51)

”Skeptisismi ei ole kumoamatonta, vaan ilmeisen mieletöntä, kun se pyrkii herättämään epäilyjä siinä, missä mitään ei voi kysyä. Epäilyjä voi näet olla vain siellä, missä on kysymyksiä ;  kysymyksiä vain siellä, missä on vastauksia, ja vastauksia vain siellä, missä jotakin voidaan sanoa”. (6.5 , 6.51)

  v o i k i n  nähdä ”hopeareunuksin” , pikemminkin myönteisesti kuin kielteisesti. Aksiomaattisia ”riippumattomuutta” ja ”(ontologista) realismia”  e i  v o i  osoittaa, todistaa. Kuitenkin ! , jos / k u nkuvateoria”* (4.01)  johtaa ”siihen”*  liittyvän Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312)  kautta  e p äsuoraan so. ”riippumattomuuden” edelleen voimassaolon ilmaisuna  ” ’ ”kielessä” ’ ”  osoittamaan ”(ontologisen) realismin” pätevyyden (4.0641) 

”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan  e t t ä  se on”. (6.4321 , 6.44 , 6.522)

  n i i n  korrespondenssiteorian pätevyys on osoitettu.  –  S i i t ä , m i t ä  korrespondenssiteorian pätevyydelle välttäm ä t t ö män  ”riippumattomuuden” edelleen  voimassaolo  ” ’ ”kielessä” ’ ”    ”kielen  ’ y h t e y d e n  ”todellisuuteen” ’ ”  v a l l i t e s s a    m e r k i t s e etuonnempana.  (  –  Välihuomiot päättyvät. )

     ”Riippumattomuus” on korrespondenssiteorian ”logiikan” / totuusteorian ristiriidattomuuden  välttämätön ehto (4.061) . Piste !  –  Samalla ”riippumattomuus” uhkaa tehdä korrespondenssiteoriasta käyttökelvottoman. Sisäisesti, ! ”asettamustensa” kanssa ristiriitaisen, yhteensopimattoman ;  invalidin. Piste !

     Se, että ”lauseen täytyy esittää se ja se asiaintila todellisuudesta riippumatta” merkitsee näet ”samalla kertaa” – / s a m a s s a  yhteydessä  –  ilmaisem a t t o muutta  ( ”todellisuuden” kanssa) :  ”Lauseen esittämää sitä ja sitä asiaintilaa”  o n  mahdotonta ”verrata todellisuuteen” (2.221 , 2.223 , 4.031) , eikä kysymystäkään ”pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” (2.222)  voi syntyä, esittää.  –  Tilanne on vastaava, kuin että jos mitään  * ”x” , ”y” , ”z” . .  ” *  ei voi esittää, ilmaista ”samalla kertaa” , n i i n  * ”x” , ”y” , ”z” . . ” *  e i  voi asettaa  ”yhtäpitävyys” / ”vastaavuus”  tai  ”yhtäpitämättömyys” / ”vastaamattomus”  –  suhteeseen   , verrata  *  toisiinsa * .  –  Jos ”kaikki ”oliot” * ”  ovat ”toisistaan” *  riippumattomia / ”s a m a l l a  kertaa” – ilmaisemattomia, selvää on, ettei ”olioita” voi (millään ”tavalla”) verrata ”toisiinsa” .

     ”Lauseen ”totuus tai epätotuus””  on edelleen korrespondenssiteorian perusteella mahdollinen. E i  kuitenkaan enää ”todistettavasti” , v a a n ! ”hatusta vetämällä” / ! ! arpomalla. ”Riippumattomuuden” taikasauvaa ristiriidattomuuden ”uskonnon” ylipappina heiluttamalla.  –  Herää ! kysymys, ”kuka” tai ”mikä” määrittäisi ko.  universaalin ”totuus” – / ”black box” – koneen   asetukset, ja kysymys, voiko ”kone” koskaan pysähtyä, kun ”koneen” on jatkuvasti testattava ! ”tulosten” samankaltaisuutta, so. että ”totuudet” ovat (todella) ristiriidattomia.

     Siten, ”.. j o s  jokin kysymys voidaan ylipäänsä asettaa ..” (6.5) , niin kysymys  o n    ”kielen / ”u – kielen ’ yhteydestä ”todellisuuteen” ’ ”  –  ”jostakin yhteisestä todellisuuden kanssa” (2-16 – 2.161 – 2.17 , 2.18)  –  n i i n , e t t ä  ”lause”  v o i  ”väittää ”totuutensa tai epätotuutensa”” , s i i s  ”j o  esittämänsä sen ja sen asiaintilan täsmäävyyden tai tämäämättömyyden todellisuuden kanssa” (2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 3.203 , 3.3 , 4.022 , 4.03 , 4.031 , 4.064)  t o d i s t e t t a v i s s a  olevalla ”tavalla” (5 , 5.01) .

     ”U – kielen ’ yhteydestä ”todellisuuteen” ’ ” ?   –  ”Jostakin yhteisestä todellisuuden kanssa” ?  –  Ovat ”kysymyksiä” , joita ”.. voidaan ylipäänsä asettaa ..” (6.5)  v a i n  j o s  olettaa ”(ontologisen) realismin” . Siten korrespondenssiteorian näkökulmasta, ! toden totta  ”skeptisismi .. ilmeisen mieletöntä ..” (6.51) . –  Ja siten ! toden totta, on oltava niin, että    ”.. jotakin voidaan sanoa” (6.51)  s i i t ä    m i t ä ”todellisuus on”  .

     Wittgenstein onkin antanut teokselleen varsin osuvan nimen. Korrespondenssiteorian logiikka pakottaa kielen ja ”todellisuuuden” välisen suhteen analyysin (lähtökohdan perinteisen) filosofian ytimeen ;  metafysikkaan / ontologiaan.  –  Ja siten, sulkeet poistaen, itse asiassa korrespondenssiteoria selittää  j o   Loogis-filosofisen tutkielman  k a h t a  ensimmäistä ”päälausetta” .  Totuusteoria  v a a t i i  ”todellisuuden” käsittämistä, määrittämistä :  ’ Yhteys ?m i h i n” ’  /  ’ Jotakin yhteistä  ?m i n k ä  kanssa” ’ .  –  ”M i n k ä  ”kuva”” ?

Maailma on tosiseikkojen, ei olioiden kokonaisuus”. (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063)

”Maailman määrittävät tosiseikat ja se, että ne ovat ainoat tosiseikat”. (1.11)

”Tosiseikkojen kokonaisuus näet määrittää, mikä on niin tai näin, ja myös kaiken, mikä ei niin ole”. (1.12)

     Korrespondenssiteorian 

Logiikan  avaruuteen sijoittuvat  t o s i s e i k a t  muodostavat maailman”. (1.13 , 2.1 – ! 2.11 – 2.12 , 2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.03)

     Korrespondenssiteorian ”logiikan avaruudesssa” ?  M i t e n ”tosiseikat sijoittuvat” totuusteorian ”logiikan avaruuteen” ?  Siten, että ”todellisuuus” voidaan käsittää ”u – kielessä” korrespondenssiteorian perusteella ;  kehässä  kiertämättä, ajautumatta kehäpäätelmään.  Juuri se sama korrespondenssiteorian ”logiikan” tosiasia  –  ”riippumattomuus” / ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus  –  joka  v a a t i i  ”todellisuuden” määrittämistä  →  ’ y h t e y s ? ”m i h i n” ’    ”vertaaminen todellisuuteen” (2.223)  on mahdollista    v o i  väittää”  lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan yhtäpitävyyden tai ei yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa   (2.221 , 2.222 , 4.022 , 4.03 , 4.031s a l l i i  ”todellisuuden” käsittämisen.  –  ”Maailman määrittämisen ..” (1.11)  totuusteoriaa itseään käyttämällä.

     Se, että ”u – kieli” ja ”todellisuus” ovat ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomia  –    ”u – kieli”  ∧  ”todellisuus”    –  merkitsee, että yhtäkäänu – kielessä” muodostettavissa olevaa ”sen ja sen asiaintilan esittävää lausetta”  e i  v o i  osoittaaj a  sanoa / v ä i t t ä ä  todistettavasti ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , edes !  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuutta .

     T ä m ä , e t t ä  yhtäkään   todistettavasti ”totta tai epätotta ”lausetta””   , edes  mahdollisesti ”totta tai epätotta ”lausetta””   e i  v o i  vielä sanoa tai ilmaista, tekee  mahdolliseksi määrittää ”todellisuus ”u – kielessä””  korrespondenssiteorian perusteella    ”tosien ”lauseiden””  ja  ”epätosien ”lauseiden””  kokonaisuudeksi   /  kaikiksi ”tosiksi ”lauseiksi””  ja  ”epätosiksi ”lauseiksi”” .  –  Tai, niin kuin  Loogis-filosofisessa tutkielmassa  esitetään :  ”Tosien positiivisten lauseiden ja tosien negatiivisten lauseiden kokonaisuudeksi”. (2.06 , 2.063 , 2.221 , 2.222 , 4.031 , 5.5151) .

”Onko negatiivisen lauseen merkki muodostettava positiivisen lauseen merkin avulla?  Miksei negatiivista lausetta voisi ilmaista negatiivisella tosiseikalla? (Esimerkiksi jos ”a” ei ole tietyssä  suhteessa ”b” : hen, tämä voisi ilmaista, että ettei ole niin, että aRb . )  Mutta tässäkin negatiivinen lause on muodostettu positiivisen lauseen avulla. Positiivisen lauseen täytyy edellyttää negatiivisen lauseen olemassaolo ja päinvastoin”. (5.5151 , merkki ”R” on relaation merkki / ”pykälät”  (4.122 , ! 4.125 , 4,1251 , 4.1252) )

     ( Tässä olen käyttänyt ”pykälää” (5.5151)  vielä osoittamaan, että ilmaisut ”positiivinen tosiseikka .. negatiivinen tosiseikka” voi ymmärtää hyvin lukemalla ”tosiseikka” suoraan käsitteiden ”lause” ja ”totuus” avulla, eikä ainoastaan ”todellisuuden kuvana” / (2.141 , 3.12 + 3.14)  –  ”Pykälän” (5.5151) ! olennaisin ”merkitys” on (tulkinnalle) tärkeän ”pykälän” (4.0641)  yhteydessä so. ”.. t o i n e n  looginen paikka”  ←  ”positiivinen”  →  ”kielletyn lauseen”  ←  ”negatiivisen”    ! ”u l k o puolella”    s e ! ”ilmaisematon””  /  ” ” t o t u u s ” ”  (4.0312 , 4.12 , 4.121 , 4.1212 , 4.128 , 6.4321 , 6.522)      Gödel / Turing .  –  Ja, joka   v i e l ä”ilmaisematon ”totuus””   on samalla ”(ontologisen) realismin” pätevä / epäsuora ilmaisu. )

     ”Todellisuuden” käsittäminen, määrittäminen käyttämällä sitä vaatinutta korrespondenssiteoriaa ! itseään ei ole kehässä kiertämistä. Määritelmä / ”tosien positiivisten lauseiden ja tosien negatiivisten lauseiden kokonaisuus” on pelkkä tautologia  –  ei sano, ilmaise vielä mitään ”totta tai epätotta”  –  kun yhtäkään ”u – kielessä” muodostettavissa olevaa,  j a  todist e t t a vasti ”totta tai epätotta ”lausetta””   e i  v o i  vielä sanoa, ilmaista.  –  Tämä, että (periaatteessa) ! kaikkiu – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet” voidaan algoritmisesti* ilmaista, on hyvä pitää mielessä, ! vaikka / kun taas vielä ei ole mitään ( , eikä sitten tulekaan olemaan ! mitään yksittäista) ”menetelmää” (mekaanisesti) toteuttaa Wittgensteinin ”.. pyrkimystä vetää raja .. ajatusten ilmaisemiselle .. kokonaisuudessaan ..” (esipuhe + (3 , 3.12 , 4 , 4.001 , 4.06) ) .  Ei ole, e i  ennen kuin korrespondenssiteoriaa on edelleen, vielä ”kerran” sovellettu ”u – kieleen” (2.1 , 3.5) , eli lisätty ”algoritmiin”*  totuus-  j a  todistusteoreettinen ”osa” ( , joka johtaa Wittgensteinin ”peruasajatukseen” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) ) .

     Alussa on korrespondenssiteorian ”logiikan” itsensä , siis ”riippumattomuuden” (4.061) / ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuuden, asettamana  v a i nukieli” (1 , 1.11 , 1.12 , 2 , 2.021 – 2.0211 – 2.0212 , 2.024 , 2.06 , 2.063 , 3.203 , 3.3 , 4.031 , 4.064) .

     Alussa on  v a i nukieli  on korrespondenssiteorian ”u – kieleen” soveltamisen ensimmäinen ”vaihe” . Totuusteorian ristiriidattomuuden välttämätön ehto. Siten korrespondenssiteorian ”pätevyys” , ja niin ollen Wittgensteinin ”pyrkimyskin” , on edelleen avoin, vastaamaton kysymys.  –  On vastattava kysymykseen ?  ”u – kielen ’ yhteydestä ”todellisuuteen” ’ ”  /  ” ’ ”kielestä” ’ ” .  Osoitettava, e t t ä  ”j o  sen ja sen asiaintilan esittäviä lauseita” (2.221 , 4.031 , 4.064) .. on  mahdollista .. ”verrata todellisuuteen” (2.223) .. n i i n , e t t ä . . ”yhtäpitävyyden tai ei yhtäpitävyyden todellisuuden kanssa” (2.222) . . v o i  näyttää  toteen .  –  Toisin sanoen korrespondenssiteoriaa on edelleen    t o i n e n ”vaihe”    sovellettavau – kieleen” .  Tämä, ”on edelleen sovellettava” / ”t ä y t y y  olla mahdollista soveltaa” , selittääkin paitsi ”todellisuuden” määritelmää, niin sitä, että  ”.. logiikassa .. kaikki mahdollisuudet ovat .. tosiseikkoja ..” (2.0121)  s y y s t ä , e t t ä  totuusteoriaa ”edelleen sovelletaan” sellaiseen ! ”ukieleen” , jonka ! !  y k s i k ä ä n ”lause””  ei ole ”todistettavasti” vielä sen paremmin ”tosi” kuin ”epätosikaan”  :  Jokainen ”u – kielessä” muodostettavissa oleva ”lause” on  s i i s  edelleen vasta ! ”totuutensa tai epätotuutensa” mahdollisuuden   s u h t e e n .. ”ajattelumahdollisuus” (4.114) , ikään kuin odottamassa korrespondenssiteorian ”logiikan” toista ”vaihetta” .  –  Odottamassa sen osoittamista, että ”lauseella” on  ’ yhteys ”todellisuuteen” ’    sen osoittamista, että ”lause”  

”Ajatus sisältää siinä ajatellun asiaintilan mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista”. (2.06 , 2.11 , 3.02 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 5.01)

”Emme voi ajatella mitään epäloogista, koska silloin meidän täytyisi ajatella epäloogisesti”. (3.03)

”On .. mahdotonta esittää kielessä mitään ”logiikan vastaista” ..”. (3.032)

     Kun kerran korrespondenssiteorian ”logiikka” / ristiriidattomuus asettaa ensin  –  alussa on vain ”u – kieli”   –  niin on ! ”loogisesti mahdotonta” (6.375) , että sama ”logiikka”  k i e l t ä i s i  totuusteorian edelleen käyttämisen    korrespondenssiteorian ! ”logiikan”   ! itsensä pelastamiseksi.  Muutenhan korrespondenssiteorian ”logiikka” merkitsee, sanalla sanoen / kirjaimellisesti ! ”harakiriään” , kun totuusteoria on käyttökelvoton  →  ei voi verrata    e i  asettaa ”lauseen esittämää sitä ja sitä asiaintilaa yhtäpitävyys tai yhtäpitämättömyys” – suhteeseen ”todellisuuden” kanssa.  –  Ja / tai silkkaa ”black box” – koneen ”arpapeliä” .

     S i k s i 

”.. Jokaisen mahdollisen merkin on voitava myös merkitä. Kaikki, mikä logiikassa on mahdollista, on myös sallittua. ..”. (5.473)

”.. Logiikan apriorisuus on siinä, ettei ole mahdollista ajatella epäloogisesti”. (5.4731)

Emme voi antaa merkille väärää merkityssisältöä”. ( (1.1 , 1.12 , 2.021 , 2.024 , 3.203 , 3.3)  →  5.4732  ←  (4.061) )

”Frege sanoo, että jokaisella oikein muodostetulla lauseella täytyy olla mieli. Minä puolestani sanon, että jokainen mahdollinen lause on oikein muodostettu.  –  Ellei sillä ole merkityssisältöä (mieltä) , syynä voi olla vain se, ettemme ole antaneet joillekin sen rakenneosille mitään merkitystä ..”. (3.3 , 3.31 , 3.318 , 4.23 ,  4.431 , 5 , 5.01 , 5.4733)

”Itse asiassa kaikki puhekielemme lauseet ovat sellaisenaan loogisesti täysin järjestyksessä.  –  Eikä se mahdollisimman yksinkertainen seikka, jonka tässä pyrimme ilmaisemaan, ole mikään totuuden vertauskuva, vaan itse koko totuus. (Ongelmamme eivät ole abstraktisia, vaan ehkä kaikkein konkreettisimmat olemassa olevat ongelmat.)”. (5.5563)

     ”Todellisuuden” voi siis määrittää suoraan ”totuus” – käsitteen avulla  n i i n , e t t ä  ”todellisuus” muodostuu lopulta  niiden ”lauseiden””  kokonaisuudeksi   , jotka ”lauseet” ovat    ’ y h t e y d e s s ä  ”totuutensa  j a  epätotuutensa” ’  mahd o l l i suuteen   /  o v a t  ”totuutensa  j a  epätotuutensa  ”k u – v i a””    m a l l e j a .  –  ”Lauseen  ’ yhteys ”totuuteensa  j a  epätotuuteensa” ’ ”   k u n  merkitsee samaa, on yhtä kuin  ”lauseen  ’ yhteys ”todellisuuteen” ’ ” / ”.. vertaaminen .. todellisuuteen” (2.223)  / /  ”.. se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhä todellisuuden kanssa” (2.21 , 2.221 , 2.222 , 4.031)  voidaantodistettavastiosoittaa    v ä i t t ä ä  ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” .  –  J A ! , molempien / SEKÄ ”totuuden” ETTÄ ”epätotuuden”  t ä y t y y  ollamahdollisia  ( , kun kerran ”kumpaakaan” ei ole vielä osoitettu ) !

        Siten siinä, että totuus- ja todistuteoreettisesti pätevä   ”lause” sisältää  s e k ä ”totuutensa”  e t t ä ”epätotuutensa” mahdollisuuden    e i  ole  mitään ! ”epäloogista”  –  rrl : n  vastaista  –  kunhan tulee käymään ilmi, e t t ä  ”lause on todellisuuden kuva” todistaa, v o i  todistaa ”ristiriidattomuutensa” .

     Korrespondenssiteorian  ”logiikan avaruuteen sijoittuvat tosiseikat ..” (1.13)  ovatkin viime kädessä ”todellisuuden kuvia”    ”lauseita” , j o t k a    s i s ä l t ä v ä t  totuusargumenttiensa peruskuvan” / * lauseen totuusargumenttien”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden”  mahdollisuuden *  NIIN , ETTÄ  * S E *   o n  ”.. vain .. lauseen totuusargumenttien .. yhteydessä .. esiintyvien nimien merkitysten .. ilmaisu ..” (2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.31 , 4.23 , 5.01) .

     Jos, j a  k u n  korrespondenssiteorian ”logiikka” / ”riippumattomuus” pakottaa  ”u – kielen  ’ yhteyden ”todellisuuuteen” ’ ”  –  muutenhan totuusteoria on invalidi  –  n i i n  h e r ä ä  kysymys ! ,  m i k ä  o n  yhteyden ”substanssi ” ’ .  –  Kysymys, johon on jo vastattu    ”pykälät” (2.203 , 3.02 , 3.13 , 3.318 , 3.332 , 3.333 , 4.03) .  ’Yhteyden ”substanssi” ’  on ”u – kieli” .  –  Eikä voi ”muuta” ollakaan :  Alussa on  v a i nu – kieli”   , jossa  ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” (2.1) .  –  Sen ”syy” puolestaan, että  ”kuva  s i s ä l t ä ä  esittämänsä asiaintilan mahdollisuuden” (2.203)  on yhtälailla yksinkertainen / ei voi ”toisin” ollakaan    ”riippumattomuus” on jo varannut ”kielen” ja ”todellisuuden” ulkoisen ”suhteen” , tai niin kuin Wittgenstein sanoo ”relaation” (4.1251) , paikan. Totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevän ”lauseen” / ”todellisuuden kuvan” täytyy ! (yksinkertaisesti)  ”s i s ä l t ä ä  ominaisuus ..” (4.123) , joka   ’ yhteys ”todellisuuteen” ’    tekee   ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuuden   (2.221 , 2.222 , 2.223 , 3.05 , 4.031) .  Tämä  ”todellisuuden kuvan  sisäinen  ominaisuus” , joka tekee  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuuden   o n  Wittgensteinin mukaan ”todellisuuden kuvat” muodostavien ”nimien / sanojen sisäinen ominaisuus”    ”lauseyhteydessään” juuri ! ”todellisuuden kuvia  m e r k i t s e v i e n  nimien / sanojen sisäinen ominaisuus” (2.014 , 2.021 , 3.12 , 3.14 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3) .  Miten muutenkaan !  –  ”Nimet, sanat merkitsevät vain lauseyhteydessään” joka ”tapauksessa” . J o s ! ”annetaan merkitä” (5.4733) .  –  Mikä on,  olisi ”merkin ”merkitys”” , jota  ”.. ei käytetä ..” (3.328) :  ”Lauseyhteydessään” !  –  Mikä, mitä olisi ”kieli” ilman ”merkityksiä” !  –  Siten, tässä käsillä olevassa totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevässä ”tapauksessa” onkin johdonmukaista    ”merkitykset” minkä takansa ”kielen” ! kieltämätön perusominaisuus    e t t ä  j u u r i     ”.. eräällä erityisellä tavalla toisiinsa suhtautuvat .. (3.12 , 3.14

Oliot  s i s ä l t ä v ä t  kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014 , 2.021 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.201 – 2.202 – ! 2.203 , ! 3.02 , 3.202 , 3.203 , 3.23 , 3.3 , 3.31 , ! 3.318 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

  ja  s i t e n 

”Oliot muodostavat maailman substanssin. Siksi niillä ei voi olla rakennetta”. (1.13 , 2.014 , 2.021 , 2.06 , 2.063 , 2.1 , 2.141 , 3.12 , 3.14 , 4.06 )

     Jos ”olioilla” olisi ”rakenne” , niin ”olioilla” olisi ! ”substanssinsa” , siis mahdollisesti loputtomiin vielä omat ”rakennuspalikkansa” ( , eikä olisi niin kuin ”pykälän” (5)  sulkeissa oleva ”lause” sanoo ) .

     ( Näin    (2.014)  Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312)  käy ymmärrettäväksi sitäkin kautta, että ”oliot” sekä ensin  1.  ”.. esittävät sen ja sen asiaintilan .. kuten kuvaelman ..” (4.031 , 4.0311)  e t t ä  sitten 2.  ”.. s i s ä l t ä v ä t  esittämänsä asiaintilan vallitsemisen  j a  vallitsematta olemisen  mahdollisuuden” (2.11 , 2.203) , eikä ”jälkimmäisen” / 2.  ilmaiseminen  –  se, mitä Wittgenstein kutsuu  ”.. olion muodoksi” (2.0141)  –  ole enää ristiriidattomasti mahdollista ! olemalla  ”toisensa”*  p o i s sulkevien ”lauseiden”*  ilmaisu   ;  mikä jo an sich on  itsensä   kumoava ”tehtävä” . )

”Ominaisuus on sisäinen, jos on mahdotonta ajatella sen puuttuvan oliolta”. (4.122* , 4.1221* , 4.123 , 4.124 , 4.125 , 4.1251* , tähdellä merkittyjä ”pykäliä” en siteeraa ollenkaan ;  ”ne”* löytävät tietyst’  L – f t : sta . )

”Jonkin mahdollisen asiaintilan sisäisen ominaisuuden olemassaolon ei ilmaise lause, vaan asiaintilaa esittävän lauseen  s i s ä i n e n  ominaisuus ..”. (4.122 , 4.1221 , 4.123 , 4.124 , 4.125 , 4.1251)

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva  sisäinen  relaatio ilmaisee  k i e l e s s ä , että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (4.122 , 4.1221 , 4.123 , 4.124 , 4.125 , 4.1251)

     ”Muuta” paikkaa  ”u – kielen  ’ yhteydelle ”todellisuuteen” ’ ”  ei ole kuin ”u – kieli ! ”i t s e”” , ja siksi on oltava myös    ”.. loogisella välttämättömyydellä ..” (6.375)  niin, että ”todellisuus” / ”maailma” voidaan esittää / konstruoida / mallintaa / simuloida ”uk i e l e s s ä” .  Wittgensteinin korostama ”.. logiikan apriorisuus ..” onkin paitsi siinä ! ,  ”.. e t t e i  ole mahdollista ajatella epäloogisesti” (5.4731)    ”tämä tai tuo” ei voi olla ”totta tai epätotta”     kun kerran ! ”mitään ”tätä tai tuota””  ei voi vielä osoittaa + väittää ”todeksi tai epätodeksi” , n i i n  s i i n ä , e t t ä  ”.. on .. loogista mahdottomuutta” (6.375)  kieltää ”maailma” / ”.. että jokin on ..” (5.552) , vaan ”kieltämisen” sijaan on oletettava / myönnettävä ”maailma” / ”.. e t t ä  jokin  o n ..” (5.552) .  (  –  On ”epäloogista” (5.4731)  kieltää ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” , kun vielä ei ole osoitettu, ! edes yritetty osoittaa sitä, että ylipäänsä  ”lauseen ”totuus tai epätotuus”” / ”totuus” on mahdollinen   , ja tämä ”kieltämisen ”epäloogisuus””  on vastaava, kuin ! ”todellisuuden ”kieltämisen””  mahdottomuus. )

”Se ”kokemus” , jota tarvitsemme ymmärtääksemme logiikkaa, ei ole kokemusta, että jokin on niin tai näin, vaan että jokin on.  –  Mutta tämä ei olekaan mitään kokemusta. Logiikka on ennen kaikkea kokemusta  –  ennen sitä, että jokin on niin tai näin. Se on ennen kysymystä ”miten” , ei ennen kysymystä ”mitä” ”. (5.552)

     ( Alla oleva, heti seuraava ”pykälä” ei ole niinkään ”Wittgenstein – huumoria” , vaan pikemminkin  –  ”Wittgenstein – ! ”k o a n”” . )

”Ellei näin olisi, kuinka voisimmekaan soveltaa logiikkaa? Voisi sanoa :  Jos logiikka olisi olemassa, vaikkei mitään maailmaa olisikaan olemassa, miten sitten logiikka voisi olla olemassa, kun kerran maailma on olemassa?”. (5.552 , 5.5521)

     ”.. kun kerran maailma on olemassa”    korrespondenssiteorian ”logiikan” määräyksestä !  Siitä, että ”u – kielen” täytyy  sisältää  y h t e y s ”todellisuuteen” ’ , e i  voi seurata mahdollisuutta kieltää ”todellisuuden” / ”maailman” olemassaolo  –  ! ”ukiele s s ä” .  –   Piste !  –  Jos ”kieltäisi” , niin silloin ! ”loogisesti välttämätön” (6.375)  samalla kieltäisi ! ! ”i t s e n s ä” , mikä on tietenkin    ”loogisesti mahdotonta” (6.275) .  –  Piste !  –  Ellei sitten oleta  välttämätöntä ’yhteyttä ”olemattomaan” ’ .  –  Tai turvaudu ”Deus ex Machinaan” .

     ”.. lauseiden välillä vallitseva  sisäinen  relaatio .. k i e l e s s ä ..” !  –  Mistä on kysymys ?  –  Kahdesta ”toisiinsa” kietoutuvasta ”seikasta”” .  Ensinnäkin siitä, m i t e n  ”lause” / ”todellisuuden kuva”  v o i  olla ristiriidaton, vaikka    ”lause”  sisältää  s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä  ”epätotuutensa” mahdollisuuden       ”totuusargumenttiensa”  s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuuden .  Toiseksi on kyse  ”riippumattomuuden” edelle e n !  voimassaolosta  ”u – kielen ’ y h t e y d e n  ”todellisuuteen” ’ ” v a l l i t e s s a !  ”Riippumattomuus” on korrespondenssiteorian pätevyyden välttämätön ”ehto” , niin että ”sen” on oltava edelleen voimassa    ” ’ ”kielessä” ’ ” .

     ” ’ ”Kieli” ’ ”  on  –  ”lauseen” totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä ”merkityssisältö” edellyttää / merkitsee, että on  –  ”u – kieli” , jonka ”lauseet” ovat  ”totuutensa ja epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen  ’ yhteydessä ”toisiinsa” ’ .  Muuten ”ristiriidattomuus”  ei ole mahdollista.  –  Se, että    ”lause” sisältää   s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä  ”epätotuutensa” mahdollisuuden       ”totuusargumenttiensa” s e k ä  ”totuuden”  e t t ä  ”epätotuuden” mahdollisuuden   on loogisesti mahdollista, jos ja  v a i n  j o s   ”lauseen ”e p ä totuuden””  m a h d o l l i s u u d e n    k o r v a a  –  ”substitute”  –  jonkin    t o is e n ”lauseen””  lauseen     t o t u u d e n   m a h d o l l i s u u s ”Lauseen ”totuutta””  e i  v o i  ”kieltää”     e i  v o i  ”v ä i t t ä ä  lauseen esittämän sen ja sen asiaintilan  e i  yhtäpitävyyttä todellisuuden kanssa” (2.221 , 2.222 , 4.03 , 4.031) , E L L E I   OLE ! ”M I T Ä Ä N”        lauseen    j o  esittämää sitä ja sitä  todellisuuden  kanssa  y h t ä p i t ä v ä ä  asiaintilaa MINKÄ  ”K A N S S A    lauseen   esittämä se ja se asiaintila     E I   P I D Ä  YHTÄ” (4.064) .  –  Juuri tästä ”toisen ”lauseen”” olemassaolon, j at o t u u t e n s a ”mahd o l l i suuden” ”    ”.. loogisesta välttämättömyydestä ..” (6.375) / kontingenssista   on kyse ”pykälässä” (4.0641) .

”Jokaisella lauseella täytyy jo olla merkityssisältö. Myöntäminen ei voi sitä lauseelle antaa, sillä juuri merkityssisältöhän myönnetään. Sama koskee myös kieltoa jne.”. (4.064)

”Voitaisiin sanoa :  Kielto viittaa jo siihen logiikan avaruuden paikkaan, jonka kielletty lause määrittää. Kieltävä lause  määrittää  t o i s e n  loogisen paikan kuin kielletty lause. Kieltävä lause määrittää tietyn loogisen paikan kielletyn lauseen loogisen paikan avulla. Se näet kuvaa tietyn paikan kielletyn lauseen  u l k o puolella. Kielletty lause voidaan kieltää uudelleen  –  ja jo tämä osoittaa, että se, mikä kielletään, on jo lause eikä vain lauseen esivaihe”. (4.064 , 4.0641 , 5.5151)

     S e n , ! MITEN  ”.. kieltävä lause määrittää toisen loogisen paikan .. kielletyn lauseen ulkopuolella ..” ! a v a i n sana  o n    k u v a a     J A  S I I S  !  s i s ä l t ä ä”    ”t o i s e n  loogisen paikan” / ”tietyn paikan”  →  →  ”m a h d o l l i s u u d e n” (2.06 , 2.11 , 2.201 – 2.202 – 2.203 , 3.02 , 3.3 – 3.31 – 3.311 , 3.318 , 3.332 + 3.333 , 3.4 , 3.41 , 3.411 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , 5.5151) .

Lause määrittää jonkin paikan logiikan avaruudessa. Pelkkä sen rakenneosien olemassaolo, pelkkä mielekkään lauseen olemassaolo, takaa tämän logiikan avaruuden paikan olemassaolon”. (3.4 , 3.41 , 3.411 , alleviivaus jatkuu ”pykälä” (3.411) . )

”Lausemerkki ja loogiset koordinaatit  –  siinä paikka logiikan avaruudessa”. (3.4 , 3.41 , 3.411)

”Geometrinen ja looginen paikka ovat yhdenmukaisia siinä, että molemmat ovat jonkin olemassaolon mahdollisuuksia”. (3.4 , 3.41 , 3.411)

     Siten, viime kädessä totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä     lause   s i s ä l t ä ä  s e k ä  ”totuutensa”  e t t ä    !  lauseen / ”toisen ”lauseen””  t o t u u d e n   mahdollisuuden     joka tekee      lauseen ”e p ä totuuden  mahdollisuuden .  –  ”Lauseen totuusargumenttien” suhteen esitettynä      lause   s i s ä l t ä ä      lauseen    totuusargumenttien  t o t u u smahdollisuudet   , s i i s   v a i n ! ! ”totuuden ”mahdollisuudet”” , j a  s i t e n    lause   s i s ä l t ä ä  lauseen   totuusargumenttien yhteydessä esiintyvien nimien vain  n e !merkitykset  , joiden ilmaisuja  v a i n  ”totuusargumenttien ”totuuden””  mahdollisuudet”   ovat  (3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) !

     Jos edellä esitetystä  –  (ehken) ei niinkään ! ”helppolukuisesta”  –  tiivistää olennaisen, niin mitkä tahansa mielivaltaiset korrespondenssiteorian perusteella pätevät ”lauseet” / ”todellisuuden kuvat” / ”tosiseikkojen loogiset kuvat”     e d e l l y t t ä v ä t  !  ”t o i s i a a n”    totuutensa  j a  epätotuutensa” mahdollisuuden   suhteen.  –  ”Olion muodot” edellyttävät ”toisiaan”  

”Olion esiintymismahdollisuus yksityisissä asiaintiloissa on olion muoto”. (2.014 , 2.0141 , 3.42)

     ”Kokonaisuudessaan” (2.014 , 2.0141 , 3.42) !

”Jokaista lauseen merkityssisältöa luonnehtivaa lauseen osaa kutsun ilmaisuksi (symboliksi).  (Lause itsekin on ilmaisu.)  Ilmaisua on kaikki lauseen merkityssisällölle olennainen, mikä voi olla yhteistä useille lauseille. Ilmaisu luonnehtii erään muodon ja erään sisällön ykseyden”. (3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01 , alleviivaus jatkuu ”pykälässä” (3.311) . )

”Ilmaisu  e d e l l y t t ä ä  k a i k k i e n  niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä. Se on erään lausejoukon yhteinen, luonnehtiva tuntomerkki”. (3.3 , 3.31 , 3.311 , 3.318 , 4.1 , 4.2 , 4.23 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

     ”.. lauseen merkityssisältö .. e d e l l y t t ä ä  k a i k k i e n  niiden lauseiden muodot, joissa .. voi esiintyä ..” (3.31 + 3.311) ,  mistä seuraa, että 

     ”Vaikka lause saattaa määrittää vain yhden logiikan avaruuden paikan, niin koko logiikan avaruuden täytyy jo kuitenkin olla sen mukana käsillä”. (3.4 – 3.41 – 3.411 – 3.42)

     Siten se, että 

Oliot  s i s ä l t ä v ä t  kaikkien asiaintilojen mahdollisuuden”. (2.014)

  merkitsee, e t t ä  ”.. vain lauseyhteydessään merkitsevät nimet” (3.3)  –  ”todellisuuden kuvien” ilmaisuna  –  ovat !   k a i k k i e n  ”n i i d e n ”lauseiden”” mahdollisuuden   ILMAISU , joiden ”lauseiden” , s i i s  ! ”todellisuuden kuvien” yhteydessä voivat esiintyä ;  ja juuri, nimenomaan tämä ”esiintymismahdollisuus”  on  ”olion muoto ”lauseyhteydessään””    ”.. lauseen .. todellinen .. looginen muoto” (2.0141 , 3.3 , 4.0031) .

     Tästä, että  ”jokainen lauseen merkityssisältöä luonnehtiva lauseen osa .. ilmaisu .. edellyttää kaikkien niiden lauseiden muodot, joissa se voi esiintyä ..” (3.31 + 3.311)  voikin  j o  päätellä    ”.. tosiseikkojen logiikkaa ei voi edustaa mikään” (4.0312) / ”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..” (4.128) / / ”Tosiseikat .. eivät .. kuulu .. ratkaisuun” (6.4321)    k u n  ottaa huomioon , E T T Ä  KYSE  O N    * ”lauseista” * , jotka sisältävät   S E K Ä  ”totuutensa ”mahdollisuuden””  E T T Ä    t o i s e n ”lauseen”” totuuden m a h d o l l i s u u d e n    N I I NE T T Ä  * ”lauseet” *  k o r v a a v a t    *toistensa*  totuuden t a i  epätotuuden   m a h d o l l i s u u k s i a  .

     Wittgensteinin ”perusajatus” (4.0312) , se että  

Lauseet voivat esittää koko todellisuutta, mutta eivät sitä, mikä niillä täytyy olla yhteisenä todellisuuden kanssa voidakseen sitä esittää  –  loogista muotoaan. Voidaksemme esittää loogisen muodon, meidän täytyisi voida asettua lauseitten kanssa logiikan ulkopuolelle, so. maailman ulkopuolelle”. (4.12 , 4.121 , 4.1212 , alleviivaus jatkuu ”pykälä” (4.121) . )

”Lauseet eivät voi esittää loogista muotoa  –  se heijastuu lauseista. Mikä heijastuu kielestä, sitä kieli ei voi esittää. Mikä ilmaisee itsensä kielessä, sitä me emme voi ilmaista kielen avulla. Lauseet osoittavat todellisuuden loogisen muodon. Lauseet näyttävät sen”. (4.12 , 4.121 , 4.1212)

”Minkä voi osoittaa, sitä ei voi sanoa”. (4.12 , 4.121 , 4.1212)

       seuraakin siitä, e t t ä   

     J O S  ”KAIKKI”  KORRESPONDENSSITEORIAN / k p l  ja  r r l  sekä  identiteetin laki  ”A”  =  ”A”  PERUSTEELLA , k o n t i n g e n t i l l a  ”tavalla” , PÄTEVÄT  ”LAUSEET”  VOITAISIIN  OSOITTAA , N I I N  ”K O K O NAISUUTEEN”  KUULUISI  ”LAUSEITA” , J O I D E N  ”TOTUUDET”  E I V Ä T  SOVI  YHTEEN , KUN  K O R V A A V A T  ”T O I S T E N S A  ”E P Ä TOTUUTTA””  /  ”E P Ä TOTUUDEN  ”M A H D O L – L I S U U T T A””  .   –  Siten, ergo    ”.. mielekkäiden lauseiden .. kokonaisuutta ..” (1.13 , 2.1 , 2.141 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4 + 4.001 , 4.06)  ei voi osoittaa.  –  Samalla kun korrespondenssiteorian ”logiikka” edellyttää ”toisensakorvaavien / ”toistensa ”epätotuuden””  mahdollisuutta   edustavien ”totuuksien” / ”toisten loogisten paikkojen” (4.0641)  olemassaolon.  –  Siten Wittgensteinin ”mystiikka”  

”Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on”. (6.44 , 6.522)

”On todella jotakin, mitä ei voi ilmaista. Se ilmenee, se on mystistä”. (6.44 , 6.522)

  o n  korrespondenssiteorian ”logiikan” / (4.0312)  ilmaisua.  –  Piste !

     Loogis-filosofisen tutkielman  ”perusajatusta” (4.0312)  v o i ( s i ) k i n  kutsua* Wittgensteinin ”epätäydellisyysteoreemaksi” *  :  Aivan kuten vastaavassa Gödelin ”teoreemassa” , myös  * tässä *  on kyse ”systeemin ”ristiriidattomuuden””  edellyttämästä  ”epätäydellisyydestä”  –  eron ollessa, paitsi tietenkin ”muutettavat muuttaen” , niin siinä, että Gödel ! julkilausuu ”tuloksensa” .  ( No mutta, aivan kuten Georg Henrik von Wright saatesanoissaan  Loogis-filosofisen tutkielman  suomennokseen sanoo ”.. Voi sanoa, ettei Wittgenstein ollut mikään tavallinen loogikko eikä liioin mikään tavallinen mystikko. ..” (s. xii) , ja tähän voi lisätä, että tuskin  ”.. loistavimmalta metafilosofiselta reflektiolta kautta aikojen ..” (T. Ushanovin ”artikkeli”  s. 4 )  voi ikäänkuin liikaa ! ”julkilausumista” vaatiakaan. )

     Toisin sanoen  –  * ”olion muoto”    ”olion esiintymismahdollisuus yksityisissä asiaintiloissa” * (2.0141)  o n  * S E * , mitä ei voi ilmaista  –   k a i k k i a  ”.. lauseyhteydessään .. eräällä erityisellä tavalla toisiinsa suhtautuvia .. / m e r k i t s e v i ä  nimiä” (3.12 , 3.14 , 3.3) , ”todellisuuden kuvia  ei voi sanoa ”.. e t u käteen .. y h d e l l ä  kertaa ..” (3.221 , 4.0312 , 4.06 ,  4.1272 / kuudes ”kappale” , 4.128 , 4.23 , 5 , 5.01 , 5.47 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321) .

Olioita voin vain nimittää. Merkit edustavat niitä. Voin ainoastaan puhua niistä, en voi ilmaista niitä. Lause voi sanoa vain miten olio on, ei mitä se on”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 ,  4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

”.. On mieletöntä puhua kaikkien olioiden lukumäärästä ..”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

”Loogiset muodot ovat vailla lukua ..”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

”Nyt meidän on vastattava a priori kysymykseen kaikista mahdollisista elementaarilauseiden muodoista. Elementaarilauseet muodostuvat nimistä. Koska emme kuitenkaan voi ilmoittaa erimerkityksisten nimien lukumäärää, emme myöskään voi ilmoittaa elementaarilauseiden rakennetta”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321 , alleviivaus jatkuu ”pykälä” (5.5571) )

”Ellen voi ilmoittaa a priori, mitä elementaarilauseita on olemassa, silloin ilmoittamishaluni täytyy johtaa ilmeiseen mielettömyyteen”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

     Näin ollen, jos  ”.. emme .. voi ilmoittaa .. m i t ä  elementaarilauseita .. lauseiden totuusargumentteja .. on olemassa ..” (5.01 + 5.55 + 5.5571) , siis  K U N  ! ”.. e m m e  voi sanoa logiikassa ..” (4.1212 , 5.61  kaikkien  ”.. lauseiden totuuden ja epätotuuden ehtoja”   (2.11 , 2.203 , 3.318 , 4.01 , 4.1 , 4.2 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01) , n i i n 

”Tosiseikat kuuluvat kaikki vain tehtävään, eivät ratkaisuun”. (1.13 , 2.141 , 3.12 + 3.14 , 3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321)

”Logiikka täyttää maailman. Maailman rajat ovat myös logiikan rajoja. Siksi emme voi sanoa logiikassa :  Maailmassa on sitä ja sitä, muttei tätä tai tuota. Tämähän näköjään edellyttäisi, että suljemme pois tiettyjä mahdollisuuksia, eikä niin voi olla, koska muuten logiikan olisi mentävä maailman rajojen ulkopuolelle. Siinä tapauksessa se voisi tarkastella näitä rajoja toiseltakin puolen. Mitä emme voi ajatella, sitä emme voi ajatella, joten emme voi myöskään sanoa, mitä emme voi ajatella”. (5.61 , 6.45)

”Maailman näkeminen sub specie aeterni on sen näkemistä  –  rajattuna  –  kokonaisuutena. Maailman tunteminen rajatuksi kokonaisuudeksi on mystinen tunne”. (5.61 , 6.45)

     ”.. emme voi sanoa logiikassa :  Maailmassa on sitä ja sitä, muttei tätä tai tuota ..” (5.61)  syystä, että ”maailman näkeminen .. rajattuna .. kokonaisuutena ..” (6.45)  edellyttää, merkitsee  ”k i e l e s s ä”  –  ”uk i e l e s s ä”  –  ”.. sisältä päin ..” (4.114)  tapahtuvaa / tehtävää    ”wir machen uns Bilder der Tatsachen” (2.1)    ! ”ukieleny h t e y d e n  ”todellisuuteen” ’ ” / ” ’ ”kielen” ’ ”  osoittamista. Toisin sanoen ! koko ”todellisuus” / ”todellisuuden” kokonaisuus  olisi voitava ilmaista.  –  Eihän  yhteyttä ”todellisuuteen”   , siis ”.. jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..” (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18) , etenkään ”kiele e n”  s i s ä l t y v ä ä , voi osoittaa kuin ”todellisuuteen” kokonaisuudessaan.  –  KUITENK I N , ”todellisuuden”  kokonaisuuden  osoittaminen  *u – kielessä” *   viittaa / o s o i t t a a    * U L K O – PUOLELLEEN *    ollakseen  r i s t i r i i d a t o n .  –  Siten, vaikka koko ”todellisuus” olisikin ”u – kielessä” mukana / ”.. jo kuitenkin käsillä .. täydellisesti ..” (3.42 + 4.023) , n i i nkoko ”todellisuutta””  e i  voi (missään) ”u – kielessä”  ilmaista  ”.. e t u käteen .. y h d e l l ä  kertaa .. (5.47)  millään logiikan ”menetelmällä” / ”algoritmilla” .  Mikään logiikan ”menetelmä” ei tavoita ”kaikkia ”totuuksia”” ;  ainakaan kun ”asetukset” määrittää ”totuuden” korrespondenssiteoria + kpl + rrl + identiteetin laki / ”A”  =  ”A” .  –  Voi myöskin sanoa, että (mikä tahansa) ”u – kieli” sisältää enemmän ”tosia ”lauseita”” kuin millään ”menetelmällä” on mahdollista ! vielä konstruoida, kuin mikään ”subjekti” tai teko-älytetty ”kone” voi vielä muodostaa    ”.. koska emme .. voi ilmoittaa erimerkityksisten nimien lukumäärää ..” (1.13 , 2.021 , 3.202 , 3.203 , 3.221 , 3.23 , 3.3 – 3.31 – 3.311 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5571)    ja tässä ! ”täydellisyyden” mielessä  

A j a t t e l e v a a, mieltävää subjektia  e i  ole  olemassa. Jos kirjoittaisin kirjan nimeltä ”Maailma sellaisena kuin sen kohtasin” , siinä olisi tehtävä selkoa myös ruumiistani ja sanottava, mitkä ruumiini osat ovat tahtoni alaisia ja mitkä eivät jne. Tämä nimittäin on menetelmä subjektin eristämiseksi tai pikemminkin sen osoittamiseksi, että eräässä tärkeässä mielessä mitään subjektia ei olekaan olemassa :  Vain siitä ei tässä kirjassa näet voisi olla puhetta.  – ”.  (5.631)

     ”Maailmaa” (1.13)  syleilevälle ! LOOGIKOLLE  ”ajattelevaa .. subjektia  e i  ole olemassa ..” (5.631)  siitä yksinkertaisesta syystä, e t t ä ”käytettyjen, ajateltujen lausemerkkien .. projektiivisessa suhteessaan maailmaan olevien lausemerkkien  –  tosiseikkojen  –  k o k o naisuutta (2.1 , 3 , 3.12 , 3.14 , 3.5 , 4 , 4.001 , 4.06) / ”k o k o naisuuden .. l o g i i k k a a  e i  voi  edustaa  mikään (4.0312 , 4.128)  logiikan ”menetelmä” / ”algoritmi”  ”.. e t u käteen .. y h d e l l ä  kertaa .. (5.47) .

     Siten, ei voi muuten ollakaan kuin, että  ”kaikki – ”tietävä””    ”.. Jumala ei ilmesty maailm a s s a” (6.432)  –  loogikon ! ”ehtymättömässä” paratiisissa / (4.128    6.4321)  –  ja Hänelle ! ”helvetissa” ( , kun kokisi .. ”maailma” mukanaan .. ”Simsonin kohtalon” ( , niin, että Jumala edustaa  –   ü ü ber – mensch ”ylimielistä miestä”  , kun taas ”e p ä täydellista ”maailmaa””  puolustaa ! ”Nainen” . ) ) .

     Sitä paitsi  –  jotakuinkin n. 100 vuotta jälkeen Wittgensteinin  –  ottaen huomioon ! (luonnon)tieteen kehityksen, niin se  ”.. mitkä ruumiini osat ovat tahtoni alaisia ja mitkä eivät ..” (5.631)  on ”totuuksiltaan” sekin jatkuvassa ”vaiheessa” .  ( ”Tahdon alaisuus” esimerkiksi lääketieteen vaikuttamismahdollisuuksia ”ruumiin osiin” , kuten (tulevaisuuden) geeniterapia. )

     Sinetiksi, tai ”pisteeksi iin päälle”  Loogis-filosofisen tutkielman  totuus-  ja todistusteoreettiselle tulkinnalle /    Wittgensteinin ”epätäydellisyysteoreemalle”   (4.0312)  tulkoot vastaus kysymykseen, miten korrespondenssiteorian ”logiikalle” välttämätön ”riippumattomuus” on  e d e l l e e n  voimassa !  ” ’ ”kielessä” ’ ”   ”kielen ’yhteyden ”todellisuuteen” ’ ”  v a l l i t e s s a ?

     Siis  –  m i t e n  ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus  o n  voimassa  ” ’ ”kielessä” ’ ”   ?

     ”Riippumattomuuden” edelleen voimassaolo  ” ’ ”kielessä” ’ ”  k ä y  näet  y k s i i n  Wittgensteinin ”perusajatuksen” (4.0312)  –  ”rajaa ajatusten ilmaisemiselle ei voi vetää”  –  kanssa, ja siten tulkinta / korrespondenssiteorian ”logiikka” antaa saman vastauksen Wittgenstein ”pyrkimykselle” ! itsekseenkin , so. riippumattomasti  kohteestaan / Loogis-filosofinen tutkielma  , mikä on minka tahansa ”tulkinnan” oikeellisuudelle keskeistä ( , ja ”sinetti” on siis käypä totuus-  ja todistusteoreettiselle tulkinnalle) .

     Vastaus on, että  ”kielen ’yhteyden ”todellisuuteen” ’ ”  o n  oltava  –  ”e ij o h d e t t a v a” .  Ellei ole, niin ”riippumattomuus” ei ole voimassa  ” ’ ”kielessä” ’ ” .  ”Riippumattomuus” / ”independence” merkitsee ! ”itsenäistä olemassaoloa” , ja jos ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus ei ole enää mahdollinen, n i i n  ”itsenäisen olemassaolon” voi toteuttaa (vain)  ”e i – johdettavuus” .

     ”Samassa yhteydessä” – ilmaisemattomuus / ”e i – johdettavuus” käy ilmi jo korrespondenssiteorian ”logiikan” ensimmäisestä askeleesta. Josu – kieli” ja ”todellisuus” ovat ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomia   u – kieli”  ∧  ”todellisuus”   , n i i n  yhtä vähän ”u – kielestä” voi johtaa, päätellä ”todellisuutta” , määriteltäköön miten tahansa ! ”u – kielessä” , kuin ”todellisuudesta” on mahdollista johtaa ”u – kieltä” .  –  Edellinen ”tapaus” on täysin verrannollinen paroni von Münchhauseeniin, kun taas ”jälkimmäisessä” tarvitaan pikemminkin ”ukko – ylijumala” ensin käsittämään * ”maailma niin kuin se on” *  sieltä ”jostakin” , ja sitten  * tämän *  perusteella ”ylisistä” osoittaa ”maailmaa” ! automaattina esittävä / heijastava ”kieli” .  –  Toisin sanoen korrespondenssiteorian ”logiikka” on johdonmukaisesti ”(ontologisen) realismin” ilmaisua. Alusta alkaen. Katsoo totuusteorian ”logiikkaa” sitten ”u – kielen” tai ”todellisuuden” näkökulmasta.

     Oletetaan, että jokin ”x” on riippumaton jostakin ”y” tai ”z” .  Onko mahdollista väittää    on  s i i s  totta, että ”x” voidaan johtaa ”y” tai ”z”   ?  –  Ei, ei ole.  –  T a i , jos on, niin on osoitettava, että ”x” on  ”.. itsekseenkin olemaan pystyvä olio ..” (2.0121)

     Siten  *ukiele e n”  s i s ä l t y v ä  ” ’ ”kieli” ’ ” *  O N   * S E *    E IJ O H D E T T A V A” . (4.121 , 4.1212)

     ”Ukiele e n”  s i s ä l t y v ä ä  yhteyttä  ”todellisuuteen”   e i  v o i  * johtaa * .  –  J O S  V O I S I , N I I N   KO.  *  P Ä Ä T T E L Y – ”MENETELMÄN*   OLISI   S I S Ä L L Y T T Ä V Ä    #UKIELE E N  S I S Ä L T Y V Ä Ä N  ’ YHTEYTEEN  ”TODELLISUUTEEN” #    #  I T S E E N S Ä  #  !  , J A  TULOKSENA      LOP U T T O MIIN  * I T S E Ä Ä N *  TOTEUTTAVA  *KEHÄ”  J A  ”N O I D A N – ”KEHÄ”” .

     Siten, kun kerran ”kielen ’yhteys ”todellisuuteen” ’ ”  osoittaa  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden”” mahdollisuuden   todistettavissa olevalla ”tavalla” , siis on sen ilmaisu, että  ”lause  o n  todellisuuden kuva” , n i i n  kyse  o n 

        ”TODELLISUUDEN  KUVIEN  ”E IJ O H D E T T A V U U D E S T A” ” /    v a i n  lauseitten, jotka voivat olla tosia tai epätosia ”e i – j o h d e t t a v u u d e s t a”   (3 , 3.12 , 3.14 , 4 , 4.0312 , 4.06) .  –  Piste !

     Ja tämä, että  v a i k k a  yhtäkään  todistettavasti ”totta tai epätotta ”lausetta””   / ”todellisuuden kuvaa”  e i  v o i  ilmaista / s a n o a ”.. e t u käteen ..” (5.47) , n i i n  samalla korrespondenssiteorian ”logiikka” osoittaa ”u – kielessä” muodostettavissa olevien ”totuuksien” välttämättömyyden.  –  Ja näin, oikeastaan ympyrä sulkeutuu. Onneksi ! kuitenkin vain melkein. Niin, ettei jää ! ”Musta Pekka” käteen. Saattaahan nimittäin näyttää siltä, että Wittgensteinin ”harjoitus” / (1* .. 2 .. 3 .. 4 .. 5 .. 6 .. 7) / / korrespondenssiteorian ”logiikka” on yhtä tyhjän kanssa :  ja siis kuitenkin ! kehässä kiertäen.  J O S  korrespondenssiteorian ”logiikan” lähtökohta  –  Wittgensteinin ”tikkaiden” ensimmäinen puola  –  on !  alussa on vain ”u – kieli”   , jonka yhtäkään (mahdollista) ”lausetta” ei voi osoittaa  j a  sanoa, väittää  ”lauseen ”totuutta tai epätotuutta”” , edes  ”lauseen ”totuuden tai epätotuuden””  mahdollisuutta   , j a sitten  p ä ä d y t ä ä n    viimeisillä askelmilla  ”.. tikkaat ylös kiivettyään ..” (6.54)    ”todellisuuden kuvien ”e i – johdettavuuteen”” ,  N I I N  

”Lauseeni selventävät siten, että se, joka minut ymmärtää, huomaa lopulta lauseitteni olevan mielettömiä, noustuaan niitä pitkin  –  niiden päällä  –  niiden yläpuolelle. (Hänen on niin sanoakseni heitettävä pois tikkaat kiivettyään niillä ylös. )  Hänen on voitettava nämä lauseet, sen jälkeen hän näkee maailman  o i k e i n”. (1.13 , 6.54)

  todellakin, ovatko Wittgensteinin ”lauseet mielettöminä” , ja niiden myötä korrespondenssiteorian ”logiikka”    y l i pyyhittävä   !  –  Tuskimpa vain.  –  Ei todellakaan !

     VAIKKA  ”tikkaiden” ! näennäisena ”päätepisteenä”  –  viimeisenä ”askelmanaan”  –  oleva totuus- ja todistusteoreettisesti päteväe ij o h d e t t a v i s s a  oleva  ” ’ ”kieli” ’ ”  OSOITTAA  takaisin ”tikkaiden” alkuun    *uk i e l e e n*  , k u n  kerran  * s e *   sisältää  ” ’ ”kielen”  ’ ”  , N I I N  se pieni ! e r o  ratkaisee, että ”asiat” ovat juuri niin kuin korrespondenssiteorian ”logiikka” edellyttää.

     ”U – kieleen” sisältyvä  ’ y h t e y s ”todellisuuteen” ’  /  ” ’ ”kieli” ’ ”  –  ”lauseiden” todist e t t a vissa olevan  ( ! kontingentin)  ”totuuden tai epätotuuden” mahdollisuuden   ILMAISUNA  –  o n  nimittäin ristiriidattomasti mahdollinen  jos ja vain  j o s  osoittaa ulkopuolellaan olevia*  ”totuuksia” , ja siten*  ”totuuksia” , joita ei voi muodostaa ja  ilmaista  ” ’ ”kielessä” ’ ” .  Jos ”lause on ”todellisuuden kuva”” , niin ”lauseen” t ä y t y y ,  ”vaikka .. määrittää vain yhden logiikan avaruuden paikan .. olemassaolon mahdollisuuden .. määrittää  t o i n e n  looginen paikka .. lauseen  u l k o puolella ..” (3.4 – 3.41 – 3.411 – 3.424.0641) .  Ja kun kerran ”lause ! ”todellisuuden kuva”” , niin ”lause” sisältää ”.. toisen loogisen paikan .. olemassaolon mahdollisuuden”.  V a i n ”mahdollisuuden” , t a i !  ”lause” sisält ä ä  (toisen ”toden” )  ! !  ”lauseen”   ( , joka tekee  ”lauseen ”epätotuuden””  mahdollisuuden ) .  –  Tuskin sitä, että  ”.. toinen looginen paikka ..”  on ”toinen ”lause”” /    lause    tarvitsee enää erikseen todistella.

     Ja, siten / e r g o  1.  –  ” ’ ”kieli” ’ ”  osoittaa ulkopuolellaan olevaa  *ukieltä*  , kun kerran  * s e *  sisältää  ” ’ ”kielen” ’ ” .  –  Piste !

     ( Tätä, että ”u – kieli” sisältää  ” ’ ”kielen” ’ ”  voi havainnollistaa  –  vaikkapa  –  kahdella saman – keskisellä ”ympyrällä” , joista ”isompi – säteinen ————- ”  sisältää ”pienempi – säteisen ——— ” . )

Ja, siten / e r g o  2.  –  ”ukielessä” voidaan muodostaa ”todeksi” todistettavissa olevia ”lauseita” .  –  Piste !

     Näin korrespondenssiteorian ”logiikka” on hyvällä tavalla ”kehämäinen” osoittaessaan, että  t i e    ”u – kielestä” , jossa ”luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia” (1 , 1.1 , 2 , 2.06 , 2.063 , 2.1  v i e  ”logiikan avaruuden” (1.13)       ” ’ ”kielen” ’ ”  kautta  takaisin  *ukieleen” *  niin, että  * s i i n ä *  voidaan varmasti / ! loogisella varmuudella (6.51)  muodostaa ”maailmaa .. niin kuin se on” (1)  esittäviä ”totuuksia”.  –  ”Vailla lukua olevana .. tehtävänä ..” (4.128 + 6.4321) .  –  ”Kaikki” on mahdollista, ja vain ! ”siitä” , mikä ! ! ”kaikki” on  ”mahdollista” .. e i  v o i  puhua .. etukäteen .. y h d e l l ä  kertaa ..   (5.47 , 5.61 , 7) .

”Erotan käsitteen kaikki totuusfunktioista ..”. (4.128 , 5 , 5.01 , 5.47 , 5.61 ,  5.521 , 5.55 , 5.5571 , 6.4321 , 7)

     P I S T E .

J ä l k i l a u s e e t”  I .  –  I I .  –  I I I .  .

Filosofian oikea menetelmä olisi itse asiassa se, ettemme sanoisi mitään muuta kuin mikä voidaan sanoa, siis luonnontieteen lauseita  –  siis jotakin, millä ei ole mitään tekemistä filosofian kanssa. Aina kun joku muu haluaisi sanoa jotakin metafyysistä, meidän olisi osoitettava hänelle, ettei hän ole antanut tietyille lauseittensa merkeille mitään merkitystä. Tämä menetelmä olisi tuon toisen mielestä epätyydyttävä  –  hänellä ei olisi tunnetta, että olemme opettaneet hänelle filosofiaa  –  mutta tämä menetelmä olisi ainoa ehdottoman oikea”. (6.53)

     I .   ”Pykälän” (6.53)  voi ymmärtää (ainakin)  1.  niin kuin Tommi Ushanov esittää  ”.. Wittgenstein .. haluaa tuhota koko käsityksen, että on olemassa jokin ”filosofian oikea menetelmä” ..” ( Tommi Ushanov, ”Wittgensteinin Tractatus logiikan kritiikkinä” , Niin & Näin  3 / v. 1998 , pdf  s.  2 ) .  Jos    ”filosofian .. ainoa .. oikea menetelmä se .. millä ei ole mitään tekemista filosofian kanssa ..”    niin on selvää, että ”filosofialla” ei ole mitään ”mitään (oikeaa) ”menetelmää”” !  –  Miten ”käsite – ”analyysillä”” voisi olla ”filosofian menetelmänä” , jos on ! , jokin ! , y l e i n e n ”konteksista” riippumaton (oikea) ”tapa” ?  –  Tai  2.  Wittgenstein puhuu loogikkona, joka on selvittänyt    ”.. katson .. ratkaisseeni ongelmat oleellisilta kohdiltaan lopullisesti ..” (Esipuheen viimeinen kappale)    logiikan (perusteiden) ”filosofiaan” liittyvät, so. ”totuuden” käsitettä koskevat, kysymykset kertakaikkisesti (2.1 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4.0312 , 4.06 , 4.128 , 6.4321) .  Niin, että enää ( , kun Wittgensteinin ”pyrkimys” on saanut kielteisen vastauksen , ) vain luonnontieteen ”menetelmä” (6.4321) voi osoittaa ”sen” , mikä ”totta tai epätotta” , ja että siten filosofialle jää korkeintaan ”apupojan” rooli  –

”Filosofia ei ole mikään luonnontieteistä. (Sanan ”filosofia” täytyy merkitä jotakin, mikä on luonnontieteiden yläpuolella tai alapuolella, mutta ei niiden rinnalla)”. (4.111)

     Vai onko Wittgensteinin filosofia / hänen ”epätäydellisyyslauseensa” (4.0312)  pikemmink i n  2 B . ! ”.. luonnontieteiden yläpuolella ..” , ja oikeastaan ”pykälän” (6.53)  kumoten, kun ”luonnontieteiden” kontekstiin asetettuna sanoo 

”Lauseet esittävät yksityisten asiaintilojen vallitsemista ja vallitsematta olemista”. (2.06 , 2.1 – 2.11 – 2.12 , 2.201 – 2.202 – ! 2.203 , ! 3.02 , 3.318 , 4.01 , 4.1 , 4.25 , 4.3 , 4.4 , 4.41 , 4.431 , 5 , 5.01)

”Tosien lauseiden kokonaisuus on koko luonnontiede ( tai luonnontieteiden kokonaisuus)”. (4.1 – 4.11 – 4.111)

  että mikä tahansa luonnontieteen ”menetelmään” kuuluva ”todellisuuden mallintaminen” on aina epätäydellistä so. kuuluu edelleen ”vaiheessa” olevaan ”..tehtävään, ei.. ratkaisuun” (4.0312 , 4.128 , 6.4321) .

     Tai sitten  3.  kysymys on juuri ! * ”poskettomasta satiirista” * .  Itseensä (Wittensteiniin) viittaavasta  * sellaisesta * .  Itseironiasta.  Siis  ”.. aina kun joku muu haluaisi sanoa jotakin metafyysista ..”    kuten Wittgenstein itse ”pykälissään” (1 – 1.1 – 1.11 – 1.12 – 1.13 – 1.2 , 2 , 2.06 , 2.063)    ”.. olisi osoitettava .. ettei hän ole antanut tietyille lauseittensa merkeille mitään merkitystä ..” ,  ja näin ollen, ”loistavimman metafilosofisen reflektion” piiriin kuuluu myös tekijä itse.  –  J a  näin, eiköhän vaan ! , ottaen huomion vielä kaksi viimeistä ”pykälää” (6.54 , 7) , saada ”yhtälö” (6.53 + 6.54 + 7) , jonka tulokseksi saadaan niin sanoakseni    ”synninpäästö ” .

     I I .   Siitä, että  ”näkökentän muoto ..” (5.633 , 5.6331 , 5.634)  ei ole ”suljettu” , eikä ! ”silmä” katsele ! ”sitä” , mitä  ”.. silmä näkee ..” (5.633)  –  siis  * ”silmä” *  ei katsele !  * itseään *    ! näkemässä  ”.. n äk ö kentässä ..” (5.633 , vertaa (3.332 , 3.333) )  –  Wittgenstein  päättelee , verratessaan ”.. subjektin ja maailman suhdetta .. silmän ja näkökentän suhteeseen ..” (5.633) 

”Missä kohdin maailmaa havaitset metafyysisen subjektin? Sanot, että tämä subjektin ja maailman suhde on samanlainen kuin silmän ja näkökentän suhde. Mutta silmää et todellisuudessa näe. Eikä mikään näkökentässä anna aihetta päätellä, että silmä näkee sen”. (5.633)

  e t t ä   

”.. e t t e i  mikään kokemuksemme osa ole samalla a priori. Kaikki, minkä näemme, voisi olla toisinkin. Kaikki, minkä ylipäänsä voimme kuvata, voisi olla myös toisin. Ei ole mitään asioiden apriorista järjestystä”. (5.634)

  j a  (päättelee edelleen , )  E T T Ä 

”Tästä näkyy, että solipsismi  –  johdonmukaisesti kehitettynä  –  yhtyy puhtaaseen realismiin. Solipsismin minuus kutistuu ulottuvuutta vailla olevaksi pisteeksi ja jäljelle jää siihen koordinoitu todellisuus”. (5.633 – 5.6331 – 5.634 – 5.64)

     ”Solipsismin” ja ”realismin” / ”(ontologisen) realismin” suhteesta voi päätellä pelkästään, vain Wittgensteinin ”pyrkimyksen”* ja ”sen”* toteutukseen käytetyn korrespondenssiteorian ”logiikan” nojalla.  –  Tarkoitan korrespondenssiteorian ”logiikan” keskeistä käsitettä ”riippumattomuutta” , ja sitten soveltamistaan ”u – kieleen” ;  (soveltamisen) lähtökohtanaan se, e t t e i   vielä ole mitään ”totta tai epätotta” / ! yhtäkään ”totta tai epätotta ”lausetta”” .  On vain ”kieli” !  Ei vielä edes välttämättä, siis korrespondenssiteorian asettamana   u – kieli  ”.. kaikkine olioineen ..” (2.0124 , 2.021 , 3.203 , 3.3)   , että  ” .. todellisuuden täydellinen kuvaus .. ” (4.023)  on (periaatteessa) ylipäänsä mahdollinen.  –  Näin jo pelkästään Wittgensteinin ”pyrkimys” on luonteeltaan ! ”solipsistinen” .  –  Loogikolle ”maailma” on vasta  ”.. hälynä ja pauhuna kuultua ..” ! miellettä   (kts. motto) .  Ja ! , luonnollisesti, kun Wittgensteinin ”pyrkimys” epäonnistuu, niin hän päätyy  korrespondenssiteorian  i l m a i s u n a  ”.. solipsismia  –  johdonmukaisesti kehitettyään  –  ..”  ,  e i  takaisin  ”.. hälyyn ja pauhuun ..”  , siihen, ettei ole mitään ”totta tai epätotta” ,  v a a n  ”.. puhtaaseen realismiin ..” :  ( 4.0312 / 4.128    (6.44) ) .

     Nimittäin kyllä, todella!  –  ”solipsismi” on korrespondenssiteorian ”logiikan” ensimmäisen ”vaiheen” ilmaisua. Pysäkki totuusteorian matkan varrella kohti epäsuoraa ”(ontologisen) realismin” todistusta. ”Riippumattomuuden” soveltaminen ”u – kieleen” kun merkitsee minkä tahansa ”u – kielessä” muodostettavissa olevan   ”lauseen” samassa yhteydessä – ilmaisemattomuutta ”todellisuuden” kanssa :    ”U – kieli”  ∧  ”todellisuus”    .  Siten osoittaa, että ”lause” tai  ”.. lauseen esittämä se ja se asiaintila pitää tai ei pidä yhtä todellisuuden kanssa” / ”.. vertaaminen .. todellisuuteen” (2.221 – 2.222 – 2.223 , 4.031)  on mahdotonta, K U N   *  u – kielen  ’ y h t e y s  ”todellisuuteen” ’ ”  /  ” ’ ”kieli” ’ ”  * p u u t t u uV I E L Ä !  –  * S e *  on siis osoitettava, ja on vasta sitten, sen jälkeen, k u n  

Luomme itsellemme tosiseikkojen kuvia”. (2.1 , 2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18 , 3 , 3.12 , 3.14 , 4.06)

     Se, miten korrespondenssiteorian ”logiikan” / ”riippumattomuuden” voimassaolon ensimmäinen ”vaihe” on ”solipsistinen” tulee siitä, e t t ä   kielen ’ y h t e y d e n ”todellisuuteen” ’ ”  puuttuminen merkitsee  nimenomaan, E T T Ä  (vielä

”Mahdollisia asiaintiloja esittävien lauseiden välillä vallitseva sisäinen relaatio ilmaisee kiel e s s ä , että tietty sisäinen relaatio vallitsee asiaintilojen välillä”. (4.125)

  PUUTTUU !  Siis, e t t ä  ”.. lauseiden välillä vallitseva  sisäinen  relaatio .. kiel e s s ä ..”  e i  vallitse. Toisin sanoen, KUN  ” ’ ”kieli” ’ ”  voi toteutua  ”.. vain kielessä .. s i s ä l t ä  päin .. relaationa ..” (esipuhe + (4.114 + 4.125) )  –  ”riippumattomuuus” on jo varannut ”u – kielen” ja ”todellisuuden” välisen  ”ulkoisen .. relaation ..” (4.1251)  paikan  –  N I I N !  (kaikki)  ”u – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet”*  o v a t ”toisistaan”*  riippumattomia. Totuusteoreettisesti / korrespondenssiteoreettisesti (riippumattomia). Ja, s i i s    ! ”samassa yhteydessä” – ilmaisemattomia :  ”U – kieli”  h a j o a a .  –  Piste.  –  Oletetaan, kysytään päinvastaista, so.  e t t e i v ä t  (kaikki) ”u – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet”* ole ”toisistaan”* riippumattomia ?  Vastaukseksi saadaan    ”n o i d a n – ”kehä(n)”” (mahdollisuus) :  ”U – kielessä” muodostettavissa olevat ”lauseet”* , ja ! olennaisesti myös ”niiden ”totuusarvot””* , voidaan johtaa ”toisistaan”* .  Toisin sanoen, tässäkin (päinvastaisessa) ”tapauksessa”    ”u – kieli”  h a j o a a . –  Ristiriitaisena.  –  Ja ! , yhtälailla päädytään ”riippumattomuuden” vallitessa risririitaan syystä, että mikäli oletetaan ”toisistaan”* riippumattomien ”lauseiden ”totuus tai epätotuus””* , n i i n  jokaisen (erillisen) ”lauseen” on voitava olla !  sekä ”tosi” että ”epätosi” .  Milloin ”tosi” , milloin ”epätosi” , omassa yksityisessä  * yhden ja ainoan ”lauseen ! ”maailm a s s a an””  *  ;  mikä  * maailma *  , jos ! mikä, on ! !  ”solipsistinen” ( , olkoot   * sillä *  subjektejaan / minuuksiaan   vaikka .. ”pilvin pimein” , ja / tai ”lause” äärettömän pitkä ) .

     Ei siis ihme, että Wittgenstein toteaa 

”Maailma jakautuu tosiseikkoihin”. (1.2 , 2.061 , 2.062)

”Yksityiset asiaintilat ovat toisistaan riippumattomia”. (1.2 , 2.061 , 2.062)

”Toisen yksityisen asiaintilan vallitsemisesta tai vallitsematta olemisesta ei voi päätellä toisen yksityisen asiaintilan vallitsemista tai vallitsematta olemista”. (1.2 , 2.061 , 2.062)

     Toist e t t a koonS e , että  ”kielen ’ yhteys ”todellisuuteen” ” /  ”lauseella ”todellisuuden kuvana”” .. oleva jotakin yhteistä .. todellisuuden kanssa ..”  (2.16 – 2.161 – 2.17 , 2.18)    ”lauseen ”totuus tai epätotuus””  mahdollinen (4.01 , 4.022 , 4.03 , 4.06)    voi toteutua vainukielessä” , merkitsee ”toisistaan”* riippumattomien ”(”u – kielen”) lauseiden”*  yhteyttä ”toisiinsa”* / ! (4.125)  n i i n , E T T Ä  ”lauseet”*  korvaavat  ”toistensa ”totuuden tai epätotuuden””*  mahdollisuuksia   , mikä merkitsee myös !   ” ’ ”kielen” ’ ”   e ijohdettavuutta   (4.0312 , 4.128 , 6.4321) / Wittgensteinin ”pyrkimyksen”    (7)  epäonnistumista.  –  Muuten totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä ”kieli” / ” ’ ”kieli” ’ ”  ei ole ristiriidattomasti mahdollinen ;  kuin osoittamalla  ”.. ulkopuolellaan ..” olevien  ”.. t o i s t e n  loogisten paikkojen ..” (4.0641)  välttämättömän    ”totuuden”    mahdollisuuden ( , tai olla vaan ristiriitaisena ”maailma on minun mielteeni” / ””kieleni” ilmaisu” itsensä tuhoavana ”versiona”   mahdollinen    . )

     ” ’ ”Kieli” ’ ”v i i t t a a  ” ’ ”ITSEENSÄ” ’ ” * , JA  O S O I T T A A  ” ’ ”u l k o puolellaan” ’ ” *  –  siis  e i  ” ’ ”kiele s s ä” ’ ”  ilmaistavissa  –  o l e v i i n  ”lauseisiin” / ”toisiin ”lauseisiin”” / ! ”.. t o i s i i n  loogisiin paikkoihin ..” (3.4 – 3.41 – 3.411 , 4.0641) , jotka osoittavat (epäsuoraan) , ”.. e t t ä .. maailma on ..” (1.13 , 2.141 , 3 , 3.12 + 3.14 , 4.06 , 6.4321 , 6.44) .

     Tämä ”lopputulos”    se että  ”.. solipsismi  –  johdonmukaisesti kehitettynä  –  yhtyy puhtaaseen realismiin ..” (5.64)  o s o i t t a m a l l a  yhä uudelleen ”ulkopuolellaan” (4.0641)  oleviin ! ”ajatuksiin” toimii hyvänä ”aasinsiltana” kolmanteen ”jälkilauseeseen” .

     I I I .   ”Pykälästä” (5.557) .  –  M i t e n  ” ’ ”kieli” ’ ”  o n  mahdollinen ?  –  ”P  vs.  NP” – ongelma ! ?

”Logiikan soveltaminen ratkaisee, mitä elementaarilauseita on olemassa. Logiikka ei voi ennakoida, mitä sen soveltamiseen kuuluu. On selvää, ettei logiikka saa törmätä yhteen soveltamisensa kanssa. Logiikan on kuitenkin oltava kosketuksissa soveltamisensa kanssa. Logiikka ja logiikan soveltaminen eivät siis saa mennä päällekkäin”. (5.5563 , 5.557 , 5.5571)

     Miksi  ”.. logiikka ja logiikan soveltaminen eivät saa mennä päällekkäin”. ?  Siksi, että kysymys on korrespondenssiteorian ”logiikasta” !  Totuus-  ja todistusteoreettisesti pätevä  ” ’ ”kieli” ’ ”  muodostuu ”lauseista”* , jotka  s i s ä l t ä v ä t  S E K Ä  ”totuusargumenttiensa ”totuuden””  E T T Ä  (jonkin) ! ”toisen ”lauseen”” / ”lauseen” *  totuusargumenttien ”totuuden””  mahdollisuudet   , JA  TÄMÄ  S IS Ä L T Ä M I N E N    NIIN , E T T Ä   1.  ”lauseet”* / * ”lauseet”  j a  ”lauseet” *     K O R V A A V A T   * ”t o i s t e n s a  ”totuuden tai epätotuuden”” *  mahdollisuuksia .  –  JA  T Ä M Ä   1.  luonnollisesti / !ristiriidattomuus”  N I I N , E T T Ä   2 .  * ”l a u s e i t a” *  E I  VOI  I L M A I S T A .  –  Toisin sanoen    ” ’ ”kieli” ’ ”  o n  ”e i – johd e t t a va” .

     MITEN  !  s i i s  ” ’ ”kieli” ’ ”  –  kielen  ’ y h t e y s  ”todellisuuteen” ’ ”  –  o n  mahdollinen ?  –  Näyttää toteen, käytännössä.

     MITEN  !  s i i s    ” ’ ”kielen” ’ ”  ! o l e m a s s a o l o   O N  –  y l i päänsä  –  m a h d o l l i n e n ?  –  Konkreettisesti.

”Itse asiassa kaikki puhekielemme lauseet ovat sellaisenaan loogisesti täysin järjestyksessä.  –  Eikä se mahdollisimman yksinkertainen seikka, jonka tässä pyrimme ilmaisemaan, ole mikään totuuden vertauskuva, vaan itse koko totuus. (Ongelmamme eivät ole abstraktisia, vaan ehkä kaikkein konkreettisimmat olemassa olevat ongelmat.)”. (5.5563 , 5.557 , 5.5571)

”Ellen voi ilmoittaa a priori, mitä elementaarilauseita on olemassa, silloin ilmoittamishaluni täytyy johtaa ilmeiseen mielettömyyteen”. (3.203 , 3.221 , 3.3 , 4.1272 , 4.128 , 4.23 , 5.01 , 5.55 , 5.5563 , 5.557 , 5.5571 , 6.4321)

     Onko mahdollista näyttää (kuitenkin) toteen,  ”.. ilmoittaa a priori ..” (5.5571)  –  logiikassa  –  se, miten ” ’ ”kieli” ’ ”  on olemassa ?

     ( Katso  Wittgenstein tutkielma  I I  /  ss. 41 – 44 .  Kysymys on olennaisesti, myös    ”P  vs.  NP” – ongelmasta. )

L ä h t e e t  :

     Ludwig Wittgenstein :  Tractatus locigo-philosophicus  –  Logisch-philosophische Abhandlung , edition suhrkamp 12 , Basil Blackwell, Oxford, 1959 .

     Ludwig Wittgenstein :  Tractatus locigo-philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma , 1984  Wsoy , myös vuoden 1971 painos.

     Georg Henrik von Wright :  Logiikka, filosofia ja kieli , Otava 1982 .  Vaikka tästä ei lainauksia olekaan, niin etenkin sivut 81 – 95 / Hilbertistä Gödeliin kannattaa lukea. Unohtamatta (tietenkään) lukua ”Tactatus logico-philosophicus”  ss. 141 – 160 .

     Netti – lähteitä :  Tieteen termipankki  –  Wikipedia, sekä suomen kielinen että englannin kielinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s